Mainokset
Elina Lepomäen ulostulon ja Nokian Sote – palveluiden yksityistämisen yllättävä yhteys.
Ei olisi ensimmäinen kerta kun vasta myöhemmin kevään kynnyksellä ymmärretään, että lumi ei pysy maassa kuin korkeintaan kesään asti. Sitten pitää jälleen odottaa seuraavaa talvea, jotta muistettaisiin millä leveysasteilla meillä suomessa asutaan. Koko suomi on – ei enempää, eikä vähempää kuin samoilla leveysasteilla kuin siperia tai alaska.
Ei olisi myöskään ensimmäinen kerta, kun kohtaamme tilanteen, jossa meitä ollaan kollektiivisesti vedätetty kahteen eri suuntaan. Elina Lepomäen ulostulo sote – ja maakuntauudistuksen romuttamiseksi saattaa olla ovelasti toteutettu jatko-osa Kokoomuksen jatkuvalle tarpeelle yksityistää kaikkinensa koko suomen verotusjärjestelmällä toteutettu palveluntarjonta.
Tämä kuulostaa kenties hieman omituiselta ajatukselta, mutta tosiasia on – että kävipä tässä nyt miten tahansa, niin yksityistämisen piiriin ollaan vahvasti sote – alalla menossa. Siitä ei kuitenkaan tiettävästi ole Sote – ja maakuntauudistusta vastustavassa, Elina Lepomäen ”pamfletissa” kuitenkaan kyse.
Kyse on oletettavasti sote – ja maakuntauudistuksen järjestelmällisestä kiertämisestä ja ns. ohituskaistan käyttämisestä Kokoomusvetoisen kunnallispolitiikan kautta. Toisinsanoen – pörssiyhtiöiden toteuttamasta shokkiaallosta koko sote – kentällä – ja erityisesti Kokoomuksen lempilapsen; yksityisen palveluntuotannon toteuttamisesti pörssiyhtiöiden kautta.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että koska sote – ja maakuntauudistuksessa kunnallisten sote-palveluiden muuttaminen liikelaitoksiksi loisi yhtäältä kilpailutilanteen kunnallisten ja yksityisten palveluntarjoajien tarjoaman palvelun välille (ja saattaisi IHAN OIKEASTIKIN vaikuttaa palvelutuotannon hintoja laskevasti, ja tarjoten työntekijöilleen muutakin kuin ”eioota” -) voidaan tilanne ohittaa karsimalla välivaihe ja siirtyä suoraan yksityisten palveluntarjoajien monopolipalvelutuotantoon.
Ongelmalliseksi onkin sote – kentällä havaittu, juuri yksityisen palveluntuotannon asiaa saarnaavien puolelta – liikehdintä kunnallisten palveluntarjoajien liukumisesta suurena massana kohti omaa alustapalvelua, joka käytännössä ryhmittää em. palveluntarjoajat omaksi liikelaitoksekseen ja alkaa toimimaan isojen pörssiyhtiöiden tarjoamia sotepalveluntuottajia vastaan, luoden näin aitoa kilpailutilannetta sote -palvelukentälle.
Tämä luonnollisestikin olisi varsinainen ongelma – mitä tulee pääomasijoittajien asiaa ajavien asialle.
En epäile lainkaan etteikö sote – palveluita haluttaisi suomessa turvata. Lepomäen ulostulo oli kuitenkin juuri niin vaivalloinen kuin saattoi odottaakin. Tämän lisäksi Lepomäen ulostulosta saattoi lukea sen tosiasian, että se mihin ulostulo lopulta tähtäsi olikin vain ”viistokadun” luominen ja asian ”viranomaiskäytäntöjen” ohittaminen matkalla kohti sulavalinjaista yksityistämishanketta.
Tätä höystääkseen Kokoomuksen kärkinimet heittivät parhaat näyttelijänlahjansa peliin – luoden todellisen kummastuksen ilmekavalkaadin kaikkien mahdollisten medioiden etusivuille.
Ei voida olettaa, että Lepomäen latelema sumutus jäisi kuitenkaan tähän; ensi vuoden keväällä meillä suomessa on jälleen Eduskuntavaalit.
Liittyen juuri ensi vuonna järjestettäviin eduskuntavaaleihin – tämän päivän Yle – uutisissa uutisoitiin, että SDP on mennyt Kokoomuksen kannatuksen ohi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Tämä kaikkinensa kertoo siitä, että tarvitaan ulospäin näkyviä taikatemppuja; jotain sellaisia, millä ne tähänkin asti Kokoomusta äänestäneet sairaanhoitajat, poliisit, pelastajat, palomiehet ja kaikki perustarpeiden toteutumisesta huolehtivat ammattilaiset palaisivat jälleen äänestämään tyhjiä lupailevaa Kokoomusta.
Tämä on kuitenkin vain eräänlainen sivujuonne Politiikan näytelmässä.
Päätarkoitus on sote – ja maakuntauudistuksen romuttaminen ja Sote – palveluita tarjoavien pörssiyhtiöiden esiinmarssitus sote-palvelukentille kautta koko suomen tasavallan.
Mitä tästä lopulta seuraa? Jo nyt voimme huomata, että kokoomuksen takalistoa nuolevien ääni on kasvanut huippulukemiin. Elina Lepomäestä ollaan leivottu uutta vapaussodan sankaritarta politiikan näyttämöllä ja koko kansakunnan sote – palvelujärjestelmän uudistajattarena.
Kukaan ei kuitenkaan esimerkiksi kysy, että miten kaikkien palveluiden yksityistäminen vaikuttaisi esimerkiksi reilun 250 000 sote – palveluita tarjoavan kunnallisen työntekijän taloustilanteeseen.
Yksityinen sote – palvelualan pörssiyhtiö ei suinkaan palkkaa 100% siitä väestä, jonka se jättää ”jälkeensä” yksityistämisen jälkeen.
Palkkausprosentti jäänee noin 55% – 70% hujakoille. Työehtosopimukset, joita yksityiset pörssiyhtiöt sote – palvelualan toimipisteissään tarjoavat ovat myöskin melkoinen pudotus julkisen palvelun toimintaa pyörittävien palkkoihin.
Esimerkiksi sostes:n tarjoama alkupalkka sairaanhoitajalle on noin 400 – 500e pienempi kuukaudessa, kuin julkisella puolella. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 6000 euron ansionmenetyksiä vuodessa. Kuka enää haluaa tehdä kolmivuorotyötä sote – alalla, kun palkasta napsaistaan vuositasolla 5000 – 6000e pois? En usko, että kukaan.
On kuitenkin huomioitava, että Suomalaiseen sote – kenttään on ilmestynyt – ikäänkuin ihmeen kaupalla, erilaisia seure (seuturekry) – palveluntarjoajia, joiden lainvoimaisuutta ja sijaispulaa helpottavaa rakennetta ollaan vahvasti ajettu esiin juuri Kokoomuspäättäjien puolelta.
Seuturekryjärjestelmä on ajoittain ihan toimiva ratkaisu, mutta palkkatyötä tekevälle sote – alan ammattilaiselle sen tarjoama työ on kaikkea muuta kuin toimiva kokonaisuus. Palkasta napsaistaan keskimäärin 200 – 300e pois aina kun palkka maksetaan, vaikka työntekijä tekisikin täysin samaa työtä kuin vakinainen henkilökunta.
Mistä pääsemmekin jälleen vuoteen 2008 ja Jyrki Kataiseen. Vuonna 2008 Jyrki Katainen lausui, että suomeen tarvitaan n. 1,8 miljoonaa ulkomaalaista työntekijää. Seuraavana vuonna – pitkälti Jyrki Kataisen aloitteen pohjalta suomeen rahdattiin läjäpäin Filippiiniläissairaanhoitajia. Tätä ennen tapahtuneesta ei pidä lainkaan väheksyä sitä tosiasiaa, että vuonna 2007 suomalaiset sairaanhoitajat vaativat tuntuvaa ansiotulon nousua. Vuoteen 2011 mennessä valtaosa filippiiniläissairaanhoitajista oli poistunut maasta, koska heille tarjottu työehtosopimus oli kehnompi kuin suomalaisten sairaanhoitajien työehtosopimus.
LOPUKSI
Minä en oleta, että tässä olisi kyse sairaanhoitajista. Minä oletan – että tässä on tosiasiassa kyse – kuten mainitsin jo aikaisemmin; kilpailutilanteen ohittamisesta ja oman edun tavoittelemisesta politiikan saralla. Elina Lepomäen ulostulo tuskin on tarkoitettu parantamaan suomalaisten sote-palvelutyöntekijöiden tilannetta, saati sote – palveluita käyttävien arkea.
Hieman yksinkertaistaen toteankin – että Elina Lepomäen ulostulo sote – ja maakuntauudistuksen tiimoilta ei ole mitään muuta kuin halpa poliittinen temppu, jossa ajetaan ohi kaiken mahdollisen vapaan kilpailun ja luodaan automaatti, joka tarjoaa vain monopoliasemassa olevien pörssiyhtiöiden tarjoamia sosiaali – ja terveyspalveluita.
Minun, Nokialla asuvan kansalaisen näkövinkkelistä tämä on vain suuremmassa mittakaavassa tapahtuvaa – Nokian sote – palveluiden yksityistämishanketta vastaava tapahtuma, jossa mitään konkreettista vaihtoehtoa palveluiden kokonaisvaltaiselle yksityistämiselle ei olla etsimässä. On vain täydellinen yksityistäminen, ja sen kilpailijana sote – ja maakuntauudistus.
Kokoomuksen näkövinkkelistä nämä kaksi kilpailevat keskenään – ja tämän mittaluokan osingoista, saatavista tai poliittisista pisteistä puhuttaessa, mikään ei saa muodostua esteeksi.
Ei edes sote – ja maakuntauudistus.
Anttiolavi Salonen
Välipäivitys: Nokia, Mänttä-Vilppula ja Juupajoki. Tunnelmia nyt.
Olen ottanut tähän aihealueeseen useasti kantaa. Mitä minä toivon Nokia, Mänttä – Vilppula, Juupajoen yhteenliittymäasiasta seuraavan? En tiedä. Minulla ei tosiasiassa ole minkäänlaista selvää kuvaa siitä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Se mistä juonnan ajatukseni, jotka siis – pääosin ovat vastaan em. liittymää, ovat kuitenkin lopulta vain yhdenlainen näköala tähän kuumaan aiheeseen, jota Nokian kaupungin sote – palveluiden ympärillä käydään. Minun kantani asiaan on, että en kannata yhteenliittymää. Ymmärrän kuitenkin, että asiassa on paljon ratkottavaa ja ratkaistavaa.
Se mitä minä toivon, että asiaa ratkottaessa huomioitaisiin olisi yhteiskunnallinen valveutuneisuus joka tämän asian ympärillä kohisee. On turha vedota siihen, että ratkaisut tehdään selvityksen pohjalta, asiantuntijoiden toimesta – kun käytännössä kaikki tieto, mitä asiaan liittyvistä epäkohdista, positiivisista puolista ja mahdolliseen palveluntarjoajaan liittyvistä kysymyksistä on kaikkien saatavilla jo valmiiksi internetissä, työpajoissa, paneeleissa ja useiden moniammatillisten ryhmien valmistelemissa paketeissa.
On hyvä tehdä selväksi, että minä en niinkään vastusta ulkopuolista palveluiden tarjoajaa. Minä vastustan epäreilua tilannetta johon tällainen ulkopuolinen palveluntarjoaja ajaisi esimerkiksi sote – palveluissa työskentelevien ihmisten tilanteen. Pelkästään se tosiseikka, että palkat tulevat putoamaan reilusti sote – palveluissa työskentelevien ihmisten kohdalla on mielestäni epäreilu tapa tuottaa palvelua Nokialla. Eikä tässä puhuta mistään pienestä pudotuksesta; pahimmillaan puhutaan vuositulojen pudotuksesta, joka vastaa noin. 6000e:a. Se ei ole mitenkään mahdollista, siihen meillä ei ole varaa kaupunkina, kuntana eikä varmastikaan kenenkään kohdalla – henkilökohtaisesti.
Tiedän, että tämä kuulostaa itsekkäältä ajatukselta; itsehän työskentelen Nokian kaupungin sote – palveluissa sairaanhoitajana. Mahdollinen palkan alennus koskisi siis juuri minua. Kyllä. Se on täysin itsekästä puhetta.
Minä ja ne muut, joiden palkkaa tämä koskee, ja jotka eivät halua, että heidän palkkaansa esimerkiksi vuositasolla lasketaan 4000 – 6000e, ovat siis itsekkäitä.
Olenkin sitä mieltä, että minulta pitäisi ottaa vähintäänkin perhe pois, lapset ja auto pois ja koti pois – puhumattakaan lemmikkieläimistä – koska minä en pysty näistä 6000e vuodessa pienemmällä palkalla enää huolehtimaan.
Enää tästä kuviosta ei puutu kuin se, että Saul Schuback palkataan Nokian Kaupungin väestökoordinaattoriksi puhumaan heikommasta aineksesta.
Kuten olen aiemminkin maininnut, vaikkakin hieman poikkitelaisesti puoluekantaani nähden – Selvitys on mielestäni ihan ok. Puoluekantani kuitenkin tämänkaltaisen, omien aivojen käyttämisen mahdollistaa. Siitä syystä olen ylpeä puoluekannastani!
Riippumatta tästä kysymyksiä jää kuitenkin auki. Voidaanko esimerkiksi selvityksen jälkeiseen pyyteettömyyteen ja riippumattomuuteen luottaa? Ja ei – en minäkään järin mielissäni ole siitä, että selvitys tulee maksamaan hitokseen paljon. Meiltä kaikilta Nokialaisiltahan sekin on pois.
Lähinnä minua kiinnostaa, että mitä tahoja asiassa tullaan sote – palveluiden järjestämistä koskevissa asioissa kuulemaan. Toisinsanoen- onko selvitysprosessi talouden-, politiikan vai sotepalveluasiantuntijoiden – vaiko näiden kaikkien tarjoamiin lähtökohtiin nojaava? Mikä painaa selvityksessä siis eniten?
Sen verran olen saanut infoa asian tiimoilta, että ” – – selvitys lähtee Nokian kaupungin asukkaiden edusta. Talous on yksi osa-alue, toinen on työpaikat täällä, ja kolmas on ne palvelut – -” ja, että ”virkamiestaho kaupungilta ja ulkopuolinen asiantuntija.”
Miksi nämä olisivat siis ongelmallisia vastauksia? Koska asiaa ollaan mediaan vuotaneiden tietojen perusteella valmisteltu jo marraskuulta. Tai silloin ollaan oltu yhteyksissä Mänttä – Vilppula, Juupajoen suuntaan ja esitetty kiinnostumista/halukkuutta yhteenliittymistä kohtaan.
Tämä ei muuten olisi ongelmallista – mutta, demokratiaa tuntevana ihmisenä on pakko kyseenalaistaa tapahtumien järjestys.
Demokratiassa järjestys pitäisi mielestäni olla sellainen, että ensin järjestetään selvitys ja sitten ollaan kiinnostuneita mahdollisista yhteenliittymän suuntaviivoista – ei niinkään toisinpäin.
Minusta tämä kuulostaa juuri tästä syystä poliittiselta peliltä ja poliittisten tahojen ajamalta asialta, eikä niinkään julkisuuteen annettujen tietojen perusteella tehtävästä selvityksestä.
Loppukaneettini tälle blogimerkinnälle olkoonkin seuraavanlainen:
Minä kannatan vahvaa palveluiden monituottajamallia. Sellaista, jossa palveluita tuotetaan kunnan/maakunnan, isojen yksityisten yritysten ja pienten motivoituneiden palveluntuottajien toimesta.
Minä en kannata monipoliasemaa palveluiden tuotannossa; vaihtoehtoja pitää olla!
Oli palveluntarjoajamme Nokian Kaupungin sote – palveluiden osalta kuka tahansa tulevaisuudessa, tulee sen vastata aidosti palvelunkäyttäjien tarpeeseen.
Tämän hetkiset askelmerkit eivät puhu sen puolesta kovinkaan lupaavaa – että nyt kaavailtu palveluntuottaja välttämättä yksin, monopoliasemassa ollessaan tulisi palvelunkäyttäjien tarpeeseen vastaamaan.
Oli lopputulos siis mikä tahansa – on meillä kaikilla peiliin katsomisen paikka edessämme.
Nyt eteemme hahmotellut suuntaviivat kertovat meille kaikille jotain siitä todellisuudesta, joka on vasta aluillaan.
Tällaisen yhteiskunnanko me haluamme?
Demokratiassa meillä on mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkusuuntaan.
Vaaditaan siis selityksiä yhdessä. Vaaditaan päättäjiltämme aitoa tietoa siitä, mihin meidän verorahamme menevät ja mitä heidän päätöksistään meille seuraa.
Toivotan onnea ja jaksamista kaikille kuntalaisille, päättäjille ja viranomaisille.
Valitkaa kaikilta osin paras mahdollinen tulevaisuus Nokian Sote – palveluiden tuottajaksi. Älkää kiirehtikö, antakaa asiallisesti arvokasta tietoa meille Nokialaisille – kertokaa mitä oikeasti tapahtuu ja ennen kaikkea – pysykää sanomistenne ja kuntalaisten asian ajajina ja hyvinvoinnin takaajina! Kukaan meistä ei halua muistaa teitä yhden helvetin huonon päätöksen tekijöinä.
Ja muistakaa se kaikista tärkein:
Me ansaitsemme parempaa.
Anttiolavi Salonen
Nokia.
Hoitajien Ylityökielto vaarantaa potilasturvallisuuden?
Eilen tuli jälleen kerran hieraistua näin sairaanhoitajamiekkosena silmiään, kun Suomen suurimman sairaanhoitopiirin Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi, että
”Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden – -”.
Pitäisikö jättää tämä nyt hautumaan tähän hetkeksi.
Vai toistetaanko vielä kertaalleen se mitä Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi?
”Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden”.
Puolitoista päivää YLITYÖ – ja VUORONVAIHTOKIELLOSSA (ei saa teettää lisätyötä toisessa toimipisteessä, esim. sijaisena.) ja potilasturvallisuus vaarantuu?
No, mitenkäs se nyt olikaan niiden palkankorotusten kanssa?
Kieltämättä aika arvokasta työtä me hoitohenkilökunnan jäsenet teemme, jos YLITÖILLÄ ja VUORONVAIHDOILLA (ei saa teettää lisätyötä toisessa toimipisteessä, esim. sijaisena.) pidetään ihmiset turvassa, kunnossa ja elossa.
Kyllä tässä nyt taas koetellaan Hoitoalan ihmisten kiltteyden ja vastuuntunnon rajoja.
Tosin, tämähän ei ole millään tavalla uutta. Vuonna 2007, kun me hoitoalan ihmiset uhkasimme lakolla, syytettiin meitä ahneiksi, pikkusieluisiksi ja ennenkaikkea potilaiden hengen, turvallisuuden ja terveyden vaarantaviksi, lihaviksi – ja ennenkaikkea liian pienellä koulutuksella, liikaa vaativiksi työntekijöiksi. Muistaakseni vuonna 2007 KOKOOMUS lupaili tuntuvaa palkankorotus – mikä ei koskaan sitten tapahtunutkaan.
Tapahtui kuitenkin seuraavaa;
– Vuonna 2008 Jyrki Katainen vaatimalla vaati, että suomeen pitää luoda 1,8miljoonalle ulkomaalaiselle työpaikkoja. Tällä pohjustettiin uutta matalapalkka-alaa, johon esim. Juhana Vartiainen on myöhemmin ottanut vahvasti myönteisen kannan.
– Vuonna 2011, pääosin Kokoomuksen ja Jyrki Kataisen aloitteen pohjalta suomeen tuotiin Filippiiniläissairaanhoitajia tekemään ahneiden ja uhmakkaiden suomalaissairaanhoitajien työtehtäviä.
– Vuonna 2013 – 2014 Filippiiniläissairaanhoitajat olivat valtaosin kadonneet sairaanhoitotyötehtävistä, koska työnantajapuolen tarjoama toimeentulo em. filippiiniläissairaanhoitajille oli (heikomman työehtosopimuksen varjolla) huonompi kuin kotimaisilla sairaanhoitajilla. Tätä ei oltu osattu odottaa; Filippiiniläissairaanhoitajat osasivatkin lukea ja keskustella suomalaisten sairaanhoitajien kanssa työehtosopimuksen sisällöstä!
– Vuosina 2013 – 2018 suomeen työskentelemään jääneet filippiiniläissairaanhoitajat ovat nyttemmin pääosin kelpuutettuja yksityisten terveysjättien lähihoitajiksi ja laitosapulaisiksi. Ja kuten arvata saattaa – heikommalla toimeentulolla kuin suomalainen lähi/perushoitaja tai laitosapulainen.
Mitä me siis tästä opimme?
Olisi ainakin hyvä muistaa, että vaikka kokoomuksen vaakunaan aina vaalien alla ilmestyykin sirppiä ja vasaraa tai melaa, tietokoneruutua, hirttoköyttä, partaterää… ihan mitä tahansa – niin ei. Kokoomus ei aja työtätekevien asiaa. Mutta koska Kokoomusta ei ihan kaikesta voi syyttää, niin meidän kannattaa nyt palata perustavanlaatuisen kysymyksen äärelle;
Mikä on ihmisten terveyden hinta? Onko se sellainen, jonka ylläpitämiseksi hoitajien pitää tehdä jatkuvasti ylitöitä, tai vaihdella toimipisteitä – jotta tarvittavat työtehtävät tulisi tehtyä?
Mikä on ihmiselle tarjottavan potilasturvallisuuden hinta? Onko se jotain sellaista, jonka ylläpitämiseksi hoitajien pitää tehdä jatkuvasti ylitöitä, tai vaihdella toimipisteitä – jotta tarvittavat työtehtävät tulisi tehtyä?
Mikä on ihmisen hengen hinta? Ja kenen vastuulla se on? Onko se yksittäisen työntekijän vastuulla? Työntekijän jolta edellytetään jatkuvaa joustoa työajan suhteen, ylitöiden muodossa, tai työntekemisen suhteen toisessa toimipisteessä vain, koska työresurssi halutaan pitää minimissä?
Vastaus näihin kaikkiin on; ei. Työntekijän vastuulla on tehdä työnsä niin hyvin kuin hän pystyy. Vastuu ei myöskään ole esimiehellä, eikä yksikön johtajalla.
Heidän tehtävänsä on resurssoida parhaan kykynsä mukaan työntekijöitä kentälle tekemään tätä tärkeää työtä.
Vastuu tästä kaikesta on lopulta siinä – miten me näemme koko SOTE – kentän merkityksen.
Jos ratkaisu vuodesta toiseen on, että säästöä luodaan tekemällä vääryyttä, jättämällä hoitamatta, siirtämällä vastuuta työntekijöiden niskoille niissä kysymyksissä, joihin vastaaminen on työntekijän ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta ja ammattitaitoa halveeraavaa, niin silloin meillä kenelläkään ei ole hyvä olla.
Me hoitotyötä tekevät ihmiset emme paljoa pyydä.
Me vastaamme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja kaikkien julkisuuteen levinneiden asiantuntijalausuntojen perusteella myös ihmisten hengestä.
Eikö se ole riittävä syy vaatia ansaittua arvostusta yhteiskunnassa?
Anttiolavi Salonen,
Hyvät, Pahat, Rumat ja Digitalisaatio
Elokuvassa Hyvät, Pahat ja Rumat keskitytään kolmen päähenkilön profiileihin. Hyvä on henkilöhahmo nimeltään Blondi, joka myös miehenä ”vailla nimeä” tunnetaan. Paha on palkkatappajana kunnostautunut ”enkelisilmä” ja Ruma on Blondin avustajana toimiva Tuco Benedicto.
Elokuvan alkua luonnehtii kenties parhaiten se kuinka Blondi ja Tuco huijaavat virkaatekeviä ihmisiä ja tekevät näin rahaa.
Koska Ruma, eli Tuco – on viranomaisten haluama rikollinen, toimii Blondi Tucon pidättävänä tahona – saaden näin Tucon pidätyksestä kuuluvan palkkion itselleen. Blondi kuitenkin lopulta pelastaa Tucon likimain varmalta hirttokuolemalta, jonka jälkeen Tuco ja Blondi jakavat pidätyksestä saadut rahat keskenään.
Mutta mitä tällä on tekemistä Digitalisaation kanssa?
Ei varmastikaan paljon mitään. Mutta tarinana Digitalisaation hyödyntäminen ja hyödyntämiskohteiden kohdentuminen työtätekevän väestön hirttosilmukaksi on temaattisesti varsin samankaltainen. Meillä on taho, joka kantaa etsityn tai jo ennelta tiedetyn tahon – Ruman, tai kenties tässä tapauksessa Työtä tekevien ihmisten ryhmän estradille. Työtätekevälle väestölle ollaan lueteltu erinäinen syntilista, josta johtuen työtekevä väestö tuomitaan menettämään itsemääräämisoikeutensa, mahdollisuus tehdä työtä sellaisella palkalla, jolla perheensä ja itsensä voi elättää ja myös usko tulevaisuuteen, koska syyttävän tahon suunnitelmissa on lisätä vastakkainasettelua kansan itsensä sisällä niin, että työtätekevän ja työtätarjoavan väestön sukset menisivät mahdollisimman paljon ristiin, ellei sitten jopa solmuun asti.
Nyt on hyvä huomauttaa, ennenkuin pääsemme tämän pidemmälle, että minä olen Digitalisaation vankkumaton kannattaja. Näen paljon mahdollisuuksia, joilla ihmisten tekemää työtä voidaan Digitalisaation kautta kehittää yhä tehokkaammaksi, toimivammaksi ja tuottavammaksi. Olen ammatiltani hoitoalan ammattilainen ja uskon, että erinäisten digitalisaatiovälitteisten apuvälineiden kautta juuri hoito-, hoiva- ja erityis/erikoishoitotyön osa-alueet tehostuvat huomattavasti, kun digitalisaatiota vain opitaan käyttämään osana hoitotyön arkea. Sama pätee myös tekniikan alalla. Työ tehostuu, työstä tulee turvallisempaa ja työstä tulee ennenkaikkea tuottavampaa, kun digitalisaation hyödyt saadaan valjastettua. Itseasiassa – kaikki työ johon digitalisaatio voidaan yhdistää osaksi ihmisen tekemää työtä, tehostuu, muuttuu tuottavammaksi ja mahdollistaa maailman muuttumisen muutamalla askeleella kohti parempaa huomista. Mikä siis on ongelma?
Varmastikaan kukaan meistä ei halua, että työtätekevien ihmisten määrää oleellisesti vähennetään, vaan pikemminkin niin – että työtätekevien ihmisten rinnalle istutettu digitalisaatio tehostaa ihmisten tekemää työtä ja saa enemmän hyvää aikaiseksi meille kaikille. Eikö vain? Tämähän digitalisaation taustalla täytyy olla?
Mutta onko sittenkään?
Kun tarkastelee yhteiskunnan poliittisen päätahon mielipiteitä ja ajatuksen juoksua vähänkään syvemmin digitalisaatiopuheiden ohella – tulee huomanneeksi, että valtaosin digitalisaation idealisaatio tähtääkin työväen korvaamiseen digitalisaation keinoin – eikä niinkään työväen työtehokkuuden lisäämiseen.
Mutta miksi moinen?
Politiikka on peliä. Poliitikot kiristävät, huijaavat ja saavat viranomaistahot toimimaan tietyillä tavoin juuri erinäisten uhkakuvien, lupausten ja maanittelujen varjolla. Raha puhuu ja iso raha puhuu enemmän. Ja kun yhteiskuna ollaan alistettu jatkuvalle voittojen ja pääoman kahminnalle, sekä voittojen ja kahmintojen kautta kerätylle erinäiselle liikehdinnälle ja vaikuttamisen keinoille, alkavat viranomaisten keinot olemaan kokolailla vähissä.
Kun tyypillinen poliittinen figuuri sanoo, että digitalisaation kautta yhteiskunta muuttuu tuottavammaksi otettuaan ”tuottavuusloikan” tarkoittaa se näillä kahdella puolen osittain eri asioita.
Viranomaisnäkökulmasta tuottavuusloikka tarkoittaa, että viranomaisten työtehtäväkentällä tuottavuuden asettamia raja-arvoja pitää tarkastelle niin, että työtätekevien työehdot toteutuvat, sopimukset joita uuden työtavan tekeminen edellyttää – tulee sopia ja lainsäädännöllisten kohtien toteutumisen valvontaprosessien pitää kohdata niille määritellyt raamit. Politiikan kannalta asiat tarkoittavat kutakuinkin samaa, mutta hyötynäkökulman pitää tuottaa poliittisia pisteitä, joiden kautta sidosryhmäetujen ajaminen tehostuu ja luo uutta pohjaa jatkuvalle tuotekehittelylle sekä tuotekehittelyn muassa muodostuneille työpaikoille. Hieman yksinkertaisemmin sanottuna voidaan todeta, että viranomaisten tehtävä on vaalia sopimusyhteiskunnan toteutumista ja poliittisten toimijoiden tehtävänä on kerätä puolueen ajamien arvojen mukaisia poliittisia pisteitä.
Ongelma, joka nyt kaavaillussa digitalisaation esiinryntäyksessä ei suinkaan ole siis digitalisaatio itse – vaan se miten sitä ollaan lähdetty hyödyntämään. Pääosin esimerkiksi Juha Sipilän kaavailame ”tuottavuusloikka” ja siihen yhdistetty digitalisaatio ei tähtää työtehtävien säilymiseen ja vaan yhteiskunnan muuttumiseen digitalisaation muassa enemmän digitalisoituneeksi. Toisinsanoen – työtehtävien vähenemiseen, henkilöstömenojen isoihin vähennyksiin ja yrittäjyyden uuteen nousemiseen juuri tätä kautta. Tätä tapaa luonnehtii kenties vahvimmin juuri korrelaatio siihen, että työtätekevä ihminen korvataan pääasiassa koneella.
Eikä tämäkään ole paha asia, koska koneita tarvitsee huoltaa ja korjata..rasvata, palvella ja ihailla.. mikä tosin itsessään ollaan kuitenkin jo ennalta valtaosin digitalisoitu.
Ongelma on osittain verrattavissa jonkinlaiseen politisoituneeseen uskontoon. Toisinsanoen – kun ihminen itsessään menettää merkityksensä, ei ole enää väliä sillä mitä iso koneisto ajaa eteenpäin. Tässä tapauksessa ollaan lähdetty toteuttamaan uhkakuvaa, jossa työntekijä ei enää merkitse mitään, koska digitalisaatio itsessään korvaa työntekijän työpanoksen. Mitä siis jää työntekijälle? Työntekijälle jää mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin, tai erikoistua työssään sellaiselle tasolle, jossa hän toimii konetta ohjaavana, korjaavana ja tuntevana tahona – koneenkäytön ammattilaisena. Ei paha! Tätähän sen kai kuuluisikin olla; ihminen kouluttautuu, ja kone palvelee ihmistä. Voilá! Ei ollenkaan paha. Mutta..
Yhdistettynä kaikkeen muuhun poliittiseen jargoniin – pilvet muuttuvat varsin tummasävyisiksi toiveikkuuden taivaanrannassa.
Aktiivimallia ajaneiden tahojen mielikuvitus on käsittämättömän laaja. Äänenpainot, joissa työtätekevien ihmisten työehtosopimuksia muutetaan nollatuntisopimuksiksi, palkkoja ollaan valmiita pienentämään työnantajien ehtojen mukaisesti ja kaikenlisäksi pelottelukeinona esiin nostetaan yhä useammin digitalisaation kautta tapahtuva pakottava tarve heikentää työehtosopimuksessa sovittuja reunaehtoja – eivät luo millään tavalla uskoa työtätekevän väestön osalle.
Helpotusta eivät luo Juhana Vartiaisen kommentit aktiivimallista, ajatukset uudesta matalapalkkakansanryhmästä, eivätkä Jyrki Kataisen elättelemät toiveet 1,8 miljoonasta ulkomaalaisesta halpatyöntekijästä. Kun tähän ynnätään Björn Wahlroos, Saul Schuback ja moni muu työtätekevien, työttömien ja syrjäytyneiden ihmisarvoa väheksyvä oikeistolainen, niin voimme vain kysyä – kenen etua tällä kaikella ajetaan?
Vuonna 2013 Juhana Vartiainen oli täysin avoimesti ajamassa suomeen uutta matalapalkkakansanluokkaa, eikä vauhti, saati mielipiteet Vartiaisen retoriikassa ole näin viisi vuotta myöhemmin muuttuneet saati hiljentyneet. Yhä edelleenkin puhutaan samoista asioista. Nyt tosin nimellä nimillä aktiivimalli, kiky – sopimus, palkkaharmonisaatio ja digitalisaatio.
Kuten tulin tässä tekstissä jo maininneeksi – olen minä vankkumaton digitalisaation kannattaja. Politiikka, poliittinen retoriikka, jolla digitalisaatiota ajetaan eteenpäin – eivät saa minulta kuitenkaan minkäänlaista myötätuntoa. Ihmisistä – työtätekevistä kansalaisista ei saa tehdä töistä jatkuvasti kilpailevia heittopusseja. Työstä pitää saada palkka, joka riittää perheen elättämiseen. Työn pitää luoda uskoa tekijässään siihen, että tulevaisuus on turvattu. Digitalisaatio ei saa olla uusi keppi, jolla viranomaistahoa viedään ja vedätetään, eikä se saa olla uhkakuva työtätekeville ihmisille.
Anttiolavi Salonen
Aktiivimallin todellinen tarkoitus?
Aktiivimallia vastustetaan ja kannatetaan. Se on selviö, mutta mikä on aktiivimallin todellinen peruste? Useimmiten oikealta puolelta satelevat selitykset ovat kutakuinkin sitä luokkaa, että vapaamatkustajien aika tulee nyt jättää taa ja eteenpäin on mentävä uutena, tehokkaana suomena, jossa jokaisen ihmisen yhteiskunnalle tarjoama työpanos merkitsee. Tämän soisi olevan aktiivimallin taustalla todella, mutta onko asia näin?
Vuonna 2013 Juhana Vartiainen esitti, tuolloin VATT:n ylijohtajan asemassa, että suomeen pitäisi luoda uusi matalapalkka-alojen ryhmä, jossa työskentelisi matalapalkkaisia, hanttihommiin tarkoitettuja ihmisiä. Toisinsanoen ns. ”heittopussi” – ihmisiä, joilla ei olisi työehtosopimusta – joka takaisi esimerkiksi riittävän toimeentulon tai juurikaan mitään muuta, kuin aseman kiire – tai sesonkityöhön tarvittaessa kutsuttavina ihmisinä. Jo tuolloin nousi esiin äänenpainoja, joissa tavallaan kyseenalaistettiin tällaisen mallin laillisuusperiaatteet.
Näillä kiireapulaisiksi ja sesonkityöntekijöiksi kaavailluilla ihmisillä ei olisi todellista tarvetta työtehtävien kentällä vaan he pikemminkin työskentelisivät ikäänkuin sellaisina ylimalkaisina ”jokapaikan höylinä”, joita voitaisiin tarvittaessa rekrytoida tekemään matalapalkkaisia työtehtäviä esimerkiksi puhtaanapito-, järjestys – tai hoiva – ja hoitopalveluiden apukäsinä aina, kun tällaiselle työntekijälle tarvetta olisi, mutta myös kaupan alalle joulu-, juhannus-, vappu- tai mihin vain mahdolliseen sesonkiin avustaviksi työntekijöiksi.
Nyt melkeinpä viisi vuotta myöhemmin – Juhana Vartiainen, (kok.) nyttemmin lainsäädäntötyötä tekevänä, kansaa edustavana, ja kansan asioita ajavana tahona – hoitaa yhä edelleenkin tätä samaista asiaa eteenpäin. Mutta mistä tämä Aktiivimalli on alunperin lähtöisin?
Jyrki Katainen. Mies, nimi. Historia. Muistatteko?
Jyrki Katainen (kok.) kaavaili jo vuonna 2008, että suomeen tarvitaan matalapalkka-ala joka työllistää 1,8 miljoonaa ulkomaalaista työntekijää.
Katainen ei onnistunut.
Tätä yritettiin meillä sote – alalla. Filippiiniläissairaanhoitajat olivat kuitenkin sen verran fiksua porukkaa, että eivät pääasiassa suostuneet tekemään likimain 5e huonommalla palkalla sairaanhoitajan töitä kuin suomalaiset sairaanhoitajat – ja valtaosin he sitten suomesta poistuivatkin. Mutta yritys oli kova. Ja on vielä tänäkin päivänä.
Tällä hetkellä ne filippiiniläissairaanhoitajat, jotka eivät suostuneet huonommalla tes:llä sairaanhoitajan työtä suomessa tekemään- päätyivät siivousalalle tai lähi/perushoitajan työtehtävien pariin, likimain mitättömin palkoin – josta vielä epäpätevyysalennuksen varjolla leikattiin 5 – 7% kerralla, joka kuukausi.
Yllättäen valtaosa epäpätevistä filippiiniläissairaanhoitajista kelpasikin sairaanhoitotason puhtaanapitotyöntekijöiksi monikansallisten, hoiva- ja hoitopalveluita tarjoavien pörssiyhtiöiden leipiin.
Tie ei siis aivan auennut ainakaan meillä sote – palvelualalla Kataisen aloittaman matalapalkka-alapyrkimyksen myötä. Väliin mahtui monia erinäisiä kommentteja heikompiosaisesta aineksesta (Saul Schuback, Kokoomus) ja lopullisesta iskusta, joka tuli ikäänkuin Juha Sipilän suunnalta, mutta käytännössä kuitenkin Kokoomuksen tarpeesta muodostaa uusi matalapalkkaihmisluokka.
Tarvittiin uusi ihme.
Ja se ihme oli SOTE – ja maakuntauudistus, jota sokeroitiin ennalta KIKY – sopimuksella, jonka tulevaisuuden historiaa pohjustettiin Aktiivimallilla, jonka kautta taasen mahdollistettiin mm. sote – alojen rankka palkkaharmonisaatio, eli palkkojen romahtaminen alaspäin tulevina vuosina – jolla taasen tähdättiin koko sote – kentän siirtoon pörssiyhtiöiden hallintaan.
Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Eikä tämä kosketa pelkästään sote – alaa. Leikkurin ja niittopuimurin alle joutunee lähipäivinä/kuukausina/vuosina koko yhteiskunta.
Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana toistaiseksi toimiva ja maaliskuun alussa OP Ryhmän pääjohtajana aloitteleva Timo Ritakallio puolusti Ylen Ykkösaamussa sunnuntaina suomalaista ”osittain rahastoivaa” eläkejärjestelmää.
Ylen Ykkösaamun haastattelun aikana Pääjohtaja Ritakallio ilmaisi useita kertoja toiveensa, että Suomeen saataisiin muuttamaan lisää työvoimaa ulkomailta. Tähän kun ynnätään kaiut joita pitkin suomennieme tällä hetkellä satelee mm. työnantajapuolen käsityksistä sitä kohtaan mikä on riittävä toimeentulo – voimme olla varmoja, että Aktiivimalli ei jää ainoaksi työtätekevien asiaa heikentäväksi laukaukseksi.
Nyt olen varma, että joku ajattelee, että ”onpa tuo Salonen tyhmä! Eihän Aktiivimallilla ole mitään tekemistä palkansaajien asian kanssa.” Mutta miten on?
Kiima pienipalkkaisuutta kohtaan oikeistomielisessä puoluekoneistossa kasvaa huimaa vauhtia. Juhana Vartiainen ajaa sinnikäästi eteenpäin matalapalkkayhteiskuntaa tai ainakin sellaista yhteiskuntaa, jossa meillä olisi matalapalkkainen yhteiskuntaluokka, Jyrki Katainenhan tätä kohtaan jo selkeää vetoa esitti – keskimäärin 10 vuotta sitten, ja nyt Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio on lähtenyt läikyttelemään bensaa liekkeihin. Unohtamatta tietenkään Björn Wahlroosin lukuisia erinäisiä lausuntoja, joiden tarkoitusta tuskin tarvitsee sen kummemmin avata.
Aktiivimallia vastustavat käytännössä kaikki, jotka ymmärtävät mihin tällä kaikella tähdätään.
Tarkoitus ei ole ainoastaan tehdä työtä tekemättömien elämäntilanteesta mahdollisimman vaikeaa vaan vähentää henkilöstömenoja maksettavien palkkojen muodossa jokaiselta työtä tekevältä saralta. Aktiivimallilla alistetuista ihmisistä saadaan tulevaisuuden oikeistohegemoniaa ajatellen sopivia rikkureita poliittisiin lakkoihin ja ulkomailta haalitut halvemmat työntekijät voidaan helpostikin rekrytoida toteuttamaan tätä samaa kaavaa pelottelemalla heitä esimerkiksi maasta ulosheittämisellä. Meneekö tämä minulla ylitse. En tiedä. Olisi kiva nähdä jotain myönteistä tämän päivän politiikassa, mutta käytännössä myönteisen näkemiseksi varatut paukut alkavat olemaan lopussa.
Anttiolavi Salonen
Kuka kiirehti ja miksi. Mänttä-Vilppula, Juupajoki ja Nokia. Kenen ehdoilla mennään?
Se tuli SOTE – työntekijöille yllätyksenä, mutta samaan aikaan, sitä oltiin osattu jo tovi odottaakin. Kilpailukykyuudistus tai sopimus – leikkasi pienipalkkaisilta ja naisvaltaisilta aloilta oleellisia toimeentulon euroja.
Ei ehtinyt mennä vuottakaan, kun meillä Nokialla oltiin tilanteessa, jossa pienipalkkaisia sote – alan työntekijöitä oltiin sysäämässä vielä vähän ahtaammalle.
Siirto Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen tapahtuisi salamasotamaisen tehokkaasti, ja tieto prosessin kehittymisesti annettiinkin vain 4 päivää ennen ensimmäistä siirtoa. Mitään ei kuulemma ollut tehtävissä. Mitään ei vielä oltu kuulemma päätetty ja asia menisi selvitykseen palveluiden järjestämisestä. Vallitsi melkoinen sekaannus, sekasorto ja epätiedon ristiaallokko.
Meille annettiin hyvin vähän mahdollisuuksia sanoa asiaan yhtään mitään, vaikka tuskin sanominen yhtään mihinkään – yhtään millään tavalla olisi mitään aikaan saanutkaan.
Yht’äkkiä esiin nousi kuitenkin jos jonkinlaisia asian puolesta puhujia, jotka pitivät yhteenliittymän toteutumista hyvänä asiana – ja nimenomaan niin, että kun asia toteutuu, niin kaikki muuttuu hyväksi. Hyväksi kenelle? Ei ainakaan sote – alalla työskentelevällä ihmisille.
Tuli hieman sellainen tunnelma, että tämähän taitaakin olla jo valmis paketti, joka nyt vain sitten tapahtuu. Vaikka mitään ei siis ollut vielä päätetty.
Tämä vaikutti ensi alkuun varsin kummalliselta toiminnalta, mutta samaan aikaan kyseessä oli varmastikin politiikan arkipäiväinen ilmiö.
Se, että tällaisilla poliittisilla siirroilla tehdään kuitenkin lopulta hallaa sote – palveluita käyttäville asiakkailla, sote – palveluiden parissa työskenteleville työntekijöille ja lopulta koko järjestelmälle – on kuitenkin mielestäni osoitus jostain muusta kuin kuntalaisten asian ajamisesta kunnallispolitiikan taholta. Mahdollisesti kyseessä on jopa jotain sellaisesta, jonka ääneen lausuminen on rumaa, harmittavaa ja jo jossain määrin tavattoman epämiellyttävää.
Nyt kolme päivää myöhemmin tuntuu varsin absurdilta ajatella, että asiaa oltiinkin vähä vähältä rakenneltu jo marraskuulta 2017 asti. Tuolloin Nokian suunnalta oltiin oltu Mänttä – Vilppulan suuntaan yhteyksissä siirtymää silmällä pitäen. Ja yht’äkkiä – täysin ilmoitusluonteisesti tilanne olikin jo käsillä. Vaikka mitään ei siis oltu vielä päätetty ja asia oli vasta menossa selvitykseen. Paketti alkoikin aueta jotensakin kieroutuneissa tunnelmissa, koska selvitystyön kautta oli tarkoitus selvittää asiaa, joka ulkopuolisen silmin vaikutti (yhä) enemmän kuin selvästi jo valmiiksi päätetyltä päätökseltä, joka nyt sitten vain toteutettaisiin!
Se mikä minua kiinnostaa tässä tilanteessa todella on, että kenen etua tällä siirtymällä ajetaan? Mikä perustarkoitus Nokian kaikkien sote – palveluiden myymisellä PIHLAJALINNA Oy:lle tulisi olemaan? Kuka hyötyisi eniten Nokian kaikkien sote – siirtymisestä juuri Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen?
Äärimmäinen perustelu tähän on, että me tarvitsemme seinät, jotka maksavat yli 30 000 000 euroa, eikä meillä ole tähän varaa itsenäisesti ryhtyä. Tämä on hyvin ymmärrettävää, mutta toisaalta STM:n hallitusneuvoksen ilmoitus siitä, että Nokian liittyminen ”Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueeseen” on keinotekoinen ja mahdoton ”voimassa olevan lainsäädännön näkökulmasta”.
Toisinsanoen, asiaa oltiin tiettävästi valmisteltu jostain muista kuin lainsäädännöllisistä lähtökohdista katsoen. Tai siltä tämä ainakin minusta näyttää.
Ainoa muu lähtökohta, joka minulle nousee mieleen – josta asiaa ollaan kenties oltu valmistelemassa voi olla poliittinen ja ennenkaikkea poliittisesti sidoksissa olevaa taloudellista etua ajava lähtökohta.
Tiedossa on tänä sunnuntaina, että 5. helmikuuta asian tiimoilta järjestetään valtuustoinfo ja myöhemmin vielä erillinen äänestys jonka tulos ratkaisee asian tiimoilta jotain äärimmäisen oleellista.
Sairaanhoitajana ja Nokian Kaupungissa asuvana sekä työskentelevänä kuntalaisena olen enemmän kuin huolissani tilanteesta.
Kuulun ammattiliitto TEHY:yn ja olen aktiivinen kunnallispolitiikan kommentoija Nokian kaupungissa. Henkilökohtaiseksi tämän asian minun kohdallani tekee juuri se, että uhkana tässä nyt tapahtuvassa siirroksessa on henkilökohtainen elintason romahtaminen työehtosopimuksen mahdollisesti muuttuessa KVTES:stä Pihlajalinna Oy:n työehtosopimukseksi, joka siis on AVAINTES.
Kävin asiasta aiemmin keskustelua ja TEHY:ä edustavalta taholta sain kuulla, että muutos asiassa tuskin tapahtuu kovin vauhdikkaasti. Muutos saattaa tapahtua vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta tapahtuu silti. Muutosta on kokonaisuudessaan vaikea ennustaa. Vanhoina työntekijöinä uudelle työnantajalle siirtyvät työntekijät voivat mahdollisesti neuvotella itselleen jotain (mikä tuskin onnistuu missään yhdessäkään pyrkimyksessä neuvotella tarjottua parempaa, koska jonoa töihin tiettävästi riittää) mikä mielestäni kuulostaa samalta kuin, jotain sellaista mitä uusi työnantaja nyt on valmis neuvottelemaan.
Minulle tästä ensimmäiseksi muodostuu ajatus löysässä hirressä roikkumisesta ja huonojen uutisten jatkuvasta odottelusta. Minä en ihan syystä usko, että paikallinen sopiminen, tai työpistekohtainen sopiminen palkoista ajaa yhdenkään ammattiryhmän etua, eikä varsinkaan pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla.
Mutta välittääkö Nokian kaupungin tämän hetkinen poliittinen rintama sote – henkilökunnan asiasta? Näytöt eivät ole kovin lupaavia.
Minkälaista poliittista tahtoa asiassa siis on. Kenen etua sote – kentän kokonaisvaltainen yksityistäminen Nokialla ajaisi? Tokihan säästöjä voidaan luoda isoissakin määrin, kun palkat putoavat ja palvelut muuttuvat enemmän maksullisiksi, mutta onko se sitä mitä me juuri nyt tarvitsemme? Talouspoliittisesti ajatellen varmastikin on, mutta korjaantuuko talous sillä, että ihmisten käyttövaroja riivitään alemmas? Me olemme kuitenkin kohtuullisen suuri kuluttajien ryhmä Nokialla – me sote – palvelun työntekijät.
Yhtälailla, me olemme myös kohtuullisen suuri poliittinen voima, me sote – työntekijät. Edustammeko me sellaisia arvoja, joissa työntekijöiden elanto, toimeentulo ja turvallisuuden tunne on täysin mitäänsanomaton asia, joka voidaan heittää menemään vain, koska poliittista tahtoa tällaiseen on? Olemmeko me todellakin pelkkä menoerä kaikkien menoerien joukossa? Me emme tule olemaan ammattiryhmänä tämän muutoksen menestyjiä, eikä tämä muutos tule toteutuessaan olemaan meidän etuamme ajava, mutta jonkin sellaisen tahon etua tämä mahdollinen muutos kuitenkin ajaa.. kenen ja miksi?
Toivon todellakin olevani väärässä, mutta huonoltahan tämä nyt kaikinpuolin vaikuttaa. Ei pelkästään meidän Sote – alan ammattilaisten kohdalla, vaan käytännössä kaikkien sote -palveluita tarvitsevien kannalta.
Tulevaisuus näytää ja asia on hyvä kuitenkin pitää pinnalla.
Voimme sitten joskus tarkastella, että kuka sanoi ja mitä sanoi – ja ennenkaikkea miksi.
Lapsiperhepolitiikkaa Nokialaisittain.
YLE TV 1:n Suuri presidenttivaaliväittely oli eilen surullista katsottavaa. Ei vain siksi, että kaikki ehdokkaat olivat erimielisiä käytännössä katsoen kaikesta, mutta myös siksi, että kysyttäessä lasten, – ja nuorten syrjäytymisen uhasta nyky-yhteiskunnassa – nostettiin valtaosin ehdokkaiden puheenvuoroissa esiin talouspolitiikka.
Ymmärrän toki, mitä ehdokkaat yrittivät sanoa; kun taloudella menee hyvin, syrjäytyminen vähenee, kun taloudella menee hyvin – usko tulevaisuuteen paranee ja kirkastuu ja kun taloudella menee hyvin ihmiset rakentavat yhdessä hyvää tulevaisuutta.
Nämä ovat kaikki tärkeitä huomioita ja ennenkaikkea tosiasioita. Syrjäytymisriskit pienenevät kun yhteiskunnan talouspolitiikka toimii, ihmisillä on rahaa – eikä deflaatio vaani jokaisen mahdollisuuden vanavedessä.
Oleellisesti huomioni kuitenkin kiinnittyi siihen, että kukaan ehdokkaista ei millään tavalla huomioinut niitä jo valmiiksi syrjäytyneitä reilua 70 000 alaikäistä ja niitä 120 000 syrjäytymisvaarassa olevaa alaikäistä lasta tai nuorta. Tai, mikäli huomioi, en minä lastensuojelun parissa työskentelevänä (Psykiatrisena) Sairaanhoitajana tätä mahdollisuutena tai millään tavalla merkittävänä muutoksena parempaan päin huomioinut.
Presidenttiehdokkaiden keinot ja ymmärrys syrjäytymisriskin korjaamiseksi olivat likimain täysin sellaisia, jossa uimataidoton heitetään suoraan syvään päähän allasta – ja sitten vain toivotaan, että se uimataito jostain löytyy. (Todettava on, että hukkunut ihminen ei enää mitään yhteiskunnalle maksa, mutta tätä ei yksikään presidenttiehdokkaista ääneen lausunut.)
Hyviä huomioita asian tiimoilta esitti ainoastaan paneelin puheenjohtajana toiminut YLE:n toimittaja, joka likimain suorasanaisesti viisasi syrjäytymiseen liittyviä tekijöitä, kuten päihde – ja mielenterveysongelmat osaksi syrjäytymisasteen syvyyttä.
Huomionarvoista oli myös se, että YLE:n toimittaja oli perehtynyt aiheeseen niinkin hyvin, että hän totesi täysin ymmärrettävästi myös sen tosiseikan, että lapsen – tai nuoren päihde, – mielenterveysongelmat ja syrjäytymisen muut kerrannaisvaikutukset vaikuttavat myös em. lapsen/nuoren perheen hyvinvointiin, joka itsessään kiihdyttää syrjäytymisriskiä myös perheen muiden lasten parissa ja heikentää työssäjaksamis perheen aikuisten keskuudessa. Näihin asioihin presidenttiehdokkaat eivät millään tavalla ottaneet minkäänlaista kantaa eilis illan paneelissa.
TILANNE NOKIALLA.
Viime vuoden puolella keväällä istuin Nokian Lukion auditoriossa kuuntelemassa luentoa Kannabiksen käytön tilanteesta Nokialla. Tuon luennon jälkeen olin asteen verran enemmän huolissani nuorison tilanteesta Nokialla. Lasten – ja nuorten ääni ei tuolloin kuulunut missään muualla kuin vaalipuheissa, joita valtaosin pitivät sellaiset tahot, jotka ovat sittemmin moneen kertaan kääntäneet takkinsa asian tiimoilta erinäisin vaihtoehtoisin liikkein, mutta myös ihan suoranaisesti hylkäämällä jos valmiiksi syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat lapset, nuoret ja heidän perheensä.
Syrjäytyneiden nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanteen lisäksi myös syrjäytymisvaaraa ennakoiva koulupudokkuus on meillä Nokialla tiettävästi lisääntymään päin.
Tämä tarkoittaa, että yhä useampi nuori ei lähde jatko-opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Tämä ei itseasiassa olisi kehittyvässä maassa, tai alkuteollisessa yhteiskunnassa ongelma, koska linjastolla pystyy kuka tahansa työskentelemään, mutta vauhdikkaasti digitalisoituvassa yhteiskunnassa tämä tarkoittaa vauhdikkaasti kumuloituvaa työttömien syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten joukkoa.
Eilen ilmoitettu Nokian Kaupungin SOTE – PALVELUIDEN ALASAJAMINEN ja siirtäminen Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen ei tule helpottamaan tilannetta millään tavalla. Edessä on rankkaa karsintaa työvoimasta ja ns. itsensä turhaksi tekevien palvelualustojen poistamisia kuviosta. Tämä tarkoittaa, että se vähäinenkin ennaltaehkäisevä tuki lasten, nuorten ja heidän perheidensä asian edistämiseksi tulee katoamaan jonkin ajan saatossa palveluvalikoimasta Nokialla. Näin on tapahtunut vastaavanlaisten liikeluovutusten yhteydessä toisaalla – ja näin tulee hyvin oletettavasti tapahtumaan myös Nokialla.
Viime vuoden puolella (kevät 2017) Nokialla oli jo valmiiksi syrjäytyneitä nuoria ja syrjäytymisuhan alla olevia nuoria reilut 100. Nyt tilanne on mennyt pahemmaksi. Eikä loppua tilanteen pahenemiselle ole näkyvissä.
Osaa Nokian Kaupungin päättäjistä tuntuu vaivaavaan ”Presidenttiehdokkaiden tauti”, jossa kaiken voi selittää niin, että kunhan talous saadaan kuriin, niin tilanne paranee kaikilta osin. Tämä on totta. Mutta se osa, joka ei kuulu tähän ”kaikkeen”, se jo valmiiksi menetettyjen lasten ja nuorten joukko kasvaa. Isoja asioita on odotettavissa ja päätöksiä tunnutaan tekevän pääasiassa talouden ehdoilla. Tämä ei ole huono asia ollenkaan – koska talous on tärkeää. Mutta mitä me olemme valmiita tekemään esimerkiksi Nokialla niiden jo tällä hetkellä syrjäytyneiden lasten -, nuorten ja heidän perheidensä asialle? Päätökset, joilla sote – palveluissa työskentelevien ihmisten työn teon mahdollisuudet vedetään minimiin eivät paranne yhdenkään sote- palveluita tarvitsevan kuntalaisen tai kansalaisen asiaa.
Seinät voidaan saada Nokialle mihin tahansa hintaan, mutta seinät itsessään eivät valtaosin tee työtä. Työstä kuuluu saada sellaista palkkaa, että sillä tulee toimeen, voi elättää perheensä ja huolehtia lapsistaan. Nokian Kaupungin sote – työntekijöiden siirtyminen Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen tulisi eittämättä johtamaan siihen, että KVTES muuttuisi AVAINTATES:ksi. Tämä tarkoittaa, että pudotus palkoissa tulee olemaan useita satoja euroja per. sote – työntekijä.
Muutamien julkisuuteen päätyneiden sanomisten ja lauseiden perusteella voimme jo nyt päätellä, että selvitystyö sote – palveluiden uudelleenjärjestämisestä ja Nokian Sote – palveluiden siirtymisestä Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen ollaan jo valmiiksi tehty. Tosiasiassa – mitään selvitystyötä ei tulla tekemään, koska poliittinen tahtotila on valtaosin sellainen, jossa siirtymä seinien rakentamiseksi on tärkeämpää kuin aito palveluiden laadun kehittäminen.
Sairaanhoitaja (AMK)
Anttiolavi Salonen
Nokian Sote-palveluiden alasajosta.
Myönnettäköön, että otsikko on hieman raflaava, provosoiva ja tarkoituksella huomiota kerjäävä, mutta siitähän tässä taitaa olla kyse; Nokian Sote – palveluiden hallitusta alasajosta. Tämän päivän nokianuutiset uutisoi asiaa tämän tiimoilta tänään näin:
Uusi käänne sote-palveluiden järjestämisessä – Liitytäänkö yhteistoiminta-alueeseen, jolloin palvelut ulkoistettaisiin Pihlajalinnalle?
”Ehdotuksen mukaan Nokian kannattaisi selvittää, voisiko se liittyä Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen yhteistoiminta-alueeseen. Alueen sosiaali- ja terveyspalvelut on ulkoistettu kunnan ja yksityisen tuottajan yhteisyhtiölle jo muutamia vuosia sitten.”
Oleellista tämän uutisen ilmitulossa ja vauhdikkuudessa on se, että ”Kaupunginhallitus päättänee selvityksen käynnistämistä koskevasta esityksestään valtuustolle 29. tammikuuta. Kaupunginvaltuuston kokous pidetään 12. helmikuuta.” Toisinsanoen – neljän päivän kuluttua asian selvityksestä päätettäneen Nokian Kaupunginhallituksessa. Ja kahden viikon kuluttua tästä asiasta pidetään kaupunginvaltuuston kokous, samaisesta aiheesta.
Tämä kertoo allekirjoittaneelle vain yhden seikan; asiaa ollaan valmisteltu vähintäänkin viimeisen vuoden päivät, mahdollisesti jo pidempään – ja rintama jolta äänestystä ollaan oltu piiskaamassa eteenpäin lienee varsin Oikeutetusti, tai Oikeammin, jossain ihan muulla suunnalla kuin työväen asialla. Mene ja tiedä. Nopeaa on toiminta. Mutta miksi ihmeessä toiminta on näin nopeaa?
Yksi syy saattaa olla työehtosopimuskierros, joka sote – alojen puolella on parhaillaan käynnissä.
Mitä tarkoitan tällä? Itse kuulun TEHY:n. Meidän kampanjasloganimme on ”Palkat kuntoon”. Toisinsanoen, kyseessä on tehyläisten palkkojen tarkastaminen ylöspäin.
Me hoitohenkilöstöön kuuluvat työntekijät olemme olleet jo vuosikausia palkkakuopassa, joten asiaan olisi siis todella hyvä saada muutosta aikaan.
KVTES – jonka mukaisesti esimerkiksi minun palkkani määräytyy uhkaa kuitenkin nyt – kuten kaikkien muidenkin Nokian Sote – palveluiden parissa työskentelvien kohdalla romahtaa huimasti alaspäin, mikäli siirtyminen PIHLAJALINNA Oy:n alaisuuteen tapahtuu.
Toisinsanoen, rivisairaanhoitajan palkka putoaisi PIHLAJALINNA Oy:n alaisuuteen siirtymisen myötä ja TES:n vaihduttua AVAINTATES:ksi arviolta noin 400 – 450e. Tällöin palkkamme olisi noin 210e pienempi kuin mitä se oli ennen vuoden 2007 palkankorotuksia.
Nokian Kaupungin sote – palveluissa työskentelevän lähihoitajan palkka putoaisi AVAINTATES:n myötä, arviolta noin 200e/kk:ssa. Mutta tämä ei vielä riitä. Suunta kohti tätä järjestelmää tarkoittaisi, että säästötavoite ja saadut säästöt pyörivät useissa miljoonissa per. vuosi tämän hetkiseen verrattuna.
Tämä tarkoittaa kokolailla isoa määrää säästöjä henkilötyövuosissa ja täten – tulee heikentämään sote – palveluiden tarjontaa.
MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA SOTE – PALVELUALAN TYÖNTEKIJÖILLE?
Jos ja kun selvitystyön jäljiltä siirrytään seuraavaan vaiheeseen, alkavat Nokialla koko sote – palveluhenkilökuntaa koskevat YT – neuvottelut.
Siirtyminen Pihlajalinna Oy:lle tapahtuu liikeluovuksena, jolloin voimassa olevat työehtosopimukset säilyvät ja työntekijät vaihtavat ”omistajaa” vanhoina työntekijöinä, mutta se mitä tapahtuu tämän jälkeen on – että KVTES muuttuu voimassa olevaksi TES:ksi, eli PIHLAJALINNA Oy:n käytössä olevaksi AVAINTAtes:ksi. Ellei työehtosopimusta tätä ennen olla saatu neuvoteltua.
Tämän lisäksi palveluntarjonta tulee muovautumaan uudella tavalla niin, että palveluiden tarjonta muuttuu yhä enemmän palveluntarjoajan ehdoilla kulkevaksi palveluksi. Tämä on tapahtunut vastaavanlaisten liikeluovutusten yhteydessä aiemminkin, joten on syytä olettaa, että tälläkään kertaa asia ei tästä eroa.
Toisinsanoen – ”ylimääräinen työresurssi karsitaan pois” ja tilalle muodostuu markkinavetoinen sote – automaatio järjestelmä, jossa palvelut ovat mitä ovat ja loppuosan maksaa asiakas.
Sote – palveluiden parissa työskentelevien määrää tullaan varmastikin pudottamaan minimiin – vähintäänkin yhtä vauhdikkaasti kuin aiempienkin liikeluovutusten jälkeen.
Prosentuaalisesti ajatellen tämä tarkoittaa noin 1/3 koko sote – palvelukentän väestä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nämä ihmiset vain potkittaisiin pois rivistä, vaan heistä tulee eräänlainen seutukunnallinen rekrytointivaranto, josta voidaan tarpeen mukaan palkata esimerkiksi sairauslomasijaisia, tarvesijaisia tai mahdollisesti jopa sijaisia silloin, kun työntekijät protestoivat huonoja työoloja vastaan.
Tämän lisäksi sote – työntekijöiden kontolle tullaan varmastikin, kuten muidenkin vastaavanlaisten liikeluovutusten jälkeisissä tilanteissa ynnäämään ruokahuollon ja puhtaanapidonpalveluita esimerkiksi toimipisteiden viikonloppuja silmälläpitäen.
Toistaiseksi juuri liikeluovusten jälkimainingeissa Pihlajalinna Oy on karsinut resursseja juuri henkilöstömenoista. Eikä Pihlajalinna ole suinkaan ainoa näin toiminut iso yksityinen palveluntarjoaja. Meillä Nokialla tästä ollaan saatu jo maistiaisia – ja jatkoa seuraa.
Pihlajalinnan tarjoamat työtehtävät harmonisoivat myös sote – henkilöstön palkkoja huimasti alaspäin. Tämä siis jo ennalta pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla.
Viime vuoden puolella (2017) varhaiskasvatuksen puolelta karsittiin Meillä Nokialla tehokkuuden nimissä. Tätä perusteltiin vähäisellä varhaiskasvatuksen tarpeella.
Samaan hengenvetoon kuitenkin ihmeteltiin kasvavia ryhmäkokoja ja työnsä alle läkähtyviä lastentarhanopettajia. Nyt ollaan samaan pyrkimässä myös muulla sote – kentän puolella. Herääkin kysymys, että onko meille Nokian Kunnallispolitiikkaan pesiytynyt jokin yksityisen sote – alan etua ajava yhteenliittymä joka mm. Pihlajalinnan Lonkeroita sote – soppaan on jatkuvasti sörkkimässä.
KENEN ETUA TÄLLÄ AJETAAN?
Niin. Kenen etua ajetaan heikennetyillä perustarpeiden palvelujärjestelmällä? Mikä on oleellista kun mieititään esimerkiksi sosiaali – ja terveyspalveluita? Aivan, ajattelitte varmasti samaa kuin minä ”sote – menot”.
Minua pyydettiin Nokia Cityn Facebookseinällä esittelemään vaihtoehto nyt esitetyille muutoksille ja näin minä tein. Liitän vastaukseni tähän alle teidän kaikkien luettavaksenne ja ihmeteltäväksenne.
Minä olen syystä pettynyt, huolissani ja harmistunut. Jälleen kerran me olemme siinä tilanteessa, jossa markkinat sanelevat keinot ja tarpeen. Asiakaslähtöisyys ollaan jälleen kerran unohdettu – ja tilalle on tullut tiukka markkinavetoisuus, jossa lasketaan hetkellistä, tähän päivään vahvasti sidottua tuloa ja menekkiä.
Ikäänkuin jälleen kerran ei suostuttaisi näkemään sitä tosiasiaa, joka selvittää mistä ne ”suuret sote – menot” johtuvat.
”Sote -menot ovat kaikkinensa kokonaispoliittinen, mutta omalta osaltaan erikoistunut ilmiö. Sote- menot kasvavat sitä mukaa kun sote – palveluiden tarve lisääntyy, eikä palveluntarpeeseen vastata riittävän tehokkaasti. Nyt esitetty siirtyminen Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen syö sote – resurssia arviolta 10 000 000e: lla/vuosi. Tämä tarkoittaa, että sote – palveluiden tarjontaa pudotetaan noin 10 000 000 e/ vuodessa. Henkilötyövuosina tämä on melkoinen määrä sote – palvelua.
Nyt se yksinkertaisin yksinkertaistus asiaan; kun palveluntarpeeseen ei vastata palveluntarvitsijan tarpeen mukaisesti, niin sote – menot kasvavat. Tai ainakin niihin tarvittavan yhteiskunnallisen rahamäärän voidaan kaikilla perusteluilla nähdä kasvavan. Ellei sitten harmonisoida palvelurakennetta niin, että palveluita on saatavilla vain sen mukaisesti, mitä palveluntarjoaja on valmis tarjoamaan. Tällöin syntyy ns. sote-palveluiden sisäinen tyhjiö, jossa palveluita on saatavilla, mutta ne eivät vastaa palveluntarvitsijoiden tarpeeseen, ellei palveluntarvitsija maksa ylimääräisestä palvelusta rahaa.
Selkeimmin maallikko tämän ymmärtää tarkastelemalla esim. tehostettua palveluasumista, jossa palvelunkäyttäjä maksaa sen mitä pystyy ja loppuraha tulee yhteiskunnalta erinäisinä tukina.
Toisinsanoen – palveluntarvitsija maksaa palvelusta kaiken sen mitä pystyy tai yhteiskunta tukee palvelumaksujen perusosan niiltä osin, mitä se tulee yksilölle maksamaan, jotta tehostettu palveluasuminen toteutuu – ja yksilö itse maksaa kaiken mitä tämän päälle koituu. Näin sen soisi olevan – mutta tilanne onkin juuri päin vastainen. Eli, yksilö maksaa tietyn prosentuaalisen osuuden tehostetun palveluasumisen kustannuksista ja loppuosa menee sitten erinäisinä tukina.
Palvelukustannukset ovat aika suuria, eikä niitä tavan eläkkeillä kyllä millään makseta, joten – erinäisinä tukina maksetut lisät nousevat aika korkeiksi.
Toinen yksinkertaistus asian tiimoilta olkoon seuraavanlainen; lastensuojelu. Se pirun lastensuojelu. Se maksaa rahaa. Se maksaa kauheasti paljon rahaa, mutta se on kuitenkin kaikinpuolin kallista. Miksi? Koska on lastensuojelullinen tarve toimia alaikäisten lasten ja nuorten sekä perheiden edun mukaisesti. Mikä olisi ratkaisu? Ratkaisu olisi kokonaispoliittinen silmäys perheiden ja erityisesti lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Miksi näin ei tehdä? Koska se maksaisi kertarysäyksenä kokolailla paljon.
Halvemmaksi tulee maksaa lastensuojelun kuluja pitkällä aikavälillä ja perustella lastensuojelullista tarvetta juuri sillä, että sillä turvataan perheiden tilanteen korjaantuminen. Ennaltaehkäisyyn/riittävään perhetyöhön/etsivään työhön ei siis missään nimessä voida panostaa, koska raha. Toisinsanoen – kun säästetään sote – menoissa, niin sote – menot lisääntyvät. Hyvin yksinkertainen ratkaisu asiaan siis on se, että sote – menoihin vastataan sote – menojen edellyttämällä tavalla. Tämä tarkoittaa, että kun on palveluntarve, niin palveluista ei karsita – vaan palvelut tuotetaan tarpeen mukaan. Tarve pitää määritellä asiakaslähtöisesti eikä koskaan markkinavetoisesti. Vielä siis hieman yksinkertaisemmin; jos sairautta, tautia, tarvetta hoidetaan jättämällä hoitamatta – niin menot lisääntyvät. Ratkaisu on? Hoidetaan hoidettavat asiat aidon tarpeen mukaan. ”
LOPUKSI
Tiedän, että asia ei yksinkertaisuudessaan ole niin simppeli, että asiat voitaisiin vain hoitaa aidon tarpeen mukaan. Mutta voitaisiinko tähän joskus edes YRITTÄÄ painottaa enemmän kuin jonkinlaisen varjomaailman hallinnointiin. Ymmärrän hyvin, että sote – menomme ovat suuret ja painolasti on erittäin raskas kunnallisella tasolla kannettavaksi, mutta tässä – nyt tehtävässä siirroksessa ei tapahdu mitään hyvää, mitään oikeudenmukaista eikä yhtään mitään, mikä lopulta palvelisi Nokialla tavallista kuntalaista – saati sitten niitä, joilla sote – palveluille todellinen tarve on.
Sairaanhoitaja (AMK)
Anttiolavi Salonen
Vaalihuuman hekumassa.
– on hyvä nostaa esiin, myös meillä Nokialla historiallisesti merkittäviä tekijöitä eri poliittisten puolueiden omituisista toimeksiannoista ja tarkoitusperistä – jotka sittemmin ovat näyttäytyneet myös tämän päivän valossa merkittävinä osatekijöinä kansakunnan tilasta sekä kansalaisten luottamuksesta poliittiseen järjestelmään.
Tyypillisesti jako ollaan tehty oikeiston ja vasemmiston välille – mutta näin sisällissodan satavuotispäivinä meidän olisi hyvä antaa syvempi merkitys tälle isolle kokonaisuudelle, jonka merkitystä itsessään ei sovi vähätellä. Tarkoitan tällä luonnollisesti kansakunnan mahdollisuutta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ainoa virallinen ja merkityksellinen väylä yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoihin on eittämättä mahdollisuus kouluttautua, saada oppia maailmasta, yhteiskunnasta ja omista mahdollisuuksistaan – sekä luonnollisestikin oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Tätä nykyä nämä taidot ovat meillä suomessa päivän selviä taitoja. Valtaosinhan me kaikki osaamme lukea, kirjoittaa ja selvittää yhteiskunnallisesti merkittävien asioiden todenperäisyyttä, lähteitä ja olettamuksia. Aina ei kuitenkaan ole ollut näin.
Kansanuutisten artikkelissa ”Kohti punavihreää hallitusta” 19.1.2018, Vasemmistoliiton Puheenjohtaja Li Andersson toteaa, että ”Meidän tehtävämme on olla se taho, joka pystyy toteuttamaan tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja luokkanousun mahdollistavia periaatteita”. Tämän lisäksi Andersson toteaa myös, että ” – -Entä jos pyrittäisiin luomaan yhä enemmän avoimen tiedon rajapintoja, ” ja ” – – Tieto olisi tasapuolisesti kaikkien toimijoiden saatavilla. Vasemmistolaisesta näkökulmasta tämä tarkoittaisi radikaalin tasa-arvoista elinkeinopolitiikkaa.”
Tämä varmasti kuulostaa silkalta peruskauralta kaikkien politiikkaa vähänkin seuraavien katsantokannassa. Mutta Anderssonin sanoissa on merkittävä vivahde näin sisällissodan satavuotispäivien kynnyksellä; Oikeiston synkkä historia taipui pitkälle 1960 – luvulle asti ilman – että kukaan sitä millään tavoin kyseenalaisti ääneen. Vielä 1960 – luvun puolenvälin tienoilla suomalaisen politiikan oikeistosiivessä kohistiin kuinka opinahjon ulottaminen proletaarin/työväenluokan pahnoille asti laskisi sivistyksen (oikeammin siis, menestyneen kansanosan oikeutta alistaa heikommin toimeentulevaa kansanosaa) mittaa ja johtaisi lopulta sivistyksen romahtamiseen.
MIHIN OIKEISTOAJATTELU PYRKI?
Kansan koulutustasoa haluttiin kuitenkin nostaa, ja noihin aikoihin todettiinkin kokolailla yhtänäisesti, että se ei onnistu järjestelmällä, jossa osa koulutuksesta on maksullista. Koulutuksen maksullisuus olisi ollut Oikeiston puolella täysin loistava ratkaisu, koska köyhä proletaari/työväenluokka ei ilman rahaa olisi kukkoilemaan tunkiolle päässyt. Tämä olisi mm. tarjonnut mahdollisuuden työllistää osaamattomia, kouluttamattomia kansalaisia vaikka minkälaisissa oloissa ilman, että kukaan heidän asiaansa olisi lähtenyt mihinkään suuntaan ajamaan. Hyvänä verrokkina voimme seurata tämän päivän keskustelua siitä, kuinka tietyillä ihmisillä – jotka ovat itsensä tietynlaiseen jumiin yhteiskunnassamme ajaneet – ei pitäisi olla minkäänlaisia oikeuksia yhtään mihinkään ilman täysimääräistä häpäisyä ja ihmisarvon pois ottamista.
Vasemmisto halusi siis järjestelmän, joka takaisi tasa-arvoiset oppimahdollisuudet kaikille. Oikeistossa tämä nähtiin sivistystä halventavana toimenpiteenä – varmastikin juuri siitä syystä, että riskinä asiassa oli, että työtä tekevien tietoisuuden lisääntyessä, myös heidän tarpeensa saada aikaan muutosta omiin työoloihinsa muuttuisivat rajusti. Tämä johtaisi luonnollisestikin laillistetun kaupunki(maa)orjuuden, työn teettämisen likimain palkatta kuutena päivänä viikossa ilman minkäänlaista sopimusyhteiskunnan väliintuloa sellaiseksi, jossa luut, lihakset ja veri saisivat osakseen myös aivot ja yleisen moraliteetin tarkastelukynnyksen. Ei siis ihme, että oikeistolle koulutus oli ja on – edelleenkin ongelmallinen tekijä. Ei myöskään ole ihme, että vielä tänäkin päivänä valtaosa parhaista aivoistamme nojaa vahvasti vasemmistolaiseen ideologiaan.
Ei sovi myöskään unohtaa, että oikeistolla oli näppinsä pelissä kun puhuttiin naisten ehkäisypillereiden tulosta suomalaisten naisten ulottuville. Oikeistopuolella tämä nähtiin uhkana uuden uljaan työreservin muodostumiselle maassamme. Niin, mitä siitä seuraisikaan, jos naiset saisivat itse päättää vartaloistaan, ehkäisyasioistaan ja ennenkaikkea lisääntymisestään – ilman, että työväki jatkaisi hiljaista lisääntymistään osaksi mykkää tehdaslinjastoa.
Nyt varmaan joku saattaa ajatella, että peruskoulun ja sisällissodan väliin jää melkoinen ajanjakso – eli tuskin noilla kahdella asialla mitään tekemistä keskenään on – mikä on varsin kestämätön ajatus, koska – –
Kun mietitään lähtökohtaisesti syitä, joiden alku enteili sisällissotaa – sekä sittemmin paremmin tunnistettavaa – punaisten ja valkoisten välistä nujakointia voinemme varmaan todeta, että Oikeistopuolella elämöinyt valkoisten ryhmä oli jo tuolloin 1917 – 1918 aikavälillä sitä mieltä, että mäkitupalaisten, renkien, loisten ja torppareiden sivistäminen – jonkinlaisena valtaapitävien poliittisena konsensuksena olisi kaikinpuolin subventiosivistystä, koska leipäpala ja isännän vitsa nämä em. ihmiset piti täysin tyytyväisenä – ainakin isännän itsensä mielestä. Tosiasiassa – peruskoululla on kaiken kanssa tekemistä, mitä tulee tasa-arvon kehittymiseen suomessa. Ja vaikka sitä miten vääntäisi, ei oikeisto sivistystä ”tavan’ kansalle olisi antaa halunnut”.
MAALAISLIITTO JA VASEMMISTO?
Hieman yllättäen suomalaisen peruskoulu-uudistuksen takana hääri Maalaisliiton Johannes Virolainen. Tosin Virolaisen syvin motiivi lienee ollut sama kuin niin monella muullakin poliitikolla – seuraavan kauden varmistaminen, mutta se mitä Virolainen kuitenkin Vasemmiston ajatuksen mukaisesti laittoi liikkeelle oli koulutusmahdollisuuden jakautuminen asuinkunnasta, vanhempien varallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta ja näiden mahdollisuuksien edistäminen kaikkien suomalaislasten etua ajavaksi asiaksi; peruskouluksi. Oikeisto oli vielä tässäkin vaiheessa asiaa vastaan, mutta taipui lopulta rankan sosiaalisen paineen alla.
Suomen Lappia myöten peruskouluun meneminen mahdollistui siis 1970 -luvun alkupuolella. Tämä mahdollisti kehityksen leviämisen kaikkiin nurkkakuntiinkin rakkaassa suomalaisessa yhteiskunnassamme. Aivan viime vuosien aikana suunta on kuitenkin alkanut kääntymään sinne mistä lähdimme liikkeelle – ja jälleen kerran oikeistopuolelta ajetaan alas oppimisen mahdollisuutta kaikille suomalaisille lapsille.
Kokoomuksen toiveissa välkehtivä maksullinen jatko-opinto suunnitelma, yksityiset oppilaitokset sekä yliopistoiden painottaminen kopiokoneita vastaavalle tasolle ovat menneet eteenpäin porvarihallituksen myötä. Maalaisliiton Virolainen pyörii haudassaan vähintäänkin yhtä villisti kuin Urkki-vainaa, ellei sitten hieman villimmin – kun katsotaan mihin mittasuhteisiin Keskustan poliittinen mandaatti on keskustaa vienyt ja vie parasta aikaa; Kokoomuslainen politiikka on keskustalaista politiikkaa – eikä keskustalla ole enää muuta ajettavanaan kuin Kokoomuslaisia ajatuksia. Perussuomalaiset ovat heittäytyneet vahvasti tähän kelkkaan mukaan ja puolueen eriytyminen kahteen haaraan (siniset ja persut) tuntuukin näin jälkeenpäin katsoen eräänlaiselta silmänkääntötempulta, jolla jonkinlainen äärisuperhyperoikeistopopulistinen varjopuoluekollektiivi sai lonkeronsa ujutettua likimain kaikkiin yhteiskunnallisiin instansseihin.
Oikeiston tavoitteena on nyt – niinkuin ennen peruskoulu-uudistustakin, koulutusreformin kehityksellinen ylläpito. Nyt käynnissä oleva koulutusreformi tulee olemaan kokonaisvaltainen. Se sisältää uudistuksia opetussisältöihin ja opetuksen jakautumiseen oppilaitoksen sekä työharjoittelun välillä, rahoitusmallin uudistuksen ja kahden nykyään toisistaan erillään olevan lain yhdistämisen. Samalla kun reformia on luonnosteltu on toteutettu myös massiiviset leikkaukset ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Huoli onkin suuri, että reformi toteutetaan ennemmin säästöt kuin koulutuksen laadun parantaminen keskiössä.
LOPUKSI.
Ajateenko Oikeistopuolelta edelleenkin siis esiin mallia, jossa huonon koulutuksen saanut, heikompi aines, kuten Saul Schuback (kok.) sen muotoili saadaan osaksi yhteiskunnan kehnoa linjastoa tuottamaan halpaa, helposti myytävää artikkelia tai kenties niin, että heidät voidaan tarvittaessa palkata palvelemaan paremmin toimeen tulevaa väestöä likimain ilmaiseksi – samaan tapaan kuin 100 vuotta sitten. Onko meillä edessämme uusi torpparien, mäkitupalaisten ja loisten aikakausi, jota edistetään kokolailla pienin liikkein mutta vakaalla ajatuksella juuri erinäisten perusarvojen heikentämisten kautta? Toivon todella että näin ei ole – mutta kun yhteiskunta, jossa me elämme alkaa olemaan näin jakautunut poliittisesti, taloudellisesti ja hyvinvoinnin saralla – on pelottavin tulevaisuuden skenaario paluu menneisyyteen.
Mielestäni meillä ei ole varaa palata siihen harmaaseen todellisuuteen, jossa ihmisarvo ikäänkuin vain livahtaa pois osana ymmärtämättömyyttä. Koulutus ja mahdollisuus oppia kirjoittamaan, lukemaan ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa ovat osa turvallista ja kehittyvää tulevaisuutta. Nämä asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä ja siksi näiden asioiden vuoksi pitää jokaisen tuntevan, ymmärtävän ja älykkään suomen kansalaisen pitää meteliä. Taaksepäin pitää voida katsoa, pitää uskaltaa katsoa – ja menneestä pitää uskaltaa oppia, koska ilman menneisyyttä me emme voi koskaan myöntää toimineemme oikein tai väärin. Pahinta mitä Suomalaiselle yhteiskunnalle voi tapahtua on – että me heikennämme heikoimmassa asemassa olevien kansalaistemme asemaa ja arvotamme vastaisuudessa heidän arvonsa omista lähtökohdistamme, emmekä me enää näe heitä ihmisarvoisina kansalaisina. Kyky oppia, kyky ymmärtää ja kyky hyväksyä erilaisuutta on meille Suomalaisille valtava pääoma.
