Kuntalaisten hyvinvointi on oltava avainasemassa.

Kuntalaisten hyvinvointi on turvattava myös päivystysuudistuksen myötä. Sosiaalipäivystyksen ja terveydenhuollon yhteistyön vahvistamiselta voidaan odottaa paljon. Kunnallinen laillaturvattu sosiaalihuolto saattaa olla ensimmäisenä tulilinjalla puhuttaessa Sosiaalihuollon palvelujärjestelmän uudistuksesta. Siirryttäessä SOTE:n mukana palvelujärjestelmän uudistuksessa eteenpäin muuttuu moni asia niin, että kunnalliset palvelut vähenevät tai katoavat kokoaan ja näiden tilalle tulee yksityisiä palveluntarjoajia. Paine palveluiden tarpeellisuuden osoittamiseen tulee olemaan silmiinpistävä. Tätäkö me haluamme?

Kuntien sosiaalityöntekijät ovat jo nyt kovan paikan edessä tehdessään sosiaalihuoltolain mukaisia ratkaisuja. Sosiaalityöntekijät ovat suuressa osassa suomen kuntia täysin ylityöllistettyjä ja sama koskee myös muuta sosiaalialan työkenttää. Jo pelkästään perheiden pahoinvointi, syrjäytyminen ja päihdeongelmat – sekä alati kasvava työttömyys lisäävät tämän kakun kokoa entisestään. Ratkaisuksi ollaan laadittu ”rakenteellinen” muutos jonka tehtävä on korjata likimain kokonaan nyt käsiin räjähtäneiden  ongelmien vyyhti.

Huomioikaa – että rakenteellinen muutos ei tarkoita samaa kuin ”laadullinen” vaan pikemmin jotain siltä väliltä. Hinta määrittelee paljolti sitä – mitä palvelua on saatavilla. Tilanne on kuitenkin varsin sykkyrällä; kun toisaalta tarvittaisiin niitä osaavia käsipareja – ollaankin rakenteellisen muutoksen kautta lähdetty hakemaan halvempia ratkaisuja, vähemmällä määrällä käsipareja ja kuka tietää – minkä valtuutuksen voimin. Se mitä rakenteellinen muutos tarvitsee on laatua, eikä niinkään määrällisesti suuntautunutta palvelua.  Siinä mielessä ollaan osittain lähdetty oikealle tielle, mutta tälle tielle olisi hyvä suunnata yhä enemmän laadullista asioiden tarkastelua. Laadullisen tarkastelun tärkeimpänä työvoittona voidaan nähdä ennaltaehkäisevä aspekti, joka toistaiseksi palvelee parhaiten työssäkäyviä ja hyvin koulutettuja kuntalaisia. Tämä on sinänsä nurinkurista, että juuri heikommassa asemassa olevat henkilöt tarvitsisivat ennaltaehkäiseviä palveluita eniten. Ennaltaehkäisevien palveluiden alalla juuri kohdennetut palvelut olisivat ratkaisu moneen ongelmaan.

Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjiksi pitäisi ehdottomasti nostaa yksityisten palveluntarjoajien ja kunnallisten toimijoiden yhteistyö. Sillä tästä ”sopasta” ei selvitä kilpailemalla siitä kuka tekee halvimmalla ja saa eniten sopimuksia hoidettavakseen.  Kuntalaisten tarpeet on asetettava etusijalle. Kuntalaisten tarpeiden huomioiminen ei saa olla yhden oven taakse mahdutettu kokonaisuus vaan pikemminkin käytävä, jossa palvelua tarjotaan enemmän kohdennetusti ja tarkasti sellaisena ratkaisuna, joka palvelee kuntalaista itseään ja sitä kautta vähentää sosiaalihuoltoon tarvittavia euroja. Sosiaalihuollon toimenkuva on siinä mielessä kinkkinen, että toisaalta sitä sanelee vahva kaavamainen lakiviidakko – toisaalta kuitenkin taas inhimillinen aspekti, ymmärrys ja kokemus. Kokemuksen, eli hiljaisen tiedon siirtyminen tulee turvata huomioitaessa kohdettujen palveluiden tarjoamista.  Samaan aikaan moniammatillista yhteistyötä on lisättävä ja toisinaan myös vaalittava. Tällä hetkellä yhteistyöverkko näyttäisi olevan siirtymässä sellaiselle ulapalle, jossa keskustelu, tiedon siirtyminen muuttuvat yritys – ja liikesalaisuuksiksi.

Me olemme astumassa veneeseen, josta puuttuvat airot. Jos me kuvittelemme, että toistamalla aiemmat virheet saamme aikaiseksi säästöjä ja kenties jopa muutaman lisätyöpaikan, niin silloin me pysymme tiellä joka on viimeaikoina muuttunut huonosti hoidetusta tiestä hyvlätyksi – jota meidän on kuitenkin pakko kulkea. Tuleva  sopimus on aikeissa tarjota yleismaailmallisia palveluita, joiden erikoistumisalana ei suinkaan ole erikoistunut kokonaisuus vaan pikemminkin ”varastointi”. Haluammeko tällaisen huomisen? Vain kohdennetut – asiakkaiden todellisen tarpeen huomioivat lähtökohdat voivat ratkaista asiakkaiden todelliset ongelmat. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan jatkuvaa dialogia eri osaajien välillä. Tarvitaan hiljaisen tiedon siirtymistä ja tarvitaan kokemusta. Toistaiseksi meillä suomessa etsitään ongelmia, osoitetaan niitä ja eletään niiden kautta –  mutta ratkaisuja ei näihin ongelmiin haluta löytää.

Pelottavin skenaario lienee se, että jo nyt huonosti saatavien palveluiden saaminen vaikeutuu tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuntalaiset eivät taloustilanteestaan johtuen ole oikeutettuja kaikkiin niihin palveluihin kuin mitä heidän olisi mahdollista saada mikäli taloudellinen tilanne antaisi myöden. Asiakasmaksut sekä matkakulut ovat jo alkuun se kynnyskysymys joka estää hakeutumisen tarpeellisen palvelun piiriin. Ratkaisuna voidaan nähdä jalkautuva palvelu, joka toimii kunnallisella tasolla niin, että se käy asiakkaiden luona, laatii asiakkaiden ongelmista selonteon, tarjoaa ensisijaista palvelua, on mukautumiskykyinen, suosittelee tarvittavaa palvelua ja konsultoi asiantuntijatahoja ongelmien ratkaisemissuunnitelman ja ratkaisukokonaisuuden toteuttamiseksi.

Toistaiseksi ongelmallinen ryhmä ovat myös ne, joiden saatavilla ei ole tietoa eri palveluista. Tässäkin ratkaisevana tekijänä voidaan nähdä koulutuksen suoma etu ja tuloerojen eriarvoistava vaikutus. Tämän päivän yhteiskunnasta löytyy useita perheitä, joiden ongelmana on työllisyystilanne, mutta toisaalta myös henkisesti kuormittavat lähtökohdat, jotka tunnutaan unohtavan aina ensimmäisinä. Nuorison pahoinvointi ei ole yksiselitteistä, vain pelkästään vanhempien työllisyystilanteesta johtuvaa. Kun perheen lapset tai nuoret voivat huonosti, niin koko perheen dynamiikka kärsii. Tämä vaikuttaa merkittävästi myös perheen hyvinvointiin. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Kun yhä useampi perhe voi huonosti – voi yhteiskuntakin huonosti. Pahoinvoinnin syyt eivät ole yksinomaan selitettävissä millään yksittäisellä muutoksella tai edes muutosryppäällä – kuten on ollut viimeaikoina tapana. Kuntalaisten hyvinvoinnin takeena tulee myös nähdä mahdollisuus hyödyntää palveluita, joita ilman perheet eivät selviydy. Se on myönteisen yhteiskuntakehityksen tae – tie valoisampaan huomiseen. Paluuta menneeseen ei ole. Jos yhteiskunnassa jokin rakenteellinen muutos on tarpeen on se juuri laadullinen rakenteellinen muutos; yhteiskunta on saatava kiinnostumaan työnteosta ja ennenkaikkea opiskelusta. Tällä hetkellä nojaamme koviin arvoihin, joissa vallalla on suoran toiminnan vaatimus. Tämä on kovin paikka kaikille kuntalaisille, kaikille suomalaisille – teidän on opiskeltava, mentävä kouluun, kiinnostuttava jälleen kerran siitä, minkä jo toivoitte olevan ohi; elämänmittainen opiskelu tulee olemaan  osa parempaa  tulevaisuutta.

Ongelmana voidaan nähdä siis myös asenteellinen palveluista kieltäytyminen. Tällöin palveluiden olemassaolo halutaan kieltää ja se nähdään ennakoivasti kielteisenä asiana. Toisaalta sosiaalinen paine ajaa kansalaisia yhä kauemmas lain takaamien palveluiden piiristä. Koetaan, että palveluiden tarjonta ei kohtaa omia toiveita, koetaan myös palveluiden olevan asenteellisia, puolueellisia tai jollain tavoin riittämättömäksi alun alkaenkin laadittuja. Yhteiskunta ei ole suinkaan rakentunut sellaiselle pohjalle, jossa terve työikäinen ihminen voi vain levätä laakereillaan. Palveluiden olemassaolo on turvaa tuova kokonaisuus silloin, kun palveluille on todellinen tilaus. Toki meillä Suomessa on lakeihin ja sopimuksiin perustuvat määräykset ja säännöt, sekä yleismaailmalliset sopimukset siitä, mikä on meidän tehtävämme niin kunta kuin lääni ja valtiollisellakin tasolla. Ja näistä on pidettävä kiinni. On kuitenkin varsin ongelmallista, että me millään haluaisi noudattaa esimerkiksi ihmisarvoon sitoutettuja sopimuksia. Me jotenkin täysin sokeasti luotamme siihen, ettemme koskaan tule tarvitsemaan ulkopuolista apua tai tukea osaksemme.  Se on sellainen utopia, josta kannattaisi pyrkiä eroon mahdollisimman äkkiä. Jo pelkästään hyvät kauppakumppanuussuhteet perustuvat – ainakin moraalisella tasolla sellaiselle olettamukselle, että kauppakumppani kohtelee kansalaisiaan hyvin, ellei sitten kohtalaisesti. Tähän ollaan viimevuosina kuitenkin pyritty hakemaan muutosta, eikä muutos suinkaan ole parempaan maailmantilaan meitä viemässä.

Yhteiskunta muuttuu ja yhteiskunnan jäsenten ennen tukevana pitämä pohja murenee. Palvelurakenteiden uudistaminen on alttiina ja odottaa uutta tulevaa. Sosiaali – ja terveyspalveluiden uudistaminen on lähtökohtaisesti tapahduttava kansalaisten ja kuntalaisten edut turvaten. Yksityistäminen ei saa olla ”ainoa” ratkaisu, mikäli sillä havitellaan pelkkiä säästöjä tai jonkinlaista ”moniosaamisen” tuomaa huojennusta. Yhdenvertaisuus palveluiden saamiseksi kuntalaisten käyttöön on jo nyt osoittautunut haasteelliseksi toteuttaa suunniteltujen mallien mukaisesti. Rakenteellinen muutos ei takaa esimerkiksi yhä enenevissä määrin kasvaville moniongelmaisille perheille sellaisia palveluita, joita nämä perheet tarvitsevat. Jo pelkästään ennaltaehkäisevän työn määrän väheneminen tulee ajamaan perheet yhä syvemmälle synkkään vyyhteen, ellei rakenteellisen muutoksen kokonaisuutta muuteta kohdennettuja palveluita tarjoavaksi kokonaisuudeksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s