Hintojen karkaaminen saattaa kääntyä itseään vastaan.

Hintojen nousu kuohuttaa monella eri yhteiskunnan osa-alueella. Tuntuu väistämättä siltä, että hintojen karkaamisella pyritään joko huomioimaan yhä syvenevä lama tai yrittäjien mahdollisuuksien vähyys palveluiden tarjonnassa ja kilpailutilanteessa johon pienyrittäjät ovat joutuneet tämän päivän suomessa.

Asiaa ei millään tavoin helpota yhteiskunnallinen tila jonka muassa suuryritysten esiinmarssia pidetään jatkuvasti voimissaan juuri viimeaikaisilla yhteiskunnallisilla muutoksilla. Yhteiskunnalliset muutokset joihin tässä viittaan ovat toistuvasti esiin putkahtavat hyväveli -kauppoja ja toimeksiantoja, joiden takaa paljastuu veroparatiisikytköksiä, suoranaisia lainrikkomisia, lain venytystä, liikelainsäädännön väärinkäytöksiä ja perustulain jatkuvaa halveksuntaa.

Juuri kuluneella viikolla Liikenneministeri Berner toi julki Hallituksen tarkoituksen muuttaa valtiollinen tieverkko maksulliseksi – tyyliin yhdysvallat, jota ylläpitäisivät mm. vakuutusyhtiöt, teleoperaattorit ja autokaupat. Liikenneväylien huollosta Berner tyytyi mainitsemaan kuitenkin vain sen oleellisen seikan, että tämän – – myötä kyky investoida väyliin voisi kaksin- tai kolminkertaistua nykyisestä. Voisi ei suinkaan ole sama kuin ”tulee tapahtumaan”. Voisi on jotain mikä saattaa tapahtua tai ehkä tapahtuu.

Itse saan olla aitiopaikalla tarkastalemassa oman ammattiryhmäni kautta tätä samaa ”voisi” – ajattelutapaa. Tarkoitan tällä sitä, että se mikä jää yksityisiltä ”investoijilta” puolitiehen viedään lainsaneleman mallin mukaisesti päätökseen julkisin varoin. Hurraa! Kukapa tällaisesta voisi kieltäytyä.

 

Ajatelkaapa seuraavankaltaista hypoteesia – yritys tai yksityinen yhtiö joka on tekemässä jotain/tarjoamassa jonkinlaista palvelua jonkin kunnan alueella saa kilpailulain mukaisen rahoituksen – mutta sitten lopulta se ei kykenekään tekemään/tarjoamaan siltä odotettua/ostettua palvelua siihen hintaan, johon se on palvelun luvannut tuottaa. Mitä tapahtuu?

Sopimuskausi ei suinkaan pääty vaan julkista rahoitusta lisätään palvelun loppuun saattamiseksi ja palveluiden saattamiseksi sille tolalle, joka täyttää tarvittavat laatukriteerit. Laatukriteereitä valvotaan pääasiassa ostopalveluiden toteuttajan toimesta ja niiden pääsisältö raportoidaan eteenpäin palvelun ostajalle, eli julkista taloutta pyörittävälle koneistolle, joka tarkastaa laatukriteereiden yhteensopivuuden tehtyjen/tuotettujen raporttien/tapahtuneiden/tuotettujen palveluiden kanssa.

No, miten siis käy tämän hypoteesin mukaan valtakunnalliselle tieverkolle, jos väyläyhtiöiden toimintaa alkavat ylläpitämään vakuutusyhtiöt, teleoperaattorit ja autokaupat? Luullakseni – tulee tapahtumaan niin, että valtion rahoituksella turvataan näiden em. instanssien toiminta ja luodaan näin ollen monopoliasetelma, jonka valvonta ei enää kuulu palvelunostajalle vaan em. instanssien alihankkijoina toimiville yrityksille, joilla on omat alihankkijansa ilman eri sopimusta minkäänlaisesta vapaasta kilpailusta.

Helpommin ymmärrettävänä kokonaisuutena voisi käyttää sanaa pyramidihuijaus; tässä ajattelutavassa vakuutusyhtiöt, teleoperaattorit ja autokaupat hääräilevät capoina ja rahoituksen ostoon tarvittavan taloudellisen potentiaalin tarjoavat tahot taas capo di tutti capoina. Tämän lisäksi varmaan myös lainsäädäntötyötä tekevien joukosta löytyy omalta osaltaan consigliereja ja jonkinsortin underbosseja ja itse työn tekevät toimivat näiden tahojen edustamat, ennalta määritellyt yritykset. Kuulostaako tämä vapaalta kilpailulta?

Yksityistäminen tällä tavoin tulee lopulta nostamaan hinnat sille tasolle, että palveluntuottaminen näine hyvineen osoittautuu mahdottomaksi. Sitä eivät halua palveluntuottajat, mutta eivät myöskään palveluiden tarvitsijat. Kaikista vähiten sitä toivovat ne, jotka ovat pyyteettömästi lähteneet sille tielle, jossa palveluita ollaan päätetty hankkia esim. kuntalaisten aidon tarpeen toteuttajiksi.

Nyt käynnissä olevasta mallista seuraa väistämättäkin se, että yhteiskunta ei enää voi tällaisia yrityksiä/yksityisiä yhtiöitä pitää palveluiden tuottajinaan. Toki he ovat jo siinä vaiheessa saaneet omansa ja siirtyneet voittoinensa jonnekin toisaalle taikomaan lisää rahaa ja valtaa. Mutta miten tämä vaikuttaa tällä hetkellä – sillä aivan tavallisella kaduntallaajan tasolla?

Toinen mielenkiintoinen uutinen johon törmäsin oli yksityisiä eläinlääkäreitä koskeva kirjoitus. Siinä kerrottiin kuinka helsingin seudulla asuvien kotieläimen omistajien arkea lamaa ja tummentaa tieto siitä, että rakkaan haukun tai kissin kohtaloksi saattaa koitua tavallista palkkatyötä tekevien kukkarolle sopiva julkisten palveluiden puuttuminen eläinlääkinnän puolelta  – eli toisin sanoen palkkatyötä tekevien kukkarolle sopiva huokea hinnoittelu. Sen sijaan – ollaan törmätty ongelmaan, jossa lemmikkieläimelle ei enää ole varaa ostaa yksityiseltä eläinlääkäriltä palveluita.

Itse olen koira – ja kissaihmisiä. Toisinsanoen, meiltä löytyy molempia. Kissamme alkoi vuoden 2015 joulukuussa kakomaan omituisesti, oksenteli toistuvasti ja alkoi menemään huonoon kuntoon. Eläinlääkäreiden tarjontaa tutkaillessamme huomasimme sen valitettavan tosiseikan, että julkista eläinlääkäriä ei kuntataholta löydy. Yksityisiä kylläkin. No, eläinrakkaana ihmisenä ajattelin, että ihan sama – makoi mitä maksoi – Kissa pitää saada kuntoon; ja niin lopulta se yhden tunnin käynti yksityisellä eläinlääkäriasemalla maksoi 660e. Ja minä en asu Helsingissä. (Vaihtoehtoisesti kissan eutanasia olisi maksanut vain 180e.) Vaihtoehtona oli myös seuraavanlainen kokonaisuus – mikäli minulla ei olisi varaa maksaa tutkimuskuluja, tarvittavia hoitoja ja jälkihoito-ohjeita, voisin minä maksaa kyseisen yksityisen eläinlääkärifirman hoitokulut kätevästi osissa Intrum Justitian kautta alkaen 90e/kk seuraavien 10 kk:n ajan. Tällöin hinta siis nousisi kokonaisuudessa 900e. Melkoista – eikö totta. Sanottakoon sen verran, että kyseinen kissa on edelleenkin elossa ja voi hyvin.

Mitä olette mieltä; kuinka pitkälle täytyy ajassa mennä, että tilanne on sama myös terveydenhuollon puolella. Sote tekee kovaa vauhtia tuloaan ja sen mukanaan kantamat merkit ovat kaikkea muuta kuin huojentavia. Ollaan annettu aivan selkeästi ymmärtää, että terveydenhuolto muuttuu kaikilta osin kilpailuksi – samaan tapaan kuin tieverkoston huoltaminen. Luuletteko, että tieverkkoa huolletaan vastaisuudessa paremmin? Siitä ei olla vielä toistaiseksi puhuttu yhtään mitään – ollaan vain mainittu, että väylien kunnossapito ”voisi” muuttua tehokkaammaksi. Millä perusteella näin odotetaan? Koska joku lupaa näin tapahtuvan? Itse Berner on näin luvannut – mutta merkitseekö se yhtään mitään?

Kuinka pitkä askel pitää eteenpäin ottaa, että terveydenhuollon palveluita on tarjolla vain niille, joilla on varaa niistä maksaa riittävästi. Minä veikkaan, että mikäli tämä suunta johon olemme nyt matkalla säilyy – meillä on vuonna 2025 kymmenkertainen määrä köyhiä, kymmenkertainen määrä asunnottomia ja kymmenkertainen määrä sellaisia ihmisiä, joilla ei ole varaa riittäviin terveydenhuollon palveluihin. Mitkä muut palvelut jäävät näiden ihmisten ulottumattomiin? Aika näyttää – ja tähän suuntaan me olemme menossa.

Mutta mikä on tämän kirjoitukseni sanoma? Miten siis hintojen karkaaminen voisi vaikuttaa ratkaisevasti suomen tilanteeseen. Yksinkertaista – suomalaiset eivät enää tarvitse (pakon sanelemana) tarjottuja palveluita, jolloin palvelurakenne eittämättäkin muuttuu. Liian kallilla palveluita tarjoavien yhtiöiden ja yritysten palveluksia ei enää kukaan pysty ostamaan tai saa ostetuksi, jollon näiden samaisten yritysten tarjoamat palvelut – joista valtaosa on osa ns. luodun tarpeen varaan rakennettua palvelurakennetta – menettää merkityksensä. Tämä johtaa tietenkin siihen, että koko yritysverkosto romahtaa oman himmelinsä mukana ja yrityskenttä aukeaa jälleen sellaisille palveluntarjoajille, joiden palveluille on  kollektiivisesti ajatellen kysyntää.

Luotu tarve ei ole kovin merkittävässä asemassa kun pakko tarpeen merkityksettömyydelle käy selväksi. Ei pidä unohtaa, että Suomen kansalaisia hallitaan pitkälti mielikuvien, ajatusten, uhkakuvien ja suomalaisuuden hengessä tapahtuvan kansallistunteen keinoin. Mutta samaan aikaan myös ylläpitämällä menttaalimallia siitä minkälainen suomen kansalaisen tulisi olla sen sijaan minkälainen suomen kansalainen on. Se mikä 75 – 90 vuotta sitten tapahtui viidessä vuodessa tapahtuu nyt päivässä – mitä tulee siis mielialojen, mielipiteiden ja näkemysten muuttamiseen. Tarvitaan kuitenkin riittävän massiivinen kokonaissykäys, joka ollaan höystetty riittävän emotionaalisella mielikuvalla, joka osuu riittävän laajalle alalle kansan syviä rivejä.

Harmittavaa ja mahdollisuuksia lamaavaa tässä aikakaudessa kuitenkin on se, että tämän hallituksen jälkeen luotto yrittäjiin ja yhtiöiden pyrkimyksiin alkaa olemaan vähissä. Se mitä suomi todellakin tarvitsee on pienyrittäjiä – mutta kuka haluaa lähteä pienyrittäjäksi, kun isot-, kasvottomot suuryritykset ja pörssiyhtiöt toimivat lainsäätäjien luoman hyväveliverkoston suojeluksessa ja voivat likimain täysin – lakien ulottumattomissa luoda oman monopolinsa toimintaehdot juuri sellaisiksi kuin ne parhaaksi näkevät.

Se, että yrityksille annetaan mahdollisuuksia tarkoittaa myös sitä, että näiden mahdollisuuksien joukkoon ollaan mahdutettu myös mahdollisuus kaatua. Eikä se  ole mitään muuta kuin elämää. Vaikka minä kannatankin pienyritysten/pienyrittäjien asemaa suomessa, niin ensisijaisesti minä näen pienyrittäjien aseman merkittävimpänä osa-alueena sen, että ne luovat kollektiivista hyvää ympärilleen. Samaan tapaan kuin kuka tahansa työtätekevä suomalainen on luomassa kollektiivista hyvää ympärilleen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s