Välipäivitys: Nokia, Mänttä-Vilppula ja Juupajoki. Tunnelmia nyt.

 

nokianvaakuna

Olen ottanut tähän aihealueeseen useasti kantaa. Mitä minä toivon Nokia, Mänttä – Vilppula, Juupajoen yhteenliittymäasiasta seuraavan? En tiedä. Minulla ei tosiasiassa ole minkäänlaista selvää kuvaa siitä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Se mistä juonnan ajatukseni, jotka siis – pääosin ovat vastaan em. liittymää, ovat kuitenkin lopulta vain yhdenlainen näköala tähän kuumaan aiheeseen, jota Nokian kaupungin sote – palveluiden ympärillä käydään. Minun kantani asiaan on, että en kannata yhteenliittymää. Ymmärrän kuitenkin, että asiassa on paljon ratkottavaa ja ratkaistavaa.

Se mitä minä toivon, että asiaa ratkottaessa huomioitaisiin olisi yhteiskunnallinen valveutuneisuus joka tämän asian ympärillä kohisee. On turha vedota siihen, että ratkaisut tehdään selvityksen pohjalta, asiantuntijoiden toimesta – kun käytännössä kaikki tieto, mitä asiaan liittyvistä epäkohdista, positiivisista puolista ja mahdolliseen palveluntarjoajaan liittyvistä kysymyksistä on kaikkien saatavilla jo valmiiksi internetissä, työpajoissa, paneeleissa ja useiden moniammatillisten ryhmien valmistelemissa paketeissa.

On hyvä tehdä selväksi, että minä en niinkään vastusta ulkopuolista palveluiden tarjoajaa. Minä vastustan epäreilua tilannetta johon tällainen ulkopuolinen palveluntarjoaja ajaisi esimerkiksi sote – palveluissa työskentelevien ihmisten tilanteen. Pelkästään se tosiseikka, että palkat tulevat putoamaan reilusti sote – palveluissa työskentelevien ihmisten kohdalla on mielestäni epäreilu tapa tuottaa palvelua Nokialla. Eikä tässä puhuta mistään pienestä pudotuksesta; pahimmillaan puhutaan vuositulojen pudotuksesta, joka vastaa noin. 6000e:a. Se ei ole mitenkään mahdollista, siihen meillä ei ole varaa kaupunkina, kuntana eikä varmastikaan kenenkään kohdalla – henkilökohtaisesti.

Tiedän, että tämä kuulostaa itsekkäältä ajatukselta; itsehän työskentelen Nokian kaupungin sote – palveluissa sairaanhoitajana. Mahdollinen palkan alennus koskisi siis juuri minua. Kyllä. Se on täysin itsekästä puhetta.

Minä ja ne muut, joiden palkkaa tämä koskee, ja jotka eivät halua, että heidän palkkaansa esimerkiksi vuositasolla lasketaan 4000 – 6000e, ovat siis itsekkäitä.

Olenkin sitä mieltä, että minulta pitäisi ottaa vähintäänkin perhe pois, lapset ja auto pois ja koti pois – puhumattakaan lemmikkieläimistä – koska minä en pysty näistä  6000e vuodessa pienemmällä palkalla enää huolehtimaan.

Enää tästä kuviosta ei puutu kuin se, että Saul Schuback palkataan Nokian Kaupungin väestökoordinaattoriksi puhumaan heikommasta aineksesta.   

Kuten olen aiemminkin maininnut, vaikkakin hieman poikkitelaisesti puoluekantaani nähden – Selvitys on mielestäni ihan ok. Puoluekantani kuitenkin tämänkaltaisen, omien aivojen käyttämisen mahdollistaa. Siitä syystä olen ylpeä puoluekannastani!

Riippumatta tästä kysymyksiä jää kuitenkin auki. Voidaanko esimerkiksi selvityksen jälkeiseen pyyteettömyyteen ja riippumattomuuteen luottaa? Ja ei – en minäkään järin mielissäni ole siitä, että selvitys tulee maksamaan hitokseen paljon. Meiltä kaikilta Nokialaisiltahan sekin on pois.

Lähinnä minua kiinnostaa, että mitä tahoja asiassa tullaan sote – palveluiden järjestämistä koskevissa asioissa kuulemaan. Toisinsanoen- onko selvitysprosessi talouden-, politiikan vai sotepalveluasiantuntijoiden – vaiko näiden kaikkien tarjoamiin lähtökohtiin nojaava? Mikä painaa selvityksessä siis eniten?

Sen verran olen saanut infoa asian tiimoilta, että ” – – selvitys lähtee Nokian kaupungin asukkaiden edusta. Talous on yksi osa-alue, toinen on työpaikat täällä, ja kolmas on ne palvelut – -” ja, että ”virkamiestaho kaupungilta ja ulkopuolinen asiantuntija.”

Miksi nämä olisivat siis ongelmallisia vastauksia? Koska asiaa ollaan mediaan vuotaneiden tietojen perusteella valmisteltu jo marraskuulta. Tai silloin ollaan oltu yhteyksissä Mänttä – Vilppula, Juupajoen suuntaan ja esitetty kiinnostumista/halukkuutta yhteenliittymistä kohtaan.

Tämä ei muuten olisi ongelmallista – mutta, demokratiaa tuntevana ihmisenä on pakko kyseenalaistaa tapahtumien järjestys.

Demokratiassa järjestys pitäisi mielestäni olla sellainen, että ensin järjestetään selvitys ja sitten ollaan kiinnostuneita mahdollisista yhteenliittymän suuntaviivoista – ei niinkään toisinpäin.

Minusta tämä kuulostaa juuri tästä syystä poliittiselta peliltä ja poliittisten tahojen ajamalta asialta, eikä niinkään julkisuuteen annettujen tietojen perusteella tehtävästä selvityksestä.

Loppukaneettini tälle blogimerkinnälle olkoonkin seuraavanlainen:

Minä kannatan vahvaa palveluiden monituottajamallia. Sellaista, jossa palveluita tuotetaan kunnan/maakunnan, isojen yksityisten yritysten ja pienten motivoituneiden palveluntuottajien toimesta.

Minä en kannata monipoliasemaa palveluiden tuotannossa; vaihtoehtoja pitää olla!

Oli palveluntarjoajamme Nokian Kaupungin sote – palveluiden osalta kuka tahansa tulevaisuudessa, tulee sen vastata aidosti palvelunkäyttäjien tarpeeseen.

Tämän hetkiset askelmerkit eivät puhu sen puolesta kovinkaan lupaavaa – että nyt kaavailtu palveluntuottaja välttämättä yksin, monopoliasemassa ollessaan tulisi palvelunkäyttäjien tarpeeseen vastaamaan.

Oli lopputulos siis mikä tahansa – on meillä kaikilla peiliin katsomisen paikka edessämme.

Nyt eteemme hahmotellut suuntaviivat kertovat meille kaikille jotain siitä todellisuudesta, joka on vasta aluillaan.

Tällaisen yhteiskunnanko me haluamme?

Demokratiassa meillä on mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkusuuntaan.

Vaaditaan siis selityksiä yhdessä. Vaaditaan päättäjiltämme aitoa tietoa siitä, mihin meidän verorahamme menevät ja mitä heidän päätöksistään meille seuraa. 

Toivotan onnea ja jaksamista kaikille kuntalaisille, päättäjille ja viranomaisille.

Valitkaa kaikilta osin paras mahdollinen tulevaisuus Nokian Sote – palveluiden tuottajaksi. Älkää kiirehtikö, antakaa asiallisesti arvokasta tietoa meille Nokialaisille – kertokaa mitä oikeasti tapahtuu ja ennen kaikkea – pysykää sanomistenne ja kuntalaisten asian ajajina ja hyvinvoinnin takaajina! Kukaan meistä ei halua muistaa teitä yhden helvetin huonon päätöksen tekijöinä.

Ja muistakaa se kaikista tärkein:

Me ansaitsemme parempaa.

 

Anttiolavi Salonen

Nokia.

Mainokset

Hoitajien Ylityökielto vaarantaa potilasturvallisuuden?

hoitotyö 3

 

Eilen tuli jälleen kerran hieraistua näin sairaanhoitajamiekkosena silmiään, kun Suomen suurimman sairaanhoitopiirin Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi, että

”Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden – -”.

Pitäisikö jättää tämä nyt hautumaan tähän hetkeksi.

Vai toistetaanko vielä kertaalleen se mitä Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi?

”Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden”.

Puolitoista päivää YLITYÖ – ja VUORONVAIHTOKIELLOSSA (ei saa teettää lisätyötä toisessa toimipisteessä, esim. sijaisena.) ja potilasturvallisuus vaarantuu?

No, mitenkäs se nyt olikaan niiden palkankorotusten kanssa?

Kieltämättä aika arvokasta työtä me hoitohenkilökunnan jäsenet teemme, jos YLITÖILLÄ ja VUORONVAIHDOILLA (ei saa teettää lisätyötä toisessa toimipisteessä, esim. sijaisena.) pidetään ihmiset turvassa, kunnossa ja elossa.

Kyllä tässä nyt taas koetellaan Hoitoalan ihmisten kiltteyden ja vastuuntunnon rajoja.

Tosin, tämähän ei ole millään tavalla uutta. Vuonna 2007, kun me hoitoalan ihmiset uhkasimme lakolla, syytettiin meitä ahneiksi, pikkusieluisiksi ja ennenkaikkea potilaiden hengen, turvallisuuden ja terveyden vaarantaviksi, lihaviksi – ja ennenkaikkea liian pienellä koulutuksella, liikaa vaativiksi työntekijöiksi. Muistaakseni vuonna 2007 KOKOOMUS lupaili tuntuvaa palkankorotus – mikä ei koskaan sitten tapahtunutkaan.

Tapahtui kuitenkin seuraavaa; 

– Vuonna 2008 Jyrki Katainen vaatimalla vaati, että suomeen pitää luoda 1,8miljoonalle ulkomaalaiselle työpaikkoja. Tällä pohjustettiin uutta matalapalkka-alaa, johon esim. Juhana Vartiainen on myöhemmin ottanut vahvasti myönteisen kannan.

– Vuonna 2011, pääosin Kokoomuksen ja Jyrki Kataisen aloitteen pohjalta suomeen tuotiin Filippiiniläissairaanhoitajia tekemään ahneiden ja uhmakkaiden suomalaissairaanhoitajien työtehtäviä.

– Vuonna 2013 – 2014 Filippiiniläissairaanhoitajat olivat valtaosin kadonneet sairaanhoitotyötehtävistä, koska työnantajapuolen tarjoama  toimeentulo em. filippiiniläissairaanhoitajille oli (heikomman työehtosopimuksen varjolla) huonompi kuin kotimaisilla sairaanhoitajilla. Tätä ei oltu osattu odottaa; Filippiiniläissairaanhoitajat osasivatkin lukea ja keskustella suomalaisten sairaanhoitajien kanssa työehtosopimuksen sisällöstä!

– Vuosina 2013 – 2018 suomeen työskentelemään jääneet filippiiniläissairaanhoitajat ovat nyttemmin pääosin kelpuutettuja yksityisten terveysjättien lähihoitajiksi ja laitosapulaisiksi. Ja kuten arvata saattaa – heikommalla toimeentulolla kuin suomalainen lähi/perushoitaja tai laitosapulainen.

 

Mitä me siis tästä opimme?

Olisi ainakin hyvä muistaa, että vaikka kokoomuksen vaakunaan aina vaalien alla ilmestyykin sirppiä ja vasaraa tai melaa, tietokoneruutua, hirttoköyttä, partaterää… ihan mitä tahansa – niin ei. Kokoomus ei aja työtätekevien asiaa. Mutta koska Kokoomusta ei ihan kaikesta voi syyttää, niin meidän kannattaa nyt palata perustavanlaatuisen kysymyksen äärelle;

Mikä on ihmisten terveyden hinta? Onko se sellainen, jonka ylläpitämiseksi hoitajien pitää tehdä jatkuvasti ylitöitä, tai vaihdella toimipisteitä – jotta tarvittavat työtehtävät tulisi tehtyä?

Mikä on ihmiselle tarjottavan potilasturvallisuuden hinta? Onko se jotain sellaista, jonka ylläpitämiseksi hoitajien pitää tehdä jatkuvasti ylitöitä, tai vaihdella toimipisteitä – jotta tarvittavat työtehtävät tulisi tehtyä?

Mikä on ihmisen hengen hinta? Ja kenen vastuulla se on? Onko se yksittäisen työntekijän vastuulla? Työntekijän jolta edellytetään jatkuvaa joustoa työajan suhteen, ylitöiden muodossa, tai työntekemisen suhteen toisessa toimipisteessä vain, koska työresurssi halutaan pitää minimissä?

Vastaus näihin kaikkiin on; ei. Työntekijän vastuulla on tehdä työnsä niin hyvin kuin hän pystyy. Vastuu ei myöskään ole esimiehellä, eikä yksikön johtajalla.

Heidän tehtävänsä on resurssoida parhaan kykynsä mukaan työntekijöitä kentälle tekemään tätä tärkeää työtä.

Vastuu tästä kaikesta on lopulta siinä – miten me näemme koko SOTE – kentän merkityksen.

Jos ratkaisu vuodesta toiseen on, että säästöä luodaan tekemällä vääryyttä, jättämällä hoitamatta, siirtämällä vastuuta työntekijöiden niskoille niissä kysymyksissä, joihin vastaaminen on työntekijän ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta ja ammattitaitoa halveeraavaa, niin silloin meillä kenelläkään ei ole hyvä olla.

Me hoitotyötä tekevät ihmiset emme paljoa pyydä.

Me vastaamme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja kaikkien julkisuuteen levinneiden asiantuntijalausuntojen perusteella myös ihmisten hengestä.

Eikö se ole riittävä syy vaatia ansaittua arvostusta yhteiskunnassa?

 

 

Anttiolavi Salonen, 

www.mielenkartta.com

Hyvät, Pahat, Rumat ja Digitalisaatio

Nokia

 

Elokuvassa Hyvät, Pahat ja Rumat keskitytään kolmen päähenkilön profiileihin. Hyvä on henkilöhahmo nimeltään Blondi, joka myös miehenä ”vailla nimeä” tunnetaan. Paha on palkkatappajana kunnostautunut ”enkelisilmä” ja Ruma on Blondin avustajana toimiva Tuco Benedicto.

Elokuvan alkua luonnehtii kenties parhaiten se kuinka Blondi ja Tuco huijaavat virkaatekeviä ihmisiä ja tekevät näin rahaa.

Koska Ruma, eli Tuco – on viranomaisten haluama rikollinen, toimii Blondi Tucon pidättävänä tahona – saaden näin Tucon pidätyksestä kuuluvan palkkion itselleen. Blondi kuitenkin lopulta pelastaa Tucon likimain varmalta hirttokuolemalta, jonka jälkeen Tuco ja Blondi jakavat pidätyksestä saadut rahat keskenään.

Mutta mitä tällä on tekemistä Digitalisaation kanssa?

Ei varmastikaan paljon mitään. Mutta tarinana Digitalisaation hyödyntäminen ja hyödyntämiskohteiden kohdentuminen työtätekevän väestön hirttosilmukaksi on temaattisesti varsin samankaltainen. Meillä on taho, joka kantaa etsityn tai jo ennelta tiedetyn tahon – Ruman, tai kenties tässä tapauksessa Työtä tekevien ihmisten ryhmän estradille. Työtätekevälle väestölle ollaan lueteltu erinäinen syntilista, josta johtuen työtekevä väestö tuomitaan menettämään itsemääräämisoikeutensa, mahdollisuus tehdä työtä sellaisella palkalla, jolla perheensä ja itsensä voi elättää ja myös usko tulevaisuuteen, koska syyttävän tahon suunnitelmissa on lisätä vastakkainasettelua kansan itsensä sisällä niin, että työtätekevän ja työtätarjoavan väestön sukset menisivät mahdollisimman paljon ristiin, ellei sitten jopa solmuun asti.

Nyt on hyvä huomauttaa, ennenkuin pääsemme tämän pidemmälle, että minä olen Digitalisaation vankkumaton kannattaja. Näen paljon mahdollisuuksia, joilla ihmisten tekemää työtä voidaan Digitalisaation kautta kehittää yhä tehokkaammaksi, toimivammaksi ja tuottavammaksi. Olen ammatiltani hoitoalan ammattilainen ja uskon, että erinäisten digitalisaatiovälitteisten apuvälineiden kautta juuri hoito-, hoiva- ja erityis/erikoishoitotyön osa-alueet tehostuvat huomattavasti, kun digitalisaatiota vain opitaan käyttämään osana hoitotyön arkea.  Sama pätee myös tekniikan alalla. Työ tehostuu, työstä tulee turvallisempaa ja työstä tulee ennenkaikkea tuottavampaa, kun digitalisaation hyödyt saadaan valjastettua. Itseasiassa – kaikki työ johon digitalisaatio voidaan yhdistää osaksi ihmisen tekemää työtä, tehostuu, muuttuu tuottavammaksi ja mahdollistaa maailman muuttumisen muutamalla askeleella kohti parempaa huomista. Mikä siis on ongelma?

Varmastikaan kukaan meistä ei halua, että työtätekevien ihmisten määrää oleellisesti vähennetään, vaan pikemminkin niin – että työtätekevien ihmisten rinnalle istutettu digitalisaatio tehostaa ihmisten tekemää työtä ja saa enemmän hyvää aikaiseksi meille kaikille. Eikö vain? Tämähän digitalisaation taustalla täytyy olla?

Mutta onko sittenkään?

Kun tarkastelee yhteiskunnan poliittisen päätahon mielipiteitä ja ajatuksen juoksua vähänkään syvemmin digitalisaatiopuheiden ohella – tulee huomanneeksi, että valtaosin digitalisaation idealisaatio tähtääkin työväen korvaamiseen digitalisaation keinoin – eikä niinkään työväen työtehokkuuden lisäämiseen.

 

Mutta miksi moinen?

Politiikka on peliä. Poliitikot kiristävät, huijaavat ja saavat viranomaistahot toimimaan tietyillä tavoin juuri erinäisten uhkakuvien, lupausten ja maanittelujen varjolla. Raha puhuu ja iso raha puhuu enemmän. Ja kun yhteiskuna ollaan alistettu jatkuvalle voittojen ja pääoman kahminnalle, sekä voittojen ja kahmintojen kautta kerätylle erinäiselle liikehdinnälle ja vaikuttamisen keinoille, alkavat viranomaisten keinot olemaan kokolailla vähissä.

Kun tyypillinen poliittinen figuuri sanoo, että digitalisaation kautta yhteiskunta muuttuu tuottavammaksi otettuaan ”tuottavuusloikan” tarkoittaa se näillä kahdella puolen osittain eri asioita.

Viranomaisnäkökulmasta tuottavuusloikka tarkoittaa, että viranomaisten työtehtäväkentällä tuottavuuden asettamia raja-arvoja pitää tarkastelle niin, että työtätekevien työehdot toteutuvat, sopimukset joita uuden työtavan tekeminen edellyttää – tulee sopia ja lainsäädännöllisten kohtien toteutumisen valvontaprosessien pitää kohdata niille määritellyt raamit. Politiikan kannalta asiat tarkoittavat kutakuinkin samaa, mutta hyötynäkökulman pitää tuottaa poliittisia pisteitä, joiden kautta sidosryhmäetujen ajaminen tehostuu ja luo uutta pohjaa jatkuvalle tuotekehittelylle sekä tuotekehittelyn muassa muodostuneille työpaikoille. Hieman yksinkertaisemmin sanottuna voidaan todeta, että viranomaisten tehtävä on vaalia sopimusyhteiskunnan toteutumista ja poliittisten toimijoiden tehtävänä on kerätä puolueen ajamien arvojen mukaisia poliittisia pisteitä.

Ongelma, joka nyt kaavaillussa digitalisaation esiinryntäyksessä ei suinkaan ole siis digitalisaatio itse – vaan se miten sitä ollaan lähdetty hyödyntämään. Pääosin esimerkiksi Juha Sipilän kaavailame ”tuottavuusloikka” ja siihen yhdistetty digitalisaatio ei tähtää työtehtävien säilymiseen ja vaan yhteiskunnan muuttumiseen digitalisaation muassa enemmän digitalisoituneeksi. Toisinsanoen – työtehtävien vähenemiseen, henkilöstömenojen isoihin vähennyksiin ja yrittäjyyden uuteen nousemiseen juuri tätä kautta. Tätä tapaa luonnehtii kenties vahvimmin juuri korrelaatio siihen, että työtätekevä ihminen korvataan pääasiassa koneella.

Eikä tämäkään ole paha asia, koska koneita tarvitsee huoltaa ja korjata..rasvata, palvella ja ihailla.. mikä tosin itsessään ollaan kuitenkin jo ennalta valtaosin digitalisoitu.

Ongelma on osittain verrattavissa jonkinlaiseen politisoituneeseen uskontoon. Toisinsanoen – kun ihminen itsessään menettää merkityksensä, ei ole enää väliä sillä mitä iso koneisto ajaa eteenpäin. Tässä tapauksessa ollaan lähdetty toteuttamaan uhkakuvaa, jossa työntekijä ei enää merkitse mitään, koska digitalisaatio itsessään korvaa työntekijän työpanoksen. Mitä siis jää työntekijälle? Työntekijälle jää mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin, tai erikoistua työssään sellaiselle tasolle, jossa hän toimii konetta ohjaavana, korjaavana ja tuntevana tahona – koneenkäytön ammattilaisena. Ei paha! Tätähän sen kai kuuluisikin olla; ihminen kouluttautuu, ja kone palvelee ihmistä. Voilá! Ei ollenkaan paha. Mutta..

Yhdistettynä kaikkeen muuhun poliittiseen jargoniin – pilvet muuttuvat varsin tummasävyisiksi toiveikkuuden taivaanrannassa.

Aktiivimallia ajaneiden tahojen mielikuvitus on käsittämättömän laaja. Äänenpainot, joissa työtätekevien ihmisten työehtosopimuksia muutetaan nollatuntisopimuksiksi, palkkoja ollaan valmiita pienentämään työnantajien ehtojen mukaisesti ja kaikenlisäksi pelottelukeinona esiin nostetaan yhä useammin digitalisaation kautta tapahtuva pakottava tarve heikentää työehtosopimuksessa sovittuja reunaehtoja – eivät luo millään tavalla uskoa työtätekevän väestön osalle.

Helpotusta eivät luo Juhana Vartiaisen kommentit aktiivimallista, ajatukset uudesta matalapalkkakansanryhmästä, eivätkä Jyrki Kataisen elättelemät toiveet 1,8 miljoonasta ulkomaalaisesta halpatyöntekijästä. Kun tähän ynnätään Björn Wahlroos, Saul Schuback ja moni muu työtätekevien, työttömien ja syrjäytyneiden ihmisarvoa väheksyvä oikeistolainen, niin voimme vain kysyä – kenen etua  tällä kaikella ajetaan?

Vuonna 2013 Juhana Vartiainen oli täysin avoimesti ajamassa suomeen uutta matalapalkkakansanluokkaa, eikä vauhti, saati mielipiteet Vartiaisen retoriikassa ole näin viisi vuotta myöhemmin muuttuneet saati hiljentyneet. Yhä edelleenkin puhutaan samoista asioista. Nyt tosin nimellä nimillä aktiivimalli, kiky – sopimus, palkkaharmonisaatio ja digitalisaatio.

Kuten tulin tässä tekstissä jo maininneeksi – olen minä vankkumaton digitalisaation kannattaja. Politiikka, poliittinen retoriikka, jolla digitalisaatiota ajetaan eteenpäin – eivät saa minulta kuitenkaan minkäänlaista myötätuntoa. Ihmisistä – työtätekevistä kansalaisista ei saa tehdä töistä jatkuvasti kilpailevia heittopusseja. Työstä pitää saada palkka, joka riittää perheen elättämiseen. Työn pitää luoda uskoa tekijässään siihen, että tulevaisuus on turvattu. Digitalisaatio ei saa olla uusi keppi, jolla viranomaistahoa viedään ja vedätetään, eikä se saa olla uhkakuva työtätekeville ihmisille.

 

 

Anttiolavi Salonen

Aktiivimallin todellinen tarkoitus?

eduskunta2_750

 

Aktiivimallia vastustetaan ja kannatetaan. Se on selviö, mutta mikä on aktiivimallin todellinen peruste? Useimmiten oikealta puolelta satelevat selitykset ovat kutakuinkin sitä luokkaa, että vapaamatkustajien aika tulee nyt jättää taa ja eteenpäin on mentävä uutena, tehokkaana suomena, jossa jokaisen ihmisen yhteiskunnalle tarjoama työpanos merkitsee. Tämän soisi olevan aktiivimallin taustalla todella, mutta onko asia näin?

Vuonna 2013 Juhana Vartiainen esitti, tuolloin VATT:n ylijohtajan asemassa, että suomeen pitäisi luoda uusi matalapalkka-alojen ryhmä, jossa työskentelisi matalapalkkaisia, hanttihommiin tarkoitettuja ihmisiä. Toisinsanoen ns. ”heittopussi” – ihmisiä, joilla ei olisi työehtosopimusta – joka takaisi esimerkiksi riittävän toimeentulon tai juurikaan mitään muuta, kuin aseman kiire – tai sesonkityöhön tarvittaessa kutsuttavina ihmisinä. Jo tuolloin nousi esiin äänenpainoja, joissa tavallaan kyseenalaistettiin tällaisen mallin laillisuusperiaatteet. 

Näillä kiireapulaisiksi ja sesonkityöntekijöiksi kaavailluilla ihmisillä ei olisi todellista tarvetta työtehtävien kentällä vaan he pikemminkin työskentelisivät ikäänkuin sellaisina ylimalkaisina ”jokapaikan höylinä”, joita voitaisiin tarvittaessa rekrytoida tekemään matalapalkkaisia työtehtäviä esimerkiksi puhtaanapito-, järjestys – tai hoiva – ja hoitopalveluiden apukäsinä aina, kun tällaiselle työntekijälle tarvetta olisi, mutta myös kaupan alalle joulu-, juhannus-, vappu- tai mihin vain mahdolliseen sesonkiin avustaviksi työntekijöiksi.

Nyt melkeinpä viisi vuotta myöhemmin – Juhana Vartiainen, (kok.) nyttemmin lainsäädäntötyötä tekevänä, kansaa edustavana, ja kansan asioita ajavana tahona – hoitaa yhä edelleenkin tätä samaista asiaa eteenpäin.  Mutta mistä tämä Aktiivimalli on alunperin lähtöisin?

Jyrki Katainen. Mies, nimi. Historia. Muistatteko?

Jyrki Katainen (kok.) kaavaili jo vuonna 2008, että suomeen tarvitaan matalapalkka-ala joka työllistää 1,8 miljoonaa ulkomaalaista työntekijää.

Katainen ei onnistunut.

Tätä yritettiin meillä sote – alalla. Filippiiniläissairaanhoitajat olivat kuitenkin sen verran fiksua porukkaa, että eivät pääasiassa suostuneet tekemään likimain 5e huonommalla palkalla sairaanhoitajan töitä kuin suomalaiset sairaanhoitajat – ja valtaosin he sitten suomesta poistuivatkin. Mutta yritys oli kova. Ja on vielä tänäkin päivänä.

Tällä hetkellä ne filippiiniläissairaanhoitajat, jotka eivät suostuneet huonommalla tes:llä sairaanhoitajan työtä suomessa tekemään- päätyivät siivousalalle tai lähi/perushoitajan työtehtävien pariin, likimain mitättömin palkoin – josta vielä epäpätevyysalennuksen varjolla leikattiin 5 – 7% kerralla, joka kuukausi.

Yllättäen valtaosa epäpätevistä filippiiniläissairaanhoitajista kelpasikin sairaanhoitotason puhtaanapitotyöntekijöiksi monikansallisten, hoiva- ja hoitopalveluita tarjoavien pörssiyhtiöiden leipiin.

Tie ei siis aivan auennut ainakaan meillä sote – palvelualalla Kataisen aloittaman matalapalkka-alapyrkimyksen myötä. Väliin mahtui monia erinäisiä kommentteja heikompiosaisesta aineksesta (Saul Schuback, Kokoomus) ja lopullisesta iskusta, joka tuli ikäänkuin Juha Sipilän suunnalta, mutta käytännössä kuitenkin Kokoomuksen tarpeesta muodostaa uusi matalapalkkaihmisluokka.

Tarvittiin uusi ihme.

Ja se ihme oli SOTE – ja maakuntauudistus, jota sokeroitiin ennalta KIKY – sopimuksella, jonka tulevaisuuden historiaa pohjustettiin Aktiivimallilla, jonka kautta taasen mahdollistettiin mm. sote – alojen rankka palkkaharmonisaatio, eli palkkojen romahtaminen alaspäin tulevina vuosina – jolla taasen tähdättiin koko sote – kentän siirtoon pörssiyhtiöiden hallintaan.

Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Eikä tämä kosketa pelkästään sote – alaa. Leikkurin ja niittopuimurin alle joutunee lähipäivinä/kuukausina/vuosina koko yhteiskunta.

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana toistaiseksi toimiva ja maaliskuun alussa OP Ryhmän pääjohtajana aloitteleva Timo Ritakallio puolusti Ylen Ykkösaamussa sunnuntaina suomalaista ”osittain rahastoivaa” eläkejärjestelmää.

Ylen Ykkösaamun haastattelun aikana Pääjohtaja Ritakallio ilmaisi useita kertoja toiveensa, että Suomeen saataisiin muuttamaan lisää työvoimaa ulkomailta. Tähän kun ynnätään kaiut joita pitkin suomennieme tällä hetkellä satelee mm. työnantajapuolen käsityksistä sitä kohtaan mikä on riittävä toimeentulo – voimme olla varmoja, että Aktiivimalli ei jää ainoaksi työtätekevien asiaa heikentäväksi laukaukseksi.

Nyt olen varma, että joku ajattelee, että ”onpa tuo Salonen tyhmä! Eihän Aktiivimallilla ole mitään tekemistä palkansaajien asian kanssa.” Mutta miten on?

Kiima pienipalkkaisuutta kohtaan oikeistomielisessä puoluekoneistossa kasvaa huimaa vauhtia. Juhana Vartiainen ajaa sinnikäästi eteenpäin matalapalkkayhteiskuntaa tai ainakin sellaista yhteiskuntaa, jossa meillä olisi matalapalkkainen yhteiskuntaluokka, Jyrki Katainenhan tätä kohtaan jo selkeää vetoa esitti – keskimäärin 10 vuotta sitten, ja nyt  Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio on lähtenyt läikyttelemään bensaa liekkeihin. Unohtamatta tietenkään Björn Wahlroosin lukuisia erinäisiä lausuntoja, joiden tarkoitusta tuskin tarvitsee sen kummemmin avata.

Aktiivimallia vastustavat käytännössä kaikki, jotka ymmärtävät mihin tällä kaikella tähdätään.

Tarkoitus ei ole ainoastaan tehdä työtä tekemättömien elämäntilanteesta mahdollisimman vaikeaa vaan vähentää henkilöstömenoja maksettavien palkkojen muodossa jokaiselta työtä tekevältä saralta. Aktiivimallilla alistetuista ihmisistä saadaan tulevaisuuden oikeistohegemoniaa ajatellen sopivia rikkureita poliittisiin lakkoihin ja ulkomailta haalitut halvemmat työntekijät voidaan helpostikin rekrytoida toteuttamaan tätä samaa kaavaa pelottelemalla heitä esimerkiksi maasta ulosheittämisellä. Meneekö tämä minulla ylitse. En tiedä. Olisi kiva nähdä jotain myönteistä tämän päivän politiikassa, mutta käytännössä myönteisen näkemiseksi varatut paukut alkavat olemaan lopussa.

 

Anttiolavi Salonen