Hyvät, Pahat, Rumat ja Digitalisaatio

Nokia

 

Elokuvassa Hyvät, Pahat ja Rumat keskitytään kolmen päähenkilön profiileihin. Hyvä on henkilöhahmo nimeltään Blondi, joka myös miehenä ”vailla nimeä” tunnetaan. Paha on palkkatappajana kunnostautunut ”enkelisilmä” ja Ruma on Blondin avustajana toimiva Tuco Benedicto.

Elokuvan alkua luonnehtii kenties parhaiten se kuinka Blondi ja Tuco huijaavat virkaatekeviä ihmisiä ja tekevät näin rahaa.

Koska Ruma, eli Tuco – on viranomaisten haluama rikollinen, toimii Blondi Tucon pidättävänä tahona – saaden näin Tucon pidätyksestä kuuluvan palkkion itselleen. Blondi kuitenkin lopulta pelastaa Tucon likimain varmalta hirttokuolemalta, jonka jälkeen Tuco ja Blondi jakavat pidätyksestä saadut rahat keskenään.

Mutta mitä tällä on tekemistä Digitalisaation kanssa?

Ei varmastikaan paljon mitään. Mutta tarinana Digitalisaation hyödyntäminen ja hyödyntämiskohteiden kohdentuminen työtätekevän väestön hirttosilmukaksi on temaattisesti varsin samankaltainen. Meillä on taho, joka kantaa etsityn tai jo ennelta tiedetyn tahon – Ruman, tai kenties tässä tapauksessa Työtä tekevien ihmisten ryhmän estradille. Työtätekevälle väestölle ollaan lueteltu erinäinen syntilista, josta johtuen työtekevä väestö tuomitaan menettämään itsemääräämisoikeutensa, mahdollisuus tehdä työtä sellaisella palkalla, jolla perheensä ja itsensä voi elättää ja myös usko tulevaisuuteen, koska syyttävän tahon suunnitelmissa on lisätä vastakkainasettelua kansan itsensä sisällä niin, että työtätekevän ja työtätarjoavan väestön sukset menisivät mahdollisimman paljon ristiin, ellei sitten jopa solmuun asti.

Nyt on hyvä huomauttaa, ennenkuin pääsemme tämän pidemmälle, että minä olen Digitalisaation vankkumaton kannattaja. Näen paljon mahdollisuuksia, joilla ihmisten tekemää työtä voidaan Digitalisaation kautta kehittää yhä tehokkaammaksi, toimivammaksi ja tuottavammaksi. Olen ammatiltani hoitoalan ammattilainen ja uskon, että erinäisten digitalisaatiovälitteisten apuvälineiden kautta juuri hoito-, hoiva- ja erityis/erikoishoitotyön osa-alueet tehostuvat huomattavasti, kun digitalisaatiota vain opitaan käyttämään osana hoitotyön arkea.  Sama pätee myös tekniikan alalla. Työ tehostuu, työstä tulee turvallisempaa ja työstä tulee ennenkaikkea tuottavampaa, kun digitalisaation hyödyt saadaan valjastettua. Itseasiassa – kaikki työ johon digitalisaatio voidaan yhdistää osaksi ihmisen tekemää työtä, tehostuu, muuttuu tuottavammaksi ja mahdollistaa maailman muuttumisen muutamalla askeleella kohti parempaa huomista. Mikä siis on ongelma?

Varmastikaan kukaan meistä ei halua, että työtätekevien ihmisten määrää oleellisesti vähennetään, vaan pikemminkin niin – että työtätekevien ihmisten rinnalle istutettu digitalisaatio tehostaa ihmisten tekemää työtä ja saa enemmän hyvää aikaiseksi meille kaikille. Eikö vain? Tämähän digitalisaation taustalla täytyy olla?

Mutta onko sittenkään?

Kun tarkastelee yhteiskunnan poliittisen päätahon mielipiteitä ja ajatuksen juoksua vähänkään syvemmin digitalisaatiopuheiden ohella – tulee huomanneeksi, että valtaosin digitalisaation idealisaatio tähtääkin työväen korvaamiseen digitalisaation keinoin – eikä niinkään työväen työtehokkuuden lisäämiseen.

 

Mutta miksi moinen?

Politiikka on peliä. Poliitikot kiristävät, huijaavat ja saavat viranomaistahot toimimaan tietyillä tavoin juuri erinäisten uhkakuvien, lupausten ja maanittelujen varjolla. Raha puhuu ja iso raha puhuu enemmän. Ja kun yhteiskuna ollaan alistettu jatkuvalle voittojen ja pääoman kahminnalle, sekä voittojen ja kahmintojen kautta kerätylle erinäiselle liikehdinnälle ja vaikuttamisen keinoille, alkavat viranomaisten keinot olemaan kokolailla vähissä.

Kun tyypillinen poliittinen figuuri sanoo, että digitalisaation kautta yhteiskunta muuttuu tuottavammaksi otettuaan ”tuottavuusloikan” tarkoittaa se näillä kahdella puolen osittain eri asioita.

Viranomaisnäkökulmasta tuottavuusloikka tarkoittaa, että viranomaisten työtehtäväkentällä tuottavuuden asettamia raja-arvoja pitää tarkastelle niin, että työtätekevien työehdot toteutuvat, sopimukset joita uuden työtavan tekeminen edellyttää – tulee sopia ja lainsäädännöllisten kohtien toteutumisen valvontaprosessien pitää kohdata niille määritellyt raamit. Politiikan kannalta asiat tarkoittavat kutakuinkin samaa, mutta hyötynäkökulman pitää tuottaa poliittisia pisteitä, joiden kautta sidosryhmäetujen ajaminen tehostuu ja luo uutta pohjaa jatkuvalle tuotekehittelylle sekä tuotekehittelyn muassa muodostuneille työpaikoille. Hieman yksinkertaisemmin sanottuna voidaan todeta, että viranomaisten tehtävä on vaalia sopimusyhteiskunnan toteutumista ja poliittisten toimijoiden tehtävänä on kerätä puolueen ajamien arvojen mukaisia poliittisia pisteitä.

Ongelma, joka nyt kaavaillussa digitalisaation esiinryntäyksessä ei suinkaan ole siis digitalisaatio itse – vaan se miten sitä ollaan lähdetty hyödyntämään. Pääosin esimerkiksi Juha Sipilän kaavailame ”tuottavuusloikka” ja siihen yhdistetty digitalisaatio ei tähtää työtehtävien säilymiseen ja vaan yhteiskunnan muuttumiseen digitalisaation muassa enemmän digitalisoituneeksi. Toisinsanoen – työtehtävien vähenemiseen, henkilöstömenojen isoihin vähennyksiin ja yrittäjyyden uuteen nousemiseen juuri tätä kautta. Tätä tapaa luonnehtii kenties vahvimmin juuri korrelaatio siihen, että työtätekevä ihminen korvataan pääasiassa koneella.

Eikä tämäkään ole paha asia, koska koneita tarvitsee huoltaa ja korjata..rasvata, palvella ja ihailla.. mikä tosin itsessään ollaan kuitenkin jo ennalta valtaosin digitalisoitu.

Ongelma on osittain verrattavissa jonkinlaiseen politisoituneeseen uskontoon. Toisinsanoen – kun ihminen itsessään menettää merkityksensä, ei ole enää väliä sillä mitä iso koneisto ajaa eteenpäin. Tässä tapauksessa ollaan lähdetty toteuttamaan uhkakuvaa, jossa työntekijä ei enää merkitse mitään, koska digitalisaatio itsessään korvaa työntekijän työpanoksen. Mitä siis jää työntekijälle? Työntekijälle jää mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin, tai erikoistua työssään sellaiselle tasolle, jossa hän toimii konetta ohjaavana, korjaavana ja tuntevana tahona – koneenkäytön ammattilaisena. Ei paha! Tätähän sen kai kuuluisikin olla; ihminen kouluttautuu, ja kone palvelee ihmistä. Voilá! Ei ollenkaan paha. Mutta..

Yhdistettynä kaikkeen muuhun poliittiseen jargoniin – pilvet muuttuvat varsin tummasävyisiksi toiveikkuuden taivaanrannassa.

Aktiivimallia ajaneiden tahojen mielikuvitus on käsittämättömän laaja. Äänenpainot, joissa työtätekevien ihmisten työehtosopimuksia muutetaan nollatuntisopimuksiksi, palkkoja ollaan valmiita pienentämään työnantajien ehtojen mukaisesti ja kaikenlisäksi pelottelukeinona esiin nostetaan yhä useammin digitalisaation kautta tapahtuva pakottava tarve heikentää työehtosopimuksessa sovittuja reunaehtoja – eivät luo millään tavalla uskoa työtätekevän väestön osalle.

Helpotusta eivät luo Juhana Vartiaisen kommentit aktiivimallista, ajatukset uudesta matalapalkkakansanryhmästä, eivätkä Jyrki Kataisen elättelemät toiveet 1,8 miljoonasta ulkomaalaisesta halpatyöntekijästä. Kun tähän ynnätään Björn Wahlroos, Saul Schuback ja moni muu työtätekevien, työttömien ja syrjäytyneiden ihmisarvoa väheksyvä oikeistolainen, niin voimme vain kysyä – kenen etua  tällä kaikella ajetaan?

Vuonna 2013 Juhana Vartiainen oli täysin avoimesti ajamassa suomeen uutta matalapalkkakansanluokkaa, eikä vauhti, saati mielipiteet Vartiaisen retoriikassa ole näin viisi vuotta myöhemmin muuttuneet saati hiljentyneet. Yhä edelleenkin puhutaan samoista asioista. Nyt tosin nimellä nimillä aktiivimalli, kiky – sopimus, palkkaharmonisaatio ja digitalisaatio.

Kuten tulin tässä tekstissä jo maininneeksi – olen minä vankkumaton digitalisaation kannattaja. Politiikka, poliittinen retoriikka, jolla digitalisaatiota ajetaan eteenpäin – eivät saa minulta kuitenkaan minkäänlaista myötätuntoa. Ihmisistä – työtätekevistä kansalaisista ei saa tehdä töistä jatkuvasti kilpailevia heittopusseja. Työstä pitää saada palkka, joka riittää perheen elättämiseen. Työn pitää luoda uskoa tekijässään siihen, että tulevaisuus on turvattu. Digitalisaatio ei saa olla uusi keppi, jolla viranomaistahoa viedään ja vedätetään, eikä se saa olla uhkakuva työtätekeville ihmisille.

 

 

Anttiolavi Salonen

Julkaissut anttiolavisalonen

Olen Sote - palveluita sivutoimisena yrittäjänä tuottava perheenisä Nokialta. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi täysi-ikäistä lasta ja iso liuta lemmikkieläimiä. Vapaa-aikanani luen, kalastan, metsästän, kehitän yritystäni mutta keskustelen myös ahkerasti politiikasta, maailman ilmiöistä sekä menosta. Olen kiinnostunut mielenterveydestä, sote - palveluiden toimimisesta, kielestä, filosofiasta, hyvinvoinnista ja muista yhteiskunnallisista asioista. Poliittinen kantani puoluetasolla on vaihteleva. Vain reilut päätökset, jotka tuovat ja luovat yhteistä hyvää kaikille suomalaisille ovat hyviä päätöksiä. Joitakin sellaisia päätöksiä pitää kuitenkin toisinaan tehdä, joiden myönteiset vaikutukset näkyvät vasta myöhemmin, mutta tieten tahtoen ei koskaan pitäisi tehdä päätöksiä, joiden tarkoitus on esimerkiksi heikentää kansalaisten mahdollisuuksia. Mielestäni yritteliäisyys, osaamiseensa panostaminen, itsensä kehittäminen ja reiluus ovat sellaisia ydinarvoja, jotka kuuluvat Suomalaisuuteen. Mielestäni olisi myös reilua, että jos kansalaisella on hyvä suunnitelma ja riittävästi motivaatiota sekä osaamista, pitää yritteliäisyyteen kannustaa. Mielestäni on myös eriarvoisen tärkeää, että ne heikommassa asemassa olevat Suomalaiset ihmiset, joiden lähtökohdat eivät ole kovin hyvät, saavat myös mahdollisuuden menestyä elämässä, mikäli he asiaansa riittävästi panostavat. Perhe on minulle yhteiskunnassa tärkein arvo. Se keitä minun perheeseeni kuuluu on minun ja perheeni välinen asia. Se minkälaisia muiden ihmisten perheet ovat, on heidän asiansa. Minulle tärkeitä arvoja ovat yhteiskunnassa: - Edustuksellinen demokratia - Yrittäminen, suomalainen luonto. - Mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti oman toimintansa kautta, omaan hyvinvointiinsa - Mahdollisuus vaikuttaa omaan tulotasoonsa oman osaamisensa kautta. - Ilmainen päivähoito - Ilmainen perusopetus - Aitoon tarpeeseen vastaavat, kaikille kansalaisille mahdolliset perusterveydenhuollon palvelut. - Riippumatta taloudellisesta tilanteesta, mahdollisuus kouluttautua ammattiin/ylioppilaaksi. - Yhteiskunnan mahdollistama tuki jatko-opintojen suorittamiseen riippumatta kansalaisen tulotasosta. - Monituottajamallin mukaiset yhteiskunnalliset peruspalvelut, joissa painottuu muunneltavuus, ketteryys sekä kansalaisten aitoon tarpeeseen vastaaminen tarpeen edellyttämällä tavalla. - Hyvä vanhuus, sekä riittävät palvelut, jotka mukautuvat elämän iltapuolella hyvinvoinnin edellyttämällä tavalla. Mielestäni hyvä tulevaisuus on haaste, johon kannattaa panostaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: