Mihin Menet – Nokian Sote – palvelut?

 

Yhteenliittymäsuunnitelmat Mänttä – Vilppula – Juupajoen kanssa taputeltiin pakettiin.

Meillä Nokialla huokaistiin monen kuntalaisen suulla helpotuksesta, mutta samalla varmaankin moniin Nokialaisiin mieliin nousi epäilys siitä, että oliko ratkaisu sittenkään oikea.

Riskit liittymisen puolesta olivat jo ennalta tiedossa, mutta tiedossa olivat myös riskit sen suhteen, mitä voi seurata liittymättä jättämisestä. Kunnallispolitiikassa asiasta käytiin ja tullaan varmaan käymään jatkossakin keskustelua vielä pitkään.

Ei sillä, etteikö Nokialla muitakin puitavia asioita olisi – unohtamatta Jättikoulua ja sen sijoituspaikkaa, Viinikanniemen leirintäalueen kohtaloa, tilannettamme kaupunkina, jonka ohi on helppo kulkea ja kaikkea muuta mahdollista taivaan ja maan väliltä.

Mutta sote – palvelut ja niiden järjestäminen…

Miksi tapahtui näin, miksi ei lähdetty luomaan liitosta, miksi liitos olisi voitu luoda – kuka oli kaiken takana ja oliko kaiken takana yhtään mitään oleellista.

Oliko mielenkiinto Mänttä – Vilppula – Juupajokea kohtaan Marraskuussa 2017 lähtölaukaus jollekin sellaiselle, mikä johti vääjäämättä kohti selvitystyön aloittamista Nokian SOTE – palveluiden täysimääräisestä ulkoistamisesta Nokialla.

Ja vaikka tosiasia onkin, että järjestys asioiden hoidossa oli jotensakin kieroutunut, on lopputulos sellainen, että nyt meillä Nokialla on edessämme uusi huominen, jossa oletettavasti tulee olemaan enemmän kysymysmerkkejä kuin monessa muussa poliittisessa liikahduksessa – Nokian kunnallispolitiikan saralla pitkiin aikoihin.

…mitä tästä eteenpäin?

Nokian SOTE – palveluiden ulkoistaminen ei suinkaan ollut ajatuksena täysin susi. Vaikkakin kokonaisulkoistukseen ryhtyminen itsessään ei ollut millään tavalla hyvä juttu.

Se mihin Meillä Nokialla olisi hyvä vastaisuudessa panostaa SOTE – palveluiden tuottamisessa olisi aktiivinen ja tehokas monituottajamalli – ja erityisesti sellainen monituottajamalli, jossa lisättäisiin pienten ja keskisuurten, motivoituneiden ja erikoistuneiden palveluntuottajien määrää sote – palveluiden saralla Nokian Kaupungissa, ja niin – että päävetovastuu sote – palveluiden tuotossa olisi jatkossakin Nokian Kaupungilla itsellään – unohtamatta tietenkään sitä, että osa palveluista voitaisiin tuottaa isojen terveysalan yritysten kautta.

Ratkaistavaksi jää, että mistä me saamme rahat sote – palveluiden tarjoamiseksi kuntalaisille Nokian Kaupungin alueella.

Ratkaistavaksi jää myös se, mihin suuntaan me Nokian sote – palveluiden tulevaisuuden näemme liukuvan.

Toivoa täytyy, että jatkossa suunnitelmia tehtäisiin tarpeen edellyttämällä tavalla, eikä muihin motiiveihin nojaten. Mitä ne ikinä sitten ovatkaan.

 

– Anttiolavi Salonen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s