Lainsäädäntö uusiksi?

Me elämme aikaa, jolloin on tullut eteen hetki – jossa Suomen lainsäädännön muuttaminen sotarikoksista  – ja rikoksista ihmisyyttä vastaan tultaneen heittämään roskiin, koska lainsäädännöstä kiinnipitäminen ei enää merkitse niiltä osin, kuin pitäisi – lain sisältöä. Kyseinen lainsäädännön kohta, toteaa mm. seuraavasti; Tänään, tällä päivämäärällä, olemme saaneet kuulla, että tämä osa lainsäädännöstä, jossa todetaan lain sisältöJatka lukemista ”Lainsäädäntö uusiksi?”

Kenttäpapin tulevaisuus politiikassa?

Puolustusvoimien kirkollisten asioiden johtaja, kenttäpiispa Pekka Särkiö on julkaissut Kotimaa24 -verkkolehden blogipalstallaan asenteiltaan hämmentävän kirjoituksen. Kirjoituksen jälkeen – erityisesti TWITTER – sosiaalisen median palvelussa nousi asiasta äläkkä. Osa twiittailijoista oli hyvinkin hämmentyneitä kenttäpiispan ulostulosta, jossa hän mm. totesi, että ”kulttuurieliitin aiheuttamaa elämäntapojen vallankumousta ”virukseksi, joka on itänyt jo pitkään, mutta hedelmät kypsyvät”. ja ”Naisen pittääJatka lukemista ”Kenttäpapin tulevaisuus politiikassa?”

Ansaittu minuus.

Työyhteisöissä tiedetään usein tekijöiden persoonallisuudesta enemmän kuin on tavallista. Työkaverin ja työyhteisön kanssa vietetään keskimäärin enemmän aikaa kuin osan perheenjäsenistä kanssa. Ei olekaan poikkeuksellista, että tämä kostautuu mm. perheen sisäisinä ristiriitoina loma-aikoina tai juhlapyhien aikaan. Yhtälailla työyhteisöissä, yrityksissä ja yhtiöissä ollaan perin selvillä siitä, mikä on kunkin osaajan ”ansaittu minuus”. Ansaitulla minuudella tarkoitan tässä kohtaaJatka lukemista ”Ansaittu minuus.”

Hiljainen tieto.

Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan työtehtävistä puhuttaessa useimmiten sitä tietoa, jonka pitkään alalla olleet osaajat ja ammattilaiset antavat oman tekemisensä, osaamisensa ja ohjauksensa kautta uusille työntekijöille, yritykselle ja yrittäjälle käyttöön ajan kuluessa. Tämä itsessään on hyväksyttävää ja hedelmällistä ajattelua ja toimiva malli sinänsä. Ei ole älyllisesti eikä toiminnallisesti kovinkaan järkevää muuttaa sellaista ratkaisua, joka ollaan havaittu pääsääntöisestiJatka lukemista ”Hiljainen tieto.”

Jumittavatko voimavarat?

    Voimavarat yleensäkin, ovat mielenkiintoinen aihealue, joka tavallaan kaipaa tarkastelua sellaisenaan – voimavarojen hyödyntäjien näkökulmasta. Tarve voimavarojen käyttöön taas lähtee voimavaraisuudesta ja innovatiivisuudesta hyötyvän tahon näkökulmasta. Aina ei ole itsestään selvää, kumpi edustaa kumpaa, mutta lopputulos on – että rajankäyntiä näiden kahden eri tahon välillä varmasti on. Voimavarat itsessään ovat yksilön sisäinen kokemus hallinnastaJatka lukemista ”Jumittavatko voimavarat?”

Vähemmän seiniä, enemmän osaajia.

Suomi tarvitsee tulevaisuudessa toivottavasti vähemmän seiniä ja yhä enemmän osaavaa henkilökuntaa huoltamaan, hoitamaan ja korjaamaan infrastruktuuria. Tämä itsessään ei ole mitenkään uusi ajatus. Jos ajatellaan nykyistä tilannetta, jossa valtaosa työstä voidaan jo hoitaa etäpalvelutilauksina ja paikalle tilattavina, tarpeeseen vaadittavina asiantuntijoina – niin mikä olisikaan parempi suunta tulevaisuudelle, kuin siirtää osaajia pois tavanomaisesta työpaikkaan sidotusta työstäJatka lukemista ”Vähemmän seiniä, enemmän osaajia.”