Ajattelun muutos.

Suomi velloo tällä hetkellä Afrikantähti pelin saaman negatiivisen huomion kourissa. Tämä on ehkä pieni asia, mutta samaan aikaan merkittävä dialogin mahdollisuus ja ennenkaikkea mahdollisuus kouriintuntuvaan muutokseen. Afrikantähti-pelin aikaansaama keskustelu kulttuurien ja ihonvärin merkityksestä, sekä siitä miten ihmiset kokevat ja näkevät, asioita normalisoiden ei ole millään tavalla mitätön. Vaikka se sitten nousisikin sellaisesta asiasta, jossa käsitellään viatonta lautapeliä. Tai, oikeammin, minun konteksilleni viatonta lautapeliä. Sillä minä – valkoihoisena Suomalaisena miehenä en suinkaan ole koskaan joutunut ajattelemaan asiaa sen kummemmin Afrikan Tähti – pelin kautta kolonialismin historiaa sivuavana – tai rasistisilla ennakko-oletuksilla ladattuna mässäilynä. Minulle Afrikan Tähti – peli edustaa lapsuusvuosien hupailuhetkiä ystävieni tai perheenjäsenteni kanssa. En minä ole joutunut yhdistämään kyseistä peliä oman ihonvärini kasaamiin ennakkoajatuksiin millään tavalla. Mutta nyt, kun asia on jonkin aikaa ollut tapetilla – huomaan, että ehkä asia ei olekaan niin yksinkertainen. Ehkä asiasta pitäisi käydä dialogia. Ehkä asia pitää ottaa uudelleenkäsittelyyn ja uskaltaa muuttaa ajattelua sekä maailmaa ainakin muutaman pienen askeleen verran. Toivottavasti parempaan suuntaan. Pois rasismista, pois valmiista ajattelumalleista. Pois siitä, että sehän on vain hauska kokoperheen lautapeli. Ehkä minulla valkoihoisena miehenä ei ole kompetenssia sanoa, mikä on vain hauska kokoperheen lautapeli, jos mustaihoinen ihminen kokee, että jokin asia on mustaihoisia väheksyvää tai halveksuvaa.

Huomasin käyväni keskustelua Afrikan Tähden merkityksestä ja erityisesti sen aiheuttamasta yhteiskunnallisesta keskustelusta muutaman hyvän ystäväni kanssa whatsapp’issa hieman tämän kohun alun jälkeen. Ystävilleni oli täysi mysteeri, miksi joku mustaihoinen nainen oli asian nostanut puheenaiheeksi. Jouduin tätä itsekin puntaroimaan jonkin aikaa ymmärtääkseni, miksi minulla ei ole kompetenssia kertoa mustaihoiselle naiselle, joka asian julkisuuteen toi – että, ei – se on vain kokoperheen lautapeli. Hyvin yksinkertaisesti; minä en ole mustaihoinen, enkä nainen. Mikäli minä kokisin, että minulla on kompetenssia kertoa asiasta näin – olisi minulla varmasti yhtälainen kompetenssi kertoa kenelle tahansa ihmiselle, johon esimerkiksi sattuu, että ”ei, sinuun ei voi sattua”. Tämähän ajatus olisi täysin mieletön. Enhän minä voi mennä toisen ihmisen kokemusmaailmaan kertomaan, että sattuuko häneen, tai kuten tässä tapauksessa, ei tämä voi olla väärin, koska minusta ei tunnu siltä. Mikä osa minussa antaa tällaiseen oikeutuksen?

Huomaan vielä väistämättäkin palaavani ajatukseen siitä, että ei ole pitkäkään aika siitä, kun meillä Suomessa raiskaaminen avioliitossa ei ollut rikos. Milloin se oli? 1970 – luvulla? Ei kai. Kai se oli kuitenkin 1960 – luvulla. Joskus silloin kun Kekkonen oli pressa. Vai olikos se nyt kuitenkin 1980 – luvulla? Mahdollisesti vielä 1987? Ei. Jouduin tämän asian tarkastamaan kaikkitietävän Googlen avustuksella. Laki muuttui vuonna 1994, jolloin avioliitossa tapahtuneesta raiskauksesta tuli rikos. Vuonna 1994! Mitenköhän asiat olivat ennen tätä? Naisen piti vain hyväksyä se, minkä me tänäpäivänä automaattisesti ymmärrämme vääräksi. Samassa hetkessä huomaan palaavani takaisin ajatukseen siitä kuinka päivän polttavat julkkikset ilakoivat siitä, kuinka typerää on, että Afrikan Tähden aiheuttama tunnekokemus ollaan sanottu ääneen. Ja vieläpä niin, että sanojana on ollut nainen! Lienee länsimaisen mieshistorian maanpäällinen helvetti, että joku nainen sanoo jotain tällaista ääneen, ja vieläpä niin, että kyseessä on mustaihoinen nainen.

Ehkä tämä tavallaan heijastelee monia asioita yhteiskunnassa. Työelämässä tai parisuhteessa, arjessa muutenkin. Me olemme hyvin kärkkäitä ennaltatietämään monia asioita. Me tarkemmin sanoen oletamme, että kun meille jokin on normaalia – niin silloin sen täytyy olla normaalia myös kaikille muille. Minä puhun tässä kohtaa omasta, valkoisen, heteronormatiivin täyttävän miehen näkökulmasta, mutta uskon, että sama projektio toimii myös kaikissa muissa narratiiveissa. Tekeekö se, että tämä ehto täyttyy – minusta oikeutetun toimimaan näin, vain koska oletan toisten ihmisten arvomaailmalle reunat? Kyllä ja ei. Kyllä, koska kaikki tekevät sitä. Ei, koska minun on vaikea, ellei peräti mahdotonta hyväksyä tällaista itseni kannettavaksi. Asia ei siis ole mitenkään yksinkertainen. Asia tarvitsee osakseen dialogia.

Pitää olla riittävän pimeää, että luottaa itsensä toisen ihmisen armoille. Pitää olla riittävän valoisaa, että luottaa näkemäänsä. Ja näiden välillä me joudumme tasapainottelemaan loputtomiin. On vaikeaa haastaa elämäänsä todellisuutta, mutta yhtälailla on hankalaa haastaa epäluulojaan. Ennaltatietämisen lahja on kenties yksi kallisarvoisemmista lahjoista, mutta samaan aikaan se on myös yksi raskaimmista taakoista kannettavaksi. Se ei juuri mahdollista aitoja kohtaamisia muiden kuin minun itseni kanssa.

Anttiolavi Salonen

https://anttiolavisalonen.com

Yksi vastaus artikkeliiin “Ajattelun muutos.

  1. Kovin outoa logiikkaa tuo, ettet olisi kompetentti sanomaan mitään mustaihoiselle naiselle, kun et ole itse sellainen. Siis että sanomisillasi on painoa vain, jos rodullinen ja kokemuksellinen taustasi on riittävän samanlainen. Jos tuolle linjalle mentäisiin, niin valtaosa kaikesta viestinnästä jouduttaisiin hylkäämään viestin lähettäjän ja vastaanottajan erilaisuuksista johtuen. Hyvin voit perustellusti sanoa valkoisena miesoletettuna, että älä nyt akka typerehdä joutavia!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s