Lainsäädäntö uusiksi?

Me elämme aikaa, jolloin on tullut eteen hetki – jossa Suomen lainsäädännön muuttaminen sotarikoksista  – ja rikoksista ihmisyyttä vastaan tultaneen heittämään roskiin, koska lainsäädännöstä kiinnipitäminen ei enää merkitse niiltä osin, kuin pitäisi – lain sisältöä.

Kyseinen lainsäädännön kohta, toteaa mm. seuraavasti;

Screenshot_2020-06-26 HE 55 2007 - Hallituksen esitykset - FINLEX ®(5)

Tänään, tällä päivämäärällä, olemme saaneet kuulla, että tämä osa lainsäädännöstä, jossa todetaan lain sisältö kohdassa;

Screenshot_2020-06-26 HE 55 2007 - Hallituksen esitykset - FINLEX ®

Ei enää merkitse sitä mitä sen kuuluisi merkitä. Toisinsanoen – ennakkotapaus ollaan nyt saatu läpi. Tarkoittaako tämä jatkossa, että voimme puhua vapaasti ihmisistä joista emme pidä – esimerkiksi vieraslajeina? Tai voimmeko jatkossa pohdiskella, että tietyn väriset, tiettyjä kulttuureja, seksuaalisia preferenssejä tai perhemuotoja edustavat ihmiset tulisi hävittää? Ei aivan vielä, mutta tulevaisuudessa varmasti kyllä.

Toista sitten on, että muuttuuko maailma koskaan sellaiseksi, että näin pääsisi käymään. Vastaan tähän, että ei – maailma ei ainoastaan voisi jostain ihmeen syystä muuttua tällaiseksi. Meillä on yhteiskuntia, joissa tämä on tälläkin hetkellä arkipäivää, mutta haluammeko me tähän tapaan ajateltavan myös suomessa? Euroopassa tämä oli arkipäivää vielä reilut 70 vuotta sitten, joten ei – meidän ei tarvitse kauheen kauas mennä historiassa päästäksemme noihin aikoihin. Tällä hetkellä, eräissä Väli-Amerikan maissa tämä on arkipäivää, samoin kuin osassa itä- euroopan maita, pohjois-afrikan alueella, mutta myös kauko-idässä. Ihmisoikeuksia ja inhimillisyyden raja-aitaa kaadetaan joka puolella. Paljon on kiinni siitä, minkä väriseksi olet syntynyt ja satutko rakastamaan minkälaista ihmistä.

* * *

Tällaiseksi ei olisi toivonut yhteiskuntamme menevän. Me mätänemme latvasta. Yhteiskuntamme rappio syvenee yhä enemmän, ja ratkaisuksi nähdään, että ihmisten hävittämisestä pitää saada puhua avoimesti, jos nyt sattuu olemaan kansanedustaja.

Mielestäni Suomen Lainsäädännön tilanne otti tänään vakavasti osumaa, eikä lainkaan hyvällä tavalla. Tämä ei millään tavalla paranna sananvapauden tilannetta vaan sysää meidät syvemmälle kohti sellaista yhteiskuntakehitystä, johon meidän ei kuuluisi olla matkalla.

Vaikka asia onkin nyt vasta esitapauksen tasolla, niin hyvä olisi muistaa, että sille on perustelunsa, että kiihottaminen kansanryhmää vastaan kuuluu siihen lainsäädännön osaan, jossa ollaan säädetty juuri sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Screenshot_2020-06-26 Anttiolavi Salonen ( Olavi_Salko) Twitter

Ansaittu minuus.

Työyhteisöissä tiedetään usein tekijöiden persoonallisuudesta enemmän kuin on tavallista. Työkaverin ja työyhteisön kanssa vietetään keskimäärin enemmän aikaa kuin osan perheenjäsenistä kanssa. Ei olekaan poikkeuksellista, että tämä kostautuu mm. perheen sisäisinä ristiriitoina loma-aikoina tai juhlapyhien aikaan. Yhtälailla työyhteisöissä, yrityksissä ja yhtiöissä ollaan perin selvillä siitä, mikä on kunkin osaajan ”ansaittu minuus”.

Screenshot_2020-06-21 workplace – Google-haku

Ansaitulla minuudella tarkoitan tässä kohtaa työyhteisön tiedossa olevaa persoonallisuutta, jonka kautta erikoisosaaminen, ammatillinen osaaminen saattaa jäädä persoonallisuuden jalkoihin. Tämä persoonallisuuden osa-alue on hämmentävä, koska valtaosalla meistä työssäkäyvistä aikuisista ihmisistä on työminän ohella myös kotiminä, arkiminä, vapaaminä sekä monen kaltaisia erilaisia minuuksia. Ansaittu minuus työelämässä on omalla tavallaan jonkinlainen jatke persoonallisuuden sille osalle, jonka varassa me toimimme kyllä ammattilaisina, mutta joka myös toimii suojautumiskeinona – defenssinä sille, mitä yritämme piilottaa työminä-nimikkeen alle.

Näkevätkö esimerkiksi työyhteisön muut jäsenet meistä tämän ansaitun minuuden useammin kuin esimerkiksi työminän? Tämä on mielenkiintoinen ajatusleikki. Ansaittu minuus työyhteisössä on valtaosin kuitenkin kollaasi minusta, jonka työyhteisön jäsenet ovat minulle antaneet. Ei siis niinkään mitään sellaista, joka kuvaisi minua osaajana tai oman erikoistumisalani asiantuntijana.

Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Me olemme kaikki kuitenkin sosiaalisia olentoja, joita määrittää toivomustemme lisäksi, uskomuksemme, pelkomme, halumme, intuitiomme ja aiemmat kokemuksemme. Yhtäkkiä saatammekin huomamata, että me emme tosiasiassa tunnista tai tunne lainkaan ympärillämme olevia ihmisiä, vaan meillä on vain mielikuva siitä, keitä nämä ihmiset todella ovat! Jokainen meistä on kuitenkin moniääninen, eri persoonallisuuksien/luonteenpiirteiden ja elämänalueiden polyfonia.  Useimmiten luulottelujen yhteentörmäys tapahtuu työpaikalla niissä kohdin, kun astutaan sen näkymättömän rajan yli, joka menee eri osaamisalueiden välillä.

Screenshot_2020-06-21 supervisor – Google-haku

Ei ole myöskään täysin poikkeuksellista, että esimies – alaissuhteessa tapahtuu ansaitun minuuden ja työminän suhteen sekaannuksia. Tämä on huolestuttava tilanne. Mikään ei vie työyhteisöä huonompaan suuntaan, kuin se, että esimies-alaissuhteessa tapahtuu epätyypillistä tasaveroistumista. Tämä ei siis missään nimessä tarkoita, etteivätkö esimiehen ja alaisten välit voisi olla ystävälliset tai asialliset, mutta kovin läheisten suhteiden tai samankaltaistumisen kautta tapahtuva siirtymä esimies-alaissuhteessa johtaa useimmiten katastrofaaliseen tilanteeseen juuri alaisen kannalta.

Etenemisen esteenä onkin useimmiten juuri ansaittu minuus, joka ylittää työntekijän työminän olemassa olon esimiehen näkövinkkelistä. Esimiehen ja alaisen välinen ystävystyminen on aina ongelmallista. Vaikka kyseessä ei sitten olisikaan ystävystyminen sanan varsinaisessa merkityksessä, on tämä valtaosassa tilanteita tuhoon johtava tie. Sama pätee myös siihen, että työntekijän ansaittu minuus menee esimiehen silmissä työntekijän ammattiminuuden tai työminän edelle. Tällöin tilanne pitää useimmiten purkaa uudelleen alkutilanteeseen ja selvittää työyhteisön sisällä, että miltä osin työyhteisön moniäänisyys on johtanut ristiriitatilanteita mahdollistavaan olomuotoon.

doctor-and-business-man

Useimmissa tapauksissa työyhteisöä kannattaa tarkastella ulkoapäin, niin sanotusti kolmannesta persoonasta. Mikä on perustyön tekemisen merkitys työyhteisölle kokonaisuutena ja mitä edustavat kaikki työyhteisön osaajat työyhteisölle yhdessä ja erikseen. Muistettava on myös se, että osa työyhteisön sisäisistä porteista on tarkoituksella avoinna ja osa taas tarkoituksella lukossa.

Lopputulema työyhteisön saumattomalle toiminnalle on, että työlle on tekijänsä. Ja työlle on tarkoituksensa. Jokaisella tekijällä on oma paikkansa ja tarkoitus työlle syntyy työn perustehtävien toteutumisen kautta.

 

Hiljainen tieto.

Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan työtehtävistä puhuttaessa useimmiten sitä tietoa, jonka pitkään alalla olleet osaajat ja ammattilaiset antavat oman tekemisensä, osaamisensa ja ohjauksensa kautta uusille työntekijöille, yritykselle ja yrittäjälle käyttöön ajan kuluessa.

Screenshot_2020-06-20 tools old - Google Search

Tämä itsessään on hyväksyttävää ja hedelmällistä ajattelua ja toimiva malli sinänsä. Ei ole älyllisesti eikä toiminnallisesti kovinkaan järkevää muuttaa sellaista ratkaisua, joka ollaan havaittu pääsääntöisesti yrityksen tai yhteisön etua edistäväksi käytännöksi, mutta voitaisiinko tällaiseen malliin löytää jonkinlaista tehostinta?

Vastaus ollaan monessa yrityksessä ja yhteisössä löydetty toimivan mallin kautta niin, että hiljaista tietoa omaavat, pitkän linjan ammattilaiset ollaan siirretty raskaista tai enemmän rasittavista kenttätehtävistä asiantuntijatehtäviin  ja enemmän suunnittelua sekä opastamista vaativien tehtävien pariin. Tai, näin ainakin toivoisi olevan. Ainahan asia ei tietenkään näin ole, mutta niiltä osin kuin on, voidaan melkein kautta linjan todeta, että hiljaisen tiedon, osaamisen ja ymmärryksen eteenpäin siirtäminen on toimiva malli, jonka muuttamiseen ei mahdollisesti ole mielekästä lähteä.

Screenshot_2020-06-20 working man - Google Search

Mutta kuinka paljon yrityksissä ja eri yhteisöissä, sekä työpaikoilla ollaan todella satsattu hiljaisen tiedon omaavien tahojen kouluttamiseen pedagogisista lähtökohdista? En tiedä montaakaan työyhteisöä jossa tämä olisi käytäntönä.

Mutta ajatelkaapa – kuinka kovaa dataa ja pehmeää, hiljaista tietoa saataisiin mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä, jos hiljaisen tiedon jalostunut osaaminen tulisikin pedagokisen osaajan kautta noviisille tai jo vuosia työskennelleelle osaajalle.

Miettikääpä, jos hiljaisen tiedon kantaja olisikin oman kouluttautuneisuutensa ja osaamisensa eteenpäinviemisen ammattilainen! Voisiko se toimia? Vai olisiko pedagogian ymmärtämisestä sittenkin haittaa hiljaisen tiedon eteenpäin siirtymisessä? Tämä on varmasti omalta osaltaan persoonallisuuskysymys; asioiden lähestymisen tapa, ja eteenpäinviemisen tapa ovat erilaisille persoonallisuuksille ja persoonallisuuspiirteille omanlaisiaan menestystarinoita, mutta samalla myös omanlaisiaan kompastuskiviä.

Screenshot_2020-06-20 consulting - Google Search

Valitettava tosiasia edelleenkin on, että hiljaisen tiedon liikkuminen, laajalle leviävä iso kokonaisuus ei ole sellaisenaan kaikkien saatavilla.

Jostain kumman syystä nähdään, että intuitio, yhteisöllinen ymmärtäminen, voimavarojen kokonasvaltainen hyödyntämisen kyky ei ole merkittävässä osassa työyhteisön isoa kuvaa. Vuoropuhelua työntekijöiden, osaajien, ammattilaisten, lähiesimiesten sekä johtavan tahon välillä tarvitaan. Työyhteisön voimavarat ja voimavarojen hyödyntämisen keinot – ovat pitkälti riippuvaisia siitä, johdetaanko työyhteisöä voimavarojen ja toimivien ratkaisujen keinoilla vaiko vaatimusten ja ongelmien ehdoilla.

Jumittavatko voimavarat?

 

Screenshot_2020-06-20 osaaminen – Google-haku

 

Voimavarat yleensäkin, ovat mielenkiintoinen aihealue, joka tavallaan kaipaa tarkastelua sellaisenaan – voimavarojen hyödyntäjien näkökulmasta. Tarve voimavarojen käyttöön taas lähtee voimavaraisuudesta ja innovatiivisuudesta hyötyvän tahon näkökulmasta. Aina ei ole itsestään selvää, kumpi edustaa kumpaa, mutta lopputulos on – että rajankäyntiä näiden kahden eri tahon välillä varmasti on. Voimavarat itsessään ovat yksilön sisäinen kokemus hallinnasta ja hallinnan suuntaamisen potentiaalista. Toisinsanoen – mielenkiinnon, osaamisen ja haasteiden yhteensovittavasta kokemuksesta. Mielenkiinto, osaaminen ja itsensä haastaminen luovat kaikilta osin pohjaa sellaiselle tosiasialle, kuin sisäinen motivaatio. Sisäinen motivaatio taas toimii pitkäjänteisen työskentelyn airueena ja hyödyntää polttoaineenaan muutakin kuin ulkoisia motivoivia palkkioita. Nämäkin ovat tärkeässä asemassa, ja niiden merkitystä ei sovi väheksyä, mutta palkkiojärjestelmän rakenteeseen kannattaa panostaa.

Screenshot_2020-06-20 Mielenkarttapalvelut - Etusivu

Hyvät ratkaisut eivät nykyisenlaisessa työskentelyssä juurikaan painotu ylhäältäpäin johtamiseen – vaan pidättäytyvät vahvasti asiantuntijuuteen perustuvassa, osaajien johtamisessa. Voimavarojen hyödyt tulevat nähtäväksi parhaiten ja tehokkaimmin juuri silloin, kun työskentely tapahtuu huomioiden osaajien motivaatio, osaamisen erityspiirteet ja olosuhteet, joissa työnteko on optimaalista. Työnjohdon osaamisen painotus onkin nykyisellään voimavarojen, osaamisten, osaajien mielenkiinnon kohteiden ja perustehtävän yhteensovittamista oikeanlaisella palkkiojärjestelmällä, oikeissa, sopivissa tilanteissa.

Tässä kohtaa ei voi liikaa painottaa palkkion merkitystä, ohi aiemmin käytössä olleen ”keppi” – palautteen. Porkkana ruokkii paljon pidemmälle, kuin keppi. Positiivisen palautteen kautta, saavutetaan itseään ruokkiva voimaantumisen tila joka keskittyy ihmisen hyvinvointiin, vahvuuksiin ja voimavaroihin sekä näiden edistämiseen. Motivaation, erityisesti sisäisen motivaation vaaliminen ruokkii myös tarvetta saavuttaa ulkoisia motivaation lähteitä. Tässä kohtaa porkkanana toimiva palkkio – yhdistettynä oivaltavaan ja toimivaan palkitsemisen järjestelmään taas vahvistaa onnistumisen ja osaamisen erityispiirteiden suuntaamista yhä enemmän siihen suuntaan, mikä toimii ison kokonaisuuden eduksi. Kenties selkein ajattelun tapa voimavarojen merkityksessä on niiden samankaltaisuus minkä tahansa luonnollisen voiman tai luonnonvoiman kanssa. Joki tai virtaava vesi ei padottaessa pysähdy ennenkuin sen lähtöpiste on kokonaan valutettu kuiviin. Onkin siis järkevämpää uudelleenohjata virtaavan veden voimaa (voimavaroja) siihen suuntaan, jossa sen voima toimii hyödyn lähteenä.

Screenshot_2020-06-20 Henkilöstön kehittäminen YHTEISTYÖ-valmennus www skccc fi

 

Vähemmän seiniä, enemmän osaajia.

Suomi tarvitsee tulevaisuudessa toivottavasti vähemmän seiniä ja yhä enemmän osaavaa henkilökuntaa huoltamaan, hoitamaan ja korjaamaan infrastruktuuria.

Tämä itsessään ei ole mitenkään uusi ajatus. Jos ajatellaan nykyistä tilannetta, jossa valtaosa työstä voidaan jo hoitaa etäpalvelutilauksina ja paikalle tilattavina, tarpeeseen vaadittavina asiantuntijoina – niin mikä olisikaan parempi suunta tulevaisuudelle, kuin siirtää osaajia pois tavanomaisesta työpaikkaan sidotusta työstä – yhä enemmän työn kohteeseen kulkevaksi työvoimaksi. Miten tämä voitaisiin toimivalla tavalla ratkaista?

Ongelma olisi varmasti ainakin sellainen, että systeemimme on rakennettu toimimaan etupainotteisesti niin, että palvelut ovat valmiina, odottamassa tarpeen käyttäjiä, tai oikeammin tarpeen potentiaalisia käyttäjiä.

Tämä on tehokas malli silloin kun palveluita tarvitaan, mutta tosiasiassa palveluita ei aina tarvita ihan niin paljoa kuin mitä on kapasiteettia.

En siis missään nimessä kannata sellaista ajattelutapaa, jossa henkilöstömenoista aletaan vähentämään vain säästösyistä, mutta jonkinlaiseen tehostamiseen meidän pitäisi mielestäni satsata. Kenties esimerkiksi työnkierto julkisten palveluiden sisällä pitäisi olla paljon yleisemmin hyödynnettyä. Kenties myös jonkinlainen sisäisten sijaisten järjestelmä voisi toimia. Eli osastomalli, jossa monen eri osaamisalueen ammattilaiset ikäänkuin hoitaisivat omaa työsarkaansa, mutta olisivat samaan aikaan myös siirrettävissä sellaiseen julkisen palvelun työhön, jossa olisi esimerkiksi merkittävää sijaistarvetta. kotiosastotyonkierto

Hyvin merkittäväksi tämä malli tekisi juuri SOTE – palveluiden toteuttamisen kunnallisten palveluiden, tai toisinsanoen – julkisten palveluiden puolella. Mielestäni olisikin eriarvoisen tärkeää, että SOTE – palveluita siirrettäisiin ensinnäkin tuotettavaksi asiakkaan luokse menevinä palveluina mahdollisimman paljon.

Tämä on pullonkaula, josta ollaan toistaiseksi säästetty, koska henkilöstömenot ovat toistaiseksi olleet se ”merkittävin” menoerä tuotettaessa sote – palveluita, mutta tässä kohtaa – tässä kohtaa mielestäni pitää haastaa hallitsevaa ajattelua.

Ihmisille annettavat sosiaalista hyvinvointia – ja terveyttä ylläpitävät, sekä edistävät palvelut eivät niinkään saa olla riippuvaisia siitä, missä palvelua toteutetaan, vaan siinä minkälaisella kompetenssilla palveluita toteutetaan. Tämä ei siis ole – missään nimessä puolustuspuhe tehokkuuden edistämiselle henkilöstöä karsimalla, vaan henkilöstön osaamisen lisäämiselle ja motivoimiselle paremman toimeentulon kautta niiltä osin, kuin säästöä asiakkaiden luokse kulkeutuvista palveluista yhteiskunnallisesti syntyy.

Tämän mallin ohella  pitäisi mielestäni ehdottomasti tehostaa aktiivista palveluiden monituottajamallia, jossa palveluiden vetovastuu määräytyisi tarpeen mukaan jotensakin tasajakoisen palveluiden toteuttamisen kautta julkisen, yksityisen ja esimerkiksi kolmannen sektorin kesken. Julkiset palvelut, jotka turvaavat kaikille kansalaisille palvelut tarvittaessa olisivat oma instanssinsa ja yksityisen puolen palvelut kilpailutettaisiin normaalisti sopimiskausien mukaan.

Tokikin tällainen malli edellyttää, että poliitikoilla ja päättäjillä ylipäätänsä olisi tahtoa valvonnan ja lainsäädännön uudenkaltaiselle tarkastelulle.

Hoitajien palkat nyt..

Liittokierros oli ja meni. Mitä saimme aikaiseksi. Taistelu oli kyllä käsinkosketeltavan kovaa ja yritys oli hyvä, mutta yllättikö lopputulos – ja jos yllätti, niin miten? Kenties itseäni sairaanhoitajana lopputulos yllätti enimissä määrin niiltä osin, että me hoitotyön koulutetut ammattilaiset hyväksyimme taistelun lopputuloksena yksinkertaisen, pitkäänjatkuneen huiputuksen poistamisen – ikäänkuin jonkinlaisena taisteluvoittona. Ei. Ei KIKY – tuntien poisto ollut mikään taisteluvoitto. Se oli tieto. KIKY – sopimus oli alunperinkin täysin mätä rosvous, jolla työnantajille annettiin ilmainen lahja ja ”mukaedistettiin” yksityisen sote – alan kilpailua julkisen palvelun palveluntuottajien ohella.

Miten kävi? Nousivatko palkat yksityisillä sote – palvelualoilla. Ehkä, mutta kuinka merkittävästi. Eivät kovinkaan merkittävästi. Mitä siis tapahtui. Tapahtui niin, että yksityisten palveluntuottajien sairaanhoitajien työtehtävät muuttuivat yhä selkeämmin sosiaalipalvelualojen vaativuutta vastaavaksi työksi. Toisinsanoen – palkat eivät ainoastaan jumahtaneet paikalleen, vaan ne sitoutettiin salaa ja väkipakolla yhä selkeämmin sairaanhoitajan osaamisalueelta sosiaalipalveluiden tarpeita vastaaviksi työtehtäviksi.Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogimerkinnän, jonka voit käydä lukaisemassa klikkaamalla tästä.

Sinä olet tehy

Olemmeko me nyt sitten tyytyväisiä. Riippumatta siitä, missä työskentelemme, jäi palkkaan tuleva lisäosa nyt alle 80€:n korotukseen. Tämä on – jos nyt suoraan saa sanoa, silkkaa kusetusta.

Jo pelkästään KIKY – tuntien poisto jää tämän palkannousun jalkoihin. Veikkaan, että seuraavaksi meille selitetään palkkohen harmonisointia, joka siis on aivan varmasti tuloillaan – KORONAviruksen aiheuttamien yhteiskunnallisten menojen tiimoilta.

Ja tuskin tämä siihenkään jää.

Tämän jälkeen palaamme oletettavasti jonkinlaiseen uuteen KIKY – malliin, koska julkisten palveluiden pyörittäminen tulee verovaroin aivan liian kalliiksi.

Jo tällä hetkellä on valitettavan selväksi käynyt, että ne työtehtävät, joiden hoitamiseen lainsäädännön näkövinkkelistä tarvitaan hoitotyön koulutettu, alemman korkeakoulututkinnon omaava sairaanhoitaja – ollaan siirretty sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen palkkaluokkien piiriin, ja naamioitu toimimaan sosiaalipalvelualan työtehtävien alla, mutta kuitenkin täysin sairaanhoitajan työtehtäviä mukailevana työnä.

Tämä tulee lopulta koskettamaan jokaista ”ei-suoranaisesti-sairaalassa-työskentelevää” sairaanhoitajaa, ja siirtyy myös vähitellen sairaalaosastoille, esimerkiksi – aluksi juuri kenties mielenterveydenhoitotyön työtehtävien kautta. Hieman myöhemmin geriatrian puolelle, sitten lasten – ja nuorten hoitotyön pariin ja lopulta varmaankin koko terveydenhoitotyön sekä sairaanhoidon työtehtävien laajuudelle.

Se, koska tämä tulee tapahtumaan on vielä avoinna. Itse veikkaan noin kymmenentä vuotta, koska se näyttäisi olevan sykli jolla tämänkaltaisia muutoksia ollaan toteutettu.

 

Viinikanniemi.

Asia, josta varmaan kannattaisi näin Nokian asukkaana pitää näppinsä ja mielipiteensä erossa on Viinikanniemi. Se tuntuu juuri nyt jakavan ihmisten mielipiteitä todella rankasti. Itse en kuulu niihin Nokialaisiin, jotka vastustavat Viinikanniemen asunnoiksi, asuinalueeksi laittamista. Tosiasia on, että käytännössä koko tuo alue, Tervasuolta – Sorvaan ollaan jo asutettu. Ilman sen kummempaa huutoa. Itseasiassa, Viinikanniemen asuinalueeksi muuttamisen vastustamisen sijaan, olisi hyvä mieluummin pohtia sitä, että kun Nokian keskusta alkaa olemaan hiljentynyt, vastoin monien kuntalaisten toiveita, niin olisiko juuri ison tien varressa sijaitsevalla Tervasuo – Viinikanniemi alueella potentiaalia kasvattaa keskuuteensa jonkinlainen kauppa/palvelukeskittymä.

Tulee ehkä tavallaan yllätyksenä, mutta talouskasvun tien valitseminen tarkoittaa jatkuvaa talouskasvun tavoittelua. Asuinalueena Viinikanniemi on omanlaisensa, hienolla paikalla sijaitseva alue, joka varmasti tulee vetämään Nokialle varakasta väkeä. Varakas tai hyvintoimeentuleva väki tuo tullessaan Veroeuroja, palveluita ja haluttiinpa sitä tai ei – lisää kuntalaisia.

 

Screenshot_2020-05-31 Nokia City

 

Itse toivoisin, että jo valmiiksi asuinkäyttöön alustettu suunta Nokialla olisi yhä enemmän ja tehokkaammin asuinkäyttöön alustettu ja mahdollistaisi juuri palveluiden määrällistä lisääntymistä Nokian tuolla reunalla. Tämä ehkä itsessään mahdollistaisi myös sen, että Nokia ei enää niin selvästi olisi ohikuljettava kaupunki vaan enemmänkin kauttakuljettava kaupunki, jolla olisi kasvun ja kehityksen edellytyksiä yhä enemmän.

Toki ymmärrän myös Viinikanniemen asuinkäyttöön ottamisen vastustajia. Alue on lähellä erästä Nokian hienoimmista luontokohteista. Tarkoitan tällä Luodon saaren aluetta ja sitä ympäröiviä vesialueita.

Puheissa ollaan pohdittu myös Viinikanniemen lähisaarille vedettyjä siltayhteyksiä ja liikkumista helpottavien reittien luomista. En tarkkaan tiedä, ovatko nämä olleet vain puheita, ja jäävätkö nämä vain puheiksi.

Uskoisin kuitenkin, että laajentamalla Nokiaa enemmän tuolle suuntaa edistämme Nokian asemaa ja houkuttelevuutta ulkopuolelta tuleville palveluntuottajille ja tulevaisuuden veronmaksajille.

 

Nokia kehittyy..vai kehittyykö?

Nokia

Meitä Nokialaisia on tällä hetkellä noin 33 600 kappaletta. Asukasmäärämme kasvaa hitaasti mutta varmasti. Tosiasia on, että meitä pitäisi olla huomattavasti paljon enemmän, jotta vetovoimaisuutemme nousisi uusiin mittoihin. Nokia tarvitsee lisää asukkaita, yrittäjiä, asiakkaita ja veronmaksajia. Ainoa keino lisätä em. ryhmiä on tarjota kattava ja toimiva pohja, jossa on hyvä elää ja olla, mutta myös hyvät ja otolliset tulevaisuuden näkymät.

Nokian ongelma asukkaiden saralla ei ole aivan yksiselitteinen. Me olemme helposti ohikuljettava kaupunki – ja vielä toistaiseksi me jäämme vahvasti Tampereen, Ylöjärven, Pirkkalan ja monen muun lähikunnan varjoon.

 

NOKIAN KARTTA
Vielä toistaiseksi Ohikuljettava Nokia?

Nokian Kaupunkisuunnittelun ongelmana on, että isot tiet kulkevat Kaupunkimme ohitse, eivätkä niinkuin esimerkiksi Tampereella sen läpi. Samaa voidaan todeta melkeinpä minkä tahansa ison kaupungin kohdalla; kulkeminen tapahtuu Kaupungin kehityskeskittymän kautta, tai sen läpi.

Ajattelisin, että Nokian kaupungin laajenemisella on myönteisiä vaikutuksia väkimäärän kasvuun, mutta samaan aikaan myös palveluiden kehittymiseen. Tulevaisuuteen pitää kuitenkin pystyä katsomaan myös peruspalveluiden saralla.

Kenties keskustamme tai toissijainen ”keskustamme” siirtyy vuosien saatossa yhä enemmän Taivalkunnan -, Koskenmäki/Kehon -, Tervasuon – tai mahdollisesti jopa kolmenkulman suunnalle. Kenties, ja toivottavasti!

Itse olen näille näkymille täysin avoin ja odotan Nokian Kaupungin kehittymiseltä paljon. Mutta vaikka kaupunkimme keskusta liikkuisikin – suuntaan tai toiseen, on tämän hetken keskusta-asujien palvelut pystyttävä turvaamaan myös tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden uskoa Nokialla lisää mielestäni ainakin Kolmenkulman yrityspuisto ja yritysten laajamittainen lisääntyminen alueella; näiltä osin tulevaisuus ei ihan kamala juttu tule olemaan.

Henkilökohtaisesti toivon, että Nokia kehittyisi Nokiana – yrittäjien ja yritysten asiaa edistämällä – asukkaiden tarpeet ja toiveet huomioiden sekä niin, että meillä olisi suunta kohti tulevaa – ei niinkään mennyttä kohti.

 

PERUSPALVELUT KUNTOON 

Nokian peruspalveluista merkittävimpiä menoeria tulevat edelleenkin jatkossa olemaan uusi terveyskeskus, koulujen uudelleenrakentaminen (homekorjaaminen) ja päivähoidon, sekä kotisairaanhoidon kehittäminen. Viimeisimmässä tulee edessä olemaan todella rankkaa puurtamista.

Aikaisempi kokonaisulkoistuspyrkimys Pihlajalinnan alaisuuteen oli huonompaan suuntaan mennyttä kunnallispolitiikkaa. Kokonaisulkoistuksen tarkoitusperät ovat edelleenkin hivenen auki, liittyen marssijärjestykseen, jolla kokonaisulkoistusta pyrittiin tekemään. Ensiksi oltiin kiinnostuneita itse palveluntuottajasta, ja vasta sitten alettiin selvittelemään palveluiden kattavuutta. Tähän ei terveyspalveluiden, lastensuojelun, vanhustenhuollon tai kotisairaanhoidon palveluissa tulisi enää mennä. Sen sijaan palveluita on kehitettävä juuri siihen suuntaan, jossa palveluita teetetään ja tuotetaan yhä enenevissä määrin, riittävällä resurssilla ihmisten koteihin – ja niille sijoille, joissa palvelu mahdollistaa vähäisellä resurssilla tuotetut laitos-/keskusmuotoiset palvelut.

Kokonaisulkoistuksen sijaan on suosittava siis ketteriä monituottajapalveluita, joissa päävetovastuu palveluiden tuotossa on julkisella palveluntuotannolla.

terveyskeskus Nokia
Nokian Entinen Terveyskeskus

Toki näiden palveluiden kuuluu vastata aitoon palvelun tarpeeseen; palveluntarpeen vähättelyllä saadaan aikaan ainoastaan monimutkaistuneita kuluja, monimutkaistuneita ongelmia ja tätä kautta lisääntynyttä palveluntarvetta, joka itsessään taas maksaa meille Nokian asukkaille enemmän.

TULEVAISUUS ON NUORISSA JA VERKOSSA.

On sanomattakin selvää, että tulevaisuuteen on mentävä isolla sykkeellä. Joko meillä on potentiaalia ja mielenkiintoa tulevaisuuteen tai sitten voimme yhtä hyvin heittää hanskat tiskiin jo nyt. Me tarvitsemme tulevaisuutta enemmän kuin tulevaisuus itsessään tarvitsee meitä – ja ainoa keino todella pärjätä tulevaisuudessa on hyödyntää tulevaisuuden tekniikkaa, ymmärrystä ja kouluttautuneita ihmisiä.

LANIT

Menneisyyteen meillä ei ole varaa enää palata, eikä tähän päivään voida oikein jäädä. Puheet siitä, että teollisuutta ja tekniikkaa säilyttävän kehittymisen pitää tapahtua meidän ehdoillamme ovat silkkaa huuhaata. Me tarvitsemme kilpailua, jossa kilpaillaan uusilla markkina-alustoilla, uusilla innovaatioilla ja uusilla tuotteilla sekä palveluilla. Toki vanhallekin teollisuudelle on tärkeä paikkansa, mutta se itsessään ei saa olla ainoa oljenkortemme.

Minä olen sanonut tämän aikaisemminkin, ja sanon sen jälleen. Tulevaisuutemme, kaikessa raskaudessaan on nuorissa ja nuorten kyvyssä hyödyntää osaamistaan ja kykyjään niin, että he pääsevät ”elämän syrjään” kiinni osaamisen, luoton, tunnustuksen ja parhaiden kykyjensä kautta!

Nokian kaupungin on siis panostettava nuoriinsa. Ja erityisesti niihin nuoriin, jotka haluavat mennä eteenpäin elämässään. On mahdollistettava kollektiivisia tietokonetapaamisia yhä tehokkaammin. On mahdollistettava terveitä, kehittäviä harrastuksia ja ennenkaikkea tarjottava pohja hyvän elämän alulle opintojen kautta.

Se minkä nuoret ovat ymmärtäneet jo vuosia sitten on verkkoalusteinen palveluiden tuotanto, palveluiden tarjonta ja liiketoimintojen lisäämisen mahdollisuudet.

nokian lukio

Se mitä tämä herättää tyypillisesti aikuisissa ihmisissä on useimmiten varsin pessimistinen ”mitä hemmettiä nyt taas!” – ajatus. Ja niin sen pitää ollakin! Sukupolvien välinen murros tapahtuu harvemmin täysin muitta mutkitta.

PALVELUT JOKO LUOVAT MARKKINOITA, TAI LAAHAAVAT NIIDEN PERÄSSÄ.

Ollaan esitetty, että yhteiskuntamme valuu maamme nykyhallituksen muassa tilanteeseen, jossa palvelut muuttavat veroja pakoon ulkomaille.

Ollaan esitetty, että ”ilmastonmuutoshömppä” ja liiallinen mukautuminen ajavat tehtaamme ja tuotantomme kiinaan, tai muihin maailman maihin, joissa vähät välitetään yhtään mistään. Ollaan esitetty, että jos me emme tee pitkäaikaista kovien arvojen politiikkaa – perinteinen teknologia, perinteinen teollisuus romuttuu isona kokonaisuutena Suomen talousalueella.

Nämä väitteet pitävät omalta osaltaan kaikki paikkaansa. Mikäli jatkamme sillä linjalla, jolla olemme jatkaneet kohta 40 vuotta.

Kehitys markkinatalouden saralla on – pidimmepä siitä tai emme – sellaista, jossa me olemme joko luomassa markkinoita, tai sitten seuraamassa niitä. Meidän ei pidä tyytyä siihen mitä meillä on. Meidän pitää mennä eteenpäin!

Jäämällä näille sijoille, jatkamalla uppiniskaisesti kilpailua ”perinteisen teollisuuden/tekniikan” saralla me päädymme lopulta kilpailemaan halpatuotannosta muiden halpatuotantomaiden kanssa – ja siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää palkkatyötätekeville, yrittäjille ja lopulta kansalaisille.

Samaa voidaan todeta tilanteesta meillä Nokialla. Me olemme joko luomassa jotain uutta ja ihmeellistä, tai sitten me seuraamme sitä, mitä tapahtuu kaikkialla muualla ja kuljemme perässä.

Oli miten oli – ensimmäinen askel tulevaisuuteen on otettava pian. Toistaiseksi tämän askeleen ottamiseksi ei tarvita isojakaan rahallisia satsauksia.

Tarvitaan kuitenkin aktiivista muutosjohtamista, uskallusta, rajoja rikkovaa toimintaa ja luottoa siihen, että tulevaisuus kantaa.

Menneisyydestä voimme ottaa oppia, mutta sinne me emme voi palata.

 

www.anttiolavisalonen.fi Jatka lukemista ”Nokia kehittyy..vai kehittyykö?”

Mihin Menet – Nokian Sote – palvelut?

 

Yhteenliittymäsuunnitelmat Mänttä – Vilppula – Juupajoen kanssa taputeltiin pakettiin.

Meillä Nokialla huokaistiin monen kuntalaisen suulla helpotuksesta, mutta samalla varmaankin moniin Nokialaisiin mieliin nousi epäilys siitä, että oliko ratkaisu sittenkään oikea.

Riskit liittymisen puolesta olivat jo ennalta tiedossa, mutta tiedossa olivat myös riskit sen suhteen, mitä voi seurata liittymättä jättämisestä. Kunnallispolitiikassa asiasta käytiin ja tullaan varmaan käymään jatkossakin keskustelua vielä pitkään.

Ei sillä, etteikö Nokialla muitakin puitavia asioita olisi – unohtamatta Jättikoulua ja sen sijoituspaikkaa, Viinikanniemen leirintäalueen kohtaloa, tilannettamme kaupunkina, jonka ohi on helppo kulkea ja kaikkea muuta mahdollista taivaan ja maan väliltä.

Mutta sote – palvelut ja niiden järjestäminen…

Miksi tapahtui näin, miksi ei lähdetty luomaan liitosta, miksi liitos olisi voitu luoda – kuka oli kaiken takana ja oliko kaiken takana yhtään mitään oleellista.

Oliko mielenkiinto Mänttä – Vilppula – Juupajokea kohtaan Marraskuussa 2017 lähtölaukaus jollekin sellaiselle, mikä johti vääjäämättä kohti selvitystyön aloittamista Nokian SOTE – palveluiden täysimääräisestä ulkoistamisesta Nokialla.

Ja vaikka tosiasia onkin, että järjestys asioiden hoidossa oli jotensakin kieroutunut, on lopputulos sellainen, että nyt meillä Nokialla on edessämme uusi huominen, jossa oletettavasti tulee olemaan enemmän kysymysmerkkejä kuin monessa muussa poliittisessa liikahduksessa – Nokian kunnallispolitiikan saralla pitkiin aikoihin.

…mitä tästä eteenpäin?

Nokian SOTE – palveluiden ulkoistaminen ei suinkaan ollut ajatuksena täysin susi. Vaikkakin kokonaisulkoistukseen ryhtyminen itsessään ei ollut millään tavalla hyvä juttu.

Se mihin Meillä Nokialla olisi hyvä vastaisuudessa panostaa SOTE – palveluiden tuottamisessa olisi aktiivinen ja tehokas monituottajamalli – ja erityisesti sellainen monituottajamalli, jossa lisättäisiin pienten ja keskisuurten, motivoituneiden ja erikoistuneiden palveluntuottajien määrää sote – palveluiden saralla Nokian Kaupungissa, ja niin – että päävetovastuu sote – palveluiden tuotossa olisi jatkossakin Nokian Kaupungilla itsellään – unohtamatta tietenkään sitä, että osa palveluista voitaisiin tuottaa isojen terveysalan yritysten kautta.

Ratkaistavaksi jää, että mistä me saamme rahat sote – palveluiden tarjoamiseksi kuntalaisille Nokian Kaupungin alueella.

Ratkaistavaksi jää myös se, mihin suuntaan me Nokian sote – palveluiden tulevaisuuden näemme liukuvan.

Toivoa täytyy, että jatkossa suunnitelmia tehtäisiin tarpeen edellyttämällä tavalla, eikä muihin motiiveihin nojaten. Mitä ne ikinä sitten ovatkaan.

 

– Anttiolavi Salonen