Ansaittu minuus.

Työyhteisöissä tiedetään usein tekijöiden persoonallisuudesta enemmän kuin on tavallista. Työkaverin ja työyhteisön kanssa vietetään keskimäärin enemmän aikaa kuin osan perheenjäsenistä kanssa. Ei olekaan poikkeuksellista, että tämä kostautuu mm. perheen sisäisinä ristiriitoina loma-aikoina tai juhlapyhien aikaan. Yhtälailla työyhteisöissä, yrityksissä ja yhtiöissä ollaan perin selvillä siitä, mikä on kunkin osaajan ”ansaittu minuus”. Ansaitulla minuudella tarkoitan tässä kohtaaJatka lukemista ”Ansaittu minuus.”

Hiljainen tieto.

Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan työtehtävistä puhuttaessa useimmiten sitä tietoa, jonka pitkään alalla olleet osaajat ja ammattilaiset antavat oman tekemisensä, osaamisensa ja ohjauksensa kautta uusille työntekijöille, yritykselle ja yrittäjälle käyttöön ajan kuluessa. Tämä itsessään on hyväksyttävää ja hedelmällistä ajattelua ja toimiva malli sinänsä. Ei ole älyllisesti eikä toiminnallisesti kovinkaan järkevää muuttaa sellaista ratkaisua, joka ollaan havaittu pääsääntöisestiJatka lukemista ”Hiljainen tieto.”

Jumittavatko voimavarat?

    Voimavarat yleensäkin, ovat mielenkiintoinen aihealue, joka tavallaan kaipaa tarkastelua sellaisenaan – voimavarojen hyödyntäjien näkökulmasta. Tarve voimavarojen käyttöön taas lähtee voimavaraisuudesta ja innovatiivisuudesta hyötyvän tahon näkökulmasta. Aina ei ole itsestään selvää, kumpi edustaa kumpaa, mutta lopputulos on – että rajankäyntiä näiden kahden eri tahon välillä varmasti on. Voimavarat itsessään ovat yksilön sisäinen kokemus hallinnastaJatka lukemista ”Jumittavatko voimavarat?”