VLOG – Drive through the Nokia City.

DRIVE THROUGH THE NOKIA CITY.

I was testing my new GOPRO HERO 4 SESSIONS and this is what I came up with.

 

I was testing my GO-PRO HERO4 SESSIONS Camera and decided that you fine people should see this murky ol’ city that I live in. Well, atleast it’s murky when it’s winter and the day light is limited in less than 6hrs per day. Here’s your drive through in Nokia City, Finland. The trip begins from Hotel Rantasipi Eden and ends up in to the ABC KOLMENKULMA Nokia. Join me on my FPD (First person Driving) trip – through this city of mine. All music in this clip is composed and played by yours truly.

 

 

 

Mainokset
Kuva

Ongelmista ratkaisuihin?

 

nokianvaakuna

Nokian uusi Prisma ottaa ensihenkäyksensä aivan näiden päivien kynnyksellä. Tarkemmin ottaen Prisma avautuu 16.11.2017. Tämä on tiettävästi historiallinen päivä, koska nyt Nokia siirtyy niiden Prismaisten kaupungien joukkoon, joka on alati kasvava.

Yrittäjäkadusta tulee todellakin iso yritysrypäs, jossa kaikki palvelut alkavat olemaan saatavilla yhden ja saman katon alla. Ymmärrettävästi Prismaan siirtyvät ainakin apteekkipalveluista vastaava Härkiapteekki, Alkoholin myyntiin erikoistunut Alko sekä Musti ja Mirri, useita muita palveluyksiköitä unohtamatta. Jopa Sote-kioski NOSTE aloittaa Prisman tiloissa. Ilmassa on todellakin muutoksen tuulia!

Itseäni tilanne muistuttaa pitkälti niistä päivistä, jolloin suomessa siirryttiin käyttämään valuuttana Euroa. Mutta nostalgia sikseen – riittääkö Prisman ovien aukaiseminen nostamaan Nokiaa maailmankartalla?

Mikäli lähiseutujen medioihin on uskominen, niin Kaupunki Nimeltä Nokia puuskuttaa kovaa kyytiä eteenpäin. Voidaankin puhua todellisesti talvipäivän ihmeestä jota ollaan kyhäilty pitkän kaavan mukaisesti useammalla eri taholla.

Kolmenkulman lähiseudulle nouseva yritysparkki herättää kiinnostusta, samaan tapaan kuin uusi Prisma. Näistä jälkimmäisen kohdalla innostus on varsin Nokialaista, mutta hyvä alku sekin. Kyseenalaiseksi kuitenkin jää, että mitä tapahtuu Nokian citymarketille ja jo valmiiksi autioituvalle Keskustan alueelle.

 

NOKIAN ONGELMA ON…

 

Nokian ongelma ei ole niinkään sijainti. Me makaamme komeasti Turun ja Tampereen välisen moottoritien varressa. Tämän lisäksi, Pori – Tampere väylä kulkee ohitsemme, eikä Vaasaan johtavalta tieltäkään ole pitkä matka Nokialle. Viimeisimmän reitin ongelma lienee tiettävästi meidän kannaltamme kuitenkin Tampere ja erityisesti Lielahden ostoskeskuskeskittymä.

Itse vanhan liiton Nokialaisena olen hyvinkin tietoinen niistä teistä, ”jotka vievät Nokian keskustaan”, mutta ulkopaikkakuntalaisten silmin Nokialle pääseminen, saati Nokian tarjoamien palveluiden ääreen pääseminen on mitä luultavammin työn ja tuskan takana. Näin ei suinkaan saisi olla.

Nokian ongelma lieneekin se, että meille ei oikein ole selkeää reittiä. Me olemme nimemme perusteella yksi tunnetuimmista seutukunnista suomessa. Toisinsanoen – brändi, jota Nokia nimi edustaa on valmis myyntivaltti monessa suhteessa. Olen ottanut tähän kantaa aiemminkin.

Se mihin meidän Nokialla pitäisi aktiivisemmin pyrkiä on, että kulkuväylät mahdollistaisivat enemmän ”Nokian kautta kiertämisen” matkalla jonnekin sinne, mihin tätä nykyä mennään Nokian ohitse. Voisiko ratkaisu olla alikulkutie tai jopa tunneli Turuntieltä Nokian keskustaan tai Nokian valtatielle, ehkä jopa pikaväylä, tai suomen pisin maakaistaleen ylittävä silta? Entä Porintieltä paremmin suunnattu liikenne Nokian keskustan kautta Tampereen suuntaan – tai päinvastoin, Tampereelta pohjoiseen päin suuntaava väylä yhä selkeämmän Nokian kautta tapahtuvaksi kiertoväyläksi. Mikä olisi keino, jolla potentiaalisia asiakkaita saataisiin enemmän Nokiaa hyödyttäviksi asiakkaiksi? Mitä se vaatisi?

En totta vieköön tiedä.

Nämä olisivat kalliita, mutta saman aikaisesti kuitenkin varsin innovatiivisia ratkaisuja, mikäli keskustan yleiskaavaan ei muulla tavoin voida koskea.

Prisman herättämä vitsien ja herjojen virta on likimain käsinkosketeltavaa, mutta samaan aikaan se on myös uusi mahdollisuus Nokian keskusta-alueen elävöittämiseksi; Nokian keskusta nimittäin laajenee vihdoinkin keskustaa kohden! Nousemassa oleva ”Nokian Tetris”, sekä jo valmis ”Maamerkki” ovat myös hyvä alku sille, että Nokian keskusta-alueen potentiaalia voitaneen tulevaisuudessa hyödyntää kunnallispalveluiden tarjoajien ohella myös pienten palveluiden  kehittyvävänä alustana. Mikä olisikaan upeampaa kuin pienyrittäjien Nokia! Toivoisin, että vielä ennen kuin vuosikymmen kääntyy 2025 paremmalle puolelle, Nokian korkeat rakennukset olisivat omalla tavallaan Nokialainen ilmiö omassa mittakaavassaan.

Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni tämän lisäksi, että meille Nokialla kulkisi paikallisjunan ohella myös Tampereen ratikka.

Raitiovaunulinja itsessään  toisi enemmän liikennettä Nokialta pois päin, mutta samaan aikaan myös uusia asukkaita alati kasvavaan kyläämme. Ongelmista ratkaisuihin Nokian kokoisessa kaupungissa lähtee ajatuksesta, jossa Nokialla on hyvä ja helppo asua, mutta kuitenkin niin, että Nokialta on hyvät ja toimivat yhteydet ympäri lähialueita esimerkiksi työtehtävien perässä. Tärkein valttimme tällä hetkellä ovatkin uudet asukkaat ja heidän muodostamansa verotulot, mutta samaan aikaan myös se tärkein – eli, uusien potentiaalisten yritysten hilautuminen kohti Nokiaa. Vain yritysten kautta Nokian sisäiset työmarkkinat voivat eheytyä, muuttua joustavammaksi ja ennenkaikkea tarjota työtä yhä useammalle Nokialaiselle – mutta samaan aikaan myös syyn muuttaa Nokialle.

Me siis tarvitsemme uusia asukkaita, uusia yrittäjiä, uutta innovaatiota mutta myös kauttakulkua. Ja kauttakulkua me tarvitsemme paljon lisää. Mitä olisivat ne Nokian alueelle mahdollisesti uusina nousevat palvelurakenteet ja verkostot? Mitä me Nokialla voisimme tarjota ulkopaikkakuntalaisille? Uusia asuntoja tänne tuntuu nousevan enemmän kuin paljon, mutta riittääkö se meille, että meistä tulee Tampereen kainalossa köllivä nukkumalähiö?

 

OLISIKO RATKAISU LIITTYÄ OSAKSI TAMPERETTA?

Vastaan omaan hölmöön kysymykseeni – vanhan liiton Nokialaisena, että ei. Mielestäni ratkaisu ei saa olla, että sulaudumme vähä vähältä osaksi Tamperetta. Meidän ei tule antaa tulevaisuuden viitoittaa tietämme siihen suuntaan, jossa meistä – Nokiasta, Nokialaisista tulee Tampereen Kaupunginosa. Me olemme jo pelkästään nimenä niin merkittävä brändi, että sen hyödyntäminen lysähtäisi kokonaan osana Tampereen Kaupunkia.

Ratkaisu olisi, ellei sitten tehokkaampi tieverkosto joka vie Nokian läpi – niin vähintäänkin se, että Nokia leviäisi Prisman ja kolmenkulman alueelta lähemmäs ”vanhaa keskustaa”, mutta samaan aikaan myös koskenmäen ja kartanon alueen kautta Nokian Rantasipi Edenillepäin. Näin me voisimme mahdollisesti valjastaa Nokian potentiaalisena tuottavuuden ja palveluiden keskittymänä lähellä Tampereen vanhaa ja arvokasta kulttuurikaupunkia.

Olen aiemmissa kirjoituksissani pohtinut Kartanonalueelle perustettavaa lähiruokakeidasta. Se ei toistaiseksi ole ottanut oikein tuulta siipiensä alle. Miten olisi siis Nokia, joka leviäisi keskustasta Sahan alueelle päin, kohti Hotelli rantasipiä. En ole varma, mutta luulen, että Nokianvirran rantamaisemat voisivat olla omalla tavallaan houkuttelevia sijoituskohteita muutenkin kuin asuinsijoiksi. Alueenahan Sahan alue itsessään on täynnä mahdollisuuksia. Luova hulluus kuitenkin askarruttaa. Miten tehdä Nokiasta vieläkin parempi Nokia?

Aika on oikea myös pakkorokotuksille.

vaccine

Juuri kun yhteiskunnallinen tilanne alkoi näyttämään kaikinpuolin epärehelliseltä, epäinhimilliseltä ja ennenkaikkea täysin käsittämättömältä kaiken sekasorron keskellä – nousivat esiin sosiaali – ja terveysalalla työskentelvien ihmisten pakkorokotukset. Kyllä. Pakkorokotukset.

Kuulostaa kenties hieman utopistiselta, että minä hoitotyön edustajana, sairaanhoitajana olen sitä mieltä, että rokotuksilla, ja erityisesti pakkorokotuksilla olisi jollain tapaa synkähkö kaiku.

Tosiasiassa – Minä En Ole Lainkaan Rokotevastainen.

Se mitä minä seuraavaksi pohdin – jääköön siis vain pohdinnan tasolle.

Esitän muutamia hypoteeseja, pohdintoja ja henkilökohtaisia tulkintojani siitä, mistä em. Pakkorokotukset saattaisivat johtua. Ennenkuin kuitenkaan lähden avaamaan asiaa sen enempää omien tulkintojeni kautta – aukaisen nyt käsillä olevaa pakkorokotusasiaa.

thl

Uusi Tartuntatautilaki määrittelee muutoksensa jälkeen seuraavaa:

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä. Työnantajan tulee tarkkailla ja arvioida työympäristön vaaroja ja haittoja ja ryhtyä toimiin niiden selvittämiseksi ja torjumiseksi. Tässä työnantajan on tarvittaessa käytettävä apuna työterveyshuollon ammattihenkilöitä.

Työnantaja kustantaa työntekijöilleen ne rokotukset, joilla työntekijää suojataan työstä johtuvilta vaaroilta (Työterveyshuoltolaki 1383/2001). Kansaneläkelaitos maksaa työnantajalle sairausvakuutuslain nojalla korvausta tarpeellisista ja kohtuullisista työterveyshuollon kustannuksista. Näihin kustannuksiin kuuluvat muun muassa rokotukset, jotka työterveyshuolto arvioi tarpeellisiksi työperäisen altistuksen tai työmatkaan liittyvän riskin takia.

Työharjoitteluun menevien opiskelijoiden rokotuksista huolehtii opiskeluterveydenhuolto. 

1.3.2017 voimaan tulleen uuden tartuntatautilain (1227/2016) mukaan työntekijällä on oikeus käydä tartuntatautilaissa mainituissa rokotuksissa työaikana, jollei se ole vaikeuksitta mahdollista muuna aikana. Rokotuskäyntiin kuluva aika luetaan työssäoloajaksi.

Uusi tartuntatautilaki tehostaa henkilökunnan rokotuksia potilaiden suojaksi. Se sisältää velvoitteita työntekijän ja työharjoittelussa olevan opiskelijan rokotussuojasta (§ 48). Kyseinen pykälä astuu voimaan vuoden siirtymäajalla eli 1.3.2018.

Tämän luulisi parahultaisesti ajatellen tarkoittavan, että on työnantajan tehtävä tarjota rokotteet kaikille rokotetta tarvitseville sote – alan ihmisille. Mutta asia ei tiettävästi ole ihan niin yksinkertainen. Rokotteiden vuosittainen ottaminen on tiettävästi muuttumassa pakolliseksi, riippumatta siitä mitä sote – alalla työskentelevä henkilö on omasta oikeusturvastaan mieltä.

Influenssarokotteesta ja sen käyttöaiheesta itsestään on sanottua, että Influenssavirukset saapuvat Suomeen talven tullen joka vuosi. Mikäli rokotuskattavuus saataisiin korkeammaksi, sairastuvuus influenssaan vähenisi. Lyhyesti: mitä parempi kattavuus, sitä parempi teho. Mainittava on – että henkilökohtaisella tasolla, olen tiettävästi kerran elämäni aikana (41-vuotta) sairastanut influenssan ja kerran ”sikainfluenssan” (H1N1), enkä ole koskaan ottanut influenssarokotetta. Olenko siis ollut vastuuton?

INFLUENSSAROKOTE

Influenssarokotteen antama suoja kestää noin vuoden verran. Viime vuoden puolella otettu rokote ei siis välttämättä suojaa tulossa olevalta influenssalta. Tämä on yleisesti todettu fakta eikä tämä ole muuttumassa lähiaikoina – tuskin koskaan. Influenssarokotteen hinta kaudella 2017-2018 on 33 € / rokotteen ottanut henkilö.

pandemrix

Ensimmäinen hypoteesini koskee kausi-influenssarokotteen pakottavaa tarvetta kansallisesti. Meillä suomessa sote – alalla työskentelee arviolta noin 300 000 ihmistä. Tämä tarkoittaa, että kun 300 000 ihmistä pakkorokotetaan seuraavan kahden – kolmen vuoden ajan, on seuraavaksi perusteltua pakkorokottaa myös loput noin 5 000 000 suomalaista. Tämä on täysin perusteltua siitä syystä, että koska asiakastyötä potentiaalisten taudinkantajien kanssa tekevien ihmisten pakkorokottamisella voidaan thl:n laskelmien mukaan ehkäistä jopa 40% influenssan aiheuttamista sairauspoissaoloista sote-alalla, niin tällöin influenssan aiheuttamien sairauspoissaolojen ehkäisemisen tulee (oletettavasti) olla osa kansallista rokoteohjelmaa. Kansallinen rokoteohjelma tullaan vähä vähältä ulottamaan yhä pidemmälle, uusien tautien torjuntaan, uusien rokotteiden avulla. Yritystä tähän on jo ollut – mm. Cervarix – rokotteen (HPV – ROKOTE) muodossa. Nyt ollaan kuitenkin jo paljon syvemmissä vesissä.

Influenssavirus muuntuu syklinsä vuoksi tietyin aikavälein pintarakenteeltaan välttääkseen elimistön puolustusmekanismeja. Tämän vuoksi valtavirukset, eli virukset jotka aiheuttavat eniten tautitapauksia, ovat joka vuosi hieman erilaisia kuin aiempina vuosina.

Jotta rokote suojaisi influenssalta, rokotteiden valmistamisessa käytetään juuri niitä viruskantoja, joiden oletetaan aiheuttavan seuraavan kauden epidemian. Tämän vuoksi Maailman terveysjärjestö määrittää rokoteviruskannat joka vuosi uudestaan.

Mutatoituvatko influenssavirukset jossain vaiheessa jopa niin radikaalisti, että mikään hoitomuoto, mikään otettu rokote ei enää auta? Koska viruksilla itsellään ei ole kykyä tuottaa biokemiallisissa prosesseissa tarvittavaa energiaa, ne ovat käsittääkseni täysin riippuvaisia isäntäsolustaan. Virusten elämänmuoto poikkeaa siis soluteoriassa määritellystä elämän perusyksiköstä, eikä virusten luokittelu eläviin organismeihin kuuluviksi ole näiltä osin kiistatonta.

SAIRAUSPOISSAOLOT

Joidenkin tutkimusten mukaan työpoissaolot putoavat 40% kun ihmiset eivät enää sairastu influenssaan. Tämä nyt ainakin on hyvä asia jos jokin.

fever

Toinen hypoteesini koskee rokotteiden valmistamisesta ja tuotannosta vastaavaa tahoa. Rokoteasiaa ollaan pöngätty tiettävästi eteenpäin siinä hengessä, että kansalliseen rokoteohjelmaan Influenssan torjumiseksi ollaan tarjoamassa kahta tai kolmea eri pakkorokotetta joista influvac, vaxigriptetra ja vaxigrip tullevat tiettävästi suoraan GlaxoSmithKline:n tarjonnasta. Mikä ei sinänsä ole lainkaan omituista – jos unohdetaan se tosiasia, että suomen kansallista rokoteohjelmaa on tiettävästi ollut ajamassa entinen GlaxoSmithKlineenkin yhteyksiä ylläpitänyt pääjohtaja, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse.

Sote – ja maakuntauudistuksenkin puolestakin rumpua päristänyt em. pääjohtaja oli tiettävästi yksi voimakkaimmin Pandemrix – rokotetta suomeen ajaneista tahoista.

doctor-and-business-man

Kyllä – tämä on se samainen rokote joka aiheutti useita Narkolepsiatapauksia, ja jonka hoitokustannukset kasvavat tiettävästi vielä tänäkin päivänä. Yhteyttä Pandemrixin ja Narkolepsian välillä  GlaxoSmithKline ei tiettävästi ole tähänkään päivään mennessä myöntänyt. Vakuutusrahoja on saamatta ja työkyvyttömyyden tiimoilta useita valituksia on edelleenkin käsittelemättä. Tämäkö on siis vastaisuudessa suunta?

Merkittävää asiassa on myös se, että Helsingin Sanomat tituleerasi nykyistä THL:n pääjohtajaa rokotemieheksi vielä jokunen vuosi sitten (2014). Jo silloin epäiltiin ääneen, että astuuko remmiin nyt mies, joka vie lääkevalmistajien asiaa runnoen läpi suomalaisessa terveydenhuollossa. Lopputulos, jota pelättiin tapahtuvaksi – taisi juuri kolahtaa päivänvaloon.

On mielestäni eri asia antaa yksilöiden itse päättää siitä mitä lääkkeitä yksilöt käyttävät kuin pakottavin keinoin runnoa lääkkeiden pakkokäyttöä läpi. Minä ymmärrän kyllä, että rokotus suojaa rokotettua itseään ja hänen läheisiään. Kun ei sairastu, ei myöskään tartuta tautia eteenpäin.  Näin esimerkiksi perustautinsa takia tartunnoille alttiimmat ja ikänsä puolesta tai muusta syystä rokottamattomat voivat saada epäsuoraa suojaa muiden rokotuksista. Tätä kutsutaan laumasuojaksi. Tämä on terveydenhuollon peruskauraa, tämä on tartuntatautien torjunnan peruskauraa. Tätä pitää pystyä soveltamaan tuhkarokkoon kyllä, ja tätä pitää ehdottomasti pystyä soveltamaan sikotautiin ja vihurirokkoon – ja joissain tapauksissa myös vesirokkoon, mutta että influenssaan? Sen ymmärtäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Se joka ymmärtää, millä perustein vuosittain otettava pakkorokote, vuosittain kannaltaan vaihtuvaa maailmanlaajuista epidemiaa vastaan on perusteltua niin kertokoon heti, elleivät tällaisen rokotusohjelman taustalla sitten hallitse sellaiset voimat, joiden alkuperäinen tarkoitus ei ole laumasuojan parantaminen vaan jokin muu rokotteiden pakkoantamista perusteleva tekijä. Ei sillä eikä millään – voittoa kansalliset pakkorokotukset tulevat tuottamaan rokotevalmistajille, rokotevalmistajien sidosryhmille jne.

Valitettavasti yhteiskunnallinen suuntaus näyttäisi olevan sellainen, jossa konteksti nojaa vahvasti taloudellisen kapitaalin pakottavaan lisäämiseen – ja ajattelevien yksilöiden riesaksi jää huomata epäkohtien helminauhassa jatkuvuuksia, joita luomassa ovat aina aika ajoin sellaiset tahot, joiden tarkoitus ei ole ajaa yhteiskuntien ja ihmisten – vaan pääoman asiaa.

Tekisi mieli kysyä ääneen, että onko erityisesti juuri influenssarokotusten pakkorokottamisen taustalla jonkinlainen vahva lobbausmentaliteetti, taloudellinen etu ja nykyhallituksen pääomaa suosiva ajattelu, vai ajetaanko rokotuskattavuutta nyt väkipakolla eteenpäin jostain muusta syystä?

POHDINTAA JA MIETISKELYÄ…

Jos olisin yhtään enemmän vainoharhainen – epäilisin, että koska sote – kenttämme on niin kovin kallis, ja koska halvemmallakin on työntekijöitä saatavilla (esimerkiksi Virosta, Filippiineiltä tai vaikkapa ukrainasta,)  niihin tehtäviin joita ei toistaiseksi voida digitalisaation kautta korvata, auttaa tilanteessa huomattavasti se, jos vaikkapa 20% sairastuisi huonon influenssalääke-erän seurauksena ja siirtyisi työkyvyttömyyden kautta työkyvyttömyyseläkkeelle. Onko tämä tuulesta temmattu ajatus?

Sinä olet tehy

Tehyvaalit 2017 osoitti, että ei ole – me sairaanhoitajat vaadimme nimittäin tällä erää palkkaamme huimaavaa 300 – 500e palkannousua käytyjen lisäkoulutusten ja lisääntyneen työtaakkamme alla. Tiettävästi ainakin osaa työnantajapuolen edustajista ollaan ohjeistettu muistuttamaan, että jonoa hoitajaksi irtisanotun hoitotyöntekijän tilalle on – mikäli pakkorokotuksista kieltäytyy. Rajalinjat ollaan siis jo valmiiksi vedetty; mikäli et ole kiltti, työnantajan pakottaviakin määräyksiä ja velvoitteita hiljaa totteleva hoitaja käy tiesi kilometritehtaalle. Näin ollaan myös pakkorokotuksia hieman epäsuorasti mutta kuitenkin selkeästi perusteltu. Onko tämä oikein? 

Hypoteettisesti ajatellen vuonna esitelty 2008 Jyrki Kataisen märkä uni 1 800 000 ulkomaalaisesta työntekijästä konkretisoituu monen eri mutkan kautta juuri siihen, että kalliit suomalaiset työntekijät korvataan halvoilla ulkomaalaisilla työntekijöillä, joita suomeen raijaavat yksityiset palveluntuottajat. Meillä Nokialla YT – neuvottelut osuvat nyt varhaiskasvatuksen puolelle. Väkeä vähennetään huomattavasti. Väkeä, joka on tähän asti hoitanut asiansa kaikinpuolin moitteettomasti uusien kansalaisten, kuntalaisten ja perheiden ehdoilla. Kenen luulette paikkaavan heidän lähtönsä?

Määritelmän mukaisesti – irtisanomisperusteet täyttyvät, ellei pakkorokotuksiin suostu, ja mikäli työnantaja ei vaihtoehtoisia tehtäviä työntekijälle löydä.

Sote-uudistus nojaa  toistaiseksi paljolti oletukseen, että kilpailu lisää palvelutuotannon tehokkuutta. Täten olisi perusteltua karsia niistä menoista, joita on eniten – eli henkilöstömenoista. Tätä yritettiin jo aiemmin filippiiniläissairaanhoitajien kohdalla. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun filippiiniläissairaanhoitajat eivät suostuneetkaan huonommalla työehtosopimuksella tekemään työtä johon heidät oltiin suomenmaalle tavattomin upein lupauksin loistokkaasta elämästä raijattu.

Mitä ihmettä siis tapahtuu sote – alalla? Pakkorokotukset, joista kieltäytymällä voi tulla irtisanotuksi työtehtävistään, ellei vaihtoehtoista työtä työntekijälle löydy? Entä henkilö, joka pelkää rokotuksesta saatavia mahdollisia sivuvaikutuksia, mutta ei halua tulla irtisanotuksi. Tarjotaanko hänelle mahdollisuus tulla pakkorokotetuksi esimerkiksi MAPA – kiinnipidossa tai kevyesti nukutettuna, entä lepositeissä? Mitä sitten tapahtuu, kun yhtenä päivänä päätetäänkin, että kaikki sote – alan ihmiset ovat ihmisiä, ammattilaisia, työntekijöitä joilla ei saa olla kuin yksi jalka ja yksi käsi.

Mikäli kädestä tai jalasta – tai parhaimmillaan kummastakin ei luovu tulee irtisanotuksi.

Entä jos em. yksijalkaisuus tai yksikätisyys perustellaankin sillä, että yksijalkaiselle ja yksikätiselle sote – alan ihmiselle ei tarvitse maksaa kuin puolta palkkaa ja kahdelle jalattomalle ja kädettömälle sote – alan ihmiselle voidaan täten perustellusta maksaa yhden palkka, jolloin työttömyys helpottaa em. käytännön kautta. Ollaanko silloin oikealla tiellä?

rokotus, rokotteet RF

Pohdittava on myös ääneen, että mikä on työterveyspalveluita tarjoavien yritysten rooli jokavuotisten rokotusten antajina. Tuskin em. palveluntarjoajat ilmaiseksi rokotuksia käyvät ihmisille antamassa. Olematta täysin vainoharhainen voisi melkein ajatella, että kaikessa huulluudessa taitaa sittenkin olla jonkinlainen logiikka. Ja sitähän tällainen ajattelu on – silkkaa hulluutta. Meidän parastammehan tässä ajetaan? Minun täytyy tosin myöntää, että en ole vielä ehtinyt elämäni aikana influenssarokotetta ottamaan. Viime jouluna olin kuitenkin kolme päivää influenssassa. Sitä ennen sairastin ns. Sikainfluenssan joskus vuosia sitten. Siinä minun influenssaurani kaiken kaikkiaan.

Näinkö palvelutuotantoa ja palveluverkostoa kehitetään jatkossakin, pakottamalla ihmiset toimimaan jollain ennalta määritellyllä tavalla? Voisi sanoa, että tulevaisuudesta tuli juuri asteen verran pelottavampaa.

Toisinsanoen – lain kirjain on muuttunut niin, että vuosittainen ILMAINEN rokote on otettava, tai pahimmillaan työpaikka lähtee alta. Mutta onko ilmainen rokote vain näennäisesti ilmainen, koska vastaanottava taho ei toistaiseksi joudu siitä mitään maksamaan? Painotan sanaa ”toistaiseksi” täysin tietoisesti. Voisinpa melkein lyödä vetoa asian tiimoilta niin, että mikäli nyt ILMAINEN ROKOTE ei muutu tavalla tai toisella maksulliseksi seuraavan 20 vuoden kuluessa – tarjoan oluen tai kupin teetä ensimmäiselle joka tähän kirjoitukseen tohtii kantaa millään tavalla ottaa.

Haluan kuitenkin painottaa, että suosittelen kaikille riskiryhmiin kuuluville Suomalaisille kausi-influenssa rokotteen ottamista. Henkilökohtaiset pohdintani eivät saa olla – eivätkä ole millään tavoin vähentämässä lääketieteellisen tutkimuksen arvoa tai sen tarjoamaan suojaa esimerkiksi juuri tiettyjä tarttuvia tauteja vastaan. En kuitenkaan ole sitä mieltä nyt, enkä mitä luultavammin tulevaisuudessakaan – että ns. pakotettu, toistuva rokoteohjelma on tarpeen. Mitä luultavammin systemaattinen rokotteiden ottaminen tulee muuttamaan tilannetta vuosien saatossa niin, että virusten muuntautumiskyky ohittaa rokotteiden tarjoaman suojan ja tilanne muuttuu katastrofaaliseksi sitä kautta. Tämäkin on kuitenkin vain henkilökohtaista pohdintaani.

Itsekin tulen todennäköisesti alentumaan influenssarokotteen ottamisessa – yhdeksi rokotettavista – ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta tämä nyt vain siitä syystä, perheemme toimeentulo ei voi jäädä vain yhden aikuisen harteille.

LÄHTEET:

 

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/tyoelaman-rokotukset

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/kaytannon-ohjeita/usein-kysyttya/influenssarokotuksista-kysyttya

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/hyodyt-ja-haitat/haittavaikutukset/korvauksen-hakeminen

https://www.terveystalo.com/fi/Palvelut/Sairaanhoitajan-palvelut/Rokotukset/Influenssarokote/

https://www.google.fi/search?q=influvac+gsk&oq=Influvac+gs&gs_l=psy-ab.3.0.0i22i30k1.3749.4876.0.6687.3.3.0.0.0.0.149.399.0j3.3.0.dummy_maps_web_fallback…0…1.1.64.psy-ab..0.3.399…0j0i203k1j0i67k1.0.9KXuIXa99MQ

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/hpv-rokote

https://www.thl.fi/fi/thl/organisaatio/johtoryhma/juhani-eskola

https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/uusilta-sote-palveluilta-voi-puuttua-hampaat-vahentaa-eriarv-1

https://en.wikipedia.org/wiki/Cervarix

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002700162.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemrix

https://blogi.thl.fi/sv/web/yhteiskuntapolitiikka/blogitekstit/-/blogs/hintakilpailu-laakarimarkkinoilla

Mistä on hyvät hoitajat tehty?

Sinä olet tehy

Me elämme ihmeellisiä aikoja. Vielä jokunen vuosi sitten oli täysin absurdi ajatus, että katsoessaan aamulla mitä tahansa lehteä, nettilehteä tai uutistuotannon välinettä – saattoi jollain tapaa sisäisesti ajatella kaiken muistuttavan etäisesti Ankkalinnan Sanomien päivän lööppejä. Ne nuoremmat ihmiset, jotka eivät tiedä mikä on Ankkalinnan Sanomat – älkää välittäkö; näin 41 – vuotiaalle Suomalaiselle miehelle Ankkalinnan Sanomat edustavat kaikkea sitä hölynpölyä ja humpuukia, joka nykyisellään tuntuu olevan huippumedian leipää ja voita.

Niin, ja itsessään Ankkalinnan Sanomat ovat siis Aku Ankan kotikaupungin paikallismedia joka vetää omalta osaltaan vertoja mm. Fingerporin uutisille. Mutta mikä on siis kummallisen ihmeellistä tässä. Lööppihakuisuus itsessään on aina ollut lööppimediaa kiinnostava ja lööppimediaa ruokkiva ilmiö. Aivan viime vuosina lööppijulkaisuista, lööppihakuisuudesta ja mutu – tuntumasta tuntuu kuitenkin tulleen osa tietoa ohjaavaa kokonaisuutta.

hoitotyö1

Miten tämä vaikuttaa meissä ihmisissä? Vaikutus on suoraviivaista. Se juontaa vahvasti intuitioon, joka itsessään ei ole millään tavalla paha asia, mutta intuition hallitessa elämää kokonaisvaltaisesti – ollaan eksytty pahasti sellaiselle tielle, joka on vaarallinen tie meille itsellemme, mutta myös potilaillemme, asiakkaillemme ja lopulta koko yhteiskunnalle. Tällä tarkoitan, tässä blogikirjoituksessa –  luonnollisestikin, kuitenkin juuri hoitotyön saralla olevaa vaarallista tietä.

Arkielämässä intuition kuuntelu on luonnollisestikin jokaisen oma asia, mutta hoidettaessa ihmisiä, potilaita ja asiakkaiden asiaa tai asukkaiden arjen toimia – ei vähitellen kaiken kattavalle intuitiolle saisi antaa periksi.

Tällaisessa on riskinä, että henkilökohtainen tietämys jostain asiasta – saatetaan mieltää tosiasiaksi vain sillä perusteella, että se tuntuu kaikin puolin oikealta. Hiljainen tieto, josta olen aiemmin kirjoittanut blogikirjoituksen – on kuitenkin eri asia kuin henkilökohtainen, intuitiivinen tietämys jostain asiasta; hiljaisella tiedolla tarkoitan työvuosien varrella kertynyttä kokemuksellista tietoa, joka perustuu omalta osaltaan myös toteennäytettyyn tietoon.

Valitettavasti olen huomannut turhan usein tämän ilmiön nostavan päätään myös hoitotyöntekijöiden parissa. Meillä tuntuu olevan kovin suuri tarve saattaa omat tunteemme ja oma kokemusmaailmamme sellaiselle tolalle, jossa juuri tunteittemme ja kokemustemme kautta vahvistunut käsityksemme alkaa muokkaamaan tutkittuun tietoon perustuvaa osaamistamme ristiriitaiseksi sen kanssa, mikä itseasiassa on tieteellisesti todeksi osoitettua.

hoitotyö2

Mutta vaikka tämä onkin hieman pelottava suunta – juontaa tämä juurensa siihen, että me olemme intuitiivinen, ammattitaitoinen, potilaan etua ajaviin ratkaisuihin pyrkivä, potilaan asiaa ajavia ratkaisuja tekevä ja hyvää tahtova ammattiryhmä, jonka työn fokus on vahvasti potilaan, asiakkaan ja ihmisen terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin parantaminen yksilön ja yhteiskunnan voimavarat huomioon ottaen.

HYVÄN HOITOTYÖN KESKIÖSSÄ 

Hyvä hoito on moniselitteinen tekijä. Pääasiassa se on kuitenkin potilaan parhaaksi tarjottua hoitotyötä, joka parantaa potilaan vointia, auttaa potilasta tervehtymään ja luo olemassaolollaan kollektiivista hyvää yhteiskunnassa, jonka jäseniä me kaikki olemme. Hyvän hoidon tarjoajina me tuomme kaikki osan omaa persoonallisuuttamme hoitotyöhön – oman kokemusmaailmamme ja oman osaamisemme kautta. Ei ole väärin olla ihminen hoitajana – mutta tietty ammatillisuus on kuitenkin pystyttävä säilyttämään.

Mikä vaikuttaa enimmissä määrin tarjoamamme hoidon laatuun? Se on luonnollisestikin se, miten osaamme hyödyntää uusinta mahdollista tietoa ja jo keräämäämme taitoa eri hoitotyön tehtävien toteuttamisessa. Mutta näiden lisäksi se on myös kyky kyseenalaistaa jo kertaalleen opittua ja uskaltautua mukavuusalueemme ulkopuolelle hyvän hoitotyön ammattilaisina. Meistä jokainen tuntee varmasti sen yhden työkaverin, joka ei ole aivan sinut kehitysvammaisten, vanhusten, lasten, mielenterveyspotilaiden tai päihdepotilaiden kanssa tehtävän hoitotyön kanssa. Ei välttämättä tarvitse ollakaan. Mutta kun hoidettavaksemme tulee ihminen, joka ei ole meidän ”mukavuusalueemme” piirissä – on meidän pystyttävä tekemään parhaamme hyvän hoidon tarjoajina.

hoitotyö 3

Uusin tieto alamme hienouksista, oivalluksista ja kehityksestä saadaan luonnollisestikin riittävän lisäkoulutuksen ja aktiivisen innostuksen kautta – saatavilla olevan tiedon tutkiskeluun. Riittävän lisäkoulutuksen tarjoajina työnantajat ovat isossa roolissa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogikirjoituksen, jossa esitän, että lisäkoulutuksien kautta hoitotyötä tekevän hoitotyön ammattilaisen peruspalkkaa pitäisi mielestäni nostaa. Tätä mieltä olen edelleenkin.

Ajatuksenani em. blogikirjoituksen perusteella on, että täysillä ikälisillä sairaanhoitajan peruspalkka olisi noin 3200 euroa. Tämä siis siinä tapauksessa, että sairaanhoitajan alkupalkka olisi noin 2400 euroa.

Kenties tällaisella palkkojen nostolla, esimerkiksi juuri hiljaisen tiedon katoaminen hoitotyöstä saataisiin jollain muodoin estettyä ja ne hoitotyön kokeneet konkarit pysyisivät rivissä aina eläkeikään asti. Hiljaisen tiedon katoamisen estäminen takaisi myös hoitotyön kehittymisessä ensisijaisen tärkeän uuden tiedon hyödyntämisen jo olemassa olevan tiedon kanssa niin, että siitä olisi suoraa ja merkittävää hyötyä varsinaisessa hoitotyön arjessa.

Toisaalta reilu 3200e/kk + lisät mahdollistaisivat myös eläkkeellä pysymisen ilman, että hoitotyössä elämäntyönsä tehneen ja eläkkeelle jääneen hoitotyön ammattilaisen tarvitsee välttämättä töissä käydä.

On tietenkin voimauttavaa, että eläkkeelle pääsyn jälkeen voi arkeaan jakaa myös aika ajoin heitetyillä työkeikoilla, mutta kyllä minua toisinaan on mietityttänyt, että onko esimerkiksi 76 – vuotiaana keikkaa heittävän perushoitajan tarkoitus herätä aamuviideltä ja tulla tekemään muutama vuoro raskasta perushoitajan työtä vain, koska eläke ei riitä peruselämän menoihin.

Palkkaan pitäisi siis vaikuttaa mielestäni myös erinäisillä lisäkoulutuksilla, jotka nekin ovat omiaan nostamaan työnantajan mahdollisuuksia tarjota palveluita asiakkaille.

hoitotyö4

Hyvänä esimerkkinä tästä lienee nyt viimeaikoina paljon tapetilla ollut ”lääkkeenmääräämisoikeus” joka tiettävästi nostaa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneen sairaanhotiaja palkkaa n. 500e/kk. Tämä on perusteltua. Tällöin työnantaja hyötyy, asiakas hyötyy ja yhteiskunta hyötyy.

Mielestäni tämän lisäksi – esimerkiksi Neuropsykiatrinen ohjaajakoulutus mielenterveyshoitotyössä ja monella muullakin hoitotyön saralla pitäisi olla peruspalkkaa lisäävä koulutus.

Koulutus neuropsykiatriseksi ohjaajaksi kestää keskimäärin puolitoista vuotta ja itsenäisesti suoritettuna sen hinnaksi tulee noin 1500 – 2700e. Samaan tapaan palkanlisää voitaisiin mielestäni vaatia osaksi mindfulness koulutusta, kliinisen asiantuntijan koulutusta ja joissain tapauksissa teknisten sairaalalaitteiden asiantuntijuuteen perustuvasta YAMK – koulutuksesta.

Käsittääkseni minkäänlaista palkanlisää nämä koulutukset eivät toistaiseksi hoitotyön ammattilaiselle anna.

Palkkojen nostolle on mielestäni enemmän kuin kattavat perusteet.

Kilpailukykyuudistus, eli KIKY  – itsessään on jo nyt osoittautunut epätasa – arvoiseksi, niin kuin nyt naisvaltaisten, matalapalkka-alojen töiden kanssa kaikki näyttäisi olevan. Siitä ja niistä muista asioista, joilla perustellaan naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa pitää pyrkiä mielestäni aktiivisesti eroon.

hoitotyö5

Se, mihin meidän hyvää hoitoa tarjoavina sairaanhoitajina, lähi – ja perushoitajina tulee kuitenkin tarjoamamme hyvä hoito perustaa – on uuden jatkuva oppiminen.

Me voimme vaatia työnantajiltamme palkanlisiä, mutta jos meillä ei ole tarjota mitään uutta, mitään sellaista vastineeksi, josta esimerkiksi yksityisen sosiaali-alan työpaikkamme-, yksityisiä terveyspalveluita tarjoava yritys jossa työskentelemme – hyötyisi – me emme tule menemään asiassa eteenpäin.

Merkit tämän asian toteuttamiseksi ja onnistumiseksi ovat kuitenkin myönteisiä; hoitotyön ammattilaiset ovat yksi aktiivisemmin itseään ja ammattitaitoaan kehittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Se mitä minä haluan on, että meillä hoitotyön ammattilaisilla – on jotain sellaista jolla me voimme perustella työnantajamme palveluntarjonnan laajenemista, potentiaalia, mahdollisuuksia palkanlisiemme noston perustaksi.

Me olemme tavallaan jo onnistuneet tässä lääkemääräämiskoulutuksen myötä.

500 euroa kuukaudessa lisää on hieno erävoitto, vaikkakin vastuualueiden osalta varsin paljon repertuaariamme laajentava kokemus. Mutta se, mitä se todella tuo mukanaan neuvottelupöytään palkankorotusten tiimoilta on – että työnantajamme hyötyy, asiakkaamme hyötyvät ja koko yhteiskunta hyötyy.

Ja se, että me työntekijöinä olemme tyytyväisiä, koemme olomme turvalliseksi ja tulevaisuutemme arvokkaaksi on mielestäni myöskin yksi hyvän hoitotyön keskeisimmistä vaikuttajista nyt ja tulevaisuudessa.

POHDINTAA JA HENKILÖKOHTAINEN MIELIPITEENI

Naisvaltaisen alan pienipalkkaisuus on tähän päivään asti ollut järjellä ajatellen todellinen mysteeri.

Me kuulemme usein, kuinka kyseessä on ”ammatinvalintakysymys”. Sana ammatinvalinta on kuitenkin etymologialtaan ristiriitainen sen kanssa mitä sillä tarkoitetaan puhuttaessa ”ammatinvalintakysymyksestä”.

Ammatinvalinta ei tarkoita valintaa, joka tehdään ammattien välillä vaan pikemminkin palkkatyön tekemistä ohi kotona tehtävän lastenhoito, – kodinhoito- ja perheestä huolehtimistyön.

Palkkaluokkamme, joka siis mielestäni naisvaltaisella alalla on edelleenkin täysin pohjamudissa ollaan perusteltu naisvaltaisen alan palkkana, ja ammatinvalintakysymyksellä.

Tämä malli juontaa juurensa niistä ajoista, jolloin miehen pääasiallinen tehtävä oli tuoda rahaa perheen elatukseksi. Näin miessairaanhoitajana en hyväksy tätä mallia. Mielestäni tämä malli tulee ohittaa ja palkka-asiaan on saatava myönteinen muutos.

Naisen saama raha oli tuolloin, kun nainen pääasiassa huolehti kodin askareista, lapsista, ruuanlaitosta jne. jotensakin perusteltua, mutta nykyään asia ei enää ole näin. Esimerkiksi juuri hoitotyön työtehtävissä oleva sairaanhoitaja, perushoitaja tai lähihoitaja tekee useammin paljon raskaampaa, kuluttavampaa sekä henkisesti paljon kuormittavampaa työtä kuin esimerkiksi insinöörinä, teknikkona tai asentajana työskentelevä perheen mies.

Riippumatta perusteista, naisen palkka jää vielä tänäkin päivänä miehen palkasta reilusti jälkeen – ja peruste on edelleenkin sama- kuin vuosikymmeniä sitten; ammatinvalintakysymys.

Henkilökohtainen mielipiteeni asiaan on – että pelkästään ammatinvalintakysymyksellä ei voida palkan vähyyttä perustella. Palkkojen on noustava ja hoitotyötä tekevien – maailman parhaimmistoon kuuluvien hoitotyön ammattilaisten osaamisen arvostuksen on noustava niin, että jokainen hoitotyötä tekevä sairaanhoitaja, lähihoitaja ja perushoitaja voi kokea tulevaisuutensa turvatuksi, arkensa oikeutetuksi ja ammattinsa arvostetuksi muutenkin kuin puheen tasolla.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

#Tehyvaalit on myös uusi mahdollisuus!

Sinä olet tehy

Tutustuin tänään Helsingin Sanomien sivuilla artikkeliin joka käsitteli ”sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeuden lisäämistä”. Kuten olen aiemminkin jo linjannut, olen minä ehdottomasti uuden oppimisen kannalla. Toisinsanoen – minä kannustan sairaanhoitajia opiskelemaan lisää ja mahdollisimman laajalti.

Lääkkeenmääräämisoikeuden lisääminen ei saa kuitenkaan olla itsestäänselvyys. Me sairaanhoitajina emme saa tyytyä siihen, että mikäli tällainen lääkkeenmääräämisoikeuden laajentaminen tulee todeksi, niin palkka – jonka lääkkeenmääräämisoikeus muassaan tuo – nostaa sairaanhoitajan palkkaa vain 500 euroa. Vastuu, joka lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamisesta koituu – nousee uudelle tasolle, eikä voida enää puhua puhua ammatinvalintakysymyksestä, tai perustella jonkinlaista tiettyä palkannousua sillä, että lääkkeenmäärääminen ja lääkkeenmääräämisoikeuden laajentaminen itsessään on osoitus sairaanhoitajuuden tärkeydestä.

Helsingin sanomien artikkelissa todetaan mm.

RESEPTIHOITAJAT olivat yksi lääke isoon ongelmaan: takkuilevaan hoitoon pääsyyn. STM:n neuvotteleva virkamies Marjukka Vallimies-Patomäki kertoo, että kansainvälisten tutkimusten mukaan sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus parantaa hoitoon pääsyä, nopeuttaa hoidon aloittamista ja hillitsee kustannuksia.

Mielestäni nyt – kun me olemme saaneet pään auki on tärkeää voida ja uskaltaa vaatia osaamisperusteista palkanlisää myös muista koulutuksista, joita sairaanhoitajuudessa voidaan työnantajan palvelutarjonnan parantamiseksi hyödyntää. Olen ottanut tähän kantaa aiemmassani kirjoituksessa, jonka löydät tämän linkin takaa. 

Tulevaisuuden Tehyn on näytettävä, että se on riittävän vahva ajaakseen palkankorotuksia, palkanlisää osana muita jäsentensä etuja. Me emme voi jättäytyä ympäriinsä riepoteltaviksi. Me olemme valitettavasti saaneet liian usein osaksemme kollektiivista alentamisen tilaa, joka ollaan toteutettu hyväntahtoisuutemme, moraalimme ja hienotunteisuutemme varjolla. Näin ei enää saa olla. Se, että me ajamme potilaidemme asiaa ei saa olla enää ammatinvalintakysymys, naisvaltaisen alan merkittävin leima ja pienen palkan peruste. Tästä olen kirjoittanut myös aiemmin. Voit tutustua näkemyksiini ja ajatuksiini tämän asian tiimoilta tämän linkin takaa.

Toki olen myös sitä mieltä, että koska työnantajalle on hyötyä käymistämme lisäkoulutuksista, ennenkaikkea osaamisemme laajentumisen kautta palvelutarjonnan edistämiseksi ja laajentamiseksi – on vain reilua ja kaikinpuolin perusteltua, että lisäkouluttautunut hoitotyön ammattilainen saa palkanlisää käymistään lisäkoulutuksista. Tästä olen kirjoittanut enemmänkin aiemmassa kirjoituksessani, jonka löydät tämän linkin takaa.

On uskallettava vaatia oikeuksia niistä tehdyistä teoista ja siitä osaamisesta jota lisäkoulutustemme myötä työnantajalle tarjoamme. Lääkkeenmääräämiskoulutuksen myötä saatu 500e/kk palkanlisää on hyvä alku.

Helsingin Sanomien artikkeli jatkaa

Jotta reseptihoitajien määrä saataisiin nousuun, STM haluaa helpottaa koulutukseen pääsemistä. Sairaanhoitajalla täytyisi edelleen olla kolme vuotta työkokemusta alla, mutta sen ei tarvitsisi enää ajoittua kuluneiden viiden vuoden ajalle, sillä sote-alalla äitiyslomat katkaisevat monen työuran.

Tulevaisuuden Tehy:n pitää uskaltaa vaalia jäsentensä etuja. Sitä varten Tehy on olemassa. Minä Tehyn jäsenenä ja valtuustoehdokkaana, sinä ja me kaikki Tehyläiset olemme yhdessä Tehy. Tehdään siitä jotain sellaista, josta voimme todella olla ylpeitä.

 

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Kokemuslisäprosenttien nostolla nostetta hoitotyöhön!

Sinä olet tehy

Moni hoitotyössä elämäntyönsä tekevä ammattitaitoinen hoitaja kokee turhautuneisuuden tunnetta keskimäärin 15 vuoden työuran jälkeen. Uran huippu ollaan saavutettu ja perusteet sille, miksi palkkaa ei enää nosteta ollaan lueteltu työehtosopimuksessa. Tällä hetkellä kokemuslisiä maksetaan niukasti.

Parhaimmillaankin hoitotyön tekijä saa kokemuslisinä palkanlisää noin kolme ja puolisataa euroa. Potentiaali, jota esimerkiksi 15 vuotta hoitotyötä tehneellä hoitajalla on – on rahassa mitattuna paljon suurempi kuin 350euroa palkanlisää ikälisinä.

Jo pelkästään työn kehittämisen kannalta olisi ajateltava asiaa niin, että kun perustyötä lähdetään kehittämään – on sitä kehitettävä aina uusien tiedollisten tekijöiden lisäksi myös kokemuksen varaan – ns. hiljaisen tiedon siirtymisen kautta.

Mielestäni hiljainen tieto eteenpäin siirtyessään avaa hoitotyön hienouksia toisinaan jopa enemmän kuin mitä uskalletaan kertoa. Olen huomannut tämän itsekin useaan kertaan. Minua opastaneilta – vuosikausia hoitotyötä tehneiltä hoitajilta olen saanut kultaakin kalliimpia vinkkejä ja tietoa, joka opitaan vain käytännön kautta.

Vaikka työtehtäväni ovatkin vaihtuneet, olen huomannut, että saamani hiljainen tieto on osoittautunut erittäin toimivaksi tavaksi havainnoida myös tieteellistä tietoa, jota on saataville esimerkiksi hoitotiede – lehdestä, jonka tilaaja myös olen.

VIIDENTOISTA VUODEN RAJAPYYKKI

Olen joutunut surukseni huomaamaan, että meillä hoitotyön tekijöillä on tapana leipääntyä työhömme juuri keskimäärin 15 vuoden työuran jälkeen. Itse lähestyn tätä rajapyykkiä lujaa vauhtia, mutta minua innostaa juuri epäkohtien esiin nostaminen hoitotyön laajalla kentällä. Kahden vuoden kuluttua olen työskennellyt hoitotyön erinäisissä tehtävissä 15 vuotta.

Olisi mielestäni enemmän kuin reilua tarkastella työehtosopimusta uudestaan.

Meillä suomessa on maailman paras sairaanhoitojärjestelmä. Miksi ihmeessä meille sairaanhoitotyön, perushoitotyön ja monien muiden hoitotyön osa-alueiden ammattilaisille ollaan saatu tuputettua sellainen malli, jossa me tyydymme siihen, että palkkamme ei vain yksinkertaisesti nouse 11 työvuoden jälkeen. Kirjoitin aiemmin blogikirjoituksen jossa käsittelin tätä asiaa myös osaamisperusteisesti: ”Kun me saamme tai haemme oppia työmme tekemiseen ulkopuoliselta taholta – ja erityisesti silloin, kun me kouluttaudumme lisää – niin eikö olisi reilua ja täysin perusteltua, että me saisimme osaamisemme kehittämisestä palkanlisää työhömme, jonka palkkaus tällä hetkellä on vielä melkoisessa kuopassa.”

Perustelin tätä asiaa mm. sillä, että käymiemme koulutusten myötä tarjoamamme hoito paranee laadullisesti ja mahdollistaa työnantajan laajentaa tarjottujen palveluiden kokonaisuutta.

Työehtosopimuksen mukaisesti työkokemuslisä tuo palkanlisää ensimmäisen viiden vuoden jälkeen 3%. Toinen nostopyrähdys tapatuu kymmenen työssäolovuoden jälkeen, jolloin palkanlisää tulee 8%.

Tehyn palkkausoppaan mukaan (2012)

Työkokemuslisää kerryttää myös muun työnantajan palveluksessa hankittu työkokemus, mutta vain siinä tapauksessa, että siitä on olennaista hyötyä nykyisessä tehtävässä.
Vastaava ammattiala -käsite on kokonaan poistunut. Määräyksen soveltamisohjeessa todetaan, että ”samasta ammattialasta katsotaan olevan olennaista hyötyä”. ”Sama ammattiala” voi kuitenkin olla tulkinnallisesti suppeampi kuin
”vastaava ammattiala”.

Ei liene tavatonta, että työnantaja yrittää kaikin keinoin kiemurrella työkokemuslisien maksusta juuri sillä perusteella, että kaikki tehty hoitotyö ei olisikaan ihan kaikilta osin – hyväksiluettavaa työkokemusta. Tässäkin on tiettyä vaihtelua, mutta en ota siihen tämän enempää kantaa. On kuitenkin  likimain hävytöntä ajatella, että kun joku on hoitanut vuosikymmeniä perushoitajana ihmisiä kehitysvammalaitoksen sairaalaosastolla, ei hänelle lasketa kuin kahdeksan vuotta työkokemusta, koska näyttöä varsinaisesta sairaalatasoisesta hoitotyöstä ei voida osoittaa.

MIKSI SIIS EHDOTON KYLLÄ KOKEMUSLISÄPROSENTTIEN UUDELLEENTARKASTELULLE?

Me menetämme järjettömän määrän tietotaitoa niiden hoitotyöntekijöiden kautta, jotka vaihtavat alaa työskenneltyään keskimäärin 15 vuotta hoitoalalla. Työnantajien asenne ei tähän aina tuo helpotusta. Meidän olisi rohkeammin uskallettava vaatia kokemuslisäprosenttien uudelleentarkastelua.

Mielestäni ensimmäisestä viidestä vuodesta saatava 3% on hyvä, mutta kymmenen vuoden työkokemuksen jälkeen kokemuslisän pitäisi olla vähintään 10%. Olisi myös hyvä, jos palkka nousisi vielä 15 työvuoden jälkeen esimerkiksi 10% – ja 20 työvuoden jälkeen taas 10%. Tällä keinoin pääsisimme lähemmäs sellaista peruspalkkaa joka pitäisi ne hiljaista tietoa mukanaan kantavat hoitotyön tekijät hoitotyön tekijöinä, eikä niin – että palkkapolitiikka, josta tällä hetkellä saamme tuta pienen toimeentulomme kautta – ajaisi jatkossakin kokeneita hoitotyöntekijöitä alanvaihtajiksi yhä kiihtyvällä tahdilla.

Näiden nostojen lisäksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani osaamisperusteiset lisät tulisi pitää omina lisinään nostamassa hoitotyön tekijöiden innostusta alamme uusien innovaatioiden ja oivallusten jatkuvaan tutkiskeluun, mutta myös alamme houkuttelevuutta uusien hoitotyön ammattilaisten kouluttautumiseen.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Työvälineistä tärkein.

Sinä olet tehy

Mikä tekee hyvästä hoitotyöntekijästä vielä paremman hoitotyöntekijän? Onko se empaattisuus jota hoitotyöntekijä tarjoaa potilaalle? Onko se hoitotyöntekijän puku kynätaskuineen? Onko se itsevarma asenne työhön jossa Suomalainen hoitaja on maailman paras? Varmastikin se on kaikkia näitä, mutta samaan aikaan – se on uusin tieto hoitotyön tekemisestä.

Me teemme tärkeää työtä ihmisten parissa. Potilainamme, asiakkainamme, asukkaina joiden asiaa hoidamme – on aitoja ihmisiä; lapsia, nuoria, aikuisia, vanhuksia. Syy, jonka vuoksi he ovat joutuneet hoidettavaksemme on aina henkilökohtainen. Kukaan heistä ei ole tietoisesti halunnut tulla hoidettavaksemme, vaikka kokemukseni mielenterveyspuolen työtehtävistä tämän kanssa hieman meneekin ristiin.

Yhdellä hoidettavistamme se saattaa olla korkea ikä ja sen mukaan tulleet sairaudet, toisella se, että ensimmäinen mopoilureissu päättyi hieman ikävästi.

Yhdellä taas se, että sydämen toiminta ei alun alkaenkaan ollut sellaista kuin sen olisi pitänyt olla. Ja yhdellä taas jatkuva itsetuhoinen, rajaton käytös. Jokainen meistä potilaiden parissa työskentelevistä tietää, että ihmisillä joita me hoidamme on kaikilla oma tapansa kokea, elää ja sairastaa. Me emme ole tämän alueen asiantuntijoita, emmekä saakaan olla; sillä se johon sattuu, kokee oikeasti kipua – olimmepa me siitä mitä mieltä tahansa.

Me näemme työssämme enemmän ulostetta kuin valtaosa kanafarmareista. Me näemme työssämme haavoja, ruhjeita ja murtumia enemmän kuin nyrkkeilytuomari ja me näemme, kuinka ihmisen elämä on toisinaan niin tiukassa, ettei sen loppu tule millään – mutta toisaalta taas kuinka – helposti elon loppu koittaa.

Mutta kaikkien näiden lisäksi me pääsemme näkemään myös elämän alkuja; syntymää, kasvua, kolhuja, elämän auringonlaskuja. Voidaankin sanoa, että työuramme loppupuolella me olemme kaikki melkoisia ihmistuntijoita.

Ja kuinka tärkeää ihmistuntijuus on? Se on tärkeämpää kuin moni muu asia. Mutta ihmistuntijuus ei ole tämän kirjoituksen keskiössä. Tämän kirjoituksen keskiössä on työnantajan velvollisuus järjestää koulutusta alamme uusista ilmiöistä ja osaamisen alueista.

Itse työskentelen lastensuojelun parissa. Olen työskennellyt kohta kahden vuoden ajan. Työni on mukavaa, ei kovin haastavaa, mutta koska saan tehdä työtä nuorten ihmisten kanssa on se juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä. Olen aiemman työelämäni aikana kouluttautunut NLP:n ja Mindfullnessin – perusteisiin, Neuropsykiatriseksi terapeutiksi (NEPSY) ja  seksuaalikasvattajaksi. Tässä on aika paljon siis sairaanhoitajuuteni lisäksi hankittua tietotaidollista oppia. Olen hankkiutunut näihin koulutuksiin itse, ja olen maksanut nämä koulutukset kaikilta osin itse. Palkanlisää näistä koulutuksista en ole saanut. Vaikka esimerkiksi neuropsykiatrinen oirehdinta lasten – ja nuorten parissa on lisääntynyt räjähdysmäisesti, eikä työpaikallamme muilla vastaavaa koulutusta ole.

Mutta se – mikä tosiasiassa on valitettavaa – on, että työnantajani ei ole mahdollistanut minulle yhtään lisäkoulutusta työurani aikana. Eikä tämä tarkoita vain nykyistä työpaikkaani vaan ihan kaikkia hoitotyön työpaikkoja joissa olen ollut.

Toki olen käynyt kahdella luennolla. Joista molemmat olivat kaikinpuolin hyviä ja mielenkiintoisia. Toinen koski syömishäiriöitä – ja toinen koski autisminkirjoa. Toiseen koulutukseen maksoin itse matkani ja kaikki muut koulutuksesta koituneet kulut. Toki tuon mielelläni osaamistani työtehtäviini lisäopintojeni kautta, ja sitä minulta myös odotetaan, mutta miksi työnantajan on niin hankalaa saada järjestetyksi minkäänlaista lisäkoulutusta työntekijöilleen ja erityisesti sairaanhoitajille?

Kuten tämän kirjoituksen alussa mainitsin – me teemme työ ihmisten kanssa, ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Luulisi, että viimeisin, uusin ja paras oppi olisi se mitä meidän toivottaisiin hyödyntävän päivittäisessä työssämme.

PALKANLISÄ?

Olen pitkään pohdiskellut tätä myös palkka-asian tiimoilta. Kun me saamme tai haemme oppia työmme tekemiseen ulkopuoliselta taholta – ja erityisesti silloin, kun me kouluttaudumme lisää – niin eikö olisi reilua ja täysin perusteltua, että me saisimme osaamisemme kehittämisestä palkanlisää työhömme, jonka palkkaus tällä hetkellä on vielä melkoisessa kuopassa.

Lupaavia merkkejä on jo ilmassa. Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus on tuonut keski-suomessa 500e:n lisän. Esimerkiksi Saarikassa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneet kolme sairaanhoitajaa saivat 500 euron palkankorotuksen henkilökohtaisena lisänä.

Uskoisin, että tämä on yksi asia johon meidän TEHY:ssä on uskallettava ottaa voimakkaammin kantaa. Ei pelkästään silloin, kun teemme ruuhka-apulaisina aluehoitajan tai lääkärin töitä vaan myös silloin, kun osaamisemme kautta työmme laatu paranee.

Meidän on vaadittava tähän asiaan tehtäväksi suotuisa muutos! Hoitotyön tekijöille on maksettava palkanlisää käydyistä koulutuksista, koska niiden kautta tarjottu hoito paranee laadullisesti ja mahdollistaa työnantajan laajentaa tarjottujen palveluiden kokonaisuutta.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

 

Naisvaltainen ala ei saa olla pienen palkan peruste!

 

Sinä olet tehy

Kirjoitin jonkin aikaa sitten blogimerkinnän ”Pallaluokkakyselyiden tulos – Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi”.

Tämä ei käy. 

Sairaanhoitajana ja hoitotyöntekijänä, mutta myös perheenisänä olen enemmän kuin huolestunut sote -alan tulevaisuudesta. Kilpailu alalla on toki omalta osaltaan terveellistä, mutta käytännön tasolla olen saanut huomata, että kilpailua ei käydä ihan niillä ehdoilla, että se parantaisi tai edes kehittäisi potilaiden ja asiakkaiden arjen asiaa. Esimerkiksi ennaltaehkäisyn tärkeä osuus ollaan tunnuttu unohtavan kokonaan. Tämä tiettävästi aivan syystäkin; huostaanottojen, sijoitusten ja hoitopäivien kertyminen
teettää voittoja ja tarjoaa palveluntarjoajille mahdollisuuden kehittää omaa yritystoimintaansa. 
 
Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä 
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Mielestäni Suomalainen sairaanhoitaja on maailman paras. Mielestäni suomalaisen sairaanhoitajan perustutkinto Ammattikorkeakoulussa – kestettyään vähintään 3,5 vuotta ei takaa riittävää palkka meille hoitotyön ammattilaisille.
Lähtöpalkka SAIRAANHOITAJAN uralla on tällä hetkellä 2257€:n ja 2350€:n välillä.
Tässä on myös aluekohtaista vaihtelua.
Mielestäni palkkaa tulee nostaa asteittain niin, että vuonna 2025 aloittavan sairaanhoitajan palkka on vähintään  2500 euroa, riippumatta siitä – missä sairaanhoitaja työskentelee.
Tällä hetkellä ainoa todellinen peruste sille, miksi työstä saamamme palkka on niin pieni on – että me olemme naisvaltainen ala ja koska me emme tuota mitään!
Tämä ei kuitenkaan mene yksiin sen tosiseikan kansa, että kun me vuonna 2007 uhkasimme lakolla toimeentulomme mitättömyyden nimissä, syytettiin meitä ihmishenkien vaarantamisesta! Puhuttiin kovaan ääneen kuinka ahneat sairaanhoitajat vaativat liikaa rahaa työstä, joka ei vaadi yhtään mitään! Tämä ei todellakaan mene yksiin sen kanssa, että samaan aikaan kun meitä syyttiin ihmishenkien vaarantamisesta – todettiin, että palkkamme kuuluukin olla pieni, koska sairaanhoitajuus tai hoitotyön tekeminen ei vaadi tekijältään yhtään mitään!
Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Nokia – nimeä ei hyödynnetä riittävästi, tuskin lainkaan.

 

frisbee golf

Uskoisitteko, että frisbeegolfin ja Nokian yhdistäminen ja erilleen repiminen olisi millään tavalla merkittävä juttu? Ette varmastikaan, mutta pohdinnan tasolla – frisbeegolfin Euroopan avoimet Nokialla ja Nokia brändin yhdistäminen voisi olla. Pohdinnan tasolla  voisi jopa kysäistä, että miksi ihmeessä minä en tiedä frisbeegolfin Euroopan avoimista kilpailuista muutoin kuin Facebookin kautta. Luulisi, että juuri Nokia – nimenä sekä tuotemerkkinä ja frisbeegolf yhdistettynä voisi tavalla tai toisella olla merkittävässä asemassa luodessa rahavirtojen valumista Nokian kaupungin kassaan. Näin ei kuitenkaan ole. Selkeästikin meillä Nokialla olisi tilausta sellaiselle ajattelulle, jossa maailmanluokan tapahtumaa mainostettaisiin myös Nokialaisena tapahtumana. Ravintoloiden tarjonnan soisi kukoistavan, musiikkijuhlia Poutunpuistoon soisi pystytettävän ja Tehdas 108:n toivoisi tavalla tai toisella täyttyvän tekno-pippaloista tai jostain vastaavasta häppeningeistä näin Euroopan avoimien frisbeegolf – tapahtuman varjolla, mutta ei! Minkäänlaista mainontaa tai korvinkuultavaa pohdintaa asian ympärillä ei ole ollut.

Tähän meillä Nokialla olisi varaa, ja tähän meidän Nokialla tulisi panostaa. Sen sijaan, että asiaan millään tavalla otettaisiin kantaa – yhtään miltään suunnalta, jäävät Euroopan avointen frisbeegolfareiden pirskeet ja majoituspyrkimyset lähikaupunkimme – Tampereen huoleksi. Meillä Nokialla – tähänkään ei olla päätetty panostaa.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä en halua kuulostaa ilkikuriselta tai ivalliselta. Minä todella toivon, että Nokia lähtisi etsimään rohkeasti sellaisia myyntivaltteja, joilla kaupunkikuvamme nousisi tavalla tai toisella hieman enemmän kukoistavaksi. Mitä kukoistuksen edesauttamiseksi tarvittaisiin? Nokian kaupunki on hyvin tyypillinen nukkumalähiö. Me olemme rohkeasti hiljaa Tampereen kainalossa, emmekä juurikaan siis pidä meteliä itsestämme. Meillä on Tapsan Tahdit, meillä on myös frisbeegolfin Euroopan avoimet mestaruuskilpailut. Tapsan Tahtien huippu ollaan tiettävästi saavutettu, eikä enempää enää haluta saavuttaa. Mutta voitaisiinko Tapsan Tahdeilla saavuttaa vielä jotain? Mielestäni voitaisiin. Nelmu ry on lähtenyt tässä asiassa rohkeasti eteenpäin. Tai no, Nelmu ry:n alaisuudessa järjestetään tiettävästi Poutunpuistossa 5. elokuuta ilmaistapahtuma nuorisolle. Kyseinen tapahtuma kulkee nimellä ”Tunefest”.

Se mikä on kuitenkin silmiinpistävää – on kuinka vähin äänin Tunefestia ollaan viety eteenpäin. Ongelmalliseksi näkisin myös sen, että Tunefest – tapahtumaa tukemassa on ainoastaan Nokian Kaupungin sisäisiä järjestämistahoja. Eikö tuollaiseen tapahtumaan kannattaisi satsata hieman enemmän ja hieman isommalla otteella? En halua tämänkään tiimoilta olla mitenkään ynseä, mutta Tahtiasema, Nokian Kaupunki, Teollisuusaseman Liikekiinteistöt oy ja Nokian Palloseura? Siinäkö kaikki? Tuntuu siltä, että olemme sukeltaneet takaisin Rock-musiikin alkupäiviin, jolloin ”Vitalis” tuotemerkki oli harvinaisuus mainostajien joukoissa.

TAPSAN TAHDIT 2017

Miten sitten Tapsan Tahdit? Miten hyvin ne tunnetaan? Jos vertaukseksi otetaan Pori Jazz, niin kyllä me Nokialla vielä jäämme kauas taa. Ei sillä eikä millään, mutta kuten Tapsan Tahtien (2017) sivuilla kerrotaan

tapsan tahdit

Pirkkalaistorin iltatapahtumassa torstaina 3.8. on luvassa Einö Grön – Sä kuulut päivään jokaiseen -konsertti. Perjantaina 4.8. lavalle nousevat Paula Koivuniemi sekä  ja lauantaina 5.8. Markku Aro & Diesel, Finnhittien kuninkaat: Danny, Frederik ja Tapani Kansa sekä Suvi Teräsniska.

Hyviä esiintyjiä kaikki tyynni, mutta pystyisimmekö me parempaan? Miten olisi nuorison oma ”Tapsan Tahdit”. Meillä Nokialla on useita tyhjänpanttina seisovia urheilukenttiä joille tapahtumaa voisi laajentaa ja soisi laajennettavan.

En sano, että Tapsan Tahtien on millään tavalla se, että Tahdit itsessään sijoittuvat niin visusti juuri Nokian keskustan alueelle, mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi Sahan alueelle sijoitettu nuorison oma ”Tapsan Tahdit”? Samalla voisimme hyötykäyttää Sahan aluetta muutenkin kuin ajoharjoitteluratana paikallisille autokouluille.

Sahan alueesta puheen ollen –  aasinsillan kautta Nokian Kartanon alueella sijaitsevaan (tällä hetkellä myynnissä hintaan 850 000e) tyhjään Navettarakennukseen. Kävin mielenkiintoisen keskustelun taannoin Nokian ”tarjontatyhjillään” olevasta keskustasta. Eräs keskustelijoista heitti loistavan idean siitä, että meillä Nokialla olisi todentotta tilausta jonkinlaiselle Tampereen Kauppahallin – kaltaiselle sisätorille. Paikalle jossa myytäisiin esim. kahtena päivänä viikossa lähituotettua ja lähivalmistettua ruokaa, tavaraa ja palveluita. Ei tämä paljoa ratkaisisi, mutta mitä luultavammin juuri niinä päivinä kun kyseinen sisätori olisi auki ja erityisesti – mikäli mainostus toimisi tehokkaasti, olisi lähiruualle, paikallisten tuottajien tuottamille leiville, leivonnaisille ja monille muille artikkeleille varmasti tilausta.  Kyseinen sisätori voisi olla omalta osaltaan Nokian Kaupungin uusi Nokia! Ei tosin varmastikaan ihan niin suuressa mittakaavassa kuin se Nokia ”NOKIA”, mutta ehkä jotain Tampereen Kauppahallin, Moilasen Leivän, Turun sinapin kaltaista. Kuka tietää. Kenties tällä keinoin lähituotannon myötä jonkinlaisia veroeuroja ja mainetta poikkeuksellisen sisätorin ylläpitäjänä myös kaupungin laariin sataisi.

Henkilökohtaisen ajatushautomoni perukoilla minä näen myös nuorison osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin liittyvää potentiaalia. Olen ehkä hieman nurinkurisesta näin vanhemmalla iällä palannut yhä enenevissä määrin tietokone- ja konsolipelien maailmaan. Tätä kautta olen saanut tutustua myös moniin tämän päivän nuoriin ja nuorten tietokone – , sekä konsolipelimaailmaan. Ja uskokaa tämä huviksenne  – meillä Nokialla nuoret ovat varsin innokkaita tietokoneharrastajia juuri pelien kautta!Ymmärrän toki hyvin, että nuorille halutaan tarjota viihtyisiä nuorisotiloja, viihtyisiä leikkikenttiä ja ennenkaikkea viihtyisää tekemistä  –  uudessa kirjastorakennuksen yhteyteen rakennettavassa nuorison kokoontumistilassa (not), mutta ollaanko nuorilta itseltään kysytty, että mikä heitä todella kiinnostaa? Varmasti osa nuorista vastaa, että ”mua ei kiinnosta mikään” ja silloin tarvitaan juuri sitä aikuisten ihmisten tarjoamaa turvallista ohjausta kohti kiinnostavia asioita, mutta tietokoneiden ja pelien harrastajille ei olla tarjottu Nokialla esimerkiksi juuri riittäviä tiloja LANien järjestämiseen ja tietokoneharrastamiselle.

LANIT

En ole kovinkaan hyvä ennustaja, mutta LANien kautta saisimme melko kevyellä panostuksella – melkoisen määrän rahaa kunnan kassaan ja samaan hengenvetoon oletettavasti myös jokusen kymmentä uutta yrittäjähenkistä pelitapahtumien toimijaa. Yhdistettynä nimeen ja tuotemerkkiin NOKIA – tästä saattaisi aikojen saatossa tulla jopa se uusi ”NOKIA”, jonka kehittely lähti liikkeelle nuorille suunnatusta tietokoneharrastajien tapahtumasta.  Mutta mikä siis junnaa. Miksi tällaiseen ei satsata, miksi tällaista ei viedä edes ajatuksen tasolla eteenpäin?

Me oletamme Nokialla, että meidän täytyy saada kaikki tarjonta tarjottua juuri paikallisesti. Me emme ole vieläkään oppineet, että valtaosa liiketoiminnasta, liiketoiminnan markkinoinnista ja myynnistä sekä mahdollisuuksista syntyy verkkotodellisuudessa, verkkomarkkinoinnin kautta  – emmekä me ole vieläkään hyväksyneet sitä tosiseikkaa, että niinkuin on aina ollut  – tulee olemaan myös tulevaisuudessa; nuoret luovat huomisen markkinat. Halusimmepa sitä tai emme.

Me emme ole kuitenkaan täysin hukassa. Meillä on Nimi, meillä on yksi toimiva brändi.

Se mikä meiltä kuitenkin tuntuu jatkuvasti uupuvan on pelisilmä, jolla asioita voitaisiin viedä eteenpäin – eikä suinkaan osaksi mennyttä maailmaa. Tämän kun oppimisimme ja tähän kun uskaltaisimme panostaa, niin silloin myös alati muuttuva tulevaisuus voisi olla helpommin kohdattavissa.

 

Mistä liikkeelle ja mihin päin? Nokian – malli. Silkkaa humpuukia vaiko mahdollisuus?

nokianvaakuna

pakkolaki

Kaikki on avoinna. Tuntuu siltä, että kenelläkään ei ole oikeaa vastausta ja ne jotka ovat kokonaisuutta lähteneet selittämään selittelevät sitä tavalla tai toisella omien etujensa tai oman ryhmänsä edun nimissä. Toiveet siitä, että perustulo olisi täysin ilmaista rahaa, on syytä haudata. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen on ehdottanut, että vastikkeettomasta sosiaaliturvasta luovuttaisiin. (Aamulehti)

 

Mikä siis ratkaisuksi. Vastikkeettoman sosiaaliturvan kuoppaaminen sellaisenaan tuskin ratkaisee mitään, mutta ajan kanssa vastikkeettoman sosiaaliturvan kuoppaaminen saattaa luoda jotain uutta ja antaa uusia suuntia työllisyystilanteen paranemiselle – kunhan vain muistettaisiin, että pakottamalla asiassa ei päästä tavoiteltuun lopputulokseen. Mikä siis ratkaisuksi? Kenties työttömyyttä, työkyvyttömyyden syitä, ja pitkäaikaistyöttömyyteen johtavia tekijöitä pitäisikin tarkastella jollain muulla keinoin kuin johdattelemalla vastikkeettoman sosiaaliturvan nauttijoita pakolla leivättömän pöydän ääreen. Ovatko työttömyyden, työkyvyttömyyden tai pitkäaikaistyöttömyyden syyt ylipäätänsä niin yksiselitteisiä kuin mitä meidän ollaan annettu ymmärtää? Onko syy aina työkyvyttömässä, työttömässä tai pitkäaikaistyöttömässä kansalaisessa?

PERUSTULO vs. TYÖTTÖMYYSTURVA.

Miten Nokian kaupunki voisi tulla vastaan työttömyyden torjumisessa. Olisiko oikea ratkaisu se, että töitä vain järjestettäisiin mahdollisimman monelle työtä haluavalle työttömälle ja miten se tapahtuisi? Vastikkeettomien sosiaalitukien ajan sanotaan olevan matkalla kohti karvasta loppuaan. Nordean Yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen pohdiskeli asiaa vuoden 2017 helmikuussa seuraavasti: ”Nykyisin työtön saa työttömyysturvaa vain jos hän hakee töitä ja opiskelija saa opintorahaa vain jos hän etenee opinnoissaan”. Kärkkäinen pohdiskeli tuolloin myös perustulomallin käyttöönottoa ikään kuin vaihtoehtoisena kannanottona vastikkeettoman sosiaaliturvan sijaan seuraavasti: ”Perustulo olisi sen sijaan vastikkeeton sosiaaliturvamuoto, jossa työttömät ja opiskelijat saisivat sosiaaliturvaa riippumatta siitä, mitä he tekevät tai ovat tekemättä.” Kuten Kärkkäinenkin toteaa – ollaan työttömät jo valmiiksi ehdollistettu toimimaan vastikkeellisen sosiaaliturvan alaisuuteen – he hakevat aktiivisesti työtä. Perustuloa on kutsuttu myös kansalaistuloksi, kansalaispalkaksi, osallistumistuloksi sekä yhteiskunnalliseksi osingoksi, joissa kaikissa malleissa on hieman eroja toisiinsa. (wikipedia)

OSALLISTUMISTULO.

Heikki Hiilamon, Antti Moision ja Pasi Parpon pohdinnoissa vuoden 2017 alussa puhuttiin myös osallistumistulosta. Osallistumistulon käsite on seuraavanlainen; Osallistumistulo poikkeaa perustulosta yhdellä merkittävällä tavalla. Perustulo maksetaan vastikkeetta jokaiselle pysyvästi maassa asuvalle. Osallistumistulon ehtona on osallistuminen jollain tavalla yhteisön toimintaan perustuloa myöntävässä maassa. – – Osallistumistulon saantiehtona olisi sosiaalityöntekijän kanssa sovittu osallistumissuunnitelma. Mikäli asiakas ei halua osallistua, tai sosiaalityöntekijän kanssa ei yrityksistä huolimatta päästä sopimukseen, asiakas siirtyy toimeentulotuen perusosan suuruiselle passiivituelle. Passiivituelta on aina mahdollista palata osallistumistulolle tekemällä suunnitelma sosiaalityöntekijän kanssa.

Mutta aktivoisiko perusosan suuruinen passiivitulo riittävästi juuri sellaista henkilöä, joka ei haluaisi osallistua osallistumissuunnitelman mukaiseen toimintaan?

 

Osallistumissuunnitelmasta todettua on, että ”Osallistumissuunnitelmasta tulisi aikuissosiaalityön työmuoto toimeentulotuen Kela-siirron jälkeiseen maailmaan, ja mahdolliseen perustulon maailmaan. Käytännössä osallistumissuunnitelma korvaisi nykyisen kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen – sekä mullistaisi suomalaisen sosiaalityön ja aktivointipolitiikan. Mitä jos asiakkaalle ja sosiaalityöntekijälle annettaisiin valta ja vastuu sopia osallisuutta ja työllistämistä edistävistä toimista keskenään? Osallistumissuunnitelma olisi tällöin aidosti voimavaralähtöinen ja voimaannuttava neuvottelu niin asiakkaalle kuin sosiaalityöntekijälle.”

 

En tiedä onko tämä hyvä ajatus. Mielestäni on jollain tapaa jopa hieman kyseenalaista lähteä ottamaan sellaisia sosiaalitukia pois vastikkeettomuuden nojalla, joilla ollaan ainakin jollain tapaa pystytty turvaamaan esimerkiksi juuri työssä sairastuneiden työkyvyttömien selviytyminen arjessa. Sen sijaan näkisin, että aidosti voimavaralähtöinen ja voimaannuttava toiminta/neuvottelu ovat omiaan viemään asiaa eteenpäin juuri pitkään työttömänä olleiden, lyhytaikaistyöttömien ja päihdeongelmista kärsivien kohdalla. Ratkaisu saattaakin löytyä juuri ratkaisukeskeisestä ja voimavaralähtöisestä ajattelusta, ja juuri sillä perustein tässä voisi olla yhdenlainen ratkaisu, mutta mitä me voisimme ynnätä osaksi tätä ajatusta – saavuttaaksemme ikäänkuin Nokialaisen tavan toimia asiassa Nokialaisten työttömien ja työkyvyltään alentuneiden kohdalla?

 

AIEMMAT YRITYKSET JA YHTEENTÖRMÄYKSET

 

Aiempina ratkaisuina – jotka sittemmin ovat ainakin osittain osoittautuneet hieman huteriksi kokonaisuuksiksi ollaan tarjottu erinäisiä työkokeilumalleja ja kuntouttavaa työtoimintaa. Kirjoitin tästä aiemmin lyhyen blogimerkinnän – jonka tiimoilta kokosin reilun kolmenkymmenen sähköpostiviestin vastauksista jonkin sortin selonteon siitä, mitä mieltä vastanneet olivat juuri kuntouttavasta työtoiminnasta. Pääosin vastanneiden vastaukset olivat kuntouttavaa työtoimintaa kohtaan kielteisiä. Jos kokemus työn tekemisestä on kielteinen niin onko se hyvä kannuste työn tekemiselle. Vastaan itse omaan kysymykseeni; ei. Kielteinen kokemus työn tekemisestä ei ole myönteinen kannuste työn tekemiseksi.

 

Heitän tähän väliin villin – omakohtaisen pohdiskeluni tuotoksen asian tiimoilta. Jos kuntouttava työtoiminta koetaan huonona ja latistavana asiana ja asiaa lähdetään ratkomaan voimavaralähtöisesti ja voimaannuttavin keinoin – ja työkokeilua kohtaan ennakoiva asenne on kielteinen, niin voisiko jonkin ”uuden oppiminen”, vapaaehtoinen opiskelu, omien mielenkiinnon kohteiden kautta tapahtuva kiinnostuksen kehittäminen olla ratkaisu tai toisin sanoen jonkinlainen ponnahduslauta ideoinnin ja työn mielekkyyden virittymiseksi. En ole asiasta täysin varma – mutta luulen, että tosissaan pitkäaikaistyöttömältä, työttömältä tai alentuneesti työkykyiseltä ei juuri tulla kysyneeksi, että ”mitä sinä haluaisit tehdä” ja lähdetä asiaa tätä kautta ratkomaan. Tällöin työn tekemisen kokemus on vaihteluvälillä neutraali tai osittain kielteinen.

 

Myönteisen kokemuksen puolelle siirtymiseksi ihmisen täytyy löytää mielekkyys jota työn tekeminen hänelle tarjoaa – oli se sitten palkan (ulkoinen motiivi), perheen (sisäinen motiivi) tai tuttavapiirin uudistumisen myötä (sisäinen motiivi). Lienee sanomattakin selvää – että pitkään työttömänä olleen ihmisen usko maailman hyvyyteen ei ole aktiivisesti urheilua ja kalastusta harrastavan perheen isän- tai äidin tasolla vaan pikemmin jossain kiusatun ja väheksytyn alakoululaisen tasolla. Sieltä ei ponkaista osaksi toimivaa yhteiskuntaa ihan vain kannustushuutojen- tai pakottavan patistelun keinoin.

 

Tosiasia kuitenkin on – valitettavasti juuri niin, että jos työtä ei oman osaamisen tai sen hetkisen työkyvyn piiristä ole saatavilla, niin jotain on tehtävä sen eteen, että kyky heittäytyä elämässä eteenpäin heräisi uudelleen yhdeksi monista mahdollisuuksista. Voisiko kaupunkia herätellä toimimaan tämän asian edistäjänä. Nähdäänkö työvoimaa ylipäätänsä eteenpäin pyrkivinä ihmisiä, vai ovatko työntekijät alun alkaenkin vain se pakollinen menoerä, jolla ei työantajapuolella ole muuta merkitystä kuin tuotteiden valmistamisprosessiin osallistuminen ja kuluerän pakkopalkkainen kokonaisuus? Mitä jos tulevaisuutemme nojaisikin yhä vahvemmin siihen ajatukseen, että olisimme kylä, jonka rakenteet kannattelevat kokonaisuutta ja mahdollistavat esimerkiksi aktiivisemman yrittäjyyden ja sitä kautta kollektiivisen hyvinvoinnin leviämisen osaksi kyläämme? Mitä tällainen vaatisi? Mielestäni meidän tulisi nähdä mahdollisuutena purkaa yrityksiä kohtaan asetettua sääntelyä, yhtälailla vastikkeellisesti kuin mitä nyt ollaan esitetty sosiaaliturvan perusteeksi. Mielestäni sääntelyn purkaminen yritysten toiminnan tieltä on yhtälailla sosiaalipoliittinen ratkaisu kuin mitä vastikkeellinen sosiaaiturva on. Konteksti, eli ympäröivä yhteiskunta tarvitsee jollain tavalla molempia. Kumpaisenkin kohdalla asian pitäisi kuitenkin olla joustavasta toteutettavissa. Myös verohelpotuksia pitäisi voida pystyä yrityksille antamaan, ja erityisesti silloin, kun yritys olisi osoittanut olevansa kollektiivista hyvää ympärilleen luova, kestävä ja työllistävä – tärkeä yritys. Näkisin jopa niinkin vapaamielisen kokeilupohjan asiassa, että mikäli yritykset tarjoaisivat ns. kisällityöpaikkoja jonkin tietyn alan opiskelijoille  – niin silloin voitaisiin verohelpotuksia tarkastella vaikka yritys itsessään ei työllistäisikään muita kuin itse yrittäjän. Yhden miehen tai naisen pyörittämillä yrityksillä on myös tilausta meillä Nokialla. Mitä toimivampi ja menestyneempi yritys – sitä todennäköisemmin se jossain vaiheessa pystyy myös muita kuin pelkän yrittäjän työllistämään.

 

Kirjoitin aiemmin blogimerkinnän Nokian Kaupunkiin suurella pieteetillä hankituista kahdeksasta työvalmentajasta, joiden tehtävänä oli herätellä työttömiä, pitkäaikaistyöttömiä ja osittain jo syrjäytyneitäkin kuntalaisia siihen todellisuuteen, josta suunta olisi takaisin kohti työmarkkinoita ja voimaantumisen kautta tapahtuvaa hyvinvoinnin lisääntymistä yksilötasolla ja sitä kautta myös perhekeskeisesti.

 

Uskoisin, että nuo kahdeksan työvalmentajaa ovat omalta osaltaan saaneet varmasti jotain aikaan, mutta millä tavoin voisimme vaatia kotikaupunkiamme toimimaan tämän asian tiimoilta vielä tehokkaammin. Mitkä olisivat ne keinot, että nuoriso, nuorten asema osana Nokian tulevaisuutta olisi turvattu?

 

Voitaisiinko Nokialla ottaa esimerkiksi käyttöön ns. Nokian malli, jossa vastikkeellisuus sosiaaliavustuksille olisi portaittain säilyvä ja nouseva? Toisinsanoen – jos oman alan, ja oman ammattitaidon piirissä olevaa työtä ei ole tarjolla, voisi työtön henkilö saada asteittain nousevaa sosiaalitukea esimerkiksi oman alansa erikoistumisopinnoista tai mikseipä jonkin täysin uuden ammatin opiskelusta. Voisiko tällainen malli toimia? Tarkoitukseni ei ole nyt saada asiaa näyttämään siltä, että ”kaikkien pitää erikoistua”. Työmarkkinoiden erikoistuttua ja työelämän muututtua enemmän erikoistuneeksi voitaisiin kuitenkin erikoistumisopintoihin panostaa silloin, kun erikoistumisopintojen kautta potentiaali työntekijän työmarkkinoilla säilymiseen olisi uskottavaa. Faktat ovat karuja; isot ikiaikaiset työllistäjät – teollisuuden tuotanto, tehtaat siirtyvät vähä vähältä halvan tuotannon maihin. Meille suomeen jää kyllä paljon suunnittelu- ja testausavastuuta, mutta nillä ei työllistetä montaakaan tuhatta ihmistä.  Mikä siis ratkaisuksi? Me tarvitsemme motivoituneita yrittäjiä ja pienyrittäjiä. Ihmisiä, ammattilaisia ja osaajia. Kun tehtaan seinät kaatuvat tulee tehtaan muuttua osaksi yhteiskuntaa ja yhteiskunnan tulee ottaa osakseen tehtaan tehtävät isona tuottavana kokonaisuutena. Mutta tämä ei onnistu niin pitkään – kun leikistä on helpompi luopua, kuin mitä sitä on jatkaa.