VLOG: Yöajelua Nokian Kaupungissa.

Mainokset

Hyvät, Pahat, Rumat ja Digitalisaatio

Nokia

 

Elokuvassa Hyvät, Pahat ja Rumat keskitytään kolmen päähenkilön profiileihin. Hyvä on henkilöhahmo nimeltään Blondi, joka myös miehenä ”vailla nimeä” tunnetaan. Paha on palkkatappajana kunnostautunut ”enkelisilmä” ja Ruma on Blondin avustajana toimiva Tuco Benedicto.

Elokuvan alkua luonnehtii kenties parhaiten se kuinka Blondi ja Tuco huijaavat virkaatekeviä ihmisiä ja tekevät näin rahaa.

Koska Ruma, eli Tuco – on viranomaisten haluama rikollinen, toimii Blondi Tucon pidättävänä tahona – saaden näin Tucon pidätyksestä kuuluvan palkkion itselleen. Blondi kuitenkin lopulta pelastaa Tucon likimain varmalta hirttokuolemalta, jonka jälkeen Tuco ja Blondi jakavat pidätyksestä saadut rahat keskenään.

Mutta mitä tällä on tekemistä Digitalisaation kanssa?

Ei varmastikaan paljon mitään. Mutta tarinana Digitalisaation hyödyntäminen ja hyödyntämiskohteiden kohdentuminen työtätekevän väestön hirttosilmukaksi on temaattisesti varsin samankaltainen. Meillä on taho, joka kantaa etsityn tai jo ennelta tiedetyn tahon – Ruman, tai kenties tässä tapauksessa Työtä tekevien ihmisten ryhmän estradille. Työtätekevälle väestölle ollaan lueteltu erinäinen syntilista, josta johtuen työtekevä väestö tuomitaan menettämään itsemääräämisoikeutensa, mahdollisuus tehdä työtä sellaisella palkalla, jolla perheensä ja itsensä voi elättää ja myös usko tulevaisuuteen, koska syyttävän tahon suunnitelmissa on lisätä vastakkainasettelua kansan itsensä sisällä niin, että työtätekevän ja työtätarjoavan väestön sukset menisivät mahdollisimman paljon ristiin, ellei sitten jopa solmuun asti.

Nyt on hyvä huomauttaa, ennenkuin pääsemme tämän pidemmälle, että minä olen Digitalisaation vankkumaton kannattaja. Näen paljon mahdollisuuksia, joilla ihmisten tekemää työtä voidaan Digitalisaation kautta kehittää yhä tehokkaammaksi, toimivammaksi ja tuottavammaksi. Olen ammatiltani hoitoalan ammattilainen ja uskon, että erinäisten digitalisaatiovälitteisten apuvälineiden kautta juuri hoito-, hoiva- ja erityis/erikoishoitotyön osa-alueet tehostuvat huomattavasti, kun digitalisaatiota vain opitaan käyttämään osana hoitotyön arkea.  Sama pätee myös tekniikan alalla. Työ tehostuu, työstä tulee turvallisempaa ja työstä tulee ennenkaikkea tuottavampaa, kun digitalisaation hyödyt saadaan valjastettua. Itseasiassa – kaikki työ johon digitalisaatio voidaan yhdistää osaksi ihmisen tekemää työtä, tehostuu, muuttuu tuottavammaksi ja mahdollistaa maailman muuttumisen muutamalla askeleella kohti parempaa huomista. Mikä siis on ongelma?

Varmastikaan kukaan meistä ei halua, että työtätekevien ihmisten määrää oleellisesti vähennetään, vaan pikemminkin niin – että työtätekevien ihmisten rinnalle istutettu digitalisaatio tehostaa ihmisten tekemää työtä ja saa enemmän hyvää aikaiseksi meille kaikille. Eikö vain? Tämähän digitalisaation taustalla täytyy olla?

Mutta onko sittenkään?

Kun tarkastelee yhteiskunnan poliittisen päätahon mielipiteitä ja ajatuksen juoksua vähänkään syvemmin digitalisaatiopuheiden ohella – tulee huomanneeksi, että valtaosin digitalisaation idealisaatio tähtääkin työväen korvaamiseen digitalisaation keinoin – eikä niinkään työväen työtehokkuuden lisäämiseen.

 

Mutta miksi moinen?

Politiikka on peliä. Poliitikot kiristävät, huijaavat ja saavat viranomaistahot toimimaan tietyillä tavoin juuri erinäisten uhkakuvien, lupausten ja maanittelujen varjolla. Raha puhuu ja iso raha puhuu enemmän. Ja kun yhteiskuna ollaan alistettu jatkuvalle voittojen ja pääoman kahminnalle, sekä voittojen ja kahmintojen kautta kerätylle erinäiselle liikehdinnälle ja vaikuttamisen keinoille, alkavat viranomaisten keinot olemaan kokolailla vähissä.

Kun tyypillinen poliittinen figuuri sanoo, että digitalisaation kautta yhteiskunta muuttuu tuottavammaksi otettuaan ”tuottavuusloikan” tarkoittaa se näillä kahdella puolen osittain eri asioita.

Viranomaisnäkökulmasta tuottavuusloikka tarkoittaa, että viranomaisten työtehtäväkentällä tuottavuuden asettamia raja-arvoja pitää tarkastelle niin, että työtätekevien työehdot toteutuvat, sopimukset joita uuden työtavan tekeminen edellyttää – tulee sopia ja lainsäädännöllisten kohtien toteutumisen valvontaprosessien pitää kohdata niille määritellyt raamit. Politiikan kannalta asiat tarkoittavat kutakuinkin samaa, mutta hyötynäkökulman pitää tuottaa poliittisia pisteitä, joiden kautta sidosryhmäetujen ajaminen tehostuu ja luo uutta pohjaa jatkuvalle tuotekehittelylle sekä tuotekehittelyn muassa muodostuneille työpaikoille. Hieman yksinkertaisemmin sanottuna voidaan todeta, että viranomaisten tehtävä on vaalia sopimusyhteiskunnan toteutumista ja poliittisten toimijoiden tehtävänä on kerätä puolueen ajamien arvojen mukaisia poliittisia pisteitä.

Ongelma, joka nyt kaavaillussa digitalisaation esiinryntäyksessä ei suinkaan ole siis digitalisaatio itse – vaan se miten sitä ollaan lähdetty hyödyntämään. Pääosin esimerkiksi Juha Sipilän kaavailame ”tuottavuusloikka” ja siihen yhdistetty digitalisaatio ei tähtää työtehtävien säilymiseen ja vaan yhteiskunnan muuttumiseen digitalisaation muassa enemmän digitalisoituneeksi. Toisinsanoen – työtehtävien vähenemiseen, henkilöstömenojen isoihin vähennyksiin ja yrittäjyyden uuteen nousemiseen juuri tätä kautta. Tätä tapaa luonnehtii kenties vahvimmin juuri korrelaatio siihen, että työtätekevä ihminen korvataan pääasiassa koneella.

Eikä tämäkään ole paha asia, koska koneita tarvitsee huoltaa ja korjata..rasvata, palvella ja ihailla.. mikä tosin itsessään ollaan kuitenkin jo ennalta valtaosin digitalisoitu.

Ongelma on osittain verrattavissa jonkinlaiseen politisoituneeseen uskontoon. Toisinsanoen – kun ihminen itsessään menettää merkityksensä, ei ole enää väliä sillä mitä iso koneisto ajaa eteenpäin. Tässä tapauksessa ollaan lähdetty toteuttamaan uhkakuvaa, jossa työntekijä ei enää merkitse mitään, koska digitalisaatio itsessään korvaa työntekijän työpanoksen. Mitä siis jää työntekijälle? Työntekijälle jää mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin, tai erikoistua työssään sellaiselle tasolle, jossa hän toimii konetta ohjaavana, korjaavana ja tuntevana tahona – koneenkäytön ammattilaisena. Ei paha! Tätähän sen kai kuuluisikin olla; ihminen kouluttautuu, ja kone palvelee ihmistä. Voilá! Ei ollenkaan paha. Mutta..

Yhdistettynä kaikkeen muuhun poliittiseen jargoniin – pilvet muuttuvat varsin tummasävyisiksi toiveikkuuden taivaanrannassa.

Aktiivimallia ajaneiden tahojen mielikuvitus on käsittämättömän laaja. Äänenpainot, joissa työtätekevien ihmisten työehtosopimuksia muutetaan nollatuntisopimuksiksi, palkkoja ollaan valmiita pienentämään työnantajien ehtojen mukaisesti ja kaikenlisäksi pelottelukeinona esiin nostetaan yhä useammin digitalisaation kautta tapahtuva pakottava tarve heikentää työehtosopimuksessa sovittuja reunaehtoja – eivät luo millään tavalla uskoa työtätekevän väestön osalle.

Helpotusta eivät luo Juhana Vartiaisen kommentit aktiivimallista, ajatukset uudesta matalapalkkakansanryhmästä, eivätkä Jyrki Kataisen elättelemät toiveet 1,8 miljoonasta ulkomaalaisesta halpatyöntekijästä. Kun tähän ynnätään Björn Wahlroos, Saul Schuback ja moni muu työtätekevien, työttömien ja syrjäytyneiden ihmisarvoa väheksyvä oikeistolainen, niin voimme vain kysyä – kenen etua  tällä kaikella ajetaan?

Vuonna 2013 Juhana Vartiainen oli täysin avoimesti ajamassa suomeen uutta matalapalkkakansanluokkaa, eikä vauhti, saati mielipiteet Vartiaisen retoriikassa ole näin viisi vuotta myöhemmin muuttuneet saati hiljentyneet. Yhä edelleenkin puhutaan samoista asioista. Nyt tosin nimellä nimillä aktiivimalli, kiky – sopimus, palkkaharmonisaatio ja digitalisaatio.

Kuten tulin tässä tekstissä jo maininneeksi – olen minä vankkumaton digitalisaation kannattaja. Politiikka, poliittinen retoriikka, jolla digitalisaatiota ajetaan eteenpäin – eivät saa minulta kuitenkaan minkäänlaista myötätuntoa. Ihmisistä – työtätekevistä kansalaisista ei saa tehdä töistä jatkuvasti kilpailevia heittopusseja. Työstä pitää saada palkka, joka riittää perheen elättämiseen. Työn pitää luoda uskoa tekijässään siihen, että tulevaisuus on turvattu. Digitalisaatio ei saa olla uusi keppi, jolla viranomaistahoa viedään ja vedätetään, eikä se saa olla uhkakuva työtätekeville ihmisille.

 

 

Anttiolavi Salonen

Lapsiperhepolitiikkaa Nokialaisittain.

 

nokianvaakuna

YLE TV 1:n Suuri presidenttivaaliväittely oli eilen surullista katsottavaa. Ei vain siksi, että kaikki ehdokkaat olivat erimielisiä käytännössä katsoen kaikesta, mutta myös siksi, että kysyttäessä lasten, – ja nuorten syrjäytymisen uhasta nyky-yhteiskunnassa – nostettiin valtaosin ehdokkaiden puheenvuoroissa esiin talouspolitiikka.

Ymmärrän toki, mitä ehdokkaat yrittivät sanoa; kun taloudella menee hyvin, syrjäytyminen vähenee, kun taloudella menee hyvin – usko tulevaisuuteen paranee ja kirkastuu ja kun taloudella menee hyvin ihmiset rakentavat yhdessä hyvää tulevaisuutta.

Nämä ovat kaikki tärkeitä huomioita ja ennenkaikkea tosiasioita. Syrjäytymisriskit pienenevät kun yhteiskunnan talouspolitiikka toimii, ihmisillä on rahaa – eikä deflaatio vaani jokaisen mahdollisuuden vanavedessä.

Oleellisesti huomioni kuitenkin kiinnittyi siihen, että kukaan ehdokkaista ei millään tavalla huomioinut niitä jo valmiiksi syrjäytyneitä reilua 70 000 alaikäistä ja niitä 120 000 syrjäytymisvaarassa olevaa alaikäistä lasta tai nuorta. Tai, mikäli huomioi, en minä lastensuojelun parissa työskentelevänä (Psykiatrisena) Sairaanhoitajana tätä mahdollisuutena tai millään tavalla merkittävänä muutoksena parempaan päin huomioinut.

Presidenttiehdokkaiden keinot ja ymmärrys syrjäytymisriskin korjaamiseksi olivat likimain täysin sellaisia, jossa uimataidoton heitetään suoraan syvään päähän allasta – ja sitten vain toivotaan, että se uimataito jostain löytyy. (Todettava on, että hukkunut ihminen ei enää mitään yhteiskunnalle maksa, mutta tätä ei yksikään presidenttiehdokkaista ääneen lausunut.)

Hyviä huomioita asian tiimoilta esitti ainoastaan paneelin puheenjohtajana toiminut YLE:n toimittaja, joka likimain suorasanaisesti viisasi syrjäytymiseen liittyviä tekijöitä, kuten päihde – ja mielenterveysongelmat osaksi syrjäytymisasteen syvyyttä.

Huomionarvoista oli myös se, että YLE:n toimittaja oli perehtynyt aiheeseen niinkin hyvin, että hän totesi täysin ymmärrettävästi myös sen tosiseikan, että lapsen – tai nuoren päihde, – mielenterveysongelmat ja syrjäytymisen muut kerrannaisvaikutukset vaikuttavat myös em. lapsen/nuoren perheen hyvinvointiin, joka itsessään kiihdyttää syrjäytymisriskiä myös perheen muiden lasten parissa ja heikentää työssäjaksamis perheen aikuisten keskuudessa. Näihin asioihin presidenttiehdokkaat eivät millään tavalla ottaneet minkäänlaista kantaa eilis illan paneelissa.

 

TILANNE NOKIALLA. 

 

Viime vuoden puolella keväällä istuin Nokian Lukion auditoriossa kuuntelemassa luentoa Kannabiksen käytön tilanteesta Nokialla. Tuon luennon jälkeen olin asteen verran enemmän huolissani nuorison tilanteesta Nokialla. Lasten – ja nuorten ääni ei tuolloin kuulunut missään muualla kuin vaalipuheissa, joita valtaosin pitivät sellaiset tahot, jotka ovat sittemmin moneen kertaan kääntäneet takkinsa asian tiimoilta erinäisin vaihtoehtoisin liikkein, mutta myös ihan suoranaisesti hylkäämällä jos valmiiksi syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat lapset, nuoret ja heidän perheensä.

Syrjäytyneiden nuorten ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilanteen lisäksi myös syrjäytymisvaaraa ennakoiva koulupudokkuus on meillä Nokialla tiettävästi lisääntymään päin.

Tämä tarkoittaa, että yhä useampi nuori ei lähde jatko-opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Tämä ei itseasiassa olisi kehittyvässä maassa, tai alkuteollisessa yhteiskunnassa ongelma, koska linjastolla pystyy kuka tahansa työskentelemään, mutta vauhdikkaasti digitalisoituvassa yhteiskunnassa tämä tarkoittaa vauhdikkaasti kumuloituvaa  työttömien syrjäytyneiden ja päihdeongelmaisten joukkoa.

Eilen ilmoitettu Nokian Kaupungin SOTE – PALVELUIDEN ALASAJAMINEN ja siirtäminen Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen ei tule helpottamaan tilannetta millään tavalla. Edessä on rankkaa karsintaa työvoimasta ja ns. itsensä turhaksi tekevien palvelualustojen poistamisia kuviosta. Tämä tarkoittaa, että se vähäinenkin ennaltaehkäisevä tuki lasten, nuorten ja heidän perheidensä asian edistämiseksi tulee katoamaan jonkin ajan saatossa palveluvalikoimasta Nokialla. Näin on tapahtunut vastaavanlaisten liikeluovutusten yhteydessä toisaalla – ja näin tulee hyvin oletettavasti tapahtumaan myös Nokialla.

Viime vuoden puolella (kevät 2017) Nokialla oli jo valmiiksi syrjäytyneitä nuoria ja syrjäytymisuhan alla olevia nuoria reilut 100. Nyt tilanne on mennyt pahemmaksi. Eikä loppua tilanteen pahenemiselle ole näkyvissä.

Osaa Nokian Kaupungin päättäjistä tuntuu vaivaavaan ”Presidenttiehdokkaiden tauti”, jossa kaiken voi selittää niin, että kunhan talous saadaan kuriin, niin tilanne paranee kaikilta osin. Tämä on totta. Mutta se osa, joka ei kuulu tähän ”kaikkeen”, se jo valmiiksi menetettyjen lasten ja nuorten joukko kasvaa. Isoja asioita on odotettavissa ja päätöksiä tunnutaan tekevän pääasiassa talouden ehdoilla. Tämä ei ole huono asia ollenkaan – koska talous on tärkeää. Mutta mitä me olemme valmiita tekemään esimerkiksi Nokialla niiden jo tällä hetkellä syrjäytyneiden lasten -, nuorten ja heidän perheidensä asialle? Päätökset, joilla sote – palveluissa työskentelevien ihmisten työn teon mahdollisuudet vedetään minimiin eivät paranne yhdenkään sote- palveluita tarvitsevan kuntalaisen tai kansalaisen asiaa.

Seinät voidaan saada Nokialle mihin tahansa hintaan, mutta seinät itsessään eivät valtaosin tee työtä. Työstä kuuluu saada sellaista palkkaa, että sillä tulee toimeen, voi elättää perheensä ja huolehtia lapsistaan. Nokian Kaupungin sote – työntekijöiden siirtyminen Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen tulisi eittämättä johtamaan siihen, että KVTES muuttuisi AVAINTATES:ksi. Tämä tarkoittaa, että pudotus palkoissa tulee olemaan useita satoja euroja per. sote – työntekijä.

Muutamien julkisuuteen päätyneiden sanomisten ja lauseiden perusteella voimme jo nyt päätellä, että selvitystyö sote – palveluiden uudelleenjärjestämisestä ja Nokian Sote – palveluiden siirtymisestä Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen ollaan jo valmiiksi tehty. Tosiasiassa – mitään selvitystyötä ei tulla tekemään, koska poliittinen tahtotila on valtaosin sellainen, jossa siirtymä seinien rakentamiseksi on tärkeämpää kuin aito palveluiden laadun kehittäminen.

 

Sairaanhoitaja (AMK)

Anttiolavi Salonen

Nokian Sote-palveluiden alasajosta.

Nokian-kaupunki

 

Myönnettäköön, että otsikko on hieman raflaava, provosoiva ja tarkoituksella huomiota kerjäävä, mutta siitähän tässä taitaa olla kyse; Nokian Sote – palveluiden hallitusta alasajosta. Tämän päivän nokianuutiset uutisoi asiaa tämän tiimoilta tänään näin:

Uusi käänne sote-palveluiden järjestämisessä – Liitytäänkö yhteistoiminta-alueeseen, jolloin palvelut ulkoistettaisiin Pihlajalinnalle?

 

Ehdotuksen mukaan Nokian kannattaisi selvittää, voisiko se liittyä Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen yhteistoiminta-alueeseen. Alueen sosiaali- ja terveyspalvelut on ulkoistettu kunnan ja yksityisen tuottajan yhteisyhtiölle jo muutamia vuosia sitten.”

Oleellista tämän uutisen ilmitulossa ja vauhdikkuudessa on se, että ”Kaupunginhallitus päättänee selvityksen käynnistämistä koskevasta esityksestään valtuustolle 29. tammikuuta. Kaupunginvaltuuston kokous pidetään 12. helmikuuta.” Toisinsanoen – neljän päivän kuluttua asian selvityksestä päätettäneen Nokian Kaupunginhallituksessa. Ja kahden viikon kuluttua tästä asiasta pidetään kaupunginvaltuuston kokous, samaisesta aiheesta.

Tämä kertoo allekirjoittaneelle vain yhden seikan; asiaa ollaan valmisteltu vähintäänkin viimeisen vuoden päivät, mahdollisesti jo pidempään – ja rintama jolta äänestystä ollaan oltu piiskaamassa eteenpäin lienee varsin Oikeutetusti, tai Oikeammin, jossain ihan muulla suunnalla kuin työväen asialla. Mene ja tiedä. Nopeaa on toiminta. Mutta miksi ihmeessä toiminta on näin nopeaa?

Yksi syy saattaa olla työehtosopimuskierros,  joka sote – alojen puolella on parhaillaan käynnissä.

Mitä tarkoitan tällä? Itse kuulun TEHY:n. Meidän kampanjasloganimme on ”Palkat kuntoon”. Toisinsanoen, kyseessä on tehyläisten palkkojen tarkastaminen ylöspäin.

Me hoitohenkilöstöön kuuluvat työntekijät olemme olleet jo vuosikausia palkkakuopassa, joten asiaan olisi siis todella hyvä saada muutosta aikaan.

KVTES – jonka mukaisesti esimerkiksi minun palkkani määräytyy uhkaa kuitenkin nyt – kuten kaikkien muidenkin Nokian Sote – palveluiden parissa työskentelvien kohdalla romahtaa huimasti alaspäin, mikäli siirtyminen PIHLAJALINNA Oy:n alaisuuteen tapahtuu.

Toisinsanoen, rivisairaanhoitajan palkka putoaisi PIHLAJALINNA Oy:n alaisuuteen siirtymisen myötä ja TES:n vaihduttua AVAINTATES:ksi arviolta noin 400 – 450e. Tällöin palkkamme olisi noin 210e pienempi kuin mitä se oli ennen vuoden 2007 palkankorotuksia.

Nokian Kaupungin sote – palveluissa työskentelevän lähihoitajan palkka putoaisi AVAINTATES:n myötä, arviolta noin 200e/kk:ssa. Mutta tämä ei vielä riitä. Suunta kohti tätä järjestelmää tarkoittaisi, että säästötavoite ja saadut säästöt pyörivät useissa miljoonissa per. vuosi tämän hetkiseen verrattuna.

Tämä tarkoittaa kokolailla isoa määrää säästöjä henkilötyövuosissa ja täten – tulee heikentämään sote – palveluiden tarjontaa.

MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA SOTE – PALVELUALAN TYÖNTEKIJÖILLE?

Jos ja kun selvitystyön jäljiltä siirrytään seuraavaan vaiheeseen, alkavat Nokialla koko sote – palveluhenkilökuntaa koskevat YT – neuvottelut.

Siirtyminen Pihlajalinna Oy:lle tapahtuu liikeluovuksena, jolloin voimassa olevat työehtosopimukset säilyvät ja työntekijät vaihtavat ”omistajaa” vanhoina työntekijöinä, mutta se mitä tapahtuu tämän jälkeen on – että KVTES muuttuu voimassa olevaksi TES:ksi, eli PIHLAJALINNA Oy:n käytössä olevaksi AVAINTAtes:ksi. Ellei työehtosopimusta tätä ennen olla saatu neuvoteltua.

Tämän lisäksi palveluntarjonta tulee muovautumaan uudella tavalla niin, että palveluiden tarjonta muuttuu yhä enemmän palveluntarjoajan ehdoilla kulkevaksi palveluksi. Tämä on tapahtunut vastaavanlaisten liikeluovutusten yhteydessä aiemminkin, joten on syytä olettaa, että tälläkään kertaa asia ei tästä eroa.

Toisinsanoen – ”ylimääräinen työresurssi karsitaan pois” ja tilalle muodostuu markkinavetoinen sote – automaatio järjestelmä, jossa palvelut ovat mitä ovat ja loppuosan maksaa asiakas.

Sote – palveluiden parissa työskentelevien määrää tullaan varmastikin pudottamaan minimiin – vähintäänkin yhtä vauhdikkaasti kuin aiempienkin liikeluovutusten jälkeen.

Prosentuaalisesti ajatellen tämä tarkoittaa noin 1/3 koko sote – palvelukentän väestä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nämä ihmiset vain potkittaisiin pois rivistä, vaan heistä tulee eräänlainen seutukunnallinen rekrytointivaranto, josta voidaan tarpeen mukaan palkata esimerkiksi sairauslomasijaisia, tarvesijaisia tai mahdollisesti jopa sijaisia silloin, kun työntekijät protestoivat huonoja työoloja vastaan.

Tämän lisäksi sote – työntekijöiden kontolle tullaan varmastikin, kuten muidenkin vastaavanlaisten liikeluovutusten jälkeisissä tilanteissa ynnäämään ruokahuollon ja puhtaanapidonpalveluita esimerkiksi toimipisteiden viikonloppuja silmälläpitäen.

Toistaiseksi juuri liikeluovusten jälkimainingeissa Pihlajalinna Oy on karsinut resursseja juuri henkilöstömenoista. Eikä Pihlajalinna ole suinkaan ainoa näin toiminut iso yksityinen palveluntarjoaja. Meillä Nokialla tästä ollaan saatu jo maistiaisia – ja jatkoa seuraa.

Pihlajalinnan tarjoamat työtehtävät harmonisoivat myös sote – henkilöstön palkkoja huimasti alaspäin. Tämä siis jo ennalta pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla.

Viime vuoden puolella (2017) varhaiskasvatuksen puolelta karsittiin Meillä Nokialla tehokkuuden nimissä. Tätä perusteltiin vähäisellä varhaiskasvatuksen tarpeella.

Samaan hengenvetoon kuitenkin ihmeteltiin kasvavia ryhmäkokoja ja työnsä alle läkähtyviä lastentarhanopettajia. Nyt ollaan samaan pyrkimässä myös muulla sote – kentän puolella. Herääkin kysymys, että onko meille Nokian Kunnallispolitiikkaan pesiytynyt jokin yksityisen sote – alan etua ajava yhteenliittymä joka mm. Pihlajalinnan Lonkeroita sote – soppaan on jatkuvasti sörkkimässä.

KENEN ETUA TÄLLÄ AJETAAN?

Niin. Kenen etua ajetaan heikennetyillä perustarpeiden palvelujärjestelmällä? Mikä on oleellista kun mieititään esimerkiksi sosiaali – ja terveyspalveluita? Aivan, ajattelitte varmasti samaa kuin minä ”sote – menot”.

Minua pyydettiin Nokia Cityn Facebookseinällä esittelemään vaihtoehto nyt esitetyille muutoksille ja näin minä tein. Liitän vastaukseni tähän alle teidän kaikkien luettavaksenne ja ihmeteltäväksenne.

Minä olen syystä pettynyt, huolissani ja harmistunut. Jälleen kerran me olemme siinä tilanteessa, jossa markkinat sanelevat keinot ja tarpeen. Asiakaslähtöisyys ollaan jälleen kerran unohdettu – ja tilalle on tullut tiukka markkinavetoisuus, jossa lasketaan hetkellistä, tähän päivään vahvasti sidottua tuloa ja menekkiä.

Ikäänkuin jälleen kerran ei suostuttaisi näkemään sitä tosiasiaa, joka selvittää mistä ne ”suuret sote – menot” johtuvat.

”Sote -menot ovat kaikkinensa kokonaispoliittinen, mutta omalta osaltaan erikoistunut ilmiö. Sote- menot kasvavat sitä mukaa kun sote – palveluiden tarve lisääntyy, eikä palveluntarpeeseen vastata riittävän tehokkaasti. Nyt esitetty siirtyminen Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen syö sote – resurssia arviolta 10 000 000e: lla/vuosi. Tämä tarkoittaa, että sote – palveluiden tarjontaa pudotetaan noin 10 000 000 e/ vuodessa. Henkilötyövuosina tämä on melkoinen määrä sote – palvelua. 

Nyt se yksinkertaisin yksinkertaistus asiaan; kun palveluntarpeeseen ei vastata palveluntarvitsijan tarpeen mukaisesti, niin sote – menot kasvavat. Tai ainakin niihin tarvittavan yhteiskunnallisen rahamäärän voidaan kaikilla perusteluilla nähdä kasvavan. Ellei sitten harmonisoida palvelurakennetta niin, että palveluita on saatavilla vain sen mukaisesti, mitä palveluntarjoaja on valmis tarjoamaan. Tällöin syntyy ns. sote-palveluiden sisäinen tyhjiö, jossa palveluita on saatavilla, mutta ne eivät vastaa palveluntarvitsijoiden tarpeeseen, ellei palveluntarvitsija maksa ylimääräisestä palvelusta rahaa. 

Selkeimmin maallikko tämän ymmärtää tarkastelemalla esim. tehostettua palveluasumista, jossa palvelunkäyttäjä maksaa sen mitä pystyy ja loppuraha tulee yhteiskunnalta erinäisinä tukina. 

Toisinsanoen – palveluntarvitsija maksaa palvelusta kaiken sen mitä pystyy tai yhteiskunta tukee palvelumaksujen perusosan niiltä osin, mitä se tulee yksilölle maksamaan, jotta tehostettu palveluasuminen toteutuu – ja yksilö itse maksaa kaiken mitä tämän päälle koituu. Näin sen soisi olevan – mutta tilanne onkin juuri päin vastainen. Eli, yksilö maksaa tietyn prosentuaalisen osuuden tehostetun palveluasumisen kustannuksista ja loppuosa menee sitten erinäisinä tukina. 

Palvelukustannukset ovat aika suuria, eikä niitä tavan eläkkeillä kyllä millään makseta, joten – erinäisinä tukina maksetut lisät nousevat aika korkeiksi. 

Toinen yksinkertaistus asian tiimoilta olkoon seuraavanlainen; lastensuojelu. Se pirun lastensuojelu. Se maksaa rahaa. Se maksaa kauheasti paljon rahaa, mutta se on kuitenkin kaikinpuolin kallista. Miksi? Koska on lastensuojelullinen tarve toimia alaikäisten lasten ja nuorten sekä perheiden edun mukaisesti. Mikä olisi ratkaisu? Ratkaisu olisi kokonaispoliittinen silmäys perheiden ja erityisesti lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Miksi näin ei tehdä? Koska se maksaisi kertarysäyksenä kokolailla paljon. 

Halvemmaksi tulee maksaa lastensuojelun kuluja pitkällä aikavälillä ja perustella lastensuojelullista tarvetta juuri sillä, että sillä turvataan perheiden tilanteen korjaantuminen. Ennaltaehkäisyyn/riittävään perhetyöhön/etsivään työhön ei siis missään nimessä voida panostaa, koska raha. Toisinsanoen – kun säästetään sote – menoissa, niin sote – menot lisääntyvät. Hyvin yksinkertainen ratkaisu asiaan siis on se, että sote – menoihin vastataan sote – menojen edellyttämällä tavalla. Tämä tarkoittaa, että kun on palveluntarve, niin palveluista ei karsita – vaan palvelut tuotetaan tarpeen mukaan. Tarve pitää määritellä asiakaslähtöisesti eikä koskaan markkinavetoisesti. Vielä siis hieman yksinkertaisemmin; jos sairautta, tautia, tarvetta hoidetaan jättämällä hoitamatta – niin menot lisääntyvät. Ratkaisu on? Hoidetaan hoidettavat asiat aidon tarpeen mukaan. ”

 

LOPUKSI

Tiedän, että asia ei yksinkertaisuudessaan ole niin simppeli, että asiat voitaisiin vain hoitaa aidon tarpeen mukaan. Mutta voitaisiinko tähän joskus edes YRITTÄÄ painottaa enemmän kuin jonkinlaisen varjomaailman hallinnointiin. Ymmärrän hyvin, että sote – menomme ovat suuret ja painolasti on erittäin raskas kunnallisella tasolla kannettavaksi, mutta tässä – nyt tehtävässä siirroksessa ei tapahdu mitään hyvää, mitään oikeudenmukaista eikä yhtään mitään, mikä lopulta palvelisi Nokialla tavallista kuntalaista – saati sitten niitä, joilla sote – palveluille todellinen tarve on.

 

Sairaanhoitaja (AMK)

Anttiolavi Salonen