Kuva

Ongelmista ratkaisuihin?

 

nokianvaakuna

Nokian uusi Prisma ottaa ensihenkäyksensä aivan näiden päivien kynnyksellä. Tarkemmin ottaen Prisma avautuu 16.11.2017. Tämä on tiettävästi historiallinen päivä, koska nyt Nokia siirtyy niiden Prismaisten kaupungien joukkoon, joka on alati kasvava.

Yrittäjäkadusta tulee todellakin iso yritysrypäs, jossa kaikki palvelut alkavat olemaan saatavilla yhden ja saman katon alla. Ymmärrettävästi Prismaan siirtyvät ainakin apteekkipalveluista vastaava Härkiapteekki, Alkoholin myyntiin erikoistunut Alko sekä Musti ja Mirri, useita muita palveluyksiköitä unohtamatta. Jopa Sote-kioski NOSTE aloittaa Prisman tiloissa. Ilmassa on todellakin muutoksen tuulia!

Itseäni tilanne muistuttaa pitkälti niistä päivistä, jolloin suomessa siirryttiin käyttämään valuuttana Euroa. Mutta nostalgia sikseen – riittääkö Prisman ovien aukaiseminen nostamaan Nokiaa maailmankartalla?

Mikäli lähiseutujen medioihin on uskominen, niin Kaupunki Nimeltä Nokia puuskuttaa kovaa kyytiä eteenpäin. Voidaankin puhua todellisesti talvipäivän ihmeestä jota ollaan kyhäilty pitkän kaavan mukaisesti useammalla eri taholla.

Kolmenkulman lähiseudulle nouseva yritysparkki herättää kiinnostusta, samaan tapaan kuin uusi Prisma. Näistä jälkimmäisen kohdalla innostus on varsin Nokialaista, mutta hyvä alku sekin. Kyseenalaiseksi kuitenkin jää, että mitä tapahtuu Nokian citymarketille ja jo valmiiksi autioituvalle Keskustan alueelle.

 

NOKIAN ONGELMA ON…

 

Nokian ongelma ei ole niinkään sijainti. Me makaamme komeasti Turun ja Tampereen välisen moottoritien varressa. Tämän lisäksi, Pori – Tampere väylä kulkee ohitsemme, eikä Vaasaan johtavalta tieltäkään ole pitkä matka Nokialle. Viimeisimmän reitin ongelma lienee tiettävästi meidän kannaltamme kuitenkin Tampere ja erityisesti Lielahden ostoskeskuskeskittymä.

Itse vanhan liiton Nokialaisena olen hyvinkin tietoinen niistä teistä, ”jotka vievät Nokian keskustaan”, mutta ulkopaikkakuntalaisten silmin Nokialle pääseminen, saati Nokian tarjoamien palveluiden ääreen pääseminen on mitä luultavammin työn ja tuskan takana. Näin ei suinkaan saisi olla.

Nokian ongelma lieneekin se, että meille ei oikein ole selkeää reittiä. Me olemme nimemme perusteella yksi tunnetuimmista seutukunnista suomessa. Toisinsanoen – brändi, jota Nokia nimi edustaa on valmis myyntivaltti monessa suhteessa. Olen ottanut tähän kantaa aiemminkin.

Se mihin meidän Nokialla pitäisi aktiivisemmin pyrkiä on, että kulkuväylät mahdollistaisivat enemmän ”Nokian kautta kiertämisen” matkalla jonnekin sinne, mihin tätä nykyä mennään Nokian ohitse. Voisiko ratkaisu olla alikulkutie tai jopa tunneli Turuntieltä Nokian keskustaan tai Nokian valtatielle, ehkä jopa pikaväylä, tai suomen pisin maakaistaleen ylittävä silta? Entä Porintieltä paremmin suunnattu liikenne Nokian keskustan kautta Tampereen suuntaan – tai päinvastoin, Tampereelta pohjoiseen päin suuntaava väylä yhä selkeämmän Nokian kautta tapahtuvaksi kiertoväyläksi. Mikä olisi keino, jolla potentiaalisia asiakkaita saataisiin enemmän Nokiaa hyödyttäviksi asiakkaiksi? Mitä se vaatisi?

En totta vieköön tiedä.

Nämä olisivat kalliita, mutta saman aikaisesti kuitenkin varsin innovatiivisia ratkaisuja, mikäli keskustan yleiskaavaan ei muulla tavoin voida koskea.

Prisman herättämä vitsien ja herjojen virta on likimain käsinkosketeltavaa, mutta samaan aikaan se on myös uusi mahdollisuus Nokian keskusta-alueen elävöittämiseksi; Nokian keskusta nimittäin laajenee vihdoinkin keskustaa kohden! Nousemassa oleva ”Nokian Tetris”, sekä jo valmis ”Maamerkki” ovat myös hyvä alku sille, että Nokian keskusta-alueen potentiaalia voitaneen tulevaisuudessa hyödyntää kunnallispalveluiden tarjoajien ohella myös pienten palveluiden  kehittyvävänä alustana. Mikä olisikaan upeampaa kuin pienyrittäjien Nokia! Toivoisin, että vielä ennen kuin vuosikymmen kääntyy 2025 paremmalle puolelle, Nokian korkeat rakennukset olisivat omalla tavallaan Nokialainen ilmiö omassa mittakaavassaan.

Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni tämän lisäksi, että meille Nokialla kulkisi paikallisjunan ohella myös Tampereen ratikka.

Raitiovaunulinja itsessään  toisi enemmän liikennettä Nokialta pois päin, mutta samaan aikaan myös uusia asukkaita alati kasvavaan kyläämme. Ongelmista ratkaisuihin Nokian kokoisessa kaupungissa lähtee ajatuksesta, jossa Nokialla on hyvä ja helppo asua, mutta kuitenkin niin, että Nokialta on hyvät ja toimivat yhteydet ympäri lähialueita esimerkiksi työtehtävien perässä. Tärkein valttimme tällä hetkellä ovatkin uudet asukkaat ja heidän muodostamansa verotulot, mutta samaan aikaan myös se tärkein – eli, uusien potentiaalisten yritysten hilautuminen kohti Nokiaa. Vain yritysten kautta Nokian sisäiset työmarkkinat voivat eheytyä, muuttua joustavammaksi ja ennenkaikkea tarjota työtä yhä useammalle Nokialaiselle – mutta samaan aikaan myös syyn muuttaa Nokialle.

Me siis tarvitsemme uusia asukkaita, uusia yrittäjiä, uutta innovaatiota mutta myös kauttakulkua. Ja kauttakulkua me tarvitsemme paljon lisää. Mitä olisivat ne Nokian alueelle mahdollisesti uusina nousevat palvelurakenteet ja verkostot? Mitä me Nokialla voisimme tarjota ulkopaikkakuntalaisille? Uusia asuntoja tänne tuntuu nousevan enemmän kuin paljon, mutta riittääkö se meille, että meistä tulee Tampereen kainalossa köllivä nukkumalähiö?

 

OLISIKO RATKAISU LIITTYÄ OSAKSI TAMPERETTA?

Vastaan omaan hölmöön kysymykseeni – vanhan liiton Nokialaisena, että ei. Mielestäni ratkaisu ei saa olla, että sulaudumme vähä vähältä osaksi Tamperetta. Meidän ei tule antaa tulevaisuuden viitoittaa tietämme siihen suuntaan, jossa meistä – Nokiasta, Nokialaisista tulee Tampereen Kaupunginosa. Me olemme jo pelkästään nimenä niin merkittävä brändi, että sen hyödyntäminen lysähtäisi kokonaan osana Tampereen Kaupunkia.

Ratkaisu olisi, ellei sitten tehokkaampi tieverkosto joka vie Nokian läpi – niin vähintäänkin se, että Nokia leviäisi Prisman ja kolmenkulman alueelta lähemmäs ”vanhaa keskustaa”, mutta samaan aikaan myös koskenmäen ja kartanon alueen kautta Nokian Rantasipi Edenillepäin. Näin me voisimme mahdollisesti valjastaa Nokian potentiaalisena tuottavuuden ja palveluiden keskittymänä lähellä Tampereen vanhaa ja arvokasta kulttuurikaupunkia.

Olen aiemmissa kirjoituksissani pohtinut Kartanonalueelle perustettavaa lähiruokakeidasta. Se ei toistaiseksi ole ottanut oikein tuulta siipiensä alle. Miten olisi siis Nokia, joka leviäisi keskustasta Sahan alueelle päin, kohti Hotelli rantasipiä. En ole varma, mutta luulen, että Nokianvirran rantamaisemat voisivat olla omalla tavallaan houkuttelevia sijoituskohteita muutenkin kuin asuinsijoiksi. Alueenahan Sahan alue itsessään on täynnä mahdollisuuksia. Luova hulluus kuitenkin askarruttaa. Miten tehdä Nokiasta vieläkin parempi Nokia?

Mainokset

Itseohjautuneisuutta, saneltuja käytänteitä.

 

 

 

eduskunta2_750Itseohjautuvia laivoja, itseohjautuvia lennokke, itseohjautuvia henkilöautoja. Tulevaisuus näyttää upealta, uudelta uljaalta maailmalta, jossa tilaa itseohjautuneisuudelle on enemmän kuin koskaan. Työvälineinä robotit ovat jo nyt marssimassa yhteiskuntaa pyörittäville aloille kovalla sykkeellä. Puhutaan lääkärikunnan eräiden tehtävien osittaisesta katoamisesta, lakimiesten osittaisesta katoamisesta..

Tosiasiassa – koneet ovat jo nyt korvanneet esimerkiksi kaupan kassahenkilökuntaa monessa pienessä ja vähän suuremmassakin kaupassa. Voimme siis hyvin mielin odottaa, että tulevaisuudessa väijyvä tulevaisuus tulee vahvasti nojaamaan koneiden tekemään työhön, jossa ihmisten tehtäväksi jää jonkinlainen Herroina ja Rouvina elämästä nauttiminen.

Mutta onko asia todella näin. Omituista kyllä – kaiken tämän tehtävien siirtelyn vuoksessa koneille ollaan toistuvasti ja yhä enenevissä määrin siirretty tehtäviä, joita ovat tavallisesti tehneet yhteisölliset ammattikunnat.

Eräs hallituksen viimeisistä lakialoitteista ei kuitenkaan koske itseohjautuvia laivoja tai edes lennokkeja. Törkeyden huipentumana lienee yksi viimeisimmistä lakialoitteista jonka tiimoilta työntekijä ei saisi tietyin perustein keskustella esimerkiksi työnantajaliittoaan edustavan lakimiehen kanssa riita-asioiden sisällöstä työpaikalla. Tämä ollaan verhoiltu näyttämään siltä, että kyseessä on tavalla tai toisella liikesalaisuuksien ja teknisten tietojen välittäminen eteenpäin asioiden selvittelyssä. Tässä kuitenkin tunnutaan unohtaneen, että salassapitoa ja yritysten liikesalaisuuksia varten ollaan jo aikapäiviä sitten määritelty ne lainkohdat, joista rangaistus heilahtaa kokolailla helposti, mikäli kyseisiä lainkohtia on valmis rikkomaan.

Hallitus valmistelee lakia, joka estäisi työntekijää kertomasta keskeisiä tietoja liiton juristille työpaikan riitatilanteissa. Tämä tarkoittaa, että työntekijä ei voisi enää kertoa liikesalaisuuksia tai luottamuksellisia teknisiä tietoja esimerkiksi ammattiliittonsa juristille, vaikka riita koskisi työsuhdetta ja liikesalaisuuksia.
Näin ei voisi toimia, vaikka tieto olisi keskeistä työntekijän kiistellessä työnantajan kanssa aiheesta, joka jollakin tavalla liittyy liikesalaisuuteen tai teknisiin tietoihin. Työntekijä voisi myös saada rangaistuksen, jos hän vilauttaa liikesalaisuuden tai teknisen ohjeen asiaansa avustavalle työpaikkansa ulkopuoliselle ihmiselle. Ongelmaa lisää se, että työnantajat vaativat sopimuksiin yhä useammin kirjausta salassapitovelvollisuudesta, mutta puhumisrajoite olisi voimassa, vaikka sopimuksessa ei olisi mitään mainintaa salassapidosta.

Tällä uudella, nyt valmistelussa olevalla lailla pyritään venyttämään kokolailla yksipuolisesti – kaikkea riitelyä työpaikoilla niin, että mikäli työnantaja katsoo em. salaisuuksia rikottavan on työnantajalla mahdollisuus soveltaa Rikoslain 30 luvun 5 pykälää työntekijää vastaan, jolloin alkuperäinen riitatilanne – riippumatta mikä tahansa se ikinä olikaan – jää tulkinnanvaraiseksi.

Salassapidettävien asioiden kohdalla toteutetaan jo nyt merkittävää yksipuolista ja paikallista sopimista. Työnantajan määrittelemien salassapitosopimusten puitteissa voidaan toimia vast’edes tulkinnanvaraisesti, mikäli työntekijä turvautuu esimerkiksi oman ammattiliittonsa tarjoamiin lakipalveluihin. Mitä tästä lopulta sitten seuraa? Tämä tulee johtamaan ajan kanssa lakko-oikeuden kaikinpuoliseen mitätöintiin, työnantajan tekemien päätösten kyseenalaistamatta jättämisiin, paikallisten sopimusten lisääntymisiin kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joissa paikallisesti voidaan asioista sopia.

Näyttää valitettavan paljon siltä, tämä hallitus – kaikessa oikeistohegemoniassaan on valmis romuttamaan kaiken sen, minkä eteen edelliset, jopa ne vähän heikomminkin toimineet hallitukset – ovat tehneet tosissaan työtä. Eikä pelkästään sitä – vaan myös sen, että uskoa parempaan huomiseen todella on. Meillä suomessa on näillä näkymin edessä tulevaisuus, joka sanellaan kaikilta osin rahan ehdoilla. Minkäänlaiseen inhimilliseen aspektiin ei enää haluta aikaa tai varoja tuhlata.

Mihin tämä uusi, nyt valmisteilla oleva laki siis nojaa ajatuksensa; työntekijäpuolen vaatimusten mitätöintiin, ristiriitatilanteiden ohittamiseen työnantajapuolen etujen mukaisesti, työntekijäpuolen saavutettujen etujen alas ajamiseen.Toisinsanoen, kaikkiin niihin tekijöihin, joita hallitus on nyt antanut ymmärtää olevan tuloillaan – joista tyypillisesti työtätekevä väestö on nostanut äläkän.   Teorian tai käytännön kautta toteennäytettävän esimerkin tiimoilta nyt valmisteilla olevan lain heikkouksia on kuitenkin vaikea osoittaa tosiksi.

Voimme luonnollisestikin hakea referenssiä historiallisesta perspektiivistä asiaan ja pohtia syitä sitä kautta miksi tällaisen lain valmistelu todennäköisesti ollaan laitettu käyntiin, vaikka esimerkiksi yrityssalaisuuden säilyttämisen kohdalla laki jo tällä hetkellä suojaa työnantajaa, yritystä ja yhtiötä – tai muuta sellaista tahoa, joka työllistää työntekijöitä/työtä tekeviä henkilöitä. Paikallisten sopimusten kautta ollaan kuitenkin yhä enenevissä määrin luotu pontta sille tosiasialle, että työnantaja voi vaatia sopimuksiin yhä useammin kirjausta salassapitovelvollisuudesta, mutta myös ”puhumisrajoitteen” muodossa, vaikka sopimuksessa ei olisi mitään mainintaa salassapidosta.

Mikäli tarkoituksena on lietsoa lakkoa, ristiriitoja ja eriarvoisuuden kasvua on tämä operaatio menestys. Liitoista tuskin on pääosin enää vastusta työnantajien pyrkimyksille – päinvastoin; liittojen päättävinä eliminä häärivät työnantajapuolen asiaa ajavat sidosryhmäuskovaiset, joille oma tontti on juuri sellainen kuin asiassa ollaan kaavailtukin.

Luotto tulevaisuuteen tulee kuitenkin säilyttää. Kun tämä farssi lopulta päättyy on työntekijöillä kova työ edessään asioiden saattamiseksi sille tolalle, jossa työntekijöiden yhteiskunnallinen arvo ja merkitys jälleen myönnetään. Sitä ennen meillä on kuitenkin paljon vielä roskaa edessämme joka pitää selvitellä asiallisesti, mutta vakuuttavin keinoin.

Mistä on hyvät hoitajat tehty?

Sinä olet tehy

Me elämme ihmeellisiä aikoja. Vielä jokunen vuosi sitten oli täysin absurdi ajatus, että katsoessaan aamulla mitä tahansa lehteä, nettilehteä tai uutistuotannon välinettä – saattoi jollain tapaa sisäisesti ajatella kaiken muistuttavan etäisesti Ankkalinnan Sanomien päivän lööppejä. Ne nuoremmat ihmiset, jotka eivät tiedä mikä on Ankkalinnan Sanomat – älkää välittäkö; näin 41 – vuotiaalle Suomalaiselle miehelle Ankkalinnan Sanomat edustavat kaikkea sitä hölynpölyä ja humpuukia, joka nykyisellään tuntuu olevan huippumedian leipää ja voita.

Niin, ja itsessään Ankkalinnan Sanomat ovat siis Aku Ankan kotikaupungin paikallismedia joka vetää omalta osaltaan vertoja mm. Fingerporin uutisille. Mutta mikä on siis kummallisen ihmeellistä tässä. Lööppihakuisuus itsessään on aina ollut lööppimediaa kiinnostava ja lööppimediaa ruokkiva ilmiö. Aivan viime vuosina lööppijulkaisuista, lööppihakuisuudesta ja mutu – tuntumasta tuntuu kuitenkin tulleen osa tietoa ohjaavaa kokonaisuutta.

hoitotyö1

Miten tämä vaikuttaa meissä ihmisissä? Vaikutus on suoraviivaista. Se juontaa vahvasti intuitioon, joka itsessään ei ole millään tavalla paha asia, mutta intuition hallitessa elämää kokonaisvaltaisesti – ollaan eksytty pahasti sellaiselle tielle, joka on vaarallinen tie meille itsellemme, mutta myös potilaillemme, asiakkaillemme ja lopulta koko yhteiskunnalle. Tällä tarkoitan, tässä blogikirjoituksessa –  luonnollisestikin, kuitenkin juuri hoitotyön saralla olevaa vaarallista tietä.

Arkielämässä intuition kuuntelu on luonnollisestikin jokaisen oma asia, mutta hoidettaessa ihmisiä, potilaita ja asiakkaiden asiaa tai asukkaiden arjen toimia – ei vähitellen kaiken kattavalle intuitiolle saisi antaa periksi.

Tällaisessa on riskinä, että henkilökohtainen tietämys jostain asiasta – saatetaan mieltää tosiasiaksi vain sillä perusteella, että se tuntuu kaikin puolin oikealta. Hiljainen tieto, josta olen aiemmin kirjoittanut blogikirjoituksen – on kuitenkin eri asia kuin henkilökohtainen, intuitiivinen tietämys jostain asiasta; hiljaisella tiedolla tarkoitan työvuosien varrella kertynyttä kokemuksellista tietoa, joka perustuu omalta osaltaan myös toteennäytettyyn tietoon.

Valitettavasti olen huomannut turhan usein tämän ilmiön nostavan päätään myös hoitotyöntekijöiden parissa. Meillä tuntuu olevan kovin suuri tarve saattaa omat tunteemme ja oma kokemusmaailmamme sellaiselle tolalle, jossa juuri tunteittemme ja kokemustemme kautta vahvistunut käsityksemme alkaa muokkaamaan tutkittuun tietoon perustuvaa osaamistamme ristiriitaiseksi sen kanssa, mikä itseasiassa on tieteellisesti todeksi osoitettua.

hoitotyö2

Mutta vaikka tämä onkin hieman pelottava suunta – juontaa tämä juurensa siihen, että me olemme intuitiivinen, ammattitaitoinen, potilaan etua ajaviin ratkaisuihin pyrkivä, potilaan asiaa ajavia ratkaisuja tekevä ja hyvää tahtova ammattiryhmä, jonka työn fokus on vahvasti potilaan, asiakkaan ja ihmisen terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin parantaminen yksilön ja yhteiskunnan voimavarat huomioon ottaen.

HYVÄN HOITOTYÖN KESKIÖSSÄ 

Hyvä hoito on moniselitteinen tekijä. Pääasiassa se on kuitenkin potilaan parhaaksi tarjottua hoitotyötä, joka parantaa potilaan vointia, auttaa potilasta tervehtymään ja luo olemassaolollaan kollektiivista hyvää yhteiskunnassa, jonka jäseniä me kaikki olemme. Hyvän hoidon tarjoajina me tuomme kaikki osan omaa persoonallisuuttamme hoitotyöhön – oman kokemusmaailmamme ja oman osaamisemme kautta. Ei ole väärin olla ihminen hoitajana – mutta tietty ammatillisuus on kuitenkin pystyttävä säilyttämään.

Mikä vaikuttaa enimmissä määrin tarjoamamme hoidon laatuun? Se on luonnollisestikin se, miten osaamme hyödyntää uusinta mahdollista tietoa ja jo keräämäämme taitoa eri hoitotyön tehtävien toteuttamisessa. Mutta näiden lisäksi se on myös kyky kyseenalaistaa jo kertaalleen opittua ja uskaltautua mukavuusalueemme ulkopuolelle hyvän hoitotyön ammattilaisina. Meistä jokainen tuntee varmasti sen yhden työkaverin, joka ei ole aivan sinut kehitysvammaisten, vanhusten, lasten, mielenterveyspotilaiden tai päihdepotilaiden kanssa tehtävän hoitotyön kanssa. Ei välttämättä tarvitse ollakaan. Mutta kun hoidettavaksemme tulee ihminen, joka ei ole meidän ”mukavuusalueemme” piirissä – on meidän pystyttävä tekemään parhaamme hyvän hoidon tarjoajina.

hoitotyö 3

Uusin tieto alamme hienouksista, oivalluksista ja kehityksestä saadaan luonnollisestikin riittävän lisäkoulutuksen ja aktiivisen innostuksen kautta – saatavilla olevan tiedon tutkiskeluun. Riittävän lisäkoulutuksen tarjoajina työnantajat ovat isossa roolissa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogikirjoituksen, jossa esitän, että lisäkoulutuksien kautta hoitotyötä tekevän hoitotyön ammattilaisen peruspalkkaa pitäisi mielestäni nostaa. Tätä mieltä olen edelleenkin.

Ajatuksenani em. blogikirjoituksen perusteella on, että täysillä ikälisillä sairaanhoitajan peruspalkka olisi noin 3200 euroa. Tämä siis siinä tapauksessa, että sairaanhoitajan alkupalkka olisi noin 2400 euroa.

Kenties tällaisella palkkojen nostolla, esimerkiksi juuri hiljaisen tiedon katoaminen hoitotyöstä saataisiin jollain muodoin estettyä ja ne hoitotyön kokeneet konkarit pysyisivät rivissä aina eläkeikään asti. Hiljaisen tiedon katoamisen estäminen takaisi myös hoitotyön kehittymisessä ensisijaisen tärkeän uuden tiedon hyödyntämisen jo olemassa olevan tiedon kanssa niin, että siitä olisi suoraa ja merkittävää hyötyä varsinaisessa hoitotyön arjessa.

Toisaalta reilu 3200e/kk + lisät mahdollistaisivat myös eläkkeellä pysymisen ilman, että hoitotyössä elämäntyönsä tehneen ja eläkkeelle jääneen hoitotyön ammattilaisen tarvitsee välttämättä töissä käydä.

On tietenkin voimauttavaa, että eläkkeelle pääsyn jälkeen voi arkeaan jakaa myös aika ajoin heitetyillä työkeikoilla, mutta kyllä minua toisinaan on mietityttänyt, että onko esimerkiksi 76 – vuotiaana keikkaa heittävän perushoitajan tarkoitus herätä aamuviideltä ja tulla tekemään muutama vuoro raskasta perushoitajan työtä vain, koska eläke ei riitä peruselämän menoihin.

Palkkaan pitäisi siis vaikuttaa mielestäni myös erinäisillä lisäkoulutuksilla, jotka nekin ovat omiaan nostamaan työnantajan mahdollisuuksia tarjota palveluita asiakkaille.

hoitotyö4

Hyvänä esimerkkinä tästä lienee nyt viimeaikoina paljon tapetilla ollut ”lääkkeenmääräämisoikeus” joka tiettävästi nostaa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneen sairaanhotiaja palkkaa n. 500e/kk. Tämä on perusteltua. Tällöin työnantaja hyötyy, asiakas hyötyy ja yhteiskunta hyötyy.

Mielestäni tämän lisäksi – esimerkiksi Neuropsykiatrinen ohjaajakoulutus mielenterveyshoitotyössä ja monella muullakin hoitotyön saralla pitäisi olla peruspalkkaa lisäävä koulutus.

Koulutus neuropsykiatriseksi ohjaajaksi kestää keskimäärin puolitoista vuotta ja itsenäisesti suoritettuna sen hinnaksi tulee noin 1500 – 2700e. Samaan tapaan palkanlisää voitaisiin mielestäni vaatia osaksi mindfulness koulutusta, kliinisen asiantuntijan koulutusta ja joissain tapauksissa teknisten sairaalalaitteiden asiantuntijuuteen perustuvasta YAMK – koulutuksesta.

Käsittääkseni minkäänlaista palkanlisää nämä koulutukset eivät toistaiseksi hoitotyön ammattilaiselle anna.

Palkkojen nostolle on mielestäni enemmän kuin kattavat perusteet.

Kilpailukykyuudistus, eli KIKY  – itsessään on jo nyt osoittautunut epätasa – arvoiseksi, niin kuin nyt naisvaltaisten, matalapalkka-alojen töiden kanssa kaikki näyttäisi olevan. Siitä ja niistä muista asioista, joilla perustellaan naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa pitää pyrkiä mielestäni aktiivisesti eroon.

hoitotyö5

Se, mihin meidän hyvää hoitoa tarjoavina sairaanhoitajina, lähi – ja perushoitajina tulee kuitenkin tarjoamamme hyvä hoito perustaa – on uuden jatkuva oppiminen.

Me voimme vaatia työnantajiltamme palkanlisiä, mutta jos meillä ei ole tarjota mitään uutta, mitään sellaista vastineeksi, josta esimerkiksi yksityisen sosiaali-alan työpaikkamme-, yksityisiä terveyspalveluita tarjoava yritys jossa työskentelemme – hyötyisi – me emme tule menemään asiassa eteenpäin.

Merkit tämän asian toteuttamiseksi ja onnistumiseksi ovat kuitenkin myönteisiä; hoitotyön ammattilaiset ovat yksi aktiivisemmin itseään ja ammattitaitoaan kehittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Se mitä minä haluan on, että meillä hoitotyön ammattilaisilla – on jotain sellaista jolla me voimme perustella työnantajamme palveluntarjonnan laajenemista, potentiaalia, mahdollisuuksia palkanlisiemme noston perustaksi.

Me olemme tavallaan jo onnistuneet tässä lääkemääräämiskoulutuksen myötä.

500 euroa kuukaudessa lisää on hieno erävoitto, vaikkakin vastuualueiden osalta varsin paljon repertuaariamme laajentava kokemus. Mutta se, mitä se todella tuo mukanaan neuvottelupöytään palkankorotusten tiimoilta on – että työnantajamme hyötyy, asiakkaamme hyötyvät ja koko yhteiskunta hyötyy.

Ja se, että me työntekijöinä olemme tyytyväisiä, koemme olomme turvalliseksi ja tulevaisuutemme arvokkaaksi on mielestäni myöskin yksi hyvän hoitotyön keskeisimmistä vaikuttajista nyt ja tulevaisuudessa.

POHDINTAA JA HENKILÖKOHTAINEN MIELIPITEENI

Naisvaltaisen alan pienipalkkaisuus on tähän päivään asti ollut järjellä ajatellen todellinen mysteeri.

Me kuulemme usein, kuinka kyseessä on ”ammatinvalintakysymys”. Sana ammatinvalinta on kuitenkin etymologialtaan ristiriitainen sen kanssa mitä sillä tarkoitetaan puhuttaessa ”ammatinvalintakysymyksestä”.

Ammatinvalinta ei tarkoita valintaa, joka tehdään ammattien välillä vaan pikemminkin palkkatyön tekemistä ohi kotona tehtävän lastenhoito, – kodinhoito- ja perheestä huolehtimistyön.

Palkkaluokkamme, joka siis mielestäni naisvaltaisella alalla on edelleenkin täysin pohjamudissa ollaan perusteltu naisvaltaisen alan palkkana, ja ammatinvalintakysymyksellä.

Tämä malli juontaa juurensa niistä ajoista, jolloin miehen pääasiallinen tehtävä oli tuoda rahaa perheen elatukseksi. Näin miessairaanhoitajana en hyväksy tätä mallia. Mielestäni tämä malli tulee ohittaa ja palkka-asiaan on saatava myönteinen muutos.

Naisen saama raha oli tuolloin, kun nainen pääasiassa huolehti kodin askareista, lapsista, ruuanlaitosta jne. jotensakin perusteltua, mutta nykyään asia ei enää ole näin. Esimerkiksi juuri hoitotyön työtehtävissä oleva sairaanhoitaja, perushoitaja tai lähihoitaja tekee useammin paljon raskaampaa, kuluttavampaa sekä henkisesti paljon kuormittavampaa työtä kuin esimerkiksi insinöörinä, teknikkona tai asentajana työskentelevä perheen mies.

Riippumatta perusteista, naisen palkka jää vielä tänäkin päivänä miehen palkasta reilusti jälkeen – ja peruste on edelleenkin sama- kuin vuosikymmeniä sitten; ammatinvalintakysymys.

Henkilökohtainen mielipiteeni asiaan on – että pelkästään ammatinvalintakysymyksellä ei voida palkan vähyyttä perustella. Palkkojen on noustava ja hoitotyötä tekevien – maailman parhaimmistoon kuuluvien hoitotyön ammattilaisten osaamisen arvostuksen on noustava niin, että jokainen hoitotyötä tekevä sairaanhoitaja, lähihoitaja ja perushoitaja voi kokea tulevaisuutensa turvatuksi, arkensa oikeutetuksi ja ammattinsa arvostetuksi muutenkin kuin puheen tasolla.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Nokia – nimeä ei hyödynnetä riittävästi, tuskin lainkaan.

 

frisbee golf

Uskoisitteko, että frisbeegolfin ja Nokian yhdistäminen ja erilleen repiminen olisi millään tavalla merkittävä juttu? Ette varmastikaan, mutta pohdinnan tasolla – frisbeegolfin Euroopan avoimet Nokialla ja Nokia brändin yhdistäminen voisi olla. Pohdinnan tasolla  voisi jopa kysäistä, että miksi ihmeessä minä en tiedä frisbeegolfin Euroopan avoimista kilpailuista muutoin kuin Facebookin kautta. Luulisi, että juuri Nokia – nimenä sekä tuotemerkkinä ja frisbeegolf yhdistettynä voisi tavalla tai toisella olla merkittävässä asemassa luodessa rahavirtojen valumista Nokian kaupungin kassaan. Näin ei kuitenkaan ole. Selkeästikin meillä Nokialla olisi tilausta sellaiselle ajattelulle, jossa maailmanluokan tapahtumaa mainostettaisiin myös Nokialaisena tapahtumana. Ravintoloiden tarjonnan soisi kukoistavan, musiikkijuhlia Poutunpuistoon soisi pystytettävän ja Tehdas 108:n toivoisi tavalla tai toisella täyttyvän tekno-pippaloista tai jostain vastaavasta häppeningeistä näin Euroopan avoimien frisbeegolf – tapahtuman varjolla, mutta ei! Minkäänlaista mainontaa tai korvinkuultavaa pohdintaa asian ympärillä ei ole ollut.

Tähän meillä Nokialla olisi varaa, ja tähän meidän Nokialla tulisi panostaa. Sen sijaan, että asiaan millään tavalla otettaisiin kantaa – yhtään miltään suunnalta, jäävät Euroopan avointen frisbeegolfareiden pirskeet ja majoituspyrkimyset lähikaupunkimme – Tampereen huoleksi. Meillä Nokialla – tähänkään ei olla päätetty panostaa.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä en halua kuulostaa ilkikuriselta tai ivalliselta. Minä todella toivon, että Nokia lähtisi etsimään rohkeasti sellaisia myyntivaltteja, joilla kaupunkikuvamme nousisi tavalla tai toisella hieman enemmän kukoistavaksi. Mitä kukoistuksen edesauttamiseksi tarvittaisiin? Nokian kaupunki on hyvin tyypillinen nukkumalähiö. Me olemme rohkeasti hiljaa Tampereen kainalossa, emmekä juurikaan siis pidä meteliä itsestämme. Meillä on Tapsan Tahdit, meillä on myös frisbeegolfin Euroopan avoimet mestaruuskilpailut. Tapsan Tahtien huippu ollaan tiettävästi saavutettu, eikä enempää enää haluta saavuttaa. Mutta voitaisiinko Tapsan Tahdeilla saavuttaa vielä jotain? Mielestäni voitaisiin. Nelmu ry on lähtenyt tässä asiassa rohkeasti eteenpäin. Tai no, Nelmu ry:n alaisuudessa järjestetään tiettävästi Poutunpuistossa 5. elokuuta ilmaistapahtuma nuorisolle. Kyseinen tapahtuma kulkee nimellä ”Tunefest”.

Se mikä on kuitenkin silmiinpistävää – on kuinka vähin äänin Tunefestia ollaan viety eteenpäin. Ongelmalliseksi näkisin myös sen, että Tunefest – tapahtumaa tukemassa on ainoastaan Nokian Kaupungin sisäisiä järjestämistahoja. Eikö tuollaiseen tapahtumaan kannattaisi satsata hieman enemmän ja hieman isommalla otteella? En halua tämänkään tiimoilta olla mitenkään ynseä, mutta Tahtiasema, Nokian Kaupunki, Teollisuusaseman Liikekiinteistöt oy ja Nokian Palloseura? Siinäkö kaikki? Tuntuu siltä, että olemme sukeltaneet takaisin Rock-musiikin alkupäiviin, jolloin ”Vitalis” tuotemerkki oli harvinaisuus mainostajien joukoissa.

TAPSAN TAHDIT 2017

Miten sitten Tapsan Tahdit? Miten hyvin ne tunnetaan? Jos vertaukseksi otetaan Pori Jazz, niin kyllä me Nokialla vielä jäämme kauas taa. Ei sillä eikä millään, mutta kuten Tapsan Tahtien (2017) sivuilla kerrotaan

tapsan tahdit

Pirkkalaistorin iltatapahtumassa torstaina 3.8. on luvassa Einö Grön – Sä kuulut päivään jokaiseen -konsertti. Perjantaina 4.8. lavalle nousevat Paula Koivuniemi sekä  ja lauantaina 5.8. Markku Aro & Diesel, Finnhittien kuninkaat: Danny, Frederik ja Tapani Kansa sekä Suvi Teräsniska.

Hyviä esiintyjiä kaikki tyynni, mutta pystyisimmekö me parempaan? Miten olisi nuorison oma ”Tapsan Tahdit”. Meillä Nokialla on useita tyhjänpanttina seisovia urheilukenttiä joille tapahtumaa voisi laajentaa ja soisi laajennettavan.

En sano, että Tapsan Tahtien on millään tavalla se, että Tahdit itsessään sijoittuvat niin visusti juuri Nokian keskustan alueelle, mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi Sahan alueelle sijoitettu nuorison oma ”Tapsan Tahdit”? Samalla voisimme hyötykäyttää Sahan aluetta muutenkin kuin ajoharjoitteluratana paikallisille autokouluille.

Sahan alueesta puheen ollen –  aasinsillan kautta Nokian Kartanon alueella sijaitsevaan (tällä hetkellä myynnissä hintaan 850 000e) tyhjään Navettarakennukseen. Kävin mielenkiintoisen keskustelun taannoin Nokian ”tarjontatyhjillään” olevasta keskustasta. Eräs keskustelijoista heitti loistavan idean siitä, että meillä Nokialla olisi todentotta tilausta jonkinlaiselle Tampereen Kauppahallin – kaltaiselle sisätorille. Paikalle jossa myytäisiin esim. kahtena päivänä viikossa lähituotettua ja lähivalmistettua ruokaa, tavaraa ja palveluita. Ei tämä paljoa ratkaisisi, mutta mitä luultavammin juuri niinä päivinä kun kyseinen sisätori olisi auki ja erityisesti – mikäli mainostus toimisi tehokkaasti, olisi lähiruualle, paikallisten tuottajien tuottamille leiville, leivonnaisille ja monille muille artikkeleille varmasti tilausta.  Kyseinen sisätori voisi olla omalta osaltaan Nokian Kaupungin uusi Nokia! Ei tosin varmastikaan ihan niin suuressa mittakaavassa kuin se Nokia ”NOKIA”, mutta ehkä jotain Tampereen Kauppahallin, Moilasen Leivän, Turun sinapin kaltaista. Kuka tietää. Kenties tällä keinoin lähituotannon myötä jonkinlaisia veroeuroja ja mainetta poikkeuksellisen sisätorin ylläpitäjänä myös kaupungin laariin sataisi.

Henkilökohtaisen ajatushautomoni perukoilla minä näen myös nuorison osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin liittyvää potentiaalia. Olen ehkä hieman nurinkurisesta näin vanhemmalla iällä palannut yhä enenevissä määrin tietokone- ja konsolipelien maailmaan. Tätä kautta olen saanut tutustua myös moniin tämän päivän nuoriin ja nuorten tietokone – , sekä konsolipelimaailmaan. Ja uskokaa tämä huviksenne  – meillä Nokialla nuoret ovat varsin innokkaita tietokoneharrastajia juuri pelien kautta!Ymmärrän toki hyvin, että nuorille halutaan tarjota viihtyisiä nuorisotiloja, viihtyisiä leikkikenttiä ja ennenkaikkea viihtyisää tekemistä  –  uudessa kirjastorakennuksen yhteyteen rakennettavassa nuorison kokoontumistilassa (not), mutta ollaanko nuorilta itseltään kysytty, että mikä heitä todella kiinnostaa? Varmasti osa nuorista vastaa, että ”mua ei kiinnosta mikään” ja silloin tarvitaan juuri sitä aikuisten ihmisten tarjoamaa turvallista ohjausta kohti kiinnostavia asioita, mutta tietokoneiden ja pelien harrastajille ei olla tarjottu Nokialla esimerkiksi juuri riittäviä tiloja LANien järjestämiseen ja tietokoneharrastamiselle.

LANIT

En ole kovinkaan hyvä ennustaja, mutta LANien kautta saisimme melko kevyellä panostuksella – melkoisen määrän rahaa kunnan kassaan ja samaan hengenvetoon oletettavasti myös jokusen kymmentä uutta yrittäjähenkistä pelitapahtumien toimijaa. Yhdistettynä nimeen ja tuotemerkkiin NOKIA – tästä saattaisi aikojen saatossa tulla jopa se uusi ”NOKIA”, jonka kehittely lähti liikkeelle nuorille suunnatusta tietokoneharrastajien tapahtumasta.  Mutta mikä siis junnaa. Miksi tällaiseen ei satsata, miksi tällaista ei viedä edes ajatuksen tasolla eteenpäin?

Me oletamme Nokialla, että meidän täytyy saada kaikki tarjonta tarjottua juuri paikallisesti. Me emme ole vieläkään oppineet, että valtaosa liiketoiminnasta, liiketoiminnan markkinoinnista ja myynnistä sekä mahdollisuuksista syntyy verkkotodellisuudessa, verkkomarkkinoinnin kautta  – emmekä me ole vieläkään hyväksyneet sitä tosiseikkaa, että niinkuin on aina ollut  – tulee olemaan myös tulevaisuudessa; nuoret luovat huomisen markkinat. Halusimmepa sitä tai emme.

Me emme ole kuitenkaan täysin hukassa. Meillä on Nimi, meillä on yksi toimiva brändi.

Se mikä meiltä kuitenkin tuntuu jatkuvasti uupuvan on pelisilmä, jolla asioita voitaisiin viedä eteenpäin – eikä suinkaan osaksi mennyttä maailmaa. Tämän kun oppimisimme ja tähän kun uskaltaisimme panostaa, niin silloin myös alati muuttuva tulevaisuus voisi olla helpommin kohdattavissa.