Mistä on hyvät hoitajat tehty?

Sinä olet tehy

Me elämme ihmeellisiä aikoja. Vielä jokunen vuosi sitten oli täysin absurdi ajatus, että katsoessaan aamulla mitä tahansa lehteä, nettilehteä tai uutistuotannon välinettä – saattoi jollain tapaa sisäisesti ajatella kaiken muistuttavan etäisesti Ankkalinnan Sanomien päivän lööppejä. Ne nuoremmat ihmiset, jotka eivät tiedä mikä on Ankkalinnan Sanomat – älkää välittäkö; näin 41 – vuotiaalle Suomalaiselle miehelle Ankkalinnan Sanomat edustavat kaikkea sitä hölynpölyä ja humpuukia, joka nykyisellään tuntuu olevan huippumedian leipää ja voita.

Niin, ja itsessään Ankkalinnan Sanomat ovat siis Aku Ankan kotikaupungin paikallismedia joka vetää omalta osaltaan vertoja mm. Fingerporin uutisille. Mutta mikä on siis kummallisen ihmeellistä tässä. Lööppihakuisuus itsessään on aina ollut lööppimediaa kiinnostava ja lööppimediaa ruokkiva ilmiö. Aivan viime vuosina lööppijulkaisuista, lööppihakuisuudesta ja mutu – tuntumasta tuntuu kuitenkin tulleen osa tietoa ohjaavaa kokonaisuutta.

hoitotyö1

Miten tämä vaikuttaa meissä ihmisissä? Vaikutus on suoraviivaista. Se juontaa vahvasti intuitioon, joka itsessään ei ole millään tavalla paha asia, mutta intuition hallitessa elämää kokonaisvaltaisesti – ollaan eksytty pahasti sellaiselle tielle, joka on vaarallinen tie meille itsellemme, mutta myös potilaillemme, asiakkaillemme ja lopulta koko yhteiskunnalle. Tällä tarkoitan, tässä blogikirjoituksessa –  luonnollisestikin, kuitenkin juuri hoitotyön saralla olevaa vaarallista tietä.

Arkielämässä intuition kuuntelu on luonnollisestikin jokaisen oma asia, mutta hoidettaessa ihmisiä, potilaita ja asiakkaiden asiaa tai asukkaiden arjen toimia – ei vähitellen kaiken kattavalle intuitiolle saisi antaa periksi.

Tällaisessa on riskinä, että henkilökohtainen tietämys jostain asiasta – saatetaan mieltää tosiasiaksi vain sillä perusteella, että se tuntuu kaikin puolin oikealta. Hiljainen tieto, josta olen aiemmin kirjoittanut blogikirjoituksen – on kuitenkin eri asia kuin henkilökohtainen, intuitiivinen tietämys jostain asiasta; hiljaisella tiedolla tarkoitan työvuosien varrella kertynyttä kokemuksellista tietoa, joka perustuu omalta osaltaan myös toteennäytettyyn tietoon.

Valitettavasti olen huomannut turhan usein tämän ilmiön nostavan päätään myös hoitotyöntekijöiden parissa. Meillä tuntuu olevan kovin suuri tarve saattaa omat tunteemme ja oma kokemusmaailmamme sellaiselle tolalle, jossa juuri tunteittemme ja kokemustemme kautta vahvistunut käsityksemme alkaa muokkaamaan tutkittuun tietoon perustuvaa osaamistamme ristiriitaiseksi sen kanssa, mikä itseasiassa on tieteellisesti todeksi osoitettua.

hoitotyö2

Mutta vaikka tämä onkin hieman pelottava suunta – juontaa tämä juurensa siihen, että me olemme intuitiivinen, ammattitaitoinen, potilaan etua ajaviin ratkaisuihin pyrkivä, potilaan asiaa ajavia ratkaisuja tekevä ja hyvää tahtova ammattiryhmä, jonka työn fokus on vahvasti potilaan, asiakkaan ja ihmisen terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin parantaminen yksilön ja yhteiskunnan voimavarat huomioon ottaen.

HYVÄN HOITOTYÖN KESKIÖSSÄ 

Hyvä hoito on moniselitteinen tekijä. Pääasiassa se on kuitenkin potilaan parhaaksi tarjottua hoitotyötä, joka parantaa potilaan vointia, auttaa potilasta tervehtymään ja luo olemassaolollaan kollektiivista hyvää yhteiskunnassa, jonka jäseniä me kaikki olemme. Hyvän hoidon tarjoajina me tuomme kaikki osan omaa persoonallisuuttamme hoitotyöhön – oman kokemusmaailmamme ja oman osaamisemme kautta. Ei ole väärin olla ihminen hoitajana – mutta tietty ammatillisuus on kuitenkin pystyttävä säilyttämään.

Mikä vaikuttaa enimmissä määrin tarjoamamme hoidon laatuun? Se on luonnollisestikin se, miten osaamme hyödyntää uusinta mahdollista tietoa ja jo keräämäämme taitoa eri hoitotyön tehtävien toteuttamisessa. Mutta näiden lisäksi se on myös kyky kyseenalaistaa jo kertaalleen opittua ja uskaltautua mukavuusalueemme ulkopuolelle hyvän hoitotyön ammattilaisina. Meistä jokainen tuntee varmasti sen yhden työkaverin, joka ei ole aivan sinut kehitysvammaisten, vanhusten, lasten, mielenterveyspotilaiden tai päihdepotilaiden kanssa tehtävän hoitotyön kanssa. Ei välttämättä tarvitse ollakaan. Mutta kun hoidettavaksemme tulee ihminen, joka ei ole meidän ”mukavuusalueemme” piirissä – on meidän pystyttävä tekemään parhaamme hyvän hoidon tarjoajina.

hoitotyö 3

Uusin tieto alamme hienouksista, oivalluksista ja kehityksestä saadaan luonnollisestikin riittävän lisäkoulutuksen ja aktiivisen innostuksen kautta – saatavilla olevan tiedon tutkiskeluun. Riittävän lisäkoulutuksen tarjoajina työnantajat ovat isossa roolissa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogikirjoituksen, jossa esitän, että lisäkoulutuksien kautta hoitotyötä tekevän hoitotyön ammattilaisen peruspalkkaa pitäisi mielestäni nostaa. Tätä mieltä olen edelleenkin.

Ajatuksenani em. blogikirjoituksen perusteella on, että täysillä ikälisillä sairaanhoitajan peruspalkka olisi noin 3200 euroa. Tämä siis siinä tapauksessa, että sairaanhoitajan alkupalkka olisi noin 2400 euroa.

Kenties tällaisella palkkojen nostolla, esimerkiksi juuri hiljaisen tiedon katoaminen hoitotyöstä saataisiin jollain muodoin estettyä ja ne hoitotyön kokeneet konkarit pysyisivät rivissä aina eläkeikään asti. Hiljaisen tiedon katoamisen estäminen takaisi myös hoitotyön kehittymisessä ensisijaisen tärkeän uuden tiedon hyödyntämisen jo olemassa olevan tiedon kanssa niin, että siitä olisi suoraa ja merkittävää hyötyä varsinaisessa hoitotyön arjessa.

Toisaalta reilu 3200e/kk + lisät mahdollistaisivat myös eläkkeellä pysymisen ilman, että hoitotyössä elämäntyönsä tehneen ja eläkkeelle jääneen hoitotyön ammattilaisen tarvitsee välttämättä töissä käydä.

On tietenkin voimauttavaa, että eläkkeelle pääsyn jälkeen voi arkeaan jakaa myös aika ajoin heitetyillä työkeikoilla, mutta kyllä minua toisinaan on mietityttänyt, että onko esimerkiksi 76 – vuotiaana keikkaa heittävän perushoitajan tarkoitus herätä aamuviideltä ja tulla tekemään muutama vuoro raskasta perushoitajan työtä vain, koska eläke ei riitä peruselämän menoihin.

Palkkaan pitäisi siis vaikuttaa mielestäni myös erinäisillä lisäkoulutuksilla, jotka nekin ovat omiaan nostamaan työnantajan mahdollisuuksia tarjota palveluita asiakkaille.

hoitotyö4

Hyvänä esimerkkinä tästä lienee nyt viimeaikoina paljon tapetilla ollut ”lääkkeenmääräämisoikeus” joka tiettävästi nostaa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneen sairaanhotiaja palkkaa n. 500e/kk. Tämä on perusteltua. Tällöin työnantaja hyötyy, asiakas hyötyy ja yhteiskunta hyötyy.

Mielestäni tämän lisäksi – esimerkiksi Neuropsykiatrinen ohjaajakoulutus mielenterveyshoitotyössä ja monella muullakin hoitotyön saralla pitäisi olla peruspalkkaa lisäävä koulutus.

Koulutus neuropsykiatriseksi ohjaajaksi kestää keskimäärin puolitoista vuotta ja itsenäisesti suoritettuna sen hinnaksi tulee noin 1500 – 2700e. Samaan tapaan palkanlisää voitaisiin mielestäni vaatia osaksi mindfulness koulutusta, kliinisen asiantuntijan koulutusta ja joissain tapauksissa teknisten sairaalalaitteiden asiantuntijuuteen perustuvasta YAMK – koulutuksesta.

Käsittääkseni minkäänlaista palkanlisää nämä koulutukset eivät toistaiseksi hoitotyön ammattilaiselle anna.

Palkkojen nostolle on mielestäni enemmän kuin kattavat perusteet.

Kilpailukykyuudistus, eli KIKY  – itsessään on jo nyt osoittautunut epätasa – arvoiseksi, niin kuin nyt naisvaltaisten, matalapalkka-alojen töiden kanssa kaikki näyttäisi olevan. Siitä ja niistä muista asioista, joilla perustellaan naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa pitää pyrkiä mielestäni aktiivisesti eroon.

hoitotyö5

Se, mihin meidän hyvää hoitoa tarjoavina sairaanhoitajina, lähi – ja perushoitajina tulee kuitenkin tarjoamamme hyvä hoito perustaa – on uuden jatkuva oppiminen.

Me voimme vaatia työnantajiltamme palkanlisiä, mutta jos meillä ei ole tarjota mitään uutta, mitään sellaista vastineeksi, josta esimerkiksi yksityisen sosiaali-alan työpaikkamme-, yksityisiä terveyspalveluita tarjoava yritys jossa työskentelemme – hyötyisi – me emme tule menemään asiassa eteenpäin.

Merkit tämän asian toteuttamiseksi ja onnistumiseksi ovat kuitenkin myönteisiä; hoitotyön ammattilaiset ovat yksi aktiivisemmin itseään ja ammattitaitoaan kehittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Se mitä minä haluan on, että meillä hoitotyön ammattilaisilla – on jotain sellaista jolla me voimme perustella työnantajamme palveluntarjonnan laajenemista, potentiaalia, mahdollisuuksia palkanlisiemme noston perustaksi.

Me olemme tavallaan jo onnistuneet tässä lääkemääräämiskoulutuksen myötä.

500 euroa kuukaudessa lisää on hieno erävoitto, vaikkakin vastuualueiden osalta varsin paljon repertuaariamme laajentava kokemus. Mutta se, mitä se todella tuo mukanaan neuvottelupöytään palkankorotusten tiimoilta on – että työnantajamme hyötyy, asiakkaamme hyötyvät ja koko yhteiskunta hyötyy.

Ja se, että me työntekijöinä olemme tyytyväisiä, koemme olomme turvalliseksi ja tulevaisuutemme arvokkaaksi on mielestäni myöskin yksi hyvän hoitotyön keskeisimmistä vaikuttajista nyt ja tulevaisuudessa.

POHDINTAA JA HENKILÖKOHTAINEN MIELIPITEENI

Naisvaltaisen alan pienipalkkaisuus on tähän päivään asti ollut järjellä ajatellen todellinen mysteeri.

Me kuulemme usein, kuinka kyseessä on ”ammatinvalintakysymys”. Sana ammatinvalinta on kuitenkin etymologialtaan ristiriitainen sen kanssa mitä sillä tarkoitetaan puhuttaessa ”ammatinvalintakysymyksestä”.

Ammatinvalinta ei tarkoita valintaa, joka tehdään ammattien välillä vaan pikemminkin palkkatyön tekemistä ohi kotona tehtävän lastenhoito, – kodinhoito- ja perheestä huolehtimistyön.

Palkkaluokkamme, joka siis mielestäni naisvaltaisella alalla on edelleenkin täysin pohjamudissa ollaan perusteltu naisvaltaisen alan palkkana, ja ammatinvalintakysymyksellä.

Tämä malli juontaa juurensa niistä ajoista, jolloin miehen pääasiallinen tehtävä oli tuoda rahaa perheen elatukseksi. Näin miessairaanhoitajana en hyväksy tätä mallia. Mielestäni tämä malli tulee ohittaa ja palkka-asiaan on saatava myönteinen muutos.

Naisen saama raha oli tuolloin, kun nainen pääasiassa huolehti kodin askareista, lapsista, ruuanlaitosta jne. jotensakin perusteltua, mutta nykyään asia ei enää ole näin. Esimerkiksi juuri hoitotyön työtehtävissä oleva sairaanhoitaja, perushoitaja tai lähihoitaja tekee useammin paljon raskaampaa, kuluttavampaa sekä henkisesti paljon kuormittavampaa työtä kuin esimerkiksi insinöörinä, teknikkona tai asentajana työskentelevä perheen mies.

Riippumatta perusteista, naisen palkka jää vielä tänäkin päivänä miehen palkasta reilusti jälkeen – ja peruste on edelleenkin sama- kuin vuosikymmeniä sitten; ammatinvalintakysymys.

Henkilökohtainen mielipiteeni asiaan on – että pelkästään ammatinvalintakysymyksellä ei voida palkan vähyyttä perustella. Palkkojen on noustava ja hoitotyötä tekevien – maailman parhaimmistoon kuuluvien hoitotyön ammattilaisten osaamisen arvostuksen on noustava niin, että jokainen hoitotyötä tekevä sairaanhoitaja, lähihoitaja ja perushoitaja voi kokea tulevaisuutensa turvatuksi, arkensa oikeutetuksi ja ammattinsa arvostetuksi muutenkin kuin puheen tasolla.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 
Mainokset

#Tehyvaalit on myös uusi mahdollisuus!

Sinä olet tehy

Tutustuin tänään Helsingin Sanomien sivuilla artikkeliin joka käsitteli ”sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeuden lisäämistä”. Kuten olen aiemminkin jo linjannut, olen minä ehdottomasti uuden oppimisen kannalla. Toisinsanoen – minä kannustan sairaanhoitajia opiskelemaan lisää ja mahdollisimman laajalti.

Lääkkeenmääräämisoikeuden lisääminen ei saa kuitenkaan olla itsestäänselvyys. Me sairaanhoitajina emme saa tyytyä siihen, että mikäli tällainen lääkkeenmääräämisoikeuden laajentaminen tulee todeksi, niin palkka – jonka lääkkeenmääräämisoikeus muassaan tuo – nostaa sairaanhoitajan palkkaa vain 500 euroa. Vastuu, joka lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamisesta koituu – nousee uudelle tasolle, eikä voida enää puhua puhua ammatinvalintakysymyksestä, tai perustella jonkinlaista tiettyä palkannousua sillä, että lääkkeenmäärääminen ja lääkkeenmääräämisoikeuden laajentaminen itsessään on osoitus sairaanhoitajuuden tärkeydestä.

Helsingin sanomien artikkelissa todetaan mm.

RESEPTIHOITAJAT olivat yksi lääke isoon ongelmaan: takkuilevaan hoitoon pääsyyn. STM:n neuvotteleva virkamies Marjukka Vallimies-Patomäki kertoo, että kansainvälisten tutkimusten mukaan sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus parantaa hoitoon pääsyä, nopeuttaa hoidon aloittamista ja hillitsee kustannuksia.

Mielestäni nyt – kun me olemme saaneet pään auki on tärkeää voida ja uskaltaa vaatia osaamisperusteista palkanlisää myös muista koulutuksista, joita sairaanhoitajuudessa voidaan työnantajan palvelutarjonnan parantamiseksi hyödyntää. Olen ottanut tähän kantaa aiemmassani kirjoituksessa, jonka löydät tämän linkin takaa. 

Tulevaisuuden Tehyn on näytettävä, että se on riittävän vahva ajaakseen palkankorotuksia, palkanlisää osana muita jäsentensä etuja. Me emme voi jättäytyä ympäriinsä riepoteltaviksi. Me olemme valitettavasti saaneet liian usein osaksemme kollektiivista alentamisen tilaa, joka ollaan toteutettu hyväntahtoisuutemme, moraalimme ja hienotunteisuutemme varjolla. Näin ei enää saa olla. Se, että me ajamme potilaidemme asiaa ei saa olla enää ammatinvalintakysymys, naisvaltaisen alan merkittävin leima ja pienen palkan peruste. Tästä olen kirjoittanut myös aiemmin. Voit tutustua näkemyksiini ja ajatuksiini tämän asian tiimoilta tämän linkin takaa.

Toki olen myös sitä mieltä, että koska työnantajalle on hyötyä käymistämme lisäkoulutuksista, ennenkaikkea osaamisemme laajentumisen kautta palvelutarjonnan edistämiseksi ja laajentamiseksi – on vain reilua ja kaikinpuolin perusteltua, että lisäkouluttautunut hoitotyön ammattilainen saa palkanlisää käymistään lisäkoulutuksista. Tästä olen kirjoittanut enemmänkin aiemmassa kirjoituksessani, jonka löydät tämän linkin takaa.

On uskallettava vaatia oikeuksia niistä tehdyistä teoista ja siitä osaamisesta jota lisäkoulutustemme myötä työnantajalle tarjoamme. Lääkkeenmääräämiskoulutuksen myötä saatu 500e/kk palkanlisää on hyvä alku.

Helsingin Sanomien artikkeli jatkaa

Jotta reseptihoitajien määrä saataisiin nousuun, STM haluaa helpottaa koulutukseen pääsemistä. Sairaanhoitajalla täytyisi edelleen olla kolme vuotta työkokemusta alla, mutta sen ei tarvitsisi enää ajoittua kuluneiden viiden vuoden ajalle, sillä sote-alalla äitiyslomat katkaisevat monen työuran.

Tulevaisuuden Tehy:n pitää uskaltaa vaalia jäsentensä etuja. Sitä varten Tehy on olemassa. Minä Tehyn jäsenenä ja valtuustoehdokkaana, sinä ja me kaikki Tehyläiset olemme yhdessä Tehy. Tehdään siitä jotain sellaista, josta voimme todella olla ylpeitä.

 

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Kokemuslisäprosenttien nostolla nostetta hoitotyöhön!

Sinä olet tehy

Moni hoitotyössä elämäntyönsä tekevä ammattitaitoinen hoitaja kokee turhautuneisuuden tunnetta keskimäärin 15 vuoden työuran jälkeen. Uran huippu ollaan saavutettu ja perusteet sille, miksi palkkaa ei enää nosteta ollaan lueteltu työehtosopimuksessa. Tällä hetkellä kokemuslisiä maksetaan niukasti.

Parhaimmillaankin hoitotyön tekijä saa kokemuslisinä palkanlisää noin kolme ja puolisataa euroa. Potentiaali, jota esimerkiksi 15 vuotta hoitotyötä tehneellä hoitajalla on – on rahassa mitattuna paljon suurempi kuin 350euroa palkanlisää ikälisinä.

Jo pelkästään työn kehittämisen kannalta olisi ajateltava asiaa niin, että kun perustyötä lähdetään kehittämään – on sitä kehitettävä aina uusien tiedollisten tekijöiden lisäksi myös kokemuksen varaan – ns. hiljaisen tiedon siirtymisen kautta.

Mielestäni hiljainen tieto eteenpäin siirtyessään avaa hoitotyön hienouksia toisinaan jopa enemmän kuin mitä uskalletaan kertoa. Olen huomannut tämän itsekin useaan kertaan. Minua opastaneilta – vuosikausia hoitotyötä tehneiltä hoitajilta olen saanut kultaakin kalliimpia vinkkejä ja tietoa, joka opitaan vain käytännön kautta.

Vaikka työtehtäväni ovatkin vaihtuneet, olen huomannut, että saamani hiljainen tieto on osoittautunut erittäin toimivaksi tavaksi havainnoida myös tieteellistä tietoa, jota on saataville esimerkiksi hoitotiede – lehdestä, jonka tilaaja myös olen.

VIIDENTOISTA VUODEN RAJAPYYKKI

Olen joutunut surukseni huomaamaan, että meillä hoitotyön tekijöillä on tapana leipääntyä työhömme juuri keskimäärin 15 vuoden työuran jälkeen. Itse lähestyn tätä rajapyykkiä lujaa vauhtia, mutta minua innostaa juuri epäkohtien esiin nostaminen hoitotyön laajalla kentällä. Kahden vuoden kuluttua olen työskennellyt hoitotyön erinäisissä tehtävissä 15 vuotta.

Olisi mielestäni enemmän kuin reilua tarkastella työehtosopimusta uudestaan.

Meillä suomessa on maailman paras sairaanhoitojärjestelmä. Miksi ihmeessä meille sairaanhoitotyön, perushoitotyön ja monien muiden hoitotyön osa-alueiden ammattilaisille ollaan saatu tuputettua sellainen malli, jossa me tyydymme siihen, että palkkamme ei vain yksinkertaisesti nouse 11 työvuoden jälkeen. Kirjoitin aiemmin blogikirjoituksen jossa käsittelin tätä asiaa myös osaamisperusteisesti: ”Kun me saamme tai haemme oppia työmme tekemiseen ulkopuoliselta taholta – ja erityisesti silloin, kun me kouluttaudumme lisää – niin eikö olisi reilua ja täysin perusteltua, että me saisimme osaamisemme kehittämisestä palkanlisää työhömme, jonka palkkaus tällä hetkellä on vielä melkoisessa kuopassa.”

Perustelin tätä asiaa mm. sillä, että käymiemme koulutusten myötä tarjoamamme hoito paranee laadullisesti ja mahdollistaa työnantajan laajentaa tarjottujen palveluiden kokonaisuutta.

Työehtosopimuksen mukaisesti työkokemuslisä tuo palkanlisää ensimmäisen viiden vuoden jälkeen 3%. Toinen nostopyrähdys tapatuu kymmenen työssäolovuoden jälkeen, jolloin palkanlisää tulee 8%.

Tehyn palkkausoppaan mukaan (2012)

Työkokemuslisää kerryttää myös muun työnantajan palveluksessa hankittu työkokemus, mutta vain siinä tapauksessa, että siitä on olennaista hyötyä nykyisessä tehtävässä.
Vastaava ammattiala -käsite on kokonaan poistunut. Määräyksen soveltamisohjeessa todetaan, että ”samasta ammattialasta katsotaan olevan olennaista hyötyä”. ”Sama ammattiala” voi kuitenkin olla tulkinnallisesti suppeampi kuin
”vastaava ammattiala”.

Ei liene tavatonta, että työnantaja yrittää kaikin keinoin kiemurrella työkokemuslisien maksusta juuri sillä perusteella, että kaikki tehty hoitotyö ei olisikaan ihan kaikilta osin – hyväksiluettavaa työkokemusta. Tässäkin on tiettyä vaihtelua, mutta en ota siihen tämän enempää kantaa. On kuitenkin  likimain hävytöntä ajatella, että kun joku on hoitanut vuosikymmeniä perushoitajana ihmisiä kehitysvammalaitoksen sairaalaosastolla, ei hänelle lasketa kuin kahdeksan vuotta työkokemusta, koska näyttöä varsinaisesta sairaalatasoisesta hoitotyöstä ei voida osoittaa.

MIKSI SIIS EHDOTON KYLLÄ KOKEMUSLISÄPROSENTTIEN UUDELLEENTARKASTELULLE?

Me menetämme järjettömän määrän tietotaitoa niiden hoitotyöntekijöiden kautta, jotka vaihtavat alaa työskenneltyään keskimäärin 15 vuotta hoitoalalla. Työnantajien asenne ei tähän aina tuo helpotusta. Meidän olisi rohkeammin uskallettava vaatia kokemuslisäprosenttien uudelleentarkastelua.

Mielestäni ensimmäisestä viidestä vuodesta saatava 3% on hyvä, mutta kymmenen vuoden työkokemuksen jälkeen kokemuslisän pitäisi olla vähintään 10%. Olisi myös hyvä, jos palkka nousisi vielä 15 työvuoden jälkeen esimerkiksi 10% – ja 20 työvuoden jälkeen taas 10%. Tällä keinoin pääsisimme lähemmäs sellaista peruspalkkaa joka pitäisi ne hiljaista tietoa mukanaan kantavat hoitotyön tekijät hoitotyön tekijöinä, eikä niin – että palkkapolitiikka, josta tällä hetkellä saamme tuta pienen toimeentulomme kautta – ajaisi jatkossakin kokeneita hoitotyöntekijöitä alanvaihtajiksi yhä kiihtyvällä tahdilla.

Näiden nostojen lisäksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että aiemmassa kirjoituksessani mainitsemani osaamisperusteiset lisät tulisi pitää omina lisinään nostamassa hoitotyön tekijöiden innostusta alamme uusien innovaatioiden ja oivallusten jatkuvaan tutkiskeluun, mutta myös alamme houkuttelevuutta uusien hoitotyön ammattilaisten kouluttautumiseen.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Työvälineistä tärkein.

Sinä olet tehy

Mikä tekee hyvästä hoitotyöntekijästä vielä paremman hoitotyöntekijän? Onko se empaattisuus jota hoitotyöntekijä tarjoaa potilaalle? Onko se hoitotyöntekijän puku kynätaskuineen? Onko se itsevarma asenne työhön jossa Suomalainen hoitaja on maailman paras? Varmastikin se on kaikkia näitä, mutta samaan aikaan – se on uusin tieto hoitotyön tekemisestä.

Me teemme tärkeää työtä ihmisten parissa. Potilainamme, asiakkainamme, asukkaina joiden asiaa hoidamme – on aitoja ihmisiä; lapsia, nuoria, aikuisia, vanhuksia. Syy, jonka vuoksi he ovat joutuneet hoidettavaksemme on aina henkilökohtainen. Kukaan heistä ei ole tietoisesti halunnut tulla hoidettavaksemme, vaikka kokemukseni mielenterveyspuolen työtehtävistä tämän kanssa hieman meneekin ristiin.

Yhdellä hoidettavistamme se saattaa olla korkea ikä ja sen mukaan tulleet sairaudet, toisella se, että ensimmäinen mopoilureissu päättyi hieman ikävästi.

Yhdellä taas se, että sydämen toiminta ei alun alkaenkaan ollut sellaista kuin sen olisi pitänyt olla. Ja yhdellä taas jatkuva itsetuhoinen, rajaton käytös. Jokainen meistä potilaiden parissa työskentelevistä tietää, että ihmisillä joita me hoidamme on kaikilla oma tapansa kokea, elää ja sairastaa. Me emme ole tämän alueen asiantuntijoita, emmekä saakaan olla; sillä se johon sattuu, kokee oikeasti kipua – olimmepa me siitä mitä mieltä tahansa.

Me näemme työssämme enemmän ulostetta kuin valtaosa kanafarmareista. Me näemme työssämme haavoja, ruhjeita ja murtumia enemmän kuin nyrkkeilytuomari ja me näemme, kuinka ihmisen elämä on toisinaan niin tiukassa, ettei sen loppu tule millään – mutta toisaalta taas kuinka – helposti elon loppu koittaa.

Mutta kaikkien näiden lisäksi me pääsemme näkemään myös elämän alkuja; syntymää, kasvua, kolhuja, elämän auringonlaskuja. Voidaankin sanoa, että työuramme loppupuolella me olemme kaikki melkoisia ihmistuntijoita.

Ja kuinka tärkeää ihmistuntijuus on? Se on tärkeämpää kuin moni muu asia. Mutta ihmistuntijuus ei ole tämän kirjoituksen keskiössä. Tämän kirjoituksen keskiössä on työnantajan velvollisuus järjestää koulutusta alamme uusista ilmiöistä ja osaamisen alueista.

Itse työskentelen lastensuojelun parissa. Olen työskennellyt kohta kahden vuoden ajan. Työni on mukavaa, ei kovin haastavaa, mutta koska saan tehdä työtä nuorten ihmisten kanssa on se juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä. Olen aiemman työelämäni aikana kouluttautunut NLP:n ja Mindfullnessin – perusteisiin, Neuropsykiatriseksi terapeutiksi (NEPSY) ja  seksuaalikasvattajaksi. Tässä on aika paljon siis sairaanhoitajuuteni lisäksi hankittua tietotaidollista oppia. Olen hankkiutunut näihin koulutuksiin itse, ja olen maksanut nämä koulutukset kaikilta osin itse. Palkanlisää näistä koulutuksista en ole saanut. Vaikka esimerkiksi neuropsykiatrinen oirehdinta lasten – ja nuorten parissa on lisääntynyt räjähdysmäisesti, eikä työpaikallamme muilla vastaavaa koulutusta ole.

Mutta se – mikä tosiasiassa on valitettavaa – on, että työnantajani ei ole mahdollistanut minulle yhtään lisäkoulutusta työurani aikana. Eikä tämä tarkoita vain nykyistä työpaikkaani vaan ihan kaikkia hoitotyön työpaikkoja joissa olen ollut.

Toki olen käynyt kahdella luennolla. Joista molemmat olivat kaikinpuolin hyviä ja mielenkiintoisia. Toinen koski syömishäiriöitä – ja toinen koski autisminkirjoa. Toiseen koulutukseen maksoin itse matkani ja kaikki muut koulutuksesta koituneet kulut. Toki tuon mielelläni osaamistani työtehtäviini lisäopintojeni kautta, ja sitä minulta myös odotetaan, mutta miksi työnantajan on niin hankalaa saada järjestetyksi minkäänlaista lisäkoulutusta työntekijöilleen ja erityisesti sairaanhoitajille?

Kuten tämän kirjoituksen alussa mainitsin – me teemme työ ihmisten kanssa, ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Luulisi, että viimeisin, uusin ja paras oppi olisi se mitä meidän toivottaisiin hyödyntävän päivittäisessä työssämme.

PALKANLISÄ?

Olen pitkään pohdiskellut tätä myös palkka-asian tiimoilta. Kun me saamme tai haemme oppia työmme tekemiseen ulkopuoliselta taholta – ja erityisesti silloin, kun me kouluttaudumme lisää – niin eikö olisi reilua ja täysin perusteltua, että me saisimme osaamisemme kehittämisestä palkanlisää työhömme, jonka palkkaus tällä hetkellä on vielä melkoisessa kuopassa.

Lupaavia merkkejä on jo ilmassa. Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus on tuonut keski-suomessa 500e:n lisän. Esimerkiksi Saarikassa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneet kolme sairaanhoitajaa saivat 500 euron palkankorotuksen henkilökohtaisena lisänä.

Uskoisin, että tämä on yksi asia johon meidän TEHY:ssä on uskallettava ottaa voimakkaammin kantaa. Ei pelkästään silloin, kun teemme ruuhka-apulaisina aluehoitajan tai lääkärin töitä vaan myös silloin, kun osaamisemme kautta työmme laatu paranee.

Meidän on vaadittava tähän asiaan tehtäväksi suotuisa muutos! Hoitotyön tekijöille on maksettava palkanlisää käydyistä koulutuksista, koska niiden kautta tarjottu hoito paranee laadullisesti ja mahdollistaa työnantajan laajentaa tarjottujen palveluiden kokonaisuutta.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

 

Naisvaltainen ala ei saa olla pienen palkan peruste!

 

Sinä olet tehy

Kirjoitin jonkin aikaa sitten blogimerkinnän ”Pallaluokkakyselyiden tulos – Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi”.

Tämä ei käy. 

Sairaanhoitajana ja hoitotyöntekijänä, mutta myös perheenisänä olen enemmän kuin huolestunut sote -alan tulevaisuudesta. Kilpailu alalla on toki omalta osaltaan terveellistä, mutta käytännön tasolla olen saanut huomata, että kilpailua ei käydä ihan niillä ehdoilla, että se parantaisi tai edes kehittäisi potilaiden ja asiakkaiden arjen asiaa. Esimerkiksi ennaltaehkäisyn tärkeä osuus ollaan tunnuttu unohtavan kokonaan. Tämä tiettävästi aivan syystäkin; huostaanottojen, sijoitusten ja hoitopäivien kertyminen
teettää voittoja ja tarjoaa palveluntarjoajille mahdollisuuden kehittää omaa yritystoimintaansa. 
 
Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä 
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Mielestäni Suomalainen sairaanhoitaja on maailman paras. Mielestäni suomalaisen sairaanhoitajan perustutkinto Ammattikorkeakoulussa – kestettyään vähintään 3,5 vuotta ei takaa riittävää palkka meille hoitotyön ammattilaisille.
Lähtöpalkka SAIRAANHOITAJAN uralla on tällä hetkellä 2257€:n ja 2350€:n välillä.
Tässä on myös aluekohtaista vaihtelua.
Mielestäni palkkaa tulee nostaa asteittain niin, että vuonna 2025 aloittavan sairaanhoitajan palkka on vähintään  2500 euroa, riippumatta siitä – missä sairaanhoitaja työskentelee.
Tällä hetkellä ainoa todellinen peruste sille, miksi työstä saamamme palkka on niin pieni on – että me olemme naisvaltainen ala ja koska me emme tuota mitään!
Tämä ei kuitenkaan mene yksiin sen tosiseikan kansa, että kun me vuonna 2007 uhkasimme lakolla toimeentulomme mitättömyyden nimissä, syytettiin meitä ihmishenkien vaarantamisesta! Puhuttiin kovaan ääneen kuinka ahneat sairaanhoitajat vaativat liikaa rahaa työstä, joka ei vaadi yhtään mitään! Tämä ei todellakaan mene yksiin sen kanssa, että samaan aikaan kun meitä syyttiin ihmishenkien vaarantamisesta – todettiin, että palkkamme kuuluukin olla pieni, koska sairaanhoitajuus tai hoitotyön tekeminen ei vaadi tekijältään yhtään mitään!
Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Nokia – nimeä ei hyödynnetä riittävästi, tuskin lainkaan.

 

frisbee golf

Uskoisitteko, että frisbeegolfin ja Nokian yhdistäminen ja erilleen repiminen olisi millään tavalla merkittävä juttu? Ette varmastikaan, mutta pohdinnan tasolla – frisbeegolfin Euroopan avoimet Nokialla ja Nokia brändin yhdistäminen voisi olla. Pohdinnan tasolla  voisi jopa kysäistä, että miksi ihmeessä minä en tiedä frisbeegolfin Euroopan avoimista kilpailuista muutoin kuin Facebookin kautta. Luulisi, että juuri Nokia – nimenä sekä tuotemerkkinä ja frisbeegolf yhdistettynä voisi tavalla tai toisella olla merkittävässä asemassa luodessa rahavirtojen valumista Nokian kaupungin kassaan. Näin ei kuitenkaan ole. Selkeästikin meillä Nokialla olisi tilausta sellaiselle ajattelulle, jossa maailmanluokan tapahtumaa mainostettaisiin myös Nokialaisena tapahtumana. Ravintoloiden tarjonnan soisi kukoistavan, musiikkijuhlia Poutunpuistoon soisi pystytettävän ja Tehdas 108:n toivoisi tavalla tai toisella täyttyvän tekno-pippaloista tai jostain vastaavasta häppeningeistä näin Euroopan avoimien frisbeegolf – tapahtuman varjolla, mutta ei! Minkäänlaista mainontaa tai korvinkuultavaa pohdintaa asian ympärillä ei ole ollut.

Tähän meillä Nokialla olisi varaa, ja tähän meidän Nokialla tulisi panostaa. Sen sijaan, että asiaan millään tavalla otettaisiin kantaa – yhtään miltään suunnalta, jäävät Euroopan avointen frisbeegolfareiden pirskeet ja majoituspyrkimyset lähikaupunkimme – Tampereen huoleksi. Meillä Nokialla – tähänkään ei olla päätetty panostaa.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä en halua kuulostaa ilkikuriselta tai ivalliselta. Minä todella toivon, että Nokia lähtisi etsimään rohkeasti sellaisia myyntivaltteja, joilla kaupunkikuvamme nousisi tavalla tai toisella hieman enemmän kukoistavaksi. Mitä kukoistuksen edesauttamiseksi tarvittaisiin? Nokian kaupunki on hyvin tyypillinen nukkumalähiö. Me olemme rohkeasti hiljaa Tampereen kainalossa, emmekä juurikaan siis pidä meteliä itsestämme. Meillä on Tapsan Tahdit, meillä on myös frisbeegolfin Euroopan avoimet mestaruuskilpailut. Tapsan Tahtien huippu ollaan tiettävästi saavutettu, eikä enempää enää haluta saavuttaa. Mutta voitaisiinko Tapsan Tahdeilla saavuttaa vielä jotain? Mielestäni voitaisiin. Nelmu ry on lähtenyt tässä asiassa rohkeasti eteenpäin. Tai no, Nelmu ry:n alaisuudessa järjestetään tiettävästi Poutunpuistossa 5. elokuuta ilmaistapahtuma nuorisolle. Kyseinen tapahtuma kulkee nimellä ”Tunefest”.

Se mikä on kuitenkin silmiinpistävää – on kuinka vähin äänin Tunefestia ollaan viety eteenpäin. Ongelmalliseksi näkisin myös sen, että Tunefest – tapahtumaa tukemassa on ainoastaan Nokian Kaupungin sisäisiä järjestämistahoja. Eikö tuollaiseen tapahtumaan kannattaisi satsata hieman enemmän ja hieman isommalla otteella? En halua tämänkään tiimoilta olla mitenkään ynseä, mutta Tahtiasema, Nokian Kaupunki, Teollisuusaseman Liikekiinteistöt oy ja Nokian Palloseura? Siinäkö kaikki? Tuntuu siltä, että olemme sukeltaneet takaisin Rock-musiikin alkupäiviin, jolloin ”Vitalis” tuotemerkki oli harvinaisuus mainostajien joukoissa.

TAPSAN TAHDIT 2017

Miten sitten Tapsan Tahdit? Miten hyvin ne tunnetaan? Jos vertaukseksi otetaan Pori Jazz, niin kyllä me Nokialla vielä jäämme kauas taa. Ei sillä eikä millään, mutta kuten Tapsan Tahtien (2017) sivuilla kerrotaan

tapsan tahdit

Pirkkalaistorin iltatapahtumassa torstaina 3.8. on luvassa Einö Grön – Sä kuulut päivään jokaiseen -konsertti. Perjantaina 4.8. lavalle nousevat Paula Koivuniemi sekä  ja lauantaina 5.8. Markku Aro & Diesel, Finnhittien kuninkaat: Danny, Frederik ja Tapani Kansa sekä Suvi Teräsniska.

Hyviä esiintyjiä kaikki tyynni, mutta pystyisimmekö me parempaan? Miten olisi nuorison oma ”Tapsan Tahdit”. Meillä Nokialla on useita tyhjänpanttina seisovia urheilukenttiä joille tapahtumaa voisi laajentaa ja soisi laajennettavan.

En sano, että Tapsan Tahtien on millään tavalla se, että Tahdit itsessään sijoittuvat niin visusti juuri Nokian keskustan alueelle, mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi Sahan alueelle sijoitettu nuorison oma ”Tapsan Tahdit”? Samalla voisimme hyötykäyttää Sahan aluetta muutenkin kuin ajoharjoitteluratana paikallisille autokouluille.

Sahan alueesta puheen ollen –  aasinsillan kautta Nokian Kartanon alueella sijaitsevaan (tällä hetkellä myynnissä hintaan 850 000e) tyhjään Navettarakennukseen. Kävin mielenkiintoisen keskustelun taannoin Nokian ”tarjontatyhjillään” olevasta keskustasta. Eräs keskustelijoista heitti loistavan idean siitä, että meillä Nokialla olisi todentotta tilausta jonkinlaiselle Tampereen Kauppahallin – kaltaiselle sisätorille. Paikalle jossa myytäisiin esim. kahtena päivänä viikossa lähituotettua ja lähivalmistettua ruokaa, tavaraa ja palveluita. Ei tämä paljoa ratkaisisi, mutta mitä luultavammin juuri niinä päivinä kun kyseinen sisätori olisi auki ja erityisesti – mikäli mainostus toimisi tehokkaasti, olisi lähiruualle, paikallisten tuottajien tuottamille leiville, leivonnaisille ja monille muille artikkeleille varmasti tilausta.  Kyseinen sisätori voisi olla omalta osaltaan Nokian Kaupungin uusi Nokia! Ei tosin varmastikaan ihan niin suuressa mittakaavassa kuin se Nokia ”NOKIA”, mutta ehkä jotain Tampereen Kauppahallin, Moilasen Leivän, Turun sinapin kaltaista. Kuka tietää. Kenties tällä keinoin lähituotannon myötä jonkinlaisia veroeuroja ja mainetta poikkeuksellisen sisätorin ylläpitäjänä myös kaupungin laariin sataisi.

Henkilökohtaisen ajatushautomoni perukoilla minä näen myös nuorison osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin liittyvää potentiaalia. Olen ehkä hieman nurinkurisesta näin vanhemmalla iällä palannut yhä enenevissä määrin tietokone- ja konsolipelien maailmaan. Tätä kautta olen saanut tutustua myös moniin tämän päivän nuoriin ja nuorten tietokone – , sekä konsolipelimaailmaan. Ja uskokaa tämä huviksenne  – meillä Nokialla nuoret ovat varsin innokkaita tietokoneharrastajia juuri pelien kautta!Ymmärrän toki hyvin, että nuorille halutaan tarjota viihtyisiä nuorisotiloja, viihtyisiä leikkikenttiä ja ennenkaikkea viihtyisää tekemistä  –  uudessa kirjastorakennuksen yhteyteen rakennettavassa nuorison kokoontumistilassa (not), mutta ollaanko nuorilta itseltään kysytty, että mikä heitä todella kiinnostaa? Varmasti osa nuorista vastaa, että ”mua ei kiinnosta mikään” ja silloin tarvitaan juuri sitä aikuisten ihmisten tarjoamaa turvallista ohjausta kohti kiinnostavia asioita, mutta tietokoneiden ja pelien harrastajille ei olla tarjottu Nokialla esimerkiksi juuri riittäviä tiloja LANien järjestämiseen ja tietokoneharrastamiselle.

LANIT

En ole kovinkaan hyvä ennustaja, mutta LANien kautta saisimme melko kevyellä panostuksella – melkoisen määrän rahaa kunnan kassaan ja samaan hengenvetoon oletettavasti myös jokusen kymmentä uutta yrittäjähenkistä pelitapahtumien toimijaa. Yhdistettynä nimeen ja tuotemerkkiin NOKIA – tästä saattaisi aikojen saatossa tulla jopa se uusi ”NOKIA”, jonka kehittely lähti liikkeelle nuorille suunnatusta tietokoneharrastajien tapahtumasta.  Mutta mikä siis junnaa. Miksi tällaiseen ei satsata, miksi tällaista ei viedä edes ajatuksen tasolla eteenpäin?

Me oletamme Nokialla, että meidän täytyy saada kaikki tarjonta tarjottua juuri paikallisesti. Me emme ole vieläkään oppineet, että valtaosa liiketoiminnasta, liiketoiminnan markkinoinnista ja myynnistä sekä mahdollisuuksista syntyy verkkotodellisuudessa, verkkomarkkinoinnin kautta  – emmekä me ole vieläkään hyväksyneet sitä tosiseikkaa, että niinkuin on aina ollut  – tulee olemaan myös tulevaisuudessa; nuoret luovat huomisen markkinat. Halusimmepa sitä tai emme.

Me emme ole kuitenkaan täysin hukassa. Meillä on Nimi, meillä on yksi toimiva brändi.

Se mikä meiltä kuitenkin tuntuu jatkuvasti uupuvan on pelisilmä, jolla asioita voitaisiin viedä eteenpäin – eikä suinkaan osaksi mennyttä maailmaa. Tämän kun oppimisimme ja tähän kun uskaltaisimme panostaa, niin silloin myös alati muuttuva tulevaisuus voisi olla helpommin kohdattavissa.

 

Mistä liikkeelle ja mihin päin? Nokian – malli. Silkkaa humpuukia vaiko mahdollisuus?

nokianvaakuna

pakkolaki

Kaikki on avoinna. Tuntuu siltä, että kenelläkään ei ole oikeaa vastausta ja ne jotka ovat kokonaisuutta lähteneet selittämään selittelevät sitä tavalla tai toisella omien etujensa tai oman ryhmänsä edun nimissä. Toiveet siitä, että perustulo olisi täysin ilmaista rahaa, on syytä haudata. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen on ehdottanut, että vastikkeettomasta sosiaaliturvasta luovuttaisiin. (Aamulehti)

 

Mikä siis ratkaisuksi. Vastikkeettoman sosiaaliturvan kuoppaaminen sellaisenaan tuskin ratkaisee mitään, mutta ajan kanssa vastikkeettoman sosiaaliturvan kuoppaaminen saattaa luoda jotain uutta ja antaa uusia suuntia työllisyystilanteen paranemiselle – kunhan vain muistettaisiin, että pakottamalla asiassa ei päästä tavoiteltuun lopputulokseen. Mikä siis ratkaisuksi? Kenties työttömyyttä, työkyvyttömyyden syitä, ja pitkäaikaistyöttömyyteen johtavia tekijöitä pitäisikin tarkastella jollain muulla keinoin kuin johdattelemalla vastikkeettoman sosiaaliturvan nauttijoita pakolla leivättömän pöydän ääreen. Ovatko työttömyyden, työkyvyttömyyden tai pitkäaikaistyöttömyyden syyt ylipäätänsä niin yksiselitteisiä kuin mitä meidän ollaan annettu ymmärtää? Onko syy aina työkyvyttömässä, työttömässä tai pitkäaikaistyöttömässä kansalaisessa?

PERUSTULO vs. TYÖTTÖMYYSTURVA.

Miten Nokian kaupunki voisi tulla vastaan työttömyyden torjumisessa. Olisiko oikea ratkaisu se, että töitä vain järjestettäisiin mahdollisimman monelle työtä haluavalle työttömälle ja miten se tapahtuisi? Vastikkeettomien sosiaalitukien ajan sanotaan olevan matkalla kohti karvasta loppuaan. Nordean Yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen pohdiskeli asiaa vuoden 2017 helmikuussa seuraavasti: ”Nykyisin työtön saa työttömyysturvaa vain jos hän hakee töitä ja opiskelija saa opintorahaa vain jos hän etenee opinnoissaan”. Kärkkäinen pohdiskeli tuolloin myös perustulomallin käyttöönottoa ikään kuin vaihtoehtoisena kannanottona vastikkeettoman sosiaaliturvan sijaan seuraavasti: ”Perustulo olisi sen sijaan vastikkeeton sosiaaliturvamuoto, jossa työttömät ja opiskelijat saisivat sosiaaliturvaa riippumatta siitä, mitä he tekevät tai ovat tekemättä.” Kuten Kärkkäinenkin toteaa – ollaan työttömät jo valmiiksi ehdollistettu toimimaan vastikkeellisen sosiaaliturvan alaisuuteen – he hakevat aktiivisesti työtä. Perustuloa on kutsuttu myös kansalaistuloksi, kansalaispalkaksi, osallistumistuloksi sekä yhteiskunnalliseksi osingoksi, joissa kaikissa malleissa on hieman eroja toisiinsa. (wikipedia)

OSALLISTUMISTULO.

Heikki Hiilamon, Antti Moision ja Pasi Parpon pohdinnoissa vuoden 2017 alussa puhuttiin myös osallistumistulosta. Osallistumistulon käsite on seuraavanlainen; Osallistumistulo poikkeaa perustulosta yhdellä merkittävällä tavalla. Perustulo maksetaan vastikkeetta jokaiselle pysyvästi maassa asuvalle. Osallistumistulon ehtona on osallistuminen jollain tavalla yhteisön toimintaan perustuloa myöntävässä maassa. – – Osallistumistulon saantiehtona olisi sosiaalityöntekijän kanssa sovittu osallistumissuunnitelma. Mikäli asiakas ei halua osallistua, tai sosiaalityöntekijän kanssa ei yrityksistä huolimatta päästä sopimukseen, asiakas siirtyy toimeentulotuen perusosan suuruiselle passiivituelle. Passiivituelta on aina mahdollista palata osallistumistulolle tekemällä suunnitelma sosiaalityöntekijän kanssa.

Mutta aktivoisiko perusosan suuruinen passiivitulo riittävästi juuri sellaista henkilöä, joka ei haluaisi osallistua osallistumissuunnitelman mukaiseen toimintaan?

 

Osallistumissuunnitelmasta todettua on, että ”Osallistumissuunnitelmasta tulisi aikuissosiaalityön työmuoto toimeentulotuen Kela-siirron jälkeiseen maailmaan, ja mahdolliseen perustulon maailmaan. Käytännössä osallistumissuunnitelma korvaisi nykyisen kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen – sekä mullistaisi suomalaisen sosiaalityön ja aktivointipolitiikan. Mitä jos asiakkaalle ja sosiaalityöntekijälle annettaisiin valta ja vastuu sopia osallisuutta ja työllistämistä edistävistä toimista keskenään? Osallistumissuunnitelma olisi tällöin aidosti voimavaralähtöinen ja voimaannuttava neuvottelu niin asiakkaalle kuin sosiaalityöntekijälle.”

 

En tiedä onko tämä hyvä ajatus. Mielestäni on jollain tapaa jopa hieman kyseenalaista lähteä ottamaan sellaisia sosiaalitukia pois vastikkeettomuuden nojalla, joilla ollaan ainakin jollain tapaa pystytty turvaamaan esimerkiksi juuri työssä sairastuneiden työkyvyttömien selviytyminen arjessa. Sen sijaan näkisin, että aidosti voimavaralähtöinen ja voimaannuttava toiminta/neuvottelu ovat omiaan viemään asiaa eteenpäin juuri pitkään työttömänä olleiden, lyhytaikaistyöttömien ja päihdeongelmista kärsivien kohdalla. Ratkaisu saattaakin löytyä juuri ratkaisukeskeisestä ja voimavaralähtöisestä ajattelusta, ja juuri sillä perustein tässä voisi olla yhdenlainen ratkaisu, mutta mitä me voisimme ynnätä osaksi tätä ajatusta – saavuttaaksemme ikäänkuin Nokialaisen tavan toimia asiassa Nokialaisten työttömien ja työkyvyltään alentuneiden kohdalla?

 

AIEMMAT YRITYKSET JA YHTEENTÖRMÄYKSET

 

Aiempina ratkaisuina – jotka sittemmin ovat ainakin osittain osoittautuneet hieman huteriksi kokonaisuuksiksi ollaan tarjottu erinäisiä työkokeilumalleja ja kuntouttavaa työtoimintaa. Kirjoitin tästä aiemmin lyhyen blogimerkinnän – jonka tiimoilta kokosin reilun kolmenkymmenen sähköpostiviestin vastauksista jonkin sortin selonteon siitä, mitä mieltä vastanneet olivat juuri kuntouttavasta työtoiminnasta. Pääosin vastanneiden vastaukset olivat kuntouttavaa työtoimintaa kohtaan kielteisiä. Jos kokemus työn tekemisestä on kielteinen niin onko se hyvä kannuste työn tekemiselle. Vastaan itse omaan kysymykseeni; ei. Kielteinen kokemus työn tekemisestä ei ole myönteinen kannuste työn tekemiseksi.

 

Heitän tähän väliin villin – omakohtaisen pohdiskeluni tuotoksen asian tiimoilta. Jos kuntouttava työtoiminta koetaan huonona ja latistavana asiana ja asiaa lähdetään ratkomaan voimavaralähtöisesti ja voimaannuttavin keinoin – ja työkokeilua kohtaan ennakoiva asenne on kielteinen, niin voisiko jonkin ”uuden oppiminen”, vapaaehtoinen opiskelu, omien mielenkiinnon kohteiden kautta tapahtuva kiinnostuksen kehittäminen olla ratkaisu tai toisin sanoen jonkinlainen ponnahduslauta ideoinnin ja työn mielekkyyden virittymiseksi. En ole asiasta täysin varma – mutta luulen, että tosissaan pitkäaikaistyöttömältä, työttömältä tai alentuneesti työkykyiseltä ei juuri tulla kysyneeksi, että ”mitä sinä haluaisit tehdä” ja lähdetä asiaa tätä kautta ratkomaan. Tällöin työn tekemisen kokemus on vaihteluvälillä neutraali tai osittain kielteinen.

 

Myönteisen kokemuksen puolelle siirtymiseksi ihmisen täytyy löytää mielekkyys jota työn tekeminen hänelle tarjoaa – oli se sitten palkan (ulkoinen motiivi), perheen (sisäinen motiivi) tai tuttavapiirin uudistumisen myötä (sisäinen motiivi). Lienee sanomattakin selvää – että pitkään työttömänä olleen ihmisen usko maailman hyvyyteen ei ole aktiivisesti urheilua ja kalastusta harrastavan perheen isän- tai äidin tasolla vaan pikemmin jossain kiusatun ja väheksytyn alakoululaisen tasolla. Sieltä ei ponkaista osaksi toimivaa yhteiskuntaa ihan vain kannustushuutojen- tai pakottavan patistelun keinoin.

 

Tosiasia kuitenkin on – valitettavasti juuri niin, että jos työtä ei oman osaamisen tai sen hetkisen työkyvyn piiristä ole saatavilla, niin jotain on tehtävä sen eteen, että kyky heittäytyä elämässä eteenpäin heräisi uudelleen yhdeksi monista mahdollisuuksista. Voisiko kaupunkia herätellä toimimaan tämän asian edistäjänä. Nähdäänkö työvoimaa ylipäätänsä eteenpäin pyrkivinä ihmisiä, vai ovatko työntekijät alun alkaenkin vain se pakollinen menoerä, jolla ei työantajapuolella ole muuta merkitystä kuin tuotteiden valmistamisprosessiin osallistuminen ja kuluerän pakkopalkkainen kokonaisuus? Mitä jos tulevaisuutemme nojaisikin yhä vahvemmin siihen ajatukseen, että olisimme kylä, jonka rakenteet kannattelevat kokonaisuutta ja mahdollistavat esimerkiksi aktiivisemman yrittäjyyden ja sitä kautta kollektiivisen hyvinvoinnin leviämisen osaksi kyläämme? Mitä tällainen vaatisi? Mielestäni meidän tulisi nähdä mahdollisuutena purkaa yrityksiä kohtaan asetettua sääntelyä, yhtälailla vastikkeellisesti kuin mitä nyt ollaan esitetty sosiaaliturvan perusteeksi. Mielestäni sääntelyn purkaminen yritysten toiminnan tieltä on yhtälailla sosiaalipoliittinen ratkaisu kuin mitä vastikkeellinen sosiaaiturva on. Konteksti, eli ympäröivä yhteiskunta tarvitsee jollain tavalla molempia. Kumpaisenkin kohdalla asian pitäisi kuitenkin olla joustavasta toteutettavissa. Myös verohelpotuksia pitäisi voida pystyä yrityksille antamaan, ja erityisesti silloin, kun yritys olisi osoittanut olevansa kollektiivista hyvää ympärilleen luova, kestävä ja työllistävä – tärkeä yritys. Näkisin jopa niinkin vapaamielisen kokeilupohjan asiassa, että mikäli yritykset tarjoaisivat ns. kisällityöpaikkoja jonkin tietyn alan opiskelijoille  – niin silloin voitaisiin verohelpotuksia tarkastella vaikka yritys itsessään ei työllistäisikään muita kuin itse yrittäjän. Yhden miehen tai naisen pyörittämillä yrityksillä on myös tilausta meillä Nokialla. Mitä toimivampi ja menestyneempi yritys – sitä todennäköisemmin se jossain vaiheessa pystyy myös muita kuin pelkän yrittäjän työllistämään.

 

Kirjoitin aiemmin blogimerkinnän Nokian Kaupunkiin suurella pieteetillä hankituista kahdeksasta työvalmentajasta, joiden tehtävänä oli herätellä työttömiä, pitkäaikaistyöttömiä ja osittain jo syrjäytyneitäkin kuntalaisia siihen todellisuuteen, josta suunta olisi takaisin kohti työmarkkinoita ja voimaantumisen kautta tapahtuvaa hyvinvoinnin lisääntymistä yksilötasolla ja sitä kautta myös perhekeskeisesti.

 

Uskoisin, että nuo kahdeksan työvalmentajaa ovat omalta osaltaan saaneet varmasti jotain aikaan, mutta millä tavoin voisimme vaatia kotikaupunkiamme toimimaan tämän asian tiimoilta vielä tehokkaammin. Mitkä olisivat ne keinot, että nuoriso, nuorten asema osana Nokian tulevaisuutta olisi turvattu?

 

Voitaisiinko Nokialla ottaa esimerkiksi käyttöön ns. Nokian malli, jossa vastikkeellisuus sosiaaliavustuksille olisi portaittain säilyvä ja nouseva? Toisinsanoen – jos oman alan, ja oman ammattitaidon piirissä olevaa työtä ei ole tarjolla, voisi työtön henkilö saada asteittain nousevaa sosiaalitukea esimerkiksi oman alansa erikoistumisopinnoista tai mikseipä jonkin täysin uuden ammatin opiskelusta. Voisiko tällainen malli toimia? Tarkoitukseni ei ole nyt saada asiaa näyttämään siltä, että ”kaikkien pitää erikoistua”. Työmarkkinoiden erikoistuttua ja työelämän muututtua enemmän erikoistuneeksi voitaisiin kuitenkin erikoistumisopintoihin panostaa silloin, kun erikoistumisopintojen kautta potentiaali työntekijän työmarkkinoilla säilymiseen olisi uskottavaa. Faktat ovat karuja; isot ikiaikaiset työllistäjät – teollisuuden tuotanto, tehtaat siirtyvät vähä vähältä halvan tuotannon maihin. Meille suomeen jää kyllä paljon suunnittelu- ja testausavastuuta, mutta nillä ei työllistetä montaakaan tuhatta ihmistä.  Mikä siis ratkaisuksi? Me tarvitsemme motivoituneita yrittäjiä ja pienyrittäjiä. Ihmisiä, ammattilaisia ja osaajia. Kun tehtaan seinät kaatuvat tulee tehtaan muuttua osaksi yhteiskuntaa ja yhteiskunnan tulee ottaa osakseen tehtaan tehtävät isona tuottavana kokonaisuutena. Mutta tämä ei onnistu niin pitkään – kun leikistä on helpompi luopua, kuin mitä sitä on jatkaa.

 

 

Palkkaluokkakyselyiden tulos: Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi.

Sinä olet tehy

Olette tiettävästi kuulleet tarinan menestyksekkäästä tai menestyneestä insinööristä. Itse olen törmännyt tämän kaltaiseen tarinaan useammin kuin kerran.

”Hänestä tuli oikein menestynyt insinööri”, ”Hän teki loisteliaan uran insinöörinä” ja se kaikista eniten mieltä lämmittävin ”Hänen työnsä insinöörinä aiheutti kateutta muissa insinööreissä ja pelkoa niissä, joille hän ei tehnyt työtä”.

Haluan heti alkuun painottaa, että arvostan suuresti insinöörien työtä. He ovat omistaneet elämäntehtävänsä jollekin sellaiselle, joka helpottaa, tekee miellyttävämmäksi tämän elämän jota me kaikki elämme. Tästä ei ole kuitenkaan tämän kertaisessa blogitekstissäni kyse. Tämän kertainen blogitekstini käsittelee palkkaa ja ajatusta menestyksekkäästä sairaanhoitajasta.

Olen täysin tietoisesti viime päivinä lähestynyt (tai oikeammin jo pidemmän aikaa) useita eri yksityisiä hoito- ja hoivapalveluita tarjoavia suuryrityksiä muutaman erinäisen kysymyksen voimin.

Olen tiedustellut http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkaa Sairaanhoitajalle tarjoavien yritysten yhteyshenkilöiltä, että minkälaista palkkaa he tarjoavat sairaanhoitajalle ja miksi työtehtävien palkasta sovitaan toistuvasti yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan, vaikka työtehtävien kuvaus olisikin erikoissairaanhoidon piiriin kuuluvien työtehtävien toteuttamista ja kolmantena; voiko palkasta neuvotella.

Mikäli asia olisi niin, että meitä sairaanhoitotyön ammattilaisia voitaisiin kuvailla nimikkeillä ”menestynyt sairaanhoitaja” tai ”loisteliaan uran sairaanhoitajana tehneinä” – sairaanhoitajina, ja mikäli asia katsottaisiin niin, että työnantajain puolella nähtäisiin hyvin palkatun sairaanhoitajan potentiaali yhä tyytyväisempinä  asiakkaina ja asiakkaina, jotka myöskin palaavat saman palveluntarjoajan luokse – saamaan hyvää palvelua, niin silloin meillä varmastikin olisi ”menestyneitä sairaanhoitajia”, jotka ovat tehneet hoitotyössä ”loisteliaan uran”.

Sen sijaan, että asia kuitenkaan näin olisi, olen saanut suurimmilta yksityisiltä terveydenhoitopalvelun suurtarjoajilta seuraavaksi esittelemiäni vastauksia, koskien juuri palkkausta, palkasta sopimista (työehtosopimus) ja sairaanhoitajan tarjoaman sairaanhoitajuuden siirtämistä likimain kokonaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi.

Edellämainittuja kysymyksiä sairaanhoitajalle maksettavasta palkasta ja siitä voiko palkasta neuvotella – sekä siitä miksi erikoissairaanhoidon piiriin kuuluva sairaanhoitotyö lasketaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi olen siis esittänyt kaikille suuryrityksille/yhtiöille, joilla http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkailmoituksia on ollut.

Tuloksien suhteen haluan pidättää oikeuden olla mainitsematta kyseisiä yrityksiä/yhtiöitä nimeltä, mutta kerron kuitenkin avoimesti lähettämieni kysymysten kautta saamistani vastauksista rehellisesti ja avoimesti.

TULOKSET:

Lähetin em. kysymykset sataan eri työpaikkailmoitukseen aikavälillä 1.4.2016 – 1.7.2017.

Yleisin tarjottu palkkaluokka oli G21 (44kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Toiseksi yleisin palkkaluokka oli G23 (21kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kolmanneksi yleisin palkkaluokka oli G20 (19kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Neljänneksi yleisin palkkaluokka osui kahdelle eri palkkaluokalle, eli G19 ja G17 (Kumpaakin 7kpl = 14), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kahteen sähköposti tiedusteluun palkasta vastattiin seuraavalla tavalla:

  1. Ei meille tuleminen ole koskaan palkasta jäänyt roikkumaan.
  2. No se vähän riippuu siitä että minkälaiseen sopimukseen päästään.

Palkkaa sairaanhoitajalle tarjottiin siis vaihteluvälillä palkkaluokissa

G17 – G23.

Palkkaluokka G17 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1876,67€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G17 palkkaluokassa nautittu palkka on 2102,08€.

Palkkaluokka G19 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1915,74€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G19 palkkaluokassa nautittu palkka on 2150,05€.

Palkkaluokka G20 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1953,61€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G20 palkkaluokassa nautittu palkka on 2196,66€.

Palkkaluokka G21 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2116,08€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G21 palkkaluokassa nautittu palkka on 2389,09€.

Palkkaluokka G23 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2246,30€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G23 palkkaluokassa nautittu palkka on 2548,48€.

MIKSI YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TES?

 

Vastaus em. kysymykseen oli toistuvasti sellainen, jossa kuvattiin sairaanhoitajalle tarjottuja työtehtäviä tekevän myös lähihoitajan vakanssilla työtä hoitavia ammattilaisia, sosiaaliohjaajan vakanssilla työtä tekeviä ammattilaisia jne, mutta myös sellaisia, joissa yksinkertaisesti todettiin, että ”työtehtävät eivät itsessään vaadi sairaanhoidollista osaamista”.

Mielenkiintoisin vastaus oli erääseen sairaalaan sijoittuvien, erikoissairaanhoidollisten työtehtävien hoito sairaanhoitajana. Vastauksessa annettiin ymmärtää, että koska työtä tehdään myös ”kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa” niin ”ammattinimike on toissijainen tekijä.”

Tämän lisäksi vastauksessa annattiin kuitenkin ymmärtää, että työtehtävät joita tehdään muiden kuin kehitysvammaisten potilaiden kanssa vaativat sairaanhoitajan pätevyyden. Palkkaluokka ko. työtehtävässä oli G21.

POHDINTAA KYSELYN TIIMOILTA

Näin jälkeenpäin joudun pohtimaan omaa ammatti-identiteettiäni. Miksi minä olen sairaanhoitaja. Miksei minusta voinut tulla menestyksekästä sairaanhoitajaa. Kuka todella voisi vaikuttaa minun ja muiden sairaanhoitajien asemaan niin, että meillä olisi menestyneiden insinöörien ohella myös menestyneitä sairaanhoitajia.

Mielestäni sairaanhoitotyön arvostusta voitaisiin lisätä nostamalla naisten euro miesten euron kanssa samalle viivalle, mutta myös sillä, että hoitotyön merkitys yhteiskunnallisena ilmiönä tulisi enemmän selväksi kaikille yhteiskunnan jäsenille. Kyse ei todellakaan ole ammatinvalinnasta. Kyseessä on yhteiskunnallinen moraalikysymys!

Mielestäni palkka-asialle, arvostuksen nostamiselle ja sote – menojen syntyyn vaikuttavien tekijöiden tarkastelulle pitäisi antaa nyt todella hieman enemmän huomiota. Pelkät puheet eivät enää riitä.

Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi sairaanhoitajan työtehtäviä ja vastuualueita ollaan siirretty lähi – ja perushoitajien tehtäväksi ilman riittävää koulutusta sekä ilman minkäänlaista
palkanlisää. En esimerkiksi usko, enkä pysty näkemään, että
muutaman päivän tai toisinaan jopa muutaman tunnin pikakoulutuksella 
voitaisiin tarjota riittävä pätevyys työtehtävien siirtoa varten sairaanhoitajalta
lähi- ja perushoitajien vastuulle! 
 
Ihmisenä, kansalaisena ja kuntalaisena minua huolestuttaa kärsijöiksi joutuneiden kanssakansalaistemme tilanne; säästösyihin ja kilpailukyvyn parantamiseen liittyvistä tekijöistä ja oikeutuksista johtuvista syistä –
kärsijöinä tulevat olemaan potilaat, asiakkaat ja asukkaat, mutta myös
hoitotyötä tekevien rakoileva yhteisrintama. 
Anttiolavi Salonen, Sairaanhoitaja (AMK) –
Mielenterveys ja päihdehoitotyö.

 

 

Katsaus lähihistoriaan – Työttömyydenhoitoa Nokialaisittain: Työvalmentajat.

kisälli

Vuoden 2017 alussa, tarkalleen ottaen 5. tammikuuta Nokian kaupungissa kiehahti odotetusti. Alkoi puheensorina asiasta nimeltä työttömyyden hoitaminen kahdeksan työvalmentajan tukemana. Mihin suuntaan Nokian kaupungin työttömyys on tuon jälkeen notkahtanut? Onko työttömyys vähentynyt todella vai ollaanko työttömien valtavaa määrää siroteltu ja siloiteltu niin, että he eivät enää tänä päivänä näytä työttömiltä työttömien valtavassa rintamassa?

Avoimia työpaikkoja Nokialla on tiettävästi tänä päivänä (25.6.) noin kahdeksankymmentä kappaletta, mutta keitä varten kyseiset työpaikat ovat olemassa? Mitä kansalaisen tai kuntalaisen tulee tietää hakeutuessaan työnhakijana mahdolliseksi työntekijäksi työmarkkinoille? Voidaanko apua, tukea ja neuvoa antaa työnhakua koskevissa kysymyksissä. Mielestäni voidaan, mutta mukautuuko tukea, turvaa ja neuvoa antava palveluntarjonta asiakkaiden mukaan. Voidaanko palvelua vain tarjoamalla tarjota, vai vaaditaanko työvalmentajan osaamisalueella mm. ymmärrystä moninaisista päihdeongelmista, perhehoitoon liittyvistä tekijöistä, neuropsykiatrisesta oirehdinnasta ja tietenkin pitkäaikaisen syrjäytymisen aiheuttamista muutoksista yksilötasolla ja sen vaikutuksista työttömyysuhan alla olevien perheiden arkeen. Oliko tarjottu työvalmennus kuitenkaan loppuun asti ajateltu. Uskon asiassa siihen, että kun tällaista palvelua ollaan lähdetty järjestämään, ollaan asiassa lähdetty hyvän-, tietoon perustuvan ymmärryksen kautta kohti idean lopullista toteuttamista.

Marraskuussa 2016 Nokialla oli työttömiä henkilöitä 2199 kappaletta. Vain kuukautta aiemmin määrä oli ollut vielä 132 enemmän. Toisinsanoen, suunta oli laskeva. Jostain syystä, en löydä tämän hetkistä tilastoa asian tiimoilta. Nokian työttömyysaste vuoden 2016 lopulla oli 13,9%.

Pikainen katsastus www.mol.fi sivuille kertoo, että valtaosin työpaikat ovat hyvin laajalle skaalalle tiputeltuja työtehtäviä, joista valtaosa on – yllätävää kyllä; vakituisia. (http://paikat.te-palvelut.fi/tpt/?locations=Nokia&announced=0&leasing=0&english=false&sort=1)

kela

Työpaikkojen ja työttömien suhteellisella määrällä ei kuitenkaan voida tänä päivänä selittää  oikein mitään. Työpaikkojen perässä liikutaan helpostikin pitkiä matkoja ja työtehtävien tekemiseen ollaan valmiita satsaamaan mm. perheen yhteisestä ajasta tai itselle tärkeistä harrastuksista huolimatta. Miksi Nokialla siis on työttömiä ja mikä on näiden työttömien työllistymisen esteenä? Miksi ihmiset ajautuvat mm. kuntouttavan työtoiminnan pariin?

Onnistuttiinko Nokialla siis kahdeksan työvalmentajan keinoin? Mikä olisi onnistunut paremmin jos oltaisiin muutettu kokonaisuutta ja mitä kuntalaiset toivoisivat muutettavan, jotta asiat sujuisivat jouhevammin. Tuleeko monikaan ajatelleeksi, että pitkään työttömänä oleminen ja pitkä työttömyys käy oikeasti täydestä työstä? Ollaanko syyllisyyden viitta sijattu työttömien olkapäille jostain muusta kuin aidosta, oikeasti syystä johtuvista tekijöistä?

Viime kertaisessa merkinnässäni käsittelin saamaani palautetta onnistumisen tunteen tiimoilta Nokian kaupungilla tarjotusta kuntouttavasta työtoiminnasta. Kuntouttavan työtoiminnan parissa ”työskentelevien” kokemukset osoittautuivat kaikkea muuta kuin myönteisiksi.

Olisin toivonut myös kuntouttavaa työpalvelua pyörittävien tahojen ajatuksia asian tiimoilta enemmän julki, mutta kommentteja ei tältä osalta asiaan tullut.

Se mitä tuli enemmän kuin riittämiin oli eri työkokeiluissa negatiivisia kokemuksia saaneiden pohdintoja. Miten tämä siis liittyy mihinkään – ja voidaanko tätä asiaa tarkastella peilaten juuri em. kahdeksa työvalmentajan työnkuvaan?

5. Tammikuuta julkaistussa artikkelissa kerrotaan muun muassa seuraavia asioita tuolloin palkattujen kahdeksan työvalmentajan toimenkuvasta.

”Työhönvalmentajat pyrkivät parantamaan asiakkaan valmiuksia ja mahdollisuuksia saada työtä. Palvelun sisältö riippuu paljon asiakkaan tavoitteista ja tarpeista; onko tarpeen miettiä esimerkiksi uudelleenkoulutusta tai millaisia palveluja työhön paluun tueksi tarvitaan?”

Käsitin kirjoitukseni saamasta palautteesta, että tekstini lukeneet henkilöt olivat kuta kuinkin kurkkuaan myöten täynnä ”uudelleenkouluttautumista” ja ”erilaisia palveluita”, joilla työnnetään työhön pääsyä aina vain kauemmas siitä, mistä jo tänä päivänä on pulaa.

Minä ymmärrän hyvin tätä ajattelutapaa. Jos ihmisellä on tänään nälkä, hätä tai pakottavan ahdistava olotila sen suhteen, että työtä ei ole, niin ei siinä auta uskoa siihen, että puolentoista vuoden päästä  asiat ovat jo palon paremmalla tolalla.

Mikä siis olisi ratkaisu siihen akuuttiin hätään, jonka alaisuudessa yhä useampi työtön esimerkiksi juuri Nokialla tai vaikkapa Pirkanmaalla, tampereella, ihan koko suomessa elää?

Valitettavasti keinot ovat harvat ja niiden hedelmistä pääsevät tosiasiassa nauttimaan vain ne, jotka ovat valmiita muuttumaan itse – sillä maailma heidän ympärillään ei muutu.

Mikko Nieminen, Nokian kaupunkikehitysjohtaja oli sitä mieltä tuolloin 5. Tammikuuta, että

”- – tarkoitus on uudenlaisella mallilla ottaa työttömyyttä hallintaan niin, että työttömien aktivointiaste nousisi nykyisestä”.

Onnistuttiinko tässä? Mitä tapahtui? Tällä hetkellä kovin moni aktivoitu työtön kokee tulleensa kusetetuksi. Miksi näin?

 

 

Vaihtoehtoja on, mutta halutaanko niihin satsata?

 

Niin, onko meillä vaihtoehtoja? Jos on niin mitä ne ovat? Mainitsin aiemmin tekstissäni, että ”keinot ovat harvat ja niiden hedelmistä pääsevät tosiasiassa nauttimaan vain ne, jotka ovat valmiita muuttumaan itse – sillä maailma heidän ympärillään ei muutu.

Olemassa olevat harvat keinot ovat tosiasiassa aina olleet olemassa. Yksilö voi opiskella ja kehittää itseään silloin kun ”paukut” siihen vielä riittävät. Tiedän hyvin miltä tämä kuulostaa; tämä kuulostaa juurikin siltä, että nyt minä puolustelen sellaista näkemystä, jonka mukaan nuoruus ja kyvykkyys ovat mahdollisuuksia ja kaikki sen jälkeen tuleva on turhaa.

Ei.

Hyvä, toimiva yhteiskunta ei ole sellainen. Hyvä, terve yhteiskunta levittää hyvää ympärilleen. Toimivasta ja terveestä yhteiskunnasta voivat nauttia myös ne, joilla ei ole ollut mahdollisuutta kehittää ja opiskella silloin kun ”paukut” vielä riittivät. Samaan tapaan toimivasta ja terveestä yhteiskunnassta voivat nauttia myös ne, joilla ei ole mitään antaa yhteiskunnalle. Se on lajillemme ominainen piirre; me huolehdimme heikommistamme. Luonnollisestikin epäterve-, sairas yhteiskunta on terveen yhteiskunnan vastakohta. Sellainen yhteiskunta, joka ei pidä huolta jäsenistään ei ole säilyttämisen arvoinen, eikä myöskään kehityskelpoinen. Yhteiskunta on olemassa jäseniään varten, ja vain terveessä, hyvinvoivassa yhteiskunnassa on hyvinvoivia – yhteiskunnan eteen työskenteleviä yksilöitä, jotka muodostavat perheitä, ryhmiä, yhteisöjä jne.

Kahdeksan työvalmentajan tarjoama työvalmennus asettautui vastatuuleen heti kun siitä oltiin tehty julkinen hanke. Kyseistä pyrkimystä luonnehdittiin mm. seuraavalla tavalla

”Työhönvalmennus on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille sekä heille, joiden työttömyys on vaarassa pitkittyä. Valmennukseen osallistuva työtön ei saa osallistumisestaan työttömyyskorvauksen lisäksi muuta korvausta kuin kulukorvauksen.”

Ajatellaanpa hetki mitä tahansa poliittista toimielintä. Minkälainen tunku olisikaan poliitiikan huipulle, jos kansanedustajana, maakuntapolitiikan nokkamiehenä tai vaikkapa sote-asioiden järjestelijänä oleva henkilö nauttisi ainoastaan kulukorvauksen turvaamaa korvausta työpanoksestaan.

En väitä, että nämä em. toimet ovat millään tavalla mitättömiä tai arvottomia, mutta laitettuna oikeanlaiseen konteksiin niiden todellinen arvoasetelma paljastaa mistä on kyse.

Mikä olisikaan ollut em. kahdeksan työvalmentajan motivaatio työvalmennukseen, jos ainoa korvaus työtehtävistä olisi ollut kulukorvaus?

Hyvän ja toimivan yhteiskunnan, kunnan, maakunnan tai läänin tulisi pystyä tarjoamaan uskottavaa, hyvinvointia lisäävää kollektiivista kokemusta niille yksilöille, joiden se olettaa olevan osa toimivaa kokonaisuutta.

Vastaan itse aiemmin esittämääni kysymykseen ”miksi ihmiset ajautuvat osaksi kuntouttavaa työtoimintaa?”. Koska ihmiset eivät näe muutokselle todellista tarvetta. Jos yhteiskunnassamme on olemassa työpaikkoja, joihin kukaan ei halua mennä – pitää meidän uskaltaa kysyä, että miksi työpaikkaan ei saada työntekijää. Jos yhteiskunnassamme on olemassa työttömiä ja työpaikkoja – pitäisi meidän uskaltaa kysyä, että mistä johtuen tällainen yhtälö on mahdollinen? Mitkä ovat poliittisten päättäjiemme todelliset mahdollisuudet saada aikaan muutos, joka kantaisi myös huomista pidemmälle.

Yhteiskuntamme mätänee latvasta alaspäin. Me seuraamme tätä nurinkurista, heikkomielistä näytelmää ja pohdimme mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei ole ihme, että yhteiskuntamme näyttäytyy epäreiluna, sairaalloisempana kuin aikoihin. Toisaalta meidät valtaa viha, toisaalta katkeruus, toisaalta pelko sellaisia tekijöitä kohtaan joihin olemme kohdistaneet vain silkkaa arvailua. Myös toivoa on nähtävissä, mutta kauttaaltaan se tuntuu olevan kovin vähissä. Haluan painottaa, että itse liputan paremman huomisen, valoisamman ja terveemmän yhteiskunnan puolesta. Minä uskon, että moraalisesti valveutuneilla päättäjillämme on takanaan tieto siitä, että he ovat päättäjiä vain siksi, että heillä on taustallaan järjestäytynyt yhteiskunta, joka tarjoaa heille yhtälailla tukea, turvaa ja mahdollisuuden toimia päättäjänä.

Työttömyydestä ollaan saatu väännettyä viime vuosien aikana vitsaus jonka syyllinen on työtön itse. Työttömät ollaan saatu kilpailemaan keskenään ja Suomalaiset ollaan käännetty yhä useammalla eri rintamalla toisiaan vastaan. Minä uskon, että riittävän syvien vastakkainasettelujen saattelemana me hylkäämme demokraattisen kehityksemme, hylkäämme arvomme, hylkäämme kaiken sen toivon, jonka varaan olemme tulevaisuuttamme rakentaneet. Mikäli päättäjämme, meidän valitsemamme lainsäädäntötyötä tekevät tahot osoittautuvat kerta toisensa jälkeen aiempien lainsäätäjien kopioiksi ja tekevät kaikkensa saadakseen vain itselleen parempaa olemme matkalla kohti synkkiä aikoja.

Kuka tietää – mihin tämä kaikki lopulta johtaa ja mitä sen jälkeen on luvassa.

eduskunta2_750

Se mistä voimme kuitenkin olla varmoja on, että hylkäämällä demokratian, hylkäämällä toiveet paremmasta tulevaisuudesta ja hylkäämällä uskomme ihmiseen itseensä – emme tule saavuttamaan yhtään mitään hyvää. Kehityksen on annettava kehittyä, tulevaisuuden on annettava tapahtua. Ja me kaikki olemme osa tätä päivää.

Kuntouttava työtoiminta Nokialla – tulkintaa asian tiimoilta.

 

nokiantehdas

 

Kuten hieman uumoilinkin, aiheutti aiempi merkintäni

”Kuntouttava työtoiminta – työllistymistä tukeva työkokeilu.”

 

eräällä tapaa myrskyn, joka laantui vasta noin tuhannen lukukerran jälkeen. Tämä on täysin ymmärrettävää. Aihe on arka, mutta aihe on myös ajankohtainen. Tosiasia kuitenkin on, että meille suomeen, meille Nokialle – on kehittynyt uusi äärimmäisen vähällä toimeentulevien joukko. Kutsuin tätä joukkoa aiemmessa merkinnässäni äärimmäisen köyhien ryhmäksi. Enkä syyttä. Kutsuin tätä ryhmää myös ”orjatyötä” tekevien ryhmäksi, ja myönnän, että käyttämäni ”orjatyö” oli provokatiivinen vertaus, jonka oli tarkoituskin aiheuttaa älämölöä.

Tosiasia on, että 9e/pvä ei ole ainoa mitä tälle äärimmäisen köyhien – ryhmälle yhteiskunnalta irtoaa. Tosiasia on se, että kaikki mitä tämän päälle irtoaa on silkkaa halveksuntaa. Toki, tukina nämä ihmiset saavat pienen lisän osaksi sitä arkea, jonka varassa kokonaisuuden pitäisi pyöriä niillä sijoillaan ja tarjota mahdollisuuksia, joilla huominen näyttäisi edes vähän valoisammalta.

Kokemukset, joita sain pyydettyäni s-posti viestejä asian tiimoilta olivat kauttaaltaan synkkiä. Tosiasiassa – yli kolmestakymmenestä viestistä asian tiimoilta neljä oli myönteistä. Myönteisistä kokemuksista asian tiimoilta nostan nyt esiin muutamia myönteisyyttä kuvailevia kokonaisuuksia;

  • Elämäntilanne; Elämässä oli sattunut jotain sellaista, että kyseinen 9e/pvässä työ oli avannut elämän arvoja uudelleen sellaisenaan ja näyttänyt elämässä paljon muita tärkeitä puolia, kuten aika rakkaiden kanssa, aika itselle, aika omille ajatuksille.
  • Uudet tuttavuudet; eri elämäntilanteista syntyneet väylät. Ns. elämän purot, joista muodostui yhteinen virta. Täysin eri elämänaloilta yhteen nivoutuneet elämäntarinat. Uusi seurustelusuhde, elämänkumppanin löytyminen.
  • Käsityskyvyn avartuminen, omien arvojen uudelleen puntarointi; ”Ymmärsin paremmin mikä elämässä on todella tärkeää”, ” – – että ei elämä ole pelkkää töiden tekemistä varten. joskus on vaan hyvä antaa olla”, ”tää on ollut parasta aikaa yli 20 vuoden työputken jälkeen”,”Itse olen parhaillaan moisessa, enkä parempaa vois tähän väliin toivoa.”

 

Myönteisten kokemusten yhteinen nimittäjä on hieman pidemmänkin ja tarkemman silmäilyn jälkeen irtaantuminen tavanomaisista rutiineista ja jonkin uuden merkityksen löytäminen elämälleen. Tämä ei ole ihme; työelämä on viimevuosien aikana muuttunut yhä hektisemmäksi, enemmän kuluttavaksi, enemmän voimavaroja raastavaksi. Toisinsanoen, ihmiset kokevat, ettei heille jää omaa aikaa, aikaa omalle elämälle, aikaa niille tärkeille asioille ja ihmisille, joiden vuoksi he ovat tottuneet tekemään työtä; summa summarum: työstä on tullut elämän keskipiste.

Työn perässä, ja elämäntilanteiden myötä vaihdetaan asuinseutua nykyään paljon helpommin, paljon nopeammalla syklillä kuin aikaisemmin ja elämänvirran annetaan tätä nykyä viedä tunteiden kautta enemmän kuin pohtien syvällisesti ja tehden ns. sen tarkempaa suunnitelmaa siitä, mitä elämä lopulta tarjoaa kun heittäydytään eri kokemusmahdollisuuksien vietäviksi; summa summarum: elämän tarjoamat rajattomat mahdollisuudet.

Tulkitsin asiaa näiden vastausten perusteella niin, että ne joiden kokemukset 9e/pvä kuntouttavasta työtoiminnasta ovat myönteisiä, ovat saaneet kuntouttavasta työtoiminnasta sellaista vastinetta, jota he ovat toivoneetkin; elämän sisältö on muuttunut myönteisemmäksi, elämään on tullut väriä, elämän arvot ovat henkilölle itselleen oikeammassa järjestyksessä työkuvioiden, arjen haastavuuden, arjen painostavan kokonaisuuden vähennyttyä ja voimavarojen palattua näiden tapahtumien myötä entiselleen.

Perustavia syitä sille, miksi vastanneet henkilöt ovat näin kokeneet en voi antaa. Enkä lähde tätä tulkitsemaankaan. Jokaiselle meistä on oma elämänsä elettävänään ja jokaisen elämään mahtuu tekijöitä joiden tiimoilta he elämänkulkuaan mukauttavat. Itse näin sosiaali – ja terveysalan varsin raskaalla työkentällä työskentelevänä kansalaisena voisin jossain vaiheessa heittäytyä vapaalle ja kerätä taas itseni kokoon niiltä osin, jotka koen työurani aikana menettäneeni. Toisinsanoen; minä ymmärrän oikein hyvin, miksi ihmiset kokevat em. elämäntarinoidensa mukaan autuuden tunnetta ja voimavarojen palautumista.

 

NEGATIIVISET KOKEMUKSET

 

Kahdessakymmenessäkahdeksassa saamassani viestissä sävy oli negatiivinen. Näistä negatiivissävytteisistä viesteistä nostaisin seuraavat kokemukset esiin esimerkinomaisesti:

  • Arvostuksen tunne, kokemukset; Työolojen valvonnan puute. Kokemus siitä, että ihmisarvo on nolla. Täydet työpäivät – rahat ei riitä edes perus elämään. Ei kehtaa katsoa lapsiaan silmiin. Häpeän tunne. Arvostuksen puute yleisesti. Hanttihommat joista ei saa mitään irti. Tunne, että hommia teetetään ilmaiseksi jonkun palkkaa saavan pihan siivoamisesta.
  • Arveluttavaksi koettu toiminta; ”Autot ei ole edes liikenneluvallisua vaikka tehdään luvanvaraista ajoliikenteen harjoittamista.”, ” – – pajatoiminnan ihmiisten yksityisyyden suojissa olevia asioita yleisesti (lääkärikäynnit, poissaolot, sairastumisrt etc) ihan julkisesti kaikkien kuullen.”, ”Ohjaajat antaa vääriä ohjeita – -”,”uhkaillaan etuuksien menettämiselle jos kysyy – -”, ”epämiellyttävää käytöstä. tulee aliarvostettu olo”,” – – kukaan ei oo kysynyt multa, että miltä musta tuntuu kun mut on haukuttu”,”enhän mää semmosta osaa mutta en kyllä saanut siihen mitää opetustakaa”.
  • Palkkatyöhön siirtymisen estäminen; kuntoutujan saatua osa – aikaista palkkatyötä, ei häntä olla ennen juristiin otettua yhteyttä meinattu suosiolla päästää pois kuntouttavasta työtoiminnasta.

    Negatiivisten kokemusten yhteinen nimittäjä voisi olla näiden perusteella arvostuksen tunteen menettäminen. Saamieni viestien perusteella ihmisten suuttumus, viha ja ajoittain jopa katkeroitunut elämänasenne ollaan summattu niine hyvineen epärehelliseltä toiminnalta vaikuttavien kokemusten siivittämäksi. Myös hanttihommat, joiden tekeminen ollaan koettu nöyryyttäväksi nousi vahvasti eri vastauksissa esiin; toisinsanoen – työtehtävät, joissa esimerkiksi siivottiin, kärrättiin, siirrettiin tavaroita tai toimittiin jonkinlaisina yleismies ”Jantusina” ilman sen kummempaa suunnitelmaa prosessimuotoisesti. Negatiivisten kokemusten keskiöön nouseekin kokemus jonka mukaan kuntouttavalla työtoiminnalla teetetyt tehtävät ovat tavaroiden kantoa paikasta a) paikkaan b). Summa summarum: kuntoutujalla voidaan teettää työtehtäviä, jotta palkkatyötä tekevien määrä voidaan pitää riittävän alhaalla.

    Työ on tavallisesti elämää suuntaava tekijä. Meistä jokainen haluaa kuulua johonkin, jossa me voimme tuntea itsemme merkityksellisiksi. Me olemme sosiaalinen laji, jonka eteenpäin menemistä on tyypillisesti viitoittanut yhteisen hyvän edistäminen. Kun työ synnyttää yksilössä kokemuksen, että työllä ei tule toimeen, tulee työstä pakkopullaa, jonka murtamiseksi ei haluta enää nähdä vaivaa. Työn ”hedelmät” ovat moninaiset. Työstä saatu palkka tuo turvaa perheelle, lisää yksilön omanarvontuntoa ja edistää terveyttä. Summa summarum: kokemus on, että työllä ei tulla toimeen.

    TULKINTAA ASIAN TIIMOILTA. 

    Tulkitsin vastauksia niin, että kun yksilö ollaan ”heitetty” osaksi pakonsanelemaa työtoimintaa jolla ei tule toimeen, muuttuu yksilön suhtautuminen tällaista tilannetta kohtaan negatiivissävytteiseksi. Vastaajien kommentoinneissa näkyi se, että osittain he olivat alkuun olleet  toiveikkaita, mutta pajatoiminnan myötä toiveikkuus oli kadonnut. Myös uhkaava toiminta esimiestaholta koettiin latistavaksi, samoin kuin töiden sisältöä luonnehtiva ”hanttihommat”. Perustavia syitä vastannaiden ihmisten lähtökohdille en voi antaa. Totean kuitenkin, että ihan näin arkijärkeen perustuen kokemukset, joilla negatiivisia vastauksia kuvaillaan syövyttävät kenen tahansa jaksamista ja moraalia työskennellä kuntouttavassa työtoiminnassa.

    Valitettavasti näyttäisi olevan niin, että ihmisten kokemukset – niin negatiiviset kuin positiivisetkin muistuttavat toisiaan. Toisaalta koetaan, että irtaantumalla työelämäsä elämä saa uutta sisältöä ja merkitystä, kun taas toisaalta koetaan, että irtaantuminen työelämästä ja joutuminen ”kuntouttavaan työtoimintaan” on ihmisarvoa halventavaa orjatyötä, jolla helpotetaan palkkatyötä tekevien kokonaistyömäärää. Mikä siis ratkaisuksi? Mielestäni tällä tavoin toteutettu työelämän edistäminen vie lopulta itseltään sisällöllisen merkityksen.

    Toistaiseksi me olemme tehneet työtä pitääksemme elämämme sellaisessa juopassa, että se on edistänyt yhteiskunnan tärkeimmän yksikön – perheen asiaa. Uskon vakaasti, että kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus on tarjota pehmeä lasku työelämään niille, jotka ovat pitkään työelämästä – syystä tai toisesta olleet sivussa. Voidaanko tämä pehmeä lasku toteuttaa niin, että osa kokemuksista on näin negatiivisia?

    Tähän en osaa vastata.