Nokian Sote-palveluiden alasajosta.

Nokian-kaupunki

 

Myönnettäköön, että otsikko on hieman raflaava, provosoiva ja tarkoituksella huomiota kerjäävä, mutta siitähän tässä taitaa olla kyse; Nokian Sote – palveluiden hallitusta alasajosta. Tämän päivän nokianuutiset uutisoi asiaa tämän tiimoilta tänään näin:

Uusi käänne sote-palveluiden järjestämisessä – Liitytäänkö yhteistoiminta-alueeseen, jolloin palvelut ulkoistettaisiin Pihlajalinnalle?

 

Ehdotuksen mukaan Nokian kannattaisi selvittää, voisiko se liittyä Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen yhteistoiminta-alueeseen. Alueen sosiaali- ja terveyspalvelut on ulkoistettu kunnan ja yksityisen tuottajan yhteisyhtiölle jo muutamia vuosia sitten.”

Oleellista tämän uutisen ilmitulossa ja vauhdikkuudessa on se, että ”Kaupunginhallitus päättänee selvityksen käynnistämistä koskevasta esityksestään valtuustolle 29. tammikuuta. Kaupunginvaltuuston kokous pidetään 12. helmikuuta.” Toisinsanoen – neljän päivän kuluttua asian selvityksestä päätettäneen Nokian Kaupunginhallituksessa. Ja kahden viikon kuluttua tästä asiasta pidetään kaupunginvaltuuston kokous, samaisesta aiheesta.

Tämä kertoo allekirjoittaneelle vain yhden seikan; asiaa ollaan valmisteltu vähintäänkin viimeisen vuoden päivät, mahdollisesti jo pidempään – ja rintama jolta äänestystä ollaan oltu piiskaamassa eteenpäin lienee varsin Oikeutetusti, tai Oikeammin, jossain ihan muulla suunnalla kuin työväen asialla. Mene ja tiedä. Nopeaa on toiminta. Mutta miksi ihmeessä toiminta on näin nopeaa?

Yksi syy saattaa olla työehtosopimuskierros,  joka sote – alojen puolella on parhaillaan käynnissä.

Mitä tarkoitan tällä? Itse kuulun TEHY:n. Meidän kampanjasloganimme on ”Palkat kuntoon”. Toisinsanoen, kyseessä on tehyläisten palkkojen tarkastaminen ylöspäin.

Me hoitohenkilöstöön kuuluvat työntekijät olemme olleet jo vuosikausia palkkakuopassa, joten asiaan olisi siis todella hyvä saada muutosta aikaan.

KVTES – jonka mukaisesti esimerkiksi minun palkkani määräytyy uhkaa kuitenkin nyt – kuten kaikkien muidenkin Nokian Sote – palveluiden parissa työskentelvien kohdalla romahtaa huimasti alaspäin, mikäli siirtyminen PIHLAJALINNA Oy:n alaisuuteen tapahtuu.

Toisinsanoen, rivisairaanhoitajan palkka putoaisi PIHLAJALINNA Oy:n alaisuuteen siirtymisen myötä ja TES:n vaihduttua AVAINTATES:ksi arviolta noin 400 – 450e. Tällöin palkkamme olisi noin 210e pienempi kuin mitä se oli ennen vuoden 2007 palkankorotuksia.

Nokian Kaupungin sote – palveluissa työskentelevän lähihoitajan palkka putoaisi AVAINTATES:n myötä, arviolta noin 200e/kk:ssa. Mutta tämä ei vielä riitä. Suunta kohti tätä järjestelmää tarkoittaisi, että säästötavoite ja saadut säästöt pyörivät useissa miljoonissa per. vuosi tämän hetkiseen verrattuna.

Tämä tarkoittaa kokolailla isoa määrää säästöjä henkilötyövuosissa ja täten – tulee heikentämään sote – palveluiden tarjontaa.

MITÄ TÄMÄ TARKOITTAA SOTE – PALVELUALAN TYÖNTEKIJÖILLE?

Jos ja kun selvitystyön jäljiltä siirrytään seuraavaan vaiheeseen, alkavat Nokialla koko sote – palveluhenkilökuntaa koskevat YT – neuvottelut.

Siirtyminen Pihlajalinna Oy:lle tapahtuu liikeluovuksena, jolloin voimassa olevat työehtosopimukset säilyvät ja työntekijät vaihtavat ”omistajaa” vanhoina työntekijöinä, mutta se mitä tapahtuu tämän jälkeen on – että KVTES muuttuu voimassa olevaksi TES:ksi, eli PIHLAJALINNA Oy:n käytössä olevaksi AVAINTAtes:ksi. Ellei työehtosopimusta tätä ennen olla saatu neuvoteltua.

Tämän lisäksi palveluntarjonta tulee muovautumaan uudella tavalla niin, että palveluiden tarjonta muuttuu yhä enemmän palveluntarjoajan ehdoilla kulkevaksi palveluksi. Tämä on tapahtunut vastaavanlaisten liikeluovutusten yhteydessä aiemminkin, joten on syytä olettaa, että tälläkään kertaa asia ei tästä eroa.

Toisinsanoen – ”ylimääräinen työresurssi karsitaan pois” ja tilalle muodostuu markkinavetoinen sote – automaatio järjestelmä, jossa palvelut ovat mitä ovat ja loppuosan maksaa asiakas.

Sote – palveluiden parissa työskentelevien määrää tullaan varmastikin pudottamaan minimiin – vähintäänkin yhtä vauhdikkaasti kuin aiempienkin liikeluovutusten jälkeen.

Prosentuaalisesti ajatellen tämä tarkoittaa noin 1/3 koko sote – palvelukentän väestä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nämä ihmiset vain potkittaisiin pois rivistä, vaan heistä tulee eräänlainen seutukunnallinen rekrytointivaranto, josta voidaan tarpeen mukaan palkata esimerkiksi sairauslomasijaisia, tarvesijaisia tai mahdollisesti jopa sijaisia silloin, kun työntekijät protestoivat huonoja työoloja vastaan.

Tämän lisäksi sote – työntekijöiden kontolle tullaan varmastikin, kuten muidenkin vastaavanlaisten liikeluovutusten jälkeisissä tilanteissa ynnäämään ruokahuollon ja puhtaanapidonpalveluita esimerkiksi toimipisteiden viikonloppuja silmälläpitäen.

Toistaiseksi juuri liikeluovusten jälkimainingeissa Pihlajalinna Oy on karsinut resursseja juuri henkilöstömenoista. Eikä Pihlajalinna ole suinkaan ainoa näin toiminut iso yksityinen palveluntarjoaja. Meillä Nokialla tästä ollaan saatu jo maistiaisia – ja jatkoa seuraa.

Pihlajalinnan tarjoamat työtehtävät harmonisoivat myös sote – henkilöstön palkkoja huimasti alaspäin. Tämä siis jo ennalta pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla.

Viime vuoden puolella (2017) varhaiskasvatuksen puolelta karsittiin Meillä Nokialla tehokkuuden nimissä. Tätä perusteltiin vähäisellä varhaiskasvatuksen tarpeella.

Samaan hengenvetoon kuitenkin ihmeteltiin kasvavia ryhmäkokoja ja työnsä alle läkähtyviä lastentarhanopettajia. Nyt ollaan samaan pyrkimässä myös muulla sote – kentän puolella. Herääkin kysymys, että onko meille Nokian Kunnallispolitiikkaan pesiytynyt jokin yksityisen sote – alan etua ajava yhteenliittymä joka mm. Pihlajalinnan Lonkeroita sote – soppaan on jatkuvasti sörkkimässä.

KENEN ETUA TÄLLÄ AJETAAN?

Niin. Kenen etua ajetaan heikennetyillä perustarpeiden palvelujärjestelmällä? Mikä on oleellista kun mieititään esimerkiksi sosiaali – ja terveyspalveluita? Aivan, ajattelitte varmasti samaa kuin minä ”sote – menot”.

Minua pyydettiin Nokia Cityn Facebookseinällä esittelemään vaihtoehto nyt esitetyille muutoksille ja näin minä tein. Liitän vastaukseni tähän alle teidän kaikkien luettavaksenne ja ihmeteltäväksenne.

Minä olen syystä pettynyt, huolissani ja harmistunut. Jälleen kerran me olemme siinä tilanteessa, jossa markkinat sanelevat keinot ja tarpeen. Asiakaslähtöisyys ollaan jälleen kerran unohdettu – ja tilalle on tullut tiukka markkinavetoisuus, jossa lasketaan hetkellistä, tähän päivään vahvasti sidottua tuloa ja menekkiä.

Ikäänkuin jälleen kerran ei suostuttaisi näkemään sitä tosiasiaa, joka selvittää mistä ne ”suuret sote – menot” johtuvat.

”Sote -menot ovat kaikkinensa kokonaispoliittinen, mutta omalta osaltaan erikoistunut ilmiö. Sote- menot kasvavat sitä mukaa kun sote – palveluiden tarve lisääntyy, eikä palveluntarpeeseen vastata riittävän tehokkaasti. Nyt esitetty siirtyminen Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen syö sote – resurssia arviolta 10 000 000e: lla/vuosi. Tämä tarkoittaa, että sote – palveluiden tarjontaa pudotetaan noin 10 000 000 e/ vuodessa. Henkilötyövuosina tämä on melkoinen määrä sote – palvelua. 

Nyt se yksinkertaisin yksinkertaistus asiaan; kun palveluntarpeeseen ei vastata palveluntarvitsijan tarpeen mukaisesti, niin sote – menot kasvavat. Tai ainakin niihin tarvittavan yhteiskunnallisen rahamäärän voidaan kaikilla perusteluilla nähdä kasvavan. Ellei sitten harmonisoida palvelurakennetta niin, että palveluita on saatavilla vain sen mukaisesti, mitä palveluntarjoaja on valmis tarjoamaan. Tällöin syntyy ns. sote-palveluiden sisäinen tyhjiö, jossa palveluita on saatavilla, mutta ne eivät vastaa palveluntarvitsijoiden tarpeeseen, ellei palveluntarvitsija maksa ylimääräisestä palvelusta rahaa. 

Selkeimmin maallikko tämän ymmärtää tarkastelemalla esim. tehostettua palveluasumista, jossa palvelunkäyttäjä maksaa sen mitä pystyy ja loppuraha tulee yhteiskunnalta erinäisinä tukina. 

Toisinsanoen – palveluntarvitsija maksaa palvelusta kaiken sen mitä pystyy tai yhteiskunta tukee palvelumaksujen perusosan niiltä osin, mitä se tulee yksilölle maksamaan, jotta tehostettu palveluasuminen toteutuu – ja yksilö itse maksaa kaiken mitä tämän päälle koituu. Näin sen soisi olevan – mutta tilanne onkin juuri päin vastainen. Eli, yksilö maksaa tietyn prosentuaalisen osuuden tehostetun palveluasumisen kustannuksista ja loppuosa menee sitten erinäisinä tukina. 

Palvelukustannukset ovat aika suuria, eikä niitä tavan eläkkeillä kyllä millään makseta, joten – erinäisinä tukina maksetut lisät nousevat aika korkeiksi. 

Toinen yksinkertaistus asian tiimoilta olkoon seuraavanlainen; lastensuojelu. Se pirun lastensuojelu. Se maksaa rahaa. Se maksaa kauheasti paljon rahaa, mutta se on kuitenkin kaikinpuolin kallista. Miksi? Koska on lastensuojelullinen tarve toimia alaikäisten lasten ja nuorten sekä perheiden edun mukaisesti. Mikä olisi ratkaisu? Ratkaisu olisi kokonaispoliittinen silmäys perheiden ja erityisesti lapsiperheiden aseman parantamiseksi. Miksi näin ei tehdä? Koska se maksaisi kertarysäyksenä kokolailla paljon. 

Halvemmaksi tulee maksaa lastensuojelun kuluja pitkällä aikavälillä ja perustella lastensuojelullista tarvetta juuri sillä, että sillä turvataan perheiden tilanteen korjaantuminen. Ennaltaehkäisyyn/riittävään perhetyöhön/etsivään työhön ei siis missään nimessä voida panostaa, koska raha. Toisinsanoen – kun säästetään sote – menoissa, niin sote – menot lisääntyvät. Hyvin yksinkertainen ratkaisu asiaan siis on se, että sote – menoihin vastataan sote – menojen edellyttämällä tavalla. Tämä tarkoittaa, että kun on palveluntarve, niin palveluista ei karsita – vaan palvelut tuotetaan tarpeen mukaan. Tarve pitää määritellä asiakaslähtöisesti eikä koskaan markkinavetoisesti. Vielä siis hieman yksinkertaisemmin; jos sairautta, tautia, tarvetta hoidetaan jättämällä hoitamatta – niin menot lisääntyvät. Ratkaisu on? Hoidetaan hoidettavat asiat aidon tarpeen mukaan. ”

 

LOPUKSI

Tiedän, että asia ei yksinkertaisuudessaan ole niin simppeli, että asiat voitaisiin vain hoitaa aidon tarpeen mukaan. Mutta voitaisiinko tähän joskus edes YRITTÄÄ painottaa enemmän kuin jonkinlaisen varjomaailman hallinnointiin. Ymmärrän hyvin, että sote – menomme ovat suuret ja painolasti on erittäin raskas kunnallisella tasolla kannettavaksi, mutta tässä – nyt tehtävässä siirroksessa ei tapahdu mitään hyvää, mitään oikeudenmukaista eikä yhtään mitään, mikä lopulta palvelisi Nokialla tavallista kuntalaista – saati sitten niitä, joilla sote – palveluille todellinen tarve on.

 

Sairaanhoitaja (AMK)

Anttiolavi Salonen

Mainokset

Nokia – nimeä ei hyödynnetä riittävästi, tuskin lainkaan.

 

frisbee golf

Uskoisitteko, että frisbeegolfin ja Nokian yhdistäminen ja erilleen repiminen olisi millään tavalla merkittävä juttu? Ette varmastikaan, mutta pohdinnan tasolla – frisbeegolfin Euroopan avoimet Nokialla ja Nokia brändin yhdistäminen voisi olla. Pohdinnan tasolla  voisi jopa kysäistä, että miksi ihmeessä minä en tiedä frisbeegolfin Euroopan avoimista kilpailuista muutoin kuin Facebookin kautta. Luulisi, että juuri Nokia – nimenä sekä tuotemerkkinä ja frisbeegolf yhdistettynä voisi tavalla tai toisella olla merkittävässä asemassa luodessa rahavirtojen valumista Nokian kaupungin kassaan. Näin ei kuitenkaan ole. Selkeästikin meillä Nokialla olisi tilausta sellaiselle ajattelulle, jossa maailmanluokan tapahtumaa mainostettaisiin myös Nokialaisena tapahtumana. Ravintoloiden tarjonnan soisi kukoistavan, musiikkijuhlia Poutunpuistoon soisi pystytettävän ja Tehdas 108:n toivoisi tavalla tai toisella täyttyvän tekno-pippaloista tai jostain vastaavasta häppeningeistä näin Euroopan avoimien frisbeegolf – tapahtuman varjolla, mutta ei! Minkäänlaista mainontaa tai korvinkuultavaa pohdintaa asian ympärillä ei ole ollut.

Tähän meillä Nokialla olisi varaa, ja tähän meidän Nokialla tulisi panostaa. Sen sijaan, että asiaan millään tavalla otettaisiin kantaa – yhtään miltään suunnalta, jäävät Euroopan avointen frisbeegolfareiden pirskeet ja majoituspyrkimyset lähikaupunkimme – Tampereen huoleksi. Meillä Nokialla – tähänkään ei olla päätetty panostaa.

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä en halua kuulostaa ilkikuriselta tai ivalliselta. Minä todella toivon, että Nokia lähtisi etsimään rohkeasti sellaisia myyntivaltteja, joilla kaupunkikuvamme nousisi tavalla tai toisella hieman enemmän kukoistavaksi. Mitä kukoistuksen edesauttamiseksi tarvittaisiin? Nokian kaupunki on hyvin tyypillinen nukkumalähiö. Me olemme rohkeasti hiljaa Tampereen kainalossa, emmekä juurikaan siis pidä meteliä itsestämme. Meillä on Tapsan Tahdit, meillä on myös frisbeegolfin Euroopan avoimet mestaruuskilpailut. Tapsan Tahtien huippu ollaan tiettävästi saavutettu, eikä enempää enää haluta saavuttaa. Mutta voitaisiinko Tapsan Tahdeilla saavuttaa vielä jotain? Mielestäni voitaisiin. Nelmu ry on lähtenyt tässä asiassa rohkeasti eteenpäin. Tai no, Nelmu ry:n alaisuudessa järjestetään tiettävästi Poutunpuistossa 5. elokuuta ilmaistapahtuma nuorisolle. Kyseinen tapahtuma kulkee nimellä ”Tunefest”.

Se mikä on kuitenkin silmiinpistävää – on kuinka vähin äänin Tunefestia ollaan viety eteenpäin. Ongelmalliseksi näkisin myös sen, että Tunefest – tapahtumaa tukemassa on ainoastaan Nokian Kaupungin sisäisiä järjestämistahoja. Eikö tuollaiseen tapahtumaan kannattaisi satsata hieman enemmän ja hieman isommalla otteella? En halua tämänkään tiimoilta olla mitenkään ynseä, mutta Tahtiasema, Nokian Kaupunki, Teollisuusaseman Liikekiinteistöt oy ja Nokian Palloseura? Siinäkö kaikki? Tuntuu siltä, että olemme sukeltaneet takaisin Rock-musiikin alkupäiviin, jolloin ”Vitalis” tuotemerkki oli harvinaisuus mainostajien joukoissa.

TAPSAN TAHDIT 2017

Miten sitten Tapsan Tahdit? Miten hyvin ne tunnetaan? Jos vertaukseksi otetaan Pori Jazz, niin kyllä me Nokialla vielä jäämme kauas taa. Ei sillä eikä millään, mutta kuten Tapsan Tahtien (2017) sivuilla kerrotaan

tapsan tahdit

Pirkkalaistorin iltatapahtumassa torstaina 3.8. on luvassa Einö Grön – Sä kuulut päivään jokaiseen -konsertti. Perjantaina 4.8. lavalle nousevat Paula Koivuniemi sekä  ja lauantaina 5.8. Markku Aro & Diesel, Finnhittien kuninkaat: Danny, Frederik ja Tapani Kansa sekä Suvi Teräsniska.

Hyviä esiintyjiä kaikki tyynni, mutta pystyisimmekö me parempaan? Miten olisi nuorison oma ”Tapsan Tahdit”. Meillä Nokialla on useita tyhjänpanttina seisovia urheilukenttiä joille tapahtumaa voisi laajentaa ja soisi laajennettavan.

En sano, että Tapsan Tahtien on millään tavalla se, että Tahdit itsessään sijoittuvat niin visusti juuri Nokian keskustan alueelle, mutta miltä kuulostaisi esimerkiksi Sahan alueelle sijoitettu nuorison oma ”Tapsan Tahdit”? Samalla voisimme hyötykäyttää Sahan aluetta muutenkin kuin ajoharjoitteluratana paikallisille autokouluille.

Sahan alueesta puheen ollen –  aasinsillan kautta Nokian Kartanon alueella sijaitsevaan (tällä hetkellä myynnissä hintaan 850 000e) tyhjään Navettarakennukseen. Kävin mielenkiintoisen keskustelun taannoin Nokian ”tarjontatyhjillään” olevasta keskustasta. Eräs keskustelijoista heitti loistavan idean siitä, että meillä Nokialla olisi todentotta tilausta jonkinlaiselle Tampereen Kauppahallin – kaltaiselle sisätorille. Paikalle jossa myytäisiin esim. kahtena päivänä viikossa lähituotettua ja lähivalmistettua ruokaa, tavaraa ja palveluita. Ei tämä paljoa ratkaisisi, mutta mitä luultavammin juuri niinä päivinä kun kyseinen sisätori olisi auki ja erityisesti – mikäli mainostus toimisi tehokkaasti, olisi lähiruualle, paikallisten tuottajien tuottamille leiville, leivonnaisille ja monille muille artikkeleille varmasti tilausta.  Kyseinen sisätori voisi olla omalta osaltaan Nokian Kaupungin uusi Nokia! Ei tosin varmastikaan ihan niin suuressa mittakaavassa kuin se Nokia ”NOKIA”, mutta ehkä jotain Tampereen Kauppahallin, Moilasen Leivän, Turun sinapin kaltaista. Kuka tietää. Kenties tällä keinoin lähituotannon myötä jonkinlaisia veroeuroja ja mainetta poikkeuksellisen sisätorin ylläpitäjänä myös kaupungin laariin sataisi.

Henkilökohtaisen ajatushautomoni perukoilla minä näen myös nuorison osaamiseen ja kiinnostuksen kohteisiin liittyvää potentiaalia. Olen ehkä hieman nurinkurisesta näin vanhemmalla iällä palannut yhä enenevissä määrin tietokone- ja konsolipelien maailmaan. Tätä kautta olen saanut tutustua myös moniin tämän päivän nuoriin ja nuorten tietokone – , sekä konsolipelimaailmaan. Ja uskokaa tämä huviksenne  – meillä Nokialla nuoret ovat varsin innokkaita tietokoneharrastajia juuri pelien kautta!Ymmärrän toki hyvin, että nuorille halutaan tarjota viihtyisiä nuorisotiloja, viihtyisiä leikkikenttiä ja ennenkaikkea viihtyisää tekemistä  –  uudessa kirjastorakennuksen yhteyteen rakennettavassa nuorison kokoontumistilassa (not), mutta ollaanko nuorilta itseltään kysytty, että mikä heitä todella kiinnostaa? Varmasti osa nuorista vastaa, että ”mua ei kiinnosta mikään” ja silloin tarvitaan juuri sitä aikuisten ihmisten tarjoamaa turvallista ohjausta kohti kiinnostavia asioita, mutta tietokoneiden ja pelien harrastajille ei olla tarjottu Nokialla esimerkiksi juuri riittäviä tiloja LANien järjestämiseen ja tietokoneharrastamiselle.

LANIT

En ole kovinkaan hyvä ennustaja, mutta LANien kautta saisimme melko kevyellä panostuksella – melkoisen määrän rahaa kunnan kassaan ja samaan hengenvetoon oletettavasti myös jokusen kymmentä uutta yrittäjähenkistä pelitapahtumien toimijaa. Yhdistettynä nimeen ja tuotemerkkiin NOKIA – tästä saattaisi aikojen saatossa tulla jopa se uusi ”NOKIA”, jonka kehittely lähti liikkeelle nuorille suunnatusta tietokoneharrastajien tapahtumasta.  Mutta mikä siis junnaa. Miksi tällaiseen ei satsata, miksi tällaista ei viedä edes ajatuksen tasolla eteenpäin?

Me oletamme Nokialla, että meidän täytyy saada kaikki tarjonta tarjottua juuri paikallisesti. Me emme ole vieläkään oppineet, että valtaosa liiketoiminnasta, liiketoiminnan markkinoinnista ja myynnistä sekä mahdollisuuksista syntyy verkkotodellisuudessa, verkkomarkkinoinnin kautta  – emmekä me ole vieläkään hyväksyneet sitä tosiseikkaa, että niinkuin on aina ollut  – tulee olemaan myös tulevaisuudessa; nuoret luovat huomisen markkinat. Halusimmepa sitä tai emme.

Me emme ole kuitenkaan täysin hukassa. Meillä on Nimi, meillä on yksi toimiva brändi.

Se mikä meiltä kuitenkin tuntuu jatkuvasti uupuvan on pelisilmä, jolla asioita voitaisiin viedä eteenpäin – eikä suinkaan osaksi mennyttä maailmaa. Tämän kun oppimisimme ja tähän kun uskaltaisimme panostaa, niin silloin myös alati muuttuva tulevaisuus voisi olla helpommin kohdattavissa.

 

Mistä liikkeelle ja mihin päin? Nokian – malli. Silkkaa humpuukia vaiko mahdollisuus?

nokianvaakuna

pakkolaki

Kaikki on avoinna. Tuntuu siltä, että kenelläkään ei ole oikeaa vastausta ja ne jotka ovat kokonaisuutta lähteneet selittämään selittelevät sitä tavalla tai toisella omien etujensa tai oman ryhmänsä edun nimissä. Toiveet siitä, että perustulo olisi täysin ilmaista rahaa, on syytä haudata. Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen on ehdottanut, että vastikkeettomasta sosiaaliturvasta luovuttaisiin. (Aamulehti)

 

Mikä siis ratkaisuksi. Vastikkeettoman sosiaaliturvan kuoppaaminen sellaisenaan tuskin ratkaisee mitään, mutta ajan kanssa vastikkeettoman sosiaaliturvan kuoppaaminen saattaa luoda jotain uutta ja antaa uusia suuntia työllisyystilanteen paranemiselle – kunhan vain muistettaisiin, että pakottamalla asiassa ei päästä tavoiteltuun lopputulokseen. Mikä siis ratkaisuksi? Kenties työttömyyttä, työkyvyttömyyden syitä, ja pitkäaikaistyöttömyyteen johtavia tekijöitä pitäisikin tarkastella jollain muulla keinoin kuin johdattelemalla vastikkeettoman sosiaaliturvan nauttijoita pakolla leivättömän pöydän ääreen. Ovatko työttömyyden, työkyvyttömyyden tai pitkäaikaistyöttömyyden syyt ylipäätänsä niin yksiselitteisiä kuin mitä meidän ollaan annettu ymmärtää? Onko syy aina työkyvyttömässä, työttömässä tai pitkäaikaistyöttömässä kansalaisessa?

PERUSTULO vs. TYÖTTÖMYYSTURVA.

Miten Nokian kaupunki voisi tulla vastaan työttömyyden torjumisessa. Olisiko oikea ratkaisu se, että töitä vain järjestettäisiin mahdollisimman monelle työtä haluavalle työttömälle ja miten se tapahtuisi? Vastikkeettomien sosiaalitukien ajan sanotaan olevan matkalla kohti karvasta loppuaan. Nordean Yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen pohdiskeli asiaa vuoden 2017 helmikuussa seuraavasti: ”Nykyisin työtön saa työttömyysturvaa vain jos hän hakee töitä ja opiskelija saa opintorahaa vain jos hän etenee opinnoissaan”. Kärkkäinen pohdiskeli tuolloin myös perustulomallin käyttöönottoa ikään kuin vaihtoehtoisena kannanottona vastikkeettoman sosiaaliturvan sijaan seuraavasti: ”Perustulo olisi sen sijaan vastikkeeton sosiaaliturvamuoto, jossa työttömät ja opiskelijat saisivat sosiaaliturvaa riippumatta siitä, mitä he tekevät tai ovat tekemättä.” Kuten Kärkkäinenkin toteaa – ollaan työttömät jo valmiiksi ehdollistettu toimimaan vastikkeellisen sosiaaliturvan alaisuuteen – he hakevat aktiivisesti työtä. Perustuloa on kutsuttu myös kansalaistuloksi, kansalaispalkaksi, osallistumistuloksi sekä yhteiskunnalliseksi osingoksi, joissa kaikissa malleissa on hieman eroja toisiinsa. (wikipedia)

OSALLISTUMISTULO.

Heikki Hiilamon, Antti Moision ja Pasi Parpon pohdinnoissa vuoden 2017 alussa puhuttiin myös osallistumistulosta. Osallistumistulon käsite on seuraavanlainen; Osallistumistulo poikkeaa perustulosta yhdellä merkittävällä tavalla. Perustulo maksetaan vastikkeetta jokaiselle pysyvästi maassa asuvalle. Osallistumistulon ehtona on osallistuminen jollain tavalla yhteisön toimintaan perustuloa myöntävässä maassa. – – Osallistumistulon saantiehtona olisi sosiaalityöntekijän kanssa sovittu osallistumissuunnitelma. Mikäli asiakas ei halua osallistua, tai sosiaalityöntekijän kanssa ei yrityksistä huolimatta päästä sopimukseen, asiakas siirtyy toimeentulotuen perusosan suuruiselle passiivituelle. Passiivituelta on aina mahdollista palata osallistumistulolle tekemällä suunnitelma sosiaalityöntekijän kanssa.

Mutta aktivoisiko perusosan suuruinen passiivitulo riittävästi juuri sellaista henkilöä, joka ei haluaisi osallistua osallistumissuunnitelman mukaiseen toimintaan?

 

Osallistumissuunnitelmasta todettua on, että ”Osallistumissuunnitelmasta tulisi aikuissosiaalityön työmuoto toimeentulotuen Kela-siirron jälkeiseen maailmaan, ja mahdolliseen perustulon maailmaan. Käytännössä osallistumissuunnitelma korvaisi nykyisen kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen – sekä mullistaisi suomalaisen sosiaalityön ja aktivointipolitiikan. Mitä jos asiakkaalle ja sosiaalityöntekijälle annettaisiin valta ja vastuu sopia osallisuutta ja työllistämistä edistävistä toimista keskenään? Osallistumissuunnitelma olisi tällöin aidosti voimavaralähtöinen ja voimaannuttava neuvottelu niin asiakkaalle kuin sosiaalityöntekijälle.”

 

En tiedä onko tämä hyvä ajatus. Mielestäni on jollain tapaa jopa hieman kyseenalaista lähteä ottamaan sellaisia sosiaalitukia pois vastikkeettomuuden nojalla, joilla ollaan ainakin jollain tapaa pystytty turvaamaan esimerkiksi juuri työssä sairastuneiden työkyvyttömien selviytyminen arjessa. Sen sijaan näkisin, että aidosti voimavaralähtöinen ja voimaannuttava toiminta/neuvottelu ovat omiaan viemään asiaa eteenpäin juuri pitkään työttömänä olleiden, lyhytaikaistyöttömien ja päihdeongelmista kärsivien kohdalla. Ratkaisu saattaakin löytyä juuri ratkaisukeskeisestä ja voimavaralähtöisestä ajattelusta, ja juuri sillä perustein tässä voisi olla yhdenlainen ratkaisu, mutta mitä me voisimme ynnätä osaksi tätä ajatusta – saavuttaaksemme ikäänkuin Nokialaisen tavan toimia asiassa Nokialaisten työttömien ja työkyvyltään alentuneiden kohdalla?

 

AIEMMAT YRITYKSET JA YHTEENTÖRMÄYKSET

 

Aiempina ratkaisuina – jotka sittemmin ovat ainakin osittain osoittautuneet hieman huteriksi kokonaisuuksiksi ollaan tarjottu erinäisiä työkokeilumalleja ja kuntouttavaa työtoimintaa. Kirjoitin tästä aiemmin lyhyen blogimerkinnän – jonka tiimoilta kokosin reilun kolmenkymmenen sähköpostiviestin vastauksista jonkin sortin selonteon siitä, mitä mieltä vastanneet olivat juuri kuntouttavasta työtoiminnasta. Pääosin vastanneiden vastaukset olivat kuntouttavaa työtoimintaa kohtaan kielteisiä. Jos kokemus työn tekemisestä on kielteinen niin onko se hyvä kannuste työn tekemiselle. Vastaan itse omaan kysymykseeni; ei. Kielteinen kokemus työn tekemisestä ei ole myönteinen kannuste työn tekemiseksi.

 

Heitän tähän väliin villin – omakohtaisen pohdiskeluni tuotoksen asian tiimoilta. Jos kuntouttava työtoiminta koetaan huonona ja latistavana asiana ja asiaa lähdetään ratkomaan voimavaralähtöisesti ja voimaannuttavin keinoin – ja työkokeilua kohtaan ennakoiva asenne on kielteinen, niin voisiko jonkin ”uuden oppiminen”, vapaaehtoinen opiskelu, omien mielenkiinnon kohteiden kautta tapahtuva kiinnostuksen kehittäminen olla ratkaisu tai toisin sanoen jonkinlainen ponnahduslauta ideoinnin ja työn mielekkyyden virittymiseksi. En ole asiasta täysin varma – mutta luulen, että tosissaan pitkäaikaistyöttömältä, työttömältä tai alentuneesti työkykyiseltä ei juuri tulla kysyneeksi, että ”mitä sinä haluaisit tehdä” ja lähdetä asiaa tätä kautta ratkomaan. Tällöin työn tekemisen kokemus on vaihteluvälillä neutraali tai osittain kielteinen.

 

Myönteisen kokemuksen puolelle siirtymiseksi ihmisen täytyy löytää mielekkyys jota työn tekeminen hänelle tarjoaa – oli se sitten palkan (ulkoinen motiivi), perheen (sisäinen motiivi) tai tuttavapiirin uudistumisen myötä (sisäinen motiivi). Lienee sanomattakin selvää – että pitkään työttömänä olleen ihmisen usko maailman hyvyyteen ei ole aktiivisesti urheilua ja kalastusta harrastavan perheen isän- tai äidin tasolla vaan pikemmin jossain kiusatun ja väheksytyn alakoululaisen tasolla. Sieltä ei ponkaista osaksi toimivaa yhteiskuntaa ihan vain kannustushuutojen- tai pakottavan patistelun keinoin.

 

Tosiasia kuitenkin on – valitettavasti juuri niin, että jos työtä ei oman osaamisen tai sen hetkisen työkyvyn piiristä ole saatavilla, niin jotain on tehtävä sen eteen, että kyky heittäytyä elämässä eteenpäin heräisi uudelleen yhdeksi monista mahdollisuuksista. Voisiko kaupunkia herätellä toimimaan tämän asian edistäjänä. Nähdäänkö työvoimaa ylipäätänsä eteenpäin pyrkivinä ihmisiä, vai ovatko työntekijät alun alkaenkin vain se pakollinen menoerä, jolla ei työantajapuolella ole muuta merkitystä kuin tuotteiden valmistamisprosessiin osallistuminen ja kuluerän pakkopalkkainen kokonaisuus? Mitä jos tulevaisuutemme nojaisikin yhä vahvemmin siihen ajatukseen, että olisimme kylä, jonka rakenteet kannattelevat kokonaisuutta ja mahdollistavat esimerkiksi aktiivisemman yrittäjyyden ja sitä kautta kollektiivisen hyvinvoinnin leviämisen osaksi kyläämme? Mitä tällainen vaatisi? Mielestäni meidän tulisi nähdä mahdollisuutena purkaa yrityksiä kohtaan asetettua sääntelyä, yhtälailla vastikkeellisesti kuin mitä nyt ollaan esitetty sosiaaliturvan perusteeksi. Mielestäni sääntelyn purkaminen yritysten toiminnan tieltä on yhtälailla sosiaalipoliittinen ratkaisu kuin mitä vastikkeellinen sosiaaiturva on. Konteksti, eli ympäröivä yhteiskunta tarvitsee jollain tavalla molempia. Kumpaisenkin kohdalla asian pitäisi kuitenkin olla joustavasta toteutettavissa. Myös verohelpotuksia pitäisi voida pystyä yrityksille antamaan, ja erityisesti silloin, kun yritys olisi osoittanut olevansa kollektiivista hyvää ympärilleen luova, kestävä ja työllistävä – tärkeä yritys. Näkisin jopa niinkin vapaamielisen kokeilupohjan asiassa, että mikäli yritykset tarjoaisivat ns. kisällityöpaikkoja jonkin tietyn alan opiskelijoille  – niin silloin voitaisiin verohelpotuksia tarkastella vaikka yritys itsessään ei työllistäisikään muita kuin itse yrittäjän. Yhden miehen tai naisen pyörittämillä yrityksillä on myös tilausta meillä Nokialla. Mitä toimivampi ja menestyneempi yritys – sitä todennäköisemmin se jossain vaiheessa pystyy myös muita kuin pelkän yrittäjän työllistämään.

 

Kirjoitin aiemmin blogimerkinnän Nokian Kaupunkiin suurella pieteetillä hankituista kahdeksasta työvalmentajasta, joiden tehtävänä oli herätellä työttömiä, pitkäaikaistyöttömiä ja osittain jo syrjäytyneitäkin kuntalaisia siihen todellisuuteen, josta suunta olisi takaisin kohti työmarkkinoita ja voimaantumisen kautta tapahtuvaa hyvinvoinnin lisääntymistä yksilötasolla ja sitä kautta myös perhekeskeisesti.

 

Uskoisin, että nuo kahdeksan työvalmentajaa ovat omalta osaltaan saaneet varmasti jotain aikaan, mutta millä tavoin voisimme vaatia kotikaupunkiamme toimimaan tämän asian tiimoilta vielä tehokkaammin. Mitkä olisivat ne keinot, että nuoriso, nuorten asema osana Nokian tulevaisuutta olisi turvattu?

 

Voitaisiinko Nokialla ottaa esimerkiksi käyttöön ns. Nokian malli, jossa vastikkeellisuus sosiaaliavustuksille olisi portaittain säilyvä ja nouseva? Toisinsanoen – jos oman alan, ja oman ammattitaidon piirissä olevaa työtä ei ole tarjolla, voisi työtön henkilö saada asteittain nousevaa sosiaalitukea esimerkiksi oman alansa erikoistumisopinnoista tai mikseipä jonkin täysin uuden ammatin opiskelusta. Voisiko tällainen malli toimia? Tarkoitukseni ei ole nyt saada asiaa näyttämään siltä, että ”kaikkien pitää erikoistua”. Työmarkkinoiden erikoistuttua ja työelämän muututtua enemmän erikoistuneeksi voitaisiin kuitenkin erikoistumisopintoihin panostaa silloin, kun erikoistumisopintojen kautta potentiaali työntekijän työmarkkinoilla säilymiseen olisi uskottavaa. Faktat ovat karuja; isot ikiaikaiset työllistäjät – teollisuuden tuotanto, tehtaat siirtyvät vähä vähältä halvan tuotannon maihin. Meille suomeen jää kyllä paljon suunnittelu- ja testausavastuuta, mutta nillä ei työllistetä montaakaan tuhatta ihmistä.  Mikä siis ratkaisuksi? Me tarvitsemme motivoituneita yrittäjiä ja pienyrittäjiä. Ihmisiä, ammattilaisia ja osaajia. Kun tehtaan seinät kaatuvat tulee tehtaan muuttua osaksi yhteiskuntaa ja yhteiskunnan tulee ottaa osakseen tehtaan tehtävät isona tuottavana kokonaisuutena. Mutta tämä ei onnistu niin pitkään – kun leikistä on helpompi luopua, kuin mitä sitä on jatkaa.