Mistä Rahat?

Kysymykseni saattaa olla varsin harhaanjohtava. Enhän minä lastensuojelussa työskentelevänä sairaanhoitajana osaa tähän vastata millään tavalla niin, etteikö joku terävämpi pääsisi sanomaan, että “ähäkutti! Ei noin, Salonen”. Joskus, joitakin kertoja minulta ollaan tätä asiaa kuitenkin kysytty. Useimmiten kysymykseen antamani vastaus on seuraavanlainen: “niin – mistä rahat ylipäätänsä mihinkään”.

Priorisointi. Se inhottava, mutta paljonkin merkitsevä sana, joka pistää aina kuntalaisen miettimään – että miksi ihmeessä meidän hyvinvointimme pitää olla tavalla tai toisella priorisoitu. Minä ymmärrän priorisoimista. Asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta mielestäni priorisointi ei koskaan saisi johtaa lisäpriorisointeihin. Valitettavasti suunta näyttäisi nyt olevan kuitenkin sellainen, että ilman priorisointien lisäpriorisointeja emme tule selviämään.

Mistä siis rahat esimerkiksi aikaisemmassa blogikirjoituksessani pohdiskelemaani ennaltaehkäisevään nuoriso – ja perhetyöhön? Mistä ihmeestä saisimme rahat etsivään nuorisotyöhön? Oliko vikatikki säästää kirjaston rakentamisessa niin, että säästimme ehkä muutaman miljoonan kun emme sijoittaneet monitoimitilan kaltaiseen kirjastoon – jonka oheen oltaisiin ympätty myös nuorisotilat – vai oliko ratkaisu sittenkin oikea?

Varmasti vastauksia on yhtä monia kuin on vastaajiakin. Minä olisin halunnut kirjastorakennuksen, joka ei ole pelkästään kirjastorakennus vaan myös monitoimitila – jotain missä nuorisoon saadaan yhteys. Sillä sitähän nuoret tarvitsevat; turvallista aikuista, turvallisen ympäristön ja turvallisia malleja. Nyt päätös ollaan kuitenkin tehty ja voittajia ovat talouden lukuja tänä päivänä tuijottavat aikuiset. Ja uskokaa, että näin aikuisena tämä ei tunnu kovin hyvältä. Nuorisolle tarkoitettuja uusia tiloja ei ynnätä monitoimitilamuotoisena kirjaston yhteyteen. Piste. Näin lastensuojelun (psykiatrisena) sairaanhoitajana ja aikuisena kuntalaisena minun tekisi mieli huutaa ääneen – että “mitä helvettiä te olette menneet tekemään!”.

MISTÄ SIIS RAHAT – JA MIHIN RAHAT OVAT MENNEET?

Muistan kun aloitin vaalikampanjani. Törmäsin heti kiviseinään. Minulta kysyttiin, että mistä rahat; Mistä rahat syrjäytyvien nuorten ja heidän perheidensä tukemiseen. Totta vieköön – en tiennyt vastausta silloin, enkä tiedä sitä tarkkaan ottaen tänäkään päivänä. Mikä saa minut siltikin ajamaan tätä asiaa itsepintaisesti eteenpäin? Miksi minä en vain luovu tästä asiasta? Olisi varmasti helpompiakin asioita – joista voisin jutella sujuvasti. Vastaus on yksinkertaisesti se, että kaikki nämä vuodet joita olen tehnyt töitä nuorten kanssa ovat osoittaneet sen, että nuorissa on mahdollisuus. Nuoret ovat tulevaisuudessa niitä, joiden kyytiin me tämän päivän nelikymppiset, kolmevitoset joudumme maatuvan tomumajamme ja mielenvirtamme antamaan.

Vielä tänäkin päivänä minä ihmettelen, että minkälainen oli se ihminen joka kysyi tätä “raha” – asiaa. Eikö hän näe kuinka tärkeää olisi saada nämä puolitoistasataa (100 – 150) syrjäytymisuhan alla tai jo valmiiksi syrjäytynyttä nuorta sellaiseen kuntoon, että he jonain päivänä voisivat nauttia aikuisuudesta. Eikö kaikkien lasten ja nuorten tulisi antaa mahdollisuus elää onnellisena, huolettomana tämä ainoa elämä joka meillä on. Mistä siis rahat heille tämän elämän rakentamiseen? Voisinko minä yksittäisenä ihmisenä päättää mistä rahoitus tälle asialle saadaan? Vastaan kokolailla kylmin huulin omaan kysymykseeni: En.

Olisiko tuo “mistä rahat” kysymyksen esittäjä pystynyt osoittamaan mistä rahat saataisiin yhtään mihinkään kunnalliseen asiaan? Oliko hän pystynyt osoittaman – mistä hän yksittäisenä ihmisenä saisi rahaa yhtään mihinkään; ei. Siinä me olemme kuitenkin samanlaisia.

Miten rahoitus siis tälle asialle saataisiin? Olen joskus sanonut tämän ääneen ja sanon tämän jälleen; päätökset joita me kuntapoliitikkojen suista olemme tottuneet kuulemaan ja jotka ovat arkeemme tulleet todeksi – ovat omalta osaltaan myös heijasteita kuntapolitiikkojen arvomaailmasta. Kyllä. Miksi meillä siis on alati paheneva tilanne esimerkiksi koulunsa keskeyttäneiden nuorten parissa? Miksi meillä on nuoria ja nuoria aikuisia jotka ovat jo valmiiksi päihderiippuvaisia ennen kuin he ovat päivääkään aikuisuutta ehtineet elää? Miksi meillä on koululaisia joilta puuttuu koulukirjat? Miksi koulumme ovat muuttuneet homeitiöitä sylkeviksi pahoinvointilaitoksiksi?

Tämä on vastineeni kysymykseen, jolla aloitin tämän blogimerkinnän. Mistä rahat. Todella – mihin ovat rahat menneet, joilla koulut olisi pitänyt laittaa kuntoon? Mihin ovat menneet rahat joilla oltaisiin voitu turvata perheiden, nuorison ja nuorten aikuisten elämän alkutaivalta! Miksi päätökset joita kuntapolitiikassa ollaan tehty eivät ole tehneet em. asioille yhtään mitään! Miksi minun pitää vaahdota tämän asian tiimoilta nyt!  Koska hitto vieköön – minä olen ehdolla Nokian vasemmistoliiton listalla ja minä haluan tälle asialle jotain tehdä! Minä tiedän, että yksin minä en mihinkään pysty. Minä en voi mitään luvata – mutta ääntä minä olen valmis tämän asian eteen pitämään. Mistä rahat? Sieltä – mistä päätökset. Keinot ovat olemassa – politiikka junnaa paikallaan.

TUOKO SOTE – SOPIMUS MUUTOKSEN?

Ensinnäkin olisi hyvä tehdä selväksi mitä me tarvitsemme. Me tarvitsemme mielestäni palveluita, jotka ollaan sovitettu kuntalaistemme tarpeiden mukaan. Jos sote – sopimus todella toteutuu – ei riitä, että me hyväksymme meille tarjotut palvelut sellaisenaan – halvimmalla mahdollisella hinnalla. Meidän täytyy uskaltaa ja osata ostaa sellaisia palveluita, jotka palvelevat kuntalaisten hyvinvointia – ei kunnan kassaa. Jos kunnan kassalla on tähän jotain sanottavaa – niin palveluiden tarjoaja ei ole meitä varten!

Vain oikea lääke auttaa sille tarkoitettuun vaivaan. Mikäli tarjotut palvelut ovat sitä – mitä oletan niiden olevan – ne tulevat olemaan ns. Bulkki – palveluita, jotka kyllä kattavat ison alueen kunnallisesta tarpeesta. Mutta toisaalta – me voisimme yhtälailla hoitaa esimerkiksi mielenterveyshäiriöitä c – vitamiinilla ja parasetamolilla. Ne tepsivät ihan yhtä hyvin kuin mikä tahansa hoito – jos sijoitamme kaikki sote – palveluihin tarkoitetut rahamme sen mukaan mikä on halvinta mahdollista palvelua – riippumatta palvelun tasosta!

Riittääkö tämä? Varmasti – mutta tarvitseeko meidän hyväksyä tämä; ei helvetti vieköön missään nimessä! Ostajana me voimme myös sanella, mitä palveluita me haluamme. Ja se maksaa! Se maksaa aivan hemmetisti. Mutta – silloin meidän olisi hyvä muistaa, että jos tilattu palvelu maksaa enemmän kuin julkisesti tuotettu palvelu, me voimme toimittaa asioita myös niin, että käytämme monituottajamallia tai vaihtaa palveluntarjoajaa.

Toisinsanoen – mikäli laatuvaatimuksemme eivät kata niitä palveluita, joihin meillä on varaa – ei meidän tule tällaisiin asioihin sijoittaa. Ollaanko Nokialla toimittu näin?  Onko palveluiden suhteen jokin tietty yritys lyömässä itseään läpi monopoliasemaan? Toivottavasti ei. Entä muuten – mikä on meininki palveluiden ostossa?

Ostetuilla palveluilla ollaan perinteisesti tarkoitettu ratkaistavan jonkin tietyn osa-alueen palveluiden tuottamista ulkoistetun palveluntarjoajan palveluiden kautta. Mitä nämä palvelut esimerkiksi Nokialla voisivat olla? Varmasti juuri niitä ei niin kovin hankalia tapauksia – joiden hoitaminen maksaa paljon rahaa – vaan pikemminkin juuri niitä palveluita, jotka ovat palveluiden toimittajalle kohtuullisen huokeahintaisi, mutta tuottavat samaan aikaan isoja voittoja.

Minä olen lähtenyt kunnallispolitiikkaan mukaan

yksinkertaisesti siitä syystä, että useamman vuoden työskentely sosiaali – ja terveyspalveluissa on antanut minulle valitettavan selvää osviittaa siitä, että paljon parjatut, suuret sosiaali – ja terveysalan menot koostuvat suomen kansalaisten pahasta olosta, jota me suomalaiset sitten lääkitsemme itsellemme epäsuotuisin keinoin.

Vaikka Sote – menot ovatkin suuria, eivät ne kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mikä on inhimillisen kärsimyksen hinta. Inhimillisen kärsimyksen hinta on sanoinkuvaamattoman suuri. Mielestäni näin ei saisi olla. Minä haluan tehdä enemmän hätää kärsivien perheiden, päihdeongelmaisten nuorten aikuisten, mielenterveysongelmista kärsivien kuntalaisten, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja heidän läheistensä  tukemiseksi.

Ratkaisu ei mielestäni saisi olla pääosin sellainen, että kun tilanne on jo kriisiytynyt – vasta sitten lähdetään tukemaan asiakasta. Ratkaisun pitäisi olla ennaltaehkäisevää, kohdennettua, erikoistunutta ja asiakkaan tarpeista lähtevää työskentelyä.

Kuntatasolla meillä Nokialla perheiden hätä, pahoinvointi ja ahdinko näyttäytyvät esimerkiksi niin, että kriisiytyneiden perheiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Myös päihde – ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet syrjäytymisen vanavedessä yli sosiaaliluokkien.

Nuorison ja nuorten aikuisten syrjääntyminen on lisääntynyt yksilöllisellä ja kollektiivisella tasolla huolestuttavan suureksi.

Luonnollisesti syrjäytymiseen, ja erityisesti nuorison kollektiiviseen syrjäytymiseen liittyy vahvasti itselääkintä, jota nuoret toteuttavat päihteiden kautta. Tähän on syytä hakea muutosta!

Nuoret on otettava puheeksi toden teolla kunnallispolitiikassa!

Puheeksiottamisen lisäksi Nokialla on lisättävä ennaltaehkäisevää perhetyötä ja etsivää nuorisotyötä jo ennen kuin tilanne perheessä nuoren kanssa kärjistyy. Ennaltaehkäisyn lisääminen, työskentely niiden perheiden kanssa, joissa ongelmat ovat tulleet todeksi säästää paitsi yhteiskunnallisia menoja, mutta myös perheiden kokemaa hätää ja ahdistusta.

NÄMÄ OVAT AJAMIANI ASIOITA MEILLÄ NOKIALLA.

Nokian vasemmistoliiton Kunnallisvaaliehdokas

Anttiolavi Tero Salonen

Ehdokasnumero: 239.

http://www.anttiolavisalonen.fi

http://www.mielenkartta.fi

Mainokset

Syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret Nokialaiset.

Istuin juuri kaksi tuntia Nokian Lukion Auditoriossa kuuntelemassa meille sote – alalla työskenteleville ja muillekin, nuorten kanssa työskenteleville aikuisille tarkoitettua koulutusta siitä, miten nuorten kanssa tulisi puhua kannabiksesta.

Koulutus osui siinä mielessä arvokkaaseen ajankohtaan, että juuri nyt meillä Nokialla – niinkuin kaikilla muillakin paikkakunnilla käy kova kuhina Kunnallisvaalien saralla. Nuorten ääni ei kuitenkaan kuulu, eivätkä nuoret oikein meinaa näkyä keskustelunaiheissa, joita me kunnallisvaaliehdokkaat nostamme esiin. Itseni ja vasemmistoliiton lisäksi vain vihreiden puolelta ollaan nuorten asiaa oltu nostamassa muutaman ehdokkaan toimesta – ja mikä tärkeintä, asiaa esiin nostamassa ovat olleet nuoret ehdokkaat.

Oma ikäni ei anna tähän enää oikein kompetenssia, mutta työni – joka siis on Nokialaisten nuorten (pääosin 15 – 17v.), mutta myös muilta paikkakunnilta tulevien nuorten kanssa tehtyä työtä – antaa ainakin osittaista kompetenssia puhua nuorten asioista – ja jos nyt tämä ei riitä, niin nuorten perheiden kanssa tekemäni työ antaa minulle selkeää osviittaa siitä mihin meillä Nokialla ollaan menossa.

Karu fakta on tämä; Kannabiksen ja muiden päihteiden käyttö on Nokialla lisääntynyt. Alkoholi ei enää ole seksikästä, koska me vanhemmat nojaamme omassa päihteidenkäytössämme valtaosin juuri alkoholin käyttöön. Nuoret sen sijaan suosivat kannabista.

Syy – ja seuraussuhteiden osalta, kannabista käyttävät nuoret turvaavat kannabikseen ja muihin huumaaviin aineisiin samoista syistä, kuin mitä valtaosa aikuisista alkoholin ongelmakäyttäjistä; alkoholilla lääkitään jotain, ja kun lääkinnällinen tarve lopulta katoaa tai muuten vain unohtuu, alkoholiriippuvuus on alkanut aiheuttaa lisäongelmia, joita sitten lääkitään lisäämällä alkoholin käyttöä.

Nuorten kohdalta ongelmana on useimmiten kollektiivinen tarve väheksyä normistoa. Tämä johtaa normiston kokeilemiseen, mikä sinänsä ei ole ongelmallista vaan pikemminkin tavanomaista – mutta tähän saumaan kuuluu myös päihdekokeilujen aloittaminen. Toisinsanoen; siinä vaiheessa kun päihteiden aiheuttamat ongelmat ovat alkaneet näyttäytyä ulospäin – ollaan päihteitä käytetty jo pidemmän aikaa.

Useimmiten juuri nuorten kohdalla päihteidenkäytön ongelmat näkyvät sosiaalisena syrjäänvetäytymisenä – tai kuten on tapana sanoa; syrjäytymisenä. Ollaan arvioita, että yksi teini-iässä syrjäytynyt nuori tulee maksamaan arviolta noin 1 000 000 – 1 400 000 euroa. Tämä ei hintana ole kovin suuri. On kuitenkiin todettava, että esimerkiksi meillä Nokialla on syrjäytymisvaarassa olevia ja jo syrjäytyneitä nuori reilut 150 kappaletta. Hintaa tälle paketille tulee optimistisempienkin laskelmien mukaan vähintään 100 miljoonaa euroa.

KEINOT OVAT OLEMASSA – POLIITTINEN PÄÄTÖSTYÖ KUITENKIN JUMITTAA.

Keinot nuorten auttamiseksi ovat olemassa. Ei puhuta pelkästään kannabiksesta tai viinasta, alkoholista tai tupakasta. Syrjäytyminen alkaa aina yksilökohtaisesti. Meiltä Nokialta puuttuu todellinen puuttumisen välineistö vaikka se olisikin olemassa. Viimeaikoina paljon kuohuttanut Kirjastohanke oli yksi tällainen – jonka avulla oltaisiin yletytty niihin nuoriin, jotka ovat syrjäytymisuhan alla. Mutta hieman mutkan kautta oltaisiin kontakti myös niihin jo valmiiksi syrjäytyneisiin nuoriin saatettu saavuttaa. Kyse ei ollut ainoastaan kirjastosta vaan myös nuorison käyttöön tulevasta tilasta Kirjaston yhteydessä. Nuorisotyö – ja nuorisotilat yhdessä ovat tänäkin päivänä ensisijaisia keinoja tarjota nuorille turvallisen aikuisen tukea ja turvaa.

Tämä kuulostaa kenties aika graavilta. Tokihan kodin pitäisi olla se paikka jolla asioihin vaikutetaan. Kyllä – koti on ehdottomasti tärkeässä asemassa – aina sinne ikävuosiin 10 – 12 (13.). Siitä eteenpäin nuori yleensä lähtee kokeilemaan rajojaan ja niitä arvoja, joita koti on tarjonnut. Ja uskokaa; houkutukset ovat moniulotteisia! On seksiä, on herkkuja, on karkkia, on viinaa, piriä, pilveä ja mikä tärkeintä; on kaveripiirin hyväksyntä! Sen ylittäminen on vaikeinta silloin kun ollaan siirrytty kodin turvasta niihin oloihin, joissa säännöt, uudet normit sanellaan cooliuden, räväkkyyden, rajattomuuden keinoin. Miksi siis hylkäsimme kirjastorakennuksen ja sen oheen suunnitellun nuorisotilan. Vastaus löytynee siitä, että hylkäämisen kannalla olleet poliittiset päättäjät varmistelevat valtaosin näin tulevaa neljää vuotta – eli niiden äänestäjien ääniä, jotka jo äänioikeutettuja ovat. Voidaankin sanoa – että niin meni lapsi pesuveden mukana.

Keinona nuorten tavoittamiseen Kirjaston yhteyteen rakennettu nuorisotila olisi ollut huippuluokkaa. Nuorisotyön jatkaminen, ennaltaehkäisevä toiminta ja etsivä nuorisotyö kuitenkin uupuu kokolailla kokonaan tämänpäivän Nokialta. Näin lastensuojelun parissa työskentelevänä Psykiatrisen hoitotyön ja hoitotyön ammattilaisena pidän Nokian tilannetta näiltä osin katastrofaalisena. Suunta on  huono, jos asiaa viedään eteenpäin pelkästään markkinoiden fiiliksellä. Tulosta ei pitäisi mielestäni kuntatasolla tehdä kuntalaisten hyvinvointia heikentävillä ehdoilla. Ne nuoret Nokialaiset – joita uhkaa koulupudokkuus, syrjäytyminen, päihdetäyteinen elämä ovat yhtälailla Nokialaisia, joille tulisi tarjota mahdollisuus kasvaa aikuisiksi – mutta tällä hetkellä kunnallispolitiikkamme tuntuu olevan tämän ja huomispäivän lukujen tuijottelua.

Me olemme valitettavan selvillä siitä mitä päihteiden väärinkäyttö saa aikaan. Me tiedämme omakohtaisesti mitkä ovat ne graavit seuraukset joita päihteiden liikakäyttö nuorissa aiheuttaa, mutta me tunnumme unohtavan, että kyseessä on seuraus siitä, että jokin on ajanut nuoren käyttämään päihteitä kohtalokkain seurauksin. Minä en halua olla puhumassa kenellekään siitä, että päihteet tulisi kieltää. Ne ovat osa ihmiskunnan historiaa ja kehitystä – mutta ne kuuluvat ennemminkin aikuisten käyttöön. Nuori on vielä kehittyvä. Valtaosin nuoret joita tunnen ovat rentoja ja huippuja tyyppejä. Eivät nuoret tarvitse päihteitä ollakseen rentoja ja cooleja. Päihteet tulevat nuoren elämään vähän niinkuin varkain. Ja kun jokin saa nuoren tuntemaan kuolemattomuuden tunteen rinnalla kaikkivoipaisuutta, maailmantuskaa sekä yliluonnollisen rajatonta elämäniloa, niin uskokaa huviksenne – sitä tulee saada jatkossakin!

Haluan nyt painottaa, että em. toteamus ei ole mikään porttiteorian loppukaneetti. Kuten tekstissäni aikaisemmin mainitsin; ” – – lääkitään jotain, ja kun lääkinnällinen tarve lopulta katoaa tai muuten vain unohtuu, alkoholiriippuvuus on alkanut aiheuttaa lisäongelmia, joita sitten lääkitään lisäämällä alkoholin käyttöä.”

Meillä on todellinen myrskyrintama keskuudessamme ja sen nimi on poliittisen tahdon puute hoitaa kuntalaisten asiaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Minä olen lähtenyt kunnallispolitiikkaan mukaan

yksinkertaisesti siitä syystä, että useamman vuoden työskentely sosiaali – ja terveyspalveluissa on antanut minulle valitettavan selvää osviittaa siitä, että paljon parjatut, suuret sosiaali – ja terveysalan menot koostuvat suomen kansalaisten pahasta olosta, jota me suomalaiset sitten lääkitsemme itsellemme epäsuotuisin keinoin.

Vaikka Sote – menot ovatkin suuria, eivät ne kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mikä on inhimillisen kärsimyksen hinta. Inhimillisen kärsimyksen hinta on sanoinkuvaamattoman suuri. Mielestäni näin ei saisi olla. Minä haluan tehdä enemmän hätää kärsivien perheiden, päihdeongelmaisten nuorten aikuisten, mielenterveysongelmista kärsivien kuntalaisten, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja heidän läheistensä  tukemiseksi.

Ratkaisu ei mielestäni saisi olla pääosin sellainen, että kun tilanne on jo kriisiytynyt – vasta sitten lähdetään tukemaan asiakasta. Ratkaisun pitäisi olla ennaltaehkäisevää, kohdennettua, erikoistunutta ja asiakkaan tarpeista lähtevää työskentelyä.

Kuntatasolla meillä Nokialla perheiden hätä, pahoinvointi ja ahdinko näyttäytyvät esimerkiksi niin, että kriisiytyneiden perheiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Myös päihde – ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet syrjäytymisen vanavedessä yli sosiaaliluokkien.

Nuorison ja nuorten aikuisten syrjääntyminen on lisääntynyt yksilöllisellä ja kollektiivisella tasolla huolestuttavan suureksi.

Luonnollisesti syrjäytymiseen, ja erityisesti nuorison kollektiiviseen syrjäytymiseen liittyy vahvasti itselääkintä, jota nuoret toteuttavat päihteiden kautta. Tähän on syytä hakea muutosta!

Nuoret on otettava puheeksi toden teolla kunnallispolitiikassa!

Puheeksiottamisen lisäksi Nokialla on lisättävä ennaltaehkäisevää perhetyötä ja etsivää nuorisotyötä jo ennen kuin tilanne perheessä nuoren kanssa kärjistyy. Ennaltaehkäisyn lisääminen, työskentely niiden perheiden kanssa, joissa ongelmat ovat tulleet todeksi säästää paitsi yhteiskunnallisia menoja, mutta myös perheiden kokemaa hätää ja ahdistusta.

 

NÄMÄ OVAT AJAMIANI ASIOITA MEILLÄ NOKIALLA.

Nokian vasemmistoliiton Kunnallisvaaliehdokas

Anttiolavi Tero Salonen

Ehdokasnumero: 239.

http://www.anttiolavisalonen.fi

http://www.mielenkartta.fi

 

 

Hintojen karkaaminen saattaa kääntyä itseään vastaan.

Hintojen nousu kuohuttaa monella eri yhteiskunnan osa-alueella. Tuntuu väistämättä siltä, että hintojen karkaamisella pyritään joko huomioimaan yhä syvenevä lama tai yrittäjien mahdollisuuksien vähyys palveluiden tarjonnassa ja kilpailutilanteessa johon pienyrittäjät ovat joutuneet tämän päivän suomessa.

Asiaa ei millään tavoin helpota yhteiskunnallinen tila jonka muassa suuryritysten esiinmarssia pidetään jatkuvasti voimissaan juuri viimeaikaisilla yhteiskunnallisilla muutoksilla. Yhteiskunnalliset muutokset joihin tässä viittaan ovat toistuvasti esiin putkahtavat hyväveli -kauppoja ja toimeksiantoja, joiden takaa paljastuu veroparatiisikytköksiä, suoranaisia lainrikkomisia, lain venytystä, liikelainsäädännön väärinkäytöksiä ja perustulain jatkuvaa halveksuntaa.

Juuri kuluneella viikolla Liikenneministeri Berner toi julki Hallituksen tarkoituksen muuttaa valtiollinen tieverkko maksulliseksi – tyyliin yhdysvallat, jota ylläpitäisivät mm. vakuutusyhtiöt, teleoperaattorit ja autokaupat. Liikenneväylien huollosta Berner tyytyi mainitsemaan kuitenkin vain sen oleellisen seikan, että tämän – – myötä kyky investoida väyliin voisi kaksin- tai kolminkertaistua nykyisestä. Voisi ei suinkaan ole sama kuin ”tulee tapahtumaan”. Voisi on jotain mikä saattaa tapahtua tai ehkä tapahtuu.

Itse saan olla aitiopaikalla tarkastalemassa oman ammattiryhmäni kautta tätä samaa ”voisi” – ajattelutapaa. Tarkoitan tällä sitä, että se mikä jää yksityisiltä ”investoijilta” puolitiehen viedään lainsaneleman mallin mukaisesti päätökseen julkisin varoin. Hurraa! Kukapa tällaisesta voisi kieltäytyä.

 

Ajatelkaapa seuraavankaltaista hypoteesia – yritys tai yksityinen yhtiö joka on tekemässä jotain/tarjoamassa jonkinlaista palvelua jonkin kunnan alueella saa kilpailulain mukaisen rahoituksen – mutta sitten lopulta se ei kykenekään tekemään/tarjoamaan siltä odotettua/ostettua palvelua siihen hintaan, johon se on palvelun luvannut tuottaa. Mitä tapahtuu?

Sopimuskausi ei suinkaan pääty vaan julkista rahoitusta lisätään palvelun loppuun saattamiseksi ja palveluiden saattamiseksi sille tolalle, joka täyttää tarvittavat laatukriteerit. Laatukriteereitä valvotaan pääasiassa ostopalveluiden toteuttajan toimesta ja niiden pääsisältö raportoidaan eteenpäin palvelun ostajalle, eli julkista taloutta pyörittävälle koneistolle, joka tarkastaa laatukriteereiden yhteensopivuuden tehtyjen/tuotettujen raporttien/tapahtuneiden/tuotettujen palveluiden kanssa.

No, miten siis käy tämän hypoteesin mukaan valtakunnalliselle tieverkolle, jos väyläyhtiöiden toimintaa alkavat ylläpitämään vakuutusyhtiöt, teleoperaattorit ja autokaupat? Luullakseni – tulee tapahtumaan niin, että valtion rahoituksella turvataan näiden em. instanssien toiminta ja luodaan näin ollen monopoliasetelma, jonka valvonta ei enää kuulu palvelunostajalle vaan em. instanssien alihankkijoina toimiville yrityksille, joilla on omat alihankkijansa ilman eri sopimusta minkäänlaisesta vapaasta kilpailusta.

Helpommin ymmärrettävänä kokonaisuutena voisi käyttää sanaa pyramidihuijaus; tässä ajattelutavassa vakuutusyhtiöt, teleoperaattorit ja autokaupat hääräilevät capoina ja rahoituksen ostoon tarvittavan taloudellisen potentiaalin tarjoavat tahot taas capo di tutti capoina. Tämän lisäksi varmaan myös lainsäädäntötyötä tekevien joukosta löytyy omalta osaltaan consigliereja ja jonkinsortin underbosseja ja itse työn tekevät toimivat näiden tahojen edustamat, ennalta määritellyt yritykset. Kuulostaako tämä vapaalta kilpailulta?

Yksityistäminen tällä tavoin tulee lopulta nostamaan hinnat sille tasolle, että palveluntuottaminen näine hyvineen osoittautuu mahdottomaksi. Sitä eivät halua palveluntuottajat, mutta eivät myöskään palveluiden tarvitsijat. Kaikista vähiten sitä toivovat ne, jotka ovat pyyteettömästi lähteneet sille tielle, jossa palveluita ollaan päätetty hankkia esim. kuntalaisten aidon tarpeen toteuttajiksi.

Nyt käynnissä olevasta mallista seuraa väistämättäkin se, että yhteiskunta ei enää voi tällaisia yrityksiä/yksityisiä yhtiöitä pitää palveluiden tuottajinaan. Toki he ovat jo siinä vaiheessa saaneet omansa ja siirtyneet voittoinensa jonnekin toisaalle taikomaan lisää rahaa ja valtaa. Mutta miten tämä vaikuttaa tällä hetkellä – sillä aivan tavallisella kaduntallaajan tasolla?

Toinen mielenkiintoinen uutinen johon törmäsin oli yksityisiä eläinlääkäreitä koskeva kirjoitus. Siinä kerrottiin kuinka helsingin seudulla asuvien kotieläimen omistajien arkea lamaa ja tummentaa tieto siitä, että rakkaan haukun tai kissin kohtaloksi saattaa koitua tavallista palkkatyötä tekevien kukkarolle sopiva julkisten palveluiden puuttuminen eläinlääkinnän puolelta  – eli toisin sanoen palkkatyötä tekevien kukkarolle sopiva huokea hinnoittelu. Sen sijaan – ollaan törmätty ongelmaan, jossa lemmikkieläimelle ei enää ole varaa ostaa yksityiseltä eläinlääkäriltä palveluita.

Itse olen koira – ja kissaihmisiä. Toisinsanoen, meiltä löytyy molempia. Kissamme alkoi vuoden 2015 joulukuussa kakomaan omituisesti, oksenteli toistuvasti ja alkoi menemään huonoon kuntoon. Eläinlääkäreiden tarjontaa tutkaillessamme huomasimme sen valitettavan tosiseikan, että julkista eläinlääkäriä ei kuntataholta löydy. Yksityisiä kylläkin. No, eläinrakkaana ihmisenä ajattelin, että ihan sama – makoi mitä maksoi – Kissa pitää saada kuntoon; ja niin lopulta se yhden tunnin käynti yksityisellä eläinlääkäriasemalla maksoi 660e. Ja minä en asu Helsingissä. (Vaihtoehtoisesti kissan eutanasia olisi maksanut vain 180e.) Vaihtoehtona oli myös seuraavanlainen kokonaisuus – mikäli minulla ei olisi varaa maksaa tutkimuskuluja, tarvittavia hoitoja ja jälkihoito-ohjeita, voisin minä maksaa kyseisen yksityisen eläinlääkärifirman hoitokulut kätevästi osissa Intrum Justitian kautta alkaen 90e/kk seuraavien 10 kk:n ajan. Tällöin hinta siis nousisi kokonaisuudessa 900e. Melkoista – eikö totta. Sanottakoon sen verran, että kyseinen kissa on edelleenkin elossa ja voi hyvin.

Mitä olette mieltä; kuinka pitkälle täytyy ajassa mennä, että tilanne on sama myös terveydenhuollon puolella. Sote tekee kovaa vauhtia tuloaan ja sen mukanaan kantamat merkit ovat kaikkea muuta kuin huojentavia. Ollaan annettu aivan selkeästi ymmärtää, että terveydenhuolto muuttuu kaikilta osin kilpailuksi – samaan tapaan kuin tieverkoston huoltaminen. Luuletteko, että tieverkkoa huolletaan vastaisuudessa paremmin? Siitä ei olla vielä toistaiseksi puhuttu yhtään mitään – ollaan vain mainittu, että väylien kunnossapito ”voisi” muuttua tehokkaammaksi. Millä perusteella näin odotetaan? Koska joku lupaa näin tapahtuvan? Itse Berner on näin luvannut – mutta merkitseekö se yhtään mitään?

Kuinka pitkä askel pitää eteenpäin ottaa, että terveydenhuollon palveluita on tarjolla vain niille, joilla on varaa niistä maksaa riittävästi. Minä veikkaan, että mikäli tämä suunta johon olemme nyt matkalla säilyy – meillä on vuonna 2025 kymmenkertainen määrä köyhiä, kymmenkertainen määrä asunnottomia ja kymmenkertainen määrä sellaisia ihmisiä, joilla ei ole varaa riittäviin terveydenhuollon palveluihin. Mitkä muut palvelut jäävät näiden ihmisten ulottumattomiin? Aika näyttää – ja tähän suuntaan me olemme menossa.

Mutta mikä on tämän kirjoitukseni sanoma? Miten siis hintojen karkaaminen voisi vaikuttaa ratkaisevasti suomen tilanteeseen. Yksinkertaista – suomalaiset eivät enää tarvitse (pakon sanelemana) tarjottuja palveluita, jolloin palvelurakenne eittämättäkin muuttuu. Liian kallilla palveluita tarjoavien yhtiöiden ja yritysten palveluksia ei enää kukaan pysty ostamaan tai saa ostetuksi, jollon näiden samaisten yritysten tarjoamat palvelut – joista valtaosa on osa ns. luodun tarpeen varaan rakennettua palvelurakennetta – menettää merkityksensä. Tämä johtaa tietenkin siihen, että koko yritysverkosto romahtaa oman himmelinsä mukana ja yrityskenttä aukeaa jälleen sellaisille palveluntarjoajille, joiden palveluille on  kollektiivisesti ajatellen kysyntää.

Luotu tarve ei ole kovin merkittävässä asemassa kun pakko tarpeen merkityksettömyydelle käy selväksi. Ei pidä unohtaa, että Suomen kansalaisia hallitaan pitkälti mielikuvien, ajatusten, uhkakuvien ja suomalaisuuden hengessä tapahtuvan kansallistunteen keinoin. Mutta samaan aikaan myös ylläpitämällä menttaalimallia siitä minkälainen suomen kansalaisen tulisi olla sen sijaan minkälainen suomen kansalainen on. Se mikä 75 – 90 vuotta sitten tapahtui viidessä vuodessa tapahtuu nyt päivässä – mitä tulee siis mielialojen, mielipiteiden ja näkemysten muuttamiseen. Tarvitaan kuitenkin riittävän massiivinen kokonaissykäys, joka ollaan höystetty riittävän emotionaalisella mielikuvalla, joka osuu riittävän laajalle alalle kansan syviä rivejä.

Harmittavaa ja mahdollisuuksia lamaavaa tässä aikakaudessa kuitenkin on se, että tämän hallituksen jälkeen luotto yrittäjiin ja yhtiöiden pyrkimyksiin alkaa olemaan vähissä. Se mitä suomi todellakin tarvitsee on pienyrittäjiä – mutta kuka haluaa lähteä pienyrittäjäksi, kun isot-, kasvottomot suuryritykset ja pörssiyhtiöt toimivat lainsäätäjien luoman hyväveliverkoston suojeluksessa ja voivat likimain täysin – lakien ulottumattomissa luoda oman monopolinsa toimintaehdot juuri sellaisiksi kuin ne parhaaksi näkevät.

Se, että yrityksille annetaan mahdollisuuksia tarkoittaa myös sitä, että näiden mahdollisuuksien joukkoon ollaan mahdutettu myös mahdollisuus kaatua. Eikä se  ole mitään muuta kuin elämää. Vaikka minä kannatankin pienyritysten/pienyrittäjien asemaa suomessa, niin ensisijaisesti minä näen pienyrittäjien aseman merkittävimpänä osa-alueena sen, että ne luovat kollektiivista hyvää ympärilleen. Samaan tapaan kuin kuka tahansa työtätekevä suomalainen on luomassa kollektiivista hyvää ympärilleen.