Aika on oikea myös pakkorokotuksille.

vaccine

Juuri kun yhteiskunnallinen tilanne alkoi näyttämään kaikinpuolin epärehelliseltä, epäinhimilliseltä ja ennenkaikkea täysin käsittämättömältä kaiken sekasorron keskellä – nousivat esiin sosiaali – ja terveysalalla työskentelvien ihmisten pakkorokotukset. Kyllä. Pakkorokotukset.

Kuulostaa kenties hieman utopistiselta, että minä hoitotyön edustajana, sairaanhoitajana olen sitä mieltä, että rokotuksilla, ja erityisesti pakkorokotuksilla olisi jollain tapaa synkähkö kaiku.

Tosiasiassa – Minä En Ole Lainkaan Rokotevastainen.

Se mitä minä seuraavaksi pohdin – jääköön siis vain pohdinnan tasolle.

Esitän muutamia hypoteeseja, pohdintoja ja henkilökohtaisia tulkintojani siitä, mistä em. Pakkorokotukset saattaisivat johtua. Ennenkuin kuitenkaan lähden avaamaan asiaa sen enempää omien tulkintojeni kautta – aukaisen nyt käsillä olevaa pakkorokotusasiaa.

thl

Uusi Tartuntatautilaki määrittelee muutoksensa jälkeen seuraavaa:

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä. Työnantajan tulee tarkkailla ja arvioida työympäristön vaaroja ja haittoja ja ryhtyä toimiin niiden selvittämiseksi ja torjumiseksi. Tässä työnantajan on tarvittaessa käytettävä apuna työterveyshuollon ammattihenkilöitä.

Työnantaja kustantaa työntekijöilleen ne rokotukset, joilla työntekijää suojataan työstä johtuvilta vaaroilta (Työterveyshuoltolaki 1383/2001). Kansaneläkelaitos maksaa työnantajalle sairausvakuutuslain nojalla korvausta tarpeellisista ja kohtuullisista työterveyshuollon kustannuksista. Näihin kustannuksiin kuuluvat muun muassa rokotukset, jotka työterveyshuolto arvioi tarpeellisiksi työperäisen altistuksen tai työmatkaan liittyvän riskin takia.

Työharjoitteluun menevien opiskelijoiden rokotuksista huolehtii opiskeluterveydenhuolto. 

1.3.2017 voimaan tulleen uuden tartuntatautilain (1227/2016) mukaan työntekijällä on oikeus käydä tartuntatautilaissa mainituissa rokotuksissa työaikana, jollei se ole vaikeuksitta mahdollista muuna aikana. Rokotuskäyntiin kuluva aika luetaan työssäoloajaksi.

Uusi tartuntatautilaki tehostaa henkilökunnan rokotuksia potilaiden suojaksi. Se sisältää velvoitteita työntekijän ja työharjoittelussa olevan opiskelijan rokotussuojasta (§ 48). Kyseinen pykälä astuu voimaan vuoden siirtymäajalla eli 1.3.2018.

Tämän luulisi parahultaisesti ajatellen tarkoittavan, että on työnantajan tehtävä tarjota rokotteet kaikille rokotetta tarvitseville sote – alan ihmisille. Mutta asia ei tiettävästi ole ihan niin yksinkertainen. Rokotteiden vuosittainen ottaminen on tiettävästi muuttumassa pakolliseksi, riippumatta siitä mitä sote – alalla työskentelevä henkilö on omasta oikeusturvastaan mieltä.

Influenssarokotteesta ja sen käyttöaiheesta itsestään on sanottua, että Influenssavirukset saapuvat Suomeen talven tullen joka vuosi. Mikäli rokotuskattavuus saataisiin korkeammaksi, sairastuvuus influenssaan vähenisi. Lyhyesti: mitä parempi kattavuus, sitä parempi teho. Mainittava on – että henkilökohtaisella tasolla, olen tiettävästi kerran elämäni aikana (41-vuotta) sairastanut influenssan ja kerran ”sikainfluenssan” (H1N1), enkä ole koskaan ottanut influenssarokotetta. Olenko siis ollut vastuuton?

INFLUENSSAROKOTE

Influenssarokotteen antama suoja kestää noin vuoden verran. Viime vuoden puolella otettu rokote ei siis välttämättä suojaa tulossa olevalta influenssalta. Tämä on yleisesti todettu fakta eikä tämä ole muuttumassa lähiaikoina – tuskin koskaan. Influenssarokotteen hinta kaudella 2017-2018 on 33 € / rokotteen ottanut henkilö.

pandemrix

Ensimmäinen hypoteesini koskee kausi-influenssarokotteen pakottavaa tarvetta kansallisesti. Meillä suomessa sote – alalla työskentelee arviolta noin 300 000 ihmistä. Tämä tarkoittaa, että kun 300 000 ihmistä pakkorokotetaan seuraavan kahden – kolmen vuoden ajan, on seuraavaksi perusteltua pakkorokottaa myös loput noin 5 000 000 suomalaista. Tämä on täysin perusteltua siitä syystä, että koska asiakastyötä potentiaalisten taudinkantajien kanssa tekevien ihmisten pakkorokottamisella voidaan thl:n laskelmien mukaan ehkäistä jopa 40% influenssan aiheuttamista sairauspoissaoloista sote-alalla, niin tällöin influenssan aiheuttamien sairauspoissaolojen ehkäisemisen tulee (oletettavasti) olla osa kansallista rokoteohjelmaa. Kansallinen rokoteohjelma tullaan vähä vähältä ulottamaan yhä pidemmälle, uusien tautien torjuntaan, uusien rokotteiden avulla. Yritystä tähän on jo ollut – mm. Cervarix – rokotteen (HPV – ROKOTE) muodossa. Nyt ollaan kuitenkin jo paljon syvemmissä vesissä.

Influenssavirus muuntuu syklinsä vuoksi tietyin aikavälein pintarakenteeltaan välttääkseen elimistön puolustusmekanismeja. Tämän vuoksi valtavirukset, eli virukset jotka aiheuttavat eniten tautitapauksia, ovat joka vuosi hieman erilaisia kuin aiempina vuosina.

Jotta rokote suojaisi influenssalta, rokotteiden valmistamisessa käytetään juuri niitä viruskantoja, joiden oletetaan aiheuttavan seuraavan kauden epidemian. Tämän vuoksi Maailman terveysjärjestö määrittää rokoteviruskannat joka vuosi uudestaan.

Mutatoituvatko influenssavirukset jossain vaiheessa jopa niin radikaalisti, että mikään hoitomuoto, mikään otettu rokote ei enää auta? Koska viruksilla itsellään ei ole kykyä tuottaa biokemiallisissa prosesseissa tarvittavaa energiaa, ne ovat käsittääkseni täysin riippuvaisia isäntäsolustaan. Virusten elämänmuoto poikkeaa siis soluteoriassa määritellystä elämän perusyksiköstä, eikä virusten luokittelu eläviin organismeihin kuuluviksi ole näiltä osin kiistatonta.

SAIRAUSPOISSAOLOT

Joidenkin tutkimusten mukaan työpoissaolot putoavat 40% kun ihmiset eivät enää sairastu influenssaan. Tämä nyt ainakin on hyvä asia jos jokin.

fever

Toinen hypoteesini koskee rokotteiden valmistamisesta ja tuotannosta vastaavaa tahoa. Rokoteasiaa ollaan pöngätty tiettävästi eteenpäin siinä hengessä, että kansalliseen rokoteohjelmaan Influenssan torjumiseksi ollaan tarjoamassa kahta tai kolmea eri pakkorokotetta joista influvac, vaxigriptetra ja vaxigrip tullevat tiettävästi suoraan GlaxoSmithKline:n tarjonnasta. Mikä ei sinänsä ole lainkaan omituista – jos unohdetaan se tosiasia, että suomen kansallista rokoteohjelmaa on tiettävästi ollut ajamassa entinen GlaxoSmithKlineenkin yhteyksiä ylläpitänyt pääjohtaja, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse.

Sote – ja maakuntauudistuksenkin puolestakin rumpua päristänyt em. pääjohtaja oli tiettävästi yksi voimakkaimmin Pandemrix – rokotetta suomeen ajaneista tahoista.

doctor-and-business-man

Kyllä – tämä on se samainen rokote joka aiheutti useita Narkolepsiatapauksia, ja jonka hoitokustannukset kasvavat tiettävästi vielä tänäkin päivänä. Yhteyttä Pandemrixin ja Narkolepsian välillä  GlaxoSmithKline ei tiettävästi ole tähänkään päivään mennessä myöntänyt. Vakuutusrahoja on saamatta ja työkyvyttömyyden tiimoilta useita valituksia on edelleenkin käsittelemättä. Tämäkö on siis vastaisuudessa suunta?

Merkittävää asiassa on myös se, että Helsingin Sanomat tituleerasi nykyistä THL:n pääjohtajaa rokotemieheksi vielä jokunen vuosi sitten (2014). Jo silloin epäiltiin ääneen, että astuuko remmiin nyt mies, joka vie lääkevalmistajien asiaa runnoen läpi suomalaisessa terveydenhuollossa. Lopputulos, jota pelättiin tapahtuvaksi – taisi juuri kolahtaa päivänvaloon.

On mielestäni eri asia antaa yksilöiden itse päättää siitä mitä lääkkeitä yksilöt käyttävät kuin pakottavin keinoin runnoa lääkkeiden pakkokäyttöä läpi. Minä ymmärrän kyllä, että rokotus suojaa rokotettua itseään ja hänen läheisiään. Kun ei sairastu, ei myöskään tartuta tautia eteenpäin.  Näin esimerkiksi perustautinsa takia tartunnoille alttiimmat ja ikänsä puolesta tai muusta syystä rokottamattomat voivat saada epäsuoraa suojaa muiden rokotuksista. Tätä kutsutaan laumasuojaksi. Tämä on terveydenhuollon peruskauraa, tämä on tartuntatautien torjunnan peruskauraa. Tätä pitää pystyä soveltamaan tuhkarokkoon kyllä, ja tätä pitää ehdottomasti pystyä soveltamaan sikotautiin ja vihurirokkoon – ja joissain tapauksissa myös vesirokkoon, mutta että influenssaan? Sen ymmärtäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Se joka ymmärtää, millä perustein vuosittain otettava pakkorokote, vuosittain kannaltaan vaihtuvaa maailmanlaajuista epidemiaa vastaan on perusteltua niin kertokoon heti, elleivät tällaisen rokotusohjelman taustalla sitten hallitse sellaiset voimat, joiden alkuperäinen tarkoitus ei ole laumasuojan parantaminen vaan jokin muu rokotteiden pakkoantamista perusteleva tekijä. Ei sillä eikä millään – voittoa kansalliset pakkorokotukset tulevat tuottamaan rokotevalmistajille, rokotevalmistajien sidosryhmille jne.

Valitettavasti yhteiskunnallinen suuntaus näyttäisi olevan sellainen, jossa konteksti nojaa vahvasti taloudellisen kapitaalin pakottavaan lisäämiseen – ja ajattelevien yksilöiden riesaksi jää huomata epäkohtien helminauhassa jatkuvuuksia, joita luomassa ovat aina aika ajoin sellaiset tahot, joiden tarkoitus ei ole ajaa yhteiskuntien ja ihmisten – vaan pääoman asiaa.

Tekisi mieli kysyä ääneen, että onko erityisesti juuri influenssarokotusten pakkorokottamisen taustalla jonkinlainen vahva lobbausmentaliteetti, taloudellinen etu ja nykyhallituksen pääomaa suosiva ajattelu, vai ajetaanko rokotuskattavuutta nyt väkipakolla eteenpäin jostain muusta syystä?

POHDINTAA JA MIETISKELYÄ…

Jos olisin yhtään enemmän vainoharhainen – epäilisin, että koska sote – kenttämme on niin kovin kallis, ja koska halvemmallakin on työntekijöitä saatavilla (esimerkiksi Virosta, Filippiineiltä tai vaikkapa ukrainasta,)  niihin tehtäviin joita ei toistaiseksi voida digitalisaation kautta korvata, auttaa tilanteessa huomattavasti se, jos vaikkapa 20% sairastuisi huonon influenssalääke-erän seurauksena ja siirtyisi työkyvyttömyyden kautta työkyvyttömyyseläkkeelle. Onko tämä tuulesta temmattu ajatus?

Sinä olet tehy

Tehyvaalit 2017 osoitti, että ei ole – me sairaanhoitajat vaadimme nimittäin tällä erää palkkaamme huimaavaa 300 – 500e palkannousua käytyjen lisäkoulutusten ja lisääntyneen työtaakkamme alla. Tiettävästi ainakin osaa työnantajapuolen edustajista ollaan ohjeistettu muistuttamaan, että jonoa hoitajaksi irtisanotun hoitotyöntekijän tilalle on – mikäli pakkorokotuksista kieltäytyy. Rajalinjat ollaan siis jo valmiiksi vedetty; mikäli et ole kiltti, työnantajan pakottaviakin määräyksiä ja velvoitteita hiljaa totteleva hoitaja käy tiesi kilometritehtaalle. Näin ollaan myös pakkorokotuksia hieman epäsuorasti mutta kuitenkin selkeästi perusteltu. Onko tämä oikein? 

Hypoteettisesti ajatellen vuonna esitelty 2008 Jyrki Kataisen märkä uni 1 800 000 ulkomaalaisesta työntekijästä konkretisoituu monen eri mutkan kautta juuri siihen, että kalliit suomalaiset työntekijät korvataan halvoilla ulkomaalaisilla työntekijöillä, joita suomeen raijaavat yksityiset palveluntuottajat. Meillä Nokialla YT – neuvottelut osuvat nyt varhaiskasvatuksen puolelle. Väkeä vähennetään huomattavasti. Väkeä, joka on tähän asti hoitanut asiansa kaikinpuolin moitteettomasti uusien kansalaisten, kuntalaisten ja perheiden ehdoilla. Kenen luulette paikkaavan heidän lähtönsä?

Määritelmän mukaisesti – irtisanomisperusteet täyttyvät, ellei pakkorokotuksiin suostu, ja mikäli työnantaja ei vaihtoehtoisia tehtäviä työntekijälle löydä.

Sote-uudistus nojaa  toistaiseksi paljolti oletukseen, että kilpailu lisää palvelutuotannon tehokkuutta. Täten olisi perusteltua karsia niistä menoista, joita on eniten – eli henkilöstömenoista. Tätä yritettiin jo aiemmin filippiiniläissairaanhoitajien kohdalla. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun filippiiniläissairaanhoitajat eivät suostuneetkaan huonommalla työehtosopimuksella tekemään työtä johon heidät oltiin suomenmaalle tavattomin upein lupauksin loistokkaasta elämästä raijattu.

Mitä ihmettä siis tapahtuu sote – alalla? Pakkorokotukset, joista kieltäytymällä voi tulla irtisanotuksi työtehtävistään, ellei vaihtoehtoista työtä työntekijälle löydy? Entä henkilö, joka pelkää rokotuksesta saatavia mahdollisia sivuvaikutuksia, mutta ei halua tulla irtisanotuksi. Tarjotaanko hänelle mahdollisuus tulla pakkorokotetuksi esimerkiksi MAPA – kiinnipidossa tai kevyesti nukutettuna, entä lepositeissä? Mitä sitten tapahtuu, kun yhtenä päivänä päätetäänkin, että kaikki sote – alan ihmiset ovat ihmisiä, ammattilaisia, työntekijöitä joilla ei saa olla kuin yksi jalka ja yksi käsi.

Mikäli kädestä tai jalasta – tai parhaimmillaan kummastakin ei luovu tulee irtisanotuksi.

Entä jos em. yksijalkaisuus tai yksikätisyys perustellaankin sillä, että yksijalkaiselle ja yksikätiselle sote – alan ihmiselle ei tarvitse maksaa kuin puolta palkkaa ja kahdelle jalattomalle ja kädettömälle sote – alan ihmiselle voidaan täten perustellusta maksaa yhden palkka, jolloin työttömyys helpottaa em. käytännön kautta. Ollaanko silloin oikealla tiellä?

rokotus, rokotteet RF

Pohdittava on myös ääneen, että mikä on työterveyspalveluita tarjoavien yritysten rooli jokavuotisten rokotusten antajina. Tuskin em. palveluntarjoajat ilmaiseksi rokotuksia käyvät ihmisille antamassa. Olematta täysin vainoharhainen voisi melkein ajatella, että kaikessa huulluudessa taitaa sittenkin olla jonkinlainen logiikka. Ja sitähän tällainen ajattelu on – silkkaa hulluutta. Meidän parastammehan tässä ajetaan? Minun täytyy tosin myöntää, että en ole vielä ehtinyt elämäni aikana influenssarokotetta ottamaan. Viime jouluna olin kuitenkin kolme päivää influenssassa. Sitä ennen sairastin ns. Sikainfluenssan joskus vuosia sitten. Siinä minun influenssaurani kaiken kaikkiaan.

Näinkö palvelutuotantoa ja palveluverkostoa kehitetään jatkossakin, pakottamalla ihmiset toimimaan jollain ennalta määritellyllä tavalla? Voisi sanoa, että tulevaisuudesta tuli juuri asteen verran pelottavampaa.

Toisinsanoen – lain kirjain on muuttunut niin, että vuosittainen ILMAINEN rokote on otettava, tai pahimmillaan työpaikka lähtee alta. Mutta onko ilmainen rokote vain näennäisesti ilmainen, koska vastaanottava taho ei toistaiseksi joudu siitä mitään maksamaan? Painotan sanaa ”toistaiseksi” täysin tietoisesti. Voisinpa melkein lyödä vetoa asian tiimoilta niin, että mikäli nyt ILMAINEN ROKOTE ei muutu tavalla tai toisella maksulliseksi seuraavan 20 vuoden kuluessa – tarjoan oluen tai kupin teetä ensimmäiselle joka tähän kirjoitukseen tohtii kantaa millään tavalla ottaa.

Haluan kuitenkin painottaa, että suosittelen kaikille riskiryhmiin kuuluville Suomalaisille kausi-influenssa rokotteen ottamista. Henkilökohtaiset pohdintani eivät saa olla – eivätkä ole millään tavoin vähentämässä lääketieteellisen tutkimuksen arvoa tai sen tarjoamaan suojaa esimerkiksi juuri tiettyjä tarttuvia tauteja vastaan. En kuitenkaan ole sitä mieltä nyt, enkä mitä luultavammin tulevaisuudessakaan – että ns. pakotettu, toistuva rokoteohjelma on tarpeen. Mitä luultavammin systemaattinen rokotteiden ottaminen tulee muuttamaan tilannetta vuosien saatossa niin, että virusten muuntautumiskyky ohittaa rokotteiden tarjoaman suojan ja tilanne muuttuu katastrofaaliseksi sitä kautta. Tämäkin on kuitenkin vain henkilökohtaista pohdintaani.

Itsekin tulen todennäköisesti alentumaan influenssarokotteen ottamisessa – yhdeksi rokotettavista – ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta tämä nyt vain siitä syystä, perheemme toimeentulo ei voi jäädä vain yhden aikuisen harteille.

LÄHTEET:

 

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/tyoelaman-rokotukset

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/kaytannon-ohjeita/usein-kysyttya/influenssarokotuksista-kysyttya

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/hyodyt-ja-haitat/haittavaikutukset/korvauksen-hakeminen

https://www.terveystalo.com/fi/Palvelut/Sairaanhoitajan-palvelut/Rokotukset/Influenssarokote/

https://www.google.fi/search?q=influvac+gsk&oq=Influvac+gs&gs_l=psy-ab.3.0.0i22i30k1.3749.4876.0.6687.3.3.0.0.0.0.149.399.0j3.3.0.dummy_maps_web_fallback…0…1.1.64.psy-ab..0.3.399…0j0i203k1j0i67k1.0.9KXuIXa99MQ

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/hpv-rokote

https://www.thl.fi/fi/thl/organisaatio/johtoryhma/juhani-eskola

https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/uusilta-sote-palveluilta-voi-puuttua-hampaat-vahentaa-eriarv-1

https://en.wikipedia.org/wiki/Cervarix

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002700162.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemrix

https://blogi.thl.fi/sv/web/yhteiskuntapolitiikka/blogitekstit/-/blogs/hintakilpailu-laakarimarkkinoilla

Mainokset

Mistä on hyvät hoitajat tehty?

Sinä olet tehy

Me elämme ihmeellisiä aikoja. Vielä jokunen vuosi sitten oli täysin absurdi ajatus, että katsoessaan aamulla mitä tahansa lehteä, nettilehteä tai uutistuotannon välinettä – saattoi jollain tapaa sisäisesti ajatella kaiken muistuttavan etäisesti Ankkalinnan Sanomien päivän lööppejä. Ne nuoremmat ihmiset, jotka eivät tiedä mikä on Ankkalinnan Sanomat – älkää välittäkö; näin 41 – vuotiaalle Suomalaiselle miehelle Ankkalinnan Sanomat edustavat kaikkea sitä hölynpölyä ja humpuukia, joka nykyisellään tuntuu olevan huippumedian leipää ja voita.

Niin, ja itsessään Ankkalinnan Sanomat ovat siis Aku Ankan kotikaupungin paikallismedia joka vetää omalta osaltaan vertoja mm. Fingerporin uutisille. Mutta mikä on siis kummallisen ihmeellistä tässä. Lööppihakuisuus itsessään on aina ollut lööppimediaa kiinnostava ja lööppimediaa ruokkiva ilmiö. Aivan viime vuosina lööppijulkaisuista, lööppihakuisuudesta ja mutu – tuntumasta tuntuu kuitenkin tulleen osa tietoa ohjaavaa kokonaisuutta.

hoitotyö1

Miten tämä vaikuttaa meissä ihmisissä? Vaikutus on suoraviivaista. Se juontaa vahvasti intuitioon, joka itsessään ei ole millään tavalla paha asia, mutta intuition hallitessa elämää kokonaisvaltaisesti – ollaan eksytty pahasti sellaiselle tielle, joka on vaarallinen tie meille itsellemme, mutta myös potilaillemme, asiakkaillemme ja lopulta koko yhteiskunnalle. Tällä tarkoitan, tässä blogikirjoituksessa –  luonnollisestikin, kuitenkin juuri hoitotyön saralla olevaa vaarallista tietä.

Arkielämässä intuition kuuntelu on luonnollisestikin jokaisen oma asia, mutta hoidettaessa ihmisiä, potilaita ja asiakkaiden asiaa tai asukkaiden arjen toimia – ei vähitellen kaiken kattavalle intuitiolle saisi antaa periksi.

Tällaisessa on riskinä, että henkilökohtainen tietämys jostain asiasta – saatetaan mieltää tosiasiaksi vain sillä perusteella, että se tuntuu kaikin puolin oikealta. Hiljainen tieto, josta olen aiemmin kirjoittanut blogikirjoituksen – on kuitenkin eri asia kuin henkilökohtainen, intuitiivinen tietämys jostain asiasta; hiljaisella tiedolla tarkoitan työvuosien varrella kertynyttä kokemuksellista tietoa, joka perustuu omalta osaltaan myös toteennäytettyyn tietoon.

Valitettavasti olen huomannut turhan usein tämän ilmiön nostavan päätään myös hoitotyöntekijöiden parissa. Meillä tuntuu olevan kovin suuri tarve saattaa omat tunteemme ja oma kokemusmaailmamme sellaiselle tolalle, jossa juuri tunteittemme ja kokemustemme kautta vahvistunut käsityksemme alkaa muokkaamaan tutkittuun tietoon perustuvaa osaamistamme ristiriitaiseksi sen kanssa, mikä itseasiassa on tieteellisesti todeksi osoitettua.

hoitotyö2

Mutta vaikka tämä onkin hieman pelottava suunta – juontaa tämä juurensa siihen, että me olemme intuitiivinen, ammattitaitoinen, potilaan etua ajaviin ratkaisuihin pyrkivä, potilaan asiaa ajavia ratkaisuja tekevä ja hyvää tahtova ammattiryhmä, jonka työn fokus on vahvasti potilaan, asiakkaan ja ihmisen terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin parantaminen yksilön ja yhteiskunnan voimavarat huomioon ottaen.

HYVÄN HOITOTYÖN KESKIÖSSÄ 

Hyvä hoito on moniselitteinen tekijä. Pääasiassa se on kuitenkin potilaan parhaaksi tarjottua hoitotyötä, joka parantaa potilaan vointia, auttaa potilasta tervehtymään ja luo olemassaolollaan kollektiivista hyvää yhteiskunnassa, jonka jäseniä me kaikki olemme. Hyvän hoidon tarjoajina me tuomme kaikki osan omaa persoonallisuuttamme hoitotyöhön – oman kokemusmaailmamme ja oman osaamisemme kautta. Ei ole väärin olla ihminen hoitajana – mutta tietty ammatillisuus on kuitenkin pystyttävä säilyttämään.

Mikä vaikuttaa enimmissä määrin tarjoamamme hoidon laatuun? Se on luonnollisestikin se, miten osaamme hyödyntää uusinta mahdollista tietoa ja jo keräämäämme taitoa eri hoitotyön tehtävien toteuttamisessa. Mutta näiden lisäksi se on myös kyky kyseenalaistaa jo kertaalleen opittua ja uskaltautua mukavuusalueemme ulkopuolelle hyvän hoitotyön ammattilaisina. Meistä jokainen tuntee varmasti sen yhden työkaverin, joka ei ole aivan sinut kehitysvammaisten, vanhusten, lasten, mielenterveyspotilaiden tai päihdepotilaiden kanssa tehtävän hoitotyön kanssa. Ei välttämättä tarvitse ollakaan. Mutta kun hoidettavaksemme tulee ihminen, joka ei ole meidän ”mukavuusalueemme” piirissä – on meidän pystyttävä tekemään parhaamme hyvän hoidon tarjoajina.

hoitotyö 3

Uusin tieto alamme hienouksista, oivalluksista ja kehityksestä saadaan luonnollisestikin riittävän lisäkoulutuksen ja aktiivisen innostuksen kautta – saatavilla olevan tiedon tutkiskeluun. Riittävän lisäkoulutuksen tarjoajina työnantajat ovat isossa roolissa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogikirjoituksen, jossa esitän, että lisäkoulutuksien kautta hoitotyötä tekevän hoitotyön ammattilaisen peruspalkkaa pitäisi mielestäni nostaa. Tätä mieltä olen edelleenkin.

Ajatuksenani em. blogikirjoituksen perusteella on, että täysillä ikälisillä sairaanhoitajan peruspalkka olisi noin 3200 euroa. Tämä siis siinä tapauksessa, että sairaanhoitajan alkupalkka olisi noin 2400 euroa.

Kenties tällaisella palkkojen nostolla, esimerkiksi juuri hiljaisen tiedon katoaminen hoitotyöstä saataisiin jollain muodoin estettyä ja ne hoitotyön kokeneet konkarit pysyisivät rivissä aina eläkeikään asti. Hiljaisen tiedon katoamisen estäminen takaisi myös hoitotyön kehittymisessä ensisijaisen tärkeän uuden tiedon hyödyntämisen jo olemassa olevan tiedon kanssa niin, että siitä olisi suoraa ja merkittävää hyötyä varsinaisessa hoitotyön arjessa.

Toisaalta reilu 3200e/kk + lisät mahdollistaisivat myös eläkkeellä pysymisen ilman, että hoitotyössä elämäntyönsä tehneen ja eläkkeelle jääneen hoitotyön ammattilaisen tarvitsee välttämättä töissä käydä.

On tietenkin voimauttavaa, että eläkkeelle pääsyn jälkeen voi arkeaan jakaa myös aika ajoin heitetyillä työkeikoilla, mutta kyllä minua toisinaan on mietityttänyt, että onko esimerkiksi 76 – vuotiaana keikkaa heittävän perushoitajan tarkoitus herätä aamuviideltä ja tulla tekemään muutama vuoro raskasta perushoitajan työtä vain, koska eläke ei riitä peruselämän menoihin.

Palkkaan pitäisi siis vaikuttaa mielestäni myös erinäisillä lisäkoulutuksilla, jotka nekin ovat omiaan nostamaan työnantajan mahdollisuuksia tarjota palveluita asiakkaille.

hoitotyö4

Hyvänä esimerkkinä tästä lienee nyt viimeaikoina paljon tapetilla ollut ”lääkkeenmääräämisoikeus” joka tiettävästi nostaa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneen sairaanhotiaja palkkaa n. 500e/kk. Tämä on perusteltua. Tällöin työnantaja hyötyy, asiakas hyötyy ja yhteiskunta hyötyy.

Mielestäni tämän lisäksi – esimerkiksi Neuropsykiatrinen ohjaajakoulutus mielenterveyshoitotyössä ja monella muullakin hoitotyön saralla pitäisi olla peruspalkkaa lisäävä koulutus.

Koulutus neuropsykiatriseksi ohjaajaksi kestää keskimäärin puolitoista vuotta ja itsenäisesti suoritettuna sen hinnaksi tulee noin 1500 – 2700e. Samaan tapaan palkanlisää voitaisiin mielestäni vaatia osaksi mindfulness koulutusta, kliinisen asiantuntijan koulutusta ja joissain tapauksissa teknisten sairaalalaitteiden asiantuntijuuteen perustuvasta YAMK – koulutuksesta.

Käsittääkseni minkäänlaista palkanlisää nämä koulutukset eivät toistaiseksi hoitotyön ammattilaiselle anna.

Palkkojen nostolle on mielestäni enemmän kuin kattavat perusteet.

Kilpailukykyuudistus, eli KIKY  – itsessään on jo nyt osoittautunut epätasa – arvoiseksi, niin kuin nyt naisvaltaisten, matalapalkka-alojen töiden kanssa kaikki näyttäisi olevan. Siitä ja niistä muista asioista, joilla perustellaan naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa pitää pyrkiä mielestäni aktiivisesti eroon.

hoitotyö5

Se, mihin meidän hyvää hoitoa tarjoavina sairaanhoitajina, lähi – ja perushoitajina tulee kuitenkin tarjoamamme hyvä hoito perustaa – on uuden jatkuva oppiminen.

Me voimme vaatia työnantajiltamme palkanlisiä, mutta jos meillä ei ole tarjota mitään uutta, mitään sellaista vastineeksi, josta esimerkiksi yksityisen sosiaali-alan työpaikkamme-, yksityisiä terveyspalveluita tarjoava yritys jossa työskentelemme – hyötyisi – me emme tule menemään asiassa eteenpäin.

Merkit tämän asian toteuttamiseksi ja onnistumiseksi ovat kuitenkin myönteisiä; hoitotyön ammattilaiset ovat yksi aktiivisemmin itseään ja ammattitaitoaan kehittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Se mitä minä haluan on, että meillä hoitotyön ammattilaisilla – on jotain sellaista jolla me voimme perustella työnantajamme palveluntarjonnan laajenemista, potentiaalia, mahdollisuuksia palkanlisiemme noston perustaksi.

Me olemme tavallaan jo onnistuneet tässä lääkemääräämiskoulutuksen myötä.

500 euroa kuukaudessa lisää on hieno erävoitto, vaikkakin vastuualueiden osalta varsin paljon repertuaariamme laajentava kokemus. Mutta se, mitä se todella tuo mukanaan neuvottelupöytään palkankorotusten tiimoilta on – että työnantajamme hyötyy, asiakkaamme hyötyvät ja koko yhteiskunta hyötyy.

Ja se, että me työntekijöinä olemme tyytyväisiä, koemme olomme turvalliseksi ja tulevaisuutemme arvokkaaksi on mielestäni myöskin yksi hyvän hoitotyön keskeisimmistä vaikuttajista nyt ja tulevaisuudessa.

POHDINTAA JA HENKILÖKOHTAINEN MIELIPITEENI

Naisvaltaisen alan pienipalkkaisuus on tähän päivään asti ollut järjellä ajatellen todellinen mysteeri.

Me kuulemme usein, kuinka kyseessä on ”ammatinvalintakysymys”. Sana ammatinvalinta on kuitenkin etymologialtaan ristiriitainen sen kanssa mitä sillä tarkoitetaan puhuttaessa ”ammatinvalintakysymyksestä”.

Ammatinvalinta ei tarkoita valintaa, joka tehdään ammattien välillä vaan pikemminkin palkkatyön tekemistä ohi kotona tehtävän lastenhoito, – kodinhoito- ja perheestä huolehtimistyön.

Palkkaluokkamme, joka siis mielestäni naisvaltaisella alalla on edelleenkin täysin pohjamudissa ollaan perusteltu naisvaltaisen alan palkkana, ja ammatinvalintakysymyksellä.

Tämä malli juontaa juurensa niistä ajoista, jolloin miehen pääasiallinen tehtävä oli tuoda rahaa perheen elatukseksi. Näin miessairaanhoitajana en hyväksy tätä mallia. Mielestäni tämä malli tulee ohittaa ja palkka-asiaan on saatava myönteinen muutos.

Naisen saama raha oli tuolloin, kun nainen pääasiassa huolehti kodin askareista, lapsista, ruuanlaitosta jne. jotensakin perusteltua, mutta nykyään asia ei enää ole näin. Esimerkiksi juuri hoitotyön työtehtävissä oleva sairaanhoitaja, perushoitaja tai lähihoitaja tekee useammin paljon raskaampaa, kuluttavampaa sekä henkisesti paljon kuormittavampaa työtä kuin esimerkiksi insinöörinä, teknikkona tai asentajana työskentelevä perheen mies.

Riippumatta perusteista, naisen palkka jää vielä tänäkin päivänä miehen palkasta reilusti jälkeen – ja peruste on edelleenkin sama- kuin vuosikymmeniä sitten; ammatinvalintakysymys.

Henkilökohtainen mielipiteeni asiaan on – että pelkästään ammatinvalintakysymyksellä ei voida palkan vähyyttä perustella. Palkkojen on noustava ja hoitotyötä tekevien – maailman parhaimmistoon kuuluvien hoitotyön ammattilaisten osaamisen arvostuksen on noustava niin, että jokainen hoitotyötä tekevä sairaanhoitaja, lähihoitaja ja perushoitaja voi kokea tulevaisuutensa turvatuksi, arkensa oikeutetuksi ja ammattinsa arvostetuksi muutenkin kuin puheen tasolla.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Miksi ihmiset ovat kuluttajia?

Consume,  Consumer, subst; a person who purchases goods and services for personal use.  Consumer tarkoittaa hieman hämäävästi sekä ahmijaa, että kuluttajaa. Missä vaiheessa ihmisestä tuli kuluttaja? Miksi ihminen on kuluttaja, eikä esimerkiksi luoja? Tosiasiassahan me luomme kulutustarvikkeita ylikapasiteetilla verrattuna esimerkiksi siihen, miten me ehdimme kuluttaa tavaroita. Toki, tällä perusteella me voimme ajatella, että kenties kuluttamisella tarkoitetaan jo varsin niukoiksi käyneitä luonnonvaroja.

Ahmimisesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että; Ahmimishäiriöön sairastuminen alkaa usein tyytymättömyydestä itseen ja omaan kehoon sekä tarpeesta laihtua; ”Samaan aikaan henkilö kuitenkin nauttii herkkujen syömisestä ja laihduttaminen on tämän vuoksi vaikeaa. Niinpä hän alkaa esimerkiksi oksentelemaan herkuttelutuokioiden päätteeksi ja vähitellen tästä aiheutuu ahmintakohtausten ja oksentamisen sitkeä kierre.” Jollain tapaa tämä bulimiaan viittaava oirekuvaus sopii mielestäni hyvin myös kuluttamiseen ja erityisesti rajattomaan kuluttamiseen. Kun yksilö lähtee niin sanotusti hummailemaan ja kuluttaa liikaa on seurauksena yleensä se – että ongelmat kasaantuvat. Toinen ääripää on luonnollisestikin se, että yksilö ei saa päivittäistarpeidensa mukaisia kulutustavaroita käyttöönsä – jolloin ongelmat myöskin kasaantuvat. Kuinka paljon kulutusjuhlasta todella on tarpeellista kulutusta? Onko shoppailu mielenterveydelle tukitoimi, jonka kasaamme itsemme ja sen todellisuuden väliin jossa elämme – ja jonka avulla suljemme silmämme olemassa olevalta tosimaailmalta – ikäänkuin katselisimme televisiosta nälkää näkeviä Afrikkalaisia lapsia? Vähänkään enemmän ajattelevat ihmiset saattaisivat sanoa, että kyllä ”shoppailu voi olla mielenterveyden tukitoimi – mutta mitä sitten.”

LUOMISTYÖTÄ KEHITYKSEN EHDOILLA?

Miksi luominen on kuluttajakontekstin mukaan yrittämistä ja mitä yrittäminen on? Onko yrittäminen sama asia kuin kulutustavaroiden kautta jatkuvaa pyrkimystä (yritystä) saada yhteys tavaroita ja artikkeleita kuluttaviin kanssaeläjiin. Kenties meidän tulisikin kutsua yrittäjiä pyrkyreiksi, koska sanana se on kokolailla samaa tarkoittava kuin yrittäjä. Toisaalta, semanttisesti näsäviisaaksi ei parane heittäytyä; silloin me söisimme munakkaan sijaan munasolukasta ja äiti voisi yhtä hyvin olla emä. Mitä yrittäminen siis on?

Yrittäminen on ensinnäkin hitonmoisen kovaa työtä ja arvokasta sellaista. Yhteiskunnallisesti onkin varsin kieroa, että se sama yrittäminen joka työllistää kuluttajia ja mahdollistaa kuluttajien kuluttamisen – ja täten toimimisen yrittäjien kautta saatavien tuotteiden kuluttajina – toimittaa kuluttajille kulutustavaroita joita kuluttajat kuluttavat. Helpommin tämän voisi kai muotoilla niin, että kuluttaja saa palkkaa ja ostaa palkallaan useimmiten – jollain tavalla oman työnsä tuloksia. Hieman maalaisesti taas ajatellen voisi sanoa, että ”se joka viljaa pui – syö myös leipää jota viljasta valmistetaan”. Mutta onko kuluttajana oleminen suoranaisesti oman työnsä hedelmistä nauttimista?

Kuluttajabarometrin mukaan ei ole. Kuluttajabarometri kertoo, että yli 75% yrittäjien palveluksessa työtä tekevistä kansalaisista ei pysty ostamaan oman työnsä tuloksia riittävästi sillä palkalla jota he työstään saavat. Toki voimme ajatella, että kaikki työhän nimenomaan on yrittäjien tai ainakin palvelusten, artikkeleiden tai tuotevalmistajien palveluksessa olemista. Ja kyllä –  tämä pitää paikkaansa.

Valtaosa työn tekemisestä on kuitenkin sellaista, jossa yrityksen tuottaman palvelun/artikkelin hinta ylittää yritykselle työtä tekevien varallisuuden juuri esimerkiksi niiden tavaroiden/artikkeleiden ostamiseen, joita työntekijä yrityksessä valmistaa tai jonka valmistusketjuun hän kuuluu. Kuinka tuotteita siis voidaan ostaa?

LAINARAHALLA LAINAA – TUOTANTO KAIPAA UUTTA SUUNTAA.

Lainarahan käyttö on suomessa hurjassa nousussa. Tätä kirjoittaessani minun osuuteni valtionvelasta on rapiat 18 990 euroa ja kello tikittää hurjaa vauhtia eteenpäin. Onko syy siinä, että minä ajattelen asiaa jollain tapaa kriittisesti? Ei. Lainarahajärjestelmä on valtiotasolla hiljaa hyväksytty tapa ajatella asioita ja juontaa juurensa hieman nurinkurisesti juuri kapitalistisen järjestelmän järjettömyyteen. Kapitalistinen unelmajärjestelmä on Noam Chomskya ja Friedrich Wilhelm Christian Karl Ferdinand von Humboldtia siteeratakseni järjestelmä, jossa kukaan ei tee työtä itsensä ja lähimmäisensä vuoksi vaan niillä ehdoilla – joilla hän lähimmäisestään huolta pitää jonkun muun määrittelemien ehtojen mukaisesti. Tämä ei ole suora lainaus vaan lainaus Friedrich Wilhelm Christian Karl Ferdinand von Humboldtin ajatuksesta, että työtä tekevä proletaari tekee työtä herran tarpeiden tyydyttämiseksi niillä ehdoin, jotka herra on itsessään määritellyt. Ei lienekään ihme, että herravihalla käsitetään juuri autoritääristä arvojen määrittelijää, jonka murusilla me tavallinen kansakunta elämme.

Ei tule unohtaa myöskään lukuja, joilla asioita voidaan selittää selkeämmin näinä kvantitatiivisiin arvoihin nojaavina aikoina; vuodesta 2003 lähtien Suomessa ollaan eletty yhä enenevissä lainarahapainotteisesti. Tämä tarkoittaa, että kuluttajien rahat eivät tosiasiassa enää riitä arjen pyörittämiseen ilman, että lainaa otettaisiin tavalla tai toisella. Vuonna 2003 suomen valtionkonttorin valtionvelka oli 63 320 miljoonaa euroa, eli noin 41,8% koko BKT:sta, oli se vuonna 2016 jo peräti 102 352 miljoonaa euroa. Kun tarkastelemme hallituspuolueiden painopistettä vuodesta 2003 lähtien käy enemmän kuin selväksi – ketkä ovat olleet vetelemässä naruista ja missä tilanteessa.

Toki voimme syyttää kuluttajaa tai kuten joissakin kapitalistisissa piireissä on ollut tapana sanoa ”ostajaa” siitä, että hän tekee väärän ostopäätöksen ostaessaan tuotteen, jota hän ei todella pystyisi ostamaan tai jolla hän ei todellisuudessa tee yhtään mitään. Mutta tämäkö on se yhteiskunta jossa meillä kaikilla on hyvä olla? Yhteiskuntana me suomalaiset olemme saavuttaneet sen lakipisteen, jossa joukossamme vaeltelee sellaisia kanssaeläjiä, joilla ei ole yhtään mitään – lukuunottamatta velkaa. Velka alkaa olemaan likimain yhtä yleinen tapa selittää kansalaisen ominaisuuksia kuin esimerkiksi ihonväri, kansallisylpeys tai teräväpiirtotelevisio. Mitä se todellisuudessa tarkoittaa, että joukossamme on ihmisiä joilla ei ole mitään muuta kuin velkaa? Se tarkoittaa että olemme menneet jossain todella pahasti vikaan. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä. Käytännössä juuri velka selittää kuluttajuutta paremmin kuin mikään muu kuvaava elementti. Consumer – jolla siis tarkoitetaan ahmijaa ja kuluttajaa on henkilö joka ottaa kakusta aivan liian ison palasen ja voi tämän tiimoilta lopulta huonosti. Me olemme velkaantuneet huimaa vauhtia ja vauhti kiihtyy. Mikä siis ratkaisuksi?

TASA-ARVON UTOPIA?

Meidän tulisi kansalaisina hoitaa huono-osaisimpiemme asiat kuntoon. Me olemme päästäneet yhteiskuntamme siihen pisteeseen, jossa joukossamme todella kuljeskelee ihmisiä, joiden omistus on kaikilta osin velkapainotteinen ja apean toivoton. Velkaantuneiden masentuneisuus on muita ihmisiä keskimäärin 70% yleisempää. Varsin pelottavana tosiasiana voidaan pitää myös sitä – että masennukseen taipuvaisista ihmisistä yli puolet ovat potentiaalisia velan ottajia, seksihurjastelijoita ja päihteiden väärinkäyttäjiä. Ei lienekään ihme, että juuri pelkästään velkaa omistavilla ihmisillä on tyypillisimmin rikkonaisuuksia perhesuhteissa, perheensisäistä väkivaltaa ja merkittävissä määrin korkeita lukemia itsemurhatilastoissa. Myös tällaisten perheiden lapset kärsivät ja nuorten – sekä nuorten aikuisten syrjäytymisistä 1/3 onkin perheen taloushuolista johtuvaa. Taloushuolet johtavat yhä enenevissä määrin päihteiden väärin käyttöön, väkivaltaan perheen sisällä, lastensuojelullisiin toimenpiteisiin ja alati suurentuviin sosiaali – ja terveysalan menoihin. Kulutusyhteiskunnan kannalta tällä ei kuitenkaan tunnu olevan merkitystä; elintasojuopa tuntuu kasvavan, terveyserot suurenevat ja tulevaisuus tältä osin on varsin uhkaavan sävyinen.

Minä olen vastaan sellaista ajatusta, jonka mukaan perusturvan peruspalvelut, peruselämän edellytykset olisivat syy sille, että me maana ja kansakuntana velkaannumme tätä vauhtia. Kun nyt ajatellaan – ja varmasti tämän pystyy osoittamaan millä tahansa mittarilla, ollaan meillä suomessa – suomalaisessa yhteiskunnassa velkaa juuri nyt – enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja velka kasvaa. Mistä syystä velka kasvaa? Johtuuko se siitä, että meillä on verovaroin kustannetut peruselämän palvelut? Vai johtuuko velkaantumisen huikea kasvusuora siitä, että ihmiset eivät yksinkertaisesti tämän päivän yhteiskunnassa pysty elämään sellaista elämää, jossa meidän jokapäiväinen tarpeemme tulee tyydytetyksi ilman, että otamme lisää velkaa? Kuka tällaiseen ajatteluun meitä sitten kannustaa?

Kuten totesin tämän blogimerkinnän puolenvälin tienoilla – hieman alun jälkeen; ahmiminen on jokin sellainen tapahtuma, jossa yksilö ottaa liian suuren määrän jotain syötävää ja syö sen liian nopeasti.

Tästä seuraa pahoinvointia, oksentelua ja voinnin heikkenemistä. Mitä seuraa voinnin heikkenemisestä? Siitä seuraa eittämättä se, että tällainen yksilö voidessaan huonosti ulottaa huonovointisuuttaan ympärilleen – jolloin pahoinvointi muuttuu muutenkin kuin kollektiivisena peilisoluilmiönä alati kasvavaksi pahoinvoinniksi. Toisinsanoen – pahoinvoinnistä tulee tapa.

Ja kun pahoinvointi leviää, muuttaa muotoaan ja jalostuu – voidaan lopulta puhua maan tavasta voida pahoin. Me voimme huonosti syystä. Ja se syy meidän on jokaisen pystyttävä kohtaamaan rohkeasti. Velkataakkamme on kasvanut ja kasvaa yhä. Meidät ollaan houkuteltu monitahoisesti toimimaan niin, että peruselämämme tarpeet ovat muuttuneet vuosien saatossa sen hintaisiksi, ettei meillä ole enää varallisuutta elää rahalla jonka tienaamme, sellaista elämää, johon meillä tulisi olla varaa. Ratkaisuiksi meille ollaan tarjottu palveluita, jotka ollaan yhytetty vastaamaan talouden mittareita, markkinoiden mittareita ja palveluntarjoajien toiveita. Ostajan vika? Kyllä. Mutta kuinka pitään voidaan ajatella, että ostaja on kaikesta vastuussa? Varmasti nopeasti voidaan vastata, että aina. Mutta silloin pitää hyväksyä se tosiseikka, että jos koko yhteiskunta perustuu ajatukselle jossa ostajalla on kaikki vastuu  kaupankäynnistä, niin silloin kaupankäyntiä ei enää ole. Silloin kaupankäynnistä on tullut pakkopullaa. Silloin kaikki tarpeet voidaan luoda eikä tarpeita edelleenkään tyydytetä tarpeiden edellyttämällä tavalla; asiakkaiden todellisen tarpeen mukaisesti.

Onko ihmisellä siis varaa valita? Voiko nykyihminen olla jotain muuta kuin kuluttaja, ja mitä se vaatisi? Platon on todennut kirjassaan ”VALTIO”, että ne joilla hyvinvointia on, eivät siitä luovu levittääkseen hyvinvointia. Mielestäni tuo on varsin hyvä ajatus ja pitää myös paikkansa. Toisaalta – oliko Platon oikeassa. Hän myös väitti, että se joka tietää miten hyvinvointia voidaan säilyttää osaa myös hyötyä siitä, että on olemassa kanssaihmisiä, jotka todella tarvitsisivat osakseen  hyvinvointia kaiken kokemansa kurjuuden sijaan. Kokolailla nopeasti ajatellen – Platon olisi oikeassa. Mutta riittääkö se? Me emme voi lähteä sokraattiseen väittelyyn aivan kaikesta vain koska haluaisimme sokraattisia vastauksia kaikkeen. Siksi meidän on uskallettava esittää tasa-arvoinen vaatimus siitä, että ne – joilta kaikkea puuttuu saisivat osakseen muutakin kuin ei mitään tai hyvin toimeentulevien määrittelemää lisävelkaa olemassaololleen.

MITÄ ON KULUTUKSEN TULEVAISUUS?

Kulutuksen tulevaisuudesta voidaan luonnollisesti todeta sen olevan varsin vakaalla pohjalla. Se mikä on huomattavaa on – että nuoret ihmiset kuluttavat huomattavasti enemmän välittämättä minkäänlaisesta sovinnaisuudesta. On olemassa myös nuoria ja nuorten ihmisten ryhmittymiä, jotka ymmärtävät kulutuksen kuluttavan ominaisuuden. Tässä ryhmässä nuorilla on useimmiten elämäntapana jokin ihan muu kuin kertakäyttöisen materiaalin hyödyntäminen tai sitten palvelut, joita nämä nuoret hyödyntävät ovat e- tuotteita. Kulutuksen tulevaisuuden lisääntyminen johtuukin pitkälti siitä, miten nuoret tienaavat tulevaisuudessa elantonsa. Itse liikun kokolailla paljon nuorten ja nuorten aikuisten maailmassa. Ei – tämä ei tarkoita, että olisi pyrkimässä jollain tavalla ikuiseen nuoruuteen takaisin. Minua kiinnostavat ensisijaisesti nuorten mielikuvat, nuorten toiveet ja nuorten kokemat haasteet – nuorten arkipäivän lomassa. Työni kautta minulla on mahdollisuus olla ns. lähellä niitä nuoria jotka tämän päivän yhteiskunnassa luovat huomispäivän suuntaviivoja. Toisinsanoen; vanhan vallan alta versoaa uutta toivoa. Mutta onko nuorten hahmottelema todellisuus lopulta toiveikasta? Nuorisotyöttömyys, koulupudokkaiden huima määrä, syrjäytymisuhan alla oleva nuoriso, jo syrjäytyneiden nuorten määrä – ne ovat kaikki isoja asioita. Ne kaikki ovat kalliita asioita – ja ne kaikki tulevat meille kaikille eteen ajan kanssa – mutta juuri nyt niiden hahmottaminen saattaa olla liian aikaista esimerkiksi kunta – tai edes maakuntatasolla.

Platon viittaa tähän toisessa kirjassaan ”Valtio”, kohdassa, jossa Sokrates keskustelee Adeimantoksen kanssa valtion merkityksestä. Yhtä hyvin Platon olisi voinut todeta asian koskevan myös kunta – , tai maakuntapolitiikkaa itsessään. Sokrates toteaa, että kun meillä on monenlaisia tarpeita, jotka vaativat tulla tyydytytetyiksi – niin yksi tarve kutsuu yhden ratkaisun tätä tarkoitusta varten. Tässä me olemme mielestäni menneet vikaan. Meillä on käsissämme yhteiskunta, joka nojaa vahvasti trendien mukaiseen ajatteluun. Ei niinkään ajatteluun, että tosiasiassa jollekin tarpeelle – todelliselle tarpeelle, tulisi löytää todellinen ratkaisu, vaan pikemmin ratkaisu joka myötäilee todellista tarvetta ja luo lisätarpeita, joiden avulla tarve alkuperäiselle tarpeelle korostuu. Helpompi tätä asiaa olisi selittää niin, että jokainen ”luotu” tarve toimii ikäänkuin skimmaukseen tähtäävänä ”tarpeen” korostajana, joka ei ratkaise alkuperäisen tarpeen merkitystä; tarvetta itsessään. Ikäänkuin mereen hukkuvalle miehelle todella tarjottaisiin oljenkorsia, paperisilppua, betoniporsaita, käpyjä, keppejä, tietokoneita, MP3 – soittimia, halpoja ja heikkolaatuisia vaatteita ja jotain muuta – kaiken tämän lisäksi – millä hetkellinen pinnallapysymyminen mahdollisesti mahdollistuisi.  Ylikapasiteetin merkitys yhteiskunnan tuotantojärjestelmässä, joka perustuu siis lainoitettuihin ostoihin alkaa mielestäni selkeästikin hahmottua – eikä syy lopulta taidakaan olla ostajassa itsessään. Miksi siis ihmiset ovat kuluttajia? Tämä vastaa kysymykseeni, jonka esitin aiemmin tämän kirjoituksen alussa; koska vain kuluttamalla yhteiskunta joka meillä on – pysyy niiden voimien hallinnassa, jotka tällaisesta yhteiskunnasta hyötyvät. Kulutuksen tulevaisuus on turvattu – samaan tapaan kuin kuluvan maailman, elinympäristömme suunta, joka ollaan näiden voimien tiimoilta valmiiksi osoitettu.

http://www.anttiolavisalonen.fi

http://www.mielenkartta.fi

Liian valmis näytelmä?

Narratiivisen ajattelun ydinajatuksena voidaan pitää ajatusta, jonka mukaan ongelma tulee nähdä erillisenä osana ihmisestä itsestään. Ihminen itse – ei ole ongelma. Toinen merkittävä narratiivisen ydinajattelun ajatus on, että keskustelu, rehellinen vuoropuhelu synnyttää korjaavia inspiraation lähteitä – ideoita, tuntemuksia ja toiveita siitä mihin suuntaan yksilö haluaisi elämänsä menevän. Tämän päivän nuoret ovat kuitenkin varsin ristiriitaisessa asemassa ajatellen, että heille ollaan tarjottu varsin avoin temmellyskenttä, jossa kaikki mitä heillä on – on  turvattua. Synnyttääkö liian valmis kokonaisuus ristiriitoja joiden ratkaiseminen edellyttää kapinointia koko järjestelmää vastaan? Onko järjestelmä luonut rajattomuudellaan liian valmiin näytelmän, jossa kokonaisuuden täydentämiseksi ei tarvita mielikuvitusta? Voiko mielikuvituksen jääminen pois yhtälöstä synnyttää regressiivisiä piirteitä, joiden ratkaisemiseksi yksilön taantumus muuttuu pysyväksi tilaksi – sellaiseksi, jossa vaadimme, edellytämme jatkuvaa huolenpitoa ja hyvinvointia? Voisiko tämä selittää pettymyksen sietämisen ongelmaa tämän päivän nuorison keskuudessa?

Me kaikki olemme joskus olleet tilanteessa, jossa liian valmis malli musertaa meidät ajattelemaan, että ollaanko tässä tekemässä minusta nyt jollain tavalla typerämpää kuin mitä minä todella olen. Neuropsykiatrisena erityispiirteenä usein esiintyvä Autisminkirjo on vain yksi esimerkki siitä, miten tämän päivän todellisuus on muuttunut järkyttävän valmiiksi pureskelluksi kokonaisuudeksi ilman, että asiaan on minkäänlaista pyrkimystä vaikuttaa. Koko yhteiskunta toimii kuin jonkinlainen kylmä kone, jossa säännöt, säännönmukaisuudet, oikea tapa ajatella ja elää ovat elinehto. Luovuuden tulee olla sidottua johonkin tapaan ajatella yhteiskunnallisesti oikein. Samoin ollaan tunteidensäätely alistettu normaaliin ja epänormaaliin tapaan ajatella ja nähdä kokonaisuuksia. Ne yksilöt, joiden pääasialliset voimavarat ovat juuri mielikuvituksen, haaveilun, mustan ja valkoisen alalla ovat hätää kärsimässä yhteiskunnassa joka nojaa vahvasti symbolistiseen maailmankuvaan, aikatauluihin, aikataulujen ymmärtämisen kautta luotuun tehotuotantoon ja ennen kaikkea jonkinlaiseen kaiken hyväksyntään osana yhteiskunnan järjestyksen muuntumista alati tehokkaammaksi kokonaisuudeksi.

Me olemme unohtaneet, että nuoruus, ajattelun ristiriidat ja ajatusten täydentäminen  kokonaisuudessa on osa nuoruuden merkittävää kehitysvaihetta, jossa yksilö luo kuvan siitä mikä elämässä on oikein ja mikä väärin. Mikäli tämä malli ollaan alistettu ajatukselle, että on olemassa vain oikeita vaihtoehtoja, eikä ”näytelmää” tarvitse täydentää tunteiden, ajatusten, mielikuvituksen ja mystisten mallien kautta – päädymme me yhteiskunnassa siihen, että neuropsykiatristen erityispiirteiden kautta elävät ihmiset oirehtivat ja muuttavat yhteiskuntaa juuri siihen muotoon, joka heille sopii elettäväksi.

Tämä malli on opittu kokonaisuus, jossa on vain mustaa ja vain valkoista. Asiat joko ovat tai ne eivät ole. Ei ole olemassa ns. harmaata vyöhykettä, joka muuttaisi todellisuutta olemassaolonsa kautta johonkin ennalta-arvaamattomaan suuntaan, luoden samalla uusia ulottuvuuksia, vapaita ulottuvuuksia. Yhteiskunta muuttuu lopulta yhden ajattelumallin koneeksi, joka tällä hetkellä näyttäisi olevan tehokkuusajattelu. Itseasiassa, tämä edellä mainittu harmaa vyöhyke muuttaa tilaksi, jossa olemuksen koostumus on muuttunut siihen muotoon, johon se palaa alati tiuhempaan tahtiin, kunnes se viimein hallitsee yksilötasolla arkea kaikilla arjen osa-alueilla. Toisin sanoen, se mitä syntyy ei ole kapinointia, vaan passiivista kapinaa.

Hanskat tiskiin tyyppinen ajattelu on hyvin yleistä tämän päivän nuorilla ja syy tähän on pitkälti se, että tulevaisuus ollaan kirjoitettu heidän kohdallaan täysin selväsanaisesti sellaiseen muotoon, jossa se ei ole mitään muuta kuin työtä, työtä ja työtä. Ja mihin tämä työ lopulta johtaa? Se ei johda siihen, että nuoret suinkaan muuttuisivat maailmanluokan tähdiksi, joita he ihailevat. Ja ihailu on täysin avointa. Some nuoruus on ennen kaikkea esikuvien kautta tullut tapa elää elämäänsä, esikuvien eleiden, olemisen ja ajatusten toistamista. Juuri sitä mitä kaikki ovat jossain vaiheessa elämäänsä kokeneet tärkeäksi. Some nuoruus on valmis malli, jossa matkinen, valmis todellisuus, valmis kokonaisuus näyttäytyy nuorelle sellaisessa muodossa, jossa tulevaisuus kokonaisuutena nuoren ajatuksissa todella on.

Ongelman näkeminen nuoressa itsessään on muuttunut nuoren itsensä ongelmaksi, johon ollaan tarjottu ratkaisuksi työtä, työtä ja työtä. Mutta onko työ – rauhallinen arki se ratkaisu, jota nuoret haluavat kokea, vai onko se jotain muuta? Kuinka moni nuori todella haluaa elää elämänsä niin, että  perhe-elämä on elämän tie ja totuus jo niinä varhaisteini-iän ja teini-iän vuosina. Yllättävän moni normaali nuori ja erityisesti neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaava nuori hakeutuu tämän päivän satujen, tietokone- ja konsolipelien maailmaan. Konsoli – ja tietokonepelien maailma on satumaailma, jossa todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat. Tarinat ovat valmiita ja niihin vaikuttaminen tapahtuu toistuvasti niin, että tehtävät ollaan tehty suoritettavaksi, kilpailijat tieltä raivattaviksi ja omatunto unohdettavaksi. Kaiken kruunaa jonkinlainen palkkio hyvin toteutetusta kokonaisuudesta, mahdollisimman monesta tuhotusta vastustajasta ja täydellisesti omantunnon katoamisesta. Ei ihme, että tämän päivän satusedät ovat moraaliltaan löyhää sakkia, jolle terve kilpailu on kirosana ja esteiden täydellinen tuhoaminen ainoa mahdollinen tapa nähdä ja kokea tyytyväisyyden tunteita.

Liian valmis järjestelmä on kuin näytelmä, josta puuttuu näytelmän tärkein elementti – näytelmän mielissään täydentävä yleisö. Voisiko tässä olla syy myös siihen, miksi NEPSY – ongelmat ovat tämän päivän yhteiskunnassa niin paljon vallalla. Yhteiskuntamme on suoritusyhteiskunta. Sitä se on ollut jo kauan, mutta jossain vaiheessa ollaan ylitetty se kriittinen piste, jota ei olisi pitänyt ylittää. Ja nuoriso oirehtii. Jopa neurotyypillisten nuorten on vaikeaa tulla toimeen tämän päivän yhteiskunnassa, joka nojaa kaikilta osin koossapysymisen kovan ytimen sille, että kaikki pitää olla valmista, valmiiksi pureksittua tai ainakin sellaista, että kaikki on matkalla kohti jotain valmista, jotain ennalta hyväksyttyä tai jo valmiiksi hylättyä.

Yhteiskunta on valmis taulu tyhjällä kanvaasilla, kun se mitä sen pitäisi olla on mielikuvituksen rajoissa liitelevä ameeba jolla on perhosen, runoilijan, shamaanin ja sotakenraalin risteytyksestä lähtöisin olevia tarunhohtoisia ajatuksia siitä, mitä maailma voisi olla. Missä vaiheessa me olemme ohittaneet sen pisteen, jossa vapaasta ajattelusta tuli vapaata ajattelua, joka tähtäsi kaikella olemuksellaan johonkin valmiiseen lopputulokseen?

Mielestäni tämänhetkinen yhteiskunta ei perustu ajatukselle, jossa käydään avointa rehellistä vuoropuhelua. Vuoropuhelu on muuttunut sanelluksi kokonaisuudeksi ja se on vääjäämättä vaikuttanut inspiraatioon. Inspiraatio ollaan sekin alistettu tehotuotannon välineeksi – mistä johtuen valtaosalla tehotuotannon tuotannosta tavoitteena on ainoastaan inspiraation lähteinen valmistaminen, ja tätä kautta inspiraation täydellinen hallinta. Ihminen, yksilö ei ajelehdi pelkästään passiivisesti ryhmän mukana vaan pyrkii aktiivisesti olemaan osa ryhmää. Tämä ollaan otettu vahvasti huomioon myös yhteiskunnallisen kokemuksen kehittämistä mallintavassa ajattelussa.

Kun riittävä määrä ihmisiä saadaan passivoitua toimimaan jollain tietyllä tavalla – toimii passivoitunut maailman katsomus ohjenuorana yhä useammalle yksilölle. Ryhmästä erottuvat ne, jotka putoavat kollektiivisen passivoitumisen ulkopuolelle ja syrjäytyvät niine hyvineen omaan pieneen tilaansa toteuttamaan omia pyrkimyksiään, omien ehtojensa mukaisesti. Tämä asettelu muokkaa luonnollisestikin yhteiskuntaa moniulotteisempaan suuntaan. Pseudokulttuurien synnystä voidaan ajatella hieman kyseenalaisella tavalla niin, että ne jotka eivät ole sopeutuneet täysin kunakin aikakautena vallitsevaan yhteiskunnan passiivijärjestelmään – ovat ajan kanssa luoneet oman kulttuurinsa, joka taas aikojen saatossa on osana muita pseudokulttuureja muokannut yhteiskunnallista passiivijärjestelmäänsä omaan suuntaan. Mutta – mikä siis tässä on ongelma?

Tämän hetken yhteiskunta on diagnosoinut passiivijärjestelmänsä ulkopuolelle pudonneet jäsenensä edustamaan jonkinlaista mentaalista kollektiivia. Yhä useampi passiivisen yhteiskuntarauhan, yhteiskunnan passiivijärjestelmän jalkoihin tallautunut, tai sen ulkopuolelle pudonnut yksilö vaatii yhteiskunnan taholta hoivaa ja huolenpitoa siitä syystä, että yhteiskunnan rattaat ovat kirskanneet liian vauhdikkaasti yhteiskunnan junaa eteenpäin. Toisin sanoen tämä tarkoittaa, että yhteiskunta ei ole ihmistä/yksilöä varten rakennettu kokonaisuus vaan yksilöstä on tullut yhteiskunnan tarpeisiin mukautunut ameeba. Mutta mikä on ratkaisu kaikkiin näihin asioihin?

Liian valmis näytelmä on jaettava osiin. On löydettävä hyvin yksinkertainen kokonaisuus monen eri kokonaisuuden matkalta. Tätä kokonaisuutta on koeteltava, kritisoitava, kehuttava, ja ennenkaikkea se on romutettava useaan kertaan ja rakennettava uudestaan osista, joita kokonaisuudessa ei uskottu olevankaan. Ja kun monen eri kokonaisuuden matka ollaan selkiytetty tehdään siitä selkeä, yhtenäinen matka, jonka osa-alueiden toteuttaminen ollaan rajattu vain ja ainoastaan yhden osa-alueen toiminnoksi. Mitä konsoli – ja tietokonepelit meille opettivatkaan? Niissä on todellakin selkeä tavoite. Mitä on tehtävä, että lopputulos saavutetaan. En pidä lainkaan mahdottomana sitä ajatusta, että tehtävä voisi olla vaikka kuinka hankala, vaikeasti hallittava kokonaisuus, kunhan se ei ole sitä heti alusta lähtien. Olemmeko me unohtaneet kuinka monimutkainen maailma oli silloin, kun synnyimme?

Ikäkaudet ja kehityskaudet ovat uusia pieniä syntymiä, joissa yksilön on psyykkisen kontekstinsa keinoin osattava siirtyä seuraavalle kehitystaholle tai taantua osittain aiempaan elämänvaiheeseensa. Jos työ, maailma, yhteiskunta ja kokemuksellinen lähestymistapamme on ja tulee olemaan jatkossakin fraktaalinen värikuva, joka ollaan ennalta määritelty jonkin tarpeen toteuttajaksi ja tyydyttäjäksi – tulemme me jatkossakin elämään yhteiskunnassa, jossa meillä kukoistaa uusavuttomuus, neuropsykiatristen erityispiirteiden massaesiintymiset ja ratkaisemattomat yhteiskunnalliset ongelmat. Yhteiskunnasta ja elämästä on saatava irti jotain muutakin kuin palkkaa ja valmiita – valmiiksi pureksittuja kokemuksia.

 

www.mielenkartta.fi