Mahdollisuuksien toisintaminen.

Vaikea sanapari, jota voidaan varmaan luonnehtia melkein miten vaan, mutta kuinka usein ajattelumme joustaa siihen suuntaan, jossa mahdollisuuksissa nähtäisiin mahdollisuuksien loputon horisontti ilman, että takerrutaan juuri lainkaan ”ongelmien ehdoilla” toteutuneisiin suuntaviivoihin?

Kun työpaikalla tai arkielämässä on ongelma, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan selvittelytyötä, työnohjaajaa tai konsulttia, lähdetään liikkeelle mielestäni liian usein siitä, että jokin vialla. Arkielämässä tämä on perin inhimillinen tapa lähestyä melkeinpä mitä tahansa olemassa olevaa asiaa.

Mahdollisuus uusintaa – tai toisintaa on meissä sisäänrakennettu ominaisuus. Kohdatessamme uuden tilanteen, jonka edessä olemme kutakuinkin ”alastomia” me emme kuitenkaan riittävän usein pysähdy miettimään, että mitkä olivat ne askeleet, tai mikä oli se ”tarve”, joka johdatti meidät tähän tilanteeseen, jossa me nyt olemme.

Sen sijaan me kovin usein tiedämme varmasti, millä tavalla voimme epäonnistua tai onnistua tämän alastomuuden korjaamisessa. Toisinsanoen – me emme ole niinkään kiinnostuneita käsillä olevasta tilanteesta, vaan olemme perin tietoisia siitä, miten asiasta päästään – tai ei päästä ylitse. Me ikäänkuin sanomme itsellemme ääneti, että ”kyllä tästä selvitään rationaalisen ymmärryksen kautta”, ja niin siinä varmasti lopulta käykin. Mutta olemmeko me todella sisäistäneet, että mitä tarvetta me yritimme täyttää silloin, kun selvisimme kylmän viileällä rationaalisuudella jostain asiasta.

Joustavuus ajattelutavoissamme joutuu todella inflaatioon joka ikinen kerta, kun me tiedämme jotain. Tämä on yhtä turhauttava kokemus kuin se, että me elättelemme muuria, joka ennaltaluo meille ”minä en voi onnistua” – ajattelumallin. Joustavuus ajattelutavoissamme on parasta mahdollisuuksien toisintamista. Joustavuuden kautta me voimme ottaa pienen aikalisän ja pohtia, että kun me kertaalleen olemme yrittäneet toteuttaa jotain jonkin tarpeen ehdoilla on meillä täytynyt olla jonkinlainen suunnitelma, strategia, idea, visio, ihanne tai unelma, joka on joka’ikiseltä kulmaltaan ollut vaikuttamassa pyrkimykseemme – vaikkakin sitten tiedostamatta.

Tässä kohtaa olemmekin yht’äkkisesti tilanteessa, jossa tarve saavuttaa jotain jättää jalkoihinsa tavoitteen, ja sen mitä tavoitteen saavuttamiseksi voimme keinovalikoimamme tarjoamien mahdollisuuksien kautta toteuttaa. Pelkkä asioiden haluaminen ilman, tai suunnitteleminen ei vielä ratkaise mitään, mikäli keinot asian saavuttamiseksi puuttuvat.

Tämä ei ole kaikki tai tässä ei ole kaikki – on myönteisen representaation aikaansaamaa.

Ja vaikka keinotkin olisivat olemassa on aina huomioitava käytännön osaaminen keinojen toteuttamiseksi. Ongelmia on eittämättä luvassa, mikäli esihenkilöiden ja toteuttavien tekijöiden välillä on kilpailuasetelma, tai sellainen dynamiikka, jossa käytännön toteuttamisen tapaa jonkin asian valmistelussa johdetaan keinojen ulottumattomiin niin, että tavoite ja tarve eivät millään tapaa ole tai tule olemaan saavutettavissa toivotulla tavalla. Näitäkin yhteisöjä on – eikä oppi välttämättä saavuta isoa kokonaisuutta siihen tapaan kuin toivoisi.

Työn tekemisen ja työntekemisen tapojen välillä on useimmiten tietynlainen suhde. On olemassa johdettua työn tekemistä – ja johdettuja työn tapoja. Kumpaisessakin on puolensa, mutta missään nimessä nämä eivät ole tai edusta kaikkia työyhteisöja. Sen sijaan useimmiten asia on niin, että mitä osaamattomampi johto kyseessä on, sitä enemmän työn tekemistä johdetaan kohti työn tekemisen tapoja, pois oman tehtävänsä eritysosaajien ulottumattomista – kohti toissijaista työn merkitystä. Saattaa olla, että saavutetaan hyvin nopeasti ”me emme missään nimessä saa epäonnistua” tai ”meidän tulee kaikin keinoin onnistua” – ajattelun malli, jota ei enää johdakkaan rationaalinen strategia onnistumisesta vaan todellisuudelta pakoon päässyt päähänpinttymä jonkin kiinnekohdan saavuttamisesta. Tämä tapa ei ole ratkaisukeskeisesti, eikä edes tavoitteellisesti toivottava tila.

Mahdollisuuksien toisintaminen onkin ennemminkin jotain sellaista, jossa on toive jonkin suunnan löytämisestä, ja erityisesti tämän suunnan toteennäytetystä säilyttämiskyvystä myös silloin, kun saavutettu kiinnekohta ei vastaakaan odotettua. Usko siihen, että ”tämä ei ole kaikki” tai ”tässä ei voi olla kaikki mitä saavutan” on myönteisen representaation aikaansaamaa. Mahdollisuus löytää ”paras mahdollinen vaihtoehto” on useimmiten ”ei niin kovin toivottu” päätepiste jonkin asian tekemiselle, mutta siitäkin huolimatta jalansija, jonka kautta saavutetaan näköaloja kenties uudenlaisille etenemismahdollisuuksille.

Me kenties lajina ja aivot omaavina kapistuksina hieman tiedostamattammekin olemme vain valinneet sellaisen etenemisen mallin osaksemme uudelleenesittelemme itsellemme aiempia kokemuksia tämän hetken koettelemusten ratkaisemiseksi. Hyvin usein tästä seuraakin epäluottamusta uusien poimuajojen kokeilemisille niissä tilanteissa, joissa olisi mahdollista keksiä jokin tehokkaampi ja tuotteliaampi tapa toimia.

Eikä asioiden uudelleenesitteleminen aina ole kovin itsestään selvää. Toisinaan meidän toimintaamme saattaa vaikuttaa viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien takainen keskustelu jonkin asian tekemisestä. Me saatamme olla tietoisesti unohtaneet jonkin asian olemassaolon täysin, mutta samaan aikaan olemme jotensakin lumoutuneet tämän unohdetun asian taikuudesta sisäkorvassamme. Tähän aiheeseen tulen palaamaan myöhemmin, kun käsittelen representaation vaikutusta yksilön mahdollisuuksiin selvitä vastaavanlaisista tilanteista, riippumatta siitä, minkälainen hänen asemansa elämässä on.

Anttiolavi Salonen

https://anttiolavisalonen.com

Hiljainen tieto.

Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan työtehtävistä puhuttaessa useimmiten sitä tietoa, jonka pitkään alalla olleet osaajat ja ammattilaiset antavat oman tekemisensä, osaamisensa ja ohjauksensa kautta uusille työntekijöille, yritykselle ja yrittäjälle käyttöön ajan kuluessa.

Screenshot_2020-06-20 tools old - Google Search

Tämä itsessään on hyväksyttävää ja hedelmällistä ajattelua ja toimiva malli sinänsä. Ei ole älyllisesti eikä toiminnallisesti kovinkaan järkevää muuttaa sellaista ratkaisua, joka ollaan havaittu pääsääntöisesti yrityksen tai yhteisön etua edistäväksi käytännöksi, mutta voitaisiinko tällaiseen malliin löytää jonkinlaista tehostinta?

Vastaus ollaan monessa yrityksessä ja yhteisössä löydetty toimivan mallin kautta niin, että hiljaista tietoa omaavat, pitkän linjan ammattilaiset ollaan siirretty raskaista tai enemmän rasittavista kenttätehtävistä asiantuntijatehtäviin  ja enemmän suunnittelua sekä opastamista vaativien tehtävien pariin. Tai, näin ainakin toivoisi olevan. Ainahan asia ei tietenkään näin ole, mutta niiltä osin kuin on, voidaan melkein kautta linjan todeta, että hiljaisen tiedon, osaamisen ja ymmärryksen eteenpäin siirtäminen on toimiva malli, jonka muuttamiseen ei mahdollisesti ole mielekästä lähteä.

Screenshot_2020-06-20 working man - Google Search

Mutta kuinka paljon yrityksissä ja eri yhteisöissä, sekä työpaikoilla ollaan todella satsattu hiljaisen tiedon omaavien tahojen kouluttamiseen pedagogisista lähtökohdista? En tiedä montaakaan työyhteisöä jossa tämä olisi käytäntönä.

Mutta ajatelkaapa – kuinka kovaa dataa ja pehmeää, hiljaista tietoa saataisiin mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä, jos hiljaisen tiedon jalostunut osaaminen tulisikin pedagokisen osaajan kautta noviisille tai jo vuosia työskennelleelle osaajalle.

Miettikääpä, jos hiljaisen tiedon kantaja olisikin oman kouluttautuneisuutensa ja osaamisensa eteenpäinviemisen ammattilainen! Voisiko se toimia? Vai olisiko pedagogian ymmärtämisestä sittenkin haittaa hiljaisen tiedon eteenpäin siirtymisessä? Tämä on varmasti omalta osaltaan persoonallisuuskysymys; asioiden lähestymisen tapa, ja eteenpäinviemisen tapa ovat erilaisille persoonallisuuksille ja persoonallisuuspiirteille omanlaisiaan menestystarinoita, mutta samalla myös omanlaisiaan kompastuskiviä.

Screenshot_2020-06-20 consulting - Google Search

Valitettava tosiasia edelleenkin on, että hiljaisen tiedon liikkuminen, laajalle leviävä iso kokonaisuus ei ole sellaisenaan kaikkien saatavilla.

Jostain kumman syystä nähdään, että intuitio, yhteisöllinen ymmärtäminen, voimavarojen kokonasvaltainen hyödyntämisen kyky ei ole merkittävässä osassa työyhteisön isoa kuvaa. Vuoropuhelua työntekijöiden, osaajien, ammattilaisten, lähiesimiesten sekä johtavan tahon välillä tarvitaan. Työyhteisön voimavarat ja voimavarojen hyödyntämisen keinot – ovat pitkälti riippuvaisia siitä, johdetaanko työyhteisöä voimavarojen ja toimivien ratkaisujen keinoilla vaiko vaatimusten ja ongelmien ehdoilla.