Mihin Menet – Nokian Sote – palvelut?

 

Yhteenliittymäsuunnitelmat Mänttä – Vilppula – Juupajoen kanssa taputeltiin pakettiin.

Meillä Nokialla huokaistiin monen kuntalaisen suulla helpotuksesta, mutta samalla varmaankin moniin Nokialaisiin mieliin nousi epäilys siitä, että oliko ratkaisu sittenkään oikea.

Riskit liittymisen puolesta olivat jo ennalta tiedossa, mutta tiedossa olivat myös riskit sen suhteen, mitä voi seurata liittymättä jättämisestä. Kunnallispolitiikassa asiasta käytiin ja tullaan varmaan käymään jatkossakin keskustelua vielä pitkään.

Ei sillä, etteikö Nokialla muitakin puitavia asioita olisi – unohtamatta Jättikoulua ja sen sijoituspaikkaa, Viinikanniemen leirintäalueen kohtaloa, tilannettamme kaupunkina, jonka ohi on helppo kulkea ja kaikkea muuta mahdollista taivaan ja maan väliltä.

Mutta sote – palvelut ja niiden järjestäminen…

Miksi tapahtui näin, miksi ei lähdetty luomaan liitosta, miksi liitos olisi voitu luoda – kuka oli kaiken takana ja oliko kaiken takana yhtään mitään oleellista.

Oliko mielenkiinto Mänttä – Vilppula – Juupajokea kohtaan Marraskuussa 2017 lähtölaukaus jollekin sellaiselle, mikä johti vääjäämättä kohti selvitystyön aloittamista Nokian SOTE – palveluiden täysimääräisestä ulkoistamisesta Nokialla.

Ja vaikka tosiasia onkin, että järjestys asioiden hoidossa oli jotensakin kieroutunut, on lopputulos sellainen, että nyt meillä Nokialla on edessämme uusi huominen, jossa oletettavasti tulee olemaan enemmän kysymysmerkkejä kuin monessa muussa poliittisessa liikahduksessa – Nokian kunnallispolitiikan saralla pitkiin aikoihin.

…mitä tästä eteenpäin?

Nokian SOTE – palveluiden ulkoistaminen ei suinkaan ollut ajatuksena täysin susi. Vaikkakin kokonaisulkoistukseen ryhtyminen itsessään ei ollut millään tavalla hyvä juttu.

Se mihin Meillä Nokialla olisi hyvä vastaisuudessa panostaa SOTE – palveluiden tuottamisessa olisi aktiivinen ja tehokas monituottajamalli – ja erityisesti sellainen monituottajamalli, jossa lisättäisiin pienten ja keskisuurten, motivoituneiden ja erikoistuneiden palveluntuottajien määrää sote – palveluiden saralla Nokian Kaupungissa, ja niin – että päävetovastuu sote – palveluiden tuotossa olisi jatkossakin Nokian Kaupungilla itsellään – unohtamatta tietenkään sitä, että osa palveluista voitaisiin tuottaa isojen terveysalan yritysten kautta.

Ratkaistavaksi jää, että mistä me saamme rahat sote – palveluiden tarjoamiseksi kuntalaisille Nokian Kaupungin alueella.

Ratkaistavaksi jää myös se, mihin suuntaan me Nokian sote – palveluiden tulevaisuuden näemme liukuvan.

Toivoa täytyy, että jatkossa suunnitelmia tehtäisiin tarpeen edellyttämällä tavalla, eikä muihin motiiveihin nojaten. Mitä ne ikinä sitten ovatkaan.

 

– Anttiolavi Salonen

Mainokset

Elina Lepomäen ulostulon ja Nokian Sote – palveluiden yksityistämisen yllättävä yhteys.

nokianvaakuna

Ei olisi ensimmäinen kerta kun vasta myöhemmin kevään kynnyksellä ymmärretään, että lumi ei pysy maassa kuin korkeintaan kesään asti. Sitten pitää jälleen odottaa seuraavaa talvea, jotta muistettaisiin millä leveysasteilla meillä suomessa asutaan. Koko suomi on – ei enempää, eikä vähempää kuin samoilla leveysasteilla kuin siperia tai alaska.

Ei olisi myöskään ensimmäinen kerta, kun kohtaamme tilanteen, jossa meitä ollaan kollektiivisesti vedätetty kahteen eri suuntaan. Elina Lepomäen ulostulo sote – ja maakuntauudistuksen romuttamiseksi saattaa olla ovelasti toteutettu jatko-osa Kokoomuksen jatkuvalle tarpeelle yksityistää kaikkinensa koko suomen verotusjärjestelmällä toteutettu palveluntarjonta.

Tämä kuulostaa kenties hieman omituiselta ajatukselta, mutta tosiasia on – että kävipä tässä nyt miten tahansa, niin yksityistämisen piiriin ollaan vahvasti sote – alalla menossa. Siitä ei kuitenkaan tiettävästi ole Sote – ja maakuntauudistusta vastustavassa, Elina Lepomäen ”pamfletissa” kuitenkaan kyse.

Kyse on oletettavasti sote – ja maakuntauudistuksen järjestelmällisestä kiertämisestä ja ns. ohituskaistan käyttämisestä Kokoomusvetoisen kunnallispolitiikan kautta. Toisinsanoen – pörssiyhtiöiden toteuttamasta shokkiaallosta koko sote – kentällä – ja erityisesti Kokoomuksen lempilapsen; yksityisen palveluntuotannon toteuttamisesti pörssiyhtiöiden kautta. 

Käytännössä tämä tarkoittaa, että koska sote – ja maakuntauudistuksessa kunnallisten sote-palveluiden muuttaminen liikelaitoksiksi loisi yhtäältä kilpailutilanteen kunnallisten ja yksityisten palveluntarjoajien tarjoaman palvelun välille (ja saattaisi IHAN OIKEASTIKIN vaikuttaa palvelutuotannon hintoja laskevasti, ja tarjoten työntekijöilleen muutakin kuin ”eioota” -) voidaan tilanne ohittaa karsimalla välivaihe ja siirtyä suoraan yksityisten palveluntarjoajien monopolipalvelutuotantoon.  

Ongelmalliseksi onkin sote – kentällä havaittu, juuri yksityisen palveluntuotannon asiaa saarnaavien puolelta –  liikehdintä kunnallisten palveluntarjoajien liukumisesta suurena massana kohti omaa alustapalvelua, joka käytännössä ryhmittää em. palveluntarjoajat omaksi liikelaitoksekseen ja alkaa toimimaan isojen pörssiyhtiöiden tarjoamia sotepalveluntuottajia vastaan, luoden näin aitoa kilpailutilannetta sote -palvelukentälle.

Tämä luonnollisestikin olisi varsinainen ongelma – mitä tulee pääomasijoittajien asiaa ajavien asialle.

En epäile lainkaan etteikö sote – palveluita haluttaisi suomessa turvata. Lepomäen ulostulo oli kuitenkin juuri niin vaivalloinen kuin saattoi odottaakin. Tämän lisäksi Lepomäen ulostulosta saattoi lukea sen tosiasian, että se mihin ulostulo lopulta tähtäsi olikin vain ”viistokadun” luominen ja asian ”viranomaiskäytäntöjen” ohittaminen matkalla kohti sulavalinjaista yksityistämishanketta.

Tätä höystääkseen Kokoomuksen kärkinimet heittivät parhaat näyttelijänlahjansa peliin – luoden todellisen kummastuksen ilmekavalkaadin kaikkien mahdollisten medioiden etusivuille.

Ei voida olettaa, että Lepomäen latelema sumutus jäisi kuitenkaan tähän; ensi vuoden keväällä meillä suomessa on jälleen Eduskuntavaalit.

Liittyen juuri ensi vuonna järjestettäviin eduskuntavaaleihin – tämän päivän Yle – uutisissa uutisoitiin, että SDP on mennyt Kokoomuksen kannatuksen ohi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Tämä kaikkinensa kertoo siitä, että tarvitaan ulospäin näkyviä taikatemppuja; jotain sellaisia, millä ne tähänkin asti Kokoomusta äänestäneet sairaanhoitajat, poliisit, pelastajat, palomiehet ja kaikki perustarpeiden toteutumisesta huolehtivat ammattilaiset palaisivat jälleen äänestämään tyhjiä lupailevaa Kokoomusta.

Tämä on kuitenkin vain eräänlainen sivujuonne Politiikan näytelmässä.

Päätarkoitus on sote – ja maakuntauudistuksen romuttaminen ja Sote – palveluita tarjoavien pörssiyhtiöiden esiinmarssitus sote-palvelukentille kautta koko suomen tasavallan.

Mitä tästä lopulta seuraa? Jo nyt voimme huomata, että kokoomuksen takalistoa nuolevien ääni on kasvanut huippulukemiin. Elina Lepomäestä ollaan leivottu uutta vapaussodan sankaritarta politiikan näyttämöllä ja koko kansakunnan sote – palvelujärjestelmän uudistajattarena.

Kukaan ei kuitenkaan esimerkiksi kysy, että miten kaikkien palveluiden yksityistäminen vaikuttaisi esimerkiksi reilun 250 000 sote – palveluita tarjoavan kunnallisen työntekijän taloustilanteeseen.

Yksityinen sote – palvelualan pörssiyhtiö ei suinkaan palkkaa 100% siitä väestä, jonka se jättää ”jälkeensä” yksityistämisen jälkeen.

Palkkausprosentti jäänee noin 55% – 70% hujakoille. Työehtosopimukset, joita yksityiset pörssiyhtiöt sote – palvelualan toimipisteissään tarjoavat ovat myöskin melkoinen pudotus julkisen palvelun toimintaa pyörittävien palkkoihin.

Esimerkiksi sostes:n tarjoama alkupalkka sairaanhoitajalle on noin 400 – 500e pienempi kuukaudessa, kuin julkisella puolella. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 6000 euron ansionmenetyksiä vuodessa. Kuka enää haluaa tehdä kolmivuorotyötä sote – alalla, kun palkasta napsaistaan vuositasolla 5000 – 6000e pois? En usko, että kukaan.

On kuitenkin huomioitava, että Suomalaiseen sote – kenttään on ilmestynyt – ikäänkuin ihmeen kaupalla, erilaisia seure (seuturekry) – palveluntarjoajia, joiden lainvoimaisuutta ja sijaispulaa helpottavaa rakennetta ollaan vahvasti ajettu esiin juuri Kokoomuspäättäjien puolelta.

Seuturekryjärjestelmä on ajoittain ihan toimiva ratkaisu, mutta palkkatyötä tekevälle sote – alan ammattilaiselle sen tarjoama työ on kaikkea muuta kuin toimiva kokonaisuus. Palkasta napsaistaan keskimäärin 200 – 300e pois aina kun palkka maksetaan, vaikka työntekijä tekisikin täysin samaa työtä kuin vakinainen henkilökunta.

Mistä pääsemmekin jälleen vuoteen 2008 ja Jyrki Kataiseen. Vuonna 2008 Jyrki Katainen lausui, että suomeen tarvitaan n. 1,8 miljoonaa ulkomaalaista työntekijää. Seuraavana vuonna – pitkälti Jyrki Kataisen aloitteen pohjalta suomeen rahdattiin läjäpäin Filippiiniläissairaanhoitajia. Tätä ennen tapahtuneesta ei pidä lainkaan väheksyä sitä tosiasiaa, että vuonna 2007 suomalaiset sairaanhoitajat vaativat tuntuvaa ansiotulon nousua.  Vuoteen 2011 mennessä valtaosa filippiiniläissairaanhoitajista oli poistunut maasta, koska heille tarjottu työehtosopimus oli kehnompi kuin suomalaisten sairaanhoitajien työehtosopimus.

LOPUKSI

Minä en oleta, että tässä olisi kyse sairaanhoitajista. Minä oletan – että tässä on tosiasiassa kyse – kuten mainitsin jo aikaisemmin; kilpailutilanteen ohittamisesta ja oman edun tavoittelemisesta politiikan saralla. Elina Lepomäen ulostulo tuskin on tarkoitettu parantamaan suomalaisten sote-palvelutyöntekijöiden tilannetta, saati sote – palveluita käyttävien arkea.

Hieman yksinkertaistaen toteankin – että Elina Lepomäen ulostulo sote – ja maakuntauudistuksen tiimoilta ei ole mitään muuta kuin halpa poliittinen temppu, jossa ajetaan ohi kaiken mahdollisen vapaan kilpailun ja luodaan automaatti, joka tarjoaa vain monopoliasemassa olevien pörssiyhtiöiden tarjoamia sosiaali – ja terveyspalveluita.

Minun, Nokialla asuvan kansalaisen näkövinkkelistä tämä on vain suuremmassa mittakaavassa tapahtuvaa – Nokian sote – palveluiden yksityistämishanketta vastaava tapahtuma, jossa mitään konkreettista vaihtoehtoa palveluiden kokonaisvaltaiselle yksityistämiselle ei olla etsimässä. On vain täydellinen yksityistäminen, ja sen kilpailijana sote – ja maakuntauudistus.

Kokoomuksen näkövinkkelistä nämä kaksi kilpailevat keskenään – ja tämän mittaluokan osingoista, saatavista tai poliittisista pisteistä puhuttaessa, mikään ei saa muodostua esteeksi.

Ei edes sote – ja maakuntauudistus.

 

Anttiolavi Salonen

www.mielenkartta.com

 

Kuka kiirehti ja miksi. Mänttä-Vilppula, Juupajoki ja Nokia. Kenen ehdoilla mennään?

nokianvaakuna

 

Se tuli SOTE – työntekijöille yllätyksenä, mutta samaan aikaan, sitä oltiin osattu jo tovi odottaakin. Kilpailukykyuudistus tai sopimus – leikkasi pienipalkkaisilta ja naisvaltaisilta aloilta oleellisia toimeentulon euroja.

Ei ehtinyt mennä vuottakaan, kun meillä Nokialla oltiin tilanteessa, jossa pienipalkkaisia sote – alan työntekijöitä oltiin sysäämässä vielä vähän ahtaammalle.

Siirto Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen tapahtuisi salamasotamaisen tehokkaasti, ja tieto prosessin kehittymisesti annettiinkin vain 4 päivää ennen ensimmäistä siirtoa. Mitään ei kuulemma ollut tehtävissä. Mitään ei vielä oltu kuulemma päätetty ja asia menisi selvitykseen palveluiden järjestämisestä. Vallitsi melkoinen sekaannus, sekasorto ja epätiedon ristiaallokko.

Meille annettiin hyvin vähän mahdollisuuksia sanoa asiaan yhtään mitään, vaikka tuskin sanominen yhtään mihinkään – yhtään millään tavalla olisi mitään aikaan saanutkaan.

Yht’äkkiä esiin nousi kuitenkin jos jonkinlaisia asian puolesta puhujia, jotka pitivät yhteenliittymän toteutumista hyvänä asiana – ja nimenomaan niin, että kun asia toteutuu, niin kaikki muuttuu hyväksi. Hyväksi kenelle? Ei ainakaan sote – alalla työskentelevällä ihmisille.

Tuli hieman sellainen tunnelma, että tämähän taitaakin olla jo valmis paketti, joka nyt vain sitten tapahtuu. Vaikka mitään ei siis ollut vielä päätetty.

Tämä vaikutti ensi alkuun varsin kummalliselta toiminnalta, mutta samaan aikaan kyseessä oli varmastikin politiikan arkipäiväinen ilmiö.

Se, että tällaisilla poliittisilla siirroilla tehdään kuitenkin lopulta hallaa sote – palveluita käyttäville asiakkailla, sote – palveluiden parissa työskenteleville työntekijöille ja lopulta koko järjestelmälle – on kuitenkin mielestäni osoitus jostain muusta kuin kuntalaisten asian ajamisesta kunnallispolitiikan taholta. Mahdollisesti kyseessä on jopa jotain sellaisesta, jonka ääneen lausuminen on rumaa, harmittavaa ja jo jossain määrin tavattoman epämiellyttävää.

Nyt kolme päivää myöhemmin tuntuu varsin absurdilta ajatella, että asiaa oltiinkin vähä vähältä rakenneltu jo marraskuulta 2017 asti. Tuolloin Nokian suunnalta oltiin oltu Mänttä – Vilppulan suuntaan yhteyksissä siirtymää silmällä pitäen. Ja yht’äkkiä – täysin ilmoitusluonteisesti tilanne olikin jo käsillä. Vaikka mitään ei siis oltu vielä päätetty ja asia oli vasta menossa selvitykseen. Paketti alkoikin aueta jotensakin kieroutuneissa tunnelmissa, koska selvitystyön kautta oli tarkoitus selvittää asiaa, joka ulkopuolisen silmin vaikutti (yhä) enemmän kuin selvästi jo valmiiksi päätetyltä päätökseltä, joka nyt sitten vain toteutettaisiin!

Se mikä minua kiinnostaa tässä tilanteessa todella on, että kenen etua tällä siirtymällä ajetaan? Mikä perustarkoitus Nokian kaikkien sote – palveluiden myymisellä PIHLAJALINNA Oy:lle tulisi olemaan? Kuka hyötyisi  eniten Nokian kaikkien sote – siirtymisestä juuri Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen?

Äärimmäinen perustelu tähän on, että me tarvitsemme seinät, jotka maksavat yli 30 000 000 euroa, eikä meillä ole tähän varaa itsenäisesti ryhtyä. Tämä on hyvin ymmärrettävää, mutta toisaalta STM:n hallitusneuvoksen ilmoitus siitä, että Nokian liittyminen ”Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueeseen” on keinotekoinen ja mahdoton ”voimassa olevan lainsäädännön näkökulmasta”.

Toisinsanoen, asiaa oltiin tiettävästi valmisteltu jostain muista kuin lainsäädännöllisistä lähtökohdista katsoen. Tai siltä tämä ainakin minusta näyttää.

Ainoa muu lähtökohta, joka minulle nousee mieleen – josta asiaa ollaan kenties oltu valmistelemassa voi olla poliittinen ja ennenkaikkea poliittisesti sidoksissa olevaa taloudellista etua ajava lähtökohta.

Tiedossa on tänä sunnuntaina, että 5. helmikuuta asian tiimoilta järjestetään valtuustoinfo ja myöhemmin vielä erillinen äänestys jonka tulos ratkaisee asian tiimoilta jotain äärimmäisen oleellista.

Sairaanhoitajana ja Nokian Kaupungissa asuvana sekä työskentelevänä kuntalaisena olen enemmän kuin huolissani tilanteesta.

pakkolaki

Kuulun ammattiliitto TEHY:yn ja olen aktiivinen kunnallispolitiikan kommentoija Nokian kaupungissa. Henkilökohtaiseksi tämän asian minun kohdallani tekee juuri se, että uhkana tässä nyt tapahtuvassa siirroksessa on henkilökohtainen elintason romahtaminen työehtosopimuksen mahdollisesti muuttuessa KVTES:stä Pihlajalinna Oy:n työehtosopimukseksi, joka siis on AVAINTES.

Kävin asiasta aiemmin keskustelua ja TEHY:ä edustavalta taholta sain kuulla, että muutos asiassa tuskin tapahtuu kovin vauhdikkaasti. Muutos saattaa tapahtua vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta tapahtuu silti. Muutosta on kokonaisuudessaan vaikea ennustaa. Vanhoina työntekijöinä uudelle työnantajalle siirtyvät työntekijät voivat mahdollisesti neuvotella itselleen jotain (mikä tuskin onnistuu missään yhdessäkään pyrkimyksessä neuvotella tarjottua parempaa, koska jonoa töihin tiettävästi riittää) mikä mielestäni kuulostaa samalta kuin, jotain sellaista mitä uusi työnantaja nyt on valmis neuvottelemaan.

Minulle tästä ensimmäiseksi muodostuu ajatus löysässä hirressä roikkumisesta ja huonojen uutisten jatkuvasta odottelusta. Minä en ihan syystä usko, että paikallinen sopiminen, tai työpistekohtainen sopiminen palkoista ajaa yhdenkään ammattiryhmän etua, eikä varsinkaan pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla. 

Mutta välittääkö Nokian kaupungin tämän hetkinen poliittinen rintama sote – henkilökunnan asiasta? Näytöt eivät ole kovin lupaavia.

Minkälaista poliittista tahtoa asiassa siis on. Kenen etua sote – kentän kokonaisvaltainen yksityistäminen Nokialla ajaisi? Tokihan säästöjä voidaan luoda isoissakin määrin, kun palkat putoavat ja palvelut muuttuvat enemmän maksullisiksi, mutta onko se sitä mitä me juuri nyt tarvitsemme? Talouspoliittisesti ajatellen varmastikin on, mutta korjaantuuko talous sillä, että ihmisten käyttövaroja riivitään alemmas? Me olemme kuitenkin kohtuullisen suuri kuluttajien ryhmä Nokialla – me sote – palvelun työntekijät.

Yhtälailla, me olemme myös kohtuullisen suuri poliittinen voima, me sote – työntekijät. Edustammeko me sellaisia arvoja, joissa työntekijöiden elanto, toimeentulo ja turvallisuuden tunne on täysin mitäänsanomaton asia, joka voidaan heittää menemään vain, koska poliittista tahtoa tällaiseen on? Olemmeko me todellakin pelkkä menoerä kaikkien menoerien joukossa? Me emme tule olemaan ammattiryhmänä tämän muutoksen menestyjiä, eikä tämä muutos tule toteutuessaan olemaan meidän etuamme ajava, mutta jonkin sellaisen tahon etua tämä mahdollinen muutos kuitenkin ajaa.. kenen ja miksi?

Toivon todellakin olevani väärässä, mutta huonoltahan tämä nyt kaikinpuolin vaikuttaa. Ei pelkästään meidän Sote – alan ammattilaisten kohdalla, vaan käytännössä kaikkien sote -palveluita tarvitsevien kannalta.

Tulevaisuus näytää ja asia on hyvä kuitenkin pitää pinnalla.

Voimme sitten joskus tarkastella, että kuka sanoi ja mitä sanoi – ja ennenkaikkea miksi.

Aika on oikea myös pakkorokotuksille.

vaccine

Juuri kun yhteiskunnallinen tilanne alkoi näyttämään kaikinpuolin epärehelliseltä, epäinhimilliseltä ja ennenkaikkea täysin käsittämättömältä kaiken sekasorron keskellä – nousivat esiin sosiaali – ja terveysalalla työskentelvien ihmisten pakkorokotukset. Kyllä. Pakkorokotukset.

Kuulostaa kenties hieman utopistiselta, että minä hoitotyön edustajana, sairaanhoitajana olen sitä mieltä, että rokotuksilla, ja erityisesti pakkorokotuksilla olisi jollain tapaa synkähkö kaiku.

Tosiasiassa – Minä En Ole Lainkaan Rokotevastainen.

Se mitä minä seuraavaksi pohdin – jääköön siis vain pohdinnan tasolle.

Esitän muutamia hypoteeseja, pohdintoja ja henkilökohtaisia tulkintojani siitä, mistä em. Pakkorokotukset saattaisivat johtua. Ennenkuin kuitenkaan lähden avaamaan asiaa sen enempää omien tulkintojeni kautta – aukaisen nyt käsillä olevaa pakkorokotusasiaa.

thl

Uusi Tartuntatautilaki määrittelee muutoksensa jälkeen seuraavaa:

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä. Työnantajan tulee tarkkailla ja arvioida työympäristön vaaroja ja haittoja ja ryhtyä toimiin niiden selvittämiseksi ja torjumiseksi. Tässä työnantajan on tarvittaessa käytettävä apuna työterveyshuollon ammattihenkilöitä.

Työnantaja kustantaa työntekijöilleen ne rokotukset, joilla työntekijää suojataan työstä johtuvilta vaaroilta (Työterveyshuoltolaki 1383/2001). Kansaneläkelaitos maksaa työnantajalle sairausvakuutuslain nojalla korvausta tarpeellisista ja kohtuullisista työterveyshuollon kustannuksista. Näihin kustannuksiin kuuluvat muun muassa rokotukset, jotka työterveyshuolto arvioi tarpeellisiksi työperäisen altistuksen tai työmatkaan liittyvän riskin takia.

Työharjoitteluun menevien opiskelijoiden rokotuksista huolehtii opiskeluterveydenhuolto. 

1.3.2017 voimaan tulleen uuden tartuntatautilain (1227/2016) mukaan työntekijällä on oikeus käydä tartuntatautilaissa mainituissa rokotuksissa työaikana, jollei se ole vaikeuksitta mahdollista muuna aikana. Rokotuskäyntiin kuluva aika luetaan työssäoloajaksi.

Uusi tartuntatautilaki tehostaa henkilökunnan rokotuksia potilaiden suojaksi. Se sisältää velvoitteita työntekijän ja työharjoittelussa olevan opiskelijan rokotussuojasta (§ 48). Kyseinen pykälä astuu voimaan vuoden siirtymäajalla eli 1.3.2018.

Tämän luulisi parahultaisesti ajatellen tarkoittavan, että on työnantajan tehtävä tarjota rokotteet kaikille rokotetta tarvitseville sote – alan ihmisille. Mutta asia ei tiettävästi ole ihan niin yksinkertainen. Rokotteiden vuosittainen ottaminen on tiettävästi muuttumassa pakolliseksi, riippumatta siitä mitä sote – alalla työskentelevä henkilö on omasta oikeusturvastaan mieltä.

Influenssarokotteesta ja sen käyttöaiheesta itsestään on sanottua, että Influenssavirukset saapuvat Suomeen talven tullen joka vuosi. Mikäli rokotuskattavuus saataisiin korkeammaksi, sairastuvuus influenssaan vähenisi. Lyhyesti: mitä parempi kattavuus, sitä parempi teho. Mainittava on – että henkilökohtaisella tasolla, olen tiettävästi kerran elämäni aikana (41-vuotta) sairastanut influenssan ja kerran ”sikainfluenssan” (H1N1), enkä ole koskaan ottanut influenssarokotetta. Olenko siis ollut vastuuton?

INFLUENSSAROKOTE

Influenssarokotteen antama suoja kestää noin vuoden verran. Viime vuoden puolella otettu rokote ei siis välttämättä suojaa tulossa olevalta influenssalta. Tämä on yleisesti todettu fakta eikä tämä ole muuttumassa lähiaikoina – tuskin koskaan. Influenssarokotteen hinta kaudella 2017-2018 on 33 € / rokotteen ottanut henkilö.

pandemrix

Ensimmäinen hypoteesini koskee kausi-influenssarokotteen pakottavaa tarvetta kansallisesti. Meillä suomessa sote – alalla työskentelee arviolta noin 300 000 ihmistä. Tämä tarkoittaa, että kun 300 000 ihmistä pakkorokotetaan seuraavan kahden – kolmen vuoden ajan, on seuraavaksi perusteltua pakkorokottaa myös loput noin 5 000 000 suomalaista. Tämä on täysin perusteltua siitä syystä, että koska asiakastyötä potentiaalisten taudinkantajien kanssa tekevien ihmisten pakkorokottamisella voidaan thl:n laskelmien mukaan ehkäistä jopa 40% influenssan aiheuttamista sairauspoissaoloista sote-alalla, niin tällöin influenssan aiheuttamien sairauspoissaolojen ehkäisemisen tulee (oletettavasti) olla osa kansallista rokoteohjelmaa. Kansallinen rokoteohjelma tullaan vähä vähältä ulottamaan yhä pidemmälle, uusien tautien torjuntaan, uusien rokotteiden avulla. Yritystä tähän on jo ollut – mm. Cervarix – rokotteen (HPV – ROKOTE) muodossa. Nyt ollaan kuitenkin jo paljon syvemmissä vesissä.

Influenssavirus muuntuu syklinsä vuoksi tietyin aikavälein pintarakenteeltaan välttääkseen elimistön puolustusmekanismeja. Tämän vuoksi valtavirukset, eli virukset jotka aiheuttavat eniten tautitapauksia, ovat joka vuosi hieman erilaisia kuin aiempina vuosina.

Jotta rokote suojaisi influenssalta, rokotteiden valmistamisessa käytetään juuri niitä viruskantoja, joiden oletetaan aiheuttavan seuraavan kauden epidemian. Tämän vuoksi Maailman terveysjärjestö määrittää rokoteviruskannat joka vuosi uudestaan.

Mutatoituvatko influenssavirukset jossain vaiheessa jopa niin radikaalisti, että mikään hoitomuoto, mikään otettu rokote ei enää auta? Koska viruksilla itsellään ei ole kykyä tuottaa biokemiallisissa prosesseissa tarvittavaa energiaa, ne ovat käsittääkseni täysin riippuvaisia isäntäsolustaan. Virusten elämänmuoto poikkeaa siis soluteoriassa määritellystä elämän perusyksiköstä, eikä virusten luokittelu eläviin organismeihin kuuluviksi ole näiltä osin kiistatonta.

SAIRAUSPOISSAOLOT

Joidenkin tutkimusten mukaan työpoissaolot putoavat 40% kun ihmiset eivät enää sairastu influenssaan. Tämä nyt ainakin on hyvä asia jos jokin.

fever

Toinen hypoteesini koskee rokotteiden valmistamisesta ja tuotannosta vastaavaa tahoa. Rokoteasiaa ollaan pöngätty tiettävästi eteenpäin siinä hengessä, että kansalliseen rokoteohjelmaan Influenssan torjumiseksi ollaan tarjoamassa kahta tai kolmea eri pakkorokotetta joista influvac, vaxigriptetra ja vaxigrip tullevat tiettävästi suoraan GlaxoSmithKline:n tarjonnasta. Mikä ei sinänsä ole lainkaan omituista – jos unohdetaan se tosiasia, että suomen kansallista rokoteohjelmaa on tiettävästi ollut ajamassa entinen GlaxoSmithKlineenkin yhteyksiä ylläpitänyt pääjohtaja, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse.

Sote – ja maakuntauudistuksenkin puolestakin rumpua päristänyt em. pääjohtaja oli tiettävästi yksi voimakkaimmin Pandemrix – rokotetta suomeen ajaneista tahoista.

doctor-and-business-man

Kyllä – tämä on se samainen rokote joka aiheutti useita Narkolepsiatapauksia, ja jonka hoitokustannukset kasvavat tiettävästi vielä tänäkin päivänä. Yhteyttä Pandemrixin ja Narkolepsian välillä  GlaxoSmithKline ei tiettävästi ole tähänkään päivään mennessä myöntänyt. Vakuutusrahoja on saamatta ja työkyvyttömyyden tiimoilta useita valituksia on edelleenkin käsittelemättä. Tämäkö on siis vastaisuudessa suunta?

Merkittävää asiassa on myös se, että Helsingin Sanomat tituleerasi nykyistä THL:n pääjohtajaa rokotemieheksi vielä jokunen vuosi sitten (2014). Jo silloin epäiltiin ääneen, että astuuko remmiin nyt mies, joka vie lääkevalmistajien asiaa runnoen läpi suomalaisessa terveydenhuollossa. Lopputulos, jota pelättiin tapahtuvaksi – taisi juuri kolahtaa päivänvaloon.

On mielestäni eri asia antaa yksilöiden itse päättää siitä mitä lääkkeitä yksilöt käyttävät kuin pakottavin keinoin runnoa lääkkeiden pakkokäyttöä läpi. Minä ymmärrän kyllä, että rokotus suojaa rokotettua itseään ja hänen läheisiään. Kun ei sairastu, ei myöskään tartuta tautia eteenpäin.  Näin esimerkiksi perustautinsa takia tartunnoille alttiimmat ja ikänsä puolesta tai muusta syystä rokottamattomat voivat saada epäsuoraa suojaa muiden rokotuksista. Tätä kutsutaan laumasuojaksi. Tämä on terveydenhuollon peruskauraa, tämä on tartuntatautien torjunnan peruskauraa. Tätä pitää pystyä soveltamaan tuhkarokkoon kyllä, ja tätä pitää ehdottomasti pystyä soveltamaan sikotautiin ja vihurirokkoon – ja joissain tapauksissa myös vesirokkoon, mutta että influenssaan? Sen ymmärtäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Se joka ymmärtää, millä perustein vuosittain otettava pakkorokote, vuosittain kannaltaan vaihtuvaa maailmanlaajuista epidemiaa vastaan on perusteltua niin kertokoon heti, elleivät tällaisen rokotusohjelman taustalla sitten hallitse sellaiset voimat, joiden alkuperäinen tarkoitus ei ole laumasuojan parantaminen vaan jokin muu rokotteiden pakkoantamista perusteleva tekijä. Ei sillä eikä millään – voittoa kansalliset pakkorokotukset tulevat tuottamaan rokotevalmistajille, rokotevalmistajien sidosryhmille jne.

Valitettavasti yhteiskunnallinen suuntaus näyttäisi olevan sellainen, jossa konteksti nojaa vahvasti taloudellisen kapitaalin pakottavaan lisäämiseen – ja ajattelevien yksilöiden riesaksi jää huomata epäkohtien helminauhassa jatkuvuuksia, joita luomassa ovat aina aika ajoin sellaiset tahot, joiden tarkoitus ei ole ajaa yhteiskuntien ja ihmisten – vaan pääoman asiaa.

Tekisi mieli kysyä ääneen, että onko erityisesti juuri influenssarokotusten pakkorokottamisen taustalla jonkinlainen vahva lobbausmentaliteetti, taloudellinen etu ja nykyhallituksen pääomaa suosiva ajattelu, vai ajetaanko rokotuskattavuutta nyt väkipakolla eteenpäin jostain muusta syystä?

POHDINTAA JA MIETISKELYÄ…

Jos olisin yhtään enemmän vainoharhainen – epäilisin, että koska sote – kenttämme on niin kovin kallis, ja koska halvemmallakin on työntekijöitä saatavilla (esimerkiksi Virosta, Filippiineiltä tai vaikkapa ukrainasta,)  niihin tehtäviin joita ei toistaiseksi voida digitalisaation kautta korvata, auttaa tilanteessa huomattavasti se, jos vaikkapa 20% sairastuisi huonon influenssalääke-erän seurauksena ja siirtyisi työkyvyttömyyden kautta työkyvyttömyyseläkkeelle. Onko tämä tuulesta temmattu ajatus?

Sinä olet tehy

Tehyvaalit 2017 osoitti, että ei ole – me sairaanhoitajat vaadimme nimittäin tällä erää palkkaamme huimaavaa 300 – 500e palkannousua käytyjen lisäkoulutusten ja lisääntyneen työtaakkamme alla. Tiettävästi ainakin osaa työnantajapuolen edustajista ollaan ohjeistettu muistuttamaan, että jonoa hoitajaksi irtisanotun hoitotyöntekijän tilalle on – mikäli pakkorokotuksista kieltäytyy. Rajalinjat ollaan siis jo valmiiksi vedetty; mikäli et ole kiltti, työnantajan pakottaviakin määräyksiä ja velvoitteita hiljaa totteleva hoitaja käy tiesi kilometritehtaalle. Näin ollaan myös pakkorokotuksia hieman epäsuorasti mutta kuitenkin selkeästi perusteltu. Onko tämä oikein? 

Hypoteettisesti ajatellen vuonna esitelty 2008 Jyrki Kataisen märkä uni 1 800 000 ulkomaalaisesta työntekijästä konkretisoituu monen eri mutkan kautta juuri siihen, että kalliit suomalaiset työntekijät korvataan halvoilla ulkomaalaisilla työntekijöillä, joita suomeen raijaavat yksityiset palveluntuottajat. Meillä Nokialla YT – neuvottelut osuvat nyt varhaiskasvatuksen puolelle. Väkeä vähennetään huomattavasti. Väkeä, joka on tähän asti hoitanut asiansa kaikinpuolin moitteettomasti uusien kansalaisten, kuntalaisten ja perheiden ehdoilla. Kenen luulette paikkaavan heidän lähtönsä?

Määritelmän mukaisesti – irtisanomisperusteet täyttyvät, ellei pakkorokotuksiin suostu, ja mikäli työnantaja ei vaihtoehtoisia tehtäviä työntekijälle löydä.

Sote-uudistus nojaa  toistaiseksi paljolti oletukseen, että kilpailu lisää palvelutuotannon tehokkuutta. Täten olisi perusteltua karsia niistä menoista, joita on eniten – eli henkilöstömenoista. Tätä yritettiin jo aiemmin filippiiniläissairaanhoitajien kohdalla. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun filippiiniläissairaanhoitajat eivät suostuneetkaan huonommalla työehtosopimuksella tekemään työtä johon heidät oltiin suomenmaalle tavattomin upein lupauksin loistokkaasta elämästä raijattu.

Mitä ihmettä siis tapahtuu sote – alalla? Pakkorokotukset, joista kieltäytymällä voi tulla irtisanotuksi työtehtävistään, ellei vaihtoehtoista työtä työntekijälle löydy? Entä henkilö, joka pelkää rokotuksesta saatavia mahdollisia sivuvaikutuksia, mutta ei halua tulla irtisanotuksi. Tarjotaanko hänelle mahdollisuus tulla pakkorokotetuksi esimerkiksi MAPA – kiinnipidossa tai kevyesti nukutettuna, entä lepositeissä? Mitä sitten tapahtuu, kun yhtenä päivänä päätetäänkin, että kaikki sote – alan ihmiset ovat ihmisiä, ammattilaisia, työntekijöitä joilla ei saa olla kuin yksi jalka ja yksi käsi.

Mikäli kädestä tai jalasta – tai parhaimmillaan kummastakin ei luovu tulee irtisanotuksi.

Entä jos em. yksijalkaisuus tai yksikätisyys perustellaankin sillä, että yksijalkaiselle ja yksikätiselle sote – alan ihmiselle ei tarvitse maksaa kuin puolta palkkaa ja kahdelle jalattomalle ja kädettömälle sote – alan ihmiselle voidaan täten perustellusta maksaa yhden palkka, jolloin työttömyys helpottaa em. käytännön kautta. Ollaanko silloin oikealla tiellä?

rokotus, rokotteet RF

Pohdittava on myös ääneen, että mikä on työterveyspalveluita tarjoavien yritysten rooli jokavuotisten rokotusten antajina. Tuskin em. palveluntarjoajat ilmaiseksi rokotuksia käyvät ihmisille antamassa. Olematta täysin vainoharhainen voisi melkein ajatella, että kaikessa huulluudessa taitaa sittenkin olla jonkinlainen logiikka. Ja sitähän tällainen ajattelu on – silkkaa hulluutta. Meidän parastammehan tässä ajetaan? Minun täytyy tosin myöntää, että en ole vielä ehtinyt elämäni aikana influenssarokotetta ottamaan. Viime jouluna olin kuitenkin kolme päivää influenssassa. Sitä ennen sairastin ns. Sikainfluenssan joskus vuosia sitten. Siinä minun influenssaurani kaiken kaikkiaan.

Näinkö palvelutuotantoa ja palveluverkostoa kehitetään jatkossakin, pakottamalla ihmiset toimimaan jollain ennalta määritellyllä tavalla? Voisi sanoa, että tulevaisuudesta tuli juuri asteen verran pelottavampaa.

Toisinsanoen – lain kirjain on muuttunut niin, että vuosittainen ILMAINEN rokote on otettava, tai pahimmillaan työpaikka lähtee alta. Mutta onko ilmainen rokote vain näennäisesti ilmainen, koska vastaanottava taho ei toistaiseksi joudu siitä mitään maksamaan? Painotan sanaa ”toistaiseksi” täysin tietoisesti. Voisinpa melkein lyödä vetoa asian tiimoilta niin, että mikäli nyt ILMAINEN ROKOTE ei muutu tavalla tai toisella maksulliseksi seuraavan 20 vuoden kuluessa – tarjoan oluen tai kupin teetä ensimmäiselle joka tähän kirjoitukseen tohtii kantaa millään tavalla ottaa.

Haluan kuitenkin painottaa, että suosittelen kaikille riskiryhmiin kuuluville Suomalaisille kausi-influenssa rokotteen ottamista. Henkilökohtaiset pohdintani eivät saa olla – eivätkä ole millään tavoin vähentämässä lääketieteellisen tutkimuksen arvoa tai sen tarjoamaan suojaa esimerkiksi juuri tiettyjä tarttuvia tauteja vastaan. En kuitenkaan ole sitä mieltä nyt, enkä mitä luultavammin tulevaisuudessakaan – että ns. pakotettu, toistuva rokoteohjelma on tarpeen. Mitä luultavammin systemaattinen rokotteiden ottaminen tulee muuttamaan tilannetta vuosien saatossa niin, että virusten muuntautumiskyky ohittaa rokotteiden tarjoaman suojan ja tilanne muuttuu katastrofaaliseksi sitä kautta. Tämäkin on kuitenkin vain henkilökohtaista pohdintaani.

Itsekin tulen todennäköisesti alentumaan influenssarokotteen ottamisessa – yhdeksi rokotettavista – ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta tämä nyt vain siitä syystä, perheemme toimeentulo ei voi jäädä vain yhden aikuisen harteille.

LÄHTEET:

 

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/tyoelaman-rokotukset

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/kaytannon-ohjeita/usein-kysyttya/influenssarokotuksista-kysyttya

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/hyodyt-ja-haitat/haittavaikutukset/korvauksen-hakeminen

https://www.terveystalo.com/fi/Palvelut/Sairaanhoitajan-palvelut/Rokotukset/Influenssarokote/

https://www.google.fi/search?q=influvac+gsk&oq=Influvac+gs&gs_l=psy-ab.3.0.0i22i30k1.3749.4876.0.6687.3.3.0.0.0.0.149.399.0j3.3.0.dummy_maps_web_fallback…0…1.1.64.psy-ab..0.3.399…0j0i203k1j0i67k1.0.9KXuIXa99MQ

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/hpv-rokote

https://www.thl.fi/fi/thl/organisaatio/johtoryhma/juhani-eskola

https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/uusilta-sote-palveluilta-voi-puuttua-hampaat-vahentaa-eriarv-1

https://en.wikipedia.org/wiki/Cervarix

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002700162.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemrix

https://blogi.thl.fi/sv/web/yhteiskuntapolitiikka/blogitekstit/-/blogs/hintakilpailu-laakarimarkkinoilla

Mistä on hyvät hoitajat tehty?

Sinä olet tehy

Me elämme ihmeellisiä aikoja. Vielä jokunen vuosi sitten oli täysin absurdi ajatus, että katsoessaan aamulla mitä tahansa lehteä, nettilehteä tai uutistuotannon välinettä – saattoi jollain tapaa sisäisesti ajatella kaiken muistuttavan etäisesti Ankkalinnan Sanomien päivän lööppejä. Ne nuoremmat ihmiset, jotka eivät tiedä mikä on Ankkalinnan Sanomat – älkää välittäkö; näin 41 – vuotiaalle Suomalaiselle miehelle Ankkalinnan Sanomat edustavat kaikkea sitä hölynpölyä ja humpuukia, joka nykyisellään tuntuu olevan huippumedian leipää ja voita.

Niin, ja itsessään Ankkalinnan Sanomat ovat siis Aku Ankan kotikaupungin paikallismedia joka vetää omalta osaltaan vertoja mm. Fingerporin uutisille. Mutta mikä on siis kummallisen ihmeellistä tässä. Lööppihakuisuus itsessään on aina ollut lööppimediaa kiinnostava ja lööppimediaa ruokkiva ilmiö. Aivan viime vuosina lööppijulkaisuista, lööppihakuisuudesta ja mutu – tuntumasta tuntuu kuitenkin tulleen osa tietoa ohjaavaa kokonaisuutta.

hoitotyö1

Miten tämä vaikuttaa meissä ihmisissä? Vaikutus on suoraviivaista. Se juontaa vahvasti intuitioon, joka itsessään ei ole millään tavalla paha asia, mutta intuition hallitessa elämää kokonaisvaltaisesti – ollaan eksytty pahasti sellaiselle tielle, joka on vaarallinen tie meille itsellemme, mutta myös potilaillemme, asiakkaillemme ja lopulta koko yhteiskunnalle. Tällä tarkoitan, tässä blogikirjoituksessa –  luonnollisestikin, kuitenkin juuri hoitotyön saralla olevaa vaarallista tietä.

Arkielämässä intuition kuuntelu on luonnollisestikin jokaisen oma asia, mutta hoidettaessa ihmisiä, potilaita ja asiakkaiden asiaa tai asukkaiden arjen toimia – ei vähitellen kaiken kattavalle intuitiolle saisi antaa periksi.

Tällaisessa on riskinä, että henkilökohtainen tietämys jostain asiasta – saatetaan mieltää tosiasiaksi vain sillä perusteella, että se tuntuu kaikin puolin oikealta. Hiljainen tieto, josta olen aiemmin kirjoittanut blogikirjoituksen – on kuitenkin eri asia kuin henkilökohtainen, intuitiivinen tietämys jostain asiasta; hiljaisella tiedolla tarkoitan työvuosien varrella kertynyttä kokemuksellista tietoa, joka perustuu omalta osaltaan myös toteennäytettyyn tietoon.

Valitettavasti olen huomannut turhan usein tämän ilmiön nostavan päätään myös hoitotyöntekijöiden parissa. Meillä tuntuu olevan kovin suuri tarve saattaa omat tunteemme ja oma kokemusmaailmamme sellaiselle tolalle, jossa juuri tunteittemme ja kokemustemme kautta vahvistunut käsityksemme alkaa muokkaamaan tutkittuun tietoon perustuvaa osaamistamme ristiriitaiseksi sen kanssa, mikä itseasiassa on tieteellisesti todeksi osoitettua.

hoitotyö2

Mutta vaikka tämä onkin hieman pelottava suunta – juontaa tämä juurensa siihen, että me olemme intuitiivinen, ammattitaitoinen, potilaan etua ajaviin ratkaisuihin pyrkivä, potilaan asiaa ajavia ratkaisuja tekevä ja hyvää tahtova ammattiryhmä, jonka työn fokus on vahvasti potilaan, asiakkaan ja ihmisen terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin parantaminen yksilön ja yhteiskunnan voimavarat huomioon ottaen.

HYVÄN HOITOTYÖN KESKIÖSSÄ 

Hyvä hoito on moniselitteinen tekijä. Pääasiassa se on kuitenkin potilaan parhaaksi tarjottua hoitotyötä, joka parantaa potilaan vointia, auttaa potilasta tervehtymään ja luo olemassaolollaan kollektiivista hyvää yhteiskunnassa, jonka jäseniä me kaikki olemme. Hyvän hoidon tarjoajina me tuomme kaikki osan omaa persoonallisuuttamme hoitotyöhön – oman kokemusmaailmamme ja oman osaamisemme kautta. Ei ole väärin olla ihminen hoitajana – mutta tietty ammatillisuus on kuitenkin pystyttävä säilyttämään.

Mikä vaikuttaa enimmissä määrin tarjoamamme hoidon laatuun? Se on luonnollisestikin se, miten osaamme hyödyntää uusinta mahdollista tietoa ja jo keräämäämme taitoa eri hoitotyön tehtävien toteuttamisessa. Mutta näiden lisäksi se on myös kyky kyseenalaistaa jo kertaalleen opittua ja uskaltautua mukavuusalueemme ulkopuolelle hyvän hoitotyön ammattilaisina. Meistä jokainen tuntee varmasti sen yhden työkaverin, joka ei ole aivan sinut kehitysvammaisten, vanhusten, lasten, mielenterveyspotilaiden tai päihdepotilaiden kanssa tehtävän hoitotyön kanssa. Ei välttämättä tarvitse ollakaan. Mutta kun hoidettavaksemme tulee ihminen, joka ei ole meidän ”mukavuusalueemme” piirissä – on meidän pystyttävä tekemään parhaamme hyvän hoidon tarjoajina.

hoitotyö 3

Uusin tieto alamme hienouksista, oivalluksista ja kehityksestä saadaan luonnollisestikin riittävän lisäkoulutuksen ja aktiivisen innostuksen kautta – saatavilla olevan tiedon tutkiskeluun. Riittävän lisäkoulutuksen tarjoajina työnantajat ovat isossa roolissa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogikirjoituksen, jossa esitän, että lisäkoulutuksien kautta hoitotyötä tekevän hoitotyön ammattilaisen peruspalkkaa pitäisi mielestäni nostaa. Tätä mieltä olen edelleenkin.

Ajatuksenani em. blogikirjoituksen perusteella on, että täysillä ikälisillä sairaanhoitajan peruspalkka olisi noin 3200 euroa. Tämä siis siinä tapauksessa, että sairaanhoitajan alkupalkka olisi noin 2400 euroa.

Kenties tällaisella palkkojen nostolla, esimerkiksi juuri hiljaisen tiedon katoaminen hoitotyöstä saataisiin jollain muodoin estettyä ja ne hoitotyön kokeneet konkarit pysyisivät rivissä aina eläkeikään asti. Hiljaisen tiedon katoamisen estäminen takaisi myös hoitotyön kehittymisessä ensisijaisen tärkeän uuden tiedon hyödyntämisen jo olemassa olevan tiedon kanssa niin, että siitä olisi suoraa ja merkittävää hyötyä varsinaisessa hoitotyön arjessa.

Toisaalta reilu 3200e/kk + lisät mahdollistaisivat myös eläkkeellä pysymisen ilman, että hoitotyössä elämäntyönsä tehneen ja eläkkeelle jääneen hoitotyön ammattilaisen tarvitsee välttämättä töissä käydä.

On tietenkin voimauttavaa, että eläkkeelle pääsyn jälkeen voi arkeaan jakaa myös aika ajoin heitetyillä työkeikoilla, mutta kyllä minua toisinaan on mietityttänyt, että onko esimerkiksi 76 – vuotiaana keikkaa heittävän perushoitajan tarkoitus herätä aamuviideltä ja tulla tekemään muutama vuoro raskasta perushoitajan työtä vain, koska eläke ei riitä peruselämän menoihin.

Palkkaan pitäisi siis vaikuttaa mielestäni myös erinäisillä lisäkoulutuksilla, jotka nekin ovat omiaan nostamaan työnantajan mahdollisuuksia tarjota palveluita asiakkaille.

hoitotyö4

Hyvänä esimerkkinä tästä lienee nyt viimeaikoina paljon tapetilla ollut ”lääkkeenmääräämisoikeus” joka tiettävästi nostaa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneen sairaanhotiaja palkkaa n. 500e/kk. Tämä on perusteltua. Tällöin työnantaja hyötyy, asiakas hyötyy ja yhteiskunta hyötyy.

Mielestäni tämän lisäksi – esimerkiksi Neuropsykiatrinen ohjaajakoulutus mielenterveyshoitotyössä ja monella muullakin hoitotyön saralla pitäisi olla peruspalkkaa lisäävä koulutus.

Koulutus neuropsykiatriseksi ohjaajaksi kestää keskimäärin puolitoista vuotta ja itsenäisesti suoritettuna sen hinnaksi tulee noin 1500 – 2700e. Samaan tapaan palkanlisää voitaisiin mielestäni vaatia osaksi mindfulness koulutusta, kliinisen asiantuntijan koulutusta ja joissain tapauksissa teknisten sairaalalaitteiden asiantuntijuuteen perustuvasta YAMK – koulutuksesta.

Käsittääkseni minkäänlaista palkanlisää nämä koulutukset eivät toistaiseksi hoitotyön ammattilaiselle anna.

Palkkojen nostolle on mielestäni enemmän kuin kattavat perusteet.

Kilpailukykyuudistus, eli KIKY  – itsessään on jo nyt osoittautunut epätasa – arvoiseksi, niin kuin nyt naisvaltaisten, matalapalkka-alojen töiden kanssa kaikki näyttäisi olevan. Siitä ja niistä muista asioista, joilla perustellaan naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa pitää pyrkiä mielestäni aktiivisesti eroon.

hoitotyö5

Se, mihin meidän hyvää hoitoa tarjoavina sairaanhoitajina, lähi – ja perushoitajina tulee kuitenkin tarjoamamme hyvä hoito perustaa – on uuden jatkuva oppiminen.

Me voimme vaatia työnantajiltamme palkanlisiä, mutta jos meillä ei ole tarjota mitään uutta, mitään sellaista vastineeksi, josta esimerkiksi yksityisen sosiaali-alan työpaikkamme-, yksityisiä terveyspalveluita tarjoava yritys jossa työskentelemme – hyötyisi – me emme tule menemään asiassa eteenpäin.

Merkit tämän asian toteuttamiseksi ja onnistumiseksi ovat kuitenkin myönteisiä; hoitotyön ammattilaiset ovat yksi aktiivisemmin itseään ja ammattitaitoaan kehittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Se mitä minä haluan on, että meillä hoitotyön ammattilaisilla – on jotain sellaista jolla me voimme perustella työnantajamme palveluntarjonnan laajenemista, potentiaalia, mahdollisuuksia palkanlisiemme noston perustaksi.

Me olemme tavallaan jo onnistuneet tässä lääkemääräämiskoulutuksen myötä.

500 euroa kuukaudessa lisää on hieno erävoitto, vaikkakin vastuualueiden osalta varsin paljon repertuaariamme laajentava kokemus. Mutta se, mitä se todella tuo mukanaan neuvottelupöytään palkankorotusten tiimoilta on – että työnantajamme hyötyy, asiakkaamme hyötyvät ja koko yhteiskunta hyötyy.

Ja se, että me työntekijöinä olemme tyytyväisiä, koemme olomme turvalliseksi ja tulevaisuutemme arvokkaaksi on mielestäni myöskin yksi hyvän hoitotyön keskeisimmistä vaikuttajista nyt ja tulevaisuudessa.

POHDINTAA JA HENKILÖKOHTAINEN MIELIPITEENI

Naisvaltaisen alan pienipalkkaisuus on tähän päivään asti ollut järjellä ajatellen todellinen mysteeri.

Me kuulemme usein, kuinka kyseessä on ”ammatinvalintakysymys”. Sana ammatinvalinta on kuitenkin etymologialtaan ristiriitainen sen kanssa mitä sillä tarkoitetaan puhuttaessa ”ammatinvalintakysymyksestä”.

Ammatinvalinta ei tarkoita valintaa, joka tehdään ammattien välillä vaan pikemminkin palkkatyön tekemistä ohi kotona tehtävän lastenhoito, – kodinhoito- ja perheestä huolehtimistyön.

Palkkaluokkamme, joka siis mielestäni naisvaltaisella alalla on edelleenkin täysin pohjamudissa ollaan perusteltu naisvaltaisen alan palkkana, ja ammatinvalintakysymyksellä.

Tämä malli juontaa juurensa niistä ajoista, jolloin miehen pääasiallinen tehtävä oli tuoda rahaa perheen elatukseksi. Näin miessairaanhoitajana en hyväksy tätä mallia. Mielestäni tämä malli tulee ohittaa ja palkka-asiaan on saatava myönteinen muutos.

Naisen saama raha oli tuolloin, kun nainen pääasiassa huolehti kodin askareista, lapsista, ruuanlaitosta jne. jotensakin perusteltua, mutta nykyään asia ei enää ole näin. Esimerkiksi juuri hoitotyön työtehtävissä oleva sairaanhoitaja, perushoitaja tai lähihoitaja tekee useammin paljon raskaampaa, kuluttavampaa sekä henkisesti paljon kuormittavampaa työtä kuin esimerkiksi insinöörinä, teknikkona tai asentajana työskentelevä perheen mies.

Riippumatta perusteista, naisen palkka jää vielä tänäkin päivänä miehen palkasta reilusti jälkeen – ja peruste on edelleenkin sama- kuin vuosikymmeniä sitten; ammatinvalintakysymys.

Henkilökohtainen mielipiteeni asiaan on – että pelkästään ammatinvalintakysymyksellä ei voida palkan vähyyttä perustella. Palkkojen on noustava ja hoitotyötä tekevien – maailman parhaimmistoon kuuluvien hoitotyön ammattilaisten osaamisen arvostuksen on noustava niin, että jokainen hoitotyötä tekevä sairaanhoitaja, lähihoitaja ja perushoitaja voi kokea tulevaisuutensa turvatuksi, arkensa oikeutetuksi ja ammattinsa arvostetuksi muutenkin kuin puheen tasolla.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Palkkaluokkakyselyiden tulos: Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi.

Sinä olet tehy

Olette tiettävästi kuulleet tarinan menestyksekkäästä tai menestyneestä insinööristä. Itse olen törmännyt tämän kaltaiseen tarinaan useammin kuin kerran.

”Hänestä tuli oikein menestynyt insinööri”, ”Hän teki loisteliaan uran insinöörinä” ja se kaikista eniten mieltä lämmittävin ”Hänen työnsä insinöörinä aiheutti kateutta muissa insinööreissä ja pelkoa niissä, joille hän ei tehnyt työtä”.

Haluan heti alkuun painottaa, että arvostan suuresti insinöörien työtä. He ovat omistaneet elämäntehtävänsä jollekin sellaiselle, joka helpottaa, tekee miellyttävämmäksi tämän elämän jota me kaikki elämme. Tästä ei ole kuitenkaan tämän kertaisessa blogitekstissäni kyse. Tämän kertainen blogitekstini käsittelee palkkaa ja ajatusta menestyksekkäästä sairaanhoitajasta.

Olen täysin tietoisesti viime päivinä lähestynyt (tai oikeammin jo pidemmän aikaa) useita eri yksityisiä hoito- ja hoivapalveluita tarjoavia suuryrityksiä muutaman erinäisen kysymyksen voimin.

Olen tiedustellut http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkaa Sairaanhoitajalle tarjoavien yritysten yhteyshenkilöiltä, että minkälaista palkkaa he tarjoavat sairaanhoitajalle ja miksi työtehtävien palkasta sovitaan toistuvasti yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan, vaikka työtehtävien kuvaus olisikin erikoissairaanhoidon piiriin kuuluvien työtehtävien toteuttamista ja kolmantena; voiko palkasta neuvotella.

Mikäli asia olisi niin, että meitä sairaanhoitotyön ammattilaisia voitaisiin kuvailla nimikkeillä ”menestynyt sairaanhoitaja” tai ”loisteliaan uran sairaanhoitajana tehneinä” – sairaanhoitajina, ja mikäli asia katsottaisiin niin, että työnantajain puolella nähtäisiin hyvin palkatun sairaanhoitajan potentiaali yhä tyytyväisempinä  asiakkaina ja asiakkaina, jotka myöskin palaavat saman palveluntarjoajan luokse – saamaan hyvää palvelua, niin silloin meillä varmastikin olisi ”menestyneitä sairaanhoitajia”, jotka ovat tehneet hoitotyössä ”loisteliaan uran”.

Sen sijaan, että asia kuitenkaan näin olisi, olen saanut suurimmilta yksityisiltä terveydenhoitopalvelun suurtarjoajilta seuraavaksi esittelemiäni vastauksia, koskien juuri palkkausta, palkasta sopimista (työehtosopimus) ja sairaanhoitajan tarjoaman sairaanhoitajuuden siirtämistä likimain kokonaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi.

Edellämainittuja kysymyksiä sairaanhoitajalle maksettavasta palkasta ja siitä voiko palkasta neuvotella – sekä siitä miksi erikoissairaanhoidon piiriin kuuluva sairaanhoitotyö lasketaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi olen siis esittänyt kaikille suuryrityksille/yhtiöille, joilla http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkailmoituksia on ollut.

Tuloksien suhteen haluan pidättää oikeuden olla mainitsematta kyseisiä yrityksiä/yhtiöitä nimeltä, mutta kerron kuitenkin avoimesti lähettämieni kysymysten kautta saamistani vastauksista rehellisesti ja avoimesti.

TULOKSET:

Lähetin em. kysymykset sataan eri työpaikkailmoitukseen aikavälillä 1.4.2016 – 1.7.2017.

Yleisin tarjottu palkkaluokka oli G21 (44kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Toiseksi yleisin palkkaluokka oli G23 (21kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kolmanneksi yleisin palkkaluokka oli G20 (19kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Neljänneksi yleisin palkkaluokka osui kahdelle eri palkkaluokalle, eli G19 ja G17 (Kumpaakin 7kpl = 14), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kahteen sähköposti tiedusteluun palkasta vastattiin seuraavalla tavalla:

  1. Ei meille tuleminen ole koskaan palkasta jäänyt roikkumaan.
  2. No se vähän riippuu siitä että minkälaiseen sopimukseen päästään.

Palkkaa sairaanhoitajalle tarjottiin siis vaihteluvälillä palkkaluokissa

G17 – G23.

Palkkaluokka G17 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1876,67€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G17 palkkaluokassa nautittu palkka on 2102,08€.

Palkkaluokka G19 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1915,74€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G19 palkkaluokassa nautittu palkka on 2150,05€.

Palkkaluokka G20 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1953,61€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G20 palkkaluokassa nautittu palkka on 2196,66€.

Palkkaluokka G21 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2116,08€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G21 palkkaluokassa nautittu palkka on 2389,09€.

Palkkaluokka G23 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2246,30€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G23 palkkaluokassa nautittu palkka on 2548,48€.

MIKSI YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TES?

 

Vastaus em. kysymykseen oli toistuvasti sellainen, jossa kuvattiin sairaanhoitajalle tarjottuja työtehtäviä tekevän myös lähihoitajan vakanssilla työtä hoitavia ammattilaisia, sosiaaliohjaajan vakanssilla työtä tekeviä ammattilaisia jne, mutta myös sellaisia, joissa yksinkertaisesti todettiin, että ”työtehtävät eivät itsessään vaadi sairaanhoidollista osaamista”.

Mielenkiintoisin vastaus oli erääseen sairaalaan sijoittuvien, erikoissairaanhoidollisten työtehtävien hoito sairaanhoitajana. Vastauksessa annettiin ymmärtää, että koska työtä tehdään myös ”kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa” niin ”ammattinimike on toissijainen tekijä.”

Tämän lisäksi vastauksessa annattiin kuitenkin ymmärtää, että työtehtävät joita tehdään muiden kuin kehitysvammaisten potilaiden kanssa vaativat sairaanhoitajan pätevyyden. Palkkaluokka ko. työtehtävässä oli G21.

POHDINTAA KYSELYN TIIMOILTA

Näin jälkeenpäin joudun pohtimaan omaa ammatti-identiteettiäni. Miksi minä olen sairaanhoitaja. Miksei minusta voinut tulla menestyksekästä sairaanhoitajaa. Kuka todella voisi vaikuttaa minun ja muiden sairaanhoitajien asemaan niin, että meillä olisi menestyneiden insinöörien ohella myös menestyneitä sairaanhoitajia.

Mielestäni sairaanhoitotyön arvostusta voitaisiin lisätä nostamalla naisten euro miesten euron kanssa samalle viivalle, mutta myös sillä, että hoitotyön merkitys yhteiskunnallisena ilmiönä tulisi enemmän selväksi kaikille yhteiskunnan jäsenille. Kyse ei todellakaan ole ammatinvalinnasta. Kyseessä on yhteiskunnallinen moraalikysymys!

Mielestäni palkka-asialle, arvostuksen nostamiselle ja sote – menojen syntyyn vaikuttavien tekijöiden tarkastelulle pitäisi antaa nyt todella hieman enemmän huomiota. Pelkät puheet eivät enää riitä.

Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi sairaanhoitajan työtehtäviä ja vastuualueita ollaan siirretty lähi – ja perushoitajien tehtäväksi ilman riittävää koulutusta sekä ilman minkäänlaista
palkanlisää. En esimerkiksi usko, enkä pysty näkemään, että
muutaman päivän tai toisinaan jopa muutaman tunnin pikakoulutuksella 
voitaisiin tarjota riittävä pätevyys työtehtävien siirtoa varten sairaanhoitajalta
lähi- ja perushoitajien vastuulle! 
 
Ihmisenä, kansalaisena ja kuntalaisena minua huolestuttaa kärsijöiksi joutuneiden kanssakansalaistemme tilanne; säästösyihin ja kilpailukyvyn parantamiseen liittyvistä tekijöistä ja oikeutuksista johtuvista syistä –
kärsijöinä tulevat olemaan potilaat, asiakkaat ja asukkaat, mutta myös
hoitotyötä tekevien rakoileva yhteisrintama. 
Anttiolavi Salonen, Sairaanhoitaja (AMK) –
Mielenterveys ja päihdehoitotyö.

 

 

Katsaus lähihistoriaan – Työttömyydenhoitoa Nokialaisittain: Työvalmentajat.

kisälli

Vuoden 2017 alussa, tarkalleen ottaen 5. tammikuuta Nokian kaupungissa kiehahti odotetusti. Alkoi puheensorina asiasta nimeltä työttömyyden hoitaminen kahdeksan työvalmentajan tukemana. Mihin suuntaan Nokian kaupungin työttömyys on tuon jälkeen notkahtanut? Onko työttömyys vähentynyt todella vai ollaanko työttömien valtavaa määrää siroteltu ja siloiteltu niin, että he eivät enää tänä päivänä näytä työttömiltä työttömien valtavassa rintamassa?

Avoimia työpaikkoja Nokialla on tiettävästi tänä päivänä (25.6.) noin kahdeksankymmentä kappaletta, mutta keitä varten kyseiset työpaikat ovat olemassa? Mitä kansalaisen tai kuntalaisen tulee tietää hakeutuessaan työnhakijana mahdolliseksi työntekijäksi työmarkkinoille? Voidaanko apua, tukea ja neuvoa antaa työnhakua koskevissa kysymyksissä. Mielestäni voidaan, mutta mukautuuko tukea, turvaa ja neuvoa antava palveluntarjonta asiakkaiden mukaan. Voidaanko palvelua vain tarjoamalla tarjota, vai vaaditaanko työvalmentajan osaamisalueella mm. ymmärrystä moninaisista päihdeongelmista, perhehoitoon liittyvistä tekijöistä, neuropsykiatrisesta oirehdinnasta ja tietenkin pitkäaikaisen syrjäytymisen aiheuttamista muutoksista yksilötasolla ja sen vaikutuksista työttömyysuhan alla olevien perheiden arkeen. Oliko tarjottu työvalmennus kuitenkaan loppuun asti ajateltu. Uskon asiassa siihen, että kun tällaista palvelua ollaan lähdetty järjestämään, ollaan asiassa lähdetty hyvän-, tietoon perustuvan ymmärryksen kautta kohti idean lopullista toteuttamista.

Marraskuussa 2016 Nokialla oli työttömiä henkilöitä 2199 kappaletta. Vain kuukautta aiemmin määrä oli ollut vielä 132 enemmän. Toisinsanoen, suunta oli laskeva. Jostain syystä, en löydä tämän hetkistä tilastoa asian tiimoilta. Nokian työttömyysaste vuoden 2016 lopulla oli 13,9%.

Pikainen katsastus www.mol.fi sivuille kertoo, että valtaosin työpaikat ovat hyvin laajalle skaalalle tiputeltuja työtehtäviä, joista valtaosa on – yllätävää kyllä; vakituisia. (http://paikat.te-palvelut.fi/tpt/?locations=Nokia&announced=0&leasing=0&english=false&sort=1)

kela

Työpaikkojen ja työttömien suhteellisella määrällä ei kuitenkaan voida tänä päivänä selittää  oikein mitään. Työpaikkojen perässä liikutaan helpostikin pitkiä matkoja ja työtehtävien tekemiseen ollaan valmiita satsaamaan mm. perheen yhteisestä ajasta tai itselle tärkeistä harrastuksista huolimatta. Miksi Nokialla siis on työttömiä ja mikä on näiden työttömien työllistymisen esteenä? Miksi ihmiset ajautuvat mm. kuntouttavan työtoiminnan pariin?

Onnistuttiinko Nokialla siis kahdeksan työvalmentajan keinoin? Mikä olisi onnistunut paremmin jos oltaisiin muutettu kokonaisuutta ja mitä kuntalaiset toivoisivat muutettavan, jotta asiat sujuisivat jouhevammin. Tuleeko monikaan ajatelleeksi, että pitkään työttömänä oleminen ja pitkä työttömyys käy oikeasti täydestä työstä? Ollaanko syyllisyyden viitta sijattu työttömien olkapäille jostain muusta kuin aidosta, oikeasti syystä johtuvista tekijöistä?

Viime kertaisessa merkinnässäni käsittelin saamaani palautetta onnistumisen tunteen tiimoilta Nokian kaupungilla tarjotusta kuntouttavasta työtoiminnasta. Kuntouttavan työtoiminnan parissa ”työskentelevien” kokemukset osoittautuivat kaikkea muuta kuin myönteisiksi.

Olisin toivonut myös kuntouttavaa työpalvelua pyörittävien tahojen ajatuksia asian tiimoilta enemmän julki, mutta kommentteja ei tältä osalta asiaan tullut.

Se mitä tuli enemmän kuin riittämiin oli eri työkokeiluissa negatiivisia kokemuksia saaneiden pohdintoja. Miten tämä siis liittyy mihinkään – ja voidaanko tätä asiaa tarkastella peilaten juuri em. kahdeksa työvalmentajan työnkuvaan?

5. Tammikuuta julkaistussa artikkelissa kerrotaan muun muassa seuraavia asioita tuolloin palkattujen kahdeksan työvalmentajan toimenkuvasta.

”Työhönvalmentajat pyrkivät parantamaan asiakkaan valmiuksia ja mahdollisuuksia saada työtä. Palvelun sisältö riippuu paljon asiakkaan tavoitteista ja tarpeista; onko tarpeen miettiä esimerkiksi uudelleenkoulutusta tai millaisia palveluja työhön paluun tueksi tarvitaan?”

Käsitin kirjoitukseni saamasta palautteesta, että tekstini lukeneet henkilöt olivat kuta kuinkin kurkkuaan myöten täynnä ”uudelleenkouluttautumista” ja ”erilaisia palveluita”, joilla työnnetään työhön pääsyä aina vain kauemmas siitä, mistä jo tänä päivänä on pulaa.

Minä ymmärrän hyvin tätä ajattelutapaa. Jos ihmisellä on tänään nälkä, hätä tai pakottavan ahdistava olotila sen suhteen, että työtä ei ole, niin ei siinä auta uskoa siihen, että puolentoista vuoden päästä  asiat ovat jo palon paremmalla tolalla.

Mikä siis olisi ratkaisu siihen akuuttiin hätään, jonka alaisuudessa yhä useampi työtön esimerkiksi juuri Nokialla tai vaikkapa Pirkanmaalla, tampereella, ihan koko suomessa elää?

Valitettavasti keinot ovat harvat ja niiden hedelmistä pääsevät tosiasiassa nauttimaan vain ne, jotka ovat valmiita muuttumaan itse – sillä maailma heidän ympärillään ei muutu.

Mikko Nieminen, Nokian kaupunkikehitysjohtaja oli sitä mieltä tuolloin 5. Tammikuuta, että

”- – tarkoitus on uudenlaisella mallilla ottaa työttömyyttä hallintaan niin, että työttömien aktivointiaste nousisi nykyisestä”.

Onnistuttiinko tässä? Mitä tapahtui? Tällä hetkellä kovin moni aktivoitu työtön kokee tulleensa kusetetuksi. Miksi näin?

 

 

Vaihtoehtoja on, mutta halutaanko niihin satsata?

 

Niin, onko meillä vaihtoehtoja? Jos on niin mitä ne ovat? Mainitsin aiemmin tekstissäni, että ”keinot ovat harvat ja niiden hedelmistä pääsevät tosiasiassa nauttimaan vain ne, jotka ovat valmiita muuttumaan itse – sillä maailma heidän ympärillään ei muutu.

Olemassa olevat harvat keinot ovat tosiasiassa aina olleet olemassa. Yksilö voi opiskella ja kehittää itseään silloin kun ”paukut” siihen vielä riittävät. Tiedän hyvin miltä tämä kuulostaa; tämä kuulostaa juurikin siltä, että nyt minä puolustelen sellaista näkemystä, jonka mukaan nuoruus ja kyvykkyys ovat mahdollisuuksia ja kaikki sen jälkeen tuleva on turhaa.

Ei.

Hyvä, toimiva yhteiskunta ei ole sellainen. Hyvä, terve yhteiskunta levittää hyvää ympärilleen. Toimivasta ja terveestä yhteiskunnasta voivat nauttia myös ne, joilla ei ole ollut mahdollisuutta kehittää ja opiskella silloin kun ”paukut” vielä riittivät. Samaan tapaan toimivasta ja terveestä yhteiskunnassta voivat nauttia myös ne, joilla ei ole mitään antaa yhteiskunnalle. Se on lajillemme ominainen piirre; me huolehdimme heikommistamme. Luonnollisestikin epäterve-, sairas yhteiskunta on terveen yhteiskunnan vastakohta. Sellainen yhteiskunta, joka ei pidä huolta jäsenistään ei ole säilyttämisen arvoinen, eikä myöskään kehityskelpoinen. Yhteiskunta on olemassa jäseniään varten, ja vain terveessä, hyvinvoivassa yhteiskunnassa on hyvinvoivia – yhteiskunnan eteen työskenteleviä yksilöitä, jotka muodostavat perheitä, ryhmiä, yhteisöjä jne.

Kahdeksan työvalmentajan tarjoama työvalmennus asettautui vastatuuleen heti kun siitä oltiin tehty julkinen hanke. Kyseistä pyrkimystä luonnehdittiin mm. seuraavalla tavalla

”Työhönvalmennus on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille sekä heille, joiden työttömyys on vaarassa pitkittyä. Valmennukseen osallistuva työtön ei saa osallistumisestaan työttömyyskorvauksen lisäksi muuta korvausta kuin kulukorvauksen.”

Ajatellaanpa hetki mitä tahansa poliittista toimielintä. Minkälainen tunku olisikaan poliitiikan huipulle, jos kansanedustajana, maakuntapolitiikan nokkamiehenä tai vaikkapa sote-asioiden järjestelijänä oleva henkilö nauttisi ainoastaan kulukorvauksen turvaamaa korvausta työpanoksestaan.

En väitä, että nämä em. toimet ovat millään tavalla mitättömiä tai arvottomia, mutta laitettuna oikeanlaiseen konteksiin niiden todellinen arvoasetelma paljastaa mistä on kyse.

Mikä olisikaan ollut em. kahdeksan työvalmentajan motivaatio työvalmennukseen, jos ainoa korvaus työtehtävistä olisi ollut kulukorvaus?

Hyvän ja toimivan yhteiskunnan, kunnan, maakunnan tai läänin tulisi pystyä tarjoamaan uskottavaa, hyvinvointia lisäävää kollektiivista kokemusta niille yksilöille, joiden se olettaa olevan osa toimivaa kokonaisuutta.

Vastaan itse aiemmin esittämääni kysymykseen ”miksi ihmiset ajautuvat osaksi kuntouttavaa työtoimintaa?”. Koska ihmiset eivät näe muutokselle todellista tarvetta. Jos yhteiskunnassamme on olemassa työpaikkoja, joihin kukaan ei halua mennä – pitää meidän uskaltaa kysyä, että miksi työpaikkaan ei saada työntekijää. Jos yhteiskunnassamme on olemassa työttömiä ja työpaikkoja – pitäisi meidän uskaltaa kysyä, että mistä johtuen tällainen yhtälö on mahdollinen? Mitkä ovat poliittisten päättäjiemme todelliset mahdollisuudet saada aikaan muutos, joka kantaisi myös huomista pidemmälle.

Yhteiskuntamme mätänee latvasta alaspäin. Me seuraamme tätä nurinkurista, heikkomielistä näytelmää ja pohdimme mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei ole ihme, että yhteiskuntamme näyttäytyy epäreiluna, sairaalloisempana kuin aikoihin. Toisaalta meidät valtaa viha, toisaalta katkeruus, toisaalta pelko sellaisia tekijöitä kohtaan joihin olemme kohdistaneet vain silkkaa arvailua. Myös toivoa on nähtävissä, mutta kauttaaltaan se tuntuu olevan kovin vähissä. Haluan painottaa, että itse liputan paremman huomisen, valoisamman ja terveemmän yhteiskunnan puolesta. Minä uskon, että moraalisesti valveutuneilla päättäjillämme on takanaan tieto siitä, että he ovat päättäjiä vain siksi, että heillä on taustallaan järjestäytynyt yhteiskunta, joka tarjoaa heille yhtälailla tukea, turvaa ja mahdollisuuden toimia päättäjänä.

Työttömyydestä ollaan saatu väännettyä viime vuosien aikana vitsaus jonka syyllinen on työtön itse. Työttömät ollaan saatu kilpailemaan keskenään ja Suomalaiset ollaan käännetty yhä useammalla eri rintamalla toisiaan vastaan. Minä uskon, että riittävän syvien vastakkainasettelujen saattelemana me hylkäämme demokraattisen kehityksemme, hylkäämme arvomme, hylkäämme kaiken sen toivon, jonka varaan olemme tulevaisuuttamme rakentaneet. Mikäli päättäjämme, meidän valitsemamme lainsäädäntötyötä tekevät tahot osoittautuvat kerta toisensa jälkeen aiempien lainsäätäjien kopioiksi ja tekevät kaikkensa saadakseen vain itselleen parempaa olemme matkalla kohti synkkiä aikoja.

Kuka tietää – mihin tämä kaikki lopulta johtaa ja mitä sen jälkeen on luvassa.

eduskunta2_750

Se mistä voimme kuitenkin olla varmoja on, että hylkäämällä demokratian, hylkäämällä toiveet paremmasta tulevaisuudesta ja hylkäämällä uskomme ihmiseen itseensä – emme tule saavuttamaan yhtään mitään hyvää. Kehityksen on annettava kehittyä, tulevaisuuden on annettava tapahtua. Ja me kaikki olemme osa tätä päivää.

SoteOrpo ja kuinka asiat käännetään päälaelleen.

Petteri Orpo (kok.) kertoo tämän päivän aamulehdessä, kuinka vasemmisto haluaa osoitella yrittäjiä paholaisiksi, riistoon syyllistyvinä sortajina – ja kuinka kansantalous on nyt niin kuralla, että työväkeä ei ainakaan palkankorotuksin tulla hetken toviin muistamaan – yhtään missään. Itse näin vasemmistolaista ideologiaa ajana suomen kansalaisena olen hieman eri linjoilla Orpon kanssa.

Orpon tavoite on luonnollisestikin ajaa Sote-soppaa sellaisille urille, joissa yksityistäminen sosiaali – ja terveysalalla kiihtyisi. Orpo näkee, että vasemmistoliitto edustaa kaikkea sitä mikä on sote-uudistusta vastaan.

Itse olen kirjoittanut asiasta aiemmin seuraavaa:

”Siirryttäessä SOTE:n mukana palvelujärjestelmän uudistuksessa eteenpäin muuttuu moni asia niin, että kunnalliset palvelut vähenevät tai katoavat kokoaan ja näiden tilalle tulee yksityisiä palveluntarjoajia. Paine palveluiden tarpeellisuuden osoittamiseen tulee olemaan silmiinpistävä.”

– Tällä tarkoitan, että kun Sote-uudistuksen myötä asioissa mennään siihen, että palveluiden järjestäminen muuttuu kauttaaltaan kilpailutetuksi toiminnaksi muuttuu koko laadullinen järjestelmä määrälliseksi ja tavoitehakuiseksi. Toisinsanoen; suuret yritykset kaappaavat vallan koko sosiaali – ja terveysalan kentällä ja terveydenhuollon tarpeiden tyydyttäminen muuttuu – siinä missä sosiaalihuollonkin – yhä enemmän kilpailutilannetta muistuttavaksi. Tässä tilanteessa tuotetun palvelun laatu ei määrittele enää sitä, mikä on asiakaslähtöisintä ja asiakkaiden tarpeet eniten huomioivaa palvelua vaan pikemminkin sen, kuka tarjoaa halvimmalla ja laajimmalla rintamalla palveluita. Laajin rintama ei kuitenkaan tarkoita laadullista rintamaa vaan pikemminkin rakenteellista rintamaa.

”Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjiksi pitäisi ehdottomasti nostaa yksityisten palveluntarjoajien ja kunnallisten toimijoiden yhteistyö. Sillä tästä ”sopasta” ei selvitä kilpailemalla siitä kuka tekee halvimmalla ja saa eniten sopimuksia hoidettavakseen.  Kuntalaisten tarpeet on asetettava etusijalle. Kuntalaisten tarpeiden huomioiminen ei saa olla yhden oven taakse mahdutettu kokonaisuus vaan pikemminkin käytävä, jossa palvelua tarjotaan enemmän kohdennetusti ja tarkasti sellaisena ratkaisuna, joka palvelee kuntalaista itseään ja sitä kautta vähentää sosiaalihuoltoon tarvittavia euroja.”

– Tällä tarkoitan, että tarjottujen palveluiden ei pitäisi olla kilpailutehokkuuden nimissä syntyneitä. Tarjottujen palveluiden syntyyn ei saa vaikuttaa yritysten hyötysuhde vaan palveluiden tulee olla tarkkaan kohdennettuja palveluita. Tarkasti kohdennettuihin palveluihin ja palveluiden tarjontaan tulisi aina vaikuttaa vain se, minkälaista palvelua kansalaiset ja kuntalaiset milloinkin tarvitsevat, ei se mistä saadaan iso könttä palvelua kerralla. Minä kannatan ehdottomasti pienten erikoistuneiden palveluntarjoajien esiinmarssia tässä asiassa. Motivaatio työkentälle löytyy nimenomaan juuri pienten ja motivoituneiden yrittäjien suunnalta, ei niinkään ylikansallisten firmojen isosta köntästä. Se ollaan nähty nyt liian monesti. Tässä kohdin Orpon ajatus siitä, että Vasemmisto(laiset) näkevät yrittäjät paholaisina, sortajina ja riistäjinä menee täysin metsään; ainakin minun vasemmistolaiseen ideologiaani yrittäjyys joka luo työpaikkoja sopii vallan mainiosti, mutta myös sellainen yrittäjyys, joka työllistää ainoastaan yrittäjän itsensä on tervetullutta. Orpon maalailema kuvio riistäjäyrittäjistä, sortajista ja paholaisista osuu paremminkin juuri suuryritysten kasvottomiin osakekahmijoihin. Niinhin jotka eivät suinkaan ole ajamassa yhteiskunnallisesti millään muotoa hyväksyttävää ajatusta siitä miten yhteiskunnan tulisi toimia yhteiskunnan jäsenten hyvinvoinnin turvaamiseksi – vaan pikemminkin jonkin ulkomailta palettia pyörittävän rahaston, osakesalkun ehdoilla.

 

”Pelottavin skenaario lienee se, että jo nyt huonosti saatavien palveluiden saaminen vaikeutuu tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuntalaiset eivät taloustilanteestaan johtuen ole oikeutettuja kaikkiin niihin palveluihin kuin mitä heidän olisi mahdollista saada mikäli taloudellinen tilanne antaisi myöden. ” 

– Tämän tarkoituksena oli kertoa, että Palvelut tulevat menemään huonompaan suuntaan kun niiden koheesio on voittojen tavoittelussa. Yhteiskunta kaupungistuu huomattavaa vauhtia. Periferiassa eletään jo nyt kuin ”kusi sukassa”, eikä helpotusta tilanteeseen näy. Sote – uudistuksen myötä tilane huononee entisestään; yrittäjiä tuskin kiinnostaa pienet asukaskeskittymät jossain syrjäisessä suomen kolkassa, kun vaihehtona on isojen tulojen tasainen virta ihmisten asuttamista keskuksista. Nurinkuriseksi tämän tekee myös se, että kun työelämä päättyy, tai elämäntilanne rahallisesti menee huonompaan suuntaan, tulee näille ”yhteiskunnan kelkasta pudonnoille” raaka valinta eteen; muumioitua asuntoonsa jossain satojentuhansien ihmisten keskellä ilman minkäänlaisia varoja palveluiden saamiseen vaiko muutto kauas pois palveluiden äärestä. Ja se joka luulee, että tämä on liioiteltua on oikeutettu selvittämään millä tolalla esimerkiksi tehostettu palveluasuminen tällä hetkellä on; kaikki maksaa ja kaikki maksaa aivan hiton paljon. Odotettavissa on, että SoteOrpon vanavedessä uiskenteleva röykkiö kansallisia etuja ajavista tehotalousdiplomaateista ja konsulenteista elättelee jo nyt toiveita siitä, kuinka esimerkiksi vanhuspalveluita voitaisiin ostaa velaksi – jonka lapset ja lapsenlapset sitten maksaisivat esimerkiksi suoraan palkasta tehtävillä vähennyksillä.

”Yhteiskunta muuttuu ja yhteiskunnan jäsenten ennen tukevana pitämä pohja murenee. Palvelurakenteiden uudistaminen on alttiina ja odottaa uutta tulevaa. Sosiaali – ja terveyspalveluiden uudistaminen on lähtökohtaisesti tapahduttava kansalaisten ja kuntalaisten edut turvaten. Yksityistäminen ei saa olla ”ainoa” ratkaisu, mikäli sillä havitellaan pelkkiä säästöjä tai jonkinlaista ”moniosaamisen” tuomaa huojennusta. Yhdenvertaisuus palveluiden saamiseksi kuntalaisten käyttöön on jo nyt osoittautunut haasteelliseksi toteuttaa suunniteltujen mallien mukaisesti. Rakenteellinen muutos ei takaa esimerkiksi yhä enenevissä määrin kasvaville moniongelmaisille perheille sellaisia palveluita, joita nämä perheet tarvitsevat. Jo pelkästään ennaltaehkäisevän työn määrän väheneminen tulee ajamaan perheet yhä syvemmälle synkkään vyyhteen, ellei rakenteellisen muutoksen kokonaisuutta muuteta kohdennettuja palveluita tarjoavaksi kokonaisuudeksi.”

– Kuten sanoin; ainakin minä kannatan yrittäjyyttä. Pientyrittäjyys on tervetullutta suomeen kaikinpuolin. Pienyrirräjyyden mukanaan tuoma etu on juuri erikoistumismahdollisuus, kohdentuminen ja mahdollisuus synnttää niitä todella tarvittavia, todella merkityksellisiä työtehtäviä suomeen. Orpo jengeineen sanelee pitkälti suomeen sellaista kaaosta, jossa  isompi on parempi – ja muuta sanovat on näine hyvineen aina käännettävissä ideologiselta pohjaltaan kaikenkattavasti – sitä omaa ideologiaa vastaan. Ja niin Orpo on juuri toiminut! Orpo sanoo, että vasemmisto näkee yrittäjyyden paholaisena. Tämä ei pidä paikkaansa. Minä uskon, että vasemmistossa ymmmärretään kyllä oikein hyvin – mitä ideologiaa Orpo ajaa – eikä se suinkaan ole pienten yrittäjien asema. Orpo, niin kuin Stubb aikanaan – ajaa vain ja ainoastaan pääoman asiaa. Ei pienyrittäjyydellä ja pääomalla ole mitään tekemistä keskenään. Pienyrittäjyys on hemmetin kovaa työtä ja mikä parasta – sitä tekevät ne todella motivoituneet, työhonsä sitoutuneet, asiansa osaavat Suomen Kansalaiset. Vain pienyrittäjyyden kautta me voimme luoda työpaikkoja Suomalaisille. Vain opiskelemalla, hakemalla tietoa ja ymmärrystä sekä kokemusta kohdennettujen palveluiden tuottamiseksi me voimme onnistua.

Kuntalaisten hyvinvointi on oltava avainasemassa.

Kuntalaisten hyvinvointi on turvattava myös päivystysuudistuksen myötä. Sosiaalipäivystyksen ja terveydenhuollon yhteistyön vahvistamiselta voidaan odottaa paljon. Kunnallinen laillaturvattu sosiaalihuolto saattaa olla ensimmäisenä tulilinjalla puhuttaessa Sosiaalihuollon palvelujärjestelmän uudistuksesta. Siirryttäessä SOTE:n mukana palvelujärjestelmän uudistuksessa eteenpäin muuttuu moni asia niin, että kunnalliset palvelut vähenevät tai katoavat kokoaan ja näiden tilalle tulee yksityisiä palveluntarjoajia. Paine palveluiden tarpeellisuuden osoittamiseen tulee olemaan silmiinpistävä. Tätäkö me haluamme?

Kuntien sosiaalityöntekijät ovat jo nyt kovan paikan edessä tehdessään sosiaalihuoltolain mukaisia ratkaisuja. Sosiaalityöntekijät ovat suuressa osassa suomen kuntia täysin ylityöllistettyjä ja sama koskee myös muuta sosiaalialan työkenttää. Jo pelkästään perheiden pahoinvointi, syrjäytyminen ja päihdeongelmat – sekä alati kasvava työttömyys lisäävät tämän kakun kokoa entisestään. Ratkaisuksi ollaan laadittu ”rakenteellinen” muutos jonka tehtävä on korjata likimain kokonaan nyt käsiin räjähtäneiden  ongelmien vyyhti.

Huomioikaa – että rakenteellinen muutos ei tarkoita samaa kuin ”laadullinen” vaan pikemmin jotain siltä väliltä. Hinta määrittelee paljolti sitä – mitä palvelua on saatavilla. Tilanne on kuitenkin varsin sykkyrällä; kun toisaalta tarvittaisiin niitä osaavia käsipareja – ollaankin rakenteellisen muutoksen kautta lähdetty hakemaan halvempia ratkaisuja, vähemmällä määrällä käsipareja ja kuka tietää – minkä valtuutuksen voimin. Se mitä rakenteellinen muutos tarvitsee on laatua, eikä niinkään määrällisesti suuntautunutta palvelua.  Siinä mielessä ollaan osittain lähdetty oikealle tielle, mutta tälle tielle olisi hyvä suunnata yhä enemmän laadullista asioiden tarkastelua. Laadullisen tarkastelun tärkeimpänä työvoittona voidaan nähdä ennaltaehkäisevä aspekti, joka toistaiseksi palvelee parhaiten työssäkäyviä ja hyvin koulutettuja kuntalaisia. Tämä on sinänsä nurinkurista, että juuri heikommassa asemassa olevat henkilöt tarvitsisivat ennaltaehkäiseviä palveluita eniten. Ennaltaehkäisevien palveluiden alalla juuri kohdennetut palvelut olisivat ratkaisu moneen ongelmaan.

Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjiksi pitäisi ehdottomasti nostaa yksityisten palveluntarjoajien ja kunnallisten toimijoiden yhteistyö. Sillä tästä ”sopasta” ei selvitä kilpailemalla siitä kuka tekee halvimmalla ja saa eniten sopimuksia hoidettavakseen.  Kuntalaisten tarpeet on asetettava etusijalle. Kuntalaisten tarpeiden huomioiminen ei saa olla yhden oven taakse mahdutettu kokonaisuus vaan pikemminkin käytävä, jossa palvelua tarjotaan enemmän kohdennetusti ja tarkasti sellaisena ratkaisuna, joka palvelee kuntalaista itseään ja sitä kautta vähentää sosiaalihuoltoon tarvittavia euroja. Sosiaalihuollon toimenkuva on siinä mielessä kinkkinen, että toisaalta sitä sanelee vahva kaavamainen lakiviidakko – toisaalta kuitenkin taas inhimillinen aspekti, ymmärrys ja kokemus. Kokemuksen, eli hiljaisen tiedon siirtyminen tulee turvata huomioitaessa kohdettujen palveluiden tarjoamista.  Samaan aikaan moniammatillista yhteistyötä on lisättävä ja toisinaan myös vaalittava. Tällä hetkellä yhteistyöverkko näyttäisi olevan siirtymässä sellaiselle ulapalle, jossa keskustelu, tiedon siirtyminen muuttuvat yritys – ja liikesalaisuuksiksi.

Me olemme astumassa veneeseen, josta puuttuvat airot. Jos me kuvittelemme, että toistamalla aiemmat virheet saamme aikaiseksi säästöjä ja kenties jopa muutaman lisätyöpaikan, niin silloin me pysymme tiellä joka on viimeaikoina muuttunut huonosti hoidetusta tiestä hyvlätyksi – jota meidän on kuitenkin pakko kulkea. Tuleva  sopimus on aikeissa tarjota yleismaailmallisia palveluita, joiden erikoistumisalana ei suinkaan ole erikoistunut kokonaisuus vaan pikemminkin ”varastointi”. Haluammeko tällaisen huomisen? Vain kohdennetut – asiakkaiden todellisen tarpeen huomioivat lähtökohdat voivat ratkaista asiakkaiden todelliset ongelmat. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan jatkuvaa dialogia eri osaajien välillä. Tarvitaan hiljaisen tiedon siirtymistä ja tarvitaan kokemusta. Toistaiseksi meillä suomessa etsitään ongelmia, osoitetaan niitä ja eletään niiden kautta –  mutta ratkaisuja ei näihin ongelmiin haluta löytää.

Pelottavin skenaario lienee se, että jo nyt huonosti saatavien palveluiden saaminen vaikeutuu tulevaisuudessa. Tällä hetkellä kuntalaiset eivät taloustilanteestaan johtuen ole oikeutettuja kaikkiin niihin palveluihin kuin mitä heidän olisi mahdollista saada mikäli taloudellinen tilanne antaisi myöden. Asiakasmaksut sekä matkakulut ovat jo alkuun se kynnyskysymys joka estää hakeutumisen tarpeellisen palvelun piiriin. Ratkaisuna voidaan nähdä jalkautuva palvelu, joka toimii kunnallisella tasolla niin, että se käy asiakkaiden luona, laatii asiakkaiden ongelmista selonteon, tarjoaa ensisijaista palvelua, on mukautumiskykyinen, suosittelee tarvittavaa palvelua ja konsultoi asiantuntijatahoja ongelmien ratkaisemissuunnitelman ja ratkaisukokonaisuuden toteuttamiseksi.

Toistaiseksi ongelmallinen ryhmä ovat myös ne, joiden saatavilla ei ole tietoa eri palveluista. Tässäkin ratkaisevana tekijänä voidaan nähdä koulutuksen suoma etu ja tuloerojen eriarvoistava vaikutus. Tämän päivän yhteiskunnasta löytyy useita perheitä, joiden ongelmana on työllisyystilanne, mutta toisaalta myös henkisesti kuormittavat lähtökohdat, jotka tunnutaan unohtavan aina ensimmäisinä. Nuorison pahoinvointi ei ole yksiselitteistä, vain pelkästään vanhempien työllisyystilanteesta johtuvaa. Kun perheen lapset tai nuoret voivat huonosti, niin koko perheen dynamiikka kärsii. Tämä vaikuttaa merkittävästi myös perheen hyvinvointiin. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Kun yhä useampi perhe voi huonosti – voi yhteiskuntakin huonosti. Pahoinvoinnin syyt eivät ole yksinomaan selitettävissä millään yksittäisellä muutoksella tai edes muutosryppäällä – kuten on ollut viimeaikoina tapana. Kuntalaisten hyvinvoinnin takeena tulee myös nähdä mahdollisuus hyödyntää palveluita, joita ilman perheet eivät selviydy. Se on myönteisen yhteiskuntakehityksen tae – tie valoisampaan huomiseen. Paluuta menneeseen ei ole. Jos yhteiskunnassa jokin rakenteellinen muutos on tarpeen on se juuri laadullinen rakenteellinen muutos; yhteiskunta on saatava kiinnostumaan työnteosta ja ennenkaikkea opiskelusta. Tällä hetkellä nojaamme koviin arvoihin, joissa vallalla on suoran toiminnan vaatimus. Tämä on kovin paikka kaikille kuntalaisille, kaikille suomalaisille – teidän on opiskeltava, mentävä kouluun, kiinnostuttava jälleen kerran siitä, minkä jo toivoitte olevan ohi; elämänmittainen opiskelu tulee olemaan  osa parempaa  tulevaisuutta.

Ongelmana voidaan nähdä siis myös asenteellinen palveluista kieltäytyminen. Tällöin palveluiden olemassaolo halutaan kieltää ja se nähdään ennakoivasti kielteisenä asiana. Toisaalta sosiaalinen paine ajaa kansalaisia yhä kauemmas lain takaamien palveluiden piiristä. Koetaan, että palveluiden tarjonta ei kohtaa omia toiveita, koetaan myös palveluiden olevan asenteellisia, puolueellisia tai jollain tavoin riittämättömäksi alun alkaenkin laadittuja. Yhteiskunta ei ole suinkaan rakentunut sellaiselle pohjalle, jossa terve työikäinen ihminen voi vain levätä laakereillaan. Palveluiden olemassaolo on turvaa tuova kokonaisuus silloin, kun palveluille on todellinen tilaus. Toki meillä Suomessa on lakeihin ja sopimuksiin perustuvat määräykset ja säännöt, sekä yleismaailmalliset sopimukset siitä, mikä on meidän tehtävämme niin kunta kuin lääni ja valtiollisellakin tasolla. Ja näistä on pidettävä kiinni. On kuitenkin varsin ongelmallista, että me millään haluaisi noudattaa esimerkiksi ihmisarvoon sitoutettuja sopimuksia. Me jotenkin täysin sokeasti luotamme siihen, ettemme koskaan tule tarvitsemaan ulkopuolista apua tai tukea osaksemme.  Se on sellainen utopia, josta kannattaisi pyrkiä eroon mahdollisimman äkkiä. Jo pelkästään hyvät kauppakumppanuussuhteet perustuvat – ainakin moraalisella tasolla sellaiselle olettamukselle, että kauppakumppani kohtelee kansalaisiaan hyvin, ellei sitten kohtalaisesti. Tähän ollaan viimevuosina kuitenkin pyritty hakemaan muutosta, eikä muutos suinkaan ole parempaan maailmantilaan meitä viemässä.

Yhteiskunta muuttuu ja yhteiskunnan jäsenten ennen tukevana pitämä pohja murenee. Palvelurakenteiden uudistaminen on alttiina ja odottaa uutta tulevaa. Sosiaali – ja terveyspalveluiden uudistaminen on lähtökohtaisesti tapahduttava kansalaisten ja kuntalaisten edut turvaten. Yksityistäminen ei saa olla ”ainoa” ratkaisu, mikäli sillä havitellaan pelkkiä säästöjä tai jonkinlaista ”moniosaamisen” tuomaa huojennusta. Yhdenvertaisuus palveluiden saamiseksi kuntalaisten käyttöön on jo nyt osoittautunut haasteelliseksi toteuttaa suunniteltujen mallien mukaisesti. Rakenteellinen muutos ei takaa esimerkiksi yhä enenevissä määrin kasvaville moniongelmaisille perheille sellaisia palveluita, joita nämä perheet tarvitsevat. Jo pelkästään ennaltaehkäisevän työn määrän väheneminen tulee ajamaan perheet yhä syvemmälle synkkään vyyhteen, ellei rakenteellisen muutoksen kokonaisuutta muuteta kohdennettuja palveluita tarjoavaksi kokonaisuudeksi.

SOTE – uudistus.

Sote sykkii ja puhisee, eikä kukaan oikein tunnu tietävän mitä se lopulta tuo tullessaan. Selvää kuitenkin on, että SOTE – tällaisenaan olisi katastrofi esimerkiksi pirkanmaan mittapuulla mitattuna.

Ensinnäkin –  suurena huolena voidaan pitää ja nähdä, että pirkanmaan BKT  ei riitäkään kattamaan sote – sopassa tarvittavaa kokonaisrahoitusta. Alati kehittyvä SOTE tarjoaa meille mallin, jossa yksityistämisen kautta luodaan säästöjä. Tosiasiassa, yksityistämisen kautta ei kuitenkaan luoda vakiintuneita malleja, lainmukaisia palveluita eikä lain tarjoamaa suojaa niille, jotka eivät sitä osaa itse pyytää tai hakea. Tosiasia myös on – että byrokratia, jota toistuvasti syytetään kankeaksi – muuttuu vielä kankeammaksi yksityistämisen myötä; tällä hetkellä byrokratia toimii ns. propositiossa. Se tarjoaa turvaa ennalta, se varmistaa kaikkien klikkien sopivuuden yhteen ennen tarjottua palvelua ja se palvelee ennenkaikkea asiakasta kokonaisvaltaisesti, yhtenä rintamana. Tulevaisuudessa SOTE:n byrokratia tulee olee postpositiossa. Toisinsanoen, se palvelee asiakasta palvelun jälkeen. Rumasti sanottuna tämä tarkoittaa, että kun yksityinen – lain suojaa nauttimaton palvelu tekee virheen, niin kunnallinen palvelu on edelleenkin velvoitettu korjaamaan tämän virheen jälkeisen jälkihoidon. Tämä ei ole syyte yksityisiä palveluntuottajia vastaan, vaan karu fakta systeemistä, johon sote – meitä on viemässä. Mielestäni SOTE tällaisenaan, näine hyvineen tulee kalliimmaksi kuin nyt olemassa oleva järjestelmä. En siis todellakaan väitä, etteikö sote olisi tarpeen – mutta tällaisenaan.. tällaisenaan siitä seuraa sosiaali- ja terveyspalveluiden täydellinen romahdus. Hinnat tulevat karkaamaan ja vain ne joilla on varaa – saavat tarvitsemaansa palvelua.

Toiseksi pienet kunnat kuihtuisivat sosiaali – ja terveyspalveluiden tuottajina täysin. Tämä tarkoittaa, että ne pienten kuntien asukkaat, joiden terveyskeskuskäynnit ovat julkisen liikenteen tai oman kulkemisen varassa – tulevat lisäämään, tavalla tai toisella kulkemistaan oman paikkakuntansa ulkopuolelle. Tämä vaikutus sinänsä voidaan nähdä jollain tapaa neutraalina, koska se tuo lisä euroja yksityisille liikennöitsijöille.  Mutta oliko  SOTE:n tarkoituksena lisätä euromääriä yksityisille liikennöitsijöille?

Kolmanneksi – mihin ihmeeseen me sijoittaisimme vakavasti sairaat henkilöt SOTE – uudistuksen astuttua voimaan. Tämän hetkinen kapasiteetti on kattoa myöten täynnä. Jonoja ei olla saatu purettua, eikä lyhennettyä kuten olisi pitänyt. Ratkaisuna lienee yksityisten palveluntuottajien määrän lisääminen, joka taas tarkoittaa yksityisen puolen menojen lisääntymistä. Jatkohoito sinänsä jää kuitenkin kunnille, julkiselle puolelle ja kuntayhtymien hoidettavaksi. Tuleeko SOTE siis toimimaan niin, että kun yksityinen puoli saa asiat jollekin tolalle, niin julkinen puoli hoitaa jatkot? Eikö tämä kasvata menoja – eikä niinkään vähennä niitä? Oliko SOTE:n tarkoituksena ylipäätänsä menojen karsiminen vaiko varallisuuden siirtäminen yhdeltä taholta toiselle? Allekirjoittanut ei aivan vielä ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että SOTE toimii tai tulee toimimaan. Niin paljon avoimia kysymyksiä se kuitenkin jättää.

SOTE – uudistus tuntuukin yht’äkkiä räpiköivän  – ja valitettavan selkeästi; huonompaan suuntaan. Ajoitus joka SOTE:ssa määrittää paljon ei tule sekään osumaan kohdalleen. Inhimilliseen aspektiin eivät SOTE:a eteenpäin ajaneet tahot ole halunneet ottaa kantaa – täysin ymmärrettävästä syystä. Silloinhan ihmiset heräisivät tajuamaan, ettei järjestelmää jolla SOTE:a viedään eteenpäin todella olekaan tehty palvelemaan järjestelmän sisään ajettuja kansalaisia vaan jotain ihan muuta; kenties koneistoa itseään. Onkin eri asia edetä asioissa potilas/asiakaslähtöisesti, kuin tavoitteiden sanelemalla tasolla. Tavoitteet ollaan mielestäni luotu palvelemaan jonkinlaista metajärjestelmää, joka mitä ilmeisemmin ollaan nyt luotu luomaan uusi uljas sosiaali – ja terveydenhuoltojärjestelmä. Tämä järjestelmä ollaan meille suomalaisille esitelty perustellen niin – että julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on raskas, kallis kokonaisuus. Valitettavasti tämä pitää paikkansa. Mutta mihin muuhun me verorahamme sijoittaisimme? Onko parempaa kohdetta sijoittaa verovaroja kuin kansalaisten terveys, kansalaisten koulutus, kansalaisten hyvinvointi? Onko maamme hallitus ajatellut sijoittaa verovaroja johonkin sellaiseen, mistä meille ei olla vielä kerrottu mitään?

Vedenpitäväkään suunnitelma ei pidä vettä aina niinkuin ollaan toivottu. Sote on jo nyt osoittautunut monella tapaa sudeksi, jonka tuotteena voidaan nähdä alati kasvavat potilasjonot, inhimillisen kärsimyksen jatkuva kasvaminen ja lopulta täydellinen terveyspalveluiden romahdus. Kokonaiskuvaa vähänkään pidemmälle ajattelevat ymmärtävät kyllä, että SOTE – suunnitelmien mukaisesti: ”jäljelle jäävät hoitoa tarjoavat pisteet” eivät riitä kattamaan  yhteiskunnan tarvetta. Potilasmäärät räjähtävät käsiin, palvelua tarvitsevat kuntalaiset joutuvat ensisijaisiksi kärsijöiksi (mikä ei varmaankaan ole hyvinvointivaltion tarkoitus) ja laitteistot joilla potilaita hoidetaan muuttuvat päivitysten uupuessa hyödyttömiksi. Päivitysten uupuminen ei ole inhimillinen virhe vaan pikemminkin säästösyistä toteutettu operaatio; jotain mistä voidaan säästää henkilötyövuosien ohella. Tämä tulee tapahtumaan siinä pahimmassa mahdollisessa skenaariossa. Mutta ei paras mahdollinen suuntakaan mitään hyvää lupaa. Nyt jo vähiin käyneet käsiparit vähenevät tulevaisuudessa entisestään koska jostain on säästettävä – ja se jokin on jotain ”niinkin vähäpätöistä” kuin peruspalvelut. Niin, juuri ne palvelut jotka ovat sivistyneen suomen historiassa olleet merkki siitä, kuinka hyvä paikka suomi – kaikkine pienine kuntineenkin on ollut asua. Tosiasiassa säästöä ei kuitenkaan SOTE:n myötä synny.

Kaupunkialueilla ja maaseudun puolella nämä ongelmat joko näkyvät, tai tulevat näkymään äärettömän selkeästi. Se mitä soten mukaantulo merkitsee on alkuun ainakin suuri pudotus pimeään, josta kukaan ei välttämättä osaa omin avuin nousta ylös. Pelottavana voidaan pitää myös sitä skenaariota, jossa nyt sote – sopan myötä pyrityt säästötoimenpiteet tulevat johtamaan ratkaisuihin, joiden korjaamiseksi tarvitaan huomattavissa määrin enemmän varoja, kuin mitä ollan uskallettu odottaa. Huominen näyttää – eikä silmiä kannata sulkea. Käsikopelolla on tulevina päivinä jokaisen meistä hetken aikaa kuljettava. Vielä kun löytäisimme sen yhteisen suunnan ja paremman huomisen, jota kohden käydä.