Hoitajien Ylityökielto vaarantaa potilasturvallisuuden?

hoitotyö 3

 

Eilen tuli jälleen kerran hieraistua näin sairaanhoitajamiekkosena silmiään, kun Suomen suurimman sairaanhoitopiirin Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi, että

”Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden – -”.

Pitäisikö jättää tämä nyt hautumaan tähän hetkeksi.

Vai toistetaanko vielä kertaalleen se mitä Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi?

”Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden”.

Puolitoista päivää YLITYÖ – ja VUORONVAIHTOKIELLOSSA (ei saa teettää lisätyötä toisessa toimipisteessä, esim. sijaisena.) ja potilasturvallisuus vaarantuu?

No, mitenkäs se nyt olikaan niiden palkankorotusten kanssa?

Kieltämättä aika arvokasta työtä me hoitohenkilökunnan jäsenet teemme, jos YLITÖILLÄ ja VUORONVAIHDOILLA (ei saa teettää lisätyötä toisessa toimipisteessä, esim. sijaisena.) pidetään ihmiset turvassa, kunnossa ja elossa.

Kyllä tässä nyt taas koetellaan Hoitoalan ihmisten kiltteyden ja vastuuntunnon rajoja.

Tosin, tämähän ei ole millään tavalla uutta. Vuonna 2007, kun me hoitoalan ihmiset uhkasimme lakolla, syytettiin meitä ahneiksi, pikkusieluisiksi ja ennenkaikkea potilaiden hengen, turvallisuuden ja terveyden vaarantaviksi, lihaviksi – ja ennenkaikkea liian pienellä koulutuksella, liikaa vaativiksi työntekijöiksi. Muistaakseni vuonna 2007 KOKOOMUS lupaili tuntuvaa palkankorotus – mikä ei koskaan sitten tapahtunutkaan.

Tapahtui kuitenkin seuraavaa; 

– Vuonna 2008 Jyrki Katainen vaatimalla vaati, että suomeen pitää luoda 1,8miljoonalle ulkomaalaiselle työpaikkoja. Tällä pohjustettiin uutta matalapalkka-alaa, johon esim. Juhana Vartiainen on myöhemmin ottanut vahvasti myönteisen kannan.

– Vuonna 2011, pääosin Kokoomuksen ja Jyrki Kataisen aloitteen pohjalta suomeen tuotiin Filippiiniläissairaanhoitajia tekemään ahneiden ja uhmakkaiden suomalaissairaanhoitajien työtehtäviä.

– Vuonna 2013 – 2014 Filippiiniläissairaanhoitajat olivat valtaosin kadonneet sairaanhoitotyötehtävistä, koska työnantajapuolen tarjoama  toimeentulo em. filippiiniläissairaanhoitajille oli (heikomman työehtosopimuksen varjolla) huonompi kuin kotimaisilla sairaanhoitajilla. Tätä ei oltu osattu odottaa; Filippiiniläissairaanhoitajat osasivatkin lukea ja keskustella suomalaisten sairaanhoitajien kanssa työehtosopimuksen sisällöstä!

– Vuosina 2013 – 2018 suomeen työskentelemään jääneet filippiiniläissairaanhoitajat ovat nyttemmin pääosin kelpuutettuja yksityisten terveysjättien lähihoitajiksi ja laitosapulaisiksi. Ja kuten arvata saattaa – heikommalla toimeentulolla kuin suomalainen lähi/perushoitaja tai laitosapulainen.

 

Mitä me siis tästä opimme?

Olisi ainakin hyvä muistaa, että vaikka kokoomuksen vaakunaan aina vaalien alla ilmestyykin sirppiä ja vasaraa tai melaa, tietokoneruutua, hirttoköyttä, partaterää… ihan mitä tahansa – niin ei. Kokoomus ei aja työtätekevien asiaa. Mutta koska Kokoomusta ei ihan kaikesta voi syyttää, niin meidän kannattaa nyt palata perustavanlaatuisen kysymyksen äärelle;

Mikä on ihmisten terveyden hinta? Onko se sellainen, jonka ylläpitämiseksi hoitajien pitää tehdä jatkuvasti ylitöitä, tai vaihdella toimipisteitä – jotta tarvittavat työtehtävät tulisi tehtyä?

Mikä on ihmiselle tarjottavan potilasturvallisuuden hinta? Onko se jotain sellaista, jonka ylläpitämiseksi hoitajien pitää tehdä jatkuvasti ylitöitä, tai vaihdella toimipisteitä – jotta tarvittavat työtehtävät tulisi tehtyä?

Mikä on ihmisen hengen hinta? Ja kenen vastuulla se on? Onko se yksittäisen työntekijän vastuulla? Työntekijän jolta edellytetään jatkuvaa joustoa työajan suhteen, ylitöiden muodossa, tai työntekemisen suhteen toisessa toimipisteessä vain, koska työresurssi halutaan pitää minimissä?

Vastaus näihin kaikkiin on; ei. Työntekijän vastuulla on tehdä työnsä niin hyvin kuin hän pystyy. Vastuu ei myöskään ole esimiehellä, eikä yksikön johtajalla.

Heidän tehtävänsä on resurssoida parhaan kykynsä mukaan työntekijöitä kentälle tekemään tätä tärkeää työtä.

Vastuu tästä kaikesta on lopulta siinä – miten me näemme koko SOTE – kentän merkityksen.

Jos ratkaisu vuodesta toiseen on, että säästöä luodaan tekemällä vääryyttä, jättämällä hoitamatta, siirtämällä vastuuta työntekijöiden niskoille niissä kysymyksissä, joihin vastaaminen on työntekijän ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta ja ammattitaitoa halveeraavaa, niin silloin meillä kenelläkään ei ole hyvä olla.

Me hoitotyötä tekevät ihmiset emme paljoa pyydä.

Me vastaamme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja kaikkien julkisuuteen levinneiden asiantuntijalausuntojen perusteella myös ihmisten hengestä.

Eikö se ole riittävä syy vaatia ansaittua arvostusta yhteiskunnassa?

 

 

Anttiolavi Salonen, 

www.mielenkartta.com

Mainokset

Työvälineistä tärkein.

Sinä olet tehy

Mikä tekee hyvästä hoitotyöntekijästä vielä paremman hoitotyöntekijän? Onko se empaattisuus jota hoitotyöntekijä tarjoaa potilaalle? Onko se hoitotyöntekijän puku kynätaskuineen? Onko se itsevarma asenne työhön jossa Suomalainen hoitaja on maailman paras? Varmastikin se on kaikkia näitä, mutta samaan aikaan – se on uusin tieto hoitotyön tekemisestä.

Me teemme tärkeää työtä ihmisten parissa. Potilainamme, asiakkainamme, asukkaina joiden asiaa hoidamme – on aitoja ihmisiä; lapsia, nuoria, aikuisia, vanhuksia. Syy, jonka vuoksi he ovat joutuneet hoidettavaksemme on aina henkilökohtainen. Kukaan heistä ei ole tietoisesti halunnut tulla hoidettavaksemme, vaikka kokemukseni mielenterveyspuolen työtehtävistä tämän kanssa hieman meneekin ristiin.

Yhdellä hoidettavistamme se saattaa olla korkea ikä ja sen mukaan tulleet sairaudet, toisella se, että ensimmäinen mopoilureissu päättyi hieman ikävästi.

Yhdellä taas se, että sydämen toiminta ei alun alkaenkaan ollut sellaista kuin sen olisi pitänyt olla. Ja yhdellä taas jatkuva itsetuhoinen, rajaton käytös. Jokainen meistä potilaiden parissa työskentelevistä tietää, että ihmisillä joita me hoidamme on kaikilla oma tapansa kokea, elää ja sairastaa. Me emme ole tämän alueen asiantuntijoita, emmekä saakaan olla; sillä se johon sattuu, kokee oikeasti kipua – olimmepa me siitä mitä mieltä tahansa.

Me näemme työssämme enemmän ulostetta kuin valtaosa kanafarmareista. Me näemme työssämme haavoja, ruhjeita ja murtumia enemmän kuin nyrkkeilytuomari ja me näemme, kuinka ihmisen elämä on toisinaan niin tiukassa, ettei sen loppu tule millään – mutta toisaalta taas kuinka – helposti elon loppu koittaa.

Mutta kaikkien näiden lisäksi me pääsemme näkemään myös elämän alkuja; syntymää, kasvua, kolhuja, elämän auringonlaskuja. Voidaankin sanoa, että työuramme loppupuolella me olemme kaikki melkoisia ihmistuntijoita.

Ja kuinka tärkeää ihmistuntijuus on? Se on tärkeämpää kuin moni muu asia. Mutta ihmistuntijuus ei ole tämän kirjoituksen keskiössä. Tämän kirjoituksen keskiössä on työnantajan velvollisuus järjestää koulutusta alamme uusista ilmiöistä ja osaamisen alueista.

Itse työskentelen lastensuojelun parissa. Olen työskennellyt kohta kahden vuoden ajan. Työni on mukavaa, ei kovin haastavaa, mutta koska saan tehdä työtä nuorten ihmisten kanssa on se juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä. Olen aiemman työelämäni aikana kouluttautunut NLP:n ja Mindfullnessin – perusteisiin, Neuropsykiatriseksi terapeutiksi (NEPSY) ja  seksuaalikasvattajaksi. Tässä on aika paljon siis sairaanhoitajuuteni lisäksi hankittua tietotaidollista oppia. Olen hankkiutunut näihin koulutuksiin itse, ja olen maksanut nämä koulutukset kaikilta osin itse. Palkanlisää näistä koulutuksista en ole saanut. Vaikka esimerkiksi neuropsykiatrinen oirehdinta lasten – ja nuorten parissa on lisääntynyt räjähdysmäisesti, eikä työpaikallamme muilla vastaavaa koulutusta ole.

Mutta se – mikä tosiasiassa on valitettavaa – on, että työnantajani ei ole mahdollistanut minulle yhtään lisäkoulutusta työurani aikana. Eikä tämä tarkoita vain nykyistä työpaikkaani vaan ihan kaikkia hoitotyön työpaikkoja joissa olen ollut.

Toki olen käynyt kahdella luennolla. Joista molemmat olivat kaikinpuolin hyviä ja mielenkiintoisia. Toinen koski syömishäiriöitä – ja toinen koski autisminkirjoa. Toiseen koulutukseen maksoin itse matkani ja kaikki muut koulutuksesta koituneet kulut. Toki tuon mielelläni osaamistani työtehtäviini lisäopintojeni kautta, ja sitä minulta myös odotetaan, mutta miksi työnantajan on niin hankalaa saada järjestetyksi minkäänlaista lisäkoulutusta työntekijöilleen ja erityisesti sairaanhoitajille?

Kuten tämän kirjoituksen alussa mainitsin – me teemme työ ihmisten kanssa, ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Luulisi, että viimeisin, uusin ja paras oppi olisi se mitä meidän toivottaisiin hyödyntävän päivittäisessä työssämme.

PALKANLISÄ?

Olen pitkään pohdiskellut tätä myös palkka-asian tiimoilta. Kun me saamme tai haemme oppia työmme tekemiseen ulkopuoliselta taholta – ja erityisesti silloin, kun me kouluttaudumme lisää – niin eikö olisi reilua ja täysin perusteltua, että me saisimme osaamisemme kehittämisestä palkanlisää työhömme, jonka palkkaus tällä hetkellä on vielä melkoisessa kuopassa.

Lupaavia merkkejä on jo ilmassa. Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus on tuonut keski-suomessa 500e:n lisän. Esimerkiksi Saarikassa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneet kolme sairaanhoitajaa saivat 500 euron palkankorotuksen henkilökohtaisena lisänä.

Uskoisin, että tämä on yksi asia johon meidän TEHY:ssä on uskallettava ottaa voimakkaammin kantaa. Ei pelkästään silloin, kun teemme ruuhka-apulaisina aluehoitajan tai lääkärin töitä vaan myös silloin, kun osaamisemme kautta työmme laatu paranee.

Meidän on vaadittava tähän asiaan tehtäväksi suotuisa muutos! Hoitotyön tekijöille on maksettava palkanlisää käydyistä koulutuksista, koska niiden kautta tarjottu hoito paranee laadullisesti ja mahdollistaa työnantajan laajentaa tarjottujen palveluiden kokonaisuutta.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

 

Naisvaltainen ala ei saa olla pienen palkan peruste!

 

Sinä olet tehy

Kirjoitin jonkin aikaa sitten blogimerkinnän ”Pallaluokkakyselyiden tulos – Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi”.

Tämä ei käy. 

Sairaanhoitajana ja hoitotyöntekijänä, mutta myös perheenisänä olen enemmän kuin huolestunut sote -alan tulevaisuudesta. Kilpailu alalla on toki omalta osaltaan terveellistä, mutta käytännön tasolla olen saanut huomata, että kilpailua ei käydä ihan niillä ehdoilla, että se parantaisi tai edes kehittäisi potilaiden ja asiakkaiden arjen asiaa. Esimerkiksi ennaltaehkäisyn tärkeä osuus ollaan tunnuttu unohtavan kokonaan. Tämä tiettävästi aivan syystäkin; huostaanottojen, sijoitusten ja hoitopäivien kertyminen
teettää voittoja ja tarjoaa palveluntarjoajille mahdollisuuden kehittää omaa yritystoimintaansa. 
 
Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä 
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Mielestäni Suomalainen sairaanhoitaja on maailman paras. Mielestäni suomalaisen sairaanhoitajan perustutkinto Ammattikorkeakoulussa – kestettyään vähintään 3,5 vuotta ei takaa riittävää palkka meille hoitotyön ammattilaisille.
Lähtöpalkka SAIRAANHOITAJAN uralla on tällä hetkellä 2257€:n ja 2350€:n välillä.
Tässä on myös aluekohtaista vaihtelua.
Mielestäni palkkaa tulee nostaa asteittain niin, että vuonna 2025 aloittavan sairaanhoitajan palkka on vähintään  2500 euroa, riippumatta siitä – missä sairaanhoitaja työskentelee.
Tällä hetkellä ainoa todellinen peruste sille, miksi työstä saamamme palkka on niin pieni on – että me olemme naisvaltainen ala ja koska me emme tuota mitään!
Tämä ei kuitenkaan mene yksiin sen tosiseikan kansa, että kun me vuonna 2007 uhkasimme lakolla toimeentulomme mitättömyyden nimissä, syytettiin meitä ihmishenkien vaarantamisesta! Puhuttiin kovaan ääneen kuinka ahneat sairaanhoitajat vaativat liikaa rahaa työstä, joka ei vaadi yhtään mitään! Tämä ei todellakaan mene yksiin sen kanssa, että samaan aikaan kun meitä syyttiin ihmishenkien vaarantamisesta – todettiin, että palkkamme kuuluukin olla pieni, koska sairaanhoitajuus tai hoitotyön tekeminen ei vaadi tekijältään yhtään mitään!
Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Palkkaluokkakyselyiden tulos: Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi.

Sinä olet tehy

Olette tiettävästi kuulleet tarinan menestyksekkäästä tai menestyneestä insinööristä. Itse olen törmännyt tämän kaltaiseen tarinaan useammin kuin kerran.

”Hänestä tuli oikein menestynyt insinööri”, ”Hän teki loisteliaan uran insinöörinä” ja se kaikista eniten mieltä lämmittävin ”Hänen työnsä insinöörinä aiheutti kateutta muissa insinööreissä ja pelkoa niissä, joille hän ei tehnyt työtä”.

Haluan heti alkuun painottaa, että arvostan suuresti insinöörien työtä. He ovat omistaneet elämäntehtävänsä jollekin sellaiselle, joka helpottaa, tekee miellyttävämmäksi tämän elämän jota me kaikki elämme. Tästä ei ole kuitenkaan tämän kertaisessa blogitekstissäni kyse. Tämän kertainen blogitekstini käsittelee palkkaa ja ajatusta menestyksekkäästä sairaanhoitajasta.

Olen täysin tietoisesti viime päivinä lähestynyt (tai oikeammin jo pidemmän aikaa) useita eri yksityisiä hoito- ja hoivapalveluita tarjoavia suuryrityksiä muutaman erinäisen kysymyksen voimin.

Olen tiedustellut http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkaa Sairaanhoitajalle tarjoavien yritysten yhteyshenkilöiltä, että minkälaista palkkaa he tarjoavat sairaanhoitajalle ja miksi työtehtävien palkasta sovitaan toistuvasti yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan, vaikka työtehtävien kuvaus olisikin erikoissairaanhoidon piiriin kuuluvien työtehtävien toteuttamista ja kolmantena; voiko palkasta neuvotella.

Mikäli asia olisi niin, että meitä sairaanhoitotyön ammattilaisia voitaisiin kuvailla nimikkeillä ”menestynyt sairaanhoitaja” tai ”loisteliaan uran sairaanhoitajana tehneinä” – sairaanhoitajina, ja mikäli asia katsottaisiin niin, että työnantajain puolella nähtäisiin hyvin palkatun sairaanhoitajan potentiaali yhä tyytyväisempinä  asiakkaina ja asiakkaina, jotka myöskin palaavat saman palveluntarjoajan luokse – saamaan hyvää palvelua, niin silloin meillä varmastikin olisi ”menestyneitä sairaanhoitajia”, jotka ovat tehneet hoitotyössä ”loisteliaan uran”.

Sen sijaan, että asia kuitenkaan näin olisi, olen saanut suurimmilta yksityisiltä terveydenhoitopalvelun suurtarjoajilta seuraavaksi esittelemiäni vastauksia, koskien juuri palkkausta, palkasta sopimista (työehtosopimus) ja sairaanhoitajan tarjoaman sairaanhoitajuuden siirtämistä likimain kokonaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi.

Edellämainittuja kysymyksiä sairaanhoitajalle maksettavasta palkasta ja siitä voiko palkasta neuvotella – sekä siitä miksi erikoissairaanhoidon piiriin kuuluva sairaanhoitotyö lasketaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi olen siis esittänyt kaikille suuryrityksille/yhtiöille, joilla http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkailmoituksia on ollut.

Tuloksien suhteen haluan pidättää oikeuden olla mainitsematta kyseisiä yrityksiä/yhtiöitä nimeltä, mutta kerron kuitenkin avoimesti lähettämieni kysymysten kautta saamistani vastauksista rehellisesti ja avoimesti.

TULOKSET:

Lähetin em. kysymykset sataan eri työpaikkailmoitukseen aikavälillä 1.4.2016 – 1.7.2017.

Yleisin tarjottu palkkaluokka oli G21 (44kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Toiseksi yleisin palkkaluokka oli G23 (21kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kolmanneksi yleisin palkkaluokka oli G20 (19kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Neljänneksi yleisin palkkaluokka osui kahdelle eri palkkaluokalle, eli G19 ja G17 (Kumpaakin 7kpl = 14), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kahteen sähköposti tiedusteluun palkasta vastattiin seuraavalla tavalla:

  1. Ei meille tuleminen ole koskaan palkasta jäänyt roikkumaan.
  2. No se vähän riippuu siitä että minkälaiseen sopimukseen päästään.

Palkkaa sairaanhoitajalle tarjottiin siis vaihteluvälillä palkkaluokissa

G17 – G23.

Palkkaluokka G17 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1876,67€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G17 palkkaluokassa nautittu palkka on 2102,08€.

Palkkaluokka G19 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1915,74€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G19 palkkaluokassa nautittu palkka on 2150,05€.

Palkkaluokka G20 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1953,61€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G20 palkkaluokassa nautittu palkka on 2196,66€.

Palkkaluokka G21 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2116,08€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G21 palkkaluokassa nautittu palkka on 2389,09€.

Palkkaluokka G23 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2246,30€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G23 palkkaluokassa nautittu palkka on 2548,48€.

MIKSI YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TES?

 

Vastaus em. kysymykseen oli toistuvasti sellainen, jossa kuvattiin sairaanhoitajalle tarjottuja työtehtäviä tekevän myös lähihoitajan vakanssilla työtä hoitavia ammattilaisia, sosiaaliohjaajan vakanssilla työtä tekeviä ammattilaisia jne, mutta myös sellaisia, joissa yksinkertaisesti todettiin, että ”työtehtävät eivät itsessään vaadi sairaanhoidollista osaamista”.

Mielenkiintoisin vastaus oli erääseen sairaalaan sijoittuvien, erikoissairaanhoidollisten työtehtävien hoito sairaanhoitajana. Vastauksessa annettiin ymmärtää, että koska työtä tehdään myös ”kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa” niin ”ammattinimike on toissijainen tekijä.”

Tämän lisäksi vastauksessa annattiin kuitenkin ymmärtää, että työtehtävät joita tehdään muiden kuin kehitysvammaisten potilaiden kanssa vaativat sairaanhoitajan pätevyyden. Palkkaluokka ko. työtehtävässä oli G21.

POHDINTAA KYSELYN TIIMOILTA

Näin jälkeenpäin joudun pohtimaan omaa ammatti-identiteettiäni. Miksi minä olen sairaanhoitaja. Miksei minusta voinut tulla menestyksekästä sairaanhoitajaa. Kuka todella voisi vaikuttaa minun ja muiden sairaanhoitajien asemaan niin, että meillä olisi menestyneiden insinöörien ohella myös menestyneitä sairaanhoitajia.

Mielestäni sairaanhoitotyön arvostusta voitaisiin lisätä nostamalla naisten euro miesten euron kanssa samalle viivalle, mutta myös sillä, että hoitotyön merkitys yhteiskunnallisena ilmiönä tulisi enemmän selväksi kaikille yhteiskunnan jäsenille. Kyse ei todellakaan ole ammatinvalinnasta. Kyseessä on yhteiskunnallinen moraalikysymys!

Mielestäni palkka-asialle, arvostuksen nostamiselle ja sote – menojen syntyyn vaikuttavien tekijöiden tarkastelulle pitäisi antaa nyt todella hieman enemmän huomiota. Pelkät puheet eivät enää riitä.

Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi sairaanhoitajan työtehtäviä ja vastuualueita ollaan siirretty lähi – ja perushoitajien tehtäväksi ilman riittävää koulutusta sekä ilman minkäänlaista
palkanlisää. En esimerkiksi usko, enkä pysty näkemään, että
muutaman päivän tai toisinaan jopa muutaman tunnin pikakoulutuksella 
voitaisiin tarjota riittävä pätevyys työtehtävien siirtoa varten sairaanhoitajalta
lähi- ja perushoitajien vastuulle! 
 
Ihmisenä, kansalaisena ja kuntalaisena minua huolestuttaa kärsijöiksi joutuneiden kanssakansalaistemme tilanne; säästösyihin ja kilpailukyvyn parantamiseen liittyvistä tekijöistä ja oikeutuksista johtuvista syistä –
kärsijöinä tulevat olemaan potilaat, asiakkaat ja asukkaat, mutta myös
hoitotyötä tekevien rakoileva yhteisrintama. 
Anttiolavi Salonen, Sairaanhoitaja (AMK) –
Mielenterveys ja päihdehoitotyö.