Hoitajien Ylityökielto vaarantaa potilasturvallisuuden?

hoitotyö 3

 

Eilen tuli jälleen kerran hieraistua näin sairaanhoitajamiekkosena silmiään, kun Suomen suurimman sairaanhoitopiirin Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi, että

”Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden – -”.

Pitäisikö jättää tämä nyt hautumaan tähän hetkeksi.

Vai toistetaanko vielä kertaalleen se mitä Johtava Ylilääkäri Petri Bono totesi?

”Kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaarantaa pitkittyessään potilasturvallisuuden”.

Puolitoista päivää YLITYÖ – ja VUORONVAIHTOKIELLOSSA (ei saa teettää lisätyötä toisessa toimipisteessä, esim. sijaisena.) ja potilasturvallisuus vaarantuu?

No, mitenkäs se nyt olikaan niiden palkankorotusten kanssa?

Kieltämättä aika arvokasta työtä me hoitohenkilökunnan jäsenet teemme, jos YLITÖILLÄ ja VUORONVAIHDOILLA (ei saa teettää lisätyötä toisessa toimipisteessä, esim. sijaisena.) pidetään ihmiset turvassa, kunnossa ja elossa.

Kyllä tässä nyt taas koetellaan Hoitoalan ihmisten kiltteyden ja vastuuntunnon rajoja.

Tosin, tämähän ei ole millään tavalla uutta. Vuonna 2007, kun me hoitoalan ihmiset uhkasimme lakolla, syytettiin meitä ahneiksi, pikkusieluisiksi ja ennenkaikkea potilaiden hengen, turvallisuuden ja terveyden vaarantaviksi, lihaviksi – ja ennenkaikkea liian pienellä koulutuksella, liikaa vaativiksi työntekijöiksi. Muistaakseni vuonna 2007 KOKOOMUS lupaili tuntuvaa palkankorotus – mikä ei koskaan sitten tapahtunutkaan.

Tapahtui kuitenkin seuraavaa; 

– Vuonna 2008 Jyrki Katainen vaatimalla vaati, että suomeen pitää luoda 1,8miljoonalle ulkomaalaiselle työpaikkoja. Tällä pohjustettiin uutta matalapalkka-alaa, johon esim. Juhana Vartiainen on myöhemmin ottanut vahvasti myönteisen kannan.

– Vuonna 2011, pääosin Kokoomuksen ja Jyrki Kataisen aloitteen pohjalta suomeen tuotiin Filippiiniläissairaanhoitajia tekemään ahneiden ja uhmakkaiden suomalaissairaanhoitajien työtehtäviä.

– Vuonna 2013 – 2014 Filippiiniläissairaanhoitajat olivat valtaosin kadonneet sairaanhoitotyötehtävistä, koska työnantajapuolen tarjoama  toimeentulo em. filippiiniläissairaanhoitajille oli (heikomman työehtosopimuksen varjolla) huonompi kuin kotimaisilla sairaanhoitajilla. Tätä ei oltu osattu odottaa; Filippiiniläissairaanhoitajat osasivatkin lukea ja keskustella suomalaisten sairaanhoitajien kanssa työehtosopimuksen sisällöstä!

– Vuosina 2013 – 2018 suomeen työskentelemään jääneet filippiiniläissairaanhoitajat ovat nyttemmin pääosin kelpuutettuja yksityisten terveysjättien lähihoitajiksi ja laitosapulaisiksi. Ja kuten arvata saattaa – heikommalla toimeentulolla kuin suomalainen lähi/perushoitaja tai laitosapulainen.

 

Mitä me siis tästä opimme?

Olisi ainakin hyvä muistaa, että vaikka kokoomuksen vaakunaan aina vaalien alla ilmestyykin sirppiä ja vasaraa tai melaa, tietokoneruutua, hirttoköyttä, partaterää… ihan mitä tahansa – niin ei. Kokoomus ei aja työtätekevien asiaa. Mutta koska Kokoomusta ei ihan kaikesta voi syyttää, niin meidän kannattaa nyt palata perustavanlaatuisen kysymyksen äärelle;

Mikä on ihmisten terveyden hinta? Onko se sellainen, jonka ylläpitämiseksi hoitajien pitää tehdä jatkuvasti ylitöitä, tai vaihdella toimipisteitä – jotta tarvittavat työtehtävät tulisi tehtyä?

Mikä on ihmiselle tarjottavan potilasturvallisuuden hinta? Onko se jotain sellaista, jonka ylläpitämiseksi hoitajien pitää tehdä jatkuvasti ylitöitä, tai vaihdella toimipisteitä – jotta tarvittavat työtehtävät tulisi tehtyä?

Mikä on ihmisen hengen hinta? Ja kenen vastuulla se on? Onko se yksittäisen työntekijän vastuulla? Työntekijän jolta edellytetään jatkuvaa joustoa työajan suhteen, ylitöiden muodossa, tai työntekemisen suhteen toisessa toimipisteessä vain, koska työresurssi halutaan pitää minimissä?

Vastaus näihin kaikkiin on; ei. Työntekijän vastuulla on tehdä työnsä niin hyvin kuin hän pystyy. Vastuu ei myöskään ole esimiehellä, eikä yksikön johtajalla.

Heidän tehtävänsä on resurssoida parhaan kykynsä mukaan työntekijöitä kentälle tekemään tätä tärkeää työtä.

Vastuu tästä kaikesta on lopulta siinä – miten me näemme koko SOTE – kentän merkityksen.

Jos ratkaisu vuodesta toiseen on, että säästöä luodaan tekemällä vääryyttä, jättämällä hoitamatta, siirtämällä vastuuta työntekijöiden niskoille niissä kysymyksissä, joihin vastaaminen on työntekijän ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta ja ammattitaitoa halveeraavaa, niin silloin meillä kenelläkään ei ole hyvä olla.

Me hoitotyötä tekevät ihmiset emme paljoa pyydä.

Me vastaamme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja kaikkien julkisuuteen levinneiden asiantuntijalausuntojen perusteella myös ihmisten hengestä.

Eikö se ole riittävä syy vaatia ansaittua arvostusta yhteiskunnassa?

 

 

Anttiolavi Salonen, 

www.mielenkartta.com

Mainokset

Aika on oikea myös pakkorokotuksille.

vaccine

Juuri kun yhteiskunnallinen tilanne alkoi näyttämään kaikinpuolin epärehelliseltä, epäinhimilliseltä ja ennenkaikkea täysin käsittämättömältä kaiken sekasorron keskellä – nousivat esiin sosiaali – ja terveysalalla työskentelvien ihmisten pakkorokotukset. Kyllä. Pakkorokotukset.

Kuulostaa kenties hieman utopistiselta, että minä hoitotyön edustajana, sairaanhoitajana olen sitä mieltä, että rokotuksilla, ja erityisesti pakkorokotuksilla olisi jollain tapaa synkähkö kaiku.

Tosiasiassa – Minä En Ole Lainkaan Rokotevastainen.

Se mitä minä seuraavaksi pohdin – jääköön siis vain pohdinnan tasolle.

Esitän muutamia hypoteeseja, pohdintoja ja henkilökohtaisia tulkintojani siitä, mistä em. Pakkorokotukset saattaisivat johtua. Ennenkuin kuitenkaan lähden avaamaan asiaa sen enempää omien tulkintojeni kautta – aukaisen nyt käsillä olevaa pakkorokotusasiaa.

thl

Uusi Tartuntatautilaki määrittelee muutoksensa jälkeen seuraavaa:

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä. Työnantajan tulee tarkkailla ja arvioida työympäristön vaaroja ja haittoja ja ryhtyä toimiin niiden selvittämiseksi ja torjumiseksi. Tässä työnantajan on tarvittaessa käytettävä apuna työterveyshuollon ammattihenkilöitä.

Työnantaja kustantaa työntekijöilleen ne rokotukset, joilla työntekijää suojataan työstä johtuvilta vaaroilta (Työterveyshuoltolaki 1383/2001). Kansaneläkelaitos maksaa työnantajalle sairausvakuutuslain nojalla korvausta tarpeellisista ja kohtuullisista työterveyshuollon kustannuksista. Näihin kustannuksiin kuuluvat muun muassa rokotukset, jotka työterveyshuolto arvioi tarpeellisiksi työperäisen altistuksen tai työmatkaan liittyvän riskin takia.

Työharjoitteluun menevien opiskelijoiden rokotuksista huolehtii opiskeluterveydenhuolto. 

1.3.2017 voimaan tulleen uuden tartuntatautilain (1227/2016) mukaan työntekijällä on oikeus käydä tartuntatautilaissa mainituissa rokotuksissa työaikana, jollei se ole vaikeuksitta mahdollista muuna aikana. Rokotuskäyntiin kuluva aika luetaan työssäoloajaksi.

Uusi tartuntatautilaki tehostaa henkilökunnan rokotuksia potilaiden suojaksi. Se sisältää velvoitteita työntekijän ja työharjoittelussa olevan opiskelijan rokotussuojasta (§ 48). Kyseinen pykälä astuu voimaan vuoden siirtymäajalla eli 1.3.2018.

Tämän luulisi parahultaisesti ajatellen tarkoittavan, että on työnantajan tehtävä tarjota rokotteet kaikille rokotetta tarvitseville sote – alan ihmisille. Mutta asia ei tiettävästi ole ihan niin yksinkertainen. Rokotteiden vuosittainen ottaminen on tiettävästi muuttumassa pakolliseksi, riippumatta siitä mitä sote – alalla työskentelevä henkilö on omasta oikeusturvastaan mieltä.

Influenssarokotteesta ja sen käyttöaiheesta itsestään on sanottua, että Influenssavirukset saapuvat Suomeen talven tullen joka vuosi. Mikäli rokotuskattavuus saataisiin korkeammaksi, sairastuvuus influenssaan vähenisi. Lyhyesti: mitä parempi kattavuus, sitä parempi teho. Mainittava on – että henkilökohtaisella tasolla, olen tiettävästi kerran elämäni aikana (41-vuotta) sairastanut influenssan ja kerran ”sikainfluenssan” (H1N1), enkä ole koskaan ottanut influenssarokotetta. Olenko siis ollut vastuuton?

INFLUENSSAROKOTE

Influenssarokotteen antama suoja kestää noin vuoden verran. Viime vuoden puolella otettu rokote ei siis välttämättä suojaa tulossa olevalta influenssalta. Tämä on yleisesti todettu fakta eikä tämä ole muuttumassa lähiaikoina – tuskin koskaan. Influenssarokotteen hinta kaudella 2017-2018 on 33 € / rokotteen ottanut henkilö.

pandemrix

Ensimmäinen hypoteesini koskee kausi-influenssarokotteen pakottavaa tarvetta kansallisesti. Meillä suomessa sote – alalla työskentelee arviolta noin 300 000 ihmistä. Tämä tarkoittaa, että kun 300 000 ihmistä pakkorokotetaan seuraavan kahden – kolmen vuoden ajan, on seuraavaksi perusteltua pakkorokottaa myös loput noin 5 000 000 suomalaista. Tämä on täysin perusteltua siitä syystä, että koska asiakastyötä potentiaalisten taudinkantajien kanssa tekevien ihmisten pakkorokottamisella voidaan thl:n laskelmien mukaan ehkäistä jopa 40% influenssan aiheuttamista sairauspoissaoloista sote-alalla, niin tällöin influenssan aiheuttamien sairauspoissaolojen ehkäisemisen tulee (oletettavasti) olla osa kansallista rokoteohjelmaa. Kansallinen rokoteohjelma tullaan vähä vähältä ulottamaan yhä pidemmälle, uusien tautien torjuntaan, uusien rokotteiden avulla. Yritystä tähän on jo ollut – mm. Cervarix – rokotteen (HPV – ROKOTE) muodossa. Nyt ollaan kuitenkin jo paljon syvemmissä vesissä.

Influenssavirus muuntuu syklinsä vuoksi tietyin aikavälein pintarakenteeltaan välttääkseen elimistön puolustusmekanismeja. Tämän vuoksi valtavirukset, eli virukset jotka aiheuttavat eniten tautitapauksia, ovat joka vuosi hieman erilaisia kuin aiempina vuosina.

Jotta rokote suojaisi influenssalta, rokotteiden valmistamisessa käytetään juuri niitä viruskantoja, joiden oletetaan aiheuttavan seuraavan kauden epidemian. Tämän vuoksi Maailman terveysjärjestö määrittää rokoteviruskannat joka vuosi uudestaan.

Mutatoituvatko influenssavirukset jossain vaiheessa jopa niin radikaalisti, että mikään hoitomuoto, mikään otettu rokote ei enää auta? Koska viruksilla itsellään ei ole kykyä tuottaa biokemiallisissa prosesseissa tarvittavaa energiaa, ne ovat käsittääkseni täysin riippuvaisia isäntäsolustaan. Virusten elämänmuoto poikkeaa siis soluteoriassa määritellystä elämän perusyksiköstä, eikä virusten luokittelu eläviin organismeihin kuuluviksi ole näiltä osin kiistatonta.

SAIRAUSPOISSAOLOT

Joidenkin tutkimusten mukaan työpoissaolot putoavat 40% kun ihmiset eivät enää sairastu influenssaan. Tämä nyt ainakin on hyvä asia jos jokin.

fever

Toinen hypoteesini koskee rokotteiden valmistamisesta ja tuotannosta vastaavaa tahoa. Rokoteasiaa ollaan pöngätty tiettävästi eteenpäin siinä hengessä, että kansalliseen rokoteohjelmaan Influenssan torjumiseksi ollaan tarjoamassa kahta tai kolmea eri pakkorokotetta joista influvac, vaxigriptetra ja vaxigrip tullevat tiettävästi suoraan GlaxoSmithKline:n tarjonnasta. Mikä ei sinänsä ole lainkaan omituista – jos unohdetaan se tosiasia, että suomen kansallista rokoteohjelmaa on tiettävästi ollut ajamassa entinen GlaxoSmithKlineenkin yhteyksiä ylläpitänyt pääjohtaja, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse.

Sote – ja maakuntauudistuksenkin puolestakin rumpua päristänyt em. pääjohtaja oli tiettävästi yksi voimakkaimmin Pandemrix – rokotetta suomeen ajaneista tahoista.

doctor-and-business-man

Kyllä – tämä on se samainen rokote joka aiheutti useita Narkolepsiatapauksia, ja jonka hoitokustannukset kasvavat tiettävästi vielä tänäkin päivänä. Yhteyttä Pandemrixin ja Narkolepsian välillä  GlaxoSmithKline ei tiettävästi ole tähänkään päivään mennessä myöntänyt. Vakuutusrahoja on saamatta ja työkyvyttömyyden tiimoilta useita valituksia on edelleenkin käsittelemättä. Tämäkö on siis vastaisuudessa suunta?

Merkittävää asiassa on myös se, että Helsingin Sanomat tituleerasi nykyistä THL:n pääjohtajaa rokotemieheksi vielä jokunen vuosi sitten (2014). Jo silloin epäiltiin ääneen, että astuuko remmiin nyt mies, joka vie lääkevalmistajien asiaa runnoen läpi suomalaisessa terveydenhuollossa. Lopputulos, jota pelättiin tapahtuvaksi – taisi juuri kolahtaa päivänvaloon.

On mielestäni eri asia antaa yksilöiden itse päättää siitä mitä lääkkeitä yksilöt käyttävät kuin pakottavin keinoin runnoa lääkkeiden pakkokäyttöä läpi. Minä ymmärrän kyllä, että rokotus suojaa rokotettua itseään ja hänen läheisiään. Kun ei sairastu, ei myöskään tartuta tautia eteenpäin.  Näin esimerkiksi perustautinsa takia tartunnoille alttiimmat ja ikänsä puolesta tai muusta syystä rokottamattomat voivat saada epäsuoraa suojaa muiden rokotuksista. Tätä kutsutaan laumasuojaksi. Tämä on terveydenhuollon peruskauraa, tämä on tartuntatautien torjunnan peruskauraa. Tätä pitää pystyä soveltamaan tuhkarokkoon kyllä, ja tätä pitää ehdottomasti pystyä soveltamaan sikotautiin ja vihurirokkoon – ja joissain tapauksissa myös vesirokkoon, mutta että influenssaan? Sen ymmärtäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Se joka ymmärtää, millä perustein vuosittain otettava pakkorokote, vuosittain kannaltaan vaihtuvaa maailmanlaajuista epidemiaa vastaan on perusteltua niin kertokoon heti, elleivät tällaisen rokotusohjelman taustalla sitten hallitse sellaiset voimat, joiden alkuperäinen tarkoitus ei ole laumasuojan parantaminen vaan jokin muu rokotteiden pakkoantamista perusteleva tekijä. Ei sillä eikä millään – voittoa kansalliset pakkorokotukset tulevat tuottamaan rokotevalmistajille, rokotevalmistajien sidosryhmille jne.

Valitettavasti yhteiskunnallinen suuntaus näyttäisi olevan sellainen, jossa konteksti nojaa vahvasti taloudellisen kapitaalin pakottavaan lisäämiseen – ja ajattelevien yksilöiden riesaksi jää huomata epäkohtien helminauhassa jatkuvuuksia, joita luomassa ovat aina aika ajoin sellaiset tahot, joiden tarkoitus ei ole ajaa yhteiskuntien ja ihmisten – vaan pääoman asiaa.

Tekisi mieli kysyä ääneen, että onko erityisesti juuri influenssarokotusten pakkorokottamisen taustalla jonkinlainen vahva lobbausmentaliteetti, taloudellinen etu ja nykyhallituksen pääomaa suosiva ajattelu, vai ajetaanko rokotuskattavuutta nyt väkipakolla eteenpäin jostain muusta syystä?

POHDINTAA JA MIETISKELYÄ…

Jos olisin yhtään enemmän vainoharhainen – epäilisin, että koska sote – kenttämme on niin kovin kallis, ja koska halvemmallakin on työntekijöitä saatavilla (esimerkiksi Virosta, Filippiineiltä tai vaikkapa ukrainasta,)  niihin tehtäviin joita ei toistaiseksi voida digitalisaation kautta korvata, auttaa tilanteessa huomattavasti se, jos vaikkapa 20% sairastuisi huonon influenssalääke-erän seurauksena ja siirtyisi työkyvyttömyyden kautta työkyvyttömyyseläkkeelle. Onko tämä tuulesta temmattu ajatus?

Sinä olet tehy

Tehyvaalit 2017 osoitti, että ei ole – me sairaanhoitajat vaadimme nimittäin tällä erää palkkaamme huimaavaa 300 – 500e palkannousua käytyjen lisäkoulutusten ja lisääntyneen työtaakkamme alla. Tiettävästi ainakin osaa työnantajapuolen edustajista ollaan ohjeistettu muistuttamaan, että jonoa hoitajaksi irtisanotun hoitotyöntekijän tilalle on – mikäli pakkorokotuksista kieltäytyy. Rajalinjat ollaan siis jo valmiiksi vedetty; mikäli et ole kiltti, työnantajan pakottaviakin määräyksiä ja velvoitteita hiljaa totteleva hoitaja käy tiesi kilometritehtaalle. Näin ollaan myös pakkorokotuksia hieman epäsuorasti mutta kuitenkin selkeästi perusteltu. Onko tämä oikein? 

Hypoteettisesti ajatellen vuonna esitelty 2008 Jyrki Kataisen märkä uni 1 800 000 ulkomaalaisesta työntekijästä konkretisoituu monen eri mutkan kautta juuri siihen, että kalliit suomalaiset työntekijät korvataan halvoilla ulkomaalaisilla työntekijöillä, joita suomeen raijaavat yksityiset palveluntuottajat. Meillä Nokialla YT – neuvottelut osuvat nyt varhaiskasvatuksen puolelle. Väkeä vähennetään huomattavasti. Väkeä, joka on tähän asti hoitanut asiansa kaikinpuolin moitteettomasti uusien kansalaisten, kuntalaisten ja perheiden ehdoilla. Kenen luulette paikkaavan heidän lähtönsä?

Määritelmän mukaisesti – irtisanomisperusteet täyttyvät, ellei pakkorokotuksiin suostu, ja mikäli työnantaja ei vaihtoehtoisia tehtäviä työntekijälle löydä.

Sote-uudistus nojaa  toistaiseksi paljolti oletukseen, että kilpailu lisää palvelutuotannon tehokkuutta. Täten olisi perusteltua karsia niistä menoista, joita on eniten – eli henkilöstömenoista. Tätä yritettiin jo aiemmin filippiiniläissairaanhoitajien kohdalla. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun filippiiniläissairaanhoitajat eivät suostuneetkaan huonommalla työehtosopimuksella tekemään työtä johon heidät oltiin suomenmaalle tavattomin upein lupauksin loistokkaasta elämästä raijattu.

Mitä ihmettä siis tapahtuu sote – alalla? Pakkorokotukset, joista kieltäytymällä voi tulla irtisanotuksi työtehtävistään, ellei vaihtoehtoista työtä työntekijälle löydy? Entä henkilö, joka pelkää rokotuksesta saatavia mahdollisia sivuvaikutuksia, mutta ei halua tulla irtisanotuksi. Tarjotaanko hänelle mahdollisuus tulla pakkorokotetuksi esimerkiksi MAPA – kiinnipidossa tai kevyesti nukutettuna, entä lepositeissä? Mitä sitten tapahtuu, kun yhtenä päivänä päätetäänkin, että kaikki sote – alan ihmiset ovat ihmisiä, ammattilaisia, työntekijöitä joilla ei saa olla kuin yksi jalka ja yksi käsi.

Mikäli kädestä tai jalasta – tai parhaimmillaan kummastakin ei luovu tulee irtisanotuksi.

Entä jos em. yksijalkaisuus tai yksikätisyys perustellaankin sillä, että yksijalkaiselle ja yksikätiselle sote – alan ihmiselle ei tarvitse maksaa kuin puolta palkkaa ja kahdelle jalattomalle ja kädettömälle sote – alan ihmiselle voidaan täten perustellusta maksaa yhden palkka, jolloin työttömyys helpottaa em. käytännön kautta. Ollaanko silloin oikealla tiellä?

rokotus, rokotteet RF

Pohdittava on myös ääneen, että mikä on työterveyspalveluita tarjoavien yritysten rooli jokavuotisten rokotusten antajina. Tuskin em. palveluntarjoajat ilmaiseksi rokotuksia käyvät ihmisille antamassa. Olematta täysin vainoharhainen voisi melkein ajatella, että kaikessa huulluudessa taitaa sittenkin olla jonkinlainen logiikka. Ja sitähän tällainen ajattelu on – silkkaa hulluutta. Meidän parastammehan tässä ajetaan? Minun täytyy tosin myöntää, että en ole vielä ehtinyt elämäni aikana influenssarokotetta ottamaan. Viime jouluna olin kuitenkin kolme päivää influenssassa. Sitä ennen sairastin ns. Sikainfluenssan joskus vuosia sitten. Siinä minun influenssaurani kaiken kaikkiaan.

Näinkö palvelutuotantoa ja palveluverkostoa kehitetään jatkossakin, pakottamalla ihmiset toimimaan jollain ennalta määritellyllä tavalla? Voisi sanoa, että tulevaisuudesta tuli juuri asteen verran pelottavampaa.

Toisinsanoen – lain kirjain on muuttunut niin, että vuosittainen ILMAINEN rokote on otettava, tai pahimmillaan työpaikka lähtee alta. Mutta onko ilmainen rokote vain näennäisesti ilmainen, koska vastaanottava taho ei toistaiseksi joudu siitä mitään maksamaan? Painotan sanaa ”toistaiseksi” täysin tietoisesti. Voisinpa melkein lyödä vetoa asian tiimoilta niin, että mikäli nyt ILMAINEN ROKOTE ei muutu tavalla tai toisella maksulliseksi seuraavan 20 vuoden kuluessa – tarjoan oluen tai kupin teetä ensimmäiselle joka tähän kirjoitukseen tohtii kantaa millään tavalla ottaa.

Haluan kuitenkin painottaa, että suosittelen kaikille riskiryhmiin kuuluville Suomalaisille kausi-influenssa rokotteen ottamista. Henkilökohtaiset pohdintani eivät saa olla – eivätkä ole millään tavoin vähentämässä lääketieteellisen tutkimuksen arvoa tai sen tarjoamaan suojaa esimerkiksi juuri tiettyjä tarttuvia tauteja vastaan. En kuitenkaan ole sitä mieltä nyt, enkä mitä luultavammin tulevaisuudessakaan – että ns. pakotettu, toistuva rokoteohjelma on tarpeen. Mitä luultavammin systemaattinen rokotteiden ottaminen tulee muuttamaan tilannetta vuosien saatossa niin, että virusten muuntautumiskyky ohittaa rokotteiden tarjoaman suojan ja tilanne muuttuu katastrofaaliseksi sitä kautta. Tämäkin on kuitenkin vain henkilökohtaista pohdintaani.

Itsekin tulen todennäköisesti alentumaan influenssarokotteen ottamisessa – yhdeksi rokotettavista – ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta tämä nyt vain siitä syystä, perheemme toimeentulo ei voi jäädä vain yhden aikuisen harteille.

LÄHTEET:

 

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/tyoelaman-rokotukset

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/kaytannon-ohjeita/usein-kysyttya/influenssarokotuksista-kysyttya

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/hyodyt-ja-haitat/haittavaikutukset/korvauksen-hakeminen

https://www.terveystalo.com/fi/Palvelut/Sairaanhoitajan-palvelut/Rokotukset/Influenssarokote/

https://www.google.fi/search?q=influvac+gsk&oq=Influvac+gs&gs_l=psy-ab.3.0.0i22i30k1.3749.4876.0.6687.3.3.0.0.0.0.149.399.0j3.3.0.dummy_maps_web_fallback…0…1.1.64.psy-ab..0.3.399…0j0i203k1j0i67k1.0.9KXuIXa99MQ

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/hpv-rokote

https://www.thl.fi/fi/thl/organisaatio/johtoryhma/juhani-eskola

https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/uusilta-sote-palveluilta-voi-puuttua-hampaat-vahentaa-eriarv-1

https://en.wikipedia.org/wiki/Cervarix

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002700162.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemrix

https://blogi.thl.fi/sv/web/yhteiskuntapolitiikka/blogitekstit/-/blogs/hintakilpailu-laakarimarkkinoilla

Mistä on hyvät hoitajat tehty?

Sinä olet tehy

Me elämme ihmeellisiä aikoja. Vielä jokunen vuosi sitten oli täysin absurdi ajatus, että katsoessaan aamulla mitä tahansa lehteä, nettilehteä tai uutistuotannon välinettä – saattoi jollain tapaa sisäisesti ajatella kaiken muistuttavan etäisesti Ankkalinnan Sanomien päivän lööppejä. Ne nuoremmat ihmiset, jotka eivät tiedä mikä on Ankkalinnan Sanomat – älkää välittäkö; näin 41 – vuotiaalle Suomalaiselle miehelle Ankkalinnan Sanomat edustavat kaikkea sitä hölynpölyä ja humpuukia, joka nykyisellään tuntuu olevan huippumedian leipää ja voita.

Niin, ja itsessään Ankkalinnan Sanomat ovat siis Aku Ankan kotikaupungin paikallismedia joka vetää omalta osaltaan vertoja mm. Fingerporin uutisille. Mutta mikä on siis kummallisen ihmeellistä tässä. Lööppihakuisuus itsessään on aina ollut lööppimediaa kiinnostava ja lööppimediaa ruokkiva ilmiö. Aivan viime vuosina lööppijulkaisuista, lööppihakuisuudesta ja mutu – tuntumasta tuntuu kuitenkin tulleen osa tietoa ohjaavaa kokonaisuutta.

hoitotyö1

Miten tämä vaikuttaa meissä ihmisissä? Vaikutus on suoraviivaista. Se juontaa vahvasti intuitioon, joka itsessään ei ole millään tavalla paha asia, mutta intuition hallitessa elämää kokonaisvaltaisesti – ollaan eksytty pahasti sellaiselle tielle, joka on vaarallinen tie meille itsellemme, mutta myös potilaillemme, asiakkaillemme ja lopulta koko yhteiskunnalle. Tällä tarkoitan, tässä blogikirjoituksessa –  luonnollisestikin, kuitenkin juuri hoitotyön saralla olevaa vaarallista tietä.

Arkielämässä intuition kuuntelu on luonnollisestikin jokaisen oma asia, mutta hoidettaessa ihmisiä, potilaita ja asiakkaiden asiaa tai asukkaiden arjen toimia – ei vähitellen kaiken kattavalle intuitiolle saisi antaa periksi.

Tällaisessa on riskinä, että henkilökohtainen tietämys jostain asiasta – saatetaan mieltää tosiasiaksi vain sillä perusteella, että se tuntuu kaikin puolin oikealta. Hiljainen tieto, josta olen aiemmin kirjoittanut blogikirjoituksen – on kuitenkin eri asia kuin henkilökohtainen, intuitiivinen tietämys jostain asiasta; hiljaisella tiedolla tarkoitan työvuosien varrella kertynyttä kokemuksellista tietoa, joka perustuu omalta osaltaan myös toteennäytettyyn tietoon.

Valitettavasti olen huomannut turhan usein tämän ilmiön nostavan päätään myös hoitotyöntekijöiden parissa. Meillä tuntuu olevan kovin suuri tarve saattaa omat tunteemme ja oma kokemusmaailmamme sellaiselle tolalle, jossa juuri tunteittemme ja kokemustemme kautta vahvistunut käsityksemme alkaa muokkaamaan tutkittuun tietoon perustuvaa osaamistamme ristiriitaiseksi sen kanssa, mikä itseasiassa on tieteellisesti todeksi osoitettua.

hoitotyö2

Mutta vaikka tämä onkin hieman pelottava suunta – juontaa tämä juurensa siihen, että me olemme intuitiivinen, ammattitaitoinen, potilaan etua ajaviin ratkaisuihin pyrkivä, potilaan asiaa ajavia ratkaisuja tekevä ja hyvää tahtova ammattiryhmä, jonka työn fokus on vahvasti potilaan, asiakkaan ja ihmisen terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin parantaminen yksilön ja yhteiskunnan voimavarat huomioon ottaen.

HYVÄN HOITOTYÖN KESKIÖSSÄ 

Hyvä hoito on moniselitteinen tekijä. Pääasiassa se on kuitenkin potilaan parhaaksi tarjottua hoitotyötä, joka parantaa potilaan vointia, auttaa potilasta tervehtymään ja luo olemassaolollaan kollektiivista hyvää yhteiskunnassa, jonka jäseniä me kaikki olemme. Hyvän hoidon tarjoajina me tuomme kaikki osan omaa persoonallisuuttamme hoitotyöhön – oman kokemusmaailmamme ja oman osaamisemme kautta. Ei ole väärin olla ihminen hoitajana – mutta tietty ammatillisuus on kuitenkin pystyttävä säilyttämään.

Mikä vaikuttaa enimmissä määrin tarjoamamme hoidon laatuun? Se on luonnollisestikin se, miten osaamme hyödyntää uusinta mahdollista tietoa ja jo keräämäämme taitoa eri hoitotyön tehtävien toteuttamisessa. Mutta näiden lisäksi se on myös kyky kyseenalaistaa jo kertaalleen opittua ja uskaltautua mukavuusalueemme ulkopuolelle hyvän hoitotyön ammattilaisina. Meistä jokainen tuntee varmasti sen yhden työkaverin, joka ei ole aivan sinut kehitysvammaisten, vanhusten, lasten, mielenterveyspotilaiden tai päihdepotilaiden kanssa tehtävän hoitotyön kanssa. Ei välttämättä tarvitse ollakaan. Mutta kun hoidettavaksemme tulee ihminen, joka ei ole meidän ”mukavuusalueemme” piirissä – on meidän pystyttävä tekemään parhaamme hyvän hoidon tarjoajina.

hoitotyö 3

Uusin tieto alamme hienouksista, oivalluksista ja kehityksestä saadaan luonnollisestikin riittävän lisäkoulutuksen ja aktiivisen innostuksen kautta – saatavilla olevan tiedon tutkiskeluun. Riittävän lisäkoulutuksen tarjoajina työnantajat ovat isossa roolissa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogikirjoituksen, jossa esitän, että lisäkoulutuksien kautta hoitotyötä tekevän hoitotyön ammattilaisen peruspalkkaa pitäisi mielestäni nostaa. Tätä mieltä olen edelleenkin.

Ajatuksenani em. blogikirjoituksen perusteella on, että täysillä ikälisillä sairaanhoitajan peruspalkka olisi noin 3200 euroa. Tämä siis siinä tapauksessa, että sairaanhoitajan alkupalkka olisi noin 2400 euroa.

Kenties tällaisella palkkojen nostolla, esimerkiksi juuri hiljaisen tiedon katoaminen hoitotyöstä saataisiin jollain muodoin estettyä ja ne hoitotyön kokeneet konkarit pysyisivät rivissä aina eläkeikään asti. Hiljaisen tiedon katoamisen estäminen takaisi myös hoitotyön kehittymisessä ensisijaisen tärkeän uuden tiedon hyödyntämisen jo olemassa olevan tiedon kanssa niin, että siitä olisi suoraa ja merkittävää hyötyä varsinaisessa hoitotyön arjessa.

Toisaalta reilu 3200e/kk + lisät mahdollistaisivat myös eläkkeellä pysymisen ilman, että hoitotyössä elämäntyönsä tehneen ja eläkkeelle jääneen hoitotyön ammattilaisen tarvitsee välttämättä töissä käydä.

On tietenkin voimauttavaa, että eläkkeelle pääsyn jälkeen voi arkeaan jakaa myös aika ajoin heitetyillä työkeikoilla, mutta kyllä minua toisinaan on mietityttänyt, että onko esimerkiksi 76 – vuotiaana keikkaa heittävän perushoitajan tarkoitus herätä aamuviideltä ja tulla tekemään muutama vuoro raskasta perushoitajan työtä vain, koska eläke ei riitä peruselämän menoihin.

Palkkaan pitäisi siis vaikuttaa mielestäni myös erinäisillä lisäkoulutuksilla, jotka nekin ovat omiaan nostamaan työnantajan mahdollisuuksia tarjota palveluita asiakkaille.

hoitotyö4

Hyvänä esimerkkinä tästä lienee nyt viimeaikoina paljon tapetilla ollut ”lääkkeenmääräämisoikeus” joka tiettävästi nostaa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneen sairaanhotiaja palkkaa n. 500e/kk. Tämä on perusteltua. Tällöin työnantaja hyötyy, asiakas hyötyy ja yhteiskunta hyötyy.

Mielestäni tämän lisäksi – esimerkiksi Neuropsykiatrinen ohjaajakoulutus mielenterveyshoitotyössä ja monella muullakin hoitotyön saralla pitäisi olla peruspalkkaa lisäävä koulutus.

Koulutus neuropsykiatriseksi ohjaajaksi kestää keskimäärin puolitoista vuotta ja itsenäisesti suoritettuna sen hinnaksi tulee noin 1500 – 2700e. Samaan tapaan palkanlisää voitaisiin mielestäni vaatia osaksi mindfulness koulutusta, kliinisen asiantuntijan koulutusta ja joissain tapauksissa teknisten sairaalalaitteiden asiantuntijuuteen perustuvasta YAMK – koulutuksesta.

Käsittääkseni minkäänlaista palkanlisää nämä koulutukset eivät toistaiseksi hoitotyön ammattilaiselle anna.

Palkkojen nostolle on mielestäni enemmän kuin kattavat perusteet.

Kilpailukykyuudistus, eli KIKY  – itsessään on jo nyt osoittautunut epätasa – arvoiseksi, niin kuin nyt naisvaltaisten, matalapalkka-alojen töiden kanssa kaikki näyttäisi olevan. Siitä ja niistä muista asioista, joilla perustellaan naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa pitää pyrkiä mielestäni aktiivisesti eroon.

hoitotyö5

Se, mihin meidän hyvää hoitoa tarjoavina sairaanhoitajina, lähi – ja perushoitajina tulee kuitenkin tarjoamamme hyvä hoito perustaa – on uuden jatkuva oppiminen.

Me voimme vaatia työnantajiltamme palkanlisiä, mutta jos meillä ei ole tarjota mitään uutta, mitään sellaista vastineeksi, josta esimerkiksi yksityisen sosiaali-alan työpaikkamme-, yksityisiä terveyspalveluita tarjoava yritys jossa työskentelemme – hyötyisi – me emme tule menemään asiassa eteenpäin.

Merkit tämän asian toteuttamiseksi ja onnistumiseksi ovat kuitenkin myönteisiä; hoitotyön ammattilaiset ovat yksi aktiivisemmin itseään ja ammattitaitoaan kehittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Se mitä minä haluan on, että meillä hoitotyön ammattilaisilla – on jotain sellaista jolla me voimme perustella työnantajamme palveluntarjonnan laajenemista, potentiaalia, mahdollisuuksia palkanlisiemme noston perustaksi.

Me olemme tavallaan jo onnistuneet tässä lääkemääräämiskoulutuksen myötä.

500 euroa kuukaudessa lisää on hieno erävoitto, vaikkakin vastuualueiden osalta varsin paljon repertuaariamme laajentava kokemus. Mutta se, mitä se todella tuo mukanaan neuvottelupöytään palkankorotusten tiimoilta on – että työnantajamme hyötyy, asiakkaamme hyötyvät ja koko yhteiskunta hyötyy.

Ja se, että me työntekijöinä olemme tyytyväisiä, koemme olomme turvalliseksi ja tulevaisuutemme arvokkaaksi on mielestäni myöskin yksi hyvän hoitotyön keskeisimmistä vaikuttajista nyt ja tulevaisuudessa.

POHDINTAA JA HENKILÖKOHTAINEN MIELIPITEENI

Naisvaltaisen alan pienipalkkaisuus on tähän päivään asti ollut järjellä ajatellen todellinen mysteeri.

Me kuulemme usein, kuinka kyseessä on ”ammatinvalintakysymys”. Sana ammatinvalinta on kuitenkin etymologialtaan ristiriitainen sen kanssa mitä sillä tarkoitetaan puhuttaessa ”ammatinvalintakysymyksestä”.

Ammatinvalinta ei tarkoita valintaa, joka tehdään ammattien välillä vaan pikemminkin palkkatyön tekemistä ohi kotona tehtävän lastenhoito, – kodinhoito- ja perheestä huolehtimistyön.

Palkkaluokkamme, joka siis mielestäni naisvaltaisella alalla on edelleenkin täysin pohjamudissa ollaan perusteltu naisvaltaisen alan palkkana, ja ammatinvalintakysymyksellä.

Tämä malli juontaa juurensa niistä ajoista, jolloin miehen pääasiallinen tehtävä oli tuoda rahaa perheen elatukseksi. Näin miessairaanhoitajana en hyväksy tätä mallia. Mielestäni tämä malli tulee ohittaa ja palkka-asiaan on saatava myönteinen muutos.

Naisen saama raha oli tuolloin, kun nainen pääasiassa huolehti kodin askareista, lapsista, ruuanlaitosta jne. jotensakin perusteltua, mutta nykyään asia ei enää ole näin. Esimerkiksi juuri hoitotyön työtehtävissä oleva sairaanhoitaja, perushoitaja tai lähihoitaja tekee useammin paljon raskaampaa, kuluttavampaa sekä henkisesti paljon kuormittavampaa työtä kuin esimerkiksi insinöörinä, teknikkona tai asentajana työskentelevä perheen mies.

Riippumatta perusteista, naisen palkka jää vielä tänäkin päivänä miehen palkasta reilusti jälkeen – ja peruste on edelleenkin sama- kuin vuosikymmeniä sitten; ammatinvalintakysymys.

Henkilökohtainen mielipiteeni asiaan on – että pelkästään ammatinvalintakysymyksellä ei voida palkan vähyyttä perustella. Palkkojen on noustava ja hoitotyötä tekevien – maailman parhaimmistoon kuuluvien hoitotyön ammattilaisten osaamisen arvostuksen on noustava niin, että jokainen hoitotyötä tekevä sairaanhoitaja, lähihoitaja ja perushoitaja voi kokea tulevaisuutensa turvatuksi, arkensa oikeutetuksi ja ammattinsa arvostetuksi muutenkin kuin puheen tasolla.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

#Tehyvaalit on myös uusi mahdollisuus!

Sinä olet tehy

Tutustuin tänään Helsingin Sanomien sivuilla artikkeliin joka käsitteli ”sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeuden lisäämistä”. Kuten olen aiemminkin jo linjannut, olen minä ehdottomasti uuden oppimisen kannalla. Toisinsanoen – minä kannustan sairaanhoitajia opiskelemaan lisää ja mahdollisimman laajalti.

Lääkkeenmääräämisoikeuden lisääminen ei saa kuitenkaan olla itsestäänselvyys. Me sairaanhoitajina emme saa tyytyä siihen, että mikäli tällainen lääkkeenmääräämisoikeuden laajentaminen tulee todeksi, niin palkka – jonka lääkkeenmääräämisoikeus muassaan tuo – nostaa sairaanhoitajan palkkaa vain 500 euroa. Vastuu, joka lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamisesta koituu – nousee uudelle tasolle, eikä voida enää puhua puhua ammatinvalintakysymyksestä, tai perustella jonkinlaista tiettyä palkannousua sillä, että lääkkeenmäärääminen ja lääkkeenmääräämisoikeuden laajentaminen itsessään on osoitus sairaanhoitajuuden tärkeydestä.

Helsingin sanomien artikkelissa todetaan mm.

RESEPTIHOITAJAT olivat yksi lääke isoon ongelmaan: takkuilevaan hoitoon pääsyyn. STM:n neuvotteleva virkamies Marjukka Vallimies-Patomäki kertoo, että kansainvälisten tutkimusten mukaan sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus parantaa hoitoon pääsyä, nopeuttaa hoidon aloittamista ja hillitsee kustannuksia.

Mielestäni nyt – kun me olemme saaneet pään auki on tärkeää voida ja uskaltaa vaatia osaamisperusteista palkanlisää myös muista koulutuksista, joita sairaanhoitajuudessa voidaan työnantajan palvelutarjonnan parantamiseksi hyödyntää. Olen ottanut tähän kantaa aiemmassani kirjoituksessa, jonka löydät tämän linkin takaa. 

Tulevaisuuden Tehyn on näytettävä, että se on riittävän vahva ajaakseen palkankorotuksia, palkanlisää osana muita jäsentensä etuja. Me emme voi jättäytyä ympäriinsä riepoteltaviksi. Me olemme valitettavasti saaneet liian usein osaksemme kollektiivista alentamisen tilaa, joka ollaan toteutettu hyväntahtoisuutemme, moraalimme ja hienotunteisuutemme varjolla. Näin ei enää saa olla. Se, että me ajamme potilaidemme asiaa ei saa olla enää ammatinvalintakysymys, naisvaltaisen alan merkittävin leima ja pienen palkan peruste. Tästä olen kirjoittanut myös aiemmin. Voit tutustua näkemyksiini ja ajatuksiini tämän asian tiimoilta tämän linkin takaa.

Toki olen myös sitä mieltä, että koska työnantajalle on hyötyä käymistämme lisäkoulutuksista, ennenkaikkea osaamisemme laajentumisen kautta palvelutarjonnan edistämiseksi ja laajentamiseksi – on vain reilua ja kaikinpuolin perusteltua, että lisäkouluttautunut hoitotyön ammattilainen saa palkanlisää käymistään lisäkoulutuksista. Tästä olen kirjoittanut enemmänkin aiemmassa kirjoituksessani, jonka löydät tämän linkin takaa.

On uskallettava vaatia oikeuksia niistä tehdyistä teoista ja siitä osaamisesta jota lisäkoulutustemme myötä työnantajalle tarjoamme. Lääkkeenmääräämiskoulutuksen myötä saatu 500e/kk palkanlisää on hyvä alku.

Helsingin Sanomien artikkeli jatkaa

Jotta reseptihoitajien määrä saataisiin nousuun, STM haluaa helpottaa koulutukseen pääsemistä. Sairaanhoitajalla täytyisi edelleen olla kolme vuotta työkokemusta alla, mutta sen ei tarvitsisi enää ajoittua kuluneiden viiden vuoden ajalle, sillä sote-alalla äitiyslomat katkaisevat monen työuran.

Tulevaisuuden Tehy:n pitää uskaltaa vaalia jäsentensä etuja. Sitä varten Tehy on olemassa. Minä Tehyn jäsenenä ja valtuustoehdokkaana, sinä ja me kaikki Tehyläiset olemme yhdessä Tehy. Tehdään siitä jotain sellaista, josta voimme todella olla ylpeitä.

 

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Työvälineistä tärkein.

Sinä olet tehy

Mikä tekee hyvästä hoitotyöntekijästä vielä paremman hoitotyöntekijän? Onko se empaattisuus jota hoitotyöntekijä tarjoaa potilaalle? Onko se hoitotyöntekijän puku kynätaskuineen? Onko se itsevarma asenne työhön jossa Suomalainen hoitaja on maailman paras? Varmastikin se on kaikkia näitä, mutta samaan aikaan – se on uusin tieto hoitotyön tekemisestä.

Me teemme tärkeää työtä ihmisten parissa. Potilainamme, asiakkainamme, asukkaina joiden asiaa hoidamme – on aitoja ihmisiä; lapsia, nuoria, aikuisia, vanhuksia. Syy, jonka vuoksi he ovat joutuneet hoidettavaksemme on aina henkilökohtainen. Kukaan heistä ei ole tietoisesti halunnut tulla hoidettavaksemme, vaikka kokemukseni mielenterveyspuolen työtehtävistä tämän kanssa hieman meneekin ristiin.

Yhdellä hoidettavistamme se saattaa olla korkea ikä ja sen mukaan tulleet sairaudet, toisella se, että ensimmäinen mopoilureissu päättyi hieman ikävästi.

Yhdellä taas se, että sydämen toiminta ei alun alkaenkaan ollut sellaista kuin sen olisi pitänyt olla. Ja yhdellä taas jatkuva itsetuhoinen, rajaton käytös. Jokainen meistä potilaiden parissa työskentelevistä tietää, että ihmisillä joita me hoidamme on kaikilla oma tapansa kokea, elää ja sairastaa. Me emme ole tämän alueen asiantuntijoita, emmekä saakaan olla; sillä se johon sattuu, kokee oikeasti kipua – olimmepa me siitä mitä mieltä tahansa.

Me näemme työssämme enemmän ulostetta kuin valtaosa kanafarmareista. Me näemme työssämme haavoja, ruhjeita ja murtumia enemmän kuin nyrkkeilytuomari ja me näemme, kuinka ihmisen elämä on toisinaan niin tiukassa, ettei sen loppu tule millään – mutta toisaalta taas kuinka – helposti elon loppu koittaa.

Mutta kaikkien näiden lisäksi me pääsemme näkemään myös elämän alkuja; syntymää, kasvua, kolhuja, elämän auringonlaskuja. Voidaankin sanoa, että työuramme loppupuolella me olemme kaikki melkoisia ihmistuntijoita.

Ja kuinka tärkeää ihmistuntijuus on? Se on tärkeämpää kuin moni muu asia. Mutta ihmistuntijuus ei ole tämän kirjoituksen keskiössä. Tämän kirjoituksen keskiössä on työnantajan velvollisuus järjestää koulutusta alamme uusista ilmiöistä ja osaamisen alueista.

Itse työskentelen lastensuojelun parissa. Olen työskennellyt kohta kahden vuoden ajan. Työni on mukavaa, ei kovin haastavaa, mutta koska saan tehdä työtä nuorten ihmisten kanssa on se juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä. Olen aiemman työelämäni aikana kouluttautunut NLP:n ja Mindfullnessin – perusteisiin, Neuropsykiatriseksi terapeutiksi (NEPSY) ja  seksuaalikasvattajaksi. Tässä on aika paljon siis sairaanhoitajuuteni lisäksi hankittua tietotaidollista oppia. Olen hankkiutunut näihin koulutuksiin itse, ja olen maksanut nämä koulutukset kaikilta osin itse. Palkanlisää näistä koulutuksista en ole saanut. Vaikka esimerkiksi neuropsykiatrinen oirehdinta lasten – ja nuorten parissa on lisääntynyt räjähdysmäisesti, eikä työpaikallamme muilla vastaavaa koulutusta ole.

Mutta se – mikä tosiasiassa on valitettavaa – on, että työnantajani ei ole mahdollistanut minulle yhtään lisäkoulutusta työurani aikana. Eikä tämä tarkoita vain nykyistä työpaikkaani vaan ihan kaikkia hoitotyön työpaikkoja joissa olen ollut.

Toki olen käynyt kahdella luennolla. Joista molemmat olivat kaikinpuolin hyviä ja mielenkiintoisia. Toinen koski syömishäiriöitä – ja toinen koski autisminkirjoa. Toiseen koulutukseen maksoin itse matkani ja kaikki muut koulutuksesta koituneet kulut. Toki tuon mielelläni osaamistani työtehtäviini lisäopintojeni kautta, ja sitä minulta myös odotetaan, mutta miksi työnantajan on niin hankalaa saada järjestetyksi minkäänlaista lisäkoulutusta työntekijöilleen ja erityisesti sairaanhoitajille?

Kuten tämän kirjoituksen alussa mainitsin – me teemme työ ihmisten kanssa, ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Luulisi, että viimeisin, uusin ja paras oppi olisi se mitä meidän toivottaisiin hyödyntävän päivittäisessä työssämme.

PALKANLISÄ?

Olen pitkään pohdiskellut tätä myös palkka-asian tiimoilta. Kun me saamme tai haemme oppia työmme tekemiseen ulkopuoliselta taholta – ja erityisesti silloin, kun me kouluttaudumme lisää – niin eikö olisi reilua ja täysin perusteltua, että me saisimme osaamisemme kehittämisestä palkanlisää työhömme, jonka palkkaus tällä hetkellä on vielä melkoisessa kuopassa.

Lupaavia merkkejä on jo ilmassa. Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus on tuonut keski-suomessa 500e:n lisän. Esimerkiksi Saarikassa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneet kolme sairaanhoitajaa saivat 500 euron palkankorotuksen henkilökohtaisena lisänä.

Uskoisin, että tämä on yksi asia johon meidän TEHY:ssä on uskallettava ottaa voimakkaammin kantaa. Ei pelkästään silloin, kun teemme ruuhka-apulaisina aluehoitajan tai lääkärin töitä vaan myös silloin, kun osaamisemme kautta työmme laatu paranee.

Meidän on vaadittava tähän asiaan tehtäväksi suotuisa muutos! Hoitotyön tekijöille on maksettava palkanlisää käydyistä koulutuksista, koska niiden kautta tarjottu hoito paranee laadullisesti ja mahdollistaa työnantajan laajentaa tarjottujen palveluiden kokonaisuutta.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

 

Naisvaltainen ala ei saa olla pienen palkan peruste!

 

Sinä olet tehy

Kirjoitin jonkin aikaa sitten blogimerkinnän ”Pallaluokkakyselyiden tulos – Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi”.

Tämä ei käy. 

Sairaanhoitajana ja hoitotyöntekijänä, mutta myös perheenisänä olen enemmän kuin huolestunut sote -alan tulevaisuudesta. Kilpailu alalla on toki omalta osaltaan terveellistä, mutta käytännön tasolla olen saanut huomata, että kilpailua ei käydä ihan niillä ehdoilla, että se parantaisi tai edes kehittäisi potilaiden ja asiakkaiden arjen asiaa. Esimerkiksi ennaltaehkäisyn tärkeä osuus ollaan tunnuttu unohtavan kokonaan. Tämä tiettävästi aivan syystäkin; huostaanottojen, sijoitusten ja hoitopäivien kertyminen
teettää voittoja ja tarjoaa palveluntarjoajille mahdollisuuden kehittää omaa yritystoimintaansa. 
 
Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä 
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Mielestäni Suomalainen sairaanhoitaja on maailman paras. Mielestäni suomalaisen sairaanhoitajan perustutkinto Ammattikorkeakoulussa – kestettyään vähintään 3,5 vuotta ei takaa riittävää palkka meille hoitotyön ammattilaisille.
Lähtöpalkka SAIRAANHOITAJAN uralla on tällä hetkellä 2257€:n ja 2350€:n välillä.
Tässä on myös aluekohtaista vaihtelua.
Mielestäni palkkaa tulee nostaa asteittain niin, että vuonna 2025 aloittavan sairaanhoitajan palkka on vähintään  2500 euroa, riippumatta siitä – missä sairaanhoitaja työskentelee.
Tällä hetkellä ainoa todellinen peruste sille, miksi työstä saamamme palkka on niin pieni on – että me olemme naisvaltainen ala ja koska me emme tuota mitään!
Tämä ei kuitenkaan mene yksiin sen tosiseikan kansa, että kun me vuonna 2007 uhkasimme lakolla toimeentulomme mitättömyyden nimissä, syytettiin meitä ihmishenkien vaarantamisesta! Puhuttiin kovaan ääneen kuinka ahneat sairaanhoitajat vaativat liikaa rahaa työstä, joka ei vaadi yhtään mitään! Tämä ei todellakaan mene yksiin sen kanssa, että samaan aikaan kun meitä syyttiin ihmishenkien vaarantamisesta – todettiin, että palkkamme kuuluukin olla pieni, koska sairaanhoitajuus tai hoitotyön tekeminen ei vaadi tekijältään yhtään mitään!
Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430.