Mihin Menet – Nokian Sote – palvelut?

 

Yhteenliittymäsuunnitelmat Mänttä – Vilppula – Juupajoen kanssa taputeltiin pakettiin.

Meillä Nokialla huokaistiin monen kuntalaisen suulla helpotuksesta, mutta samalla varmaankin moniin Nokialaisiin mieliin nousi epäilys siitä, että oliko ratkaisu sittenkään oikea.

Riskit liittymisen puolesta olivat jo ennalta tiedossa, mutta tiedossa olivat myös riskit sen suhteen, mitä voi seurata liittymättä jättämisestä. Kunnallispolitiikassa asiasta käytiin ja tullaan varmaan käymään jatkossakin keskustelua vielä pitkään.

Ei sillä, etteikö Nokialla muitakin puitavia asioita olisi – unohtamatta Jättikoulua ja sen sijoituspaikkaa, Viinikanniemen leirintäalueen kohtaloa, tilannettamme kaupunkina, jonka ohi on helppo kulkea ja kaikkea muuta mahdollista taivaan ja maan väliltä.

Mutta sote – palvelut ja niiden järjestäminen…

Miksi tapahtui näin, miksi ei lähdetty luomaan liitosta, miksi liitos olisi voitu luoda – kuka oli kaiken takana ja oliko kaiken takana yhtään mitään oleellista.

Oliko mielenkiinto Mänttä – Vilppula – Juupajokea kohtaan Marraskuussa 2017 lähtölaukaus jollekin sellaiselle, mikä johti vääjäämättä kohti selvitystyön aloittamista Nokian SOTE – palveluiden täysimääräisestä ulkoistamisesta Nokialla.

Ja vaikka tosiasia onkin, että järjestys asioiden hoidossa oli jotensakin kieroutunut, on lopputulos sellainen, että nyt meillä Nokialla on edessämme uusi huominen, jossa oletettavasti tulee olemaan enemmän kysymysmerkkejä kuin monessa muussa poliittisessa liikahduksessa – Nokian kunnallispolitiikan saralla pitkiin aikoihin.

…mitä tästä eteenpäin?

Nokian SOTE – palveluiden ulkoistaminen ei suinkaan ollut ajatuksena täysin susi. Vaikkakin kokonaisulkoistukseen ryhtyminen itsessään ei ollut millään tavalla hyvä juttu.

Se mihin Meillä Nokialla olisi hyvä vastaisuudessa panostaa SOTE – palveluiden tuottamisessa olisi aktiivinen ja tehokas monituottajamalli – ja erityisesti sellainen monituottajamalli, jossa lisättäisiin pienten ja keskisuurten, motivoituneiden ja erikoistuneiden palveluntuottajien määrää sote – palveluiden saralla Nokian Kaupungissa, ja niin – että päävetovastuu sote – palveluiden tuotossa olisi jatkossakin Nokian Kaupungilla itsellään – unohtamatta tietenkään sitä, että osa palveluista voitaisiin tuottaa isojen terveysalan yritysten kautta.

Ratkaistavaksi jää, että mistä me saamme rahat sote – palveluiden tarjoamiseksi kuntalaisille Nokian Kaupungin alueella.

Ratkaistavaksi jää myös se, mihin suuntaan me Nokian sote – palveluiden tulevaisuuden näemme liukuvan.

Toivoa täytyy, että jatkossa suunnitelmia tehtäisiin tarpeen edellyttämällä tavalla, eikä muihin motiiveihin nojaten. Mitä ne ikinä sitten ovatkaan.

 

– Anttiolavi Salonen

Mainokset

Aika on oikea myös pakkorokotuksille.

vaccine

Juuri kun yhteiskunnallinen tilanne alkoi näyttämään kaikinpuolin epärehelliseltä, epäinhimilliseltä ja ennenkaikkea täysin käsittämättömältä kaiken sekasorron keskellä – nousivat esiin sosiaali – ja terveysalalla työskentelvien ihmisten pakkorokotukset. Kyllä. Pakkorokotukset.

Kuulostaa kenties hieman utopistiselta, että minä hoitotyön edustajana, sairaanhoitajana olen sitä mieltä, että rokotuksilla, ja erityisesti pakkorokotuksilla olisi jollain tapaa synkähkö kaiku.

Tosiasiassa – Minä En Ole Lainkaan Rokotevastainen.

Se mitä minä seuraavaksi pohdin – jääköön siis vain pohdinnan tasolle.

Esitän muutamia hypoteeseja, pohdintoja ja henkilökohtaisia tulkintojani siitä, mistä em. Pakkorokotukset saattaisivat johtua. Ennenkuin kuitenkaan lähden avaamaan asiaa sen enempää omien tulkintojeni kautta – aukaisen nyt käsillä olevaa pakkorokotusasiaa.

thl

Uusi Tartuntatautilaki määrittelee muutoksensa jälkeen seuraavaa:

Työturvallisuuslain mukaan työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä. Työnantajan tulee tarkkailla ja arvioida työympäristön vaaroja ja haittoja ja ryhtyä toimiin niiden selvittämiseksi ja torjumiseksi. Tässä työnantajan on tarvittaessa käytettävä apuna työterveyshuollon ammattihenkilöitä.

Työnantaja kustantaa työntekijöilleen ne rokotukset, joilla työntekijää suojataan työstä johtuvilta vaaroilta (Työterveyshuoltolaki 1383/2001). Kansaneläkelaitos maksaa työnantajalle sairausvakuutuslain nojalla korvausta tarpeellisista ja kohtuullisista työterveyshuollon kustannuksista. Näihin kustannuksiin kuuluvat muun muassa rokotukset, jotka työterveyshuolto arvioi tarpeellisiksi työperäisen altistuksen tai työmatkaan liittyvän riskin takia.

Työharjoitteluun menevien opiskelijoiden rokotuksista huolehtii opiskeluterveydenhuolto. 

1.3.2017 voimaan tulleen uuden tartuntatautilain (1227/2016) mukaan työntekijällä on oikeus käydä tartuntatautilaissa mainituissa rokotuksissa työaikana, jollei se ole vaikeuksitta mahdollista muuna aikana. Rokotuskäyntiin kuluva aika luetaan työssäoloajaksi.

Uusi tartuntatautilaki tehostaa henkilökunnan rokotuksia potilaiden suojaksi. Se sisältää velvoitteita työntekijän ja työharjoittelussa olevan opiskelijan rokotussuojasta (§ 48). Kyseinen pykälä astuu voimaan vuoden siirtymäajalla eli 1.3.2018.

Tämän luulisi parahultaisesti ajatellen tarkoittavan, että on työnantajan tehtävä tarjota rokotteet kaikille rokotetta tarvitseville sote – alan ihmisille. Mutta asia ei tiettävästi ole ihan niin yksinkertainen. Rokotteiden vuosittainen ottaminen on tiettävästi muuttumassa pakolliseksi, riippumatta siitä mitä sote – alalla työskentelevä henkilö on omasta oikeusturvastaan mieltä.

Influenssarokotteesta ja sen käyttöaiheesta itsestään on sanottua, että Influenssavirukset saapuvat Suomeen talven tullen joka vuosi. Mikäli rokotuskattavuus saataisiin korkeammaksi, sairastuvuus influenssaan vähenisi. Lyhyesti: mitä parempi kattavuus, sitä parempi teho. Mainittava on – että henkilökohtaisella tasolla, olen tiettävästi kerran elämäni aikana (41-vuotta) sairastanut influenssan ja kerran ”sikainfluenssan” (H1N1), enkä ole koskaan ottanut influenssarokotetta. Olenko siis ollut vastuuton?

INFLUENSSAROKOTE

Influenssarokotteen antama suoja kestää noin vuoden verran. Viime vuoden puolella otettu rokote ei siis välttämättä suojaa tulossa olevalta influenssalta. Tämä on yleisesti todettu fakta eikä tämä ole muuttumassa lähiaikoina – tuskin koskaan. Influenssarokotteen hinta kaudella 2017-2018 on 33 € / rokotteen ottanut henkilö.

pandemrix

Ensimmäinen hypoteesini koskee kausi-influenssarokotteen pakottavaa tarvetta kansallisesti. Meillä suomessa sote – alalla työskentelee arviolta noin 300 000 ihmistä. Tämä tarkoittaa, että kun 300 000 ihmistä pakkorokotetaan seuraavan kahden – kolmen vuoden ajan, on seuraavaksi perusteltua pakkorokottaa myös loput noin 5 000 000 suomalaista. Tämä on täysin perusteltua siitä syystä, että koska asiakastyötä potentiaalisten taudinkantajien kanssa tekevien ihmisten pakkorokottamisella voidaan thl:n laskelmien mukaan ehkäistä jopa 40% influenssan aiheuttamista sairauspoissaoloista sote-alalla, niin tällöin influenssan aiheuttamien sairauspoissaolojen ehkäisemisen tulee (oletettavasti) olla osa kansallista rokoteohjelmaa. Kansallinen rokoteohjelma tullaan vähä vähältä ulottamaan yhä pidemmälle, uusien tautien torjuntaan, uusien rokotteiden avulla. Yritystä tähän on jo ollut – mm. Cervarix – rokotteen (HPV – ROKOTE) muodossa. Nyt ollaan kuitenkin jo paljon syvemmissä vesissä.

Influenssavirus muuntuu syklinsä vuoksi tietyin aikavälein pintarakenteeltaan välttääkseen elimistön puolustusmekanismeja. Tämän vuoksi valtavirukset, eli virukset jotka aiheuttavat eniten tautitapauksia, ovat joka vuosi hieman erilaisia kuin aiempina vuosina.

Jotta rokote suojaisi influenssalta, rokotteiden valmistamisessa käytetään juuri niitä viruskantoja, joiden oletetaan aiheuttavan seuraavan kauden epidemian. Tämän vuoksi Maailman terveysjärjestö määrittää rokoteviruskannat joka vuosi uudestaan.

Mutatoituvatko influenssavirukset jossain vaiheessa jopa niin radikaalisti, että mikään hoitomuoto, mikään otettu rokote ei enää auta? Koska viruksilla itsellään ei ole kykyä tuottaa biokemiallisissa prosesseissa tarvittavaa energiaa, ne ovat käsittääkseni täysin riippuvaisia isäntäsolustaan. Virusten elämänmuoto poikkeaa siis soluteoriassa määritellystä elämän perusyksiköstä, eikä virusten luokittelu eläviin organismeihin kuuluviksi ole näiltä osin kiistatonta.

SAIRAUSPOISSAOLOT

Joidenkin tutkimusten mukaan työpoissaolot putoavat 40% kun ihmiset eivät enää sairastu influenssaan. Tämä nyt ainakin on hyvä asia jos jokin.

fever

Toinen hypoteesini koskee rokotteiden valmistamisesta ja tuotannosta vastaavaa tahoa. Rokoteasiaa ollaan pöngätty tiettävästi eteenpäin siinä hengessä, että kansalliseen rokoteohjelmaan Influenssan torjumiseksi ollaan tarjoamassa kahta tai kolmea eri pakkorokotetta joista influvac, vaxigriptetra ja vaxigrip tullevat tiettävästi suoraan GlaxoSmithKline:n tarjonnasta. Mikä ei sinänsä ole lainkaan omituista – jos unohdetaan se tosiasia, että suomen kansallista rokoteohjelmaa on tiettävästi ollut ajamassa entinen GlaxoSmithKlineenkin yhteyksiä ylläpitänyt pääjohtaja, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse.

Sote – ja maakuntauudistuksenkin puolestakin rumpua päristänyt em. pääjohtaja oli tiettävästi yksi voimakkaimmin Pandemrix – rokotetta suomeen ajaneista tahoista.

doctor-and-business-man

Kyllä – tämä on se samainen rokote joka aiheutti useita Narkolepsiatapauksia, ja jonka hoitokustannukset kasvavat tiettävästi vielä tänäkin päivänä. Yhteyttä Pandemrixin ja Narkolepsian välillä  GlaxoSmithKline ei tiettävästi ole tähänkään päivään mennessä myöntänyt. Vakuutusrahoja on saamatta ja työkyvyttömyyden tiimoilta useita valituksia on edelleenkin käsittelemättä. Tämäkö on siis vastaisuudessa suunta?

Merkittävää asiassa on myös se, että Helsingin Sanomat tituleerasi nykyistä THL:n pääjohtajaa rokotemieheksi vielä jokunen vuosi sitten (2014). Jo silloin epäiltiin ääneen, että astuuko remmiin nyt mies, joka vie lääkevalmistajien asiaa runnoen läpi suomalaisessa terveydenhuollossa. Lopputulos, jota pelättiin tapahtuvaksi – taisi juuri kolahtaa päivänvaloon.

On mielestäni eri asia antaa yksilöiden itse päättää siitä mitä lääkkeitä yksilöt käyttävät kuin pakottavin keinoin runnoa lääkkeiden pakkokäyttöä läpi. Minä ymmärrän kyllä, että rokotus suojaa rokotettua itseään ja hänen läheisiään. Kun ei sairastu, ei myöskään tartuta tautia eteenpäin.  Näin esimerkiksi perustautinsa takia tartunnoille alttiimmat ja ikänsä puolesta tai muusta syystä rokottamattomat voivat saada epäsuoraa suojaa muiden rokotuksista. Tätä kutsutaan laumasuojaksi. Tämä on terveydenhuollon peruskauraa, tämä on tartuntatautien torjunnan peruskauraa. Tätä pitää pystyä soveltamaan tuhkarokkoon kyllä, ja tätä pitää ehdottomasti pystyä soveltamaan sikotautiin ja vihurirokkoon – ja joissain tapauksissa myös vesirokkoon, mutta että influenssaan? Sen ymmärtäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Se joka ymmärtää, millä perustein vuosittain otettava pakkorokote, vuosittain kannaltaan vaihtuvaa maailmanlaajuista epidemiaa vastaan on perusteltua niin kertokoon heti, elleivät tällaisen rokotusohjelman taustalla sitten hallitse sellaiset voimat, joiden alkuperäinen tarkoitus ei ole laumasuojan parantaminen vaan jokin muu rokotteiden pakkoantamista perusteleva tekijä. Ei sillä eikä millään – voittoa kansalliset pakkorokotukset tulevat tuottamaan rokotevalmistajille, rokotevalmistajien sidosryhmille jne.

Valitettavasti yhteiskunnallinen suuntaus näyttäisi olevan sellainen, jossa konteksti nojaa vahvasti taloudellisen kapitaalin pakottavaan lisäämiseen – ja ajattelevien yksilöiden riesaksi jää huomata epäkohtien helminauhassa jatkuvuuksia, joita luomassa ovat aina aika ajoin sellaiset tahot, joiden tarkoitus ei ole ajaa yhteiskuntien ja ihmisten – vaan pääoman asiaa.

Tekisi mieli kysyä ääneen, että onko erityisesti juuri influenssarokotusten pakkorokottamisen taustalla jonkinlainen vahva lobbausmentaliteetti, taloudellinen etu ja nykyhallituksen pääomaa suosiva ajattelu, vai ajetaanko rokotuskattavuutta nyt väkipakolla eteenpäin jostain muusta syystä?

POHDINTAA JA MIETISKELYÄ…

Jos olisin yhtään enemmän vainoharhainen – epäilisin, että koska sote – kenttämme on niin kovin kallis, ja koska halvemmallakin on työntekijöitä saatavilla (esimerkiksi Virosta, Filippiineiltä tai vaikkapa ukrainasta,)  niihin tehtäviin joita ei toistaiseksi voida digitalisaation kautta korvata, auttaa tilanteessa huomattavasti se, jos vaikkapa 20% sairastuisi huonon influenssalääke-erän seurauksena ja siirtyisi työkyvyttömyyden kautta työkyvyttömyyseläkkeelle. Onko tämä tuulesta temmattu ajatus?

Sinä olet tehy

Tehyvaalit 2017 osoitti, että ei ole – me sairaanhoitajat vaadimme nimittäin tällä erää palkkaamme huimaavaa 300 – 500e palkannousua käytyjen lisäkoulutusten ja lisääntyneen työtaakkamme alla. Tiettävästi ainakin osaa työnantajapuolen edustajista ollaan ohjeistettu muistuttamaan, että jonoa hoitajaksi irtisanotun hoitotyöntekijän tilalle on – mikäli pakkorokotuksista kieltäytyy. Rajalinjat ollaan siis jo valmiiksi vedetty; mikäli et ole kiltti, työnantajan pakottaviakin määräyksiä ja velvoitteita hiljaa totteleva hoitaja käy tiesi kilometritehtaalle. Näin ollaan myös pakkorokotuksia hieman epäsuorasti mutta kuitenkin selkeästi perusteltu. Onko tämä oikein? 

Hypoteettisesti ajatellen vuonna esitelty 2008 Jyrki Kataisen märkä uni 1 800 000 ulkomaalaisesta työntekijästä konkretisoituu monen eri mutkan kautta juuri siihen, että kalliit suomalaiset työntekijät korvataan halvoilla ulkomaalaisilla työntekijöillä, joita suomeen raijaavat yksityiset palveluntuottajat. Meillä Nokialla YT – neuvottelut osuvat nyt varhaiskasvatuksen puolelle. Väkeä vähennetään huomattavasti. Väkeä, joka on tähän asti hoitanut asiansa kaikinpuolin moitteettomasti uusien kansalaisten, kuntalaisten ja perheiden ehdoilla. Kenen luulette paikkaavan heidän lähtönsä?

Määritelmän mukaisesti – irtisanomisperusteet täyttyvät, ellei pakkorokotuksiin suostu, ja mikäli työnantaja ei vaihtoehtoisia tehtäviä työntekijälle löydä.

Sote-uudistus nojaa  toistaiseksi paljolti oletukseen, että kilpailu lisää palvelutuotannon tehokkuutta. Täten olisi perusteltua karsia niistä menoista, joita on eniten – eli henkilöstömenoista. Tätä yritettiin jo aiemmin filippiiniläissairaanhoitajien kohdalla. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, kun filippiiniläissairaanhoitajat eivät suostuneetkaan huonommalla työehtosopimuksella tekemään työtä johon heidät oltiin suomenmaalle tavattomin upein lupauksin loistokkaasta elämästä raijattu.

Mitä ihmettä siis tapahtuu sote – alalla? Pakkorokotukset, joista kieltäytymällä voi tulla irtisanotuksi työtehtävistään, ellei vaihtoehtoista työtä työntekijälle löydy? Entä henkilö, joka pelkää rokotuksesta saatavia mahdollisia sivuvaikutuksia, mutta ei halua tulla irtisanotuksi. Tarjotaanko hänelle mahdollisuus tulla pakkorokotetuksi esimerkiksi MAPA – kiinnipidossa tai kevyesti nukutettuna, entä lepositeissä? Mitä sitten tapahtuu, kun yhtenä päivänä päätetäänkin, että kaikki sote – alan ihmiset ovat ihmisiä, ammattilaisia, työntekijöitä joilla ei saa olla kuin yksi jalka ja yksi käsi.

Mikäli kädestä tai jalasta – tai parhaimmillaan kummastakin ei luovu tulee irtisanotuksi.

Entä jos em. yksijalkaisuus tai yksikätisyys perustellaankin sillä, että yksijalkaiselle ja yksikätiselle sote – alan ihmiselle ei tarvitse maksaa kuin puolta palkkaa ja kahdelle jalattomalle ja kädettömälle sote – alan ihmiselle voidaan täten perustellusta maksaa yhden palkka, jolloin työttömyys helpottaa em. käytännön kautta. Ollaanko silloin oikealla tiellä?

rokotus, rokotteet RF

Pohdittava on myös ääneen, että mikä on työterveyspalveluita tarjoavien yritysten rooli jokavuotisten rokotusten antajina. Tuskin em. palveluntarjoajat ilmaiseksi rokotuksia käyvät ihmisille antamassa. Olematta täysin vainoharhainen voisi melkein ajatella, että kaikessa huulluudessa taitaa sittenkin olla jonkinlainen logiikka. Ja sitähän tällainen ajattelu on – silkkaa hulluutta. Meidän parastammehan tässä ajetaan? Minun täytyy tosin myöntää, että en ole vielä ehtinyt elämäni aikana influenssarokotetta ottamaan. Viime jouluna olin kuitenkin kolme päivää influenssassa. Sitä ennen sairastin ns. Sikainfluenssan joskus vuosia sitten. Siinä minun influenssaurani kaiken kaikkiaan.

Näinkö palvelutuotantoa ja palveluverkostoa kehitetään jatkossakin, pakottamalla ihmiset toimimaan jollain ennalta määritellyllä tavalla? Voisi sanoa, että tulevaisuudesta tuli juuri asteen verran pelottavampaa.

Toisinsanoen – lain kirjain on muuttunut niin, että vuosittainen ILMAINEN rokote on otettava, tai pahimmillaan työpaikka lähtee alta. Mutta onko ilmainen rokote vain näennäisesti ilmainen, koska vastaanottava taho ei toistaiseksi joudu siitä mitään maksamaan? Painotan sanaa ”toistaiseksi” täysin tietoisesti. Voisinpa melkein lyödä vetoa asian tiimoilta niin, että mikäli nyt ILMAINEN ROKOTE ei muutu tavalla tai toisella maksulliseksi seuraavan 20 vuoden kuluessa – tarjoan oluen tai kupin teetä ensimmäiselle joka tähän kirjoitukseen tohtii kantaa millään tavalla ottaa.

Haluan kuitenkin painottaa, että suosittelen kaikille riskiryhmiin kuuluville Suomalaisille kausi-influenssa rokotteen ottamista. Henkilökohtaiset pohdintani eivät saa olla – eivätkä ole millään tavoin vähentämässä lääketieteellisen tutkimuksen arvoa tai sen tarjoamaan suojaa esimerkiksi juuri tiettyjä tarttuvia tauteja vastaan. En kuitenkaan ole sitä mieltä nyt, enkä mitä luultavammin tulevaisuudessakaan – että ns. pakotettu, toistuva rokoteohjelma on tarpeen. Mitä luultavammin systemaattinen rokotteiden ottaminen tulee muuttamaan tilannetta vuosien saatossa niin, että virusten muuntautumiskyky ohittaa rokotteiden tarjoaman suojan ja tilanne muuttuu katastrofaaliseksi sitä kautta. Tämäkin on kuitenkin vain henkilökohtaista pohdintaani.

Itsekin tulen todennäköisesti alentumaan influenssarokotteen ottamisessa – yhdeksi rokotettavista – ensimmäistä kertaa elämässäni. Mutta tämä nyt vain siitä syystä, perheemme toimeentulo ei voi jäädä vain yhden aikuisen harteille.

LÄHTEET:

 

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/eri-ryhmien-rokotukset/tyoelaman-rokotukset

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/kaytannon-ohjeita/usein-kysyttya/influenssarokotuksista-kysyttya

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/hyodyt-ja-haitat/haittavaikutukset/korvauksen-hakeminen

https://www.terveystalo.com/fi/Palvelut/Sairaanhoitajan-palvelut/Rokotukset/Influenssarokote/

https://www.google.fi/search?q=influvac+gsk&oq=Influvac+gs&gs_l=psy-ab.3.0.0i22i30k1.3749.4876.0.6687.3.3.0.0.0.0.149.399.0j3.3.0.dummy_maps_web_fallback…0…1.1.64.psy-ab..0.3.399…0j0i203k1j0i67k1.0.9KXuIXa99MQ

https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/hpv-rokote

https://www.thl.fi/fi/thl/organisaatio/johtoryhma/juhani-eskola

https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/uusilta-sote-palveluilta-voi-puuttua-hampaat-vahentaa-eriarv-1

https://en.wikipedia.org/wiki/Cervarix

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002700162.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pandemrix

https://blogi.thl.fi/sv/web/yhteiskuntapolitiikka/blogitekstit/-/blogs/hintakilpailu-laakarimarkkinoilla

Mistä on hyvät hoitajat tehty?

Sinä olet tehy

Me elämme ihmeellisiä aikoja. Vielä jokunen vuosi sitten oli täysin absurdi ajatus, että katsoessaan aamulla mitä tahansa lehteä, nettilehteä tai uutistuotannon välinettä – saattoi jollain tapaa sisäisesti ajatella kaiken muistuttavan etäisesti Ankkalinnan Sanomien päivän lööppejä. Ne nuoremmat ihmiset, jotka eivät tiedä mikä on Ankkalinnan Sanomat – älkää välittäkö; näin 41 – vuotiaalle Suomalaiselle miehelle Ankkalinnan Sanomat edustavat kaikkea sitä hölynpölyä ja humpuukia, joka nykyisellään tuntuu olevan huippumedian leipää ja voita.

Niin, ja itsessään Ankkalinnan Sanomat ovat siis Aku Ankan kotikaupungin paikallismedia joka vetää omalta osaltaan vertoja mm. Fingerporin uutisille. Mutta mikä on siis kummallisen ihmeellistä tässä. Lööppihakuisuus itsessään on aina ollut lööppimediaa kiinnostava ja lööppimediaa ruokkiva ilmiö. Aivan viime vuosina lööppijulkaisuista, lööppihakuisuudesta ja mutu – tuntumasta tuntuu kuitenkin tulleen osa tietoa ohjaavaa kokonaisuutta.

hoitotyö1

Miten tämä vaikuttaa meissä ihmisissä? Vaikutus on suoraviivaista. Se juontaa vahvasti intuitioon, joka itsessään ei ole millään tavalla paha asia, mutta intuition hallitessa elämää kokonaisvaltaisesti – ollaan eksytty pahasti sellaiselle tielle, joka on vaarallinen tie meille itsellemme, mutta myös potilaillemme, asiakkaillemme ja lopulta koko yhteiskunnalle. Tällä tarkoitan, tässä blogikirjoituksessa –  luonnollisestikin, kuitenkin juuri hoitotyön saralla olevaa vaarallista tietä.

Arkielämässä intuition kuuntelu on luonnollisestikin jokaisen oma asia, mutta hoidettaessa ihmisiä, potilaita ja asiakkaiden asiaa tai asukkaiden arjen toimia – ei vähitellen kaiken kattavalle intuitiolle saisi antaa periksi.

Tällaisessa on riskinä, että henkilökohtainen tietämys jostain asiasta – saatetaan mieltää tosiasiaksi vain sillä perusteella, että se tuntuu kaikin puolin oikealta. Hiljainen tieto, josta olen aiemmin kirjoittanut blogikirjoituksen – on kuitenkin eri asia kuin henkilökohtainen, intuitiivinen tietämys jostain asiasta; hiljaisella tiedolla tarkoitan työvuosien varrella kertynyttä kokemuksellista tietoa, joka perustuu omalta osaltaan myös toteennäytettyyn tietoon.

Valitettavasti olen huomannut turhan usein tämän ilmiön nostavan päätään myös hoitotyöntekijöiden parissa. Meillä tuntuu olevan kovin suuri tarve saattaa omat tunteemme ja oma kokemusmaailmamme sellaiselle tolalle, jossa juuri tunteittemme ja kokemustemme kautta vahvistunut käsityksemme alkaa muokkaamaan tutkittuun tietoon perustuvaa osaamistamme ristiriitaiseksi sen kanssa, mikä itseasiassa on tieteellisesti todeksi osoitettua.

hoitotyö2

Mutta vaikka tämä onkin hieman pelottava suunta – juontaa tämä juurensa siihen, että me olemme intuitiivinen, ammattitaitoinen, potilaan etua ajaviin ratkaisuihin pyrkivä, potilaan asiaa ajavia ratkaisuja tekevä ja hyvää tahtova ammattiryhmä, jonka työn fokus on vahvasti potilaan, asiakkaan ja ihmisen terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin parantaminen yksilön ja yhteiskunnan voimavarat huomioon ottaen.

HYVÄN HOITOTYÖN KESKIÖSSÄ 

Hyvä hoito on moniselitteinen tekijä. Pääasiassa se on kuitenkin potilaan parhaaksi tarjottua hoitotyötä, joka parantaa potilaan vointia, auttaa potilasta tervehtymään ja luo olemassaolollaan kollektiivista hyvää yhteiskunnassa, jonka jäseniä me kaikki olemme. Hyvän hoidon tarjoajina me tuomme kaikki osan omaa persoonallisuuttamme hoitotyöhön – oman kokemusmaailmamme ja oman osaamisemme kautta. Ei ole väärin olla ihminen hoitajana – mutta tietty ammatillisuus on kuitenkin pystyttävä säilyttämään.

Mikä vaikuttaa enimmissä määrin tarjoamamme hoidon laatuun? Se on luonnollisestikin se, miten osaamme hyödyntää uusinta mahdollista tietoa ja jo keräämäämme taitoa eri hoitotyön tehtävien toteuttamisessa. Mutta näiden lisäksi se on myös kyky kyseenalaistaa jo kertaalleen opittua ja uskaltautua mukavuusalueemme ulkopuolelle hyvän hoitotyön ammattilaisina. Meistä jokainen tuntee varmasti sen yhden työkaverin, joka ei ole aivan sinut kehitysvammaisten, vanhusten, lasten, mielenterveyspotilaiden tai päihdepotilaiden kanssa tehtävän hoitotyön kanssa. Ei välttämättä tarvitse ollakaan. Mutta kun hoidettavaksemme tulee ihminen, joka ei ole meidän ”mukavuusalueemme” piirissä – on meidän pystyttävä tekemään parhaamme hyvän hoidon tarjoajina.

hoitotyö 3

Uusin tieto alamme hienouksista, oivalluksista ja kehityksestä saadaan luonnollisestikin riittävän lisäkoulutuksen ja aktiivisen innostuksen kautta – saatavilla olevan tiedon tutkiskeluun. Riittävän lisäkoulutuksen tarjoajina työnantajat ovat isossa roolissa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin blogikirjoituksen, jossa esitän, että lisäkoulutuksien kautta hoitotyötä tekevän hoitotyön ammattilaisen peruspalkkaa pitäisi mielestäni nostaa. Tätä mieltä olen edelleenkin.

Ajatuksenani em. blogikirjoituksen perusteella on, että täysillä ikälisillä sairaanhoitajan peruspalkka olisi noin 3200 euroa. Tämä siis siinä tapauksessa, että sairaanhoitajan alkupalkka olisi noin 2400 euroa.

Kenties tällaisella palkkojen nostolla, esimerkiksi juuri hiljaisen tiedon katoaminen hoitotyöstä saataisiin jollain muodoin estettyä ja ne hoitotyön kokeneet konkarit pysyisivät rivissä aina eläkeikään asti. Hiljaisen tiedon katoamisen estäminen takaisi myös hoitotyön kehittymisessä ensisijaisen tärkeän uuden tiedon hyödyntämisen jo olemassa olevan tiedon kanssa niin, että siitä olisi suoraa ja merkittävää hyötyä varsinaisessa hoitotyön arjessa.

Toisaalta reilu 3200e/kk + lisät mahdollistaisivat myös eläkkeellä pysymisen ilman, että hoitotyössä elämäntyönsä tehneen ja eläkkeelle jääneen hoitotyön ammattilaisen tarvitsee välttämättä töissä käydä.

On tietenkin voimauttavaa, että eläkkeelle pääsyn jälkeen voi arkeaan jakaa myös aika ajoin heitetyillä työkeikoilla, mutta kyllä minua toisinaan on mietityttänyt, että onko esimerkiksi 76 – vuotiaana keikkaa heittävän perushoitajan tarkoitus herätä aamuviideltä ja tulla tekemään muutama vuoro raskasta perushoitajan työtä vain, koska eläke ei riitä peruselämän menoihin.

Palkkaan pitäisi siis vaikuttaa mielestäni myös erinäisillä lisäkoulutuksilla, jotka nekin ovat omiaan nostamaan työnantajan mahdollisuuksia tarjota palveluita asiakkaille.

hoitotyö4

Hyvänä esimerkkinä tästä lienee nyt viimeaikoina paljon tapetilla ollut ”lääkkeenmääräämisoikeus” joka tiettävästi nostaa lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneen sairaanhotiaja palkkaa n. 500e/kk. Tämä on perusteltua. Tällöin työnantaja hyötyy, asiakas hyötyy ja yhteiskunta hyötyy.

Mielestäni tämän lisäksi – esimerkiksi Neuropsykiatrinen ohjaajakoulutus mielenterveyshoitotyössä ja monella muullakin hoitotyön saralla pitäisi olla peruspalkkaa lisäävä koulutus.

Koulutus neuropsykiatriseksi ohjaajaksi kestää keskimäärin puolitoista vuotta ja itsenäisesti suoritettuna sen hinnaksi tulee noin 1500 – 2700e. Samaan tapaan palkanlisää voitaisiin mielestäni vaatia osaksi mindfulness koulutusta, kliinisen asiantuntijan koulutusta ja joissain tapauksissa teknisten sairaalalaitteiden asiantuntijuuteen perustuvasta YAMK – koulutuksesta.

Käsittääkseni minkäänlaista palkanlisää nämä koulutukset eivät toistaiseksi hoitotyön ammattilaiselle anna.

Palkkojen nostolle on mielestäni enemmän kuin kattavat perusteet.

Kilpailukykyuudistus, eli KIKY  – itsessään on jo nyt osoittautunut epätasa – arvoiseksi, niin kuin nyt naisvaltaisten, matalapalkka-alojen töiden kanssa kaikki näyttäisi olevan. Siitä ja niistä muista asioista, joilla perustellaan naisvaltaisten alojen palkkakuoppaa pitää pyrkiä mielestäni aktiivisesti eroon.

hoitotyö5

Se, mihin meidän hyvää hoitoa tarjoavina sairaanhoitajina, lähi – ja perushoitajina tulee kuitenkin tarjoamamme hyvä hoito perustaa – on uuden jatkuva oppiminen.

Me voimme vaatia työnantajiltamme palkanlisiä, mutta jos meillä ei ole tarjota mitään uutta, mitään sellaista vastineeksi, josta esimerkiksi yksityisen sosiaali-alan työpaikkamme-, yksityisiä terveyspalveluita tarjoava yritys jossa työskentelemme – hyötyisi – me emme tule menemään asiassa eteenpäin.

Merkit tämän asian toteuttamiseksi ja onnistumiseksi ovat kuitenkin myönteisiä; hoitotyön ammattilaiset ovat yksi aktiivisemmin itseään ja ammattitaitoaan kehittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Se mitä minä haluan on, että meillä hoitotyön ammattilaisilla – on jotain sellaista jolla me voimme perustella työnantajamme palveluntarjonnan laajenemista, potentiaalia, mahdollisuuksia palkanlisiemme noston perustaksi.

Me olemme tavallaan jo onnistuneet tässä lääkemääräämiskoulutuksen myötä.

500 euroa kuukaudessa lisää on hieno erävoitto, vaikkakin vastuualueiden osalta varsin paljon repertuaariamme laajentava kokemus. Mutta se, mitä se todella tuo mukanaan neuvottelupöytään palkankorotusten tiimoilta on – että työnantajamme hyötyy, asiakkaamme hyötyvät ja koko yhteiskunta hyötyy.

Ja se, että me työntekijöinä olemme tyytyväisiä, koemme olomme turvalliseksi ja tulevaisuutemme arvokkaaksi on mielestäni myöskin yksi hyvän hoitotyön keskeisimmistä vaikuttajista nyt ja tulevaisuudessa.

POHDINTAA JA HENKILÖKOHTAINEN MIELIPITEENI

Naisvaltaisen alan pienipalkkaisuus on tähän päivään asti ollut järjellä ajatellen todellinen mysteeri.

Me kuulemme usein, kuinka kyseessä on ”ammatinvalintakysymys”. Sana ammatinvalinta on kuitenkin etymologialtaan ristiriitainen sen kanssa mitä sillä tarkoitetaan puhuttaessa ”ammatinvalintakysymyksestä”.

Ammatinvalinta ei tarkoita valintaa, joka tehdään ammattien välillä vaan pikemminkin palkkatyön tekemistä ohi kotona tehtävän lastenhoito, – kodinhoito- ja perheestä huolehtimistyön.

Palkkaluokkamme, joka siis mielestäni naisvaltaisella alalla on edelleenkin täysin pohjamudissa ollaan perusteltu naisvaltaisen alan palkkana, ja ammatinvalintakysymyksellä.

Tämä malli juontaa juurensa niistä ajoista, jolloin miehen pääasiallinen tehtävä oli tuoda rahaa perheen elatukseksi. Näin miessairaanhoitajana en hyväksy tätä mallia. Mielestäni tämä malli tulee ohittaa ja palkka-asiaan on saatava myönteinen muutos.

Naisen saama raha oli tuolloin, kun nainen pääasiassa huolehti kodin askareista, lapsista, ruuanlaitosta jne. jotensakin perusteltua, mutta nykyään asia ei enää ole näin. Esimerkiksi juuri hoitotyön työtehtävissä oleva sairaanhoitaja, perushoitaja tai lähihoitaja tekee useammin paljon raskaampaa, kuluttavampaa sekä henkisesti paljon kuormittavampaa työtä kuin esimerkiksi insinöörinä, teknikkona tai asentajana työskentelevä perheen mies.

Riippumatta perusteista, naisen palkka jää vielä tänäkin päivänä miehen palkasta reilusti jälkeen – ja peruste on edelleenkin sama- kuin vuosikymmeniä sitten; ammatinvalintakysymys.

Henkilökohtainen mielipiteeni asiaan on – että pelkästään ammatinvalintakysymyksellä ei voida palkan vähyyttä perustella. Palkkojen on noustava ja hoitotyötä tekevien – maailman parhaimmistoon kuuluvien hoitotyön ammattilaisten osaamisen arvostuksen on noustava niin, että jokainen hoitotyötä tekevä sairaanhoitaja, lähihoitaja ja perushoitaja voi kokea tulevaisuutensa turvatuksi, arkensa oikeutetuksi ja ammattinsa arvostetuksi muutenkin kuin puheen tasolla.

Minä lähdin ehdolle TEHY – vaaleihin 2017 siitä syystä, että minä haluan sairaanhoitajuuden uuden tulemisen kukoistavan juuri niin arvokkaana työnä kuin se todellisuudessa on! Me todella huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista, ihmisten terveydestä ja inhimillisestä perinnöstä yhteiskunnassa. Meidän kuuluu saada työstämme riittävä palkka ja riittävää arvostusta.
Anttiolavi Salonen
#tehyvaalit
Ehdokasnumero 430. 

Palkkaluokkakyselyiden tulos: Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi.

Sinä olet tehy

Olette tiettävästi kuulleet tarinan menestyksekkäästä tai menestyneestä insinööristä. Itse olen törmännyt tämän kaltaiseen tarinaan useammin kuin kerran.

”Hänestä tuli oikein menestynyt insinööri”, ”Hän teki loisteliaan uran insinöörinä” ja se kaikista eniten mieltä lämmittävin ”Hänen työnsä insinöörinä aiheutti kateutta muissa insinööreissä ja pelkoa niissä, joille hän ei tehnyt työtä”.

Haluan heti alkuun painottaa, että arvostan suuresti insinöörien työtä. He ovat omistaneet elämäntehtävänsä jollekin sellaiselle, joka helpottaa, tekee miellyttävämmäksi tämän elämän jota me kaikki elämme. Tästä ei ole kuitenkaan tämän kertaisessa blogitekstissäni kyse. Tämän kertainen blogitekstini käsittelee palkkaa ja ajatusta menestyksekkäästä sairaanhoitajasta.

Olen täysin tietoisesti viime päivinä lähestynyt (tai oikeammin jo pidemmän aikaa) useita eri yksityisiä hoito- ja hoivapalveluita tarjoavia suuryrityksiä muutaman erinäisen kysymyksen voimin.

Olen tiedustellut http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkaa Sairaanhoitajalle tarjoavien yritysten yhteyshenkilöiltä, että minkälaista palkkaa he tarjoavat sairaanhoitajalle ja miksi työtehtävien palkasta sovitaan toistuvasti yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan, vaikka työtehtävien kuvaus olisikin erikoissairaanhoidon piiriin kuuluvien työtehtävien toteuttamista ja kolmantena; voiko palkasta neuvotella.

Mikäli asia olisi niin, että meitä sairaanhoitotyön ammattilaisia voitaisiin kuvailla nimikkeillä ”menestynyt sairaanhoitaja” tai ”loisteliaan uran sairaanhoitajana tehneinä” – sairaanhoitajina, ja mikäli asia katsottaisiin niin, että työnantajain puolella nähtäisiin hyvin palkatun sairaanhoitajan potentiaali yhä tyytyväisempinä  asiakkaina ja asiakkaina, jotka myöskin palaavat saman palveluntarjoajan luokse – saamaan hyvää palvelua, niin silloin meillä varmastikin olisi ”menestyneitä sairaanhoitajia”, jotka ovat tehneet hoitotyössä ”loisteliaan uran”.

Sen sijaan, että asia kuitenkaan näin olisi, olen saanut suurimmilta yksityisiltä terveydenhoitopalvelun suurtarjoajilta seuraavaksi esittelemiäni vastauksia, koskien juuri palkkausta, palkasta sopimista (työehtosopimus) ja sairaanhoitajan tarjoaman sairaanhoitajuuden siirtämistä likimain kokonaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi.

Edellämainittuja kysymyksiä sairaanhoitajalle maksettavasta palkasta ja siitä voiko palkasta neuvotella – sekä siitä miksi erikoissairaanhoidon piiriin kuuluva sairaanhoitotyö lasketaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi olen siis esittänyt kaikille suuryrityksille/yhtiöille, joilla http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkailmoituksia on ollut.

Tuloksien suhteen haluan pidättää oikeuden olla mainitsematta kyseisiä yrityksiä/yhtiöitä nimeltä, mutta kerron kuitenkin avoimesti lähettämieni kysymysten kautta saamistani vastauksista rehellisesti ja avoimesti.

TULOKSET:

Lähetin em. kysymykset sataan eri työpaikkailmoitukseen aikavälillä 1.4.2016 – 1.7.2017.

Yleisin tarjottu palkkaluokka oli G21 (44kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Toiseksi yleisin palkkaluokka oli G23 (21kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kolmanneksi yleisin palkkaluokka oli G20 (19kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Neljänneksi yleisin palkkaluokka osui kahdelle eri palkkaluokalle, eli G19 ja G17 (Kumpaakin 7kpl = 14), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kahteen sähköposti tiedusteluun palkasta vastattiin seuraavalla tavalla:

  1. Ei meille tuleminen ole koskaan palkasta jäänyt roikkumaan.
  2. No se vähän riippuu siitä että minkälaiseen sopimukseen päästään.

Palkkaa sairaanhoitajalle tarjottiin siis vaihteluvälillä palkkaluokissa

G17 – G23.

Palkkaluokka G17 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1876,67€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G17 palkkaluokassa nautittu palkka on 2102,08€.

Palkkaluokka G19 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1915,74€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G19 palkkaluokassa nautittu palkka on 2150,05€.

Palkkaluokka G20 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1953,61€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G20 palkkaluokassa nautittu palkka on 2196,66€.

Palkkaluokka G21 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2116,08€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G21 palkkaluokassa nautittu palkka on 2389,09€.

Palkkaluokka G23 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2246,30€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G23 palkkaluokassa nautittu palkka on 2548,48€.

MIKSI YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TES?

 

Vastaus em. kysymykseen oli toistuvasti sellainen, jossa kuvattiin sairaanhoitajalle tarjottuja työtehtäviä tekevän myös lähihoitajan vakanssilla työtä hoitavia ammattilaisia, sosiaaliohjaajan vakanssilla työtä tekeviä ammattilaisia jne, mutta myös sellaisia, joissa yksinkertaisesti todettiin, että ”työtehtävät eivät itsessään vaadi sairaanhoidollista osaamista”.

Mielenkiintoisin vastaus oli erääseen sairaalaan sijoittuvien, erikoissairaanhoidollisten työtehtävien hoito sairaanhoitajana. Vastauksessa annettiin ymmärtää, että koska työtä tehdään myös ”kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa” niin ”ammattinimike on toissijainen tekijä.”

Tämän lisäksi vastauksessa annattiin kuitenkin ymmärtää, että työtehtävät joita tehdään muiden kuin kehitysvammaisten potilaiden kanssa vaativat sairaanhoitajan pätevyyden. Palkkaluokka ko. työtehtävässä oli G21.

POHDINTAA KYSELYN TIIMOILTA

Näin jälkeenpäin joudun pohtimaan omaa ammatti-identiteettiäni. Miksi minä olen sairaanhoitaja. Miksei minusta voinut tulla menestyksekästä sairaanhoitajaa. Kuka todella voisi vaikuttaa minun ja muiden sairaanhoitajien asemaan niin, että meillä olisi menestyneiden insinöörien ohella myös menestyneitä sairaanhoitajia.

Mielestäni sairaanhoitotyön arvostusta voitaisiin lisätä nostamalla naisten euro miesten euron kanssa samalle viivalle, mutta myös sillä, että hoitotyön merkitys yhteiskunnallisena ilmiönä tulisi enemmän selväksi kaikille yhteiskunnan jäsenille. Kyse ei todellakaan ole ammatinvalinnasta. Kyseessä on yhteiskunnallinen moraalikysymys!

Mielestäni palkka-asialle, arvostuksen nostamiselle ja sote – menojen syntyyn vaikuttavien tekijöiden tarkastelulle pitäisi antaa nyt todella hieman enemmän huomiota. Pelkät puheet eivät enää riitä.

Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi sairaanhoitajan työtehtäviä ja vastuualueita ollaan siirretty lähi – ja perushoitajien tehtäväksi ilman riittävää koulutusta sekä ilman minkäänlaista
palkanlisää. En esimerkiksi usko, enkä pysty näkemään, että
muutaman päivän tai toisinaan jopa muutaman tunnin pikakoulutuksella 
voitaisiin tarjota riittävä pätevyys työtehtävien siirtoa varten sairaanhoitajalta
lähi- ja perushoitajien vastuulle! 
 
Ihmisenä, kansalaisena ja kuntalaisena minua huolestuttaa kärsijöiksi joutuneiden kanssakansalaistemme tilanne; säästösyihin ja kilpailukyvyn parantamiseen liittyvistä tekijöistä ja oikeutuksista johtuvista syistä –
kärsijöinä tulevat olemaan potilaat, asiakkaat ja asukkaat, mutta myös
hoitotyötä tekevien rakoileva yhteisrintama. 
Anttiolavi Salonen, Sairaanhoitaja (AMK) –
Mielenterveys ja päihdehoitotyö.

 

 

Katsaus lähihistoriaan – Työttömyydenhoitoa Nokialaisittain: Työvalmentajat.

kisälli

Vuoden 2017 alussa, tarkalleen ottaen 5. tammikuuta Nokian kaupungissa kiehahti odotetusti. Alkoi puheensorina asiasta nimeltä työttömyyden hoitaminen kahdeksan työvalmentajan tukemana. Mihin suuntaan Nokian kaupungin työttömyys on tuon jälkeen notkahtanut? Onko työttömyys vähentynyt todella vai ollaanko työttömien valtavaa määrää siroteltu ja siloiteltu niin, että he eivät enää tänä päivänä näytä työttömiltä työttömien valtavassa rintamassa?

Avoimia työpaikkoja Nokialla on tiettävästi tänä päivänä (25.6.) noin kahdeksankymmentä kappaletta, mutta keitä varten kyseiset työpaikat ovat olemassa? Mitä kansalaisen tai kuntalaisen tulee tietää hakeutuessaan työnhakijana mahdolliseksi työntekijäksi työmarkkinoille? Voidaanko apua, tukea ja neuvoa antaa työnhakua koskevissa kysymyksissä. Mielestäni voidaan, mutta mukautuuko tukea, turvaa ja neuvoa antava palveluntarjonta asiakkaiden mukaan. Voidaanko palvelua vain tarjoamalla tarjota, vai vaaditaanko työvalmentajan osaamisalueella mm. ymmärrystä moninaisista päihdeongelmista, perhehoitoon liittyvistä tekijöistä, neuropsykiatrisesta oirehdinnasta ja tietenkin pitkäaikaisen syrjäytymisen aiheuttamista muutoksista yksilötasolla ja sen vaikutuksista työttömyysuhan alla olevien perheiden arkeen. Oliko tarjottu työvalmennus kuitenkaan loppuun asti ajateltu. Uskon asiassa siihen, että kun tällaista palvelua ollaan lähdetty järjestämään, ollaan asiassa lähdetty hyvän-, tietoon perustuvan ymmärryksen kautta kohti idean lopullista toteuttamista.

Marraskuussa 2016 Nokialla oli työttömiä henkilöitä 2199 kappaletta. Vain kuukautta aiemmin määrä oli ollut vielä 132 enemmän. Toisinsanoen, suunta oli laskeva. Jostain syystä, en löydä tämän hetkistä tilastoa asian tiimoilta. Nokian työttömyysaste vuoden 2016 lopulla oli 13,9%.

Pikainen katsastus www.mol.fi sivuille kertoo, että valtaosin työpaikat ovat hyvin laajalle skaalalle tiputeltuja työtehtäviä, joista valtaosa on – yllätävää kyllä; vakituisia. (http://paikat.te-palvelut.fi/tpt/?locations=Nokia&announced=0&leasing=0&english=false&sort=1)

kela

Työpaikkojen ja työttömien suhteellisella määrällä ei kuitenkaan voida tänä päivänä selittää  oikein mitään. Työpaikkojen perässä liikutaan helpostikin pitkiä matkoja ja työtehtävien tekemiseen ollaan valmiita satsaamaan mm. perheen yhteisestä ajasta tai itselle tärkeistä harrastuksista huolimatta. Miksi Nokialla siis on työttömiä ja mikä on näiden työttömien työllistymisen esteenä? Miksi ihmiset ajautuvat mm. kuntouttavan työtoiminnan pariin?

Onnistuttiinko Nokialla siis kahdeksan työvalmentajan keinoin? Mikä olisi onnistunut paremmin jos oltaisiin muutettu kokonaisuutta ja mitä kuntalaiset toivoisivat muutettavan, jotta asiat sujuisivat jouhevammin. Tuleeko monikaan ajatelleeksi, että pitkään työttömänä oleminen ja pitkä työttömyys käy oikeasti täydestä työstä? Ollaanko syyllisyyden viitta sijattu työttömien olkapäille jostain muusta kuin aidosta, oikeasti syystä johtuvista tekijöistä?

Viime kertaisessa merkinnässäni käsittelin saamaani palautetta onnistumisen tunteen tiimoilta Nokian kaupungilla tarjotusta kuntouttavasta työtoiminnasta. Kuntouttavan työtoiminnan parissa ”työskentelevien” kokemukset osoittautuivat kaikkea muuta kuin myönteisiksi.

Olisin toivonut myös kuntouttavaa työpalvelua pyörittävien tahojen ajatuksia asian tiimoilta enemmän julki, mutta kommentteja ei tältä osalta asiaan tullut.

Se mitä tuli enemmän kuin riittämiin oli eri työkokeiluissa negatiivisia kokemuksia saaneiden pohdintoja. Miten tämä siis liittyy mihinkään – ja voidaanko tätä asiaa tarkastella peilaten juuri em. kahdeksa työvalmentajan työnkuvaan?

5. Tammikuuta julkaistussa artikkelissa kerrotaan muun muassa seuraavia asioita tuolloin palkattujen kahdeksan työvalmentajan toimenkuvasta.

”Työhönvalmentajat pyrkivät parantamaan asiakkaan valmiuksia ja mahdollisuuksia saada työtä. Palvelun sisältö riippuu paljon asiakkaan tavoitteista ja tarpeista; onko tarpeen miettiä esimerkiksi uudelleenkoulutusta tai millaisia palveluja työhön paluun tueksi tarvitaan?”

Käsitin kirjoitukseni saamasta palautteesta, että tekstini lukeneet henkilöt olivat kuta kuinkin kurkkuaan myöten täynnä ”uudelleenkouluttautumista” ja ”erilaisia palveluita”, joilla työnnetään työhön pääsyä aina vain kauemmas siitä, mistä jo tänä päivänä on pulaa.

Minä ymmärrän hyvin tätä ajattelutapaa. Jos ihmisellä on tänään nälkä, hätä tai pakottavan ahdistava olotila sen suhteen, että työtä ei ole, niin ei siinä auta uskoa siihen, että puolentoista vuoden päästä  asiat ovat jo palon paremmalla tolalla.

Mikä siis olisi ratkaisu siihen akuuttiin hätään, jonka alaisuudessa yhä useampi työtön esimerkiksi juuri Nokialla tai vaikkapa Pirkanmaalla, tampereella, ihan koko suomessa elää?

Valitettavasti keinot ovat harvat ja niiden hedelmistä pääsevät tosiasiassa nauttimaan vain ne, jotka ovat valmiita muuttumaan itse – sillä maailma heidän ympärillään ei muutu.

Mikko Nieminen, Nokian kaupunkikehitysjohtaja oli sitä mieltä tuolloin 5. Tammikuuta, että

”- – tarkoitus on uudenlaisella mallilla ottaa työttömyyttä hallintaan niin, että työttömien aktivointiaste nousisi nykyisestä”.

Onnistuttiinko tässä? Mitä tapahtui? Tällä hetkellä kovin moni aktivoitu työtön kokee tulleensa kusetetuksi. Miksi näin?

 

 

Vaihtoehtoja on, mutta halutaanko niihin satsata?

 

Niin, onko meillä vaihtoehtoja? Jos on niin mitä ne ovat? Mainitsin aiemmin tekstissäni, että ”keinot ovat harvat ja niiden hedelmistä pääsevät tosiasiassa nauttimaan vain ne, jotka ovat valmiita muuttumaan itse – sillä maailma heidän ympärillään ei muutu.

Olemassa olevat harvat keinot ovat tosiasiassa aina olleet olemassa. Yksilö voi opiskella ja kehittää itseään silloin kun ”paukut” siihen vielä riittävät. Tiedän hyvin miltä tämä kuulostaa; tämä kuulostaa juurikin siltä, että nyt minä puolustelen sellaista näkemystä, jonka mukaan nuoruus ja kyvykkyys ovat mahdollisuuksia ja kaikki sen jälkeen tuleva on turhaa.

Ei.

Hyvä, toimiva yhteiskunta ei ole sellainen. Hyvä, terve yhteiskunta levittää hyvää ympärilleen. Toimivasta ja terveestä yhteiskunnasta voivat nauttia myös ne, joilla ei ole ollut mahdollisuutta kehittää ja opiskella silloin kun ”paukut” vielä riittivät. Samaan tapaan toimivasta ja terveestä yhteiskunnassta voivat nauttia myös ne, joilla ei ole mitään antaa yhteiskunnalle. Se on lajillemme ominainen piirre; me huolehdimme heikommistamme. Luonnollisestikin epäterve-, sairas yhteiskunta on terveen yhteiskunnan vastakohta. Sellainen yhteiskunta, joka ei pidä huolta jäsenistään ei ole säilyttämisen arvoinen, eikä myöskään kehityskelpoinen. Yhteiskunta on olemassa jäseniään varten, ja vain terveessä, hyvinvoivassa yhteiskunnassa on hyvinvoivia – yhteiskunnan eteen työskenteleviä yksilöitä, jotka muodostavat perheitä, ryhmiä, yhteisöjä jne.

Kahdeksan työvalmentajan tarjoama työvalmennus asettautui vastatuuleen heti kun siitä oltiin tehty julkinen hanke. Kyseistä pyrkimystä luonnehdittiin mm. seuraavalla tavalla

”Työhönvalmennus on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille sekä heille, joiden työttömyys on vaarassa pitkittyä. Valmennukseen osallistuva työtön ei saa osallistumisestaan työttömyyskorvauksen lisäksi muuta korvausta kuin kulukorvauksen.”

Ajatellaanpa hetki mitä tahansa poliittista toimielintä. Minkälainen tunku olisikaan poliitiikan huipulle, jos kansanedustajana, maakuntapolitiikan nokkamiehenä tai vaikkapa sote-asioiden järjestelijänä oleva henkilö nauttisi ainoastaan kulukorvauksen turvaamaa korvausta työpanoksestaan.

En väitä, että nämä em. toimet ovat millään tavalla mitättömiä tai arvottomia, mutta laitettuna oikeanlaiseen konteksiin niiden todellinen arvoasetelma paljastaa mistä on kyse.

Mikä olisikaan ollut em. kahdeksan työvalmentajan motivaatio työvalmennukseen, jos ainoa korvaus työtehtävistä olisi ollut kulukorvaus?

Hyvän ja toimivan yhteiskunnan, kunnan, maakunnan tai läänin tulisi pystyä tarjoamaan uskottavaa, hyvinvointia lisäävää kollektiivista kokemusta niille yksilöille, joiden se olettaa olevan osa toimivaa kokonaisuutta.

Vastaan itse aiemmin esittämääni kysymykseen ”miksi ihmiset ajautuvat osaksi kuntouttavaa työtoimintaa?”. Koska ihmiset eivät näe muutokselle todellista tarvetta. Jos yhteiskunnassamme on olemassa työpaikkoja, joihin kukaan ei halua mennä – pitää meidän uskaltaa kysyä, että miksi työpaikkaan ei saada työntekijää. Jos yhteiskunnassamme on olemassa työttömiä ja työpaikkoja – pitäisi meidän uskaltaa kysyä, että mistä johtuen tällainen yhtälö on mahdollinen? Mitkä ovat poliittisten päättäjiemme todelliset mahdollisuudet saada aikaan muutos, joka kantaisi myös huomista pidemmälle.

Yhteiskuntamme mätänee latvasta alaspäin. Me seuraamme tätä nurinkurista, heikkomielistä näytelmää ja pohdimme mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei ole ihme, että yhteiskuntamme näyttäytyy epäreiluna, sairaalloisempana kuin aikoihin. Toisaalta meidät valtaa viha, toisaalta katkeruus, toisaalta pelko sellaisia tekijöitä kohtaan joihin olemme kohdistaneet vain silkkaa arvailua. Myös toivoa on nähtävissä, mutta kauttaaltaan se tuntuu olevan kovin vähissä. Haluan painottaa, että itse liputan paremman huomisen, valoisamman ja terveemmän yhteiskunnan puolesta. Minä uskon, että moraalisesti valveutuneilla päättäjillämme on takanaan tieto siitä, että he ovat päättäjiä vain siksi, että heillä on taustallaan järjestäytynyt yhteiskunta, joka tarjoaa heille yhtälailla tukea, turvaa ja mahdollisuuden toimia päättäjänä.

Työttömyydestä ollaan saatu väännettyä viime vuosien aikana vitsaus jonka syyllinen on työtön itse. Työttömät ollaan saatu kilpailemaan keskenään ja Suomalaiset ollaan käännetty yhä useammalla eri rintamalla toisiaan vastaan. Minä uskon, että riittävän syvien vastakkainasettelujen saattelemana me hylkäämme demokraattisen kehityksemme, hylkäämme arvomme, hylkäämme kaiken sen toivon, jonka varaan olemme tulevaisuuttamme rakentaneet. Mikäli päättäjämme, meidän valitsemamme lainsäädäntötyötä tekevät tahot osoittautuvat kerta toisensa jälkeen aiempien lainsäätäjien kopioiksi ja tekevät kaikkensa saadakseen vain itselleen parempaa olemme matkalla kohti synkkiä aikoja.

Kuka tietää – mihin tämä kaikki lopulta johtaa ja mitä sen jälkeen on luvassa.

eduskunta2_750

Se mistä voimme kuitenkin olla varmoja on, että hylkäämällä demokratian, hylkäämällä toiveet paremmasta tulevaisuudesta ja hylkäämällä uskomme ihmiseen itseensä – emme tule saavuttamaan yhtään mitään hyvää. Kehityksen on annettava kehittyä, tulevaisuuden on annettava tapahtua. Ja me kaikki olemme osa tätä päivää.

Kuntouttava työtoiminta Nokialla – tulkintaa asian tiimoilta.

 

nokiantehdas

 

Kuten hieman uumoilinkin, aiheutti aiempi merkintäni

”Kuntouttava työtoiminta – työllistymistä tukeva työkokeilu.”

 

eräällä tapaa myrskyn, joka laantui vasta noin tuhannen lukukerran jälkeen. Tämä on täysin ymmärrettävää. Aihe on arka, mutta aihe on myös ajankohtainen. Tosiasia kuitenkin on, että meille suomeen, meille Nokialle – on kehittynyt uusi äärimmäisen vähällä toimeentulevien joukko. Kutsuin tätä joukkoa aiemmessa merkinnässäni äärimmäisen köyhien ryhmäksi. Enkä syyttä. Kutsuin tätä ryhmää myös ”orjatyötä” tekevien ryhmäksi, ja myönnän, että käyttämäni ”orjatyö” oli provokatiivinen vertaus, jonka oli tarkoituskin aiheuttaa älämölöä.

Tosiasia on, että 9e/pvä ei ole ainoa mitä tälle äärimmäisen köyhien – ryhmälle yhteiskunnalta irtoaa. Tosiasia on se, että kaikki mitä tämän päälle irtoaa on silkkaa halveksuntaa. Toki, tukina nämä ihmiset saavat pienen lisän osaksi sitä arkea, jonka varassa kokonaisuuden pitäisi pyöriä niillä sijoillaan ja tarjota mahdollisuuksia, joilla huominen näyttäisi edes vähän valoisammalta.

Kokemukset, joita sain pyydettyäni s-posti viestejä asian tiimoilta olivat kauttaaltaan synkkiä. Tosiasiassa – yli kolmestakymmenestä viestistä asian tiimoilta neljä oli myönteistä. Myönteisistä kokemuksista asian tiimoilta nostan nyt esiin muutamia myönteisyyttä kuvailevia kokonaisuuksia;

  • Elämäntilanne; Elämässä oli sattunut jotain sellaista, että kyseinen 9e/pvässä työ oli avannut elämän arvoja uudelleen sellaisenaan ja näyttänyt elämässä paljon muita tärkeitä puolia, kuten aika rakkaiden kanssa, aika itselle, aika omille ajatuksille.
  • Uudet tuttavuudet; eri elämäntilanteista syntyneet väylät. Ns. elämän purot, joista muodostui yhteinen virta. Täysin eri elämänaloilta yhteen nivoutuneet elämäntarinat. Uusi seurustelusuhde, elämänkumppanin löytyminen.
  • Käsityskyvyn avartuminen, omien arvojen uudelleen puntarointi; ”Ymmärsin paremmin mikä elämässä on todella tärkeää”, ” – – että ei elämä ole pelkkää töiden tekemistä varten. joskus on vaan hyvä antaa olla”, ”tää on ollut parasta aikaa yli 20 vuoden työputken jälkeen”,”Itse olen parhaillaan moisessa, enkä parempaa vois tähän väliin toivoa.”

 

Myönteisten kokemusten yhteinen nimittäjä on hieman pidemmänkin ja tarkemman silmäilyn jälkeen irtaantuminen tavanomaisista rutiineista ja jonkin uuden merkityksen löytäminen elämälleen. Tämä ei ole ihme; työelämä on viimevuosien aikana muuttunut yhä hektisemmäksi, enemmän kuluttavaksi, enemmän voimavaroja raastavaksi. Toisinsanoen, ihmiset kokevat, ettei heille jää omaa aikaa, aikaa omalle elämälle, aikaa niille tärkeille asioille ja ihmisille, joiden vuoksi he ovat tottuneet tekemään työtä; summa summarum: työstä on tullut elämän keskipiste.

Työn perässä, ja elämäntilanteiden myötä vaihdetaan asuinseutua nykyään paljon helpommin, paljon nopeammalla syklillä kuin aikaisemmin ja elämänvirran annetaan tätä nykyä viedä tunteiden kautta enemmän kuin pohtien syvällisesti ja tehden ns. sen tarkempaa suunnitelmaa siitä, mitä elämä lopulta tarjoaa kun heittäydytään eri kokemusmahdollisuuksien vietäviksi; summa summarum: elämän tarjoamat rajattomat mahdollisuudet.

Tulkitsin asiaa näiden vastausten perusteella niin, että ne joiden kokemukset 9e/pvä kuntouttavasta työtoiminnasta ovat myönteisiä, ovat saaneet kuntouttavasta työtoiminnasta sellaista vastinetta, jota he ovat toivoneetkin; elämän sisältö on muuttunut myönteisemmäksi, elämään on tullut väriä, elämän arvot ovat henkilölle itselleen oikeammassa järjestyksessä työkuvioiden, arjen haastavuuden, arjen painostavan kokonaisuuden vähennyttyä ja voimavarojen palattua näiden tapahtumien myötä entiselleen.

Perustavia syitä sille, miksi vastanneet henkilöt ovat näin kokeneet en voi antaa. Enkä lähde tätä tulkitsemaankaan. Jokaiselle meistä on oma elämänsä elettävänään ja jokaisen elämään mahtuu tekijöitä joiden tiimoilta he elämänkulkuaan mukauttavat. Itse näin sosiaali – ja terveysalan varsin raskaalla työkentällä työskentelevänä kansalaisena voisin jossain vaiheessa heittäytyä vapaalle ja kerätä taas itseni kokoon niiltä osin, jotka koen työurani aikana menettäneeni. Toisinsanoen; minä ymmärrän oikein hyvin, miksi ihmiset kokevat em. elämäntarinoidensa mukaan autuuden tunnetta ja voimavarojen palautumista.

 

NEGATIIVISET KOKEMUKSET

 

Kahdessakymmenessäkahdeksassa saamassani viestissä sävy oli negatiivinen. Näistä negatiivissävytteisistä viesteistä nostaisin seuraavat kokemukset esiin esimerkinomaisesti:

  • Arvostuksen tunne, kokemukset; Työolojen valvonnan puute. Kokemus siitä, että ihmisarvo on nolla. Täydet työpäivät – rahat ei riitä edes perus elämään. Ei kehtaa katsoa lapsiaan silmiin. Häpeän tunne. Arvostuksen puute yleisesti. Hanttihommat joista ei saa mitään irti. Tunne, että hommia teetetään ilmaiseksi jonkun palkkaa saavan pihan siivoamisesta.
  • Arveluttavaksi koettu toiminta; ”Autot ei ole edes liikenneluvallisua vaikka tehdään luvanvaraista ajoliikenteen harjoittamista.”, ” – – pajatoiminnan ihmiisten yksityisyyden suojissa olevia asioita yleisesti (lääkärikäynnit, poissaolot, sairastumisrt etc) ihan julkisesti kaikkien kuullen.”, ”Ohjaajat antaa vääriä ohjeita – -”,”uhkaillaan etuuksien menettämiselle jos kysyy – -”, ”epämiellyttävää käytöstä. tulee aliarvostettu olo”,” – – kukaan ei oo kysynyt multa, että miltä musta tuntuu kun mut on haukuttu”,”enhän mää semmosta osaa mutta en kyllä saanut siihen mitää opetustakaa”.
  • Palkkatyöhön siirtymisen estäminen; kuntoutujan saatua osa – aikaista palkkatyötä, ei häntä olla ennen juristiin otettua yhteyttä meinattu suosiolla päästää pois kuntouttavasta työtoiminnasta.

    Negatiivisten kokemusten yhteinen nimittäjä voisi olla näiden perusteella arvostuksen tunteen menettäminen. Saamieni viestien perusteella ihmisten suuttumus, viha ja ajoittain jopa katkeroitunut elämänasenne ollaan summattu niine hyvineen epärehelliseltä toiminnalta vaikuttavien kokemusten siivittämäksi. Myös hanttihommat, joiden tekeminen ollaan koettu nöyryyttäväksi nousi vahvasti eri vastauksissa esiin; toisinsanoen – työtehtävät, joissa esimerkiksi siivottiin, kärrättiin, siirrettiin tavaroita tai toimittiin jonkinlaisina yleismies ”Jantusina” ilman sen kummempaa suunnitelmaa prosessimuotoisesti. Negatiivisten kokemusten keskiöön nouseekin kokemus jonka mukaan kuntouttavalla työtoiminnalla teetetyt tehtävät ovat tavaroiden kantoa paikasta a) paikkaan b). Summa summarum: kuntoutujalla voidaan teettää työtehtäviä, jotta palkkatyötä tekevien määrä voidaan pitää riittävän alhaalla.

    Työ on tavallisesti elämää suuntaava tekijä. Meistä jokainen haluaa kuulua johonkin, jossa me voimme tuntea itsemme merkityksellisiksi. Me olemme sosiaalinen laji, jonka eteenpäin menemistä on tyypillisesti viitoittanut yhteisen hyvän edistäminen. Kun työ synnyttää yksilössä kokemuksen, että työllä ei tule toimeen, tulee työstä pakkopullaa, jonka murtamiseksi ei haluta enää nähdä vaivaa. Työn ”hedelmät” ovat moninaiset. Työstä saatu palkka tuo turvaa perheelle, lisää yksilön omanarvontuntoa ja edistää terveyttä. Summa summarum: kokemus on, että työllä ei tulla toimeen.

    TULKINTAA ASIAN TIIMOILTA. 

    Tulkitsin vastauksia niin, että kun yksilö ollaan ”heitetty” osaksi pakonsanelemaa työtoimintaa jolla ei tule toimeen, muuttuu yksilön suhtautuminen tällaista tilannetta kohtaan negatiivissävytteiseksi. Vastaajien kommentoinneissa näkyi se, että osittain he olivat alkuun olleet  toiveikkaita, mutta pajatoiminnan myötä toiveikkuus oli kadonnut. Myös uhkaava toiminta esimiestaholta koettiin latistavaksi, samoin kuin töiden sisältöä luonnehtiva ”hanttihommat”. Perustavia syitä vastannaiden ihmisten lähtökohdille en voi antaa. Totean kuitenkin, että ihan näin arkijärkeen perustuen kokemukset, joilla negatiivisia vastauksia kuvaillaan syövyttävät kenen tahansa jaksamista ja moraalia työskennellä kuntouttavassa työtoiminnassa.

    Valitettavasti näyttäisi olevan niin, että ihmisten kokemukset – niin negatiiviset kuin positiivisetkin muistuttavat toisiaan. Toisaalta koetaan, että irtaantumalla työelämäsä elämä saa uutta sisältöä ja merkitystä, kun taas toisaalta koetaan, että irtaantuminen työelämästä ja joutuminen ”kuntouttavaan työtoimintaan” on ihmisarvoa halventavaa orjatyötä, jolla helpotetaan palkkatyötä tekevien kokonaistyömäärää. Mikä siis ratkaisuksi? Mielestäni tällä tavoin toteutettu työelämän edistäminen vie lopulta itseltään sisällöllisen merkityksen.

    Toistaiseksi me olemme tehneet työtä pitääksemme elämämme sellaisessa juopassa, että se on edistänyt yhteiskunnan tärkeimmän yksikön – perheen asiaa. Uskon vakaasti, että kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus on tarjota pehmeä lasku työelämään niille, jotka ovat pitkään työelämästä – syystä tai toisesta olleet sivussa. Voidaanko tämä pehmeä lasku toteuttaa niin, että osa kokemuksista on näin negatiivisia?

    Tähän en osaa vastata.

 

 

Kuntouttava työtoiminta – työllistymistä tukeva työkokeilu.

Huomasiko kukaan? Kuntouttava työtoiminta hintaan 9€ per päivä lopetetaan! Mahtava juttu! Jotta kukaan ei kuitenkaan ilahtuisi asiasta liikaa, niin vain nimike ”kuntouttava työtoiminta” lopetetaan.
Tilalle tulee uusi ”Työllistymistä tukeva työkokeilu”.  Kotikaupungissanikin Nokialla, on tiettävästi useita kymmeniä – aikaisemmin kuntouttavassa työtoiminnassa olleita Nokialaisia mukana.
Ne joita näistä ihmisistä tiedän ja tunnen tekevät varsin poikkeuksellisen paljon erinäisiä hanttihommia, joita ei olla määritelty työtehtävien kokonaisvaltaisessa suunnitteluprosessissa.
Toisinsanoen, työtehtävien laatu nojaa urakkamalliseen ratkaisuun, jonka tiimoilta em. palvelua hyödyntävät työnantajat voivat tuottaa omia työtehtäviään työkokeilussa olevien kontolla, työnjohtajan alaisuudessa ilman, että työmaalle tarvitsisi palkata ammattitaitoista väkeä.
Useimmilla näistä tuntemistani henkilöistä vastaavanlainen, aina aika ajoin nimeään muuttava kuntouttavan työkokeilun malli on jatkunut jo vuosia!
kuntouttavatyotoiminta
Suomen kansalaisena, Nokialla asuvana kuntalaisena minun on pakko esittää kysymys. Eikö kukaan todella vastusta ajattelumallia, jossa meille suomeen synnytetään uusi ”äärimmäisen köyhien” tai ehkäpä paremminkin muotoillen ”orjien” kansanosa, jonka päivittäinen tulotaso on esimerkiksi noin kymmenes osa Lähihoitajan päivittäisestä ansiosta?
Suomessa on aiemmin ollut häpeällistä se, että orjapiiskureita arvostetaan. Nyt näyttäisi muodostuneen sellainen vakio, jossa tietyt tahot voivat toimia kuten haluavat ilman, että heidän vastuutaan yhtään mihinkään kyseenalaistetaan. Minä olen aiemmin toivottanut yrittäjät työllistämisen eturintamaan, mutta en ihan näin. 
Tuolloin (22.4.2016) totesin, että ”Tämän hetken poliittinen todellisuus on ristiriitaista. Sidosryhmien tarkoitus pysyä tyytyväisinä kansallisen edustajiston avustuksella kusee paitsi tavallista työssäkäyvää kansalaista silmään, niin myös pienen yrittäjän naamalle. Suuryritykset ovat tehokkaampia, mahtavampia, kasvottomampia kuin mikään muu koneisto – kaikessa mihin ne ryhtyvät, koska niillä on käytössään enemmän pääomaa, jolla ne saavat käyttöönsä yhä kasvottomampia, ahneempia, armottomampia alistamisen ammattilaisia.
Tätä nykyä me kaikki olemme omakohtaisesti voineet todeta asian todellakin olevan näin. Pienyrittäjien asiaa ei aja porvarien porukka. Hieman yllättäen pienyrittäjien asiaa ajavat ne voimat, jotka ollaan mielletty aiemmin yrittäjyyttä vastustavaksi klikiksi.
Nyt Kunnilla on taloudellisia kannusteita ohjata työttömiä kuntouttavaan työtoimintaan: jos kunta ei sitä tee, se joutuu maksamaan puolet yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneen työttömän tukikuluista. Toisinsanoen, jossain  ollaan tehty kunnille tarjous josta ei voida kieltäytyä!
sipilaorpohuhtasaari
Nyt näyttäisi todellakin siltä, että me emme juurikaan saa sanotuksi asioiden tiimoilta mitään. Suomi muuttuu hiljalleen rikkaiden ja orjien valtakunnaksi. Paikaksi jossa orjapiiskurit ja heidän kätyrinsä muovaavat oman todellisuutensa välittämättä mistään mitään.
Kun perustuslakiin nojaavat ihmis- ja kansalaisoikeudet alkavat hanittamaan vastaan liikemiesten suunnitelmia muodostetaan yhteiskunnallinen näytelmä, jolla turvataan yhteiskunnallisen pääoman valuminen virranvartijoina toimivien herrojen kukkaroiden kautta sijoitusmarkkinoille, joista herrat saavat vielä hieman lisää – mutta vain pienissä määrin verrattuna siihen, mitä sijoitusmarkkinoilla hääräävien pomojen osuus voitosta on.

Mistä Rahat?

Kysymykseni saattaa olla varsin harhaanjohtava. Enhän minä lastensuojelussa työskentelevänä sairaanhoitajana osaa tähän vastata millään tavalla niin, etteikö joku terävämpi pääsisi sanomaan, että “ähäkutti! Ei noin, Salonen”. Joskus, joitakin kertoja minulta ollaan tätä asiaa kuitenkin kysytty. Useimmiten kysymykseen antamani vastaus on seuraavanlainen: “niin – mistä rahat ylipäätänsä mihinkään”.

Priorisointi. Se inhottava, mutta paljonkin merkitsevä sana, joka pistää aina kuntalaisen miettimään – että miksi ihmeessä meidän hyvinvointimme pitää olla tavalla tai toisella priorisoitu. Minä ymmärrän priorisoimista. Asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta mielestäni priorisointi ei koskaan saisi johtaa lisäpriorisointeihin. Valitettavasti suunta näyttäisi nyt olevan kuitenkin sellainen, että ilman priorisointien lisäpriorisointeja emme tule selviämään.

Mistä siis rahat esimerkiksi aikaisemmassa blogikirjoituksessani pohdiskelemaani ennaltaehkäisevään nuoriso – ja perhetyöhön? Mistä ihmeestä saisimme rahat etsivään nuorisotyöhön? Oliko vikatikki säästää kirjaston rakentamisessa niin, että säästimme ehkä muutaman miljoonan kun emme sijoittaneet monitoimitilan kaltaiseen kirjastoon – jonka oheen oltaisiin ympätty myös nuorisotilat – vai oliko ratkaisu sittenkin oikea?

Varmasti vastauksia on yhtä monia kuin on vastaajiakin. Minä olisin halunnut kirjastorakennuksen, joka ei ole pelkästään kirjastorakennus vaan myös monitoimitila – jotain missä nuorisoon saadaan yhteys. Sillä sitähän nuoret tarvitsevat; turvallista aikuista, turvallisen ympäristön ja turvallisia malleja. Nyt päätös ollaan kuitenkin tehty ja voittajia ovat talouden lukuja tänä päivänä tuijottavat aikuiset. Ja uskokaa, että näin aikuisena tämä ei tunnu kovin hyvältä. Nuorisolle tarkoitettuja uusia tiloja ei ynnätä monitoimitilamuotoisena kirjaston yhteyteen. Piste. Näin lastensuojelun (psykiatrisena) sairaanhoitajana ja aikuisena kuntalaisena minun tekisi mieli huutaa ääneen – että “mitä helvettiä te olette menneet tekemään!”.

MISTÄ SIIS RAHAT – JA MIHIN RAHAT OVAT MENNEET?

Muistan kun aloitin vaalikampanjani. Törmäsin heti kiviseinään. Minulta kysyttiin, että mistä rahat; Mistä rahat syrjäytyvien nuorten ja heidän perheidensä tukemiseen. Totta vieköön – en tiennyt vastausta silloin, enkä tiedä sitä tarkkaan ottaen tänäkään päivänä. Mikä saa minut siltikin ajamaan tätä asiaa itsepintaisesti eteenpäin? Miksi minä en vain luovu tästä asiasta? Olisi varmasti helpompiakin asioita – joista voisin jutella sujuvasti. Vastaus on yksinkertaisesti se, että kaikki nämä vuodet joita olen tehnyt töitä nuorten kanssa ovat osoittaneet sen, että nuorissa on mahdollisuus. Nuoret ovat tulevaisuudessa niitä, joiden kyytiin me tämän päivän nelikymppiset, kolmevitoset joudumme maatuvan tomumajamme ja mielenvirtamme antamaan.

Vielä tänäkin päivänä minä ihmettelen, että minkälainen oli se ihminen joka kysyi tätä “raha” – asiaa. Eikö hän näe kuinka tärkeää olisi saada nämä puolitoistasataa (100 – 150) syrjäytymisuhan alla tai jo valmiiksi syrjäytynyttä nuorta sellaiseen kuntoon, että he jonain päivänä voisivat nauttia aikuisuudesta. Eikö kaikkien lasten ja nuorten tulisi antaa mahdollisuus elää onnellisena, huolettomana tämä ainoa elämä joka meillä on. Mistä siis rahat heille tämän elämän rakentamiseen? Voisinko minä yksittäisenä ihmisenä päättää mistä rahoitus tälle asialle saadaan? Vastaan kokolailla kylmin huulin omaan kysymykseeni: En.

Olisiko tuo “mistä rahat” kysymyksen esittäjä pystynyt osoittamaan mistä rahat saataisiin yhtään mihinkään kunnalliseen asiaan? Oliko hän pystynyt osoittaman – mistä hän yksittäisenä ihmisenä saisi rahaa yhtään mihinkään; ei. Siinä me olemme kuitenkin samanlaisia.

Miten rahoitus siis tälle asialle saataisiin? Olen joskus sanonut tämän ääneen ja sanon tämän jälleen; päätökset joita me kuntapoliitikkojen suista olemme tottuneet kuulemaan ja jotka ovat arkeemme tulleet todeksi – ovat omalta osaltaan myös heijasteita kuntapolitiikkojen arvomaailmasta. Kyllä. Miksi meillä siis on alati paheneva tilanne esimerkiksi koulunsa keskeyttäneiden nuorten parissa? Miksi meillä on nuoria ja nuoria aikuisia jotka ovat jo valmiiksi päihderiippuvaisia ennen kuin he ovat päivääkään aikuisuutta ehtineet elää? Miksi meillä on koululaisia joilta puuttuu koulukirjat? Miksi koulumme ovat muuttuneet homeitiöitä sylkeviksi pahoinvointilaitoksiksi?

Tämä on vastineeni kysymykseen, jolla aloitin tämän blogimerkinnän. Mistä rahat. Todella – mihin ovat rahat menneet, joilla koulut olisi pitänyt laittaa kuntoon? Mihin ovat menneet rahat joilla oltaisiin voitu turvata perheiden, nuorison ja nuorten aikuisten elämän alkutaivalta! Miksi päätökset joita kuntapolitiikassa ollaan tehty eivät ole tehneet em. asioille yhtään mitään! Miksi minun pitää vaahdota tämän asian tiimoilta nyt!  Koska hitto vieköön – minä olen ehdolla Nokian vasemmistoliiton listalla ja minä haluan tälle asialle jotain tehdä! Minä tiedän, että yksin minä en mihinkään pysty. Minä en voi mitään luvata – mutta ääntä minä olen valmis tämän asian eteen pitämään. Mistä rahat? Sieltä – mistä päätökset. Keinot ovat olemassa – politiikka junnaa paikallaan.

TUOKO SOTE – SOPIMUS MUUTOKSEN?

Ensinnäkin olisi hyvä tehdä selväksi mitä me tarvitsemme. Me tarvitsemme mielestäni palveluita, jotka ollaan sovitettu kuntalaistemme tarpeiden mukaan. Jos sote – sopimus todella toteutuu – ei riitä, että me hyväksymme meille tarjotut palvelut sellaisenaan – halvimmalla mahdollisella hinnalla. Meidän täytyy uskaltaa ja osata ostaa sellaisia palveluita, jotka palvelevat kuntalaisten hyvinvointia – ei kunnan kassaa. Jos kunnan kassalla on tähän jotain sanottavaa – niin palveluiden tarjoaja ei ole meitä varten!

Vain oikea lääke auttaa sille tarkoitettuun vaivaan. Mikäli tarjotut palvelut ovat sitä – mitä oletan niiden olevan – ne tulevat olemaan ns. Bulkki – palveluita, jotka kyllä kattavat ison alueen kunnallisesta tarpeesta. Mutta toisaalta – me voisimme yhtälailla hoitaa esimerkiksi mielenterveyshäiriöitä c – vitamiinilla ja parasetamolilla. Ne tepsivät ihan yhtä hyvin kuin mikä tahansa hoito – jos sijoitamme kaikki sote – palveluihin tarkoitetut rahamme sen mukaan mikä on halvinta mahdollista palvelua – riippumatta palvelun tasosta!

Riittääkö tämä? Varmasti – mutta tarvitseeko meidän hyväksyä tämä; ei helvetti vieköön missään nimessä! Ostajana me voimme myös sanella, mitä palveluita me haluamme. Ja se maksaa! Se maksaa aivan hemmetisti. Mutta – silloin meidän olisi hyvä muistaa, että jos tilattu palvelu maksaa enemmän kuin julkisesti tuotettu palvelu, me voimme toimittaa asioita myös niin, että käytämme monituottajamallia tai vaihtaa palveluntarjoajaa.

Toisinsanoen – mikäli laatuvaatimuksemme eivät kata niitä palveluita, joihin meillä on varaa – ei meidän tule tällaisiin asioihin sijoittaa. Ollaanko Nokialla toimittu näin?  Onko palveluiden suhteen jokin tietty yritys lyömässä itseään läpi monopoliasemaan? Toivottavasti ei. Entä muuten – mikä on meininki palveluiden ostossa?

Ostetuilla palveluilla ollaan perinteisesti tarkoitettu ratkaistavan jonkin tietyn osa-alueen palveluiden tuottamista ulkoistetun palveluntarjoajan palveluiden kautta. Mitä nämä palvelut esimerkiksi Nokialla voisivat olla? Varmasti juuri niitä ei niin kovin hankalia tapauksia – joiden hoitaminen maksaa paljon rahaa – vaan pikemminkin juuri niitä palveluita, jotka ovat palveluiden toimittajalle kohtuullisen huokeahintaisi, mutta tuottavat samaan aikaan isoja voittoja.

Minä olen lähtenyt kunnallispolitiikkaan mukaan

yksinkertaisesti siitä syystä, että useamman vuoden työskentely sosiaali – ja terveyspalveluissa on antanut minulle valitettavan selvää osviittaa siitä, että paljon parjatut, suuret sosiaali – ja terveysalan menot koostuvat suomen kansalaisten pahasta olosta, jota me suomalaiset sitten lääkitsemme itsellemme epäsuotuisin keinoin.

Vaikka Sote – menot ovatkin suuria, eivät ne kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mikä on inhimillisen kärsimyksen hinta. Inhimillisen kärsimyksen hinta on sanoinkuvaamattoman suuri. Mielestäni näin ei saisi olla. Minä haluan tehdä enemmän hätää kärsivien perheiden, päihdeongelmaisten nuorten aikuisten, mielenterveysongelmista kärsivien kuntalaisten, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja heidän läheistensä  tukemiseksi.

Ratkaisu ei mielestäni saisi olla pääosin sellainen, että kun tilanne on jo kriisiytynyt – vasta sitten lähdetään tukemaan asiakasta. Ratkaisun pitäisi olla ennaltaehkäisevää, kohdennettua, erikoistunutta ja asiakkaan tarpeista lähtevää työskentelyä.

Kuntatasolla meillä Nokialla perheiden hätä, pahoinvointi ja ahdinko näyttäytyvät esimerkiksi niin, että kriisiytyneiden perheiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Myös päihde – ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet syrjäytymisen vanavedessä yli sosiaaliluokkien.

Nuorison ja nuorten aikuisten syrjääntyminen on lisääntynyt yksilöllisellä ja kollektiivisella tasolla huolestuttavan suureksi.

Luonnollisesti syrjäytymiseen, ja erityisesti nuorison kollektiiviseen syrjäytymiseen liittyy vahvasti itselääkintä, jota nuoret toteuttavat päihteiden kautta. Tähän on syytä hakea muutosta!

Nuoret on otettava puheeksi toden teolla kunnallispolitiikassa!

Puheeksiottamisen lisäksi Nokialla on lisättävä ennaltaehkäisevää perhetyötä ja etsivää nuorisotyötä jo ennen kuin tilanne perheessä nuoren kanssa kärjistyy. Ennaltaehkäisyn lisääminen, työskentely niiden perheiden kanssa, joissa ongelmat ovat tulleet todeksi säästää paitsi yhteiskunnallisia menoja, mutta myös perheiden kokemaa hätää ja ahdistusta.

NÄMÄ OVAT AJAMIANI ASIOITA MEILLÄ NOKIALLA.

Nokian vasemmistoliiton Kunnallisvaaliehdokas

Anttiolavi Tero Salonen

Ehdokasnumero: 239.

http://www.anttiolavisalonen.fi

http://www.mielenkartta.fi

Syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret Nokialaiset.

Istuin juuri kaksi tuntia Nokian Lukion Auditoriossa kuuntelemassa meille sote – alalla työskenteleville ja muillekin, nuorten kanssa työskenteleville aikuisille tarkoitettua koulutusta siitä, miten nuorten kanssa tulisi puhua kannabiksesta.

Koulutus osui siinä mielessä arvokkaaseen ajankohtaan, että juuri nyt meillä Nokialla – niinkuin kaikilla muillakin paikkakunnilla käy kova kuhina Kunnallisvaalien saralla. Nuorten ääni ei kuitenkaan kuulu, eivätkä nuoret oikein meinaa näkyä keskustelunaiheissa, joita me kunnallisvaaliehdokkaat nostamme esiin. Itseni ja vasemmistoliiton lisäksi vain vihreiden puolelta ollaan nuorten asiaa oltu nostamassa muutaman ehdokkaan toimesta – ja mikä tärkeintä, asiaa esiin nostamassa ovat olleet nuoret ehdokkaat.

Oma ikäni ei anna tähän enää oikein kompetenssia, mutta työni – joka siis on Nokialaisten nuorten (pääosin 15 – 17v.), mutta myös muilta paikkakunnilta tulevien nuorten kanssa tehtyä työtä – antaa ainakin osittaista kompetenssia puhua nuorten asioista – ja jos nyt tämä ei riitä, niin nuorten perheiden kanssa tekemäni työ antaa minulle selkeää osviittaa siitä mihin meillä Nokialla ollaan menossa.

Karu fakta on tämä; Kannabiksen ja muiden päihteiden käyttö on Nokialla lisääntynyt. Alkoholi ei enää ole seksikästä, koska me vanhemmat nojaamme omassa päihteidenkäytössämme valtaosin juuri alkoholin käyttöön. Nuoret sen sijaan suosivat kannabista.

Syy – ja seuraussuhteiden osalta, kannabista käyttävät nuoret turvaavat kannabikseen ja muihin huumaaviin aineisiin samoista syistä, kuin mitä valtaosa aikuisista alkoholin ongelmakäyttäjistä; alkoholilla lääkitään jotain, ja kun lääkinnällinen tarve lopulta katoaa tai muuten vain unohtuu, alkoholiriippuvuus on alkanut aiheuttaa lisäongelmia, joita sitten lääkitään lisäämällä alkoholin käyttöä.

Nuorten kohdalta ongelmana on useimmiten kollektiivinen tarve väheksyä normistoa. Tämä johtaa normiston kokeilemiseen, mikä sinänsä ei ole ongelmallista vaan pikemminkin tavanomaista – mutta tähän saumaan kuuluu myös päihdekokeilujen aloittaminen. Toisinsanoen; siinä vaiheessa kun päihteiden aiheuttamat ongelmat ovat alkaneet näyttäytyä ulospäin – ollaan päihteitä käytetty jo pidemmän aikaa.

Useimmiten juuri nuorten kohdalla päihteidenkäytön ongelmat näkyvät sosiaalisena syrjäänvetäytymisenä – tai kuten on tapana sanoa; syrjäytymisenä. Ollaan arvioita, että yksi teini-iässä syrjäytynyt nuori tulee maksamaan arviolta noin 1 000 000 – 1 400 000 euroa. Tämä ei hintana ole kovin suuri. On kuitenkiin todettava, että esimerkiksi meillä Nokialla on syrjäytymisvaarassa olevia ja jo syrjäytyneitä nuori reilut 150 kappaletta. Hintaa tälle paketille tulee optimistisempienkin laskelmien mukaan vähintään 100 miljoonaa euroa.

KEINOT OVAT OLEMASSA – POLIITTINEN PÄÄTÖSTYÖ KUITENKIN JUMITTAA.

Keinot nuorten auttamiseksi ovat olemassa. Ei puhuta pelkästään kannabiksesta tai viinasta, alkoholista tai tupakasta. Syrjäytyminen alkaa aina yksilökohtaisesti. Meiltä Nokialta puuttuu todellinen puuttumisen välineistö vaikka se olisikin olemassa. Viimeaikoina paljon kuohuttanut Kirjastohanke oli yksi tällainen – jonka avulla oltaisiin yletytty niihin nuoriin, jotka ovat syrjäytymisuhan alla. Mutta hieman mutkan kautta oltaisiin kontakti myös niihin jo valmiiksi syrjäytyneisiin nuoriin saatettu saavuttaa. Kyse ei ollut ainoastaan kirjastosta vaan myös nuorison käyttöön tulevasta tilasta Kirjaston yhteydessä. Nuorisotyö – ja nuorisotilat yhdessä ovat tänäkin päivänä ensisijaisia keinoja tarjota nuorille turvallisen aikuisen tukea ja turvaa.

Tämä kuulostaa kenties aika graavilta. Tokihan kodin pitäisi olla se paikka jolla asioihin vaikutetaan. Kyllä – koti on ehdottomasti tärkeässä asemassa – aina sinne ikävuosiin 10 – 12 (13.). Siitä eteenpäin nuori yleensä lähtee kokeilemaan rajojaan ja niitä arvoja, joita koti on tarjonnut. Ja uskokaa; houkutukset ovat moniulotteisia! On seksiä, on herkkuja, on karkkia, on viinaa, piriä, pilveä ja mikä tärkeintä; on kaveripiirin hyväksyntä! Sen ylittäminen on vaikeinta silloin kun ollaan siirrytty kodin turvasta niihin oloihin, joissa säännöt, uudet normit sanellaan cooliuden, räväkkyyden, rajattomuuden keinoin. Miksi siis hylkäsimme kirjastorakennuksen ja sen oheen suunnitellun nuorisotilan. Vastaus löytynee siitä, että hylkäämisen kannalla olleet poliittiset päättäjät varmistelevat valtaosin näin tulevaa neljää vuotta – eli niiden äänestäjien ääniä, jotka jo äänioikeutettuja ovat. Voidaankin sanoa – että niin meni lapsi pesuveden mukana.

Keinona nuorten tavoittamiseen Kirjaston yhteyteen rakennettu nuorisotila olisi ollut huippuluokkaa. Nuorisotyön jatkaminen, ennaltaehkäisevä toiminta ja etsivä nuorisotyö kuitenkin uupuu kokolailla kokonaan tämänpäivän Nokialta. Näin lastensuojelun parissa työskentelevänä Psykiatrisen hoitotyön ja hoitotyön ammattilaisena pidän Nokian tilannetta näiltä osin katastrofaalisena. Suunta on  huono, jos asiaa viedään eteenpäin pelkästään markkinoiden fiiliksellä. Tulosta ei pitäisi mielestäni kuntatasolla tehdä kuntalaisten hyvinvointia heikentävillä ehdoilla. Ne nuoret Nokialaiset – joita uhkaa koulupudokkuus, syrjäytyminen, päihdetäyteinen elämä ovat yhtälailla Nokialaisia, joille tulisi tarjota mahdollisuus kasvaa aikuisiksi – mutta tällä hetkellä kunnallispolitiikkamme tuntuu olevan tämän ja huomispäivän lukujen tuijottelua.

Me olemme valitettavan selvillä siitä mitä päihteiden väärinkäyttö saa aikaan. Me tiedämme omakohtaisesti mitkä ovat ne graavit seuraukset joita päihteiden liikakäyttö nuorissa aiheuttaa, mutta me tunnumme unohtavan, että kyseessä on seuraus siitä, että jokin on ajanut nuoren käyttämään päihteitä kohtalokkain seurauksin. Minä en halua olla puhumassa kenellekään siitä, että päihteet tulisi kieltää. Ne ovat osa ihmiskunnan historiaa ja kehitystä – mutta ne kuuluvat ennemminkin aikuisten käyttöön. Nuori on vielä kehittyvä. Valtaosin nuoret joita tunnen ovat rentoja ja huippuja tyyppejä. Eivät nuoret tarvitse päihteitä ollakseen rentoja ja cooleja. Päihteet tulevat nuoren elämään vähän niinkuin varkain. Ja kun jokin saa nuoren tuntemaan kuolemattomuuden tunteen rinnalla kaikkivoipaisuutta, maailmantuskaa sekä yliluonnollisen rajatonta elämäniloa, niin uskokaa huviksenne – sitä tulee saada jatkossakin!

Haluan nyt painottaa, että em. toteamus ei ole mikään porttiteorian loppukaneetti. Kuten tekstissäni aikaisemmin mainitsin; ” – – lääkitään jotain, ja kun lääkinnällinen tarve lopulta katoaa tai muuten vain unohtuu, alkoholiriippuvuus on alkanut aiheuttaa lisäongelmia, joita sitten lääkitään lisäämällä alkoholin käyttöä.”

Meillä on todellinen myrskyrintama keskuudessamme ja sen nimi on poliittisen tahdon puute hoitaa kuntalaisten asiaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Minä olen lähtenyt kunnallispolitiikkaan mukaan

yksinkertaisesti siitä syystä, että useamman vuoden työskentely sosiaali – ja terveyspalveluissa on antanut minulle valitettavan selvää osviittaa siitä, että paljon parjatut, suuret sosiaali – ja terveysalan menot koostuvat suomen kansalaisten pahasta olosta, jota me suomalaiset sitten lääkitsemme itsellemme epäsuotuisin keinoin.

Vaikka Sote – menot ovatkin suuria, eivät ne kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mikä on inhimillisen kärsimyksen hinta. Inhimillisen kärsimyksen hinta on sanoinkuvaamattoman suuri. Mielestäni näin ei saisi olla. Minä haluan tehdä enemmän hätää kärsivien perheiden, päihdeongelmaisten nuorten aikuisten, mielenterveysongelmista kärsivien kuntalaisten, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja heidän läheistensä  tukemiseksi.

Ratkaisu ei mielestäni saisi olla pääosin sellainen, että kun tilanne on jo kriisiytynyt – vasta sitten lähdetään tukemaan asiakasta. Ratkaisun pitäisi olla ennaltaehkäisevää, kohdennettua, erikoistunutta ja asiakkaan tarpeista lähtevää työskentelyä.

Kuntatasolla meillä Nokialla perheiden hätä, pahoinvointi ja ahdinko näyttäytyvät esimerkiksi niin, että kriisiytyneiden perheiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Myös päihde – ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet syrjäytymisen vanavedessä yli sosiaaliluokkien.

Nuorison ja nuorten aikuisten syrjääntyminen on lisääntynyt yksilöllisellä ja kollektiivisella tasolla huolestuttavan suureksi.

Luonnollisesti syrjäytymiseen, ja erityisesti nuorison kollektiiviseen syrjäytymiseen liittyy vahvasti itselääkintä, jota nuoret toteuttavat päihteiden kautta. Tähän on syytä hakea muutosta!

Nuoret on otettava puheeksi toden teolla kunnallispolitiikassa!

Puheeksiottamisen lisäksi Nokialla on lisättävä ennaltaehkäisevää perhetyötä ja etsivää nuorisotyötä jo ennen kuin tilanne perheessä nuoren kanssa kärjistyy. Ennaltaehkäisyn lisääminen, työskentely niiden perheiden kanssa, joissa ongelmat ovat tulleet todeksi säästää paitsi yhteiskunnallisia menoja, mutta myös perheiden kokemaa hätää ja ahdistusta.

 

NÄMÄ OVAT AJAMIANI ASIOITA MEILLÄ NOKIALLA.

Nokian vasemmistoliiton Kunnallisvaaliehdokas

Anttiolavi Tero Salonen

Ehdokasnumero: 239.

http://www.anttiolavisalonen.fi

http://www.mielenkartta.fi

 

 

SOTE – uudistus.

Sote sykkii ja puhisee, eikä kukaan oikein tunnu tietävän mitä se lopulta tuo tullessaan. Selvää kuitenkin on, että SOTE – tällaisenaan olisi katastrofi esimerkiksi pirkanmaan mittapuulla mitattuna.

Ensinnäkin –  suurena huolena voidaan pitää ja nähdä, että pirkanmaan BKT  ei riitäkään kattamaan sote – sopassa tarvittavaa kokonaisrahoitusta. Alati kehittyvä SOTE tarjoaa meille mallin, jossa yksityistämisen kautta luodaan säästöjä. Tosiasiassa, yksityistämisen kautta ei kuitenkaan luoda vakiintuneita malleja, lainmukaisia palveluita eikä lain tarjoamaa suojaa niille, jotka eivät sitä osaa itse pyytää tai hakea. Tosiasia myös on – että byrokratia, jota toistuvasti syytetään kankeaksi – muuttuu vielä kankeammaksi yksityistämisen myötä; tällä hetkellä byrokratia toimii ns. propositiossa. Se tarjoaa turvaa ennalta, se varmistaa kaikkien klikkien sopivuuden yhteen ennen tarjottua palvelua ja se palvelee ennenkaikkea asiakasta kokonaisvaltaisesti, yhtenä rintamana. Tulevaisuudessa SOTE:n byrokratia tulee olee postpositiossa. Toisinsanoen, se palvelee asiakasta palvelun jälkeen. Rumasti sanottuna tämä tarkoittaa, että kun yksityinen – lain suojaa nauttimaton palvelu tekee virheen, niin kunnallinen palvelu on edelleenkin velvoitettu korjaamaan tämän virheen jälkeisen jälkihoidon. Tämä ei ole syyte yksityisiä palveluntuottajia vastaan, vaan karu fakta systeemistä, johon sote – meitä on viemässä. Mielestäni SOTE tällaisenaan, näine hyvineen tulee kalliimmaksi kuin nyt olemassa oleva järjestelmä. En siis todellakaan väitä, etteikö sote olisi tarpeen – mutta tällaisenaan.. tällaisenaan siitä seuraa sosiaali- ja terveyspalveluiden täydellinen romahdus. Hinnat tulevat karkaamaan ja vain ne joilla on varaa – saavat tarvitsemaansa palvelua.

Toiseksi pienet kunnat kuihtuisivat sosiaali – ja terveyspalveluiden tuottajina täysin. Tämä tarkoittaa, että ne pienten kuntien asukkaat, joiden terveyskeskuskäynnit ovat julkisen liikenteen tai oman kulkemisen varassa – tulevat lisäämään, tavalla tai toisella kulkemistaan oman paikkakuntansa ulkopuolelle. Tämä vaikutus sinänsä voidaan nähdä jollain tapaa neutraalina, koska se tuo lisä euroja yksityisille liikennöitsijöille.  Mutta oliko  SOTE:n tarkoituksena lisätä euromääriä yksityisille liikennöitsijöille?

Kolmanneksi – mihin ihmeeseen me sijoittaisimme vakavasti sairaat henkilöt SOTE – uudistuksen astuttua voimaan. Tämän hetkinen kapasiteetti on kattoa myöten täynnä. Jonoja ei olla saatu purettua, eikä lyhennettyä kuten olisi pitänyt. Ratkaisuna lienee yksityisten palveluntuottajien määrän lisääminen, joka taas tarkoittaa yksityisen puolen menojen lisääntymistä. Jatkohoito sinänsä jää kuitenkin kunnille, julkiselle puolelle ja kuntayhtymien hoidettavaksi. Tuleeko SOTE siis toimimaan niin, että kun yksityinen puoli saa asiat jollekin tolalle, niin julkinen puoli hoitaa jatkot? Eikö tämä kasvata menoja – eikä niinkään vähennä niitä? Oliko SOTE:n tarkoituksena ylipäätänsä menojen karsiminen vaiko varallisuuden siirtäminen yhdeltä taholta toiselle? Allekirjoittanut ei aivan vielä ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että SOTE toimii tai tulee toimimaan. Niin paljon avoimia kysymyksiä se kuitenkin jättää.

SOTE – uudistus tuntuukin yht’äkkiä räpiköivän  – ja valitettavan selkeästi; huonompaan suuntaan. Ajoitus joka SOTE:ssa määrittää paljon ei tule sekään osumaan kohdalleen. Inhimilliseen aspektiin eivät SOTE:a eteenpäin ajaneet tahot ole halunneet ottaa kantaa – täysin ymmärrettävästä syystä. Silloinhan ihmiset heräisivät tajuamaan, ettei järjestelmää jolla SOTE:a viedään eteenpäin todella olekaan tehty palvelemaan järjestelmän sisään ajettuja kansalaisia vaan jotain ihan muuta; kenties koneistoa itseään. Onkin eri asia edetä asioissa potilas/asiakaslähtöisesti, kuin tavoitteiden sanelemalla tasolla. Tavoitteet ollaan mielestäni luotu palvelemaan jonkinlaista metajärjestelmää, joka mitä ilmeisemmin ollaan nyt luotu luomaan uusi uljas sosiaali – ja terveydenhuoltojärjestelmä. Tämä järjestelmä ollaan meille suomalaisille esitelty perustellen niin – että julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on raskas, kallis kokonaisuus. Valitettavasti tämä pitää paikkansa. Mutta mihin muuhun me verorahamme sijoittaisimme? Onko parempaa kohdetta sijoittaa verovaroja kuin kansalaisten terveys, kansalaisten koulutus, kansalaisten hyvinvointi? Onko maamme hallitus ajatellut sijoittaa verovaroja johonkin sellaiseen, mistä meille ei olla vielä kerrottu mitään?

Vedenpitäväkään suunnitelma ei pidä vettä aina niinkuin ollaan toivottu. Sote on jo nyt osoittautunut monella tapaa sudeksi, jonka tuotteena voidaan nähdä alati kasvavat potilasjonot, inhimillisen kärsimyksen jatkuva kasvaminen ja lopulta täydellinen terveyspalveluiden romahdus. Kokonaiskuvaa vähänkään pidemmälle ajattelevat ymmärtävät kyllä, että SOTE – suunnitelmien mukaisesti: ”jäljelle jäävät hoitoa tarjoavat pisteet” eivät riitä kattamaan  yhteiskunnan tarvetta. Potilasmäärät räjähtävät käsiin, palvelua tarvitsevat kuntalaiset joutuvat ensisijaisiksi kärsijöiksi (mikä ei varmaankaan ole hyvinvointivaltion tarkoitus) ja laitteistot joilla potilaita hoidetaan muuttuvat päivitysten uupuessa hyödyttömiksi. Päivitysten uupuminen ei ole inhimillinen virhe vaan pikemminkin säästösyistä toteutettu operaatio; jotain mistä voidaan säästää henkilötyövuosien ohella. Tämä tulee tapahtumaan siinä pahimmassa mahdollisessa skenaariossa. Mutta ei paras mahdollinen suuntakaan mitään hyvää lupaa. Nyt jo vähiin käyneet käsiparit vähenevät tulevaisuudessa entisestään koska jostain on säästettävä – ja se jokin on jotain ”niinkin vähäpätöistä” kuin peruspalvelut. Niin, juuri ne palvelut jotka ovat sivistyneen suomen historiassa olleet merkki siitä, kuinka hyvä paikka suomi – kaikkine pienine kuntineenkin on ollut asua. Tosiasiassa säästöä ei kuitenkaan SOTE:n myötä synny.

Kaupunkialueilla ja maaseudun puolella nämä ongelmat joko näkyvät, tai tulevat näkymään äärettömän selkeästi. Se mitä soten mukaantulo merkitsee on alkuun ainakin suuri pudotus pimeään, josta kukaan ei välttämättä osaa omin avuin nousta ylös. Pelottavana voidaan pitää myös sitä skenaariota, jossa nyt sote – sopan myötä pyrityt säästötoimenpiteet tulevat johtamaan ratkaisuihin, joiden korjaamiseksi tarvitaan huomattavissa määrin enemmän varoja, kuin mitä ollan uskallettu odottaa. Huominen näyttää – eikä silmiä kannata sulkea. Käsikopelolla on tulevina päivinä jokaisen meistä hetken aikaa kuljettava. Vielä kun löytäisimme sen yhteisen suunnan ja paremman huomisen, jota kohden käydä.