Ansaittu minuus.

Työyhteisöissä tiedetään usein tekijöiden persoonallisuudesta enemmän kuin on tavallista. Työkaverin ja työyhteisön kanssa vietetään keskimäärin enemmän aikaa kuin osan perheenjäsenistä kanssa. Ei olekaan poikkeuksellista, että tämä kostautuu mm. perheen sisäisinä ristiriitoina loma-aikoina tai juhlapyhien aikaan. Yhtälailla työyhteisöissä, yrityksissä ja yhtiöissä ollaan perin selvillä siitä, mikä on kunkin osaajan ”ansaittu minuus”.

Screenshot_2020-06-21 workplace – Google-haku

Ansaitulla minuudella tarkoitan tässä kohtaa työyhteisön tiedossa olevaa persoonallisuutta, jonka kautta erikoisosaaminen, ammatillinen osaaminen saattaa jäädä persoonallisuuden jalkoihin. Tämä persoonallisuuden osa-alue on hämmentävä, koska valtaosalla meistä työssäkäyvistä aikuisista ihmisistä on työminän ohella myös kotiminä, arkiminä, vapaaminä sekä monen kaltaisia erilaisia minuuksia. Ansaittu minuus työelämässä on omalla tavallaan jonkinlainen jatke persoonallisuuden sille osalle, jonka varassa me toimimme kyllä ammattilaisina, mutta joka myös toimii suojautumiskeinona – defenssinä sille, mitä yritämme piilottaa työminä-nimikkeen alle.

Näkevätkö esimerkiksi työyhteisön muut jäsenet meistä tämän ansaitun minuuden useammin kuin esimerkiksi työminän? Tämä on mielenkiintoinen ajatusleikki. Ansaittu minuus työyhteisössä on valtaosin kuitenkin kollaasi minusta, jonka työyhteisön jäsenet ovat minulle antaneet. Ei siis niinkään mitään sellaista, joka kuvaisi minua osaajana tai oman erikoistumisalani asiantuntijana.

Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Me olemme kaikki kuitenkin sosiaalisia olentoja, joita määrittää toivomustemme lisäksi, uskomuksemme, pelkomme, halumme, intuitiomme ja aiemmat kokemuksemme. Yhtäkkiä saatammekin huomamata, että me emme tosiasiassa tunnista tai tunne lainkaan ympärillämme olevia ihmisiä, vaan meillä on vain mielikuva siitä, keitä nämä ihmiset todella ovat! Jokainen meistä on kuitenkin moniääninen, eri persoonallisuuksien/luonteenpiirteiden ja elämänalueiden polyfonia.  Useimmiten luulottelujen yhteentörmäys tapahtuu työpaikalla niissä kohdin, kun astutaan sen näkymättömän rajan yli, joka menee eri osaamisalueiden välillä.

Screenshot_2020-06-21 supervisor – Google-haku

Ei ole myöskään täysin poikkeuksellista, että esimies – alaissuhteessa tapahtuu ansaitun minuuden ja työminän suhteen sekaannuksia. Tämä on huolestuttava tilanne. Mikään ei vie työyhteisöä huonompaan suuntaan, kuin se, että esimies-alaissuhteessa tapahtuu epätyypillistä tasaveroistumista. Tämä ei siis missään nimessä tarkoita, etteivätkö esimiehen ja alaisten välit voisi olla ystävälliset tai asialliset, mutta kovin läheisten suhteiden tai samankaltaistumisen kautta tapahtuva siirtymä esimies-alaissuhteessa johtaa useimmiten katastrofaaliseen tilanteeseen juuri alaisen kannalta.

Etenemisen esteenä onkin useimmiten juuri ansaittu minuus, joka ylittää työntekijän työminän olemassa olon esimiehen näkövinkkelistä. Esimiehen ja alaisen välinen ystävystyminen on aina ongelmallista. Vaikka kyseessä ei sitten olisikaan ystävystyminen sanan varsinaisessa merkityksessä, on tämä valtaosassa tilanteita tuhoon johtava tie. Sama pätee myös siihen, että työntekijän ansaittu minuus menee esimiehen silmissä työntekijän ammattiminuuden tai työminän edelle. Tällöin tilanne pitää useimmiten purkaa uudelleen alkutilanteeseen ja selvittää työyhteisön sisällä, että miltä osin työyhteisön moniäänisyys on johtanut ristiriitatilanteita mahdollistavaan olomuotoon.

doctor-and-business-man

Useimmissa tapauksissa työyhteisöä kannattaa tarkastella ulkoapäin, niin sanotusti kolmannesta persoonasta. Mikä on perustyön tekemisen merkitys työyhteisölle kokonaisuutena ja mitä edustavat kaikki työyhteisön osaajat työyhteisölle yhdessä ja erikseen. Muistettava on myös se, että osa työyhteisön sisäisistä porteista on tarkoituksella avoinna ja osa taas tarkoituksella lukossa.

Lopputulema työyhteisön saumattomalle toiminnalle on, että työlle on tekijänsä. Ja työlle on tarkoituksensa. Jokaisella tekijällä on oma paikkansa ja tarkoitus työlle syntyy työn perustehtävien toteutumisen kautta.

 

Suojeluskuntaa per(s)ustamaan?

Tänään Twitterissä seilatessaan saattoi jälleen kerran hieraista hitusen silmiään, mikäli sattui lukemaan erään oikealle sijoittuvan poliitikon twiitin, jossa pohdittiin taannoisen Juhannusriehan jälkimainingeissa, että pitäisikö suojeluskunta uudelleen lämmitellä puolustelemaan suomea räyhääviltä teineiltä. Mistä ihmeestä on oikein kysymys?

Screenshot_2020-06-20 (1) Samuli Voutila Twitterissä Pitäiskö Suojeluskunnat palauttaa Alkaa meno olla sen verran hazardia [...]

Kysymys on tietenkin Perussuomalaisten Samuli Vuotilan twiitistä, jossa hän uumoili, että Suomeen tarvitaan Suojeluskunnan kaltainen puolisotilaallinen, aseistettu järjestö liikkumaan kuntiin, jotta USA:sta tällä hetkellä tuttuihin mellakointeihin ei päädyttäisi kotosuomessa. Tämä jos jokin on tietenkin toivottavaa kaikilla rintamilla, mutta kuinka todennäköistä vastaavanlainen mellakointi suomessa olisi?

Uskoakseni meillä Suomessa poliisin käyttämät keinot rikollisia, rikkeitä tehneitä tai ylipäätänsä rikoksesta epäiltyjä vastaan ovat olleet tähän asti varsin maltillisia. Suomen poliisin toiminnassa ei juurikaan ole valittamista miltään osin. Toki mielipiteitä ollaan kuultu siitä, että Suomen poliisi olisi poliittinen toimija, mikä ei tätä viranomaiskentän lainvalvojaa tuntevana SOTE – alan ammattilaisena kyllä millään tavalla kosketa –  mutta tosiasiassa – mitä suojeluskunta sitten olisi?

* * *

 

Suojeluskunnan historia on värikäs. Loka–marraskuussa 1905 suurlakon aikana lakkoileva venäläinen santarmi- ja poliisilaitos eivät kyenneet ylläpitämään järjestystä, joten suomalaiset perustivat oman järjestyskaartinsa nimeltä Kansalliskaarti, jonka jäseninä olivat työläiset sekä porvarit. Myös ylioppilaat muodostivat Helsingissä tiistaina 7. marraskuuta 1905 suojeluskaartin. Tätä vaihetta ennen Suomessa ei juuri ollut minkäänlaista lakia silmälläpitävää, saati valvovaa instanssia. Joten siinä mielessä järjestystä ylläpitävä kaarti oli varmasti tarpeellinen.

Screenshot_2020-06-20 Suojeluskunta – Wikipedia(1)

Marraskuun manifestin jälkeen yleislakkoa aloitettiin lopettamaan, mutta kansan valitsemat sosiaalidemokraattiset ”senaattorit” olisivat halunneet jatkaa lakkoa, saadakseen voimaan yhteiskunnallisen ohjelmansa.

Perustuslailliset ja vanhasuomalaiset olivat tyytyväisiä manifestiin ja tahtoivat lopettaa lakon. Helsingin kauppiaat pitivät kokouksen, jossa he totesivat marraskuun manifestin palauttaneen maahan lailliset olosuhteet ja päättivät lopettaa lakon ja avata kaupat maanantaina kello 9. Tehtailijat ja käsityöläiset tahtoivat myös lopettaa lakon.

Suurlakon aikaan järjestystä valvovat kaartit olivat rakenteeltaan, jäsenistöltään ja järjestykseltään erilaisia kuin vuonna 1917, mutta suurlakon kokemukset olivat kyllä tuolloin syksyllä 1917 mielessä niitä perustettaessa. Suurlakon ajanjaksona venäläisiä viranomaisia avustaneet poliisit, kuvernöörit ja monet muutkin laitettiin eroamaan tehtävistään. Venäjän keisarin ja Suomen suurruhtinaan kuvia poistettiin julkisista rakennuksista ja tuhottiin julkisesti. Venäläiset santarmit karkotettiin.

Myös useissa muissa Suomen kaupungissa, Helsingin ohella, perustettiin järjestyskaarteja suurlakon aikana.

* * *

Vuosi 1917  ei sekään alkanut aivan sovinnaisissa merkeissä. Suomen sisäpoliittinen tilanne kärjistyi nopealla vauhdilla. Tilannetta leimasi elintarvikepula, kun maassa vallitsivat maatalouslakot sekä muut kunnallislakien takia järjestetyt lakot. Marraskuussa 1917 annettiin maalaiskuntien kunnallislaki ja kaupunkien kunnallislaki. Samaan aikaan annettiin myös kunnallinen vaalilaki ja laki kansanäänestyksestä. Tämä itsessään kärjisti tilannetta, koska nyt kaikilla kansalaisilla Suomessa oli – ainakin paperilla äänioikeus. Maatilojen väki protestoi tätä vastaan varsin näyttävällä lakkoilulla. Vuoden 1917 laeilla kuitenkin toteutettiin kunnallinen demokratia yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valittuine valtuustoineen. Maatilojen väki protestoi myös tätä vastaan, koska tämä antoi tavallaan äänioikeuden myös niille tiloilla työskenteleville henkilöille, joilla ei lainkaan ollut aiemmin sananvaltaa mihinkään.

Screenshot_2020-06-20 Suojeluskunta – Wikipedia(2)

Tästä lopulta seurasi, että maanviljelijät alkoivat perustaa maatalouslakkojen ja mahdollisten mielenilmausten vuoksi järjestyskuntia. Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa aktivistit perustivat taas palokuntia jääkärien kanssa mahdollisesti yhdessä toteutettavaa kansannousua varten.

* * *

Onko Suojeluskunnalla siis jokin sellainen tarkoitus, jolla suojellaan Suomea ja suomalaisia puolueettomasti tilanteessa kuin tilanteessa, ja ennenkaikkea – lainmukaisesti? Mikäli on uskominen aiempia Perussuomalaiset puolueen jäseniä, niin voi kyllä melko selkeästi todeta, että jostain muusta täytyy olla kyse.

Screenshot_2020-06-20 Turkulainen perussuomalainen kertoi tappelevansa elintilasta taksitolpalla Käytti N-sanaa julkisuudes[...]

Henkilökohtaisesti ajattelen, että suojeluskunnille oli oma aikansa ja paikkansa. Ne hoitivat tehtävänsä niinkuin hoitivat – ja kun ne lopulta lakkautettiin, niiden paikka jäi sinne minne se jäi. Jonnekin vuosien ja vuosikymmenten taakse historian kämyyn.

En ole täysin varma, että mitä ihmettä Perussuomalaisten päissä tälläkin hetkellä tapahtuu, mutta jotenkin he ovat jälleen kerran astumassa sellaisille alueille, joilla he eivät enää tunnista suuntaa. En usko, että suojeluskunta – perussuomalaisten haaveiden mukaisesti perustettuna olisi millään tavalla puolueeton ja suomalaisten asiaa ajava, vaan pikemminkin jonkinlainen perverssi jatke näennäisturvallisuudelle, jonka perussuomalaiset puolueena suomeen olisivat valmiit luomaan.

Itse luotan suomen poliisiin ja suomen poliisin puolueettomuuteen viranomaisena nyt ja jatkossakin.

Screenshot_2020-06-20 poliisi - Google Search

 

Hiljainen tieto.

Hiljaisella tiedolla tarkoitetaan työtehtävistä puhuttaessa useimmiten sitä tietoa, jonka pitkään alalla olleet osaajat ja ammattilaiset antavat oman tekemisensä, osaamisensa ja ohjauksensa kautta uusille työntekijöille, yritykselle ja yrittäjälle käyttöön ajan kuluessa.

Screenshot_2020-06-20 tools old - Google Search

Tämä itsessään on hyväksyttävää ja hedelmällistä ajattelua ja toimiva malli sinänsä. Ei ole älyllisesti eikä toiminnallisesti kovinkaan järkevää muuttaa sellaista ratkaisua, joka ollaan havaittu pääsääntöisesti yrityksen tai yhteisön etua edistäväksi käytännöksi, mutta voitaisiinko tällaiseen malliin löytää jonkinlaista tehostinta?

Vastaus ollaan monessa yrityksessä ja yhteisössä löydetty toimivan mallin kautta niin, että hiljaista tietoa omaavat, pitkän linjan ammattilaiset ollaan siirretty raskaista tai enemmän rasittavista kenttätehtävistä asiantuntijatehtäviin  ja enemmän suunnittelua sekä opastamista vaativien tehtävien pariin. Tai, näin ainakin toivoisi olevan. Ainahan asia ei tietenkään näin ole, mutta niiltä osin kuin on, voidaan melkein kautta linjan todeta, että hiljaisen tiedon, osaamisen ja ymmärryksen eteenpäin siirtäminen on toimiva malli, jonka muuttamiseen ei mahdollisesti ole mielekästä lähteä.

Screenshot_2020-06-20 working man - Google Search

Mutta kuinka paljon yrityksissä ja eri yhteisöissä, sekä työpaikoilla ollaan todella satsattu hiljaisen tiedon omaavien tahojen kouluttamiseen pedagogisista lähtökohdista? En tiedä montaakaan työyhteisöä jossa tämä olisi käytäntönä.

Mutta ajatelkaapa – kuinka kovaa dataa ja pehmeää, hiljaista tietoa saataisiin mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä, jos hiljaisen tiedon jalostunut osaaminen tulisikin pedagokisen osaajan kautta noviisille tai jo vuosia työskennelleelle osaajalle.

Miettikääpä, jos hiljaisen tiedon kantaja olisikin oman kouluttautuneisuutensa ja osaamisensa eteenpäinviemisen ammattilainen! Voisiko se toimia? Vai olisiko pedagogian ymmärtämisestä sittenkin haittaa hiljaisen tiedon eteenpäin siirtymisessä? Tämä on varmasti omalta osaltaan persoonallisuuskysymys; asioiden lähestymisen tapa, ja eteenpäinviemisen tapa ovat erilaisille persoonallisuuksille ja persoonallisuuspiirteille omanlaisiaan menestystarinoita, mutta samalla myös omanlaisiaan kompastuskiviä.

Screenshot_2020-06-20 consulting - Google Search

Valitettava tosiasia edelleenkin on, että hiljaisen tiedon liikkuminen, laajalle leviävä iso kokonaisuus ei ole sellaisenaan kaikkien saatavilla.

Jostain kumman syystä nähdään, että intuitio, yhteisöllinen ymmärtäminen, voimavarojen kokonasvaltainen hyödyntämisen kyky ei ole merkittävässä osassa työyhteisön isoa kuvaa. Vuoropuhelua työntekijöiden, osaajien, ammattilaisten, lähiesimiesten sekä johtavan tahon välillä tarvitaan. Työyhteisön voimavarat ja voimavarojen hyödyntämisen keinot – ovat pitkälti riippuvaisia siitä, johdetaanko työyhteisöä voimavarojen ja toimivien ratkaisujen keinoilla vaiko vaatimusten ja ongelmien ehdoilla.

Vähemmän seiniä, enemmän osaajia.

Suomi tarvitsee tulevaisuudessa toivottavasti vähemmän seiniä ja yhä enemmän osaavaa henkilökuntaa huoltamaan, hoitamaan ja korjaamaan infrastruktuuria.

Tämä itsessään ei ole mitenkään uusi ajatus. Jos ajatellaan nykyistä tilannetta, jossa valtaosa työstä voidaan jo hoitaa etäpalvelutilauksina ja paikalle tilattavina, tarpeeseen vaadittavina asiantuntijoina – niin mikä olisikaan parempi suunta tulevaisuudelle, kuin siirtää osaajia pois tavanomaisesta työpaikkaan sidotusta työstä – yhä enemmän työn kohteeseen kulkevaksi työvoimaksi. Miten tämä voitaisiin toimivalla tavalla ratkaista?

Ongelma olisi varmasti ainakin sellainen, että systeemimme on rakennettu toimimaan etupainotteisesti niin, että palvelut ovat valmiina, odottamassa tarpeen käyttäjiä, tai oikeammin tarpeen potentiaalisia käyttäjiä.

Tämä on tehokas malli silloin kun palveluita tarvitaan, mutta tosiasiassa palveluita ei aina tarvita ihan niin paljoa kuin mitä on kapasiteettia.

En siis missään nimessä kannata sellaista ajattelutapaa, jossa henkilöstömenoista aletaan vähentämään vain säästösyistä, mutta jonkinlaiseen tehostamiseen meidän pitäisi mielestäni satsata. Kenties esimerkiksi työnkierto julkisten palveluiden sisällä pitäisi olla paljon yleisemmin hyödynnettyä. Kenties myös jonkinlainen sisäisten sijaisten järjestelmä voisi toimia. Eli osastomalli, jossa monen eri osaamisalueen ammattilaiset ikäänkuin hoitaisivat omaa työsarkaansa, mutta olisivat samaan aikaan myös siirrettävissä sellaiseen julkisen palvelun työhön, jossa olisi esimerkiksi merkittävää sijaistarvetta. kotiosastotyonkierto

Hyvin merkittäväksi tämä malli tekisi juuri SOTE – palveluiden toteuttamisen kunnallisten palveluiden, tai toisinsanoen – julkisten palveluiden puolella. Mielestäni olisikin eriarvoisen tärkeää, että SOTE – palveluita siirrettäisiin ensinnäkin tuotettavaksi asiakkaan luokse menevinä palveluina mahdollisimman paljon.

Tämä on pullonkaula, josta ollaan toistaiseksi säästetty, koska henkilöstömenot ovat toistaiseksi olleet se ”merkittävin” menoerä tuotettaessa sote – palveluita, mutta tässä kohtaa – tässä kohtaa mielestäni pitää haastaa hallitsevaa ajattelua.

Ihmisille annettavat sosiaalista hyvinvointia – ja terveyttä ylläpitävät, sekä edistävät palvelut eivät niinkään saa olla riippuvaisia siitä, missä palvelua toteutetaan, vaan siinä minkälaisella kompetenssilla palveluita toteutetaan. Tämä ei siis ole – missään nimessä puolustuspuhe tehokkuuden edistämiselle henkilöstöä karsimalla, vaan henkilöstön osaamisen lisäämiselle ja motivoimiselle paremman toimeentulon kautta niiltä osin, kuin säästöä asiakkaiden luokse kulkeutuvista palveluista yhteiskunnallisesti syntyy.

Tämän mallin ohella  pitäisi mielestäni ehdottomasti tehostaa aktiivista palveluiden monituottajamallia, jossa palveluiden vetovastuu määräytyisi tarpeen mukaan jotensakin tasajakoisen palveluiden toteuttamisen kautta julkisen, yksityisen ja esimerkiksi kolmannen sektorin kesken. Julkiset palvelut, jotka turvaavat kaikille kansalaisille palvelut tarvittaessa olisivat oma instanssinsa ja yksityisen puolen palvelut kilpailutettaisiin normaalisti sopimiskausien mukaan.

Tokikin tällainen malli edellyttää, että poliitikoilla ja päättäjillä ylipäätänsä olisi tahtoa valvonnan ja lainsäädännön uudenkaltaiselle tarkastelulle.

Nokia kehittyy..vai kehittyykö?

Nokia

Meitä Nokialaisia on tällä hetkellä noin 33 600 kappaletta. Asukasmäärämme kasvaa hitaasti mutta varmasti. Tosiasia on, että meitä pitäisi olla huomattavasti paljon enemmän, jotta vetovoimaisuutemme nousisi uusiin mittoihin. Nokia tarvitsee lisää asukkaita, yrittäjiä, asiakkaita ja veronmaksajia. Ainoa keino lisätä em. ryhmiä on tarjota kattava ja toimiva pohja, jossa on hyvä elää ja olla, mutta myös hyvät ja otolliset tulevaisuuden näkymät.

Nokian ongelma asukkaiden saralla ei ole aivan yksiselitteinen. Me olemme helposti ohikuljettava kaupunki – ja vielä toistaiseksi me jäämme vahvasti Tampereen, Ylöjärven, Pirkkalan ja monen muun lähikunnan varjoon.

 

NOKIAN KARTTA
Vielä toistaiseksi Ohikuljettava Nokia?

Nokian Kaupunkisuunnittelun ongelmana on, että isot tiet kulkevat Kaupunkimme ohitse, eivätkä niinkuin esimerkiksi Tampereella sen läpi. Samaa voidaan todeta melkeinpä minkä tahansa ison kaupungin kohdalla; kulkeminen tapahtuu Kaupungin kehityskeskittymän kautta, tai sen läpi.

Ajattelisin, että Nokian kaupungin laajenemisella on myönteisiä vaikutuksia väkimäärän kasvuun, mutta samaan aikaan myös palveluiden kehittymiseen. Tulevaisuuteen pitää kuitenkin pystyä katsomaan myös peruspalveluiden saralla.

Kenties keskustamme tai toissijainen ”keskustamme” siirtyy vuosien saatossa yhä enemmän Taivalkunnan -, Koskenmäki/Kehon -, Tervasuon – tai mahdollisesti jopa kolmenkulman suunnalle. Kenties, ja toivottavasti!

Itse olen näille näkymille täysin avoin ja odotan Nokian Kaupungin kehittymiseltä paljon. Mutta vaikka kaupunkimme keskusta liikkuisikin – suuntaan tai toiseen, on tämän hetken keskusta-asujien palvelut pystyttävä turvaamaan myös tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden uskoa Nokialla lisää mielestäni ainakin Kolmenkulman yrityspuisto ja yritysten laajamittainen lisääntyminen alueella; näiltä osin tulevaisuus ei ihan kamala juttu tule olemaan.

Henkilökohtaisesti toivon, että Nokia kehittyisi Nokiana – yrittäjien ja yritysten asiaa edistämällä – asukkaiden tarpeet ja toiveet huomioiden sekä niin, että meillä olisi suunta kohti tulevaa – ei niinkään mennyttä kohti.

 

PERUSPALVELUT KUNTOON 

Nokian peruspalveluista merkittävimpiä menoeria tulevat edelleenkin jatkossa olemaan uusi terveyskeskus, koulujen uudelleenrakentaminen (homekorjaaminen) ja päivähoidon, sekä kotisairaanhoidon kehittäminen. Viimeisimmässä tulee edessä olemaan todella rankkaa puurtamista.

Aikaisempi kokonaisulkoistuspyrkimys Pihlajalinnan alaisuuteen oli huonompaan suuntaan mennyttä kunnallispolitiikkaa. Kokonaisulkoistuksen tarkoitusperät ovat edelleenkin hivenen auki, liittyen marssijärjestykseen, jolla kokonaisulkoistusta pyrittiin tekemään. Ensiksi oltiin kiinnostuneita itse palveluntuottajasta, ja vasta sitten alettiin selvittelemään palveluiden kattavuutta. Tähän ei terveyspalveluiden, lastensuojelun, vanhustenhuollon tai kotisairaanhoidon palveluissa tulisi enää mennä. Sen sijaan palveluita on kehitettävä juuri siihen suuntaan, jossa palveluita teetetään ja tuotetaan yhä enenevissä määrin, riittävällä resurssilla ihmisten koteihin – ja niille sijoille, joissa palvelu mahdollistaa vähäisellä resurssilla tuotetut laitos-/keskusmuotoiset palvelut.

Kokonaisulkoistuksen sijaan on suosittava siis ketteriä monituottajapalveluita, joissa päävetovastuu palveluiden tuotossa on julkisella palveluntuotannolla.

terveyskeskus Nokia
Nokian Entinen Terveyskeskus

Toki näiden palveluiden kuuluu vastata aitoon palvelun tarpeeseen; palveluntarpeen vähättelyllä saadaan aikaan ainoastaan monimutkaistuneita kuluja, monimutkaistuneita ongelmia ja tätä kautta lisääntynyttä palveluntarvetta, joka itsessään taas maksaa meille Nokian asukkaille enemmän.

TULEVAISUUS ON NUORISSA JA VERKOSSA.

On sanomattakin selvää, että tulevaisuuteen on mentävä isolla sykkeellä. Joko meillä on potentiaalia ja mielenkiintoa tulevaisuuteen tai sitten voimme yhtä hyvin heittää hanskat tiskiin jo nyt. Me tarvitsemme tulevaisuutta enemmän kuin tulevaisuus itsessään tarvitsee meitä – ja ainoa keino todella pärjätä tulevaisuudessa on hyödyntää tulevaisuuden tekniikkaa, ymmärrystä ja kouluttautuneita ihmisiä.

LANIT

Menneisyyteen meillä ei ole varaa enää palata, eikä tähän päivään voida oikein jäädä. Puheet siitä, että teollisuutta ja tekniikkaa säilyttävän kehittymisen pitää tapahtua meidän ehdoillamme ovat silkkaa huuhaata. Me tarvitsemme kilpailua, jossa kilpaillaan uusilla markkina-alustoilla, uusilla innovaatioilla ja uusilla tuotteilla sekä palveluilla. Toki vanhallekin teollisuudelle on tärkeä paikkansa, mutta se itsessään ei saa olla ainoa oljenkortemme.

Minä olen sanonut tämän aikaisemminkin, ja sanon sen jälleen. Tulevaisuutemme, kaikessa raskaudessaan on nuorissa ja nuorten kyvyssä hyödyntää osaamistaan ja kykyjään niin, että he pääsevät ”elämän syrjään” kiinni osaamisen, luoton, tunnustuksen ja parhaiden kykyjensä kautta!

Nokian kaupungin on siis panostettava nuoriinsa. Ja erityisesti niihin nuoriin, jotka haluavat mennä eteenpäin elämässään. On mahdollistettava kollektiivisia tietokonetapaamisia yhä tehokkaammin. On mahdollistettava terveitä, kehittäviä harrastuksia ja ennenkaikkea tarjottava pohja hyvän elämän alulle opintojen kautta.

Se minkä nuoret ovat ymmärtäneet jo vuosia sitten on verkkoalusteinen palveluiden tuotanto, palveluiden tarjonta ja liiketoimintojen lisäämisen mahdollisuudet.

nokian lukio

Se mitä tämä herättää tyypillisesti aikuisissa ihmisissä on useimmiten varsin pessimistinen ”mitä hemmettiä nyt taas!” – ajatus. Ja niin sen pitää ollakin! Sukupolvien välinen murros tapahtuu harvemmin täysin muitta mutkitta.

PALVELUT JOKO LUOVAT MARKKINOITA, TAI LAAHAAVAT NIIDEN PERÄSSÄ.

Ollaan esitetty, että yhteiskuntamme valuu maamme nykyhallituksen muassa tilanteeseen, jossa palvelut muuttavat veroja pakoon ulkomaille.

Ollaan esitetty, että ”ilmastonmuutoshömppä” ja liiallinen mukautuminen ajavat tehtaamme ja tuotantomme kiinaan, tai muihin maailman maihin, joissa vähät välitetään yhtään mistään. Ollaan esitetty, että jos me emme tee pitkäaikaista kovien arvojen politiikkaa – perinteinen teknologia, perinteinen teollisuus romuttuu isona kokonaisuutena Suomen talousalueella.

Nämä väitteet pitävät omalta osaltaan kaikki paikkaansa. Mikäli jatkamme sillä linjalla, jolla olemme jatkaneet kohta 40 vuotta.

Kehitys markkinatalouden saralla on – pidimmepä siitä tai emme – sellaista, jossa me olemme joko luomassa markkinoita, tai sitten seuraamassa niitä. Meidän ei pidä tyytyä siihen mitä meillä on. Meidän pitää mennä eteenpäin!

Jäämällä näille sijoille, jatkamalla uppiniskaisesti kilpailua ”perinteisen teollisuuden/tekniikan” saralla me päädymme lopulta kilpailemaan halpatuotannosta muiden halpatuotantomaiden kanssa – ja siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää palkkatyötätekeville, yrittäjille ja lopulta kansalaisille.

Samaa voidaan todeta tilanteesta meillä Nokialla. Me olemme joko luomassa jotain uutta ja ihmeellistä, tai sitten me seuraamme sitä, mitä tapahtuu kaikkialla muualla ja kuljemme perässä.

Oli miten oli – ensimmäinen askel tulevaisuuteen on otettava pian. Toistaiseksi tämän askeleen ottamiseksi ei tarvita isojakaan rahallisia satsauksia.

Tarvitaan kuitenkin aktiivista muutosjohtamista, uskallusta, rajoja rikkovaa toimintaa ja luottoa siihen, että tulevaisuus kantaa.

Menneisyydestä voimme ottaa oppia, mutta sinne me emme voi palata.

 

www.anttiolavisalonen.fi Jatka lukemista ”Nokia kehittyy..vai kehittyykö?”