Aktiivimallin todellinen tarkoitus?

eduskunta2_750

 

Aktiivimallia vastustetaan ja kannatetaan. Se on selviö, mutta mikä on aktiivimallin todellinen peruste? Useimmiten oikealta puolelta satelevat selitykset ovat kutakuinkin sitä luokkaa, että vapaamatkustajien aika tulee nyt jättää taa ja eteenpäin on mentävä uutena, tehokkaana suomena, jossa jokaisen ihmisen yhteiskunnalle tarjoama työpanos merkitsee. Tämän soisi olevan aktiivimallin taustalla todella, mutta onko asia näin?

Vuonna 2013 Juhana Vartiainen esitti, tuolloin VATT:n ylijohtajan asemassa, että suomeen pitäisi luoda uusi matalapalkka-alojen ryhmä, jossa työskentelisi matalapalkkaisia, hanttihommiin tarkoitettuja ihmisiä. Toisinsanoen ns. ”heittopussi” – ihmisiä, joilla ei olisi työehtosopimusta – joka takaisi esimerkiksi riittävän toimeentulon tai juurikaan mitään muuta, kuin aseman kiire – tai sesonkityöhön tarvittaessa kutsuttavina ihmisinä. Jo tuolloin nousi esiin äänenpainoja, joissa tavallaan kyseenalaistettiin tällaisen mallin laillisuusperiaatteet. 

Näillä kiireapulaisiksi ja sesonkityöntekijöiksi kaavailluilla ihmisillä ei olisi todellista tarvetta työtehtävien kentällä vaan he pikemminkin työskentelisivät ikäänkuin sellaisina ylimalkaisina ”jokapaikan höylinä”, joita voitaisiin tarvittaessa rekrytoida tekemään matalapalkkaisia työtehtäviä esimerkiksi puhtaanapito-, järjestys – tai hoiva – ja hoitopalveluiden apukäsinä aina, kun tällaiselle työntekijälle tarvetta olisi, mutta myös kaupan alalle joulu-, juhannus-, vappu- tai mihin vain mahdolliseen sesonkiin avustaviksi työntekijöiksi.

Nyt melkeinpä viisi vuotta myöhemmin – Juhana Vartiainen, (kok.) nyttemmin lainsäädäntötyötä tekevänä, kansaa edustavana, ja kansan asioita ajavana tahona – hoitaa yhä edelleenkin tätä samaista asiaa eteenpäin.  Mutta mistä tämä Aktiivimalli on alunperin lähtöisin?

Jyrki Katainen. Mies, nimi. Historia. Muistatteko?

Jyrki Katainen (kok.) kaavaili jo vuonna 2008, että suomeen tarvitaan matalapalkka-ala joka työllistää 1,8 miljoonaa ulkomaalaista työntekijää.

Katainen ei onnistunut.

Tätä yritettiin meillä sote – alalla. Filippiiniläissairaanhoitajat olivat kuitenkin sen verran fiksua porukkaa, että eivät pääasiassa suostuneet tekemään likimain 5e huonommalla palkalla sairaanhoitajan töitä kuin suomalaiset sairaanhoitajat – ja valtaosin he sitten suomesta poistuivatkin. Mutta yritys oli kova. Ja on vielä tänäkin päivänä.

Tällä hetkellä ne filippiiniläissairaanhoitajat, jotka eivät suostuneet huonommalla tes:llä sairaanhoitajan työtä suomessa tekemään- päätyivät siivousalalle tai lähi/perushoitajan työtehtävien pariin, likimain mitättömin palkoin – josta vielä epäpätevyysalennuksen varjolla leikattiin 5 – 7% kerralla, joka kuukausi.

Yllättäen valtaosa epäpätevistä filippiiniläissairaanhoitajista kelpasikin sairaanhoitotason puhtaanapitotyöntekijöiksi monikansallisten, hoiva- ja hoitopalveluita tarjoavien pörssiyhtiöiden leipiin.

Tie ei siis aivan auennut ainakaan meillä sote – palvelualalla Kataisen aloittaman matalapalkka-alapyrkimyksen myötä. Väliin mahtui monia erinäisiä kommentteja heikompiosaisesta aineksesta (Saul Schuback, Kokoomus) ja lopullisesta iskusta, joka tuli ikäänkuin Juha Sipilän suunnalta, mutta käytännössä kuitenkin Kokoomuksen tarpeesta muodostaa uusi matalapalkkaihmisluokka.

Tarvittiin uusi ihme.

Ja se ihme oli SOTE – ja maakuntauudistus, jota sokeroitiin ennalta KIKY – sopimuksella, jonka tulevaisuuden historiaa pohjustettiin Aktiivimallilla, jonka kautta taasen mahdollistettiin mm. sote – alojen rankka palkkaharmonisaatio, eli palkkojen romahtaminen alaspäin tulevina vuosina – jolla taasen tähdättiin koko sote – kentän siirtoon pörssiyhtiöiden hallintaan.

Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Eikä tämä kosketa pelkästään sote – alaa. Leikkurin ja niittopuimurin alle joutunee lähipäivinä/kuukausina/vuosina koko yhteiskunta.

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana toistaiseksi toimiva ja maaliskuun alussa OP Ryhmän pääjohtajana aloitteleva Timo Ritakallio puolusti Ylen Ykkösaamussa sunnuntaina suomalaista ”osittain rahastoivaa” eläkejärjestelmää.

Ylen Ykkösaamun haastattelun aikana Pääjohtaja Ritakallio ilmaisi useita kertoja toiveensa, että Suomeen saataisiin muuttamaan lisää työvoimaa ulkomailta. Tähän kun ynnätään kaiut joita pitkin suomennieme tällä hetkellä satelee mm. työnantajapuolen käsityksistä sitä kohtaan mikä on riittävä toimeentulo – voimme olla varmoja, että Aktiivimalli ei jää ainoaksi työtätekevien asiaa heikentäväksi laukaukseksi.

Nyt olen varma, että joku ajattelee, että ”onpa tuo Salonen tyhmä! Eihän Aktiivimallilla ole mitään tekemistä palkansaajien asian kanssa.” Mutta miten on?

Kiima pienipalkkaisuutta kohtaan oikeistomielisessä puoluekoneistossa kasvaa huimaa vauhtia. Juhana Vartiainen ajaa sinnikäästi eteenpäin matalapalkkayhteiskuntaa tai ainakin sellaista yhteiskuntaa, jossa meillä olisi matalapalkkainen yhteiskuntaluokka, Jyrki Katainenhan tätä kohtaan jo selkeää vetoa esitti – keskimäärin 10 vuotta sitten, ja nyt  Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio on lähtenyt läikyttelemään bensaa liekkeihin. Unohtamatta tietenkään Björn Wahlroosin lukuisia erinäisiä lausuntoja, joiden tarkoitusta tuskin tarvitsee sen kummemmin avata.

Aktiivimallia vastustavat käytännössä kaikki, jotka ymmärtävät mihin tällä kaikella tähdätään.

Tarkoitus ei ole ainoastaan tehdä työtä tekemättömien elämäntilanteesta mahdollisimman vaikeaa vaan vähentää henkilöstömenoja maksettavien palkkojen muodossa jokaiselta työtä tekevältä saralta. Aktiivimallilla alistetuista ihmisistä saadaan tulevaisuuden oikeistohegemoniaa ajatellen sopivia rikkureita poliittisiin lakkoihin ja ulkomailta haalitut halvemmat työntekijät voidaan helpostikin rekrytoida toteuttamaan tätä samaa kaavaa pelottelemalla heitä esimerkiksi maasta ulosheittämisellä. Meneekö tämä minulla ylitse. En tiedä. Olisi kiva nähdä jotain myönteistä tämän päivän politiikassa, mutta käytännössä myönteisen näkemiseksi varatut paukut alkavat olemaan lopussa.

 

Anttiolavi Salonen

Mainokset

Kuka kiirehti ja miksi. Mänttä-Vilppula, Juupajoki ja Nokia. Kenen ehdoilla mennään?

nokianvaakuna

 

Se tuli SOTE – työntekijöille yllätyksenä, mutta samaan aikaan, sitä oltiin osattu jo tovi odottaakin. Kilpailukykyuudistus tai sopimus – leikkasi pienipalkkaisilta ja naisvaltaisilta aloilta oleellisia toimeentulon euroja.

Ei ehtinyt mennä vuottakaan, kun meillä Nokialla oltiin tilanteessa, jossa pienipalkkaisia sote – alan työntekijöitä oltiin sysäämässä vielä vähän ahtaammalle.

Siirto Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen tapahtuisi salamasotamaisen tehokkaasti, ja tieto prosessin kehittymisesti annettiinkin vain 4 päivää ennen ensimmäistä siirtoa. Mitään ei kuulemma ollut tehtävissä. Mitään ei vielä oltu kuulemma päätetty ja asia menisi selvitykseen palveluiden järjestämisestä. Vallitsi melkoinen sekaannus, sekasorto ja epätiedon ristiaallokko.

Meille annettiin hyvin vähän mahdollisuuksia sanoa asiaan yhtään mitään, vaikka tuskin sanominen yhtään mihinkään – yhtään millään tavalla olisi mitään aikaan saanutkaan.

Yht’äkkiä esiin nousi kuitenkin jos jonkinlaisia asian puolesta puhujia, jotka pitivät yhteenliittymän toteutumista hyvänä asiana – ja nimenomaan niin, että kun asia toteutuu, niin kaikki muuttuu hyväksi. Hyväksi kenelle? Ei ainakaan sote – alalla työskentelevällä ihmisille.

Tuli hieman sellainen tunnelma, että tämähän taitaakin olla jo valmis paketti, joka nyt vain sitten tapahtuu. Vaikka mitään ei siis ollut vielä päätetty.

Tämä vaikutti ensi alkuun varsin kummalliselta toiminnalta, mutta samaan aikaan kyseessä oli varmastikin politiikan arkipäiväinen ilmiö.

Se, että tällaisilla poliittisilla siirroilla tehdään kuitenkin lopulta hallaa sote – palveluita käyttäville asiakkailla, sote – palveluiden parissa työskenteleville työntekijöille ja lopulta koko järjestelmälle – on kuitenkin mielestäni osoitus jostain muusta kuin kuntalaisten asian ajamisesta kunnallispolitiikan taholta. Mahdollisesti kyseessä on jopa jotain sellaisesta, jonka ääneen lausuminen on rumaa, harmittavaa ja jo jossain määrin tavattoman epämiellyttävää.

Nyt kolme päivää myöhemmin tuntuu varsin absurdilta ajatella, että asiaa oltiinkin vähä vähältä rakenneltu jo marraskuulta 2017 asti. Tuolloin Nokian suunnalta oltiin oltu Mänttä – Vilppulan suuntaan yhteyksissä siirtymää silmällä pitäen. Ja yht’äkkiä – täysin ilmoitusluonteisesti tilanne olikin jo käsillä. Vaikka mitään ei siis oltu vielä päätetty ja asia oli vasta menossa selvitykseen. Paketti alkoikin aueta jotensakin kieroutuneissa tunnelmissa, koska selvitystyön kautta oli tarkoitus selvittää asiaa, joka ulkopuolisen silmin vaikutti (yhä) enemmän kuin selvästi jo valmiiksi päätetyltä päätökseltä, joka nyt sitten vain toteutettaisiin!

Se mikä minua kiinnostaa tässä tilanteessa todella on, että kenen etua tällä siirtymällä ajetaan? Mikä perustarkoitus Nokian kaikkien sote – palveluiden myymisellä PIHLAJALINNA Oy:lle tulisi olemaan? Kuka hyötyisi  eniten Nokian kaikkien sote – siirtymisestä juuri Pihlajalinna Oy:n alaisuuteen?

Äärimmäinen perustelu tähän on, että me tarvitsemme seinät, jotka maksavat yli 30 000 000 euroa, eikä meillä ole tähän varaa itsenäisesti ryhtyä. Tämä on hyvin ymmärrettävää, mutta toisaalta STM:n hallitusneuvoksen ilmoitus siitä, että Nokian liittyminen ”Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alueeseen” on keinotekoinen ja mahdoton ”voimassa olevan lainsäädännön näkökulmasta”.

Toisinsanoen, asiaa oltiin tiettävästi valmisteltu jostain muista kuin lainsäädännöllisistä lähtökohdista katsoen. Tai siltä tämä ainakin minusta näyttää.

Ainoa muu lähtökohta, joka minulle nousee mieleen – josta asiaa ollaan kenties oltu valmistelemassa voi olla poliittinen ja ennenkaikkea poliittisesti sidoksissa olevaa taloudellista etua ajava lähtökohta.

Tiedossa on tänä sunnuntaina, että 5. helmikuuta asian tiimoilta järjestetään valtuustoinfo ja myöhemmin vielä erillinen äänestys jonka tulos ratkaisee asian tiimoilta jotain äärimmäisen oleellista.

Sairaanhoitajana ja Nokian Kaupungissa asuvana sekä työskentelevänä kuntalaisena olen enemmän kuin huolissani tilanteesta.

pakkolaki

Kuulun ammattiliitto TEHY:yn ja olen aktiivinen kunnallispolitiikan kommentoija Nokian kaupungissa. Henkilökohtaiseksi tämän asian minun kohdallani tekee juuri se, että uhkana tässä nyt tapahtuvassa siirroksessa on henkilökohtainen elintason romahtaminen työehtosopimuksen mahdollisesti muuttuessa KVTES:stä Pihlajalinna Oy:n työehtosopimukseksi, joka siis on AVAINTES.

Kävin asiasta aiemmin keskustelua ja TEHY:ä edustavalta taholta sain kuulla, että muutos asiassa tuskin tapahtuu kovin vauhdikkaasti. Muutos saattaa tapahtua vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta tapahtuu silti. Muutosta on kokonaisuudessaan vaikea ennustaa. Vanhoina työntekijöinä uudelle työnantajalle siirtyvät työntekijät voivat mahdollisesti neuvotella itselleen jotain (mikä tuskin onnistuu missään yhdessäkään pyrkimyksessä neuvotella tarjottua parempaa, koska jonoa töihin tiettävästi riittää) mikä mielestäni kuulostaa samalta kuin, jotain sellaista mitä uusi työnantaja nyt on valmis neuvottelemaan.

Minulle tästä ensimmäiseksi muodostuu ajatus löysässä hirressä roikkumisesta ja huonojen uutisten jatkuvasta odottelusta. Minä en ihan syystä usko, että paikallinen sopiminen, tai työpistekohtainen sopiminen palkoista ajaa yhdenkään ammattiryhmän etua, eikä varsinkaan pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla. 

Mutta välittääkö Nokian kaupungin tämän hetkinen poliittinen rintama sote – henkilökunnan asiasta? Näytöt eivät ole kovin lupaavia.

Minkälaista poliittista tahtoa asiassa siis on. Kenen etua sote – kentän kokonaisvaltainen yksityistäminen Nokialla ajaisi? Tokihan säästöjä voidaan luoda isoissakin määrin, kun palkat putoavat ja palvelut muuttuvat enemmän maksullisiksi, mutta onko se sitä mitä me juuri nyt tarvitsemme? Talouspoliittisesti ajatellen varmastikin on, mutta korjaantuuko talous sillä, että ihmisten käyttövaroja riivitään alemmas? Me olemme kuitenkin kohtuullisen suuri kuluttajien ryhmä Nokialla – me sote – palvelun työntekijät.

Yhtälailla, me olemme myös kohtuullisen suuri poliittinen voima, me sote – työntekijät. Edustammeko me sellaisia arvoja, joissa työntekijöiden elanto, toimeentulo ja turvallisuuden tunne on täysin mitäänsanomaton asia, joka voidaan heittää menemään vain, koska poliittista tahtoa tällaiseen on? Olemmeko me todellakin pelkkä menoerä kaikkien menoerien joukossa? Me emme tule olemaan ammattiryhmänä tämän muutoksen menestyjiä, eikä tämä muutos tule toteutuessaan olemaan meidän etuamme ajava, mutta jonkin sellaisen tahon etua tämä mahdollinen muutos kuitenkin ajaa.. kenen ja miksi?

Toivon todellakin olevani väärässä, mutta huonoltahan tämä nyt kaikinpuolin vaikuttaa. Ei pelkästään meidän Sote – alan ammattilaisten kohdalla, vaan käytännössä kaikkien sote -palveluita tarvitsevien kannalta.

Tulevaisuus näytää ja asia on hyvä kuitenkin pitää pinnalla.

Voimme sitten joskus tarkastella, että kuka sanoi ja mitä sanoi – ja ennenkaikkea miksi.

Palkkaluokkakyselyiden tulos: Palkkaluokka G21 katsotaan sairaanhoitajalle sopivaksi.

Sinä olet tehy

Olette tiettävästi kuulleet tarinan menestyksekkäästä tai menestyneestä insinööristä. Itse olen törmännyt tämän kaltaiseen tarinaan useammin kuin kerran.

”Hänestä tuli oikein menestynyt insinööri”, ”Hän teki loisteliaan uran insinöörinä” ja se kaikista eniten mieltä lämmittävin ”Hänen työnsä insinöörinä aiheutti kateutta muissa insinööreissä ja pelkoa niissä, joille hän ei tehnyt työtä”.

Haluan heti alkuun painottaa, että arvostan suuresti insinöörien työtä. He ovat omistaneet elämäntehtävänsä jollekin sellaiselle, joka helpottaa, tekee miellyttävämmäksi tämän elämän jota me kaikki elämme. Tästä ei ole kuitenkaan tämän kertaisessa blogitekstissäni kyse. Tämän kertainen blogitekstini käsittelee palkkaa ja ajatusta menestyksekkäästä sairaanhoitajasta.

Olen täysin tietoisesti viime päivinä lähestynyt (tai oikeammin jo pidemmän aikaa) useita eri yksityisiä hoito- ja hoivapalveluita tarjoavia suuryrityksiä muutaman erinäisen kysymyksen voimin.

Olen tiedustellut http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkaa Sairaanhoitajalle tarjoavien yritysten yhteyshenkilöiltä, että minkälaista palkkaa he tarjoavat sairaanhoitajalle ja miksi työtehtävien palkasta sovitaan toistuvasti yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan, vaikka työtehtävien kuvaus olisikin erikoissairaanhoidon piiriin kuuluvien työtehtävien toteuttamista ja kolmantena; voiko palkasta neuvotella.

Mikäli asia olisi niin, että meitä sairaanhoitotyön ammattilaisia voitaisiin kuvailla nimikkeillä ”menestynyt sairaanhoitaja” tai ”loisteliaan uran sairaanhoitajana tehneinä” – sairaanhoitajina, ja mikäli asia katsottaisiin niin, että työnantajain puolella nähtäisiin hyvin palkatun sairaanhoitajan potentiaali yhä tyytyväisempinä  asiakkaina ja asiakkaina, jotka myöskin palaavat saman palveluntarjoajan luokse – saamaan hyvää palvelua, niin silloin meillä varmastikin olisi ”menestyneitä sairaanhoitajia”, jotka ovat tehneet hoitotyössä ”loisteliaan uran”.

Sen sijaan, että asia kuitenkaan näin olisi, olen saanut suurimmilta yksityisiltä terveydenhoitopalvelun suurtarjoajilta seuraavaksi esittelemiäni vastauksia, koskien juuri palkkausta, palkasta sopimista (työehtosopimus) ja sairaanhoitajan tarjoaman sairaanhoitajuuden siirtämistä likimain kokonaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi.

Edellämainittuja kysymyksiä sairaanhoitajalle maksettavasta palkasta ja siitä voiko palkasta neuvotella – sekä siitä miksi erikoissairaanhoidon piiriin kuuluva sairaanhoitotyö lasketaan sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvaksi olen siis esittänyt kaikille suuryrityksille/yhtiöille, joilla http://www.mol.fi – sivuilla työpaikkailmoituksia on ollut.

Tuloksien suhteen haluan pidättää oikeuden olla mainitsematta kyseisiä yrityksiä/yhtiöitä nimeltä, mutta kerron kuitenkin avoimesti lähettämieni kysymysten kautta saamistani vastauksista rehellisesti ja avoimesti.

TULOKSET:

Lähetin em. kysymykset sataan eri työpaikkailmoitukseen aikavälillä 1.4.2016 – 1.7.2017.

Yleisin tarjottu palkkaluokka oli G21 (44kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Toiseksi yleisin palkkaluokka oli G23 (21kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kolmanneksi yleisin palkkaluokka oli G20 (19kpl), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Neljänneksi yleisin palkkaluokka osui kahdelle eri palkkaluokalle, eli G19 ja G17 (Kumpaakin 7kpl = 14), ilman mahdollisuutta neuvotella palkasta.

Kahteen sähköposti tiedusteluun palkasta vastattiin seuraavalla tavalla:

  1. Ei meille tuleminen ole koskaan palkasta jäänyt roikkumaan.
  2. No se vähän riippuu siitä että minkälaiseen sopimukseen päästään.

Palkkaa sairaanhoitajalle tarjottiin siis vaihteluvälillä palkkaluokissa

G17 – G23.

Palkkaluokka G17 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1876,67€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G17 palkkaluokassa nautittu palkka on 2102,08€.

Palkkaluokka G19 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1915,74€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G19 palkkaluokassa nautittu palkka on 2150,05€.

Palkkaluokka G20 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 1953,61€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G20 palkkaluokassa nautittu palkka on 2196,66€.

Palkkaluokka G21 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2116,08€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G21 palkkaluokassa nautittu palkka on 2389,09€.

Palkkaluokka G23 palkka on ilman ikälisiä Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on 2246,30€. Korkein mahdollinen palkka, eli täysillä ikälisillä (11 vuotta työkokemusta) G23 palkkaluokassa nautittu palkka on 2548,48€.

MIKSI YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TES?

 

Vastaus em. kysymykseen oli toistuvasti sellainen, jossa kuvattiin sairaanhoitajalle tarjottuja työtehtäviä tekevän myös lähihoitajan vakanssilla työtä hoitavia ammattilaisia, sosiaaliohjaajan vakanssilla työtä tekeviä ammattilaisia jne, mutta myös sellaisia, joissa yksinkertaisesti todettiin, että ”työtehtävät eivät itsessään vaadi sairaanhoidollista osaamista”.

Mielenkiintoisin vastaus oli erääseen sairaalaan sijoittuvien, erikoissairaanhoidollisten työtehtävien hoito sairaanhoitajana. Vastauksessa annettiin ymmärtää, että koska työtä tehdään myös ”kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa” niin ”ammattinimike on toissijainen tekijä.”

Tämän lisäksi vastauksessa annattiin kuitenkin ymmärtää, että työtehtävät joita tehdään muiden kuin kehitysvammaisten potilaiden kanssa vaativat sairaanhoitajan pätevyyden. Palkkaluokka ko. työtehtävässä oli G21.

POHDINTAA KYSELYN TIIMOILTA

Näin jälkeenpäin joudun pohtimaan omaa ammatti-identiteettiäni. Miksi minä olen sairaanhoitaja. Miksei minusta voinut tulla menestyksekästä sairaanhoitajaa. Kuka todella voisi vaikuttaa minun ja muiden sairaanhoitajien asemaan niin, että meillä olisi menestyneiden insinöörien ohella myös menestyneitä sairaanhoitajia.

Mielestäni sairaanhoitotyön arvostusta voitaisiin lisätä nostamalla naisten euro miesten euron kanssa samalle viivalle, mutta myös sillä, että hoitotyön merkitys yhteiskunnallisena ilmiönä tulisi enemmän selväksi kaikille yhteiskunnan jäsenille. Kyse ei todellakaan ole ammatinvalinnasta. Kyseessä on yhteiskunnallinen moraalikysymys!

Mielestäni palkka-asialle, arvostuksen nostamiselle ja sote – menojen syntyyn vaikuttavien tekijöiden tarkastelulle pitäisi antaa nyt todella hieman enemmän huomiota. Pelkät puheet eivät enää riitä.

Hoitotyön ammattilaisena on todettava, että olen harmistunut ja pettynyt sote -aloilla meneillään olevaan työvoiman osaamisen alasajoon sekä
heikentämisiin – säästösyihin ja kilpailukyvyn kehittämiseen vedoten.
Pahimmillaan tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi sairaanhoitajan työtehtäviä ja vastuualueita ollaan siirretty lähi – ja perushoitajien tehtäväksi ilman riittävää koulutusta sekä ilman minkäänlaista
palkanlisää. En esimerkiksi usko, enkä pysty näkemään, että
muutaman päivän tai toisinaan jopa muutaman tunnin pikakoulutuksella 
voitaisiin tarjota riittävä pätevyys työtehtävien siirtoa varten sairaanhoitajalta
lähi- ja perushoitajien vastuulle! 
 
Ihmisenä, kansalaisena ja kuntalaisena minua huolestuttaa kärsijöiksi joutuneiden kanssakansalaistemme tilanne; säästösyihin ja kilpailukyvyn parantamiseen liittyvistä tekijöistä ja oikeutuksista johtuvista syistä –
kärsijöinä tulevat olemaan potilaat, asiakkaat ja asukkaat, mutta myös
hoitotyötä tekevien rakoileva yhteisrintama. 
Anttiolavi Salonen, Sairaanhoitaja (AMK) –
Mielenterveys ja päihdehoitotyö.